Perustulolla potkua työllisyyteen?

Kirjoitin lyhyesti ajatuksiani perustulosta viime kevään eduskuntavaalien yhteydessä. Lähinnä näkölkulmasta, kuinka perusturva voisi olla tehokas apu kannustamaan suomalaisia yrittäjyyteen. Kuten varmasti moni muukin, oli oma suhtautuminen perustuloon vuosia takaperin todella jyrkkä ja hämmästynyt. Mitä, rahaa kaikille tekemättä mitään. Miksi? Ja mitä hyötyä siitä muka voisi olla? Noh, tällöin en juurikaan ollut perehtynyt aiheeseen (tai siis ollenkaan) ja vuosien varrella on suhtautumiseni perustuloon ehdottomasti muuttunut. Ja kyllä, nykyään kannatan ehdottomasti perustuloa.

Luin pari viikkoa takaperin Johann Harin kirjan Mielen yhteydet- Masennuksen todelliset syyt– kirjan, josta mainitsin täälläkin. Ja jos täytyy mainita joku kirja, jota suosittelen aivan kaikille, niin ehdottomasti tuo! Kirja käsitteli aiheena mielialahäiriöiden lisäksi myös monialaisesti työelämää, sekä sivuttiin myös perustuloa. Ajatukset olivat todella samankaltaisia sen kanssa, mitä itse olen päässäni pyöritellyt. Kuten, että varmasti monessa tapauksessa työ on vahvasti taustalla monen masennuksessa tai ahdistuneisuudessa. Siispä päätin tehdä aiheesta ihan oman postauksensa, koska työhyvinvointi on tärkeä aihe, joka on aina kiinnostanut minua valtavasti.


Kuinka monelle seuraava kuulostaa tutulta? Tehdään työtä, joka ei haasta, palkitse tai tunnu ehkä edes miltään kantilta ”tärkeältä”. Kiireen ohella on boreout nykyään yleinen ilmiö. Tehdään työtä, joka itsessään tuottaa ahdistusta tai nimenomaan ei tuota elämässä niitä ilon ja onnistuneisuuden tunteita, joita työn pitäisi tuottaa silloin kun teet mielekkäitä asioita, joilla on jokin tarkoitus. Olen itsekin aikanaan tehnyt todella prosessinomaista työtä, jota tehdessä monesti mietin työpäivän aikana, että miksi edes teen tätä samaa päivästä toiseen? Tuntuu, että nykyään on enemmän sääntö, kuin poikkeus, ettei työn ole tarkoituskaan olla kivaa ja inspiroivaa, vaan tasapaksua puurtamista. Sunnuntaina tunnetaan ahdistusta maanantaista ja maanantaina odotetaan jo epätoivoisesti perjantaita. Useimmat meistä viettävät suuren osan elämästään tehden töitä, joten eikö se aika (ja elämä!) pitäisi käyttää asioihin, jotka tuovat enemmän, kuin ottavat? Ei arjen pitäisi olla viikonloppujen ja lomien odottamista.

Alanvaihto saattaa pelottaa, koska kilpailu työpaikoista on kovaa ja no, koska raha. Eipä sitä tyhjästäkään nyhväistä rahaa elämiseen. Myös omalla kohdallani oli kynnys ryhtyä yrittäjäksi todella korkea,  mutta näin vajaan vuoden jälkeen täytyy sanoa, että yksi parhaimmista päätöksistä elämässäni. Olen itse saanut viime joulukuusta lähtien starttirahaa ja omalla kohdallani se oli ehdottomasti yksi niistä syistä, jonka vuoksi uskalsin lähteä päätoimiseksi yrittäjäksi. Starttirahan hakeminen tai saaminen ei kyllä todellakaan ole mikään helppo homma. Byrokratiaa riittää ja monesti mietin, että onko tämä tarkoituksella tehty näin perkeleen hankalaksi? No, loppupeleissä siis sain myönteisen päätöksen ja siitä saakka olenkin joka kuukausi tehnyt netissä maksatushakemuksen ja saanut tililleni 500€. Tuo summa onkin ollut tänä vuonna ”turvani”, joka on lievittänyt paljon huolta taloudellisten seikkojen suhteen. Vaikkei muutamilla satasilla kovin leveästi elä, on summa kuitenkin jotain ja varsinkin psykologisesti asia, joka on tuonut turvan tunnetta ja kannustanut, koska starttirahassa ei ole tulorajaa. Olisinko koskaan uskaltanut ryhtyä yrittäjäksi ilman starttirahaa? EN välttämättä.

Heh, näin ollen olen tehnyt itselleni tämmöisen melko suppean empiirisen tutkimuksen perustulosta, tavallaanhan starttiraha on kovin samanlainen systeemi, joskin vain aloittaville yrittäjille suunnattu. Mitä tästä on seurannut? Olen luonut itselleni työpaikan, jota vieläpä rakastan. Vaikka yrittäjyys onkin aikaavievää, on se silti mahdollistanut enemmän aikaa mielekkäille asioille, perheelle ja ennen kaikkea ei ole tuntunut merkityksettömältä puurtamiselta. Tärkeintä työssä on ehdottomasti se, että pidät siitä mitä teet, koska työ säteilee niin moneen muuhun elämän osa-alueeseen. Kuinka moni muu uskaltaisi toteuttaa itseään, tavoitella mielekkäitä juttuja jos sama olisi mahdollista kaikille? Tunnetusti motivoituneet työntekijät saavat enemmän aikaan ja uskon, että ihmisryhmä, jotka mielummin olisivat loputtomiin ”tekemättä mitään”, kuin tekisivät töitä, on melko marginaalinen, varsinkin siis jos jokaiselle annettaisiin mahdollisuus tehdä itselleen mielekkäitä asioita tai yrittää, ilman rangaistuksia tai karensseja.

Nimittäin tottakai myös tekemättömyys lamaa ja aiheuttaa erinäisiä ongelmia yksilötasolla. Jokaisen pitäisi saada kuulua yhteisöön, jossa kokee itsensä arvostetuksi ja osaksi joukkoa. Päihde- ja mielenterveysongelmat ovat monissa tapauksissa seurausta työhön liittyvistä seikoista. Työuupumuksesta, stressistä, epäinspiroivasta työstä tai työttömyydestä. En edes halua miettiä, paljon verorahoja käytetään hoitamaan sairauksia ja oireita, jotka voitaisiin edes osittain ennaltaehkäistä sillä, että edistettäisiin työn mielekkyyttä, toimivaa johtajuutta, säännöllistä palautteenantoa ja realistisia tavoitteita. En nyt ehtinyt kaivella mitään statistiikkaa suomalaisten työikäisten sairauspoissaolojen syistä, mutta omalla näppituntumalla veikkaisin, että jollain tavalla stressiperäiset syyt tulevat tilastoissa melko pian akuuttien flunssatautien perässä.

Itseäni on yhä enemmän alkanut risoa terveydenhuollon suhteen se, ettei meitä monestikaan (ehditä tai osata) ajatella kokonaisuutena, vaan pyritään hoitamaan oiretta. En väitä, että toimintatapa aina olisi näin, mutta monissa tapauksissa varmasti. Sen sijaan, että mentäisiin oireen syihin tai henkilön elämäntilanteeseen tai elämäntapoihin, on helpompi määrätä lääkeresepti ja toivoa, että tilanne paranee sillä, vaikka todellisuudessa esimerkiksi kuormittava elämäntilanne harvemmin hellittää, ellei itse kuormituksen aiheuttaja poistu. Ja jos puhutaan vaikkapa työssä uupuneista tai masentuneista, kuinka monessa tapauksessa pitkät sairauslomajaksot ovat parempi vaihtoehto kuin se, että tilanteen aiheuttajiin pyrittäisiin vaikuttamaan? Sosiaalisesta työyhteisöstä erottaminen voi olla monelle jopa pahempi vaihtoehto.

Oma näkemykseni on, että kannustamalla ja antamalla yksilölle enemmän mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen ja mielekkään työn tekemiseen, johtaisi uusiin innovaatioihin, kannustaisi yrittäjyyteen ja toisi juuri sitä talouskasvua, jota meillä Suomessa kaivataan. Näen, että tämä voisi erityisesti edistää naisten työllistymistä yrittäjinä, esimerkiksi pitkien hoitovapaiden aikana tai jälkