Kevään sisustusinspistä ja himotuksia kotiin

sisältää affiliate-linkkejä

Tässä kotona möllöttäessä on kieltämättä alkanut pohtia kevään pieniä sisustusmuutoksia kotiin ja terassille. Luultavasti tulemme viettämään melkoisesti aikaa omalla pihalla ja terassilla tulevana kesänä (tai toki riippuu vähän säistä, haha), joten haluaisin tänäkin kesänä tehdä terassista viihtyisän, viime vuonna ostin paljon juttuja kierrätyskeskuksesta, kuten hyllyn kasveille, jonka maalasin itse vanhoilla jämämaaleilla. Yleensä pyrin sisustamaan minibudjetilla kierrätettyä suosien ja eniten ehkä harmittaakin, ettei tänä keväänä oikein pääse kirppiksiä kiertelemään. Toria olen selaillut viime viikkojen aikana ahkerasti ja todennut, että näköjään selaa muutama muukin!  Tänä vuonna haluaisin uusia joitakin tekstiilejä ja hommata ehkä muutamia sisustusesineitä tai juttuja keittiöön. Tarkoitus olisi myös raivata tässä kevään mittaan järkysti tursuavaa liinavaatekaappia ja laittaa pois / kierrätykseen vanhoja pussilakanoita, jotka alkavat jo olla kuluneita tai pesussa kulahtaneita 😀

Riipputuoli / lasinen maljakko / punottu kattovalaisin / bambu-seinähylly / rahi

Jos joku viehättää tällä hetkellä eniten sisustusjutuissa, on se kaikki bambusta punottu! Rakastuin tuohon bambu-seinähyllyyn, jonka tahtoisin kipeästi tilata, olen nimittäin jo pitkään etsinyt seinähyllyä, jolle saisin kätevästi kirjoja ja kaikkea muuta sälää pöydiltä pyörimästä. Tuo sopisi siihen täydellisesti. Tuon riipputuolin/keinun tilasin viime vuonna ja se oli ahkerassa käytössä koko viime kesän. Suositus! Muistaakseni se myi nopeasti loppuun viime kesänä, mutta juuri nyt ainakin löytyy varastosta.

rottinkisohva / seinään kiinnitettävä meikkipeili+valo / bambunojatuoli / bambusivupöytä / rottinkinen riipputuoli / punottu kattovalaisin

Lisää bambu-henkistä tavaraa 😀 Tuo sivupöytä olisi erinomainen meille sohvapöydäksi tai sitten terdelle. Meikkipeilistä taas haaveilen muuten vaan, vaikka tuo todellisuudessa ei tulisi meidän kotiin kyseeseen tilanpuutteen vuoksi.

tyynyliina / pussilakana / vohvelikankainen kylpytakki / patakinnas / patalappu / kahvimuki

RAKASTAN Marimekkoa yli kaiken ja voisin hamstrata kotiin pelkästään Marimekon tekstiilejä, jos lompakko vain antaisi periksi. Esimerkiksi patalaput ja kintaat ostan aina Marimekkoa, samoin usein myös keittiöpyyhkeet. Viime keväänä tilasin tuommoisen Marimekon kahvimukin, joka oli suosikkini pari viikkoa, kunnes harmikseni onnistuin hajottamaan sen, enkä ole raaskinut tilata uutta vieläkään :/ Tällä hetkellä eniten himottaisi tuo kylpytakki (jota harkitsen äärimmäisen vakavasti erään hieman edullisemman ohella!!!!) ja pitkästä aikaa Marimekon petivaatteita <3 Ps. Koko Marimekko-valikoima löytyy Ellokselta täältä.

Kaikki nämä allaolevat tuotteet ovat tarjouksessa ja jopa -70%. Osasta ale- ja poistotuotteista lähtee vielä -40% lisäalennus, josta tarkempi maininta postauksen lopussa.

 

Kuviopussilakanasetti satiinipuuvillaa / kuviollinen tyynyliina satiinipuuvillaa / aluslakana ekopuuvillaa / punottu juuttimatto

Tällä hetkellä haaveilen noista kuviollisista pussilakanoista! Rakastan satiinipuuvillaisia petivaatteita ja erityisesti tuota kuviota. Olen pyrkinyt vaihtamaan kotimme harvoja mattoja vähemmän pölyä kerääviin ja harkinnassa on ollut jonkinlainen juuttimatto, tuo pyöreä olisi täydellinen ja sopisi mainiosti myös terassille.

Kylpytakki pellava-puuvillasekoitetta / oranssi matto hapsuilla / mustavalkoinen ryijymatto villaa / oranssi sisustustyynynpäällinen samettia / vihreä sisustustyynynpäällinen samettia

Uusi kylpytakki on ollut hankintalistalla jo ikuisuuden, nykyisen (jo todella nuhjaantuneen ympärivuotisen päivittäisen käytön jälkeen :D) ollessa tekokuituisena melko lämmin varsinkin kesäisin. Jo viime vuonna tiirailin noita Elloksen pellava-puuvillasekoitteisia, jotka ovatkin edelleen vakavassa harkinnassa!

pellavapussilakanat / vaaleanpunaiset puuvillapussilakanat hapsuilla / torkkupeitto-huopa villaa / roosa tyynynpäällinen puuvilla-vohvelikangasta / harmaa tyynynpäällinen puuvilla-vohvelikangasta

Pellavapetivaatteet ovat kesällä aivan parasta! Olen jo pari vuotta harkinnut ostavani toiset, mutten ole vielä raaskinut. Meiltä löytyy juurikin nuo Elloksen pellavapussilakanat, jotka ovat olleet laadultaan aivan erinomaiset. Ainiin ja nuo vaaleanpunaiset röyhelölakanat omistan myös, ovat yhdet lemppareistani 😀

Elloksella on juuri nyt suuri valikoima ale- ja poistotuotteita mm. kodin valikoimasta, joista saa nykyisen alennuksen lisäksi vielä -40% lisäalen koodilla 415723. Tarjous on voimassa 20.4 saakka. Valikoima löytyy täältä!

Ps. Elloksella on edelleen voimassa uuden asiakkaan alennus, eli rekisteröityessäsi My Ellos-asiakkaaksi saat ensimmäisen tilauksesi kalleimmasta tuotteesta -40% alen! Voit hyödyntää edun täällä.

 

Kivaa viikonloppua! ✨

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.