Kun unelmat on peruttu – ajatuksia korona-ahdistuksesta

Pahoittelen jo ennakkoon tätä ”koronapainotteisuutta” blogin puolella. Kuten ehkä moni teistäkin ymmärtää, ei tähän elämään ja arkeen aivan kamalasti ole viime viikkoina mahtunut, vaikka kuinka yrittäisi muuta miettiä. Kyllä, koronaähky vaivaa ehdottomasti myös täällä, mutta silti sitä joka päivä selaa uusimmat uutiset yhtä innokkaana puhelimesta. Myönnän kuitenkin vähentäneeni uutissivustojen päivittämistä ja olen tehnyt sen nyt kotiin palattuani about kerran päivässä. Reissussa kun helposti skrollasi Suomen ja Uuden-Seelannin uusimpia käänteitä useamman kerran päivässä, huhhei 😀 Otin eilen itseasiassa HS:n digitilauksen ensimmäistä kertaa lähes kymmeneen vuoteen ja lupasin itselleni, että luen jatkossa uutiset pääasiassa sieltä.

Vaikka noin päällisin puolin haluaisin pysyä tilanteen suhteen optimistisin mielin ja olla realisti, halusin kuitenkin tänään purkaa ajatuksiani aiheesta korona-ahdistus. Se on viimeistään tässä viikon aikana hiipinyt mieleeni, huolimatta siitä kuinka olen pyrkinyt olla murehtimatta tilanteesta sen enempää kuin mihin itse juuri nyt voisin vaikuttaa. Toisaalta ehkä huomaan suuressa mittakaavassa jo pientä höllentymistä ihmisten suhtautumisessa tähän kaikkeen (joka kyllä hieman karmii!!), toisinaan tunnen tietysti myös itse eläväni aivan tavanlaista ”superpidennettyä viikonloppua” täällä neljän seinän sisällä ja alitajuisesti odotan, että milloin koittaa maanantai ja ne tutut arkirutiinit. Ja voi myös olla, että elän muutenkin tätä tilannetta pienellä viiveellä vasta reilu viikko takaperin Suomeen palattuani.

Tietynlainen vakauden ja epävarmuuden sietäminen on ollut itselläni jonkinlainen ”henkisen kasvun” kohta vasta tässä reilun vuoden aikana. Ennen olin vahvasti varman päälle pelaaja, mutta yrittäjyyden myötä olen pyrkinyt opettelemaan epävarmuuden sietämistä. Luottaa siihen, että asiat kääntyvät parhain päin ja jossei muuta, niin ainakin yrittää tehdä toimenpiteitä, jotka voisivat vähentää epävarmuuden tunnetta. Järjestellä vaikkapa raha-asioita, edistää riittävää toimeentuloa, varautua erilaisiin skenaarioihin ja olla realisti. Tietty olen tähän pyrkinytkin myös nyt lähiviikkoina, vaikka myönnän muutama viikko takaperin hieman panikoineeni työrintamaan ja rahaan liittyviä asioita.

Mutta niin. Eniten kuitenkin tässä koronakriisin keskellä ahdistaakin juuri yleinen epätietoisuus ja epävarmuus kaikesta. Mitä tapahtuu huomenna, mitä kuukauden päästä ja mitä ensi syksynä? Kuinka huonoon jamaan Suomen tai koko maailman talous ajautuu? Vai nousemmeko tästä ylös entistä eheämpinä ennätysvauhtia? Kuinka voisin osata varautua mihinkään kun maailma on sekaisin, eikä edes huomisesta ole varmuutta? Pitäisi osata varautua asioihin ja suunnitella tulevaa, mutta juuri nyt se on täysin mahdotonta. Mitään suunnitelmien tai reissujen peruuntumista en ole oikeastaan edes ehtinyt harmitella, yritän suhtautua tähän niin, että vaikka nyt sitten sinne reissuun ehtii kyllä myöhemminkin. Ne kaikki uutisvirran huonot uutiset, kauhistelut tulevista konkursseista ja taloustilanteesta tilanteen pitkittyessä kyllä ahdistavat. Sana, joka ehkä tällä hetkellä kuvaa koko hommaa kiteytettynä pääni sisällä on: Kaikki unelmat on peruttu. Kyllä, hieman kärjistetysti. Kaikki on epävarmaa, myös se, mitä tässä nyt pitäisi tehdä ja mikä olisi oikea ratkaisu. Voih. Tietysti pyrin edelleen unelmoimaan ja miettimään asioita, joita haluan tehdä ”sitten joskus” ja se onkin asia, joka tässä antaa voimaa, mutta entäs jos osa unelmista eivät tule enää koskaan mahdollisiksi? Tuntuu, että koko pakka on tällä hetkellä niin sekaisin, ettei tosikaan.

Silti, ehkä ajatus siitä, että olet tässä hetkessä pakotettu tiettyyn lokaatioon ilman vapautta liikkua on se, joka myös aiheuttaa ahdistusta. Vapaus, joka meille suomalaisille ja yleisesti länsimaisille on varsin itsestäänselvyys. Se, että saa tehdä mitä haluaa ja mennä mihin haluaa. Kyllähän se ravisuttaa kun tekemisiä äkillisesti rajoitetaan ja koetaan, että tuo aiemmin niin päivänselvä vapaus on hetkellisesti viety. Asia, jota juuri tässä hetkessä kaipaa kaikkein eniten on tietenkin juuri se, mitä ei silloin voi saada. Perus 😀 Ehkäpä tämä saa meidät arvostamaan juuri niitä ”tavallisia” juttuja, joita ei normaalissa arjessa edes osaa arvottaa, koska suomalaiselle on päivittäin mahdollisuus valita satojen, ellei jopa tuhansien vaihtoehtojen välillä. Samaan aikaan kun miljoonilla ihmisillä ei tavanomaisessakaan arjessa ole välttämättä mahdollista päättää edes sitä, mitä haluaisi sinä päivänä syödä nälkäänsä. Saati sitten tehdä valintoja sen suhteen mitä haluaisi opiskella, missä viettää seuraava loma tai millä hemmottelisi itseään palkkapäivänä.

Tilanteessa ahdistaa myös se, että kaiken tämän keskellä yritetään hakea sitä porukkaa, joilla on kriisin keskellä kaikkein kurjinta. Väittäisin, että luultavasti kaikilla on tällä hetkellä jossain määrin ahdistusta tai epävarma fiilis. Viimeinen asia, joka itselleni tulisi mieleen olisi yrittää kilpailla oman kurjuuden tasolla tai vähätellä toisen pahaa mieltä, koska fakta on se, että tämä vaikuttaa kaikkien elämään tavalla tai toisella. Ihmiset reagoivat lisäksi asioihin ja tilanteisiin hyvin eri tavoin. En tietysti vähättele esimerkiksi riskiryhmän asemaa ja se onkin yksi niistä syistä, joiden vuoksi tulee edes yrittää pitää yhtä. Noudattaa suosituksia ja rajoituksia niin kauan kun niin suositellaan, vaikka kuinka ahdistaisi tai kyllästyttäisi. Itselleni ei tulisi mieleen lähteä karanteenin jälkeen koko perheen kokoonpanolla edes kauppaan, joten en voi uskoa, miten kenellekään on vielä lähiviikkoinakaan tullut edes mieleen lähteä esimerkiksi baariin tai ravintolaan illallistamaan? Huhheijaa!

Tilanne koskettaa varmasti esimerkiksi yksin asuvia ja voi aiheuttaa yksinäisyyttä. Ymmärrän ehdottomasti ahdistuksen yksinolosta, mutta itse taas näen, että on hieman tietämätöntä ajatella tilanteen olevan ns. ”normaali” tai ”ideaali” meillä perheilläkään. Tietysti meillä on kotona toisemme, mutta tämän reilun 10 päivän karanteenin jälkeen voin todeta, ettei neljän seinän sisällä ja lähiympäristössä hengailu samoissa ympyröissä todella aktiivisen kohta neljävuotiaan helposti turhautuvan lapsen kanssa aivan helpoimmasta päästä ole. Olen itseasiassa ollut aivan pulassa esimerkiksi työjuttujeni kanssa, koska keskittyminen täällä hulinassa on jopa aivan mahdotonta. Siispä olen tässä kaiken ohessa potenut kamalaa motivaatiopulaa ja todennut samaan aikaan, että karanteenielämä on omalta osaltani oikeastaan sitä kun yritän vuorotellen miehen kanssa siivoilla kotona sotkuja 24/7 silti saamatta siistiä kotia edes puoleksi tunniksi, sekä siinä sivussa yrittää säheltää jotain omia pakollisia työhommia (usein melko huonolla menestyksellä).

Joinan päivänä olen itseasiassa haaveillut siitä, että voisin vaihtaa päiväksi osia yksinasuvan kanssa ja olla edes puolikkaan päivän kotona täydessä hiljaisuudessa, enkä tehdä mitään, hah. Eräs ystäväni kysyi parin päivän karanteenin jälkeen, että onko aikani käynyt jo pitkäksi? Vastaus on edelleen: Eipä kyllä kertaakaan 😀 Että niin, itse voin ainakin todeta, ettei me perheellisetkään tässä tilanteessa mitään luksuselämää eletä. Jos joku niin uskoo tai ajattelee, niin ei ole selkeästi elänyt lapsiperhe-elämää päivätolkulla kotiin suljettuna. Olen tällä hetkellä ehkä hieman jopa kade teille, jotka saatte halutessanne viettää vaikka kokonaisen päivän sängyssä Netflixiä katsellen! Haaveenani olisi viettää moinen päivä edes kerran vuodessa tai kolmessa ;D Eli, vaikka se toisen henkilön tilanne ehkä tuntuisi paremmalta, tulee muistaa, että asioista löytyy aina omat hyvät ja huonot puolensa. Harva on tässä tilanteessa voittaja.

 

Semmoisia ajatuksia tänään. Samaistutteko?

Tai aiheuttaako tilanne teille ahdistusta tai epävarmuuden tunnetta?

 

Kuvitukseksi kaivelin arkistoihin jääneitä kuvia helmikuulta 😀 Jos jollakulla siellä on käynyt aika pitkäksi, löytyy esimerkiksi tuon pinkin pörröpipon ohje täältä!

 

 

4 Replies to “Kun unelmat on peruttu – ajatuksia korona-ahdistuksesta”

  1. Voi kyllä, tällä viikolla tai viime vkon lopulla koin ensimmäiset tylsyyshetket ja ahdistumiset. Se tunne kun lähipuistot on jo kierretty monta kertaa ja lapsikin kyllästyy niihin. :/ Huomasin myös taas selaavani uutisia ja ei vaan pitäisi lukea lähes yhtään niitä. Eniten ärsyttää kaikki ekonomistien sanomiset kun ihan kuin ne yrittäisivät kilpailla kuka ennustaa huonoimman skenaarion. Pitäisi vaan lopettaa uutisien lukeminen varsinkin ekonomistien.

    1. Me ei olla voitu karanteenissa mennä edes puistoon 🙁 Mulla on toiminut hyvin se, että lopetin iltapäivälehtien lukemisen! Ja tosiaan kuten sanoitkin niin erityisesti nuo ekonomistien näkemykset jotenkin tympii, tuntuu että joka päivä tulee joku erilainen skenaario 😀

  2. En nyt pysty samaistumaan ollenkaan noihin sun koronakommentteihin. Musta ihan uskomatonta että kommentoit noin negatiivisesti muiden ihmisten toimia kun samaan aikaan lähdit itse ulkomaille viime tingassa koronan ollessa jo päällä.. Ja muutenkin sun koronajutuissa ei ole ideaa, Mieti omia toimiasi.

    1. Mitä ihmettä 😀 Lähtiessäni matkaan helmikuussa ei todellakaan ollut minkään sortin suositusta välttää matkustamista saati KENELLÄKÄÄN pientäkään aavistusta tilanteen pahenemisesta (saati skenaariota tämän sortin tilanteesta), joten minusta on vähintään kohtuutonta viljailla suositusten rikkomisella? Luulisi jokaisen (toivottavasti) täysijärkisen ymmärtävän, että tilanne 2kk sitten oli ”hieman” eri. Mutta toki, jokaisella on oikeus mielipiteeseensä! Onko hieman lapsellista tulla vänkäämään anonyyminä toiselle ”kuinka sun koronajutuissa ei ole ideaa”, vähän sama kun tulisin pätemään sun ajatuksiin tai elämään, ettei niissä ole ”ideaa”. Sen sijaan kyllä todellakin ottaa päähän ihmiset, jotka sen sijaan RIKKOVAT VIRANOMAISTEN SUOSITUKSIA käymällä ties missä ja piittaamatta turvaväleistä yms, kuten postauksessa mainitsinkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *