Viikonlopun kuulumisia ja pari Vantaa-poimintaa

Viikonloppu vierähti jopa aivan poikkeuksellisesti kun Tommi lähti viikonlopuksi Tampereelle ja sain ystäväni yökylään Jyväskylästä. Otimme meidän auton alle lauantaina ja kävimme kiertelemässä muutamia kirppiksiä, kuten Klaukkalan Viirin kirppis ja vähän randomisti Myyrmäen Fida + kierrätyskeskus, joiden olemassaolosta ei ollut hajuakaan ennen tätä. Istuttiin autossa Viirin pihalla ja tuumailtiin, että minne ihmeeseen sitten? Googlailukierroksella löysi Viivi sitten tuon Myyrmäen Fidan, jonka vierestä löytyikin myös kierrätyskeskus. En ole käynyt aikoihin kirppiksillä ja olin jopa hieman pettynyt, etten löytänyt yhtäkään kivaa kippoa, kuppia tai punottua koria, joihin olen hulluna ja joita lähtee yleensä aina matkaan. Ehkä joku toinenkin siis bongailee samoja kohteita, heh. Pari pientä juttua löysin, jotka voin jossain vaiheessa vilauttaa täälläkin! Ainiin ja pahoittelut tästä blogin kuvanlaadusta näin kesällä. Olen jo aivan tottunut näihin ihme puhelinkuva-otoksiin, enkä ole kaivanut järkkäriä jemmasta yli kuukauteen. Tarkoitus olisi kyllä taas yrittää panostaa ”kevyemmän kesämeiningin” jälkeen myös parempiin kuviin 🙂

Kirppiskierroksen jälkeen poikkesimme Vantaan Fazerilaan myöhäiselle brunssille. Joskus vuosia takaperin (eli about vuonna 2011-2012, haha) oli Fazerin brunssi Kluuvissa aivan suosikkini ja olen yrittänyt jo varmaan yli vuoden houkutella puolisoa lähtemään joku viikonloppu tuonne Fazerin ”pääkonttorille” brunssittelemaan, mutten edelleenkään ollut päässyt sinne, paitsi siis nyt 😀 Olen siis jostain syystä vähän hulluna kaikkeen (ruokaan liittyvään) tehtaanmyymälä-meininkiin ja pienenä suosikkini oli Jyväskylän Vaajakoskella Pandan tehtaanmyymälä, jonne viimeksi ennen juhannusta yritin houkutella Tommia. (Ainiin ja Arabian tehtaanmyymälä on myös paras, vaikkei nyt ruokaan liitykään!)

Fazerilasta ei löydy (ainakaan enää puolenpäivän jälkeen) buffet-muotoista brunssia, mutta valikoimassa oli erillinen kesäbrunssi, johon sai valita purtavaa eri kategorioista vitriinin takaa. Erilaisia leipiä, täytettyjä croissanteja, kakkuja, käsintehtyjä kovehteja, keittiöstä tuotava munakokkeli tai salaatti ja kahvi. Otettiin tuo brunssi puoliksi ja olimme molemmat silti sen jälkeen aivan ähkyjä! Mutta oli aivan superhyvä! Haaveilen jo meneväni tuonne uudestaan. Vinkkiniä kuitenkin, että kannattaa pantata nälkää ainakin ennen tuota brunssia 😀 En muista milloin olisin viimeksi syönyt aamiaiseksi croissanteja (jos nyt jotain lentokoneen aamiaisen kylkiäistä ei lasketa, lol) ja tuli aivan mieleen meidän viimeisin Biarritzin reissu kun fiilistelin sitä kuinka Biarritz tuntui kuin kodilta ja olin aivan varma, että muutamme sinne vielä. Aamupalalle menin melkeinpä joka aamu erääseen läheiseen kahvilaan, otin perinteisen ranskalaisen aamupalan (eli croissantin, hilloa, tuorepuristetun appelsiinimehun ja erikoiskahvin) ja mietin, että kylläpä olisi elämää asustella täällä ja syödä joka päivä croissanteja. Haha.

Takaisin Fazerilaan, joka oli itseasiassa todella kiva kokemus! Paikan päällä järjestetään opastettuja Fazer Experience-kierroksia (maksullinen), jonka aikana tutustutaan yrityksen toimintaan, historiaan, maistellaan tuotteita ja lopuksi saa mukaansa vielä tuotekassin. Emme siis käyneet kierroksella, mutta jostain syystä alkoi se houkuttelemaan ja ilmeisesti muitakin, koska kuulin infotiskin työntekijän sanovan eräälle naiselle, että päivän kierrokset on jo myyty täyteen. Mietimme, että melkoisen nerokasta markkinointia kun ihmiset maksavat rahaa siitä, että pääsevät kuulemaan yrityksestä ja tuotteista. Siinä määrin siis, että näille kierroksille on näköjään ainakin ajoittain jopa tunkua! 😀 Fazerilasta löytyy tosiaan myös myymälä, josta saa ostaa about jokaikistä Fazerin tuotetta ja jopa minä olin jokseenkin innoissani siellä kiertelemässä, vaikken juurikaan edes syö karkkia. Fiilistelin tuota Fazerin vierailua (ja brunssia) vielä illallakin, hah!

Fazerilla oli muuten myös hyvä selfie-piste! 😀

Asumme sen verran lähellä Vantaan rajaa, että monesti tulee asioitua Vantaan puolella sen sijaan, että lähtisi esimerkiksi keskustaan ostoksille tai hoitamaan asioita. Nyt kesällä olen pyöräretkillä löytänyt itseasiassa vaikka mitä kivoja paikkoja Vantaan puolelta! Viikonloppuna kun pohdimme niin totesimme, ettei Vantaan kohteita promota juuri missään. Monet ehkä tietävät Heurekan, Helsinki-Vantaan lentoaseman, Jumbon ja Ikean, mutta siinäpä se. Ainakaan omalle kohdalleni ei ole kuluttajana tullut koskaan vastaan mitään Visit Vantaa-materiaalia. Tässä olisikin potentiaalia! Saada ihmiset vaikka Helsingin puolelta tutustumaan enemmän kivoihin pieniin paikkoihin Vantaan puolelle, koska olen itse ainakin monesti törmännyt siihen olettamaan, ettei Vantaalla ”ole mitään” ja itsekin matkailumarkkinoinnin kohderyhmään kuuluvana altistuisin mielelläni enemmän Vantaan lähimatkailun promoamiselle. Etenkin kuin monilla saattaa olla tietynlaisia olettamuksia kaikesta kehän ulkopuolella.  Konkreettiset listaukset esimerkiksi kivoista brunssipaikoista, kirpputoreista, erikoisemmista museoista, luonnonsuojelualueista ja ulkoilu- tai pyöräilyreiteistä voisivat houkutella varsinkin nuoria aikuisia vaikkapa viikonloppuisin enemmän Vantaan puolelle Helsingistä ja Uudenmaan sisältä. Näitä kivoja poimintoja kyllä löytyy jos menee itse tutkimaan Visit Vantaan sivuja tai Instagramia, mutta sinnekin ajauduin itse siis juuri äsken asiaa tässä pohtiessani. Tässäpä siis pieni kehitysidea Vantaan kaupungille! Olisi kiva saada Vantaalle enemmän some-edustusta ja nostaa esille vahvemmin niitä kivoja juttuja.

 Poikkesimme muuten viikko takaperin sunnuntaina helleaallon päätteeksi uimaan Sipoonkorven Storträskiin ja vähänkö olin innoissani! Sipoonkorven kansallispuisto on ollut ehkä lemppariasiani koko kesässä, tämä sunnuntainen oli jo kolmas kerta siellä kesän aikana. Tänä kesänä olen jostain syystä innostunut erityisesti kansallispuistojen ja luonnonsuojelualueiden bongailusta ja yhtäkkiä tuntuu, että niitä paljastuu aivan joka paikasta. Sipoonkorvessa olen käynyt pari kertaa pyörälenkillä ja samalla (taas kerran) ihmetellyt sitä kuinka siistejä paikkoja (ja peltomaisemia) löytyy ihan pyörämatkan päästä Helsingistä.

Rakastuin tuohon mini-saareen! Mäkin haluan <3

Monet Sipoonkorven reiteistä ovat pienen lapsen kanssa talsittavaksi ehkä vähän liian pitkiä, mutta Tommi bongasi omalla pyörälenkillään reitin Storträskille ja sinne siis suuntasimme. Parkkialueelta oli 1.5km kävelymatka itse Storträskiin ja todella kauniit maisemat. Mitään varsinaista hiekkarantaa ei tuolta löydy, mutta kiva pieni taukopaikka, josta oli helppo pulahtaa veteen (joka muuten oli todella lämmintä!). Tässäpä siis yksi kesän retkivinkki lisää!

 

Oletteko käyneet Sipoonkorvessa tai Storträskissä? 🌞

Entä onko teillä vinkkailla salaisia Vantaa-helmiä?

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *