Viime viikon parhaita ja sekalaisia arkikuvia

Viime viikko on piti sisällään sadetta ja aurinkoa. Tuntuu todella hullunkuriselta pakata tammikuussa mukaansa sateenvarjo töihin lähtiessä. Tiedän, tänä talvena (tai kutsuisin tätä enemmänkin loputtomaksi syksyksi) olen marissut ennätyspaljon sään suhteen, mutta onhan tämä nyt aika karseaa! Hassua ajatella, ettei minulla ole mitään varsinaista talvea vastaan (siis lunta, aurinkoa ja pikkupakkasia), mutta tämmöinen epämääräinen märkä ja hämärä alkaa jo olla liikaa kenelle tahansa. Manailtuani moneen otteeseen perheemme flunssakierteestä, on pikkuinen taas kerran flunssassa ja sain onneksi siirrettyä omat pari palaveriani tänään puhelinpaltsuiksi, jotta voin jäädä naperon kanssa kotiin. Itse uskon siihen, että syyllinen näihin loputtomiin flunssiin on ehdottomasti ollut tässä lämpimässä talvessa.

Mitäs puuhailtiin viime viikolla? Viikonloppu vietettiin rauhallisesti kotona chillaten. Viimeistelin pojan huonetta (postausta tulossa tällä viikolla), leivoin niitä keto-laskiaispullia, joiden ohjeen julkaisin eilen ja käytiin lauantaina pitkästä aikaa kiertelemässä Jumbossa, koska piti hoitaa erinäisiä pikkujuttuja, kuten käydä ostamassa pojan uuteen sänkyyn aluslakana, pakkaustarvikkeita pipoille ja ottamassa pojalle kuva uuteen passiin! Edellisen kerranhan kävimme tämän kanssa passikuvassa 2kk iässä, joten ymmärrettävästi oli meininki tällä kertaa hieman eri kuin pienen vauvan kanssa 😀

Eilen kartoitimme alustavasti Uuden-Seelannin reittiä ja Airbnb-majoituksia. Ja täytyy sanoa, että Uudesta-Seelannista löytyy niin upeita Airbnb-kämppiä, etten kestä! Haaveenani on edelleen muuttaa joskus Uuteen-Seelantiin ja jokunen aika sitten selailinkin netistä tietoa viisumiseikoista. Kuulemma työviisumien saanti vaikeutuu tänä vuonna ja viisumeita myönnetään pääasiassa vain niihin ammatteihin, joista on maassa kova pula. Kuten esimerkiksi maatalouteen, joka ei ehkä aivan ole oma alani, haha. Ajattelin jossain vaiheessa tehdä postauksen pienistä ja suurista haaveistani, johon listailen mahdollisesti myös ideoita, joita minulla olisi jos joskus kaukomaille päätyisimme.

Tässä muutamia viikon parhaita juttuja…

Uusi viikonloppujen mättöruokasuosikkini: Itsetehdyt bataattiranskalaiset fetajuustolla! NIIN HYVÄÄ! Bataatin ja fetajuuston yhdistelmä on tällä hetkellä suurin ruokahimotukseni. Viikonloppuna tein tätä taas ja paistoin vielä kylkeen palan uunilohta – toimii!

Rahapaja Netflixistä. Tommi alkoi katsomaan espanjalaista Rahapajaa jo kauan ennen minua ja sai suostuteltua, että kirisin tämän kiinni katsomalla pari ekaa tuotantokautta. Alkuun olin skeptinen, mutta sarjan kaksi ekaa kautta olivat superhyviä! Kolmas ei aivan vakuuta (toistaiseksi), mutta annan sillekin mahdollisuuden. Jos etsitte uutta katsottavaa Netflixistä, suosittelen.

En ollut alkuun lainkaan innostunut Triplasta, mutta nyt käytyäni siellä kahdesti syömässä, olen aivan koukussa Triplan ravintolatarjontaan. Siellä on nimittäin vaikka mitä! Joululomalla kävimme korealaisessa BBQ:ssa East Marketissa (parasta ruokaa pitkään aikaan!!!!) ja nyt viime viikolla kävin matkamessujen yhteydessä pizzalounaalla työkaverin kanssa Triplan Capperissa. Eniten olen kuitenkin huolissani siitä, kuinka monta halpamuotiliikettä yhteen kauppakeskukseen on saatu tungettua? Huhheijaa, tunteepa sitä itsensä vanhaksi kun noin jokatoinen ketjuliikkeistä on itselleen täysin tuntematon. Mistä näille kaikille edes löytyy asiakkaita…?

Matkamessuilla olin todella iloinen siitä, kuinka esillä kotimaan matkailu oli tänä vuonna! Messupisteitä kierrellessä aloin haaveilla matkasta Kainuuseen, Kolille, Sompioon huuhtomaan kultaa ja vaikka minne muualle. Ulkomaiden pisteet eivät tänä vuonna ihan kamalasti vetäneet puoleensa, koska edustusta ei ollut mailta tai kohteilta, jotka minua eniten kiinnostavat, mutta muutamilla kojuilla tuli käytyä piipahtamassa.

Perjantaina bongasin aivan mielettömän kauniin auringonnousun ja itseasiassa tänään taas. Rakastan auringonnousua ja laskua yli kaiken, enkä malta odottaa millaisia pääsee bongailemaan taas reissusta.

 

Huippua maanantaita! ✨

 

 

 

4 vastausta artikkeliin “Viime viikon parhaita ja sekalaisia arkikuvia”

  1. Triplan leikkitila on best! Ollaan varmaan viikottain siellä lapsen kanssa mutta se vaan on pääkaupunkiseudun kauppakeskusten leikkipaikoista paras!

    Miten teet bataattiranskalaiset? Ite tein jossain vaiheessa mutta en saanut sellaisia rapeita mitenkään niin ollaan sit suosiolla ostettu pirkan bataattiraneja.

    1. En tiennytkään, että siellä on leikkitila! Kiitti vinkistä, täytyypi käydä testaamassa 🙂 Mullakaan ei tuu kovin rapeita noista, pitäisi olla joku rasvakeitin 😀 Paistan siis uunissa 225c noi tikut reilu 30min oliiviöljyssä ja suolassa, harvemmin siis tulee rapeita, mutta hyviä silti ;D

  2. Pakko kommentoida, että mua ei haittaa ollenkaan nää säät 🙂 Ihanaa kun ei oo liukasta ja voi kävellä normaalisti. Isot lumimäärät on myös tosi hankalia esim. omassa pihassa kun autot ei pääse liikkeelle. Loskaakaan en kaipaa, kun se tänne yleensä aina lumen myötä tulee 🙂

    1. Hei ihana! Mullekin tuli heti parempi fiilis näistä säistä kun keksit positiivisia puolia! 😀 Pitää siis jatkossa ajatella enemmän noin päin. Se on ehdottomasti plussaa, ettei katu kengät ja sukat 🙂

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.