Tällä hetkellä mielessä X 8

Moi taas! Olen ollut aika innoissani tästä blogin pariin paluusta ja ennen kaikkea ilahtunut kommenteistanne, sekä siitä kuinka moni siellä edelleen on tästä tauosta huolimatta.

Päätin jatkaa kevyillä aiheilla ja listailla 8 asiaa, jotka tässä lähiaikoina olleet mielessäni.

Viimeinen auringonlaskun selfie Tulumissa

Maalausharrastuksen vieminen nextille levelille. Tällä hetkellä olen harjoitellut akryylimaalausta pienemmille canvaspohjille, mutta haaveeni kesälle olisi kokeilla myös suurempien töiden työstämistä! Maalaaminen on niiiiin terapeuttista ja itsessään jo värien ja sävyjen sekoittaminen. Aloitan yleensä aina tyhjästä ilman mitään selkeää visiota, laitan musiikin soimaan ja tadaa, työ josta alkuun ajattelin tulevan täysi katastofi, onkin tullut jotain todella kivaa. Tosin, usein työni ovat melko kaoottisia, ehkäpä se on juuri juttuni 😀

KESÄ ja kaikki kiva! Mitään varsinaisia kesäsuunnitelmia en ole tehnyt. Tarkoitus olisi mennä kesä fiiliksen ja intuition mukaan. Samalla kaavalla menin myös viime kesän ja tuloksena oli paras kesä vuosiin. Haahuilla, tarttua hetkiin ja tehdä juuri niitä extempore-juttuja, eli kaikkea sitä mistä olen täällä vuosia jauhanutkin pitäväni, haha.

Patistaa itseni keväällä yhä useammin toimistolle näkemään työkavereita. Olen luonnollisesti koronan ja myös oman alkuvuoden koronan, sekä muiden sairasteluiden  ja väsymyksen vuoksi kokenut etätyöskentelyn arjen hallinnan kannalta helpommaksi ja vähemmän stressaavammaksi, mutta kevään tullen kaipaa toki muutakin. Ja nyt vuoden yksin asuneena on huomannut konkretiassa sen ”yksinäisyyden” mitä etätyöskentely tuo tullessaan, vaikka päivittäin ystävien ja työkavereiden kanssa yhteyttä pidetäänkin. Onhan se pidemmän päälle luonnotonta olla töissä kotona ja töissä vapaana, vaikka kuinka kotona ja yksin viihtyisikin 😀

Tällä hetkellä haaveilen myös viikon tai parin etätyöviikosta Biarritzissä, olen kokenut tämän etäkulttuurin keskellä täysin uuden ympäristön olevan se, joka itseäni motivoi työssä. Haha, teinhän muutama vuosi sitten kolme kuukautta töitä ympäri maailmaa maailmanympärysmatkalla, vaikkei sitä nyt varsinaisesti toimistotyöhön voi verrata. Nykyajan rikkaus on se, että työskentely onnistuu muuallakin kun kotona tai toimistolla, itse koen sen suurena motivaattorina työssä jaksamisen suhteen.

Palatakseni aiheeseen Biarritz, joka on heittämällä yksi lempikohteeni Euroopassa, ellei jopa lempparein! Olimme kesälomareissulla Biarritzissä 2016 ja heti perään 2017 (okei, koska se oli tosiaan niin kiva) ja jotenkin paluu sinne jäi Finnairin lopetettua suorat lennot Biarritziin. Itseasiassa mietinkin, että miksen ole palannut sinne sen jälkeen, mutta tämähän se syy olikin. Biarritzissä viehettää tietynlainen boheemius, rento rantameinki ja hyvin epätyypillinen ”ranskameininki” muihin Ranskan kaupunkeihin verrattuna. Ihan lemppari!

Kuinka ylpeä oon itsestäni kun on ekaa kertaa uskaltautunut kunnon reissuille ”yksin”, vaikka toki oonkin reissannut ja lentänyt paljon yksin jo nuorena. Jostain syystä olen aina aristellut tämän suhteen, en siksi etten pärjäisi yksin, vaan kokenut saavani enemmän irti reissuista kun on joku, jonka kanssa kokea ne elämykset. Nyt olen oivaltanut myös yksinmatkailun rikkauden, vapauden ja sen, kuinka paljon se antaa juuri sillä, että saa työstää rauhassa omia ajatuksiaan ja keskittyä ehkä yksityiskohtiin, joihin ei toisen seurassa välttämättä kiinnittäisi huomiota. Suosittelen kokeilemaan, vaikka jännittäisi! Minuakin jännitti hurjasti, vaikka kokenut reissaaja olenkin. Yksi parhaimmista kokemuksista, eikä muuten tuon ensimmäisen marraskuun Sansibarin reissun jälkeen enää jännitä 🙂

Haaveenani olisi syksyllä opiskella taas jotain kursseja yliopistossa vuoden tauon jälkeen. Ehkä mantsaa, ympäristötiedettä ja jotain oman koulutusohjelman kursseja maataloustieteistä, sekä maaperätieteistä, jonka nyt siis valitsin kandiopintojeni suuntaukseksi.

Kässäjutut ofc. Ne ovat rullanneet tässä koko talven ja olleet mitä suurinta terapiaa toisen (vai kolmannen, olen jo ihan sekaisin) koronatalven aikana. Kevään tavoitteena on keskittyä keväisempiin neule- ja virkkuutöihin.

Palata Meksikoon hahahah! Alustavasti haluaisin syksyllä takaisin Meksikoon ja ainakin Tulumiin, koska moni paikka jäi vielä näkemättä ja kokematta. Okei, myös Costa Rica kiinnostelee! Ehkäpä nämä voisi yhdistääkin. Siinäpä tämän hetken reissuhaaveita!

Mitäs teillä pyörii mielessä juuri nyt?

 

Iines

Ps. Oon ihan pulassa kun en enää löydä mun MacBookilla emojeita tuosta näppiksen yläpalkista 😀

 

8 vastausta artikkeliin “Tällä hetkellä mielessä X 8”

  1. Hei kiva että olet palannut! Tämmöistä ”hitaampa somea” on ikävä. Olen tietoisesti karsinut esimerkiksi instassa pieneen määrään keitä seuraan, ~150 henkilöä. Tottakai alussa se on vähän shokki mutta on ollut paljon parempi olo sen jälkeen! Sekä mutelle laittanut paljon storyja, jotenkin vaikka se insta on niin nopeatempoinen ja siihen saa pahimmassa tapauksessa aivan liikaa aikaa kulumaan.

    1. Ihana kuulla ja ihan sama!!! Tätä olen aistunutkin ja siitä syystä ajatellutkin, että ”vanhojen aikojen blogimeiningeille” voisi ehdottomasti olla kiinnostusta! Ja sama homma, instassa vierähtää kyllä helposti semmosta ihan turhaa aikaa, jonka voisi käyttää järkevämpäänkin 😀

  2. Voin kyllä kuvitella tuon etätyön aiheuttaman yksinäisyyden yksinasuvilla. Vaikka sitä toki haluaakin myös olla ilman puolisoa kotona mutta on se kuitenkin seurallista kun toinenkin on läsnä kotona. 🙂 Hei miten sun opinnot on yliopistossa menneet? En edes muistanut että sullahan oli nekin.

    1. Joo no niinpä 😀 Siis olin viime syksyn poissaolevana, nyt keväänä oli tarkoitus suorittaa jotain, mutta aika ei vain ole rittänyt ja ollut sairasteluita yms 🙁 Mutta sillon ekana vuonna sain kasaan sen 50op 🙂 Ihana kun kommentoit!!! <3

  3. Kiva, että palasit. Hitaampaa somea kaipaan minäkin. Matkajutut kiinnostaa ja etenkin lennon esittely ig:ssä oli kiva 🙂

  4. Hei! Näitä sun blogikirjoituksia on aina mukava lukea! 😊 Mitä muuten teet työkses?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *