Herkkumaratonia ja kotihengailua

Hello! Kuinkas teillä on sujunut pääsiäinen? Me olemme viettäneet pääsiäistä (luonnollisesti) kotona perheen kesken, käyty ulkoilemassa ja otettu vain rennosti – mitäs muuta tässä tilanteessa nyt voisikaan. Ainiin, paitsi syödä järkkyjä määriä suklaata ja muita herkkuja, haha. Pitää tänään aloittaa jonkin sortin karkkilakko, parin karanteeniviikon aikana kun tuntui muutenkin, että nälkä on aivan jatkuvasti.  Apua, onkohan tämä joku yleinen ilmiö tässä koronahärdellin keskellä? Onneksi on tullut lenkkeiltyäkin, ettei ole mennyt aivan kotona makoiluksi ja herkkujen syömiseksi, siihen voisi nimittäin nopeasti tottua, heh.

Meiltä loppui muutama päivä sitten reissun jälkeinen karanteeni ja näyttää siltä, ettei onneksi saatu mitään koronapöpöjä lentomatkoilta tai kentiltä pienestä panikoinnista huolimatta. Huhhei! Jonkin sortin self-isolation jatkuu edelleen reissukaranteenista huolimatta, ihan kamalasti kun ei tällä hetkellä huvita lähteä käymään missään, mikä ei ole aivan välttämätöntä. Mitä nyt lenkkipolulla ja miehen kanssa vuorotellen lähikaupassa. Enpä nyt edes saa päähäni mitään hoidettavia asioita, jotka olisivat tässä hetkessä niin akuutteja ja ei-hoidettavissa netissä, joiden tiimoilta pitäisi edes lähteä mihinkään. Ainiin, paitsi polkupyöräkaupoille on kyllä päästävä lähiviikkoina! Jahkailin koko viime kesän pyörän ostamisen kanssa, kunnes en sitten saanut sitä lopulta ollenkaan hommattua ja loppukesästä harmitti. Nyt kun aikomuksena on vältellä julkisia kulkuneuvoja ainakin kesään asti, olisi joku kulkupeli tietysti ihan kätevä olla.

Mielessäni oli ottaa myös muita kuvia meidän pääsiäisestä, mutta totesin jo ennen viikonloppua, että koti oli taas mennyt niin järkyttävään sotkuun ja sekasortoon, ettei olisi enää paljoa kuvia otettu 😀

Ja tästä tulikin mieleeni, että olen ollut esimerkiksi juuri lenkkipolulla tai lähikaupassa hieman ihmeissäni siitä, etteivät ihmiset tunnu aivan kamalasti kantavan huolta turvaväleistä. Ohittamassa oltaisiin melkein hipaisuetäisyydeltä ja tuntuu, että erityisesti lenkkipolulla on tullut vastaan tapauksia kun porukka on lähinnä ärsyyntyneenä siitä kun joudutaan pyytämään lapsia vähän väistämään tai tieltä sivuun, että pääsisi ohi. Huoh. Tuntuisi asian olevan juuri nyt aivan kaikkien etu, mutta selvästi tilanne ei edelleenkään saa läheskään kaikilta kamalasti ymmärrystä. Olen ehkä juuri se jonkun mielestä ärsyttävä nipottaja, joka kiertää kaikki ihmiset tällä hetkellä liioitellun kaukaa, mutta oikeastaan ennemmin varaudun näin päin kuin otan mitään riskejä koronasta, jonka leviämisherkkyydestä ei selvästi edelleenkään tiedetä tarpeeksi. Jos nyt vertaan jälleen kerran sinne Uuteen-Seelantiin, kävivät noin puolet ihmisistä ruoakaupassa hengityssuojaimessa ja kumihanskat kädessä jo muutama viikko sitten kun täällä niin tekee tuskin kukaan (okei, paitsi Tommi :D).

Ahdistaa tässä vaiheessa todeta, kuinka täynnä koronaa tämä(kin) postaus taas kerran on. Itseni on ainakin yllättänyt fakta siitä, kuinka kokonaisvaltaisesti tilanne oikeasti vaikuttaa kaikkeen elämässä. Ajatuksiin, toimintaan ja tulevan suunnitteluun. Lopetin vajaa viikko takaperin iltapäivälehtien lukemisen siirryttyäni Helsingin Sanomiin, vain todetakseni sen, kuinka myös sanomalehtien sisältö pyörii tällä hetkellä 99% painotuksella erinäisissä korona-aiheissa. Vaikka yrittäisi miettiä muita juttuja, ei se tällä hetkellä ole kovin helppoa. Korona-ahdistuksen keskellä olen potenut huonoa omaatuntoa blogista, kokenut haluavani pitää pientä etäisyyttä somesta nyt enemmän kuin koskaan ja jopa ensimmäistä kertaa ikinä aivan realistisesti harkinnut pistäväni kaikki somekanavat pienelle tauolle. Jos vielä reilu viikko sitten kirjoittelin hyvistä fiiliksistä ja kotona chillailun ihanuudesta, on viime viikon aikana hiipinyt kieltämättä peliin pieni shokki tulevasta. Nyt kun ei kai auta muuta kuin odotella, edetä päivä kerrallaan ja tehdä vaikkapa pirusti käsitöitä kotona, heh.

Näiden ajatusten lomassa olen kuitenkin yrittänyt pysyä positiivisena. Listailla asioita, joita haluan tehdä ”sitten joskus” kun tämä kaikki on ohi, miettiä tulevaisuuden matkakohteiden haavelistaa ja yleisesti jonkin sortin bucket list 2020-versiota (sillä listalla olisi ainakin tuon meidän megakuluneen parketin fiksaaminen, vihdoinkin :D). Ehkäpä siis saisin kasaan näistä materiaalia tänne blogiinkin!

 

Mitäs teidän pääsiäiseen? ✨

 

 

4 vastausta artikkeliin “Herkkumaratonia ja kotihengailua”

  1. Mulle on tullut kaupassa välillä sellainen ”pakko päästä pois” -fiilis kun siellä käy niin harvoin niin sitten on jotenkin ihan hysteerinen 😀 Niin ja meilläkin muuten mies käyttää suojakäsineitä kaupassa 😀

    No onneks on langat ja käsityöt joihin uppoutua kun ahdistaa 🙂

    1. joo niinpä! Mä en oo käynyt karanteenin jälkeen kun 2 kertaa, mutta olin niin onnessani kun huomasin, että Alepaan on tullut käsidesiä! 😀 Mutta sama homma, että sieltä kyllä haluaa vaan äkkiä pois!

  2. Joo mua ihan hirvittää kun oon puhunut Suomeen kavereiden kanssa ja tuntuu että siellä on vielä tosi lepsu meininki tän suhteen, mun muutamat kaverit on edelleen kahvittellut toistensa kanssa, vaatekaupat edelleen auki (miksi??) ym. kun täällä nzssa ollaan tosiaan nyt 2.5 viikkoa oltu täys lockdownissa, eikä itsellä kävis mielessäkään käydä edes ruokakaupassa useammin kuin max kerran viikkoon ja mihinkään muualle ei sit mennäkään (paitsi lähialueelle kävelyille, ja jos joku sattuu tulemaan vastaan niin kaikki kuuliaisesti noudattaa 2 metrin turvaväliä). Onhan tää siis tosi kurjaa kun mihinkään ei voi mennä eikä mitään muuta kuin ruokaa ja lääkkeitä ostaa vaikka kuinka tarve olis, mutta mieluummin mun mielestä vähän aikaa näin niin toivottavasti tää saatais sit kans kuriin vähän nopeammin. Tsemppiä karanteeniin, meillä pysytään järjissä lauta-ja korttipeliin avulla, sekä lukemalla kirjoja ja katsomalla kaikki mahdolliset elokuvat mihin ei ennen ollut aikaa 😀

    1. Niinpä !! Sinne verrattuna on täällä ihan eri meininki! Mua ihmetyttää niin paljon tämä asenne, ettei meihin suomalaisiin kyllä mikään tartu 😀 Jotenkin ihan kreisiä ottaa turhia riskejä yhtään mistään, en ymmärrä miksei suosituksia vaan voi yrittää noudattaa 🙁 Tsemppiä lockdownin loppuun!

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.