Kaikenlaista kaaosta

Halusin tänään kirjoitella aivan tuiki tavallisia kuulumisia. Tämä viikko on nimittäin taas vaihteeksi alkanut ”ei aivan minun viikkonani”. Ihme säätöä, se pitkittynyt nuha jatkuu edelleen ja mitäköhän vielä. Olen jo kuukausia laskenut päiviä kuukauden lomaan ja pianhan se koittaakin! Enää pari viikkoa ja sitten mennään. Arki täällä kylmässä ja harmaassa on tympinyt jo niin kauan, etten enää edes jaksa asiaa sen koommin käsitellä, mutta juuri reissusta palannut ystäväni, joka yritti houkutella minuakin alkuvuodeksi lämpöön, totesi valon puutteen äityneen jo niin pahaksi, että oli jo pakonomainen fiilis päästä aurinkoon. I know, sinnittelen nimittäin itse samaisen ongelman kanssa aivan jatkuvasti. hah. Miten auringon ja valon puute voikaan oireilla niin fyysisellä tavalla? Ainakin siis minulla, haha.

Nykyään olen kaikissa somekuvissa enemmän meikittä kuin meikattuna 😀

Alkuvuodesta olen innostunut uimisesta pitkästä aikaa. Olen aina rakastanut uimista ja kokenut, että vesi on minulle jotenkin luontainen elementti. Lapsena kävimme paljon uimahallissa vielä yläasteellakin harrastin ahkerasti uimista. Jostain syystä ei uimahallissa ole käytyä kovinkaan ahkeraan vuosiin, kunnes nyt olemme koko perhe intoutuneet siitä aivan uudella tavalla. Meidän naperostakin on kuoriutunut varsinainen vesipeto ja olen varma, että tämä oppii uimaan vuoden 2020 aikana! Fun fact: Opin itse uimaan itseasiassa Moorealla, olin tuolloin 4-5-vuotias ja muistan elävästi hetken kun polskuttelin hotellin uima-altaassa (ympärillä palmunlehtikattoisia tiki-majoja) ja yli lensi lentokone, jota ihmettelin.

Tuon hetken tulen muistamaan ikuisesti ja juuri nuo samaiset lapsuuden muistot ovat niitä, joista koko Moorea-rakkaus johtaa juurensa. Ja arvatkaa! Vuoden takaisella Moorean matkalla pysähdyimme saarikiertelyllä erään hotellin ravintolaan lounaalle (oli ainoa tyyliin kilometrien säteellä, joka oli auki. Bisneskulttuuri tosiaan on hieman erilainen siellä :D) ja odottaessani ruokaani, kävin kiertelemässä hotellin allasaluetta ja samalla iski todella oudon tuttu fiilis. Myöhemmin kuulin äidiltäni, että tuo oli samainen hotelli, jossa olimme silloin. Eipä siis ihmekään! Hassua, että sattuma ajoi juurikin tuonne samaiseen paikkaan yli 25 vuoden jälkeen.

Viime viikolla bongasin meidän pihassa ehkä kauneimman auringonlaskun ikinä!

Jämälangoista neulomani kauliina on ollut todellinen ikuisuusprojekti 😀

En siis ole käynyt kuntosalilla nyt lähes puoleentoista kuukauteen ja keskittynyt taas vaihteeksi uimaan ja lenkkeilemään. Salille palaan ehdottomasti taas reissun jälkeen, mutta liikunnan suhteen on kiva vähän vaihdella juttuja ja loman vuoksi olisi muutenkin tullut kuukauden paussi kuntosaliin. Kohta koittaakin siis lempparijuttuni ikinä – aamulenkit hiekkarannalla!

Viime aikoina olen kokenut inhottavia turhautumisen tunteita pariinkin asiaan ja eilen lähes purskahdin itkuun tavatessani ystävääni. Viimeiset kuukaudet ovat pitäneet sisällään itsetutkiskelua erityisesti sen kolmenkympin kriisini suhteen ja välillä olen jopa ajautunut miettimään, että olenko hukannut itseni? Mihin tässä viimeisen puolen vuoden aikana on kadonnut se aina itsevarma minä, joka tiesi aina mitä haluaa ja piti puolensa? Kaikilla on huonoja päiviä joskus ja en oikeasti koe itseäni valittajana, mutta mitäs sitten kun tulee jaksoja kun tuntuu, että niiden negatiivisten asioiden paino tuntuu paljon raskaammalta kuin niiden positiivisten?

Stressaan ehkä myös jatkuvasti sitä, että tämä pääni sisäinen kaaostila näkyy esimerkiksi täällä blogissa. Olen viime viikkoina ja kuukausina kokenut harmitusta siitä, etten ole läheskään päivittäin jaksanut tai ehtiä tuottaa tänne ehkä niin kiinnostavaa ja monipuolista sisältöä kuin olisin halunnut. Tiedättekö, joskus aivan muut asiat vievät aivokapasiteettia ja keskittyminen joidenkin aivan ulkopuolisten asioiden miettimiseen on vaikeaa. Juuri näin on ollut. Olen kuluttanut energiani aivan muiden asioiden murehtimiseen ja siinä vaiheessa kun avaan läppärin kannen yrittäen raapustaa jotain, lyökin päässäni aivan tyhjää. Kevät tuo tullessaan myös monia muutoksia, joista kirjoitan varmasti myöhemmin enemmän.

 

Loppuun vielä pari arkiruokalemppariani viime viikoilta, ruokajuttuja kun kysellään aina paljon. Viime viikolla oli pakko tietty tehdä uunifetapastaa (koska se sai kalenterista ihan oman päivänsäkin, haha) ja toisaalta, teen sitä muutenkin vähintään jokatoinen viikko. Tavallista pastaa syön edelleen tosi harvoin, mutta suosikkini on tuo kikhernepasta, jota kokkailen useimmiten silloin kun tekee mieli pastaruokia 🙂

 

Mitäs teidän viikkoon?

 

 

2 vastausta artikkeliin “Kaikenlaista kaaosta”

  1. Huh, täälläkin suunnalla itseasiassa koko alkuvuosi on ollut todella tahmea. Sekä töiden että vapaa-ajan suhteen ollut kaikenlaista stressiä ja sairastelua! Osasyynä huono tuuri, ja toisena vaikuttajana minullakin varmasti tämä pimeys.

    Tuo teidän tuleva reissu kuulostaa niin huikealta, olen kade! Cook-saarista haluan ehdottomasti kuulla sitten kaiken 🙂 Meidänkin porukka pääsee onneksi huhtikuussa Seychellien auringon alle pariksi viikoksi (siihen sitten kuitenkin päädyttiin :D)! Jospa tämä vuosi saisi positiivisemman suunnan viimeistään tuolloin 😀
    Toivottavasti sullakin fiilis kääntyy parempaan päin, ja muistetaan olla kiitollisia esim. mahdollisuudesta toteuttaa massiivisia reissuhaaveita. Sekään kun ei ole itsestäänselvää 🙂

    1. Ihana tsemppaava kommentti Senja, KIITOS <3 Näköjään siis ollut muillakin havaittavissa tätä samaa ihme kriiseilyä ja sairastelua :/ Stressi kyllä vaikuttaa moneen! Ihana kun pääsette taas Seychelleille! Ja olet ihan oikeassa, pitäisi ehdottomasti olla kiitollinen mahdollisuudesta toteuttaa reissuhaaveita 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.