Mielipide: Lentäminen ja matkustamisen demonisointi korona-aikana

Lentomatkailu korona-aikana? Suuntasipa sitten kotimaan kohteesta toiseen tai ulkomaille. Aihe, josta olen jo pidemmän aikaa halunnut avata suuni, mutta rehellisyyden nimissä en ole jotenkin ”kehdannut” tai toisekseen pitänyt soveliaana. Kunnes nyt. Tähän väliin täytyy tosin mainita eräs ehkä vähän surullinenkin seikka, johon olen herännyt tänä vuonna. Se, että olen jossain määrin alkanut aristella sen suhteen, että jakaisin mielipiteitäni somessa. Jo pidemmän aikaa on somessa ollut havaittavissa tietynlaista lynkkausmeininkiä. Jos sattuu olemaan eri mieltä tai nostamaan esille asian, joka nyt ei saa aikaan myötäilyä 99% yleisöstä, saa siitä kyllä kuulla. Ellei nyt sitten henkilökohtaisesti niin ainakin anonyymisti jossain bittiavaruuden keskustelupalstoilla. Vähän kuin yrittäisi parhaansa olla ”oma itsensä”, mutta tekisi kuitenkin kaiken väärin. Totuushan on, ettei koskaan voi mielyttää kaikkia ja sinänsä on koko homma harmi, koska alunperinkin oli blogien (ja myös omani) pointti lähinnä tuoda esille erilaisia näkökulmia, mielipiteitä ja keskustella juurikin niistä eri mielipiteistä asialliseen sävyyn rakentavasti.

Nyt taas tuntuu, että somekeskustelu on ikuista väittelyä, jossa ei ole voittajaa ja toisen mielipiteen edustajat haukutaan maan rakoon. Blaah. En itse jaksa konflikteja, joka taas on ehkä ollut myös syynä siihen, etten ole tänä vuonna ollut kovin motivoitunut ”ottamaan kantaa” moninkaan juttuihin, koska usein sen aiheuttama keskustelu on uuvuttavaa, vaikka kuinka yrittäisi muotoilla sanansa monet seikat huomioon ottavasti. Sanottakoon myös, että omalla kohdallani on tämmöinen ollut melko minimaalista, mutta kuitenkin. Nykyään huomaan varovani, että voinko sanoa näin tai näin, koska takuuvarmasti yksi tuhansista vetää herneen nenään, vaikka kyse olisi vain erilaisista näkökulmista. Ja ups, postauksen pointti ei tosiaan edes ollut tämä, vaan (kotimaan) lentomatkailu nyt koronan aikana.

Kesällä kirjoitin, etten tänä vuonna halua itse henkilökohtaisesti matkustaa ollenkaan ulkomaille ja kieltämättä, tällä hetkellä tilanne näyttää myös ensi vuoden suhteen melkoisen synkältä. On jo pitkään tuntunut todella oudolta se, että kaikki ulkomaan matkasuunnitelmat ovat käytännössä jäissä. Opintojen alussa suunnittelin lähteväni ensi kesällä ulkomaille harjoitteluun, mutta tällä hetkellä en ihan tosissaan jaksa uhrata edes tuolle ajatukselle energiaa. Koen itse kuitenkin koronan keskellä suurta sympatiaa matkailu- ja ilmailualaa kohtaan. Vaikka lentopäästöt ovatkin viime vuosina olleet tapetilla (ja kyllä, ympäristö- ja päästöseikatkin itselleni äärimmäisen tärkeitä), täytyy todeta aivan suoraan, että tilanne huolettaa minua aivan äärimmäisesti matkailusektorin yrittäjien (Suomessa ja maailmalla) ja ilmailualan työntekijöiden silmissä.

Olenhan toki kirjoittanut tästä jo aikaisemminkin, mutta aihe on nyt koronatilanteen mentyä taas kerran huonompaan suuntaan, pyörinyt jälleen kerran yhä enemmän mielessäni. Yhä useampi alalla toivoo hallitun matkailun hiljalleen kasvavan, mutta samalla kytee meissä kaikissa pelko siitä, että mitä jos tilanne pahenee entisestään ja palataan samaan poikkeustilaan kuin keväällä? Entä jos korona leviää hallitsemattomasti maakuntiin? Tai jos kotimaan matkailu estyy myös meidän suomalaisten osalta, kuten keväällä kävi? En usko, että monikaan matkailusektorin toimija selviäisi enää mahdollisesta kevään toistosta. Tästähän on veivattu päättäjienkin taholta edestakaisin, mutta mitään konkreettista ratkaisua ei kai vielä ole (?) saatu huomion keskittyessä lähinnä tartuntalukujen nousuun.

Se mitä tässä tilanteessa tarvitaan on nimenomaan fiksu, turvallinen ja vastuullinen matkailu. En itse koe, että matkailun totaalibanni palvelee taloudellisesti ketään. Koska olen itse ajokortiton, olen syksyn aikana lentänyt kahdesti kotimaassa Ivaloon ja Kuusamoon. Ja täytyy antaa Finnairille täydet pisteet siitä, kuinka turvalliseksi lentomatkailu on tehty meillä kotimaassa. Maskipakko, asteittain bordaus (ja koneesta poistuminen), matkustajille jaettava käsidesi ja desinfiointipyyhe. Ainiin ja kentillä on käsidesiä aivan kaikkialla! Eräs tuttunu kysyi mentyäni Ivaloon, että okei, uskalsit siis lentää? Ja kieltämättä kyllä, ensimmäinen lento sitten katastrofaalisen paluun maaliskuun lopulla Uudesta-Seelannista jännitti tuo lentäminen kyllä melkoisesti. Mutta. Aivan suoraan sanoen olen kokenut tunnin lentomatkan kotimaassa huomattavasti turvallisempana keinona matkustaa kuin körötellä 3,5h junalla Jyväskylään kaikkien maskittomien joukossa, julkisilla täällä Helsingissä, saati sitten tuntikaupalla junalla Lappiin. Siksi en ihan rehellisesti ole kokenut siitä tässä tilanteessa sen kummempaa syyllisyyttä. Myös oma asenteeni esimerkiksi lentämisen suhteen on hiljalleen muuttunut kesän jälkeen. Toki, muiden yhtiöiden käytännöistä en osaa sanoa mitään, mutta Finnairilla homma ainakin toimii. Ja ei, lentäminen täällä Suomessa ei enää jännitä.

Vielä kesällä panikoin sitä, etten uskaltaisi edes Helsinki-Vantaan lentokentälle enää vuonna 2020, mutta huhhei. Olen näiden parin reissun jäljiltä järkyttynyt siitä, kuinka lentokenttä seisoo tällä hetkellä autiompana kuin koskaan ennen. Saapuvien ja lähtevien lentojen lista on ennätyksellisen lyhyt, eikä käytävillä näy juuri ketään. Jos pitäisi heittää lonkalta, voisin väittää, että jos joku nappaa koronan, niin se tapahtuu luultavasti todennäköisemmin täyteen ahdetusta ostoskeskuksesta Triplasta tai Helsingin rautatieasemalta, ei kotimaan lennolla autiolta Helsinki-Vantaalta. Okei, tämä nyt vain oli oma mielipiteeni.

Finnair on yksi harvoista kotimaisista yhtiöistä, joihin koen vahvaa tunnesidettä (T. Finnair Plus-jäsen jo vuodesta 1992 kun kantisohjelma perustettiin!) About 4-5-vuotiaasta asti haaveilin ainoana unelma-ammattina lentoemännän urasta. Yksi elämäni ahdistavimmista seikoista (first world problems) on ollut 158 sentin pituuteni, joka on melkolailla ollut esteenä näille urahaaveilleni. Nolo fakta: Olen melkoisen monta kertaa miettinyt, että olisiko vain mahdollista mennä johonkin venytyshoitoon, jotta saisi 2cm lisää pituutta, haha. Lentokapteenin ura taas oli oman isäni haave, kunnes tie lopulta vei luokanopettajaksi. Välillä vitsailen siitä kuinka lentäminen on meillä tavalla tai toisella verissä, koska myös omasta pojastani on paljastunut jo pienestä lähtien melkoinen ilmailufani.  Vaikka en halua olla äiti joka painostaa lastaan uralle, joka ei aidosti ole tämän kutsumus, haluan olla tukemassa tämän (yhtä) urahaavetta lentokapteenina, jos kiinnostus pysyy yllä. (Lol, salaahan jo säästän pojalleni lentäjän koulutukseen, jos nyt joskus siitä innostuisi, onneksi tässä ei mikään kiire ole :D) Lähti vähän sivuraiteille, haha. Ehkäpä tämän tunnesiteen vuoksi koenkin jotenkin erityistä sympatiaa juuri matkailusektoria kohtaan tässä kaiken keskellä.

Vaikka en halua kannustaa muita (enkä nyt toki itseänikään) ylenpalttiseen lentomatkailuun, koen juuri nyt tärkeämmäksi kuin koskaan tukea kotimaista matkailua. Moni yritys (ihan Finskistä lähtien) on näin suoraan sanoen täysin kusessa kansainvälisen lentomatkailun mennessä jäihin. Ja yksi ajatukseni on: Konkurssiaallon seuraukset (matkailuun ja muihin sektoreihin) ovat todennäköisesti valtiotasolla niin kohtalokkaita, että talouden elvyttäminen vie pahimmassa tapauksessa huomion ilmastoasioilta pitkiksi ajoiksi. (Ja toim.huom: En ole ekonomisti, vaan enemmänkin tämmöinen oman elämäni taloustieteilija, mutta kuitenkin :D) Kumpi siis on pienempi paha? Karu fakta on kuitenkin, ettei pelkkä kotimaan matkailu pelasta matkailuyrittäjiä, mutta onhan se hyvä alku. Tottakai ensisijainen missio on saada pandemia kuriin. Henkilökohtaisesti koen, että luultavasti tulisin itse hulluksi maailmassa, jossa kaikkea joutuisi pelkäämään hamaan tappiin asti ja kaikki ”entinen normaali” olisi bännilistalla.

Tunnen valtavaa harmitusta matkailu- ja ilmailualan työntekijöitä kohtaan, joista valtaosa on tälläkin hetkellä lomautettuina. Varmasti heistä jokainen toivoisi matkailun palautumista hiljalleen normaalimmaksi, saavansa työpaikkansa takaisin ja ihmisten tiedostavan juurikin sen, että lentää voi tälläkin hetkellä myös järkevästi. Oman kokemukseni perusteella on lentäminen syksyllä ollut muuhun liikkumiseen verraten huomattavasti turvallisemman oloista ja ainakin itse annan Finnairille pisteet siitä, että lupaukset matkustajien turvallisuuden turvaamiseksi on pidetty. Itse en henkilökohtaisesti edelleenkään ulkomaille uskaltaisi, mutta en myöskään koe asiakseni tuomita niitä, jotka näin tekevät. Kannatan tässä(kin) asiassa sitä, että tiedostamme jokainen karut faktat, ajattelemme myös muita, mutta ensisijaisesti käytämme energiamme omaan hyvinvointiin, ei muiden syyllistämiseen. Matkailu toki sillä oletuksella, että se tapahtuu vastuullisesti, karanteenit ja maskinkäytön huomioiden. Ehkäpä näistä käytännöistä muovautuu kriisin jälkeen uusi vastuullisemman matkustamisen normi?

 

Noniin, olen puhunut. Kuulisin mielelläni myös teidän ajatuksia aiheesta? Oletko lentänyt (Suomessa tai ulkomaille) koronasyksyn aikana? Entä uskaltaisitko?

 

14 Replies to “Mielipide: Lentäminen ja matkustamisen demonisointi korona-aikana”

  1. Samankaltaisia kokemuksia minullakin lentämisestä korona-aikana, homma niin kentillä kuin itse koneen sisällä toimi oikein vastuullisesti ja moitteettomasti. Matkan suurimmat koronaan liittyvät riskit kohtasin lähinnä junissa ja Tikkurilan asemalla.

    Yllättävän vähän mediahuomiota on saanut se, että Finnair on olosuhteiden pakosta joutunut irtisanomaan noin 700 työntekijää, joka vastaa karkeasti noin kahden paperitehtaan verran henkilöstöä. Sen sijaan Jämsän paperitehtaan lopettamisesta on uutisoitu kuukausien ajan. Vertailematta näitä kahta alaa sen kummemmin keskenään, vaikuttaa siltä, että ilmailuun kohdistuvan demonisoinnin vuoksi ihmiset eivät pidä tätä Finnairin irtisanomismäärää mitenkään erityisen pahoiteltavana tai kummaksuttavana ilmiönä.

    1. Siis joo, juna-asemat on kyllä nyt niitä pahimpia! Ja varsinkin kun mitään samanlaista ”maskipakkoa” eli ole junissa tai julkisissa kuin mitä lentokoneissa ja kentillä :/ Ja tosi hyvä pointti tuo irtisanomis-seikka! Oon itse lukenut ahkeraan uutisia Finskistä ja ollut tietoinen noista järkyistä irtisanomismääristä, mutta oot niin oikeassa, ettei niistä todellakan ole uutisoitu samaan tyyliin kun Jämsän jutusta. Ottaen huomioon, että turismi on kuitenkin yhtälailla myös merkittävä työllistäjä :/

  2. Hei!
    Olen lentänyt Lufthansalla iloisesti pitkin poikin Eurooppaa. Ja miten ihanaa se onkaan ollut. Ei ryysistä koneeseen noustessa tai sieltä poistuessa, kumpikin hoidetaan riveittäin. Mutuna sanoisin että koneesta poistuminen kävi näin myös nopeammin kuin perinteinen kaikki mstkustajat rynnii käytävälle yhtä aikaa. Maskipakko jää toivottavasti pysyvästi lennoille, miten ihanaa se olisikaan kun sillä takanasi koko lennon yskivällä olisi maski naamalla.
    Olen myös kanssasi samaa mieltä siitä että ennemmin taudin saa täällä meillä ostareissa tai paikallisliikenteessä. Onhan tämä ihan tutkimuksissakin todettu. Olikohan 44 todistetusti lennolla tartunnan saanutta reippaasta 12 miljardista lentomatkustajasta.

    1. Hei kiitos mielenkiintoisesta kommentista! Olen tismalleen samaa mieltä, että boarding ja ulosmeno ovat ehdottomasti menneet sutjakammin näin! Se oli aikaisemmin niin rasittavaa kun kaikki ampaisivat samaan aikaan kaivelemaan laukkuja ylhäältä ja tukkivat tien, nyt taas kun poistutaan riveittäin niin menee aivan hujauksessa. Toivon myös, että maskipakko jäisi !! Mulla ei aikaisemmin oikein ollut tähän kokemuspohjaa, mutta nyt tosiaan kun on lentänyt muutaman alle parin tunnin lennon niin huhheijaa, verraten siis siihen kun istuu ruuhkaisessa paikallisbussissa tunnin, ihmisiä ravaa sisään ja ulos, porukka yskii ilman maskeja kuin mitään ei oiskaan 🙁 Ja silti juuri lentämisestä on tehty nyt aivan järkyttävä paha. Tietysti yleisesti ihmismassojen liikkeet maasta toiseen levittävät koronaa, jossei suojatoimenpiteistä huolehdita, mutta luulisin tämänkin olevan minimissään juurikin kanssamatkustajien tartuttamisen suhteen. Eri juttu tietysti jos reissataan ilman karanteeneja yms. Kiitos kun kommentoit! 🙂

  3. Niinpä, mediankin varmaan pitäisi erotella ulkomaille lentäminen ja kotimaassa lentäminen. Musta tuntuu että ihmiset yhdistää sen samaksi. Osittain varmaan myös johtuu siitä, että lentäminen tuomitaan, kun uutisoidaan että x ja x koneessa olleilla 1234 koronatartuntaa. Näillä mielikuvilla ihmisille tulee kielteinen kuva koko lentämisestä. Voisin just kuvitella että lentoasemilla ja lentokoneessa olisi tällä hetkellä aika turvallista kun ei ole ihmismassoja eikä välipysäkkejä. Toki se ulkomaille lentäminen mun mielestä on kieltämättä vähän kyseenalaista tällä hetkellä, enkä tiedä uskaltaisinko itse lähteä ulkomaille nyt. Toisaalta, aika monessa muussa maassa on paljon tiukempiakin koronatoimia.

    1. Joo niinpä! Mulla oli tosi syyllinen olo kun lensin ekaa kertaa nyt Ivaloon, eikä olisi tullut kuuloonkaan, että olisin voinut missään somessa näyttää, että lensin 😀 Mutta nyt jälkeenpäin olen todennut, että moneen muuhun ihan arkiseenkin seikkaan verrattuna on tunnin lento huomattavasti riskittämämpi, koska turvallisuusseikoista oikeasti pidetään huolta, toisin kuin just julkisissa, joissa valtaosaa ei oikeasti kiinnosta 🙁 Mäkään en itse tässä tilanteessa uskaltaisi todellakaan ulkomaille, mutta oon jotenkin myös niin täynnä sitä, että muiden lentämisestä mussutetaan (ulkomaille siis, jos se tehdään juurikin vastuullisesti ja karanteenit huomioiden) 🙂

  4. Hienosti kirjoitettu jälleen kerran! Olen itse 3-4 kertaa vuodessa huvimatkailua harrastava ja kieltämättä kohta kulunut vuosi on ottanut koville. Helmikuussa kävin Berliinissä (autuaan tietämättömänä mitä maaliskuussa on tulossa) ja elokuussa lensin Air Balticin tilauslennolla Kreetalle. Matkailuhäpeä on aivan järjetöntä, suuntautuipa lento sitten kotimaahan tai ulkomaille. Vastuullinen matkustaminen on varmasti tullut jäädäkseen, toivoisin myöskin maskipakon lennoille myös tulevaisuudessa! Asun maalla ja olen korona-ajan elellyt hyvinkin omissa oloissani, töissä käyden ja kerran viikossa kaupassa asioiden. Koen tällä hetkellä turvallisemmaksi lentää Lappiin kun lähteä junalla Helsinkiin, niin erikoiselta kun se kuulostaakin. Olen jopa miettinyt aurinkolomaa Saksan kautta, siellä samanlaista totaalistoppia ei ole tapahtunut vaan asioita hoidetaan toisella tavalla. En tiedä, millä suomalaisille saisi taottua päähän, että jokainen ulkomaanmatkustaja ei tuo tänne koronaa vaan matkustamista voi tehdä myös muulla tavoin. Toivottavasti edes loppuvuodesta 2021 pääsemme jälleen johonkin ilman häpeilyä ja pahoja katseita!

    1. Kiva jos tykkäsit! Onhan tämä ollut kyllä poikkeuksellinen, mutta itse olen löytänyt valtavaa iloa juuri kotimaan matkailusta <3 Ja todellakin ihan tuo sama juttu, että lentäminen Lappiin tuntuu HEITTÄMÄLLÄ turvallisemmalta kuin tuntien junamatka, tai edes lähijunamatka Helsingin sisällä, koska osa ihmisistä ei aidosti välitä yhtään turvaväleistä tai maskisuosituksista (tähän samaan menee ostarit). Olin itse vielä kesällä tosi jyrkkä tuon ulkomaan matkailun suhteen, enkä itse tänä vuonna ulkomaille uskaltaisi, mutta olen nyt alkanut herätä siihen, että lentoliikenteen rajojen yli on pakko jossain vaiheessa alkaa elpyä edes hallitusti, koska tosiaan jos painotetaan sitä yksilön vastuuta ja yleisesti vastuullista matkailua, voisi matkailuakin hiljalleen hallitusti avata, jolloin myös Suomeen (ja Lappiin) pääsisi niitä toivottuja turisteja 🙂 Kiitos kun kommentoit!

  5. Kiitos mielenkiintoisesta aiheesta ja hyvästä postauksesta! 🙂 Oma tuntuma asian suhteen on se, että enemmänkin matkustamista rajoittaa tällä hetkellä karanteeniajat niin koti- kuin kohdemaassakin. Harvalla on mahdollisuutta olla 10 päivää töistä pois lomamatkan vuoksi. Sitten on tietysti meitä monia, joihin korona on vaikuttanut taloudellisesti, eikä näin edes kotimaan matkailu ole tällä hetkellä agendalla. On silti hyvä, että lentomatkustamisen turvallisuudesta koronan suhteen puhutaan ja että lentoyhtiöt käyttävät markkinointibudjettiaan promotakseen koneiden hygieenisyyttä, se on kuin pankittamista tulevaisuuteen. Jonain päivänähän karenteenirajoitukset vapautuvat ja silloin pohjatyö lentämisen hygieenisyydestä on ihmisten mielissä jo tehty. Kotimaanmatkailu taas on suomalaisten keskuudessa ollut niin lapsenkengissä, ettei tämä vuosi vielä riitä tuomaan helpotusta yrittäjille, tai luomaan pitkäaikaista trendiä. Suomen matkailu on hyvin riippuvaista ulkomaisista turisteista, enenevässä määrin erityisesti aasialaisista.

    Loppuun vielä kiitokset mielipiteesi ilmaisemisesta, väliä on mielestäni enemmän sillä, kuinka sen tekee 🙂 Olisi sääli, mikäli rakentava keskustelukulttuuri kuihtuisi pelon takia 🙁 (mutta ymmärrän kyllä pointtisi keskustelupalstojen yms. ahdistavuudesta).

    Ihanaa loppuviikkoa ja kaikkea hyvää 🥰

    1. Hei Tuire ja kiitos kommentistasi! Todella hyviä pointteja, varmasti myös nuo karanteeniseikat ja yleisesti tämän hetken taloudellinen tilanne ovat asioita, jotka rajoittavat matkailua. Onhan se tavallaan hassua ja tulee varmasti monelle shokkina, ettei kotimaan matkailu loppupeleissä mitään aivan halpaa ole, mutta toivotaan, että tämä vuosi toisi myös erilaista näkökulmaa juuri siihen kuinka tärkeitä ulkomaiset turistit loppupeleissä ovat kotimaiselle matkailuelinkeinolle :/ Mukavaa viikonloppua ja kaikkea hyvää sinne myös 🙂

  6. Kesän jälkeen en ole lentänyt, silloin muutaman kerran. Lentokentillä toki oli tyhjää, mutta koneeseen meneminen ja sieltä poistuminen ei Finnairillakaan silloin ihan noin hyvin mennyt. Toki asteittain se aina tapahtui, mutta eipä sitä tungosta yhtään normaalia vähempää valitettavasti ollut… Muutoin olen kyllä samaa mieltä siitä, että en ihan ymmärrä, miksi lentokoneessa istumista pidetään junaa pahempana (pandemiamielessä). Itsekin ajattelen asian oikeastaan päinvastoin. Harmillista on se, että vaikka vastuullisestikin on mahdollista matkustaa ja liikkua, niin on vastuuttomastikin. Sen vuoksi itse pelkään, että uudet ja rajummat rajoitukset ovat pian todellisuutta. Toivotaan kuitenkin parasta.

    1. Ehkäpä lentoyhtiöille on tullut tässä kuukausien varrella pikkuhiljaa harjoitusta noiden uusien käytäntöjen suhteen, nyt ainakin sujui erinomaisesti ja toivottavasti näistä säilyy käytäntöjä myös tulevaan. Itsekin pelolla odotan uusia rajoituksia, ahdistaa tilanteen paheneminen nyt kun alkoi edes jossain määrin näkyä valoa tunnelin päässä esimerkiksi juuri tuon kotimaan matkailun suhteen 🙁 Mutta täytyy pitää peukkuja, että tilanne pysyisi hallinnassa ja matkailukaan ei aivan tyrehtyisi jos pidetään yllä tuota tehostettua hygieniaa! Ja kiitos kun kommentoit! 🙂

  7. Mä olen itse mennyt nyt vain junalla ja junasta täytyy mainita se että siellä ei ole suomessa havaittu yhtäkään tartuntaketjua joten se on faktisesti turvallinen tapa matkustaa. Itse junassa, niin yö kuin päivä olen helposti tilanteen mukaan pystynyt valitsemaan itselleni ja seurueelleni väljän paikan tai oman hytin. Nythän myöa ekstra-luokassa on maskipakko. Uutenavuotena menemme yöjunalla Lappiin hiihtämään eikä matka pelota yhtään. Lentokentälle en ole halunnut taas itse mennä sillä kun palasin korona-aikaan etelä-afrikasta, oli kentällä todella ahdistava meininki. Eli hyvin erilaisia ajatuksia koronasta! Junamatkustaminen kiinnostaa itseäni myös pääatäjen takia, koitan koko ajan matkustaa vähemmillä päästöillä, joten siksi luonnollinen valinta. Autoa emme ole haekinneet ostavamme.

    1. Hei kiva kuulla kokemuksia junamatkustamisesta nyt! Itse menin viimeksi heinäkuun lopulla (toki tilanne oli silloin hyvin erilanen), mutta olin käytännössä ainoa maski päässä. Mutta nuo lähijunat taas ovat mielestäni edelleen kamalin kulkuväline koronan suhteen :/ Pitääkin ehdottomasti varata lippu ekstrasta seuraavan kerran kun menen junalla! Ja yöjuna makuuhytissä on varmasti turvallinen valinta, sillä uskaltaisin ehdottomasti itse myös 🙂 Mulla myös todella ahdistavia kokemuksia maaliskuun lopulta kun palattiin Aucklandistä Qatarin kautta juuri kevään pahimman koronahärdellin keskellä, mutta onneksi nuo käytännötkin ovat siitä huomattavasti kehittyneet jo pakonkin edessä. Kiitos kun kommentoit! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *