Heinäkuu puhelinkuvina ja mitä kuuluu?

Taas maanantai ja uusi viikko! Heinäkuussa olen nauttinut normaalia enemmän näistä rauhallisemmista arkipäivistä ja erityisesti hiljaisista aamuista. Tänään heräsin ensimmäisen kerran viiden jälkeen, mutta nukahdin hetkeksi uudestaan. Heräsin tunti myöhemmin 6:20 kellonsoittoon niin töttöröö, että olisin helposti voinut nukkua vielä parikin tuntia lisää, mutta en aamuisin vain malta olla heräämättä. Vaikka välillä olenkin aivan silmät ristissä. Monesti nousen jo kuuden jälkeen ilman kelloa, mutta näin viikonloppujen jälkeen tekee aina tiukkaa, vaikka tämäkin nyt on vähän suhteellista. Nukuimme siis viikonloppuna jopa ruhtinaallisesti 8.15 asti, haha. Tänään päätinkin kirjoitella kuulumisia heinäkuulta puhelin- ja pokkarikuvapläjäyksen kera (ja siis KYLLÄ, olen mennyt teknisesti 10 vuotta ajassa taaksepäin ja kannan nykyään välillä mukana digipokkaria :D:D Vähän kuin silloin kun aloitin bloggaamisen, lol).

Parin viime viikon aikana olen vihdoinkin innostunut (vai sanoisinko ennemminkin uskaltautunut) käymään enemmän ihmisten ilmoilla ja ehkäpä toisaalta on ollut aikakin. Sen jälkeen kun et ole käynyt kaupoissa tai ravintoloissa kuukausiin, tuntuu moiset elämykset nyt aivan kuin tekisi jotain ensimmäistä kertaa. Tietty pieni pelko tulevasta kolkuttelee edelleen ja pyrimme turvavälien lisäksi kantamaan aina käsidesiä mukana. Maalaisjärjellä kun pääsee melko pitkälle tässäkin asiassa.

Aloitettiin pitkän tauon jälkeen uudestaan myös meidän kirjastoperinne! Kävimme aikaisemmin aina kerran viikossa pojan kanssa kirjastossa lukemassa ja lainailemassa kirjoja. Kunnes siis tuli korona. Heinäkuussa uskaltauduimme takaisin kirjastoon ja vaikka siellä aika tyhjää olikin, niin ei tällä kertaa jääty hengailemaan kuin hetkeksi, vaan lainattiin kirjat ja suunnattiin kotiin lukemaan. Mun heikkous kirjastossa on bestseller-hylly, josta löytäisin aina useamman kirjan! Harmi vaan, että yritän aina rajoittaa valinnat kahteen, koska noiden suosittujen kirjojen 14 päivän laina-aika ei koskaan riitä useampaan 😀

Ehkäpä heinäkuun kohokohta on tähän mennessä ollut se kun pari viikkoa takaperin päätettiin lähteä koko perhe Triplan East Marketin korean BBQ:hun. Alustuksena siis, että kävimme tuolla viimeksi / ensimmäisen kerran vuodenvaihteessa ja rakastuin korealaiseen BBQ-käytäntöön niin, että olen jo kuukausikaupalla haaveillut pääseväni uudestaan.

Homma toimii siis niin, että BBQ-menu tarjoillaan aina vähintään kahdelle kerrallaan. Perushintaan sisältyy kasviksia, riisiä ja kastikkeita, jonka lisäksi saa tilata listalta mieleistään kalaa, lihaa tai rapuja. Ainekset grillaillaan hiljalleen BBQ-pöydän omalla BBQ-pannulla ja maustetaan pöytään tuotavilla BBQ-mausteseoksilla, jotka ovat niiiiiin hyviä! Itse grillaamiseen menee jonkin verran aikaa ja koska aineksia grillaillaan pienissä erissä, ei tuonne kannata suunnata aivan kamalan nälkäisenä. T. Minä, joka olen nimenomaan molemmilla kerroilla ollut supernälkäinen ja syönyt ekat grillaukset aivan raivolla. Kokemuksena on korean BBQ todella kiva, varsinkin jossei ole aikaisemmin käynyt. Sopii loistavasti vaikka illanviettoon ystävien kanssa, koska tuohon saa rauhassa ruokaillessa menemään aikaa, jolloin ehtii hyvin vaihdella kuulumisia. Käsittääkseni järjestetään BBQ aina iltaisin klo 17 ja pöytävaraus taidetaan vaatia, mikäli toivoo juuri tuota, koska paistopaikkoja on rajallisesti ainakin tuolla East Marketissa. Mä niiiiin haluaisin taas tällä viikolla tuonne synttäridinnerille!

Olemme pojan kanssa yrittäneet keksiä nyt kesän aikana kivaa näkemistä ja tekemistä. Linnanmäelle ei olla vielä ehditty ja ollaankin yritetty käydä kivoissa paikoissa, jotka eivät vaadi julkisia kulkuneuvoja. Suuntasimmekin viime viikolla retkelle Fallkullan kotieläintilalle katselemaan kotieläimiä ja maisemia. Poika tykkäsi eniten lampaiden ja pupujen katselemisesta, vaikka semmoinen vanhan ajan rakennusten miniversio-leikkipaikka taisi olla se kaikkein mieleinen juttu 😀 Loppukesän suunnitelmissa onkin mennä myös mm. Helsingin luonnonhistorialliseen museoon, josta pieni on jauhanut jo kuukausia.

Muita heinäkuun juttuja? Koiran ulkoilutusharjoitukset nyt ainakin, poika haluaa aina ulkoiluttaa vain ja ainoastaan Bixua, joka kävelee aina niin nätisti kun tietää pienen olevan taluttajana. Muistan edelleen ikuisesti kun joskus pienenä lähdin kysymättä lupaa ulkoiluttamaan meidän dalmatialaista pienelle lenkille meidän omakotitaloalueella. En siis muista tarkkaan miten tämä meni, mutta oli kesä ja muistaakseni vaan otin koiran mukaan salaa, perus ”lähdenpä nyt tästä ulkoiluttamaan tätä mun about tuplasti itseäni painavampaa hauvaa” :D. Olin siis about joku 5v. Hiippailtiin ulos ja jossain vaiheessa iski pieni pelko kun tajusin, että iso koira nyt ehkä saattaa mennä vähän nopeampaa kuin ajattelin ja sumuisten muistikuvieni mukaan koira ehkä jossain vaiheessa näki jotain, alkoi vähän vetää, jolloin kaaduin ja raahauduin tyyliin siinä perässä hiekkatiellä metrin tai pari. Kylläpä vähän jännitti siinä vaiheessa, mutta onneksi oltiin ehkä reilun 100m päässä kotoa ja päästiin sitten jotenkin turvallisesti takaisin. En muista miten ja mitä sitten kävi. Luultavasti tuli sanomista 😀

Kässäjuttuja on tullut taas puuhasteltua enemmän! Nyt olenkin yrittänyt lähinnä miettiä, että mitä kivoja juttuja keksisin syksylle? Eilen sain lenkillä erään kaulaliina-idean, mutta onko teillä jotain toiveita mihin ehkä syksyksi toivoisitte tänne ohjetta?

Tommin tekemä ceviche!

  Kesäruokaa, tottakai! Jaoinkin IG storieseissa noiden munakoisoviipaleiden ohjeen viime viikolla, ne ovat mun ihan lemppareita nimittäin! Munakoisoa ja kesäkurpitsaa on tullut syötyä melkein päivittäin, niistä saa helposti eri versioitakin niin ei pääse kyllästymään.

Ohje lyhykäisyydessään myös tähän: Leikkaa munakoisot (tai kesäkurpitsat) viipaleiksi, aseta pellille ja itketä mielellään kahdesti neste pois. (Eli ripottele päälle suolaa, jotta neste nousee pintaan ja pyyhi pois talouspaperilla.) Tee öljyseos esimerkiksi oliiviöljystä, suolasta, pippurista ja kevätsipulista, valele öljyseosta viipaleiden päälle ja paista uunissa 200c noin 30min välillä tarkkaillen. Sain instassa myös toisen vinkin, joka oli NIIIN hyvää! Eli viipaleita paistetaan ensin uunissa noin 20min, jonka jälkeen lisätään päälle punaista pestoa, laitetaan uuniin vielä noin 10 minuutiksi, jonka jälkeen päälle murustetaan vielä fetajuustoa ja paistetaan lopuksi 5 minuuttia lisää. Nam!

Ja niin. Olen ehkä näiden kaikkien kotona rönttövaatteissa vietettyjen kuukausien jälkeen myös päättäny yrittää pukeutua vähän useammin järkeviin vaatteisiin ja käyttää jopa korvakoruja 😀 En uskonut, että voisin koskaan kyllästyä tämmöiseen etämeininkiin täällä kotona, mutta se raja on tainnut lähiaikoina tulla vahvasti vastaan..

 

Kivaa maanantaita! ✨

 

Ps. Sain toiveen kirjoitella pääsykokeisiin lukemisesta ja yleisestikin valintakoe- ja hakujuttuja, joten yritän saada postauksen tällä viikolla valmiiksi!

 

 

6 Replies to “Heinäkuu puhelinkuvina ja mitä kuuluu?”

  1. Omg itse olen ollut korealaisen ruoan ja korean bbq:n fani yli 7 vuotta, niin hyvaa! Kimchia ja makgeollia loytyy myos jaakaapista talla hetkella 😀 kannattaa joskus myos kokeilla korean pancakes (seafood), japchae, jjajangmyeon, korean corndogs, bulgogi, kuumilla kesapaivilla naengmyeon (kylma nuudelisoppa) etc. Tekisi niin mieli kokeilla joskus tulevaisuudessa vesimelooniin tehtya kylmaa nuudelisoppaa subak naengmyeonia. Voisi olla erikoinen kokemus 😀

    1. Uuu! Suomessa on vasta ihan lähiaikoina tullut vastaan korealaista keittiötä niin oon vasta nyt herännyt tähän hommaan. Tuo BBQ on kyllä niin parasta! Ooh ja kiitos noista vinkeistä. Olisi niin siistiä päästä johonkin tosi autenttiseen korelaiseen ravintolaan. Jo pelkästään ruoan vuoksi olen jo pitkään haaveillut matkasta Souliin ;D

      1. Joo sama, Seouliin on pakko paasta! Hei pakko vinkata kun olet Pohjois-Korea fani, netflixista semmoinen korealainen draama nimelta Crash landing on you.
        Ja herkkuvinkkina, jos Suomesta jostain aasialaisesta kaupasta loytyy Haitai Calbee honey butter chips, niin hyvia sipseja. 🙂

Vastaa käyttäjälle 2381 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *