Mitä mulle kuuluu nyt?

Hello! Jonkinlaiset selittelyt ja pahoittelut postaustauoista alkavat olla täällä jo jonkinlainen tapa. En ole viime viikkoina oikein (tai oikeastaan kuukausina) kokenut luontevaksi tuoda tänne henkilökohtaisia asioita ennenkö olen ensin jotenkin sisäistänyt ja käsitellyt asiat itse. Huhtikuuhun mahtui esimerkiksi erilleen muutto, joka on ymmärrettävästi vaatinut pientä sulattelua, vaikka itse erosta jo alkaakin olla aikaa. Kevät on ollut palkkatöissä melko hektistä, jonka vuoksi olen pyrkinyt olla ottamatta stressiä somesta tai mistään ns. ”ylimääräisestä”, johon voi helposti palata paremmalla ajalla. Ajattelin, että voisin jossain välissä kirjoitella erikseen fiiliksiä tästä uudesta tilanteesta, eli puolet arjesta yksin asuvana, mutta tällä hetkellä on fiilis hyvä, vaikka onhan tämä koko homma kokonaisuudessaan ollut alkuvuodesta rankka. Ja myönnettäköön, että luonnostelin tämän ekan kappaleen jo about kuukausi sitten ja oikeastaan nyt koin, että olen valmis avaamaan aihetta vähän täälläkin.

Olen viime aikoina miettinyt paljon kevättä 2020 ja tajunnut mm. sen, kuinka hukassa tunnuin olevan koko viime vuoden. Asiaan vaikutti tietysti korona ja sen myötä mönkään menneet suunnitelmat, tietynlainen kriisi siitä, mihin suuntaan haluan ohjata elämäni ja jotenkin myös yleinen melankolia. Taisinkin vuosi takaperin kesällä kirjoitella e-pillereiden lopetuksesta ja siitä, kuinka puoli vuotta syömäni uudet e-pillerit taisivat olla osasyynä tuolle alkuvuoden ja koko kevään melankolialle, mutta tuskin kuitenkaan aivan täysin. Nyt kun ajattelen taaksepäin viime vuotta, tulee tunteina mieleen lähinnä epätoivo, suru ja juurikin se melankolia.

Muistan kaiken pääsykoelukurumbakoomen ohella keväällä 2020 sen kun kävin päivittäin metsälenkeillä, kuuntelin jotain Cunninlynguistsin biisiä ja saatoin vain pillahtaa itkuun kesken lenkin. Siinäpä sitten itkeskelin hetken keskellä metsäpolkua, kunnes sain taas koottua itseni ja palasin kotiin kuin mitään ei olisikaan. Olen ehkä itse tyyppinä se, joka huomaa tavallaan nuo tietyt merkit vasta pitkällä viiveellä ja nyt vuosi taaksepäin ajateltuna täytyy sanoa, ettei viime kevät tai edes viime vuosi ollut kovinkaan helppo. No, eipä tämä alkuvuosikaan ole sitä ollut.

Mutta mitä nyt ehkä tässä yritin aasinsiltana johdatella on se, kuinka fiilis juuri NYT peilaten vuodentakaiseen on aivan päinvastainen. Jos vuosi sitten löysin arjesta useimmiten vain niitä negatiivisia asioita, on tilanne tällä hetkellä täysin päinvastainen. Olen iloinen tulevasta kesästä, uusista projekteista ja oikeastaan elämästä juuri tämmöisenä kuin se on juuri nyt ja tässä hetkessä. Enpä olisi voinut vielä puoli vuotta takaperin uskoa kirjoittavani tai edes ajattelevani näin.

Kävin jo alkuvuodesta juttelemassa työterveyspsykologille tästä elämäntilanteen muutoksesta. Olen yleensä melko realisti asioiden suhteen ja itselleni on ehkä tyypillistä käsitellä asiat itsekseni oman pääni sisällä, vaikkei se nyt kuitenkaan loppupeleissä aina ole se parhain vaihtoehto. Hänen arvionsa oli, että olin jo tuolloin saanut käsiteltyä asiat melko hyvälle mallille ja niin, luonteelleni on ehkä omaista se, että käyn asiat sisäisesti läpi hetken ajan melko intensiivisesti, jolloin myös jotenkin kykenen selättämään en melko nopeasti sen sijaan, että jäisin vatvomaan elämän sattumuksia vuosikausiksi. Kärsin kuitenkin koko alkuvuoden vahvoista fyysisistä oireista, nukuin useamman kuukauden todella huonosti ja unettomuus pääsi jo ikävästi kroonistumaan. Lisäksi menetin ruokahalunikin tyystin joksikin aikaa.

