Waipu Cove ja farmstay-unelmaa

Saavuimme pari päivää sitten Raglanista Waipu Coveen Northlandiin. Teimme päätöksen tulla tänne melko viime tingassa ja taisimme taas varata majoituksen suunnilleen edeltävänä päivänä vai olikohan se kahta yötä aikaisemmin. Northland (eli Uuden-Seelannin pohjoisin kärki) oli omalla to-go-listallani ja erityisesti kaikkein pohjoisin kärki Cape Reinga, sekä 90 mile beach houkuttelivat. Tilanteen hieman muututtua noin yleisesti pähkäilimme aluksi, että tulemmeko Northlandiin ollenkaan ja pidimme toisena vaihtoehtona East Capea ja Gisbornea. Koska ajomatka molempiin on todella pitkä, päädyimme ottamaan ensimmäiseksi etapiksi Waipu Coven Northlandin itärannikolla, Aucklandin pohjoispuolella, jonne ajoimme vajaat 4 tuntia Raglanista. Buukkasimme mukavan näköisen Airbnb:n noin minuutin ajomatkan päästä Waipu Coven rannalta ja lopulta kävi ilmi, että majoituksemme oli aivan maatilan kupeessa. Jess!

En muista olinko edes sanonut täällä, mutta mainitsin aikaisemmin reissulla Tommille, että yksi NZ-unelmistani olisikin yöpyä täällä farmstay bnb:ssä, jotka siis ovat todella yleisiä ja kiva keino nähdä Uuden-Seelannin farmielämää. Siispä olin niin fiiliksissä kun saavuimme tänne! Aamuisin olemme bongailleet keittiön ikkunasta lehmiä parin metrin päästä ja eilen kävin käppäilemässä naapurin upean boutique farmstayn kulmilla katselemassa mustia lampaita. Majapaikkamme omistaja toi meille myös kennollisen tuoreita luomumunia naapurin tilalta. Haaveilen tällä hetkellä siitä, että jäisimme tänne vielä päiväksi tai pariksi tuonne naapurin luksus-farmstayhin 😀 Jokatapauksessa, suosittelen jokaiselle Uudessa-Seelannissa reissaavalle farmstay-yöpymistä edes yöksi tai pariksi. Meidän Airbnb-majoituksemme on tämä ja naapurin boutique farmstay tämä. Ainiin ja kun rekisteröidyt Airbnb:hin tämän linkkini kautta, saat 30€ alennuksen ensimmäisestä yöpymisestä.

Kreisiä ajatella, että tämä taitaa oikeasti olla ensimmäinen kertani aikuisiällä missään maatilalla! Ei sillä, etteivätkö maatilat kiinnostaisi, vaan maatilakulttuuri Suomessa on kovin erilaista, enkä äkkiseltään edes keksi syytä, miksi olisin kotona maatilalla vieraillut. Karjan kasvattaminen täällä pohjoissaarella on ainakin todella yleistä. En ole asiantuntija, mutta näin mututuntumalla voisin kuvitella, että karjan tehotuotanto on täällä huomattavasti harvinaisempaa kuin Suomessa ja panostus on enemmänkin pienten maatilayrittäjien ”vapaalaiduntamisessa” (okei, onko tämä edes sana :D).

Waipu ja Waipu Cove ovat luultavasti pienimmät kylät, joissa olemme täällä tähän mennessä majailleet. Ravintoloita on vain pari hassua ja kaupat harvassa, mutta eipä ole haitannut. Eilen satoi ajoittain ja sään kirkastuttua illalla lähdimme koko perhe Waipu Coveen rantsuun. Itse ehkä pidän rannasta täällä eniten kaikista Uuden-Seelannin rannoista. Vesi on melko lämmintä, hiekka vaaleaa ja maisema taustalla häämöttävien saarten osalta todella kauniita. Pieni pääsi taas harjoittelemaan surffauksen alkeita, noin muuten juoksinkin tämän perässä ympäri rantaa, heh. Illalla katselin terassilta tähtitaivasta, joka on täällä aivan upea! Ja erityisesti täällä maatilan kupeessa, jossa valosaastetta ei ole käytännössä ollenkaan. Wau!

Huomenna lähdemme siis täältä ja edelleen on hieman avoinna, että mihin seuraavaksi. Tilanne lentojemme kanssa varmistuu siis huomenna, jonka jälkeen teemme päätöksiä paluun suhteen.

 

Onko joku teistä yöpynyt farmstayssä?

 

 

 

6 vastausta artikkeliin “Waipu Cove ja farmstay-unelmaa”

  1. Suomen tilanne vaikuttaa hyvin vakaalta juuri nyt mutta muu Eurooppa ei niinkään. Itse ehkä jäisin sinne turvalliseen paikkaan pidemmäksi aikaa jos olisi lentojen suhteen mahdollista muuttaa ilman lisäkuluja. Siellä on varmaan nyt vähemmän turisteja ja majoituksia helppo saada kohtuuhinnalla.

  2. Semmosesta jutusta ajattelin vielä vinkata, vaikka todennäköisesti olette jo asiasta tietoisiakin, että jos olette sinne jäämässä, kannattaa aivan ehdottomasti selvittää matkavakuutuksen kanssa, korvaavatko myös poikkeustilassa sairaskuljetuslennot takaisin.
    Kuten myös ottaa selville, minkälaiset hengityskonekapasiteetit siellä on.
    Nämä ovat nimittäin niitä ratkaisevia tekijöitä, eikä se, paljonko koronaa löytyy. Tai onhan tuokin tietysti, mutta jos tartunnan saa vähänkin vakavammassa muodossa, silloin tämä on ratkaiseva asia.
    Sairaankuljetuslennot toiselta puolelta maailmaa maksavat yhden pienen omaisuuden. Oma setäni jouduttiin lennättämään, niin ikään keuhkokuumeen takia, Teneriffalta Suomeen hengityskonepotilaana ja hänen kuljetus kustansi 240 000 €. Onneksi hänellä oli kattava matkasairasvakuutus.
    Nyt kun on poikkeustila vähän joka puolella, monet vakuutukset eivät korvaa.

    Hurjasti tsemppiä teille ja nauttikaa vielä jäljellä olevasta ajasta. Olen ihaillut upeita kuvia ja saanut Cook- viruksen. 🙂

    1. Moikka! Noita hengityskone-kapasiteetteja ei ollakaan täällä tutkailtu. Matkavakuutusten pitäisi olla tosin ok! Meidän lennot lähtee normaalisti ajallaan, eli perjantaina lähtö kotiin 🙂 Ja kiitos! <3

Vastaa käyttäjälle Mikaela Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.