Kolmenkympin kriisi (?)

Tiedättekö mitä olen tässä lähiviikkoina tuumaillut? Tai no varmasti miljoonaa asiaa maan ja taivaan väliltä, mutta ennen kaikkea sitä, että olenko keskellä jonkinlaista kolmenkympin kriisiä. En ole maininnut asiasta kovinkaan monelle, mutta jostain syystä ajattelin, että tapa jäsennellä asia itselleni voisi olla kirjoittaa ajatukseni tästä puhtaaksi. Täyttäessäni 30 ja 31 tuumasin, että huit hait kolmenkympin kriiseille. Toisaalta, olin juuri edellisenä vuonna käynyt läpi todella massiivisen oivallustyön, vaihtanut alaa ja herännyt jopa täysin erilaisiin arvoihin elämässä. Jossain määrin ajattelin, että ehkäpä kriiseilyni on tältä erää kriiseilty. Vaikkakin, milloinka niiltä kriiseiltä tässä elämässä nyt pääsisi täysin välttymään..

Pitkin syksyä olen pyöritellyt mielessäni ties mitä, ollut muutenkin taas vaihteeksi melko stressaantunut, josta lääkärin mukaan myös kuukautishäiriöni johtuvat ja ollut yhtäkkiä jopa aivan epätoivoinen kaikesta. Mitä edes haluan tulevaisuudelta? Tiedän, että pitkä aika ilman kunnon lomaa ja yleisesti syksyn hämärä oireilivat loppuvuoden aikana, sekä ovat olleet osasyynä kaamosmasennukseenkin. Silti täytyy sanoa, että tämä taitaa olla ensimmäinen kerta elämässäni kun tunnen olevani jotenkin todella hukassa. Todella ankeina päivinä olen jopa miettinyt, että olenko oikeasti hyvä missään ja mikä olisi oikeasti minua varten. Kyllä, sanoinpa sen nyt ääneen. Aivan kuin osa itsevarmuudestani olisi jotain syystä murentunut loppuvuoden aikana, enkä ole koskaan aikaisemmin ollut samanlaisten ajatusten äärellä. Todella toivon, että tämä olisi jonkinlaista kaamos-melankoliaa, mutta entäs jos ei olekaan?

Ehkä radikaalein toimenpide, jota olen tässä tuumaillut on se, että haluanko enää jatkaa somessa tulevaisuudessa. Henkilökohtaisesti tai työn puolesta. Entäs jos tekisinkin jatkossa jotain aivan muuta? Oikeastaan koko ajatus on tullut itselleni aivan puskista tässä viimeisten parin kuukauden aikana. Vaikka rakastankin blogiani ja (teitä!), voin tässä yli kymmenen vuoden blogi- ja somekokemuksen perusteella todeta, etten voi sanoa tämän alan enää aina täysin vastaavan omia arvojani. Todellisuudesta vieraantuminen, analytiikka- ja algoritmikeskeisyys, sekä toki sitten ne somen huonot puolet, kuten oman elämänsä jakaminen tuhansille ja ajoittain ikävänkin kritiikin kohteeksi joutuminen. Olen kaikki nämä vuodet suhtautunut someen todella intohimoisesti ja kyllä, jopa uhrannut somelle reilun kymmenen vuoden aikana merkittävän palan elämästäni. Mutta toisaalta taas tietynlainen jatkuvasti jossain esillä oleminen on osaltaan todella kuormittavaa pitkässä juoksussa. Yhä useammin tuntuu siltä, että haluaisi vain olla ja elää rauhassa, ilman että jakaisin siitä mitään sosiaaliseen mediaan.