Tottakai tilanne edelleen harmittaa (varsinkin lapsen puolesta), mutta ehkä itselleni tyypillinen ”deal with it and move on”-tyyli on joskus ihan hyväkin asia, koska milloinka tässä elämässä tulisi tilanne, ettei kohdalla olisi ainuttakaan päänvaivaa tai murhetta aiheuttavaa asiaa. Voisi olla melko raskasta selättää niiden lisäksi myös muita käsittelemättömiä seikkoja. Ja asiasta kukkaruukkuun. Olen ollut aina ehkä maailman huonoin deittailemaan ketään, mutta kävin muistaakseni helmikuussa ekaa kertaa treffeillä ja sen jälkeen olen nähnyt muutamaa tyyppiä. Ehkä yleisesti uusiin ihmisiin tutustuminenkin on auttanut orientoutumaan tulevaan. Yleisestihän olen aika kotihiiri, mutta yhtäkkiä olen havahtunut siihen, että olen alkanut yhä enemmän käydä kaikkialla! Näkemässä ihmisiä ja ystäviä. Ja se vasta onkin ollut pitkästä aikaa kivaa. Varsinkin tämän ultimaalisen koronakotoilun jälkeen. Vaikkain somen perustella vaikuttaa varmasti edelleen siltä, että olen lähinnä kotona 24/7. Ah, somekanavien pieni vähentäminen on ollut tässä kesän kynnyksellä myös ihan paikallaan 🙂

Itselleni yksi tässä tilanteessa paljon auttaneista asioissa oli alkuvuodesta yllättävää kyllä työ! Palasin viime vuoden lopulla palkkatöihin, joissa olen viihtynyt todella hyvin, vaikka paluu työsuhteeseen kieltämättä ensin hieman jännittikin reilun parin vuoden yrittäjähaahuilun jälkeen. En ole kuitenkaan katunut hetkeäkään ja koska työni on todella itseohjautuvaa, jossa hoidan omalle vastuulleni kuuluvat hommat aikalailla itsenäisesti ja useimmiten oman kalenterini mukaan, ei muutos yrittäjyyteen ole itseasiassa ollut kovinkaan suuri. Se, että sai vuodenvaihteessa eron jälkimainingeissa tietynlaisen rytmin arkeen, muuta mietittävää ja myös niitä sosiaalisia kontakteja päiviin, auttoi itseäni paljon pääsemään tuon pahimman yli ja antoi ennemminkin energiaa kuin olisi vienyt sitä.

Olisihan tässä varmasti kilometrikaupalla kerrottavaa, mutta ehkä pidän homman nyt simppelinä ja jätän tähän yhteen aiheeseen 😀 Myönnän, etten enää edes muista mitä viimeksi tänne kirjoitin, enkä edes jaksanut käydä lukemassa. HAHA.

Ja kyllä, yritän parhaani mukaan nyt ottaa uutta rytmiä taas blogiinkin nyt kun sain hoidettua ekan vuoden opinnot kasaan ja työtilannekin loman lähetessä pikkuhiljaa tässä rauhoittuu!

Kivaa sunnuntaita 🌞

 

 

6 vastausta artikkeliin “Mitä mulle kuuluu nyt?”

  1. No onhan sinulla on ollut vaikka mitä käsiteltävänä ja ei ihme että on ollut raskasta, toivotaan että nyt alkaa nousujohdanteinen kausi <3 Yleensäkin olen kokenut että elämässä on sekä ylä- että alamäkiä ja on vain suhtauduttava niihin oikein. Uskon myös että huonon ajanjakson jälkeen seuraa aina hyvää! Kivaa kesää ja toivottavasti palailet taas bloginkin pariin, juttujasi on nimittäin kiva lukea 🙂

  2. Jee kivaa kun paivitit blogiasi 🙂 ja onhan se ymmarrettavaa miksi et ole kirjoittanut tanne. Valilla on tarpeellista ottaa omaa aikaa asioiden prosessoimiseen, sama juttu se on minullakin. Mukava kuulla, etta nyt on parempi olla. 🙂 iloista kesaa sinulle ja pojallesi!

  3. Ihan asian vierestä… Aloitit joskus keväällä 2018 sen oikomishoidon eSmilen kanssa yhteistyönä. Myöhemmin 2018 oli toinen postaus mutta sitten ei löydy enää mitään? Tai itse en ainakaan löydä ehkä olen vaan tumpelo…Olisi kiva tietää kävitkö kuitenkin loppuun sen 1,5v suunnitellun oikomisen, oletko ollut tyytyväinen? Tähän invisaling (?) tekniikkaan ja ko. Hammaslääkäriin? Hyvää kesää!

    1. Joo kävin loppuun ja taisin jossain vaiheessa siitä kirjoitella + päivittelin sillon Instaan 🙂 Mulla jäi eka semmonen rako kulmahampaan väliin niin sitä vielä korjattiin, mut olin kyllä tosi tyytyväinen lopulta tulokseen ja siihen hoitoon. Se hoidon päätös jäi kuitenkin mulla ns. ”auki”, otettiin ne kiinnikkeet pois ja sain retentiot mut jäi epäselväks et mitä seuraavaks tapahtuu ja käytän edelleen siis öisin niitä muotteja ns. ylläpitävänä. Tosin loppuvat kohta ja pitäiskin olla yhteydessä sinne, että pitäiskö nyt sitten teetättää ne varsinaiset yömuotit 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *