Neljävuotiaan äitinä

En olekaan hetkeen kirjoitellut äitiydestä. Tämä on osittain johtunut siitä, että olen kokenut jo pitkään perhesuhteisiin liittyvät todella henkilökohtaisina ja jotenkin jopa vaistomaisesti olen jättänyt niitä vähemmälle. Turinat ovatkin painottuneet pääasiassa meidän arkijuttuihin, vaikkakin niistä vain pieni murto-osa edes päätyy blogiin saakka. Olen viime aikoina pohtinut yhä enemmän sitä, millaisiin asioihin haluan itse panostaa äitinä ja tavallaan myös ehkä pohtinut asioita, joita itse olen kokenut lapsena. Asioita, joita siis haluan viedä eteenpäin omalle jälkipolvelleni ja sitten taas niitä, joita en.

Poikamme täytti kesän kynnyksellä 4-vuotta ja täytyy taas todeta, että huhheijaa kuinka nopeasti aika meneekään. Tämä on  se niin perinteinen lausahdus jokaisen vanhemman suusta, mutta täyttä totta jokatapauksessa kliseisyydestään huolimatta. Välillä mietin, että olin aivan äskettäin äitiyslomalla, kunnes sitten havahdun palanneeni töihin jo 3 (!!) vuotta sitten ja lapsukaiseni aloittavan esikoulun 2 (!!) vuoden päästä. Apua. Vaikka innolla, ylpeydellä ja jännityksellä lapsen kasvamista seuraankin, iskee välillä kuitenkin pieni haikeus siitä, ettei tämä enää pian olekaan niin pieni. Välillä haluaisin pysäyttää ajan, jäädä ikuisesti näihin aikoihin kun äiti ei vielä ole ärsyttävä, vaan halit, pusut ja äidin syliin kiipeäminen kipeänä ovat niitä hyvin tärkeitä juttuja. Juuri tätä tuumaillessani palaa mieleeni aina se, kuinka aina muka niin hektisessä arjessa tulisi osata pysähtyä ja nauttia juuri näistä hetkistä. Koska pian taas havahtuu siihen, että vuodet ovat vierineet ohi aivan huomaamattaan.

Näin jälkeenpäin ajateltuna oli vauvavuosi loppupeleissä melko leppoista aikaa. Koko perhe nukkui hyvin, harvemmin oli kiire mihinkään ja arki oli muutenkin (rutiinintäyteisyydestä huolimatta) melko hidasta elämää. Olin vielä odotusaikana totaalisen pimennossa kaikesta äitiyteen liittyvästä, kuuntelin kauhistuneena muiden kertomuksia siitä, kuinka tulen valvomaan seuraavan vuoden, ehtimään suihkuun ehkä kerran viikossa ja taloudessa kaikki raha uppoaa lapseen. Noh, oman kokemukseni myötä olen monesta seikasta melko eri mieltä ja ennen kaikkea ehkä yllätyin jopa niin päin, että elämä vauvan kanssa oli yllättävänkin helppoa. Ehkä tilanteessa auttoi se, että oli juurikin varautunut siihen ”pahimpaan”, jolloin todellisuus tuntui verraten helpolta. Toki jokaisessa perheessä on ne omat haasteensa (kuten meilläkin) ja lapsen yksilölliset ominaisuudet merkitsevät paljon, mutta itse pääsimme melko helpolla esimerkiksi yöunien suhteen, joka jo auttoi paljon jaksamisessa.

Vaikka nautinkin vauvavuodesta ja koen sen olevan yksi elämämme parhaista vuosista, en siltikään myönnä olevani mikään vauva-tai pienlapsiarjen fanittaja. Jos on ”pakko” päättää niin nautin eniten juuri siitä kun voimme tehdä asioita yhdessä lapsen kanssa. En tietysti vaihtaisi vauva-aikoja pois mistään hinnasta, mutta elämä vauvan kanssa on kuitenkin hyvin erilaista. Meidän arjessa se oli hyvin paljolti pelkkää imettämistä 😀 En haluaisi mainita mitään negatiivista vauvavuodesta, mutta pidemmän päälle koin itse juurikin ahdistusta siitä, kuinka äitinä on lähes joka hetki kiinni vauvassa, varsinkaan kun pulloruokinnasta tai kiinteiden opettelusta ei oikein tullut mitään.

Tietynlainen oman identiteetin hämärtyminen on ehkä kuvaava sana sille kun koet, että olet se ainoa, jonka on oltava läsnä 24/7 ja sukellat niin syvälle siihen imetysrumbaan ja mammamoodiin, että alat jopa unohtaa kuka itse olet tämän äitiroolin ulkopuolella. Vauva-aikoina kun ollaan enemmänkin vauvan kanssa ”yhtä”, kun taas vanhemman lapsen kanssa jo omia yksilöitämme ja vuorovaikutuskin aivan eri tasolla.  Arjessa nykyään parasta onkin juuri se yhteinen tekeminen. Pelata jalkapalloa (apua, minä!), kertoa tarinoita, hyppiä trampoliinilla, jutella ja hassutella yhteisillä jutuilla, joista tiedämme vain me.

Te kaikki ehkä tiedätte sanonnan siitä, ettei vauva voi saada liikaa läheisyyttä. Mielestäni tämä pätee kyllä aivan kaikkiin lapsiin. Olen itse äitinä pyrkinyt alusta alkaen panostamaan juurikin siihen läheisyyteen, fyysiseen ja henkiseen läsnäoloon. Läheisyys ja läsnäolo vahvistaa turvallisuuden tunnetta ja tietoa siitä, että olen tässä. En ollut aikaisemmin juurikaan mikään halailija, mutta äitinä olen yrittänyt opetella fyysisyyttä eri tavalla. Meillä onkin todella paljon tapana juurikin halata, pitää toisiamme kädestä kiinni, istua nojatuolissa vieri vieressä, olla sylikkäin ja juurikin pitää vahvasti yllä fyysistä tunnesidettä vanhemman ja lapsen välillä. Tästä ehkä kertoo jotain sekin, että kylläpä vaan, nukumme näiden neljän vuoden jälkeen edelleenkin koko porukka perhepedissä.

Läheisyys onkin siis meillä todella vahvasti läsnä 😀 (Tosin, kesällä nukuin välillä viikkoja lattialla futonilla, koska tila kävi ajoittain hieman ahtaaksi, mutta nyt taas sängyssä koko porukka.) Ajatus siitä, että lapsi nukkuisi eri kerroksessa kuin me, on jotenkin raastava (vaikkakin varmasti aivan perusjuttu), joten toistaiseksi olemme pitäytyneet edelleen tässä järjestelyssä, vaikka omaan sänkyyn totuttelu onkin ollut suunnitelmissa jo pari vuotta (apua, haha!). Jokainen perhe tietysti tekee omat valintansa, enkä koe vääränä sitä, että jonkun toisen lapsi siirtyy omaan huoneeseen jo varhain. Me taas olemme kokeneet tämän omalta kannaltamme hyväksi vaihtoehdoksi, enkä koe, että läheisyyttä voisi tässäkään tapauksessa olla liikaa, vaikka toki omassa huoneessa nukkuminen varmasti lähitulevaisuudessa tuleekin eteen. Toki haaveilen useinkin sängyn riittävästä tilasta ja paremmista yöunista, mutta jostain syystä emme vain ole tohtineet ottaa askelia tämän suhteen. Jos nukkuisimme kaikki samassa kerroksessa, olisi asia varmasti eri.

Varmasti jonkinlainen turvallisuuden tunteen korostaminen on se, johon alitajuisesti yritän erityisesti kiinnittää huomiota. Ehkä jotenkin itse yritän samalla sinnikkäästi taistella parhaani mukaan niitä tulevien teinivuosien äiti- ja isi-angsteja vastaan vahvistamalla keskinäistä dynamiikkaamme sillä, että juurikin vietämme poikkeuksellisen paljon aikaa kaikki yhdessä ja panostetaan siihen tiiviiseen läheisyyteen myös fyysisesti. Ehkäpä tämä vain on jotain aivan omaa mutuiluani, kuten olen sanonutkin, niin itse ainakin harjoittelen äitiyttä edelleen päivittäin. Toisaalta en usko äitiksi kasvun tietyllä tavalla koskaan loppuvan, koska me kaikki kehitymme ja opimme jatkuvasti, sekä tietysti myös maailma ympärilläkin muuttuu.

 

Semmoisia vähän random-mietteitä tänään. Toivotteko jatkossa enemmän äitiysjuttuja?

 

Entä onko fyysinen läheisyys teillä tärkeä juttu? ✨

 

Ps. (Aikaisempi yhteistyö) Muistin muuten, että 30 päivän ilmainen kokeilujakso Nextoryn ääni- ja e-kirjavalikoimaan on edelleen voimassa! Voit kokeilla palvelua kuukauden ajan ilmaiseksi täällä, mikäli et sitä vielä ole tehnyt 🙂

 

www.nextory.fi/iines

 

8 Replies to “Neljävuotiaan äitinä”

  1. Toi on varmaan just vaikeaa jos lapsen huone on eri kerroksessa niin menee vaikeammaksi siirtää se omaan sänkyyn. Me siirrettiin joskus 3 veenä ja olipa tässä kesällä muutama kk kun nukuttiin kuitenkin kaikki samassa sängyssä 😀 Lapsilla on taito kömpiä öisin viereen 😀 mutta on se kyllä parasta herätä lapsen vierestä. <3 Välillä jos on lapsi nukkunut omassa sängyssä koko yön niin tulee pieni haikeus kun se ei ookkaan siinä vieressä aamulla. 😀

    1. Niinpä! Muuten oltaisiin kyllä jo pistetty toimeen tämän kanssa! Tuo on varmaan niin perus, että lapset mönkivät vielä pitkään vanhempien viereen, haha! Jotenkin justiinsa pelottaa, että toinen joutuisi unissaan kipuamaan alakerrasta ylös niin ei olla vielä raaskittu kokeilla 🙁 Ja uskon todellakin, että iskee haikeus jossei pieni olekaan aamulla siinä vieressä <3 😀 Vieressä nukkuminen nyt on vaan parasta!

  2. Meilläkin läheisyys, niin fyysinen kuin henkinenkin, on todella isossa roolissa ja tosi tärkeää! Edelleen tokaluokkalainenkin tulee päivittäin halimaan ja pusuttelemaan ja tykkää olla sylissä, mikä on maailman parasta <3 vuorotellen kaikki nukkuvat äidin vieressä ja aion nauttia tästä niin kauan kun vaan suostuvat tulemaan 😀 mäkään en ennen lapsia ollut mikään suuri halailija ja hämmennyin aina toisen kosketuksesta, vaikka se olis ollut vaan tyyliin jotain olkapäälle taputtelua, mutta nykyisin tykkään itsekin halata aikuisiakin ja se tuntuu itsestäkin nykyään vaan mukavalta, eikä ahdistavalta 😅

    Teidän poitsu on tosi paljon sun näkönen, söpis <3

    1. Se on kyllä ehdottomasti maailman parasta <3 Ja läheisyys todella tärkeää muutenkin kuin vain sylivauvoille 🙂 Ja sama juttu mullakin, tämän myötä olen itsekin oppinut paremmin tuota läheisyyttä myös ystävien ja muiden aikuisten kanssa 😀

  3. Mekin panostetaan läheisyyteen. En itsekään aiemmin ollut mikään halailija, mutta onneksi miehen perheessä on aina halailtu ja osoitettu fyysisesti hellyyttä paljon, joten olen itsekin siihen sitä myötä oppinut ja nyt voimme siirtää tämän tyttärellemme. Ja toivon mukaan tämä näkyy positiivisesti juurikin myös lapsen tullessa teini-ikään 😁
    Oma lapsuus oli onnellinen, mutta meillä ei kotona oikeestaan halailtu tai juurikaan puhuttu tunteista ja tämän haluan kyllä ehdottomasti tehdä toisin oman lapsen kanssa.
    Äitiysjuttuja olisi kiva lukea enemmänkin, mutta ymmärrän kyllä halun pitää perheen poissa blogista.

    1. Ihana kuulla! Ja selkeästi tuohon fyysisyyteen kyllä oppii, vaikkei aikaisemmin olisikaan sitä ahkerasti harrastanut 🙂 Ja tuo tunne-aspekti onkin muuten myös tärkeä seikka! Pitäisi ehdottomasti opettaa jo lapsi siihen, että tunteista saa (ja pitää!) puhua. Kiitos kun kommentoit <3

  4. Äitiysjuttuja ehdottomasti lisää, jos vain haluat niitä jakaa! <3 Vaikka näin korona-aikana matkustelu etenkin ulkomailla on minimissä, minua kiinnostaisi lukea teidän matkajärjestelyistä lapsen kanssa. Olette uskaltaneet reissata niin ihailtavan paljon aivan pienenkin lapsen kanssa! Onko teillä arjessa tarkat rutiinit ja rytmit ja miten ne ovat vaikuttaneet matkustamiseen tai matkustaminen niihin? Meillä rutiinit ja toistuva päivärytmi on selkeyttänyt arkea, mutta sitten taas matkustamisen kanssa tuntuu aiheuttavan haasteita. Jo muutaman tunnin automatkakin tuntuu olevan hankala miettiä niin, että lapsen ruokailut, potalla käynnit tai vaipanvaihdot ja unet tulisivat hoidetuiksi oikeaan aikaan. Rytmistä poikkeaminen kun tuntuu meillä herkästi vaikuttavan lapsen uniin ja vireystilaan.

    Tuli mieleen, että olisiko teillä mahdollista kokeilla sitä erillään nukkumista joskus siellä samassa kerroksessa vaikka niin, että poika nukkuisi muutaman yön vaikka patjalla? Sehän voisi olla hauska leikki, ikään kuin olisi retkellä 🙂 Siitä voisi sitten olla helpompi siirtyä omaan sänkyyn ja huoneeseen. Meillä lapsi on nukkunut omassa sängyssä aina, koska pelkäsin itse hysteerisesti, että minä tai mieheni kierähtäisi vauvan päälle. En ikinä edes imettänyt vauvaa sängyssä tästä syystä 😀 Omaan huoneeseen siirtyminen tuntui helpottavan hieman meidän kaikkien unia, vaikka jossain vaiheessa olikin rasittavaa, kun piti ravata lapsen huoneessa useita kertoja yössä. (Meillä kuitenkin makuuhuoneet ovat niin lähellä toisiaan, että tämä järjestely oli paljon helpompaa kuin teillä.) Mutta toisaalta, kuten olet itsekin todennut, mikäs kiire siinä siirtymässä on, jos te kaikki nukutte hyvin näin? Jokainen perhe tekee itselleen sopivat ratkaisut! 🙂

    1. Yritän raapustella enemmän äitiysjuttuja! Ja sinä muuten taisitkin alkuvuodesta pyytää sitä matka-aiheista postausta. Olen niin pahoillani, että se jäi silloin!! Se oli kokoajan mielessä meidän talven reissulla, mutta sitten tuli kaikki koronahommat ja meni jotenkin pasmat sekaisin, eikä matka-aiheista kirjoittelu jotenkin tuntunut siinä hetkessä sopivalta 🙁 Mutta haluan ehdottomasti kirjoitella aiheesta kunhan tässä taas päästään perheen kanssa reissailemaan vaikka täällä Suomessa! Kiitos hyvistä näkökulma-vinkeistä postaukseen liittyen, laitan ne korvan taakse.

      Ja hyviä nuo vinkit nukkumiseen liittyen! Tuo patja-homma voisi olla kokeilemisen arvoinen. Pitääkin testailla vaikka tuolla retki-teemalla, voisi innostaa pientä hyvin itsenäiseen nukkumiseen 🙂 Kivaa viikonloppua ja kiitos mukavasta kommentista! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *