Cookinsaaret: Ensihuomioita ja toteamuksia Rarotongalta x 5

Terkkuja Rarorongalta! Pitkän reissaamisen jälkeen pääsimme vihdoin lauantaina perille tänne Cookinsaarille, jossa vietämme viikon näin reissun alkuun. 12h aikaerojen päälle ylitimme vielä International Date Linen Aucklandistä lentäessä, joka tarkoitti siis, että hyppäsimme täällä vielä eri päivään. Lähdimme Aucklandistä sunnuntaina ja 4h myöhemmin olimmekin taas lauantaissa, joten pää on ollut tässä alkupäivinä aina hieman pyörällä sen suhteen, että mikä aika mikä paikka. Cookinsaaret ovatkin siis maapallon viimeisiä paikkoja, joissa kuluva päivä vaihtuu yöhön. Itselläni on tämä tarkoittanut lähinnä sitä, että aina kun aamulla herään, on kyseinen päivä melkeinpä jo Suomessa ohi.

Onnistuin tietty hankkimaan itselleni tähän loman alkuun jonkun megaflunssan ja vietin kaksi kokonaista päivää lähes 39c kuumeessa lähinnä peiton alla maaten, sekä todeten, ettei ole ihan hetkeen tullut oltua noin kipeä. Pientä koronapaniikkiakin oli taas vaihteeksi täällä ilmassa, mutta mielestäni oireet eivät oikein menneet yksiin ja kävimme eilen lääkärillä, joka myöskin totesi kyseessä olevan luultavasti tavanomainen kuumetauti. Tänään on siis oikeastaan tulopäivän jälkeen ensimmäinen päivä kun on hieman terveempi olo, enkä ole käytännössä ehtinyt vielä juurikaan tehdä täällä mitään. Toki harmittaa aivan hemmetisti, että noin kolmasosa tästä meidän viikon ajasta täällä meni sairasteluun, mutta eihän sille mitään voi. Luultavasti siis joudumme jättämään väliin joitain retkiä ja paikkoja, joissa täällä oli tarkoitus käydä.

Olin itse odottanut reissulta eniten juuri tätä Rarotongan etappia ja muistaakseni tutkin kohdetta vajaan vuoden, ennenkö saimme tämän kätevästi yhdistettyä Uuden-Seelannin matkaan. Muistatte ehkä, että tuumailin ensin pitkään Samoan ja Cookinsaarten välillä, kunnes Cookinsaaret jostain syystä vetivät puoleensa enemmän. Yllätyksekseni on myös Tommi tykännyt paikasta hurjasti ja onhan täällä todella ihanaa! Kiilaa ihan ehdottomasti yhdeksi upeimmista paikoista ikinä.

Kokosin yhteen muutamia ensihuomioita ja toteamuksia Cookinsaarilta ja pääsaaelta Rarotongalta:

 

Ihmiset ovat äärimmäisen ystävällisia ja tarkoitan siis, että OIKEASTI! Jos vuosi sitten alleviivasin sitä kuinka ystävällisiä Uusi-Seelantilaiset ovat niin nyt ollaan ehkä vielä sitäkin nextimmällä levelillä. Kaikki ovat todella avuliaita, rentoja ja huumorintajuisia. Tästä kertoo varmasti esimerkiksi se, että kun meidät eilen ohjattiin lääkäriasemalle flunssan vuoksi, emme edes joutuneet maksamaan mitään, vaikka saimme mukaamme lääkkeetkin. Olin aivan ihmeissäni, koska moista ei ole tullut vastaan missään ja toisista huolenpito on todella vilpitöntä. Ilmapiiri saarella vaikuttaa muutenkin todella turvalliselta ja nämä olivatkin seikkoja miksi kohteeseen päädyin: Äärimmäisen ystävälliset ihmiset ja turvallisuus, myös iltaisin.

Rannoilla saa olla rauhassa, eikä tungosta ole edes kauniiden auringonlaskujen aikaan. Sadekausi on tosin vielä osittain päällä ja loppuu maaliskuun jälkeen, joka tarkoittaa myös vähemmän turisteja, mutta mitään ruuhkaa täällä ei tosiaankaan ole missään. Rannalla voi helposti kävellä ilman, että juuri kukaan tulee sinua vastaan.

Myös hiljaisuus on täällä rauhoittavaa. Ei ihmisten tai liikenteen melua. Istun juuri huoneemme parvekkeella ja ainoa ääni on koralliriuttaan iskevien aaltojen kohina. Okei, voisin ehkä tottua tähän. Kuten ehkä totesin jo joskus Moorean ja Tahitin kohdalla, on tämä ehdottomasti paikka, jossa kaikki kiire, huolet ja murheet unohtuvat hujauksessa.

Täälläkin ihmiset elävät käsittääkseni melko omavaraisesti mm. hedelmien suhteen ja varmimmin löydät hedelmiä ostettavaksi pienistä kadunvarsi-kojuista. Pienemmistä ruokakaupoista ei välttämättä löydy hedelmiä ollenkaan tai hyvällä lykyllä jotain tuontihedelmiä, kuten omenia. Mäkin haluan pystyttää oman hedelmäviljelmän ja kojun tänne 😀

Cookinsaarilta ei löydy suurien hotelliketjujen luksusresortteja. En ole aivan 100% varma, että löytyykö yhtäkään, mutta ainakaan muistaakseni en niihin majoituksia selatessani törmännyt. Kuulin, että täällä on aikanaan ollut Sheraton-hotelli, joka ilmeisesti joutui taloudellisiin vaikeuksiin ja sittemmin autioitui (vastaavia tapauksia on useita myös Ranskan Polynesiassa). Ainakin toistaiseksi ovat Cookinsaaret siis pääasiassa resorttivapaata (tai siis Hilton / Four Seasons / InterContinental / Sofitel-vapaata) aluetta, joka näkyy myös siinä, että hintataso on melko edullinen, eikä turistien määrä räjähtänyt käsiin. Usein paikalliset vastustavat isoja ketjuja, joiden tuotoista vain pieni osa päätyy itse kohdemaalle hotellien rahastaessa turisteja resortin sisällä about kaikesta, mitä he reissun aika tekevätkin aina ruokailuista ja retkistä lähtien. Mutta koska monet Tyynenmeren pienet saaret kärsivät taloudellisesta ahdingosta ja elävät muiden maiden tukien varassa, ymmärrän myös sen kuinka suuret hotelliketjut pääsevät valtaamaan alaa.

Tommi tutustui eilen meidän hotellissa australialaiseen pariskuntaan, jonka mies oli käynyt kalastamassa 4kg tonnikalan, jonka hotellin kokit lupasivat kokkailla eri kypsyysmuodoissa. He kutsuivat mekin syömään kalaa ja itsekin piipahdin eilen illalla jo hieman paremmalla ololla alakertaan maistamaan. Oli kyllä aivan superhyvää!!

Nyt aamupalalle. Palataan taas! 🌴

 

 

8 Replies to “Cookinsaaret: Ensihuomioita ja toteamuksia Rarotongalta x 5”

  1. Wow, kuulostaa ja näyttää unelmapaikalta! 😍 Pikaista paranemista ja ihanaa lomaa! 😊

  2. Ihania havaintoja! Olen samaa mielta, etta Cookiet on kylla ystavallista ja mukavaa sakkia.
    Kaansin taman tekstin ystavalleni ja naytin myos kuvat. Han sanoi, etta tekee mieli menna sinne kaymaan taas.
    Hyvaa loppulomaa sinne 🙂

  3. Moi! Ihania kuvia! Saako kysyä hintatasosta, paljon lennot maksoi, minkä hintainen majoitus teillä on?

    1. Moi ja kiitos! Teen nyt lähiaikoina ihan oman postauksensa aiheesta, jossa avaan hintoja ja muita! Ei ihan halvimmasta päästä kohteena noin yleisesti, mutta moneen muuhun Tyynenmeren saarikohteeseen verrattuna ehdottomasti budjetti-kateoriaa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *