Tältä näyttää arkipäivämme poikkeusaikana

Nyt kun kotoilusta on tullut melkoista rutiinia, ajattelin postausideoita tuumaillessani, että voisi olla hauska idea tehdä tämmöinen ”arkipäivämme kotona”-postaus. Siis postaus ehkä maailman arkisimmasta aiheesta, mitä meillä tapahtuu päivisin, heh. Se, mikä ehkä itselleen on varsin itsestäänselvää arjessa ja rutiinit, jotka toistuvat samanlaisina päivittäin, ovat taas ehkä jollekulle toiselle aivan erilaisia. Vaikka arki nyt poikkeusaikana onkin hyvin erilaista ”tavalliseen” verrattuna, on meillä kuitenkin tietynlainen arkirytmi ja rutiinit, joita noudatamme päivittäin. Itse teen tällä hetkellä minimimäärän töitä (eli pelkästään blogia) ja puoliso on ainakin kesäkuuhun asti lomautettuna, joten siinäkin mielessä on tämä meille todella poikkeuksellista, koska olemme kaikki yhdessä 24/7 useita viikkoja täällä kotimaisemissa. Yleensä kun emme vietä edes lomiamme kotona, vaikka olemmekin myös normaalioloissa viikonloput ja arki-illat aina tiiviisti yhdessä.

Vaikka itse yleensä kuulun arkisin niihin, jotka heräävät aivan viimeistään seitsemältä, ellen jo kuudelta, en ole nyt herännyt aikaisin viikkokausiin. Aikaerot ovat sekoittaneet aamurytmiäni jo kohta parin kuukauden ajan, enkä ole juuri jaksanut kantaa siitä mitään stressiä. Tästä tosin ehkä johtuu myös jonkinlainen saamattomuuteni blogijuttujen suhteen; siinä vaiheessa kun nousemme koko perhe aamulla ylös, on mahdollisuus hiljaisuuteen ja kunnolliseen keskittymiseen kyllä täysin tipotiessään. Nykyään heräämme pojan kanssa viimeistään vähän ennen yhdeksää, jolloin nousemme ylös aamutoimiin. Tommi saattaa jäädä vielä hetkeksi torkkumaan. Tämän hetkisessä arjessa pidän eniten siitä, etteivät aamut ole kiireisiä (vaikkakin ajoittain hieman kaoottisia ja aina äänekkäitä :D) ja ei tarvitse lähteä mihinkään heti aamutoimien jälkeen. Tähän loppuun on pakko paljastaa, että tänään yritin laittaa kellon soimaan puoli kahdeksaksi, että olisin saanut tehdä rauhassa juttuja ja kirjanpitoon liittyviä hommia, mutten tietenkään jaksanut herätä silloin 😀 Apua! Niin ei-tyypillistä minua. Loppupeleissä heräsimme kaikki tänään siis 9.20, haha.

Viime viikolla koettiin aivan poikkeuksellinen aamu kun heräsin jo ennen muuta perhettä ja ehdin istua rauhassa kahvikupin kanssa läppärin äärellä jopa 10 minuuttia, ennenkö napero päättää herätä. Sen jälkeen kun olet noin 7 viikkoa noussut jokaikinen aamu samaan aikaan lapsen kanssa, tuntui tuo pieni hiljainen hetki melkoiselta luksukselta! Päätin, että näiden parin lipsuneen viikon jälkeen on yritettävä ottaa kiinni vanhoista rytmeistä ja aloitettava aikaisemmat aamuherätykset, jos nyt vaikka viimeistään kasiksi pääsisi sängystä ylös.

Ensimmäiset asiat, jotka teen noustuani: Laitan kahviveden kiehumaan, pesen kasvot, pissatan koiran (ja lapsen :D) ja laitan pojalle aamupalan valmiiksi piirrettyjen kera. Itse juon samalla kahvia ja syön aamupalan yleensä vasta myöhemmin. Lapsen aamupala on yleensä hieman vaihdellen joko pari leipää, itse tehtyjä banaanipannareita, karjalanpiirakka + banaani-yhdistelmä tai lautasellinen jugua kaurahiutaleilla. Tällä kertaa oli vuorossa jugu. Aamupalan jälkeen usein chillaillaan hetki ja katsotaan ehkä telkkarista piirrettyjä. Itse teen töitä tai luen päivän Hesaria. Yritän hoitaa työ- ja blogijutut pois alta kuitenkin aina aamun aikana.

Aamurutiinini on viime viikkoina ollut lusikallinen omenasiiderietikkaa veteen sekoitettuna, sekä aamiaisen yhteydessä lusikallinen öljyä ja ”vitamiinishottina” lusikallinen Kiki Healthin superfood-viherjauhetta sekoitettuna veteen (ihan paras!). Aamupalan ja aamuhengailun jälkeen tehdään aamutoimet, kuten vaihdetaan vaatteet, harjataan hiukset ja valmistaudutaan ulkoiluun. Käymme ulkoilemassa ja pihassa leikkimässä yleensä juuri aamupäivällä, yleensä omassa pihassa ja läheisillä poluilla, leikkipuistoja olemme pyrkineet nyt välttämään. Joskus lähdemme ulos vasta lounaan jälkeen, riippuu vähän pojastakin, miten tämä intoutuu sisäleikkeihin ja malttaako lähteä.

