Uusi-Seelanti: Raglanin kohokohtia ja vinkkejä x 9

Jatkoimme jo viime viikolla matkaa Raglanista reissun seuraavaan kohteeseen, mutta halusin vielä palata omassa postauksessaan Raglan-juttuihin, enpä nimittäin vielä edes tainnut postailla kylästä mitään! Ihastuimme Raglaniin vuosi takaperin maailmanympärysmatkalla ja meille oli oikeastaan päivänselvää, että tulemme tällä kertaa takaisin Raglaniin. Vuosi takaperin vietimme kylässä neljä yötä, tällä kertaa kokonaisen viikon. Raglan on pieni ja boheemi noin 3000 vakituisen asukkaan surffikylä Uuden-Seelannin pohjoissaaren länsirannikolla. Aucklandistä ajaa Raglaniin noin pari tuntia.

Ruuhkaa pääkadulla 😉

Raglanin rannat ovat mustaa hiekkaa ja kylä on erityisen tunnettu surffistaan, kuten legendaarisesta Manu Baystä, joka on ehkä joillekin tuttu takavuosien ikonisesta Endless Summer-elokuvasta. Jos etsii oikeasti rentoa menoa, rauhaa ja pienen kylän meininkiä, on Raglan hyvä valinta. Kylä on täynnä pieniä persoonallisia kahviloita ja ravintoloita, sekä putiikkeja, jotka myyvät yhä erikoisempia juttuja. Taidekulttuuri on kylässä vahvasti läsnä, eikä ilman kenkiä kylällä kävelevä missään nimessä erikoisuus 🙂 Raglan on siis oikeastaan kuin Australiassa Byron Bay, paitsi vielä toistaiseksi huomattavasti pienempi ja vähemmän kaupallinen.

Esimerkiksi Waihiin verrattuna pidämme Raglanissa siitä, että tarjontaa on huomattavasti enemmän esimerkiksi ravintoloiden suhteen ja noin yleisesti kulttuuri enemmän läsnä. Raglanissa törmääkin taiteeseen, käsitöihin ja yleisesti boho-meininkiin. Myös luomu- ja lähituotannon suosiminen on vahvaa, paikalliset (myös ravintolat) suosivatkin ensisijaisesti paikallisten pienyrittäjien ja viljelijöiden tuotteita. Raglan on heittämällä Tommin suosikki Uudessa-Seelannissa ja luultavasti myös omani, vaikka usein tykästynkin eniten paikkoihin, joissa ranta on aivan kylän tuntumassa. Raglanin läpi taas virtaa joki ja maisemat ovat hyvin erilaiset moneen muuhun Uuden-Seelannin pikkukylään verrattuna.

Tässä muutamia vinkkejäni Raglaniin ja lähiseudulle, joita halusin nostaa esille:

 

Luomu- ja terveyskaupat ovat todella pop. Itse olen bongannut Raglanissa kaksi erilaista terveyskauppaa, jotka myyvät luomu- ja lähituotettuja elintarvikkeita, sekä muita herkkuja. Ensimmäinen vierailemani terveyskauppa (ja kylän ensimmäinen, vuodesta 1996 palvellut) The Herbal Dispensary ja WOK. Kannattaa myös ostaa testiin paikallisesta ruokakaupasta Raglan Food Co:n kookosjugu, joka on niiin superhyvää! Myydään tosin myös muualla Uuden-Seelannin ruokakaupoissa, mutta jokatapauksessa.

Bohemian Gypsy. Boheemi lifestyle-liike, johon rakastuin jo viime vuonna. Liike myy paljon mm. virkattuja vaatteita ja asusteita, sekä paikallisten pienyrittäjien valmistavia mini-eriä vaatteista. Viime vuonna ostin erään kierrätyskankaasta valmistetun tuubitopin ja tällä kertaa hypistelin paikallisesti valmistettuja, käsin kuvio-painettuja trikoita, joista en tosin onnistunut löytämään sopivaa kokoa. Noin yleisesti on Raglan täynnä pieniä uniikkeja putiikkeja, eikä ketjuliikkeistä ole tietoakaan.

Manu Bay. Vaikkei itse surffaisikaan, kannattaa käydä katsastamassa Manu Bayn kuuluisa surffibreikki autolla edes kerran. Manu Bayssä ei ole juuri ”mitään” (tai siis kahviloita, ravintoloita tms), joten koko päiväksi ei aktiviteettia riitä (ellei siis surffaa), mutta kymmenien surffareiden seuraaminen vedessä on hauskaa puuhaa hetken ajan 🙂

Raglan Fish. Raglanin sataman kupeessa oleva Raglan Fish myy tuotetta kalaa ja fish and chips-annoksia syötäväksi joko paikanpäällä tai otettavaksi mukaan. Ja jossen vielä ole maininnut, niin fish & chipsit ovat täällä siis kovin juttu ikinä (okei sitten Englannin ja Australian, heh). Jos haluat testata todella autenttista fish & chips -meininkiä, pidin itse hurjasti Raglan Fishistä, vaikkakaan fritattua kalaa ja ranskiksia ei pysty kovin montaa kertaa reissun aikana syömään. Ainakaan siis minä, vaikka niistä kovasti pidänkin 😀 Paikalliset ovat suorastaan suurkuluttajia ja käydessämme sunnuntaina Raglan Fishissä, oli se suorastaan paikallisten kokoontumispaikka, heh.

Ulo’s Kitchen. Viime vuoden reissulla tykästyimme Ulo’siin, joka aikaisemmin toimi melko UG-meiningeissä Raglanin koulun tiloissa keskustan ulkopuolella, mutta pari kuukautta takaperin oli ravintola avannut aivan Raglanin keskustaan ihanan pienen ravintolan, jossa söimme tällä(kin) kertaa useaan kertaan. Ravintola tarjoilee ns. ”fuusio-aasialaista”, eli eri tyyliin maustettuja bowleja, sushia ja nuudelikeittoa. Itse tykästyin eniten Sriracha Salmon Boxiin ja viimeisenä päivänä sticky chili-wingseihin, jotka olivat ehkä parhaimpia ikinä syömiäni!

Bridal Veil Falls-vesiputous. Vajaan 30 minuutin ajomatkan päässä Raglanista sijaitsee Bridal Veil Fallsin vesiputous, josta emme jostain syystä edes olleet viime reissulla kuulleet. Tällä kertaa lähdimmekin pienelle päiväretkelle vesiputoukselle, joka oli ehdottomasti pienen (noin 15min) patikoinnin arvoinen ja käppäily itse menomestoille onnistui hyvin myös lapsen kanssa. Jos reissaat Raglaniin, suosittelen ehdottomasti katsastamaan samalla reissulla putouksen! Myös reitti perille on kivaa maalaistietä farmien keskellä.

Ruapuken rannikkotie. Paluumatkalla Bridal Veil Fallseilta Raglaniin päätimme hetken mielijohteesta valita reitiksi kotimatkalle näköalareitin Ruapuken kautta. Reitti oli kiertelevine hiekkateineen lopulta monin verroin pidempi kuin olimme luulleet, mutta näköalojen puolesta ehdottomasti sen arvoinen. Aivan kreisit näkymät pitkin rannikkoa, maatiloja ja metsiä, jotka vaihtelivat nopeasti. Huom! Reitille kannattaa varata aikaa ja erityisesti bensaa. Reitillä ei nimittäin ollut käytännössä mitään, ei edes kenttää puhelimessa 😀

Raglanissa on aivan mielettömän ihania Airbnb-kohteita aina puumajoista tiny houseihin! Itse emme tosin moisessa yöpyneet, vaan vuokrasimme keskustan tuntumasta perinteisen yläkerta-asunnon omakotitalosta ihan jo siksi, että kuukauden reissu asetti oman budjettinsa majapaikoille, mutta jos haluaa hifistellä majoituksen suhteen, on se ehdottomasti Raglanissa mahdollista. Ja noin yleisesti ovat Uuden-Seelannin Airbnb:t ehdottomasti parhaimpia, joita olen koskaan nähnyt 🙂 Raglan on melko suosittu kohde ja majoituksia rajallisesti, joten yöpaikka kannattaa varata ajoissa.

Kävin useana aamuna lenkkeilemässä ympäri Raglania. Pari kertaa sataman ympäri ja sitten tuolla joella, sekä hiekkasärkillä ja lähimmällä rannalla. Aamulenkit ovat muuten ihan paras keino tutustua paremmin matkakohteisiin! Monet paikalliset uivat tuossa joessa keskustan tuntumassa, mutta kunnollista hiekkarantaa ei siis löydy kävelymatkan päästä. Lähin kunnollinen hiekkaranta taitaa olla Ngarunui beach noin 5min ajomatkan päässä. Ainiin ja hiking trackejä löytyy myös useita Raglanin alueelta.

 

Onko joku teistä käynyt Raglanissa? 🌴

 

 

4 vastausta artikkeliin “Uusi-Seelanti: Raglanin kohokohtia ja vinkkejä x 9”

  1. Oi ihania kuvia! Nyt kun sitä on kotona jumissa, kaikki reissukuvat ovat loistavaa sohvamatkailua 😀 Tulee ikävä vanhaa kotimaata. Asuin vuosia sitten Hamiltonissa 2,5 vuotta ja kesäaikaan lähes joka sunnuntai tuli ajettua Raglaniin. Silloin tuossa La La Landin paikalla oli ihana pikkukahvila, jossa tuli istuttua paljon. Yksi niitä paikkoja Pihan lisäksi, joihin voisi hyvillä mielin mennä eläköitymään.

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.