Ajatukset pohjautuvat varmasti ainakin osittain tietynlaiseen turhautumiseen. Haluaisin tehdä enemmän tietynlaista sisältöä, joka nyt ikävä kyllä ei juuri tällä hetkellä ole mahdollista. Lisäksi olen ehkä se tyyppi, joka haluaa panostaa tähän täysillä ja olen harmikseni kokenut, etten viime aikoina ole yksinkertaisesti ehtinyt uppoutua blogiin ja teksteihin aivan niin syvällisesti kuin haluaisin. Osittain tämä varmasti johtuu jonkinlaisesta someähkystä kun teet käytännössä työksesi pelkkää sosiaalista mediaa, jonka seurauksena tuntuu, että koko elämäsi pyörii vain ja ainoastaan sen ympärillä. Viime kuukausina olen alkanut kaivata sitä, että tekisit blogia harrastuksena, ilman paineita ja someähkyä. Itse blogin lopettaminen kokonaan tuntuu ainakin vielä tällä hetkellä kaukaiselta ajatukselta ja tuskin tulen sitä tekemään ainakaan aivan äkkiseltään. Silti kaipaan jonkinlaista suunnanmuutosta, uusia tuulia ja näkökulmia.

Kolmenkympin kriisi tai ei, jonkinlaista murrosvaihetta tässä varmasti parhaillaan käydään läpi. Sanotaanko näin, että en ehkä ole aivan tyytyväinen kaikkiin reitteihin, joita olen valinnut ja viime vuoteen mahtui ajoittain liiankin paljon asioita, jotka mieluiten olisin jättänyt täysin kokematta. Se, mitä ihan oikeasti juuri nyt kaipaan, on pysähtyä hetkeksi paikalleen, priorisoida elämän tärkeimmät asiat ja hengittää syvään. Tuntuu kuin kaiken myllerryksen keskellä olisin yhtäkkiä täysin unohtanut itseni. Kuka olen, mitä haluan ja minne ihan oikeasti olen menossa?

 

Kuvat Jutta

 

7 Replies to “Kolmenkympin kriisi (?)”

  1. kiitos juuri tällaisia postauksia toivon lisää. varmasti monella muullakin bloggaajalla elämän/kulutuksen arvot ovat muuttuneet, jännittävää nähdä mihin tämä menee jatkossa kun ihmiset isomnassa määrin huomaa esim somen tuoman pahoinvoinnin ja mielenterveusongelmat(oikeiden ihmiskontaktien puute, vertailu täydelliseen elämään yhdistettynä jatkossa enenevään kulutuskriittisyyteen.) Olet mahtavan aidon olonen tyyppi, kaikkea hyvää

    1. Eipä mitään, kiva jos kirjoitus oli mieleinen 🙂 Ja todella hyvä pointti, tätä juuri olen itse paljon tuumaillut, että mihin koko homma viekään.. Ja kiitos kauniista sanoistasi, ihanaa viikonloppua <3

  2. Samoja fiiliksiä ollut täällä!!! Ja ei ole kanssa mitään kummempaa kolmenkympin kriisiä ollut aiemmin. Mulla on siis 31,5 vuotta ikää ja tässä vähän aikaa sitten kävin läpi vastaavia pohdintoja (Olenko hyvä missään, kärsin riittämättömyyden tunteesta ja olosta että elämänsuunta on hukassa, tuntunut että oon tehnyt vääriä ura-ja opiskeluvalintoja, vaikeuksia hahmottaa mitä haluan tulevaisuudelta ja niin edelleen). Nyt tuntuu että on alkanut helpottaa ja ajatukset hitaasti mutta varmasti selkiää. Mua auttoi kun ensimmäistä kertaa ikinä aloin meditoimaan. Oon kuunnellut YouTubesta päivästä riippuen jotain 15-45 ohjattuja meditaatioita sängyllä kuulokkeet päässä makoillen ja vitsi se on oikeesti auttanut! Ja niitä löytyy tyyliin 3 minuutin mittaisiakin jos kiinnostaa kokeilla, mutta tuntuu ettei ole tarpeeksi aikaa 🙂
    Samoin oon ryhtynyt kirjoittamaan päiväkirjaa. Alotin sen kiitollisuuspäiväkirjana listaamalla asioita joista olin sinä päivänä kiitollinen, mutta huomasin että mun ahdistus helpotti kun avoimesti kirjoittelin asioista jotka ahdisti ja mihin toivoisin muutosta. Sit kun oli saanut ajatukset päästä paperille niin tuntui että olo jo heti keveni.
    Toivottavasti sunkin kriisit pian helpottaa, ei talvi ja pimeys kyllä ainakaan edesauta 🙁 tsemppiä ja iloa! xx

    1. Hei kiitos hyvistä vinkeistä! Tuo kiitollisuuspäiväkirja voisikin olla hyvä, olen muutenkin miettinyt aloittvani taas päiväkirjan kirjoittamisen 🙂 Ja tsemppiä sullekin hurjasti! Sain instassa useita viestejä, että samanlaisia ajatuksia on muillakin päälle kolmekymppisillä, joten luultavasti tämä on joku tämmöinen vaihe. Ihanaa viikonloppua <3

  3. Mielenkiintoinen teksti, vähän tuli yllätyksenä tuo some-pohdinta, vaikka pystyn kyllä samaistumaan siihen täysin. Välillä on todella raskasta, kun jotkut ihmiset lukevat blogia ja Instagram- julkaisuja kuin piru raamattua, virheitä etsien ja yrittäen aiheuttaa eri puraa ihmisten välille. Tai vetämällä herneet nenään jostain ihan mitättömästä asiasta. Joskus mietin miekin, että entäs jos rajaisikin sisältöä rankasti, mutta palveleeko se enää edes minua, jos aiheita rajaa liikaa? Toisaalta sitten keskittyminen muotiin, tyyliin ja vaatteiden huoltoon / eettisyyteen on kasvattanut blogia todella paljon, vaikka paljon lähtikin lukijoita kun ei enää perhejuttuja tullut ja meille lapsen yksityisyys on todella tärkeää. Saa nähdä mihin ala kehittyy, ainakin uusimmissa ja pinnalla olevissa jutuissa se vapaus, aitous ja heittäytyminen ovat esillä, joten ehkäpä tämäkin kenttä palaa hieman todentuntuisempaan sisältöön. 🙂

  4. Mielenkiintoinen postaus! Someahdistuksesta oli jokin aika sitten myös Trendi-lehdessä juttua. Siinä puhuttiin myös siitä, kuinka lukijat haikailevat ”vanhojen hyvien aikojen” perään blogeissa, samalla kun bloggaaminen on ammattimaistunut ja kaupallistunut. Myös itse kuulun tähän entisiä blogeja kaipaavan porukkaan, mutta mielestäni sinun blogisi on virkistävä poikkeus. Blogisi on niitä harvoja, joita jaksan nykyisin lukea säännöllisesti, vaikka ennen luin useita blogeja päivittäin. Mielestäni olet onnistunut säilyttämään blogissasi sen entisten aikojen huolettomuuden, joka on monilta muilta hävinnyt, kun bloggaaminen on muuttunut harrastuksesta työksi. Tiedän, että huolettomuus on varmasti kaukana todellisuudesta blogin takana, mutta sinun blogisi ei tunnu niin jäykältä ja rajatulta kuin monet muut. Kirjoitat edelleen monista eri aiheista, eikä blogisi ole liian sliipattu ja siloiteltu. Myöskään kaupallisuus ei näy blogissasi yhtä selkeästi kuin monilla muilla. Blogisi vaikuttaa jotenkin paljon rehellisemmältä ja aidommalta kuin monet muut ja siksi palaan tänne säännöllisesti katsomaan, mitä sinulle kuuluu 🙂 Ethän vaan lopeta kirjoittamista?

    1. Aijaa! Hei olikohan se samainen juttu, jossa kerrottiin myös lopettaneista blogeista? Saatoin lukea saman kampaajalla! Olipas ihana kommentti, alan melkein itkemään <3 🙁 Ihana kuulla jos blogista näkyy myös ulospäin se, että pyrin käsittelemään asioita melko realistisesti ja pitämään blogini "minuna". Toivon itsekin, etten lopeta ainakaan vielä hetkeen! Ihanaa loppiviikkoa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *