Syksyn sijoitussuunnitelmia

Kaupallinen yhteistyö: Nordnet

Tänään vuorossa pitkästä aikaa sijoitusjuttuja! Mainitsinkin aikaisemmin pähkäilleeni Teslan osakkeen myymistä jo pitkään, kunnes muutama viikko takaperin vihdoinkin laitoin myyntitoimeksiannon eteenpäin. Huhheijaa. Joidenkin ennusteiden mukaan Teslassa on edelleen nousupotentiaalia (ja itseasiassa se nousikin vielä kivasti myyntini jälkeen), mutta en uskaltanut itse jäädä odottelemaan mitä tässä tapahtuu, joten koin järkevänä nostaa tuotot ulos ja samalla myös tehdä pieniä muutoksia sijoitusuunnitelmaani. Aivan älytöntä, että tuosta yhdestä ainoasta osakkeesta ropisi tuottoa reilun 1200€ verran ja nuo tuotot onkin tarkoitus syksyn aikana sijoittaa porrastetusti uusiin kohteisiin, pääasiassa indeksirahastoihin. Ja tämäpä on muuten ensimmäinen blogipostaukseni indeksirahastoihin liittyen, vaikka instrumentti itselleni tuttu onkin!

Siirtyminen opiskelijaksi tarkoittaa näillä näkymin myös hieman pienempää työmäärää, sekä näin ollen myös hieman alhaisempaa tulotasoa kuin esimerkiksi viime vuonna. Nostan opintojen aikana ainakin ajoittain yrittäjän aikuiskoulutustukea, joka jo itsessään rajaa tulojen määrää. Säästämisestä ja sijoittamisesta en kuitenkaan luovu nyt tai jatkossakaan, mutta tarkoitus olisikin keskittyä suorien osakeostojen sijaan ennemmin ”varmoihin” ja vakaampiin sijoitusvaihtoehtoihin. Tästä syystä olenkin jo jonkin aikaa asteittain muuttanut salkkuni sijoitusjakaumaa lisäämällä mukaan esimerkiksi indeksirahastoja. Syksyllä olisikin tarkoitus säästää rahastoihin noin 200-400€ kuukausittain. Motiivini säästämiselle ja sijoittamiselle on oikeastaan aina ollut säästää ”muuten vaan”, koska viimeistään tämä vuosi on opettanut, ettei tulevasta voi tietää ja toivonkin, että siinä vaiheessa kun (sitten joskus) tulee eteen niitä uusia käyttöhaaveita säästöille, on valmiiksi jo kiva summa kasassa. Parin vuoden takaiseen maailmanympärysmatkaamme upposi melkoinen summa säästöistäni, jonka jälkeen aloitin säästämisen muutaman tonnin pesämunasta käytännössä alusta. Mistään matkahaaveista en tällä hetkellä uskalla edes unelmoida, mutta ehkäpä siitä syystä eletäänkin juuri nyt niitä parhaimpia ”muuten vaan” säästämisen hetkiä niille ajoille kun maailma taas ”normalisoituu”.

Alkuvuodesta kirjoittelin nostaneeni (juuri ennen koronaa) osan rahastosäästöistäni ulos, jonka jälkeen tein myös pieniä muutoksia sijoituskohteiden suhteen. Säästin koko kevään kuukausittain aloittaen kertamerkintöjen tekemisen heti pahimman kurssinotkahduksen jälkeen ja kokonaisuudessaan taitaa sijoitussalkkuni summa olla tällä hetkellä noin reilut 10 000€. Hajautettuna toki eri sijoitustuotteisiin, kuten osakkeisiin ja erilaisiin rahastoihin. Pääpaino on kuitenkin ehdottomasti erilaisissa rahastoissa. Ja kyllä, rahastot ovat helppouden ja monipuolisuuden vuoksi juurikin lemppareitani, vaikka välillä tykkään kikkailla myös suorien osakkeiden kanssa ja seurailla niiden kehitystä. Nyt tulevana syksynä en koe, että minulla olisi siihen juurikaan aikaa, joten tästäkin syystä on tarkoitus keskittyä niihin helppoihin vaihtoehtoihin, jotka seuraavat indeksin tapahtumia ilman, että minun tarvitsee huolehtia mistään. Rahastosäästäjä olen ollut jo pitkään ja vuosien varrella on tullut testattua monia erilaisia rahastoja. Yhdistelmärahastoja, osakerahastoja, paria ETF:ää ja juurikin niitä indeksirahastoja, joihin olen alkanut säästämään yhä aktiivisemmin tänä vuonna, oikeastaan heti alkuvuoden korona-pörssimyllerrysten jälkeen.

Tähän täytyy muuten mainita siitä kun kirjoittelin keväällä ”markkinapaniikista” ja moni muukin varmasti tuskaili koronanotkahduksen jälkeen, että uskaltaako sijoituksia vielä pitää sisällä? Omat sijoitukseni (eli siis ne, joita en nostanut ulos ennen koronaa) ovat elpyneet jo aikalailla notkahdusta edeltävälle tasolle ja osa jopa nousseet tuottojen osalta vielä korkeammalle. Sinnikkyys ja pitkäjänteisyys ovatkin seikkoja, joita säästämisessä tarvitaan! Itselläni tuottoja on lisännyt myös se, että ostin säännöllisesti rahasto-osuuksia koko kevään ja heti pahimman ”alennusmyynnin” aikana, jolloin sain osuuksia todella hyvään hintaan. Markkinalla nuo murheen hetket ovatkin monesti myös mahdollisuuksia! Tietystikään tämä taktiikka ei sovi kaikille ja osakepainotteisiin tuotteisiin sijoittajan tulisi aina tiedostaa, että suositeltu sijoitusaika (jolle parhaimmat tuotot on laskettu) on aina pitkä, useita vuosia. Vaikkakin myös lyhyemmällä ajalla voi saada jo kivoja tuottoja kasaan, kuten viime vuosina on osakemarkkinoilla nähty. Itse olen ollut myös yllättynyt siitä, kuinka tehokkaasti osakemarkkinat ovat elpyneet globaalista kriisistä, vaikka vaikutus maiden talouksiin onkin sitten aivan oma tarinansa.

Ja muistuttaisin taas, että tehtäväni ei ole antaa täällä sijoitusneuvontaa (enkä sitä edes saisi tehdä), vaan kertoa omia kokemuksiani ja sijoitustuotteista, jotka ovat itselleni tuttuja 🙂

Mikä sitten on indeksirahasto?

 

Indeksirahasto seuraa nimensä mukaisesti määriteltyä indeksiä ja sijoittaa osakekoriin indeksin painotuksen mukaan, joka siis määrittää indeksirahaston sisällön. Kun aktiivisesti hallinnoitun rahaston sisältö voi muuttua salkunhoitajan tehdessä muutoksia sen sisältöön tai sijoitusjakaumaan vaihtamalla esimerkiksi tietyn toimialan tai yrityksen pois, pysyy indeksirahaston (eli passiivisen rahaston) sijoitusjakauma aina määritellyn indeksin mukaisena, ellei itse indeksin kokoonpano muutu.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että indeksirahasto seuraa ja sijoittaa aina määriteltyyn indeksiin, esimerkiksi vaikkapa USA:ssa S&P 500-indeksi, joka sisältää 500 markkina-arvoltaan suurinta yritystä Yhdysvaltojen markkinoilla (näihin muuten lukeutuu mm. Apple, Microsoft, Amazon, Alphabet Inc (Google) yms). Helsingin pörssin OMX Helsinki 25-indeksi taas seuraa Helsingin pörssin 25:n vaihdetuimman osakkeen kehitystä.

Kun sijoitat indeksirahastoon, joka seuraa vaikkapa S&P 500-indeksiä, sijoitat samalla hajautetusti indeksin sisältämiin suuryrityksiin. Koska indeksirahastot ovat passiivisia, eli salkunhoitaja ei aktiivisesti muuta ja hallinnoi niiden sisältöä, ovat ne myös edullinen, kulutehokas ja järkevä vaihtoehto varsinkin pitkäaikaiseen rahastosäästämiseen. Indeksirahastoissa ei ole myöskään riskiä salkunhoitajan mahdollisista ”virhevalinnoista”. Indeksejä käytetään myös vertailemaan osakemarkkinoiden kehitystä muihin sijoituskohteisiin.

Nordnetin valikoimiin ilmestyi kesällä uusia indeksirahastoja, joita olen valinnut myös itselleni sijoituskohteeksi. Itseasiassa tein juuri viime viikolla edelliset kertamerkintäni Nordnetin salkussani ja kohteiksi valikoituivat Nordnet Indeksirahasto Maailma ja Nordnet Indeksirahasto USA, joilla lähdin säästämään myös kuukausittain. Uusia indeksirahastoja on neljä, joiden kautta sijoitusten hajauttaminen maailmanlaajuisesti tapahtuu helposti ja kulutehokkaasti jopa yhden rahaston kautta:

Nordnet Indeksirahasto Maailma sijoittaa maailmanlaajuisesti yli 1500 suuryritykseen. Pääpaino on Euroopan, Aasian ja USA:n markkinoissa, joihin pääseekin helposti käsiksi tämän yhden rahaston kautta.

Nordnet Indeksirahasto USA seuraa tuota jo aiemmin mainitsemaani S&P 500-indeksiä, eli Yhdysvaltojen 500 markkina-arvoltaan suurimman yhtiön kehitystä.

Nordnet Indeksirahasto Eurooppa sijoittaa Euroopan suuryhtiöiden kehityksen mukaiseen indeksiin, jossa päätoimialoina on mm. terveydenhuolto, kulutushyödykkeet ja teollisuus.

Nordnet Indeksirahasto Kehittyvät markkinat seuraa maailmanlaajuisesti 26 kehittyvän markkinan yli 1000 yhtiön kehitystä. Kiina on toki ollut jo pitkään kehittyvien maiden joukossa varsinainen ilmiö, mutta myös kehittyvät maat tulevat kovaa vauhtia perässä.

Tietoa näistä kaikista rahastoista löydät Nordnetin indeksirahastojen tietosivulta täältä.

Suurin osa sijoituksistani on keskitetty Nordnetiin, johon olen vuosien aikana tykästynyt juuri online-palvelun helppouden ja todella laajan valikoiman vuoksi. Sijoituksia nyt ei välttämättä olisi tarve valvoa aivan päivittäin (varsinkaan näin piensijoittajana :D), mutta oma jokapäiväinen aamurutiinini on kirjautua tiirailemaan Nordnet-tililleni kursseja ja tapahtumia. Erityismaininnan ansaitsee Nordnetin rahastovalikoima, josta itselleen sopivan sijoituskohteen valinta on helppoa ja valikoimaa löytyy laidasta laitaan. Tykkään itse muutenkin siitä, että sijoitukset ovat helposti hallinnoitavissa yhdestä paikasta, josta löytyy kattavasti tietoa ja myös apua sijoittamisen kysymyksiin, mikäli semmoista tarvitsee. Luen muuten myös aina sähköpostiin tupsahtavat Nordnetin uutiskirjeet, joista saa monesti ajankohtaista tietoa sijoittamisesta, markkinoista ja myös inspiraatiota sijoittamiseen. Ja itseasiassa juuri viime viikolla suosittelin viimeksi Nordnetiä eräälle tutulleni aiheesta keskustellessamme. Tilin avaaminen verkossa verkkopankkitunnuksilla on nopeaa ja helppoa.

 

Sijoitatteko te indeksirahastoihin?

Entä oliko käsite teille jo ennestään tuttu? 💰

 

 

2 vastausta artikkeliin “Syksyn sijoitussuunnitelmia”

  1. Nää sijoituspostaukset on vaan parhaita! Kiitos taas 😍 Mä oon nyt säästänyt kyllä tosi systemaattisesti, mutta olin jotenkin unohtanut nordnetin, selailin vaan niitä jo olemassa olevia sijoituksiani siellä.. Nyt vihdoin laitoin nettipankista kuukausittaisen suoraveloituksen nordnetin tilille että voi taas sijoittaa järkevämmin! 😊 Tällä hetkellä kun suuri osa sijoituksista makaa säästötilillä ja osa menee pankin omiin rahastoihin.

Vastaa käyttäjälle Tiia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.