Kotiinpaluuta ja koronamietteitä

Huhhei, eipä tältä viime päivien korona-kaaokselta ole voinut välttyä edes täällä toisella puolella maapalloa. Oikeastaan en ole juurikaan muuta osannut tässä edes miettiä kuin tätä koronatilannetta, vaikka ennen näitä viimeisimpiä käänteitä mietin jo uutisten blokkaamista muutamiksi päiviksi. Jotenkin keskittymiskyky on ollut täysin nollissa viime päivinä, vaikka kuinka haluaisi pitää yllä täällä blogissa ns. normaalia arkea, postailla matkajuttuja ja muuta, tuntuu se kieltämättä kovin väärältä. Huolimatta siitä, että elämä tosiaan jatkuu, vaikka korona jyllääkin.

Moni onkin Instassa kysellyt, että mitä aiomme tehdä ja palaammeko kotiin aikaisemmin? Viimeiset kolme päivää tai heti UM:n tiedotteen julkaisun jälkeen olemme seuranneet lentoyhtiöiden tilannetta ja kytänneet päivityksiä omien lentojemme suhteen. Odotamme parhaillamme lentolippumme välittäneeltä matkatoimistolta kuittausta mahdolliseen aikaistamiseen, itse lentoyhtiön kanta taas oli, että meidän tulisi odottaa vielä muutama päivä lentojen vahvistumista ja tehdä päätös lentojen aikaistamisesta sitten. Kuulemma lentoja ei saisi heidän päästään muuttaa maksutta ennenkö vahvistus lentojen perumisesta tulee. Tästä samaisesta syystä emme ole vielä varanneet mitään majoituksia seuraavien 3 yön jälkeen, koska jatko sen jälkeen on totaalisen auki. Siihen saakka yritämme elää päivä kerrallaan mahdollisimman normaalisti täällä. Jos vielä vajaa viikko sitten olimme täällä aivan hyvillä mielin, niin onhan se kieltämättä muuttunut tilanteen mentyä odottamattomaan suuntaan. Voin vain kuvitella miten kaikki mietityttää teitä siellä Suomessa.

Aivan suoraan sanottuna en ole viime päiviin asti kokenut matkamme keskeyttämistä kenenkään eduksi. Jos suositellaan välttämään kaikkea matkustamista (nyt siis myös täällä NZ:n päässä ja btw myös Cookinsaaret sulkivat juuri rajansa), en näe millään muotoa meidänkään eduksemme sitä, että matkaisimme kenties ns. pahimmalla hetkellä yhtään mihinkään tai yleisesti kohteeseen, jossa tilanne on huomattavasti pahempi kuin mitä täällä. (Vaikkakin tilanne elää jatkuvasti myös täällä, tänään julkaistun tiedon mukaan on tapauksia todettu nyt 28 ja mielestäni Uuden-Seelannin viranomaiset ovat olleet muutenkin melko ripeitä toimenpiteiden kanssa, ehkäpä täällä ei haluta tehdä samoja virheitä kuin monessa muussa maassa). Uusiin superkalliisiin tuhansien eurojen lentolippuihin investointi ei tällä hetkellä oikein inspaa, joten seuraavien muutaman päivän suunnitelmana on tarkkailla tilannetta täältä, silläkin riskillä, että lentoreitteihin tulee radikaaleja muutoksia. Oikeastaan aivan viimeinen asia, jota tällä hetkellä toivoisin, olisi lentää yhtään mihinkään. Social distancing Uuden-Seelannin pikkukylissä kuulostaa näitä kahta verratessa huomattavasti paremmalta vaihtoehdolta. Alkuvuoden useiden viikkojen flunssakierteen ja parin viikon takaisen influenssan (ja negatiivisen koronatestin) jälkeen en rehellisyyden nimissä haluaisi ottaa itselleni tai lapselleni minkään sortin riskiä koronan saamisesta. Jos tässä halutaan minimoida riskejä, niin tämä on nimenomaan sitä.

Olemme myös asennoituneet siihen, että jos tilanne sen vaatisi, olemme varautuneita jäämään tänne pidemmäksi aikaa. Niin kauan kun on kyse viranomaisten suosituksista (ei siis vielä toistaiseksi pakottavista määräyksistä), koen jokaisella aikuisella ihmisellä olevan valmiudet arvioida se, mikä omalla kohdalla on tämmöisessä tilanteessa se paras mahdollinen vaihtoehto. Eli lähteäkö sitten tänään vai vasta muutaman päivän päästä. Mikäli olisimme monessa muussa maailman kolkassa tai huonon terveydenhuollon maassa, olisi tilanne huomattavasti eri, mutta tällä hetkellä koen Uuden-Seelannin olevan paikka, jossa meidän on turvallista tarkkailla tilanteen etenemistä. Se mikä tässä tuottaa päänvaivaa, on tietysti tilanteen eläminen ja jatkuva epävarmuus, päivä kerrallaan-hengessä. Itse luotan siihen, että tilanne Suomessa saadaan varmasti pian hallintaan. En henkilökohtaisesti jaksa uskoa, että eläisimme vielä parin kuukauden päästä poikkeustilassa, mutta kuten sanoinkin ja me kaikki tiedämme- tilanne elää, eikä kukaan tiedä mitä tapahtuu viikon päästä tai edes huomenna.

Jos pääsemme palaamaan normaalisti kotiin ensi viikolla alkuperäisen matkasuunnitelman mukaisesti, olen varautunut henkisesti tulevaan kahden viikon karanteeniin ja oikeastaan jopa odotan sitä, heh. Viikko perheen kesken kotosalla pitkään nukkuen, chillaten, käsitöitä tehden ja Netflixin parissa, voisihan sitä huonomminkin mennä. Jos saan paljastaa, olen oikeastaan koko talven kaivannut maailman eniten juuri viikkoa-paria, joina voisin vain rauhassa oleskella kotona ilman stressiä mistään. Kuukauden reissun jälkeen tuntuu koti varmasti myös pitkästä aikaa maailman kivoimmalta paikalta.

Asia, josta (minäkin) olen koko homman suhteen ollut erityisen huolissani, on pienyrittäjien tilanne tässä ennalta arvaamattomassa ja poikkeuksellisessa tilanteessa. Olen täällä vitsaillut miehelle, että olen kotiin paluun jälkeen todennäköisesti melkolailla työtön yrittäjä ja kirjaimellisesti työtön ensimmäistä kertaa elämässäni. Jep. Kyllähän tässä melkolailla ahdistaa jo näin etukäteen. Täytyy sanoa, että vaikka lomautukset ja YT-neuvottelut ovat aivan yhtälailla p*rseestä niin olisin itse henkilökohtaisesti huomattavasti rauhallisemmin mielin jos olisin nyt tai ollut viimeisen vuoden aikana palkkatöissä. Tietysti yrittäjyydessä on aina riskinsä, mutta tällä kertaa on tilanne tuottanut harmia erityisesti niille pienyrittäjille, jotka ovat muutenkin toimeentulon suhteen haavoittuvimmillaan. Lähipiirissäni on useita freelancereitä, taiteilijoita ja muita pienyrittäjiä, joiden kohdalla tuleva on tällä hetkellä harvinaisen auki 🙁 Jos minulta kysyy, niin tämä jos mikä on viimeinen todiste siitä, että perusturva olisi ehdottomasti kaikkien etu, joka vastaavanlaisissa tilanteissa auttaisi monen pahimman ahdingon yli.

Jos haluan jotenkin vetää yhteenvedon koko hommasta niin jostain syystä haluan uskoa, että kaikella on tarkoitus ja kaiken tämän jälkeen osaamme vähintään ajatella asioita uudesta perspektiivistä tai uutena alkuna, kuten eräs lukijani asian hyvin ilmaisi. Viimeistään tämä ehkä opettaa meille arjen kiireestä, elämän prioriteeteista tai arvostamaan niitä arjen pieniä, kenties itsestäänselviä asioita. Kun jupakasta selviää, osaamme olla yhä kiitollisempia kaikesta siitä, mitä meillä on.

 

Yritän pakertaa kasaan niitä muutamia lupaamiani postauksia. Tässä on ollut hieman tosiaan pasmat sekaisin kaiken kanssa, joten olen unohtanut nekin aivan tyystin 🙂

 

 

12 Replies to “Kotiinpaluuta ja koronamietteitä”

  1. Mielenkiintoinen postaus ja oli mukava huomata, miten järkevästi suhtaudut tähän tilanteeseen. Tässä kun on somessa ollut aktiivinen, niin kyllä lähes jokainen päivitys alkaa olla koronaa ja itse mieluummin keskittyisin johonkin mieluisampaan – tulee informaatio ähky ja hysteria aiheesta tuntuu kasvavan. Toki on poikkeuksellista, että lapsi otettiin eskarista kotiin kuukaudeksi ja ollaan mahdollisimman pitkälti kotona, mutta ei tämä tilanne ikuisesti kestä. Pienyrittäjille tosin toivon tsemppiä ja sitä, että elämä kantaisi tämän pandemian yli! <3

    1. Niin, tällä hetkellä on jotenkin täysi mahdottomuus miettiä yhtään mitään muuta kuin koronaa! Eilen oli ilmeisesti tehty pienyrittäjien eduksi jotain esityksiä tai päätöksiä, täytyykin perehtyä niihin 🙂 Tsemppiä sinne!

  2. Olette siellä paremmassa turvassa kuin Euroopassa! Italiassa on jo tuhansia kuolleita äskeisten uutisten mukaan.

  3. Mihin ratkaisuun olette päätyneet? Jos vaan talous antaa periksi, niin jääkää sinne. Näin suosittelee myös Ulkoministeriö tällä hetkellä, kun kyseessä on turvallinen kohde. Monen vaihtoyhteyden matkalla ei ole mitenkään epätodennäköistä jäädä jumiin jonnekin…

    1. Meidän täytyy odottaa vielä huomiseen vahvistusta lentojen suhteen! Tehdään sitten päätös 🙂 Missä muuten oli tuo suositus jäämisestä turvalliseen kohteeseen? En onnistunut itse löytämään!

      1. Hmm, itsekään en löytänyt tätä mistään kirjallisena mutta näin joku ulkoministeriöstä sanoi eilen Ylellä, tämä vaan jäi mieleen. Ihme ettei ole päivitetty vielä minnekään. Tosin varmasti jos sujuvasti pääsette kotiin niin parempi tulla, ja jos Eurooppaan asti pääsee niin pitäisi onnistua Suomeen asti lentäminen. Toivottavasti asia ratkeaa! 🙂

        1. Joo hittolainen, mua jäi häiritsemään tämä! Pitää vielä tänään soittaa Australian lähetystöön ja kysyä heidän kanta asiaan 🙂 Ja kiitti!

  4. Jääkää ihmeessä sinne! En näe myöskään mitenkään eduksi, että matkustaisitte nyt Eurooppaan. Se on varmasti maailman turvallisimpia paikkoja juuri nyt. Ja terveydenhuolto siellä on laadukasta, olisi eri asia, jos olisitte vaikka Indonesiassa.

    Mä olen vahvasti sitä mieltä, että poikkeustilaa jatketaan ainakin toukokuun puoliväliin.

    Musta on ollut ihana lukea sun matkapostauksia! Jotenkin lohdullista, että joskus rajat vielä avataan, tilanne kaikkialla helpottaa ja voidaan itsekin matkustaa valkoisille rannoille jälleen.

    1. Niin, musta on aivan hullunkurista, että on vahva suositus välttää kaikkea matkailua ja silti pidetään ns. parempana vaihtoehtona paluuta toiselta puolelta maapalloa kuin sitä, että jäisi toistaiseksi ”turvaan”. Mua ahdistaa nuo lennot jo valmiiksi 🙁 Ja kiva jos oot tykännyt matkajutuista! On jotenkin tuntunut väärältä postailla niitä, mutta toisaalta kokenut parhaaksi suunnata omiakin ajatuksia hetkeksi muihin juttuihin koronakaaoksen keskellä 😀

  5. Sen verran pakko tähän kommentoida, että Ulkoministeriö ei kyllä suosittele kenenkään jäämistä kohdemaahan vaan kehottaa palaamaan pikaisesti takaisin Suomeen. https://um.fi/ajankohtaista/-/asset_publisher/gc654PySnjTX/content/ulkoministeri-c3-b6-c3-a4l-c3-a4-matkusta-ulkomaille-

    Näissä pohdinnoissa on hyvä miettiä kahta asiaa. Ensinnäkin sitä että vaikkei tauti juuri nyt ole siellä, sinnekin se todennäköisesti tulee isommin. Toisena se, että jos siellä sairastuu, pääseekö siellä tarvittaessa hoitoon ja minkä tasoinen hoito on sekä mitkä ovat hoidon kustannukset. Maat laittavat rajojaan kiinni ja jossain kohtaa voi jäädä myös jumiin niin ettei pääsekään enää helposti takaisin kotimaahan. Tämä tulee olemaan pitkäaikainen juttu ja oikeastaan missään ei siltä ole ns. turvassa, kun taudille on annettu pandemia-luokitus. Tämän kanssa meidän vain tarvitsee nyt elää. 🙁

    1. Joo toki olemme pohtineet noita samaisia seikkoja. Täällä on ryhdytty toimenpiteisiin huomattavasti muita maita aikaisemmin kun tapauksia on vasta vähän, tämä taas voi merkitä sitä, ettei tilanne pääse äitymään niin pahaksi, mutta eihän tässä tilanteessa kukaan tiedä huomisesta.. Sairaanhoito on täällä Suomen tasoa ja meillä on toki kattavat matkavakuutukset, tilanne kehittyvässä maassa olisikin tällä hetkellä hieman eri. Olemme varautuneet siihen, että jos sattuisi käymään huonosti, niin olemme täällä pidempään. Mutta noin yleisesti en koe, että kenenkään tulisi juuri nyt lentää yhtään mihinkään, oli sitten kyseessä kotimaa tai mikään muukaan kohde :/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *