Lastenhuoneen uusi järjestys

Kaupallinen yhteistyö: Desenio

Ehdinkin jo aikaisemmin mainita, että käynnistin joululomalla parikin pientä sisustusprojektia meillä kotona. Näistä toinen on ollut pienen huone, jossa projekti on edelleen osittain kesken. Olin itse pienenä varsin ahkera vaihtamaan huoneessani järjestystä (onko teitä muitakin, haha?), nykyään en niinkään. Oikeastaan olen aikuisiällä muuttunut tämän suhteen äärimmäisen laiskaksi, vaikka pieni järjestyksen vaihtaminen välillä onkin ihan mukavaa muutosta. Hyvällä lykyllä saattaa löytää huomattavasti paremmin toimivia huoneratkaisuja ja saada muutenkin inspistä sisustamiseen! Varsinainen syy pojan huoneen projektiin on se, että olemme vihdoinkin hankkimassa tälle isojen poikien sänkyä, joka vaatii järjestyksen muuttamista. Siinä samassa halusin tehdä myös pientä ilmeen kohotusta pojan huoneeseen ja tämä pääsi ensimmäistä kertaa myös itse vaikuttamaan oman huoneensa sisustusjuttuihin.

Toissa syksynä valitsin pojan huoneeseen yhteistyön tiimoilta ensimmäiset sisustusjulisteet, joista poika onkin tykännyt hurjasti. Näiden puolentoista vuoden jälkeen halusin päivittää seinien ilmettä ja tilasin muutamia uusia Desenion julisteita, joista osaan hyödynsin meiltä kotoa löytyvyä aiempia kehyksiä. Pidän Desenion julisteista erityisesti lastenhuoneen julisteiden osalta, jotka ovat olleet hurjasti pojan mieleen. Postauksen lopussa on muuten -30% alennuskoodi teille, jonka voitte hyödyntää esimerkiksi lastenhuoneen julistevalikoimaan 🙂

Koska tällä hetkellä monet eläimet, erityisesti dinosaurukset ja hait ovat suursuosikkeja, keskityin etsimään julisteita näistä aihepiireistä. Julisteista lemppareiksi osoittautuivat esimerkiksi suurin The Giraffe and the Whale, Onward ja Dinosaurs, tottakai! Oma suosikkini näistä on ehkäpä tuo sympaattinen Koala Hug-juliste, miehen taas pöydällä hengaileva Whale Hello. Työpöydän paikka oli muuten aikaisemmin toisella puolella huonetta aivan oven vieressä ja oli miehen idea kokeilla sen paikkaa tuossa ikkunan vieressä, johon se itseasiassa sopii aivan täydellisesti. Tämän viikon hommana onkin lyödä lukkoon uuden sängyn paikka.

Jos muuten täytyy vinkata takuuvarmasta hitistä lastenhuoneeseen, ovat Kids World Mapit ihan parhaita! Karttajulisteen avulla olen kertonut pojalle paikoista, joissa on reissattu ja eläimistä, joita missäkin maanosassa asustelee 🙂

Desenion julisteissa on näppärää se, että julisteet ja kehykset ovat kummatkin samoja standardikokoja, jolloin julisteiden päivittäminen tai vaihtaminen toiseen on helppoa ilman, että tarvitsee uusia koko kehysvalikoimaa. Nykyään käyn usein lukemassa yhteistyökumppaneideni vastuullisuusperiaatteista ja näin tein myös Desenion kohdalla. Kaikki Desenion itse valmistamat julisteet painetaan ympäristöystävälliselle paperille ja Desenio istuttaa kaksi puuta jokaisen paperintuotantoon käytetyn yhden puun tilalle. Lisäksi puukehysten tuotanto on tarkasti valvottua, jolla pyritään estämään laittomien hakkuiden tukeminen.

Koodi IINES30 antaa teille -30% alennuksen Desenion julistevalikoimasta 14.-16.1. Lastenhuoneen sisustusinspiraatiota löydät täältä.

Alennus ei koske kehyksiä, eikä Handpicked- tai persoonallisia julisteita. 

 

Ovatko eläinjulisteet jo löytäneet tiensä teidän kodin lastenhuoneeseen?

 

Lastenhuoneen projektista lisää heti kun homma taas etenee! 🙂

 

 

 

2 vastausta artikkeliin “Lastenhuoneen uusi järjestys”

  1. Moi Iines, asia ei nyt tähän postaukseen liity mutta mistä tilasit silloin sen astrologisen kartan? Ja suositteletko sen tilaamista? 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.