Puolenpäivän tienoilla syömme lounaan. Itse syön nykyään monesti vasta aamiaisen samaan aikaan pojan lounaan kanssa, koska olen jonkin aikaa testaillut pätkäpaastoilua. Iltapäivä menee usein leikkiessä, hengaillen, siivoillen, kotitöitä ja muita random-juttuja tehden. Pojan päiväunet ovat pikkuhiljaa jääneet vähemmälle ja olen huomannut näiden parin kuukauden aikana, että tämän saaminen päiväunille on vaikeutunut, ehkäpä merkkinä siitä, että ne aletaan hiljalleen jättää pois. En edes tiedä missä vaiheessa päiväunista luovutaan? Käsittääkseni osa lapsista lopettaa päiväunien nukkumisen jo heti kolme vuotta täytettyään kun taas moni nukkuu vielä pari vuotta pidempään. Varmasti hyvin yksilöllistä ja voi tietysti olla, että tarve päikkäreille kasvaa taas sitten joskus kun paluu kuormittavampaan päiväkotiarkeen palaa.

Okei, joinain päivinä saatamme kyllä olla pyjamassa vielä lounasaikaan 😀

Puolenpäivän hujakoilla käymme Tommin kanssa vuorotellen noin tunnin ”omilla ulkoiluilla” esimerkiksi juoksemassa, jonka lisäksi ainakin toinen meistä käy ulkoilemassa lapsen kanssa. Viikonloppuna pidin välipäivän lenkkeilystä ja tein terassilla kotijumppaa, johon myös napero osallistui!

Mun 15 min pikatreeni oli seuraavanlainen:

5 x 50 hyppyä narulla (yllättävän rankkaa ainakin näin aloittelijalle :D)

5 x 10 vatsalihaksia vatsalihasrullalla

Muuta en sillä kertaa jaksanut ja laiskottelin ihan hyvällä omalla tunnolla, koska muuten lenkkeilen lähes päivittäin noin tunnin päivässä, joka on mielestäni kuitenkin ihan minimi ottaen huomioon, että arkiliikunta on tällä hetkellä melko vähäistä.

Päivällisen kokkaamme yleensä klo 17-18, jonka jälkeen vietämme iltaa koko perhe olohuoneessa ja saatamme katsoa muutaman jakson jotain sarjaa. Harvemmin oikeastaan katsomme yhdessä mitään telkkarista päivisin, vaan vasta illalla. Ihan poikkeuksena jotkut päivät kun syystä tai toisesta saan pojan päikkäreille ja katson hetken yksinäni jotain dokkaria YLE Areenasta. Ilta hujahtaa kuitenkin yleensä melko rennosti ja useimmiten telkkaria tai sarjoja katsellen, tai sitten kukin tekee omia juttujaan. Itse katsoin yksi ilta yläkerrassa sängyssä läppäriltä Ruotsin miljonääriäitien uusia jaksoja Viafreeltä (vihdoin katsottavissa Suomi-sijainnilla!!!).

Poika nukahtaa yleensä yhdeksän maissa illalla, itse menen sänkyyn usein samoihin aikoihin, vaikkakin tässä suunnilleen viikon aikana on rytmimme jotenkin hassusti päässyt venähtämään siihen, että kömmimme ylös vasta kymmeneltä ja nukuttaa aamulla helpostikin melkein kymmeneen.. Illalla kuitenkin luemme sängyssä kirjaa ennen nukkumaanmenoa ja pian tuleekin uni 🙂

 

Semmoinen on meidän arkipäivä, ainakin useimmiten.

Mitenkäs teillä muilla, jotka olette parhaillaan kotosalla?

 

 

5 Replies to “Tältä näyttää arkipäivämme poikkeusaikana”

  1. Heh, onpas meilla samanlainen rutiini 😀 tosin olen niin aamu-uninen ihminen, etta en ikina saa nautittua hiljaista aamuista yksinollessa, kun heraan aina samoihin aikoihin lapseni kanssa, eli 8n pintaan ja aina kunnon meteliin ja kaaokseen. Tekisi kylla teraa rauhalliset aamut, mutta ehka niiden aika on hamassa tulevaisuudessa 😀 Mekin yritetaan ulkoilla kerran paivassa, mutta kun taalla on kielletty leikkipuistoissa hengailu, on lapseni ollut melko haluton lahtemaan ulos vain kavelemaan. En kuitenkaan valita, mielestani tama hieman ”hidastunut” elama on ollut mukavaa. 🙂

  2. Mä alan jo kyllästyä hieman tähän pelkkään puistoiluun ja ulkoiluun mutta eihän tässä oikein muuta voi kun yrittää ajatella positiivisesti. 🙂 Onneks on sentään aurinkoiset ilmat 🙂

    1. Sama! Jotain uutta puuhaa pitäisi kyllä keksiä lapsen kanssa, tuntuu että on jo kaikki kokeiltu ja loput vaihtoehdot ovatkin poissuljettuja, kuten kotimaan reissu tai museot. Aurinko kyllä pelastaa paljon! Tsemppiä sinne 🙂

  3. Et ole pitkään aikaan kirjoitellut hihhulijuttuja! Ne kiinnostaisi. Miten hihhulujutuilla saisi lisää energiaa ja jaksaisi tätä korona-arkea.

    Arki rullaa meillä entiseen malliin, mutta kun ei tiedä, koska nämä rajoitukset yms loppuu, alkaa ahdistaa.

    1. No enpäs olekaan! Nyt on jotenkin ollut niin paljon kaikkea mietittävää, että on tullut unohdettua ne kokonaan ;D Saapi nähdä milloin rajoituksia puretaan ja millä aikavälillä tilanne normalisoituu 🙂 Tsemppiä!

Vastaa käyttäjälle Johanna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *