Sisustus-update: Uusi työpisteeni

Lupasin palata tyttönurkkauksen ja makuutilan uuteen ilmeeseen heti homman edetessä. No, nyt ollaan päästy hommassa edes jossain määrin eteenpäin kasattuani joulun jälkeen pari päivää lipastoja ja uutta työpöytääni. Hommaa vielä riittää, kuten hakea ainakin yksi lipasto lisää (arghh tätä tavaran määrää!) ja säilytyslaatikoita kaikille käsityötarvikkeille. Työpisteen sain viime viikolla kuitenkin jo ihan hyvälle mallille ja ajattelin päivittää taas väliaikakatsausta yläkertaan! Välillä mietin, että tuleeko tästä valmista koskaan, mutta pienin askelin ja optimistisin mielin.. 😀

Tuo peilisysteemi olisi tarkoitus heivata työpöydältä pois heti kun keksin sille paremman paikan!

Olen parina päivänä ehtinyt testailla uutta työpistettäni ja todennut, että tämä olisi tosiaankin pitänyt hoitaa kuntoon jo aikoja sitten, haha. Oikean työpöydän ja noin yleisesti työtilassa työskentely on niiiin paljon tehokkaampaa kuin tuo tähän asti harrastamani keittiönpöydän äärellä datailu. Muutenkin, työpisteestä on tullut haaveiltua jo vuosia, joten hyvä alku kuitenkin. Ehkäpä vielä joskus saan sen ihan virallisen työhuoneenkin. Olisi nimittäin unelma! Jossain hamassa tulevaisuudessa haluaisin myös viettää aamuni työpisteellä juoden aamukahvia ja tehden hommia, mutta niin kauan kun napero nukkuu vieressämme, on se tietty mahdottomuus.

Tuntui todella haikealta ostaa uusi työpöytä, koska minulla on pikkutytöstä saakka ollut mummoni peruja vanha Muuramen työpöytä, jonka olen sittemmin sijoittanut pojan huoneeseen ja päättänyt, että pöytä on jatkossa hänen piirrustuspöytänsä. Outo tunne kun tuntee jotenkin ”pettävänsä” vanhan kaluste-ystävän. Minulta löytyy niitä nimittäin useita, kalusteystäviä siis, haha. Eniten olisin halunnut panostaa Artekin tai Muuramen työpöytään, mutta koska tila yläkerrassa on todella rajallinen, piti keksiä jonkin sortin kompakti budjettiversio ja päädyin tuohon Ikean Lillåseniin, jota olin katsellut jo ikuisuuden.

Työtuoli uupuu vielä ja raahasin ylös siksi aikaa yhden Artekeista. Ja niistä puheenollen! Hitto vie kun Artekin tuoleja on nykyään vaikeaa löytää käytettynä! Tai siis ainakaan kohtuuhintaan. Viitisen vuotta takaperin kun itse bongailin Torista ja Facebook-kirppiksiltä ties mitä Artekia, olivat markkinat täysin erilaiset ja huomaa, että kierrätetyn kotimaisen designin kysyntä tosiaan on hurjasti kasvanut. Ja tämähän on toki vain hyvä asia. Jos jollakulla siellä lojuu kotona Artekin tuolia (tai jakkaraa) vailla uutta omistajaa, niin saa laittaa mailia. Olen kiinnostunut ostamaan pois!

Kuten ehkä huomasitte on myös makkarin seinä saanut taulujen suhteen pientä uudistusta. Ostin kaveriltani tuon hänen maalaamansa galaksi-taulun jo viime keväänä, mutta sain sen noudettua vasta joku kuukausi takaperin tai oikeastaan pistin Tommin asialle kun tällä sopivasti oli asiaa sinne suuntaan. Vain koska olen maailman laiskin raahaamaan itseäni kotoa Helsingin toiseen kolkkaan, kuten Lauttasaareen, jossa käyn nykyisin ehkä kerran vuodessa. Tästä päästäänkin siihen kuinka olen viime aikoina taas hurjasti kaivannut pienemmän paikkakunnan hyviä puolia, kuten lyhyitä etäisyyksiä. Kuinka unelmalta tuntuisikaan nykyään esimerkiksi työmatka, jonka voi kävellä, haha! Te, jotka saatte tästä nauttia, olette onnekkaita! Ehkäpä työstän aiheesta myöhemmin ihan oman postauksensa. Ja niin, syksyllä ostamani ametistikaivoksen osakkeen osakekirjakin pääsi vihdoin seinälle työpöydän päälle. Saa nähdä onko lopullinen sijoituskohde, mutta onpahan vihdoinkin ainakin kehyksissä asti.

Projekti, jota pitäisi seuraavaksi edistää on etsiä jonkinlainen kirjahylly. Nykyään säilytän kaikkia kirjojani joko varastossa tai epämääräisissä pinoissa. Ongelma onkin lähinnä ollut, että kodissamme on todella vähän seinätilaa, joten pitäisi keksiä jokin nerokas ratkaisu tai mahdollisimman kapea hylly, joka mahtuisi kapeaankin seinätilaan. Vinkkejä?

Lopputulosta yläkerrasta tulossa kun saan hommat valmiiksi, sitten joskus 😀 Olen jopa miettinyt, että lähtisinkö kokonaan muuttamaan yläkerran järjestystä, saapi siis nähdä mitä tästä seuraa!

 

Mitäs tuumaatte mini-työnurkkauksestani?

 

 

 

6 vastausta artikkeliin “Sisustus-update: Uusi työpisteeni”

  1. Vau, siellähän on ihan sisustuskärpänen puraissut. Voi kunpa saisi itekin tehtyä lastenhuoneen järjestystä …

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.