Kulkevatko etätyökulttuuri ja yksinäisyys käsi kädessä?

Viikko on vierähtänyt opiskeluhommien parissa ja olenkin monena päivänä uppoutunut kouluhommiin niin syvälle, että havahdun tuntien päästä siihen, että on kulunut koko päivä ja olen unohtanut esimerkiksi lähteä lenkille, vaikka lenkkikamat ovat jo päälläkin. Olen saanut tällä viikolla uppoamaan jo pelkästään kemian tehtäviin varmaan lähes 10h stoikiometristen laskujen kanssa tuskaillessa ja kieltämättä näin jo untakin niistä viime yönä. Aineiden tasapainoitus on jotenkuten hallussa, mutta laskemisen suhteen ei tosiaankaan olla aivan samalla viivalla. Istahdin eilen näiden pariin ”hetkeksi” klo 12 luennon ja kotilounaan jälkeen, kunnes havahdun äkkiä siihen, että kello on jo yli neljä. Ja jatkoinpa hetken vielä illallakin, koska en olisi halunnut antaa periksi ennenkö saan ratkaisun kasaan, mutta sitä odotellaan edelleen, haha. Tarkoitus olikin eilen julkaista postaus, mutta sen kirjoittamiseen suunniteltu aika nyt sitten hupenikin ajatuksissani noiden laskujen kanssa, ups. Ajattelin, että tämä syksy olisi semmoinen kevyt sukellus opintoihin, mutta tässähän pääsi heti aivan asian ytimeen. Onneksi helpotusta on tiedossa jo muutaman viikon päästä kun ensimmäiset kurssit tulevat päätökseen.

Aloitin tällä viikolla myös matikan kertauskurssilla ja samalla selailemaan niitä kirjastosta hakemiani lukion lyhyen matikan kirjoja. Täytyy myöntää, että vaikka alkuun pidinkin erityisesti tätä matikkahommaa aivan ylitsepääsemättömänä rastina, ovat nämä yksinkertaisemmat matikkahommat tuntuneet jotenkin niin paljon loogisemmilta kuin nuorempana. Toisaalta, niinhän ne tuntuvat aina alkuun esimerkiksi opettajan neuvomana, kunnes yrität ratkoa jotain yksin hiki hatussa ja neuvottomana sen suhteen, että mistä edes aloittaisit. Kuten minä eilen tuon kemian kanssa. Onneksi nyt tämän kertauskurssin suhteen ei olla vielä toistaiseksi aivan samassa pisteessä.

Nyt ehkä vähän harmittaa, että motivaatio laskemisen suhteen aikanaan oli melkolailla nollissa. Ja se sitten kostautuu nyt esimerkiksi tuon kemian suhteen. Tuntuu silti jotenkin äärimmäisen koomiselta havahtua siihen, että googlettelee jotain opetusvideoita lukujen supistamisesta ja laventamisesta (ja kyllä, nyt ollaan oltu aivan konkreettisesti perusasioiden äärellä!! :D), joiden käsitteen olemassaolon on vuosien varrella ehtinyt jo täysin unohtaa. Yksi päivä tässä laskin kolmion pinta-alaa ja mietin samalla, että olenko mahtanut palata peruskoulun penkille, haha. Jos tuskailen noiden kemian tehtävien suhteen, niin en vielä edes halua ajatella tilannetta tulevan varsinaisen matikan kurssin suhteen. Ihan jo siitäkin syystä jätän luultavasti ensi periodissa väliin valinnaiset kurssit, että voi rauhassa yrittää ymmärtää matikan yhtälöitä. Painotus sanalla yrittää. Samalla ehkä jo vähän odottelen ensi vuotta ilman näitä pakollisia kursseja ja matemaattisia aineita 😀

Vaikka viikko päällisin puolin onkin hujahtanut täällä kotosalla etäopiskellessa, olen yrittänyt patistaa itseni aamuisin salille tai lenkille. Tiistaina piipahdin kuitenkin Kallioon lounaalle Jutan kanssa ja kyllähän se kotoa lähteminen tosiaan välillä kannattaa. Kieltämättä on kynnys lähteä kotoa mihinkään noussut koronan myötä ainakin itselläni, varsinkaan kun niitä pakottavia menoja keskustaan tai muualle ei kovinkaan usein ole ollut. Toki pidän etäopiskelusta, mutta samalla huomaan meneväni yhä enemmän semmoiseen omaan maailmaani täällä kotona puuhaillessa, varsinkin kun työtkin ovat pääosin yksin kotona-tyylistä tekemistä. Toisaalta se on tehokasta, mutta samalla myös jotenkin lannistavaa kun arki on (edelleen) paljolti ilman semmoista normaalia arjen sosiaalista vuorovaikuttamista.

Luin muistaakseni joku aika takaperin jonkin jutun työelämän perinteisten käytäntöjen muuttumisesta / katoamisesta tämän etäilyn myötä ja tulin jotenkin surulliseksi kun aloin pohtia miten tämä on edennyt. Tietysti myös työelämä kehittyy muun maailman mukana teknologian myötä, mutta samalla sitten taas siirrytään myös työn suhteen samanlaiseen yksinäisyyden ympyrään, jossa tekniikka tuo meitä ajatuksen tasolla yhteen, mutta kuitenkin loppupeleissä erottaa ja tekee yksinäisemmäksi. Tai tämä näkemys on ainakin itselläni. Tietynlaista tasapainoa tulisi olla esimerkiksi juuri sosiaalisen elämän kanssa ja monelle on työpaikka voinut olla se tärkeä kontakti muihin ihmisiin. Näin on ollut ainakin minulla. Vapaalla vietetään enemmänkin aikaa perheen kanssa kun sitten taas työpaikalla keskustellaan ajankohtaisista jutuista ja sosialisoidaan muiden aikuisten kanssa.

Se, mikä arjessa on eniten vähentynyt koronan myötä, on kasvokkain tapahtuva täysin arkinen jutustelu. Kun jokainen keskittyy tässä etämaailmassa pääosin siihen ”ydintekemiseen”, unohtuu helposti se kaikki ns. ”turha” tai enemmänkin ehkä asiat, joita aikaisemmin on pitänyt ehkä ”turhina”, mutta joita sitten havahtuu kaipaamaan. Tasapainottelu sen kaiken tekemisen välillä. Monesti kun ne pienet päivän aikana tapahtuvat kohtaamiset ja sosiaaliset tapahtumat ovat juuri niitä, jotka tuovat mielekkyyttä työhön tai arkeen. Itselläni ovat työkaverit olleet monella työpaikalla juuri se kantava voima, joka motivoi aamulla töiden pariin. Vastuu sosiaalisen elämän ylläpitämisestä onkin siis enemmän sysätty vapaa-ajalle ja yksilön vastuulle kun ne pienet työ- tai opiskeluarjen kohtaamiset ovat karsiintuneet pois ajankäytön tehostuessa. Olen itse ainakin huomannut, että toimin kaiken suhteen ”konemaisemmin” kun on yksin vastuussa tekemisestään. Harvemmin olen tuntenut oloni yksinäiseksi, mutta nyt tätä asiaa pohtiessani olen kieltämättä ehkä ajautunut pieneen yksinäisyyden ansaan tänä vuonna. Ei ole kyse siitä, ettei olisi ystäviä joita nähdä, vaan enemmänkin siitä, että kynnys lähteä näkemään ja tekemään on tämän digi-etäilyn myötä noussut valtavasti. Kun on tottunut liikkumaan kilometrin säteellä kotoa ja palaveeraamaan tietokoneen välityksellä, tuntuu matka junalla keskustaan ja järkevien vaatteiden pukeminen päälle nykyään jotenkin valtavalta uurastukselta.

Ovatko nuo aikaisemmat työelämän niin arkiset, tavanomaiset käytännöt, kuten satunnaiset kohtaamiset käytävillä, rennot lounastauot ja rupattelut työkaverin kanssa kahviautomaatilla semmoisia, jotka ehkä tulevaisuudessa katoavat kokonaan? Olen itse toisaalta toiminut työn suhteen jo pitkään tässä ”etäilymallissa”, mutta asia, jota olen eniten kaivannut perinteisessä työelämässä ovat juurikin nuo pienet arkipäiväiset sosiaaliset rutiinit ja semmoinen yhteisöllinen läsnäolo, jossa tehdään asioita myös yhdessä, eikä vain yksin. Vaikka pidänkin itsenäisestä työskentelystä, kaipaa arkeen kuitenkin myös niitä pieniä vuorovaikutuksen palasia ja monelle onkin työpaikka tai työyhteisö juurikin merkittävä pala sosiaalisen elämän kokonaisuutta. Sitä ilman uppoaa semmoiseen yksinäisen tekemisen kuplaan, kuten esimerkiksi on itselleni käynyt. Sitten yhtäkkiä havahdun siihen, että olen viettänyt päiviä ilman minkäänlaista perheen ulkopuolista ihmiskanssakäymistä ja tuumailen, että ilman sitä on esimerkiksi aiheiden keksiminen tänne blogiin todella vaikeaa. Ellei nyt sitten sattumalta innostu kirjoittamaan juuri tästä samaisesta aiheesta tai vaikkapa koulujutuista, joiden parissa pakertaa päivästä toiseen yksin. Ah, enpä olisi uskonut, että kaipaisi näin paljon niitä niin arkisia pieniä keskusteluita ja arjen tavallisia lounastaukoja, joista monesti myös kumpuaa se kaikki pohdinta kaiken työhomman ulkopuolelle. Ehkei kaikilla edes iske tämmöinen kaipuu tai sosialisointi on sitten ahkerampaa siellä vapaa-ajan puolella? Itselläni on tilanne taas ollut juuri päinvastoin ja sen vuoksi varmasti asiaa harmitellutkin.

Toimistoni tällä viikolla 🌻

Mielenkiintoista mihin suuntaan homma etenee. Ja mahdanko itse kääntää kelkkani ja palata takaisin irl-elämän kannattajaksi, vaikka vuosia olinkin etäilyn ja paikkasitoutumattoman työnteon kannattaja. Hassua sinänsä miettiä tätä vaikka siltä kantilta, että siinä missä vaikkapa some on mennyt enemmän nopean, pinnallisen sisällön suuntaan ja muutenkin vapaa-ajan vuorovaikutus eri viestintäpalveluiden varaan, ollaan massa-aaltona menossa vauhdilla samaan myös työelämän suhteen kun moni työnantaja on hoksannut, että hommahan pelaa jopa tehokkaammin näin. Oli se sitten yksilön sosiaalisen elämän kustannuksella tai ei. Viime vuosina olen havainnut itsessäni pientä kapinaa perinteisiin juttuihin palaamisessa. Äänikirjojen yleistyessä olen pyrkinyt lukemaan enemmän myös oikeita kirjoja, nopean somesisällön lisääntyessä kirjoittamaan enemmän tekstiä, pikamuodin jyrätessä halunnut neuloa itse ja niin edespäin. Tuntuvatko nuo perinteiset työpaikkojen kahvikone-kohtaamiset vuoden päästä yhtä vanhanaikaisilta kuin blogitekstit Instagramin maailmassa?

Ja niin! Tällä viikolla kävin lounastamassa Sushibar + Winessa. Oli muuten aivan superhyvää sushia pitkästä aikaa. Ehkäpä syksyn kovin juttu olisikin tehdä haastelista kivoista lounaspaikoista, joita testata ja yrittää ottaa nuo rennot arkilounaat taas ahkerammin mukaan arkeen 🙂

Onko etäarki herättänyt teissä yksinäisyyden tunteita? Kertokaa, etten ole yksin tämän kanssa!

 

Kuvat minusta Jutta

 

 

2 Replies to “Kulkevatko etätyökulttuuri ja yksinäisyys käsi kädessä?”

  1. Niin kait se on vähän niin että liika on liikaa myös etäjutuissa. Itsekin oon huomannut samaa että vähän laiskistuu kun pukeutuukin leggareihin ja huppareihin lähes koko ajan 😀

    Mietin myös just tällä viikolla että ne uudet opiskelijat (lähinnä siisnuoremmat) että kiva niiden sitten sosiaalistua ja tutustua jos kaikki yliopistoilla ja amk:issa on etäjuttuja eikä bileitä tai muita tapahtumia voi pitää :/ Toki siis vanhemmat opiskelijat varmaan kokee ihan samaa mutta nuoremmat ei ehkä ole niin itsenäisiä kuin mitä vanhemmat tai vanhemmat opiskelijat ei ehkä osallistuisikaan mihinkään bilejuttuihin tms muutenkaan. Toivottavasti selitin ymmärrettävästi 😀

    1. Joo todellakin! Ja ihan samaa oon miettinyt noiden nuorempien opiskelijoiden suhteen, jotka muuttavat toisilta paikkakunnilta, eivätkä tunne ketään. Monelle nuo opiskelijatapahtumat ovat pääasiallinen keino tutustua muihin :/ Itseäni ei niiden peruminen tosiaan haittaa, mutta varmasti noita nuorempia harmittaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *