Vuosi yrittäjänä – 2019 tilinpäätös ja ajatuksiani työstä

Tällä viikolla olen käsitellyt blogissa paljon uraa ja yrittäjyyttä. Ja eihän siinä, aihe on vuosi toisensa jälkeen yksi suosituimmista. Viime viikot olen jännittänyt erästä asiaa, nimittäin yritykseni ensimmäistä tilinpäätöstä! Vuosi 2019 oli ensimmäinen kokonainen vuoteni yrittäjänä perustettuani toiminimeni loppusyksystä 2018 ja tällä tiellä ollaan edelleen. Omalla kohdallani toi yrittäjyys mukanaan uuden opettelua, enemmän vastuuta oman talouden hallinnasta ja verotusasioista, mutta toisaalta myös tietynlaisia vapauksia. Ensimmäinen tilikausi jännitti erityisesti verojen suhteen, joista jaksan aina panikoida. Palkkatöissä on tapanani ollut aina viilata veroprosentti mahdollisimman ylös, koska olen luonteeltani tyyppiä ”kaikkeen varautuja” ja olen aina pyrkinyt siihen, että verottaja muistaisi ainakin tonnin palautuksilla. Ilmaista lainaa valtiolle ja diipadaa, tiedetään, mutta itseäni ei ole jaksanut häiritä se, että olen vuoden mittaan säästänyt huomaamattani johonkin, jonka parhaimmassa tapauksessa jaksaa unohtaa.

Itseasiassa en ole koskaan jaksanut ymmärtää sitä tietynlaista kiukuttelua siitä, ettei veroja makseta yhtään sen enempää kuin pitäisi. Kukin tietysti tavallaan, mutta jos vertaa tilannetta vaikka tilisäästämiseen, ei ainakaan voida puhua mistään paremmista koroista pankkitilillä lojuvien rahojen suhteen. Omasta mielestäni siis parempi vaihtoehto lainata verottajalle rahaa ja säästää samalla parempituottoiseen vaihtoehtoon nettotuloista, kuin optimoida veroprosentti tismalleen ja pahimmassa tapauksessa elää kädestä suuhun unohtaen säästäminen kokonaan. Mutta niin, tämä vain oma mielipiteeni. Ajatus vähän lähti laukkaamaan verotuksen suhteen, mutta pointin piti olla se, kuinka olen stressannut vuoden aikana toiminimen verotusta tilanteen ollessa niin uusi, eikä ainuttakaan verovuotta yrittäjänä vielä takana.

Loppuvuoden elämänkriisini keskellä ehdin jo vakavasti harkita heittäväni hanskat tiskiin yrittäjyyden suhteen jo melko piankin, mutta pohdittuani ja punaroituani asiaa olen tullut siihen lopputulemaan, että tällä mennään nyt toistaiseksi. Vaikka yrittäjyys välillä ahdistaakin, tuottaa ajatus kokopäiväiseen toimistotyöhön ja TES:in mukaisiin lomapäiviin paluu aivan rehellisesti sanottuna enemmän ahdistusta. En jaksa juuri nyt pohtia tulevaisuuden suunnitelmia vuosien päähän ja kuten aikaisemmin mainitsinkin, voi olla etten enää vuoden -pari päästä elä yrittäjyydelle ja toivon paluuta kokopäiväisiin palkkatöihin, mutta tällä hetkellä koen sen sopivan elämäntilanteeseeni erinomaisesti. Tulevasta ei voi tietää, joten ennemmin keskityn siihen, joka tuntuu hyvältä juuri tässä hetkessä. Tietysti yrittäjyys tuo mukanaan myös erilaisia velvotteita ja ajoittain myös stressiä, mutta työssä on aina puolensa, olit sitten palkkatöissä tai yrittäjänä.

Jos täytyy nimetä asia, joka minulle tällä hetkellä on työn suhteen tärkeintä on se ehdottomasti vapaus. Se, että voin viettää kaksikin päivää viikossa pyjamatoimistolla tehden päiväni aikana juuri sitä mitä haluan. Tehdä aamulla herättyäni blogia, ottaa aamupäivällä kuvia, käydä lounaan jälkeen kävelyllä, tehdä lisää työjuttuja ja katsoa vaikka keskellä päivää YLE Areenasta dokkarin samalla pipotilauksia neuloen. Tai viettää etätyöviikon vaikkapa täältä Rukalta käsin. I know, saattaa kuulostaa jonkun korvaan utopialta, mutta täytyy muistaa, että vaakakupissa ovat myös ne yrittäjyyden kääntöpuolet. Teet työtä (ainakin pääasiassa) itsellesi, joten tietynlaista itsekuria ja vahvaa sisäistä motivaatiota kaivataan. Ja toki myös sitä, ettei työsi rajoitu niihin tiettyihin työtunteihin.

Vaikka ottaisin keskellä päivää pari tuntia rennosti, saatan tehdä saman ajan hommia esimerkiksi illalla tai lauantaina ja sunnuntaina, eikä kukaan tule muistuttamaan sinua hoidettavista asioista. Sometyön vitsaus onkin tunne siitä, että olet ”aina töissä”, joten juuri sitä työn ja vapaa-ajan tasapainottelua kaivataan. Hassua muuten huomata, kuinka tehokkaasti tässä reilun vuoden aikana on ehtinyt unohtaa esimerkiksi lakisääteisten lomapäivien kertymisen, nykyään on täysin itsestäänselvyys, että lomailen aina ”omaan piikkiin” ja työ kulkee mukana jossain määrin myös lomalle. Voisin kuitenkin todeta käsitteen downshiftaaminen kuvaavan parhaiten sitä tilaa, jota tällä hetkellä haluan tavoitella. Ennemmin elän pienen lapsen äitinä vähemmän stressaavaa, elämysrikkaampaa, vapaampaa, mutta rahallisesti kenties hieman heikompaa tai elämää, kuin teen ylipitkää päivää vain rahan tähden ja seuraavaa lomaa odotellen.

Yritykseni ensimmäisen tilikauden liikevaihto oli 45 000€ ja vaikka nyt ei mistään suurista bisneksistä puhuta, ilahduttaa minua ajatus siitä, että kykenen työllistämään itseni yrittäjänä. Lähden siis positiivisin mielin kohti uutta tilivuotta ja toista kokonaista vuottani yrittäjänä. Ajoittain kannan huolta siitä, mitä tapahtuu kolmen kuukauden tai puolen vuoden päästä, mutta tietynlaiseen epävarmuuteen näköjään tottuu. Ottaen huomioon, että elämme maailmassa, jossa kaikki tuntuu nykyään olevan enemmän tai vähemmän epävarmaa. Työelämä on murrosvaiheessa ja asia, johon itse haluan kannustaa muita on rohkeus tavoitella työn(kin) saralla niitä asioita, joista on kenties haaveillut jo kauan. Jossei kokeile siipiään tai tee toimenpiteitä tavoitteiden eteen, ei niitä ainakaan täydellä varmuudella saavuta. Yrittäjyys ei välttämättä ole kaikkia varten, mutta itselleni ehkä tärkein yrittäjyyden myötä oivaltamani asia on ollut se, että jos on mahdollisuus tehdä elämästään mielekästä työnkin suhteen, niin miksi ei sitä tekisi?

 

Kumpi on teille työssä tärkeämpää: Vakaus vai vapaus? 💰

 

 

Kuvat Jutta

 

5 Replies to “Vuosi yrittäjänä – 2019 tilinpäätös ja ajatuksiani työstä”

  1. Hyvä Iines! Kiitos tästä postauksesta, jotenkin niin realistinen kaikin puolin. Kieltämättä muakin ahdistaa että uudessa palkkatyössä et saa heti lomaa ja ei se palkaton lomakaan aina ole itsestäänselvyys.

  2. Kiinnostava teksti, ja upea juttu että työllistät itsesi yrittäjänä 🙂 Mieheni on myös yrittäjä, ja ainakin häntä seuratessani yrittäjyydessä on ehdottomasti enemmän hyviä kuin huonoja puolia, tärkeimpänä vapaus! Olisin varmasti itsekin yrittäjä (en tiedä yhtään minkä alan :D) ellen tekisi nykyistä palkkatyötäni. Tämän hetkisessä työssäni tosin koen, että minulla on sekä taloudellinen vakaus että vapaus niin hyvin yhdistettynä kuin mahdollista. Tämä tarkoittaa esim. etätyömahdollisuutta aina niin halutessaan, ja vapautta ottaa myös palkattomia lomia aina tarvittaessa. Tämän vuoden aikana avautuu mahdollisuus tehdä töitä mistä päin maailmaa tahansa, kunhan läppäri ja puhelin löytyy 🙂

    Jos tulevaisuudessa harkitset palkkatöitä pääasiallisena tulonlähteenä, niin uskon että nykypäivän työelämässä voit ehdottomasti saada molemmat, vapauden ja vakauden!

    1. Kiva jos pidit postauksesta! Vapaus on kyllä ihan numero ykkönen 🙂 Ihana kuulla, että sulle avautuu etätyömahdollisuus noin laajasti! Millä alalla teitkään töitä? Ja ehdottomasti toivon, että vakaus ja vapaus ovat tulevaisuudessa yleisempiä työelämässä!

  3. Itsekin haaveilen yrittäjyydestä. Juurikin tuo vapaus kiinnostaa. Olen kuullut neuvona, että tärkeää olisi tehdä hyvä suunnitelma ja hankkia luotettava kirjanpitäjä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *