Makuunurkkauksen uusi järjestys

Kirjoittelin aikaisemmin yläkerran sisustusprojektin etenemisestä ja siitä, kuinka tämä ikuisuusprojekti alkaa vihdoinkin näyttää jonkinlaisia etenemisen (ja iik, myös valmistumisen) merkkejä! Edellisellä kerralla esittelin juuri valmistuneen työnurkkaukseni ja tänään olisikin makuunurkkauksen vuoro. Selkeästi siis nurkkauksia nämä kaikki projektini, haha. Viimeisimpänä kruunasin yläkerran ilmettä muutamalla tyyliin sopivalla julisteella, jotka tottakai noudattavat tätä samaa vanhaa rantateemaa. Postauksen lopussa on myös alennuskoodi teille ✨

Kuten ehkä mainitsinkin jo aikaisemmin on säilytystila alusta alkaen ollut yläkerrassa ja meidän kodissa ylinpäänsä ongelma. Omistan melkoisesti jos minkälaista pikkutavaraa ja ilman kunnollista säilytysjärjestelyä jäävät ne helposti lojumaan ympäri pöytiä ja tasoja. Siispä kävin joululomalla vihdoinkin ostamassa kaksi lipastoa lisää ja säilytyslaatikoita, joihin sain helposti lajiteltua esimerkiksi  kaikki langat, jotka aikaisemmin lojuivat erinäisissä kasseissa ja koreissa ympäriinsä. Ja johan muuttui meno kun sai vihdoin ja viimein järjesteltyä tasot puhtaaksi kaikesta sekalaisesta! Tavoitteena siis jatkossa yrittää pysyä parhaani mukaan tällä organisoidulla meiningillä 😀

Päädyin tosiaan myös vaihtamaan lomalla järjestystä ja nyt mietinkin, että miten en ole aikaisemmin tullut ajatelleeksi tätä! Sänkymme sijaitsi ennen parven toisen puolen sisennyksessä, jossa työpiste ja telkkari ovat sijoitettuna nyt. Olen jo pari vuotta tuskaillut sen kanssa, että sängyn päätyosa oli tuolla katon matalassa osassa ja halusin vaihteeksi jonkinlaista väljyyttä nukkumiseen, sekä myös jotenkin hyödyntää ikkunat, jotka aikaisemmin olivat tv-tason takana. Tulos järjestyksen vaihdon jälkeen: Huomattavasti avarampi yläkerta! Aikaisemmin mulla on ollut joku juttu sen suhteen, etten voi nukkua kaihtimet auki (:D), mutta nyt on yksi suosikkiasioistani ollut juuri se! Ja kuinka siistiä onkaan katsoa illalla sängystä tähtiä / lumimyrskyä / lumisia puita? No, ihan parasta! Miksen ole keksinyt tätä aiemmin? Selvästi jonkinlainen diy-kattoikkuna, heh.

Valitsin tuohon sängyn viereiselle seinustalle muutaman sisustusjulisteen Deseniolta ja eipä varmasti yllätä, että teemana ovat simpukat, ranta ja palmunlehdet. Itselläni iskee julisteita valitessa aina kamala valinnanvaikeus, mutta lopulta päädyin tekemään seinälle kolmen julisteen kollaasin. Simpukat ovat yksi lemppariasioistani ja olin superinnoissani kun löysin Deseniolta tuon vintage-simpukkajulisteen Vintage Seashells No1, joita löytyy itseasiassa kahta erilaista. Noiden vintage-julisteiden alta löytyi muuten monta muutakin uutta suosikkia. Kruunaa mielestäni aivan täydellisesti yläkerran uuden tyylin. Pienempi simpukkajuliste on Nature Creation ja palmunlehtijuliste Pink Shadow.

Olen tehnyt meillä kotona useampia pieniä sisustuspäivityksiä Desenion julisteilla ja tykkään siitä, että pienellä budjetilla voi tuoda kivaa särmää tyhjiin seiniin ja vaihdella uusia julisteita ajoittain kehyksiin ilman, että tarvitsee joka kerta uusia myös niitä. Näiden uusien julisteiden kokonaisuuteen olen valtavan tyytyväinen ja voisin uppoutua tuijottamaan varsinkin tuota simpukkajulistetta vaikka kuinka pitkäksi ajaksi, heh. Näitä onkin hyvä ihastella ja haaveilla kaukomatkoista nyt kun ei vielä oikein reissaamaan pääse 🙂

Sain teille jakoon alennuskoodin Deseniolle, jolla saatte sisustusjulisteista alennuksen, eli koodi IINES30 tarjoaa -30% alennuksen Desenion kattavasta valikoimasta 26-28.1 välisen ajan. Alennus ei koske kehyksiä, eikä Handpicked- tai persoonallisia julisteita. Löydät koko julistevalikoiman Desenion sivuilta.

 

Mitäs tuumaatte uudistetusta makuunurkkauksesta? 🐚

   

 

2 vastausta artikkeliin “Makuunurkkauksen uusi järjestys”

  1. Näyttää kivalle! Mäkin tykkäisin pitää sänkyä ikkunan edessä, mutta meillä ikkunat vetää sen verran, että pelkään niskan ja hartioiden jumiutuvan tuollaisella järjestyksellä. :/

    1. Kiitti! Ja joo se on kyllä inhottava jos vetää. Mäkin mietin alkuun, että tuleekohan tohon vetoa, mutta ehkä jopa enemmän hohkasi talvella kylmää toi viistokatto edellisessä kohdassa 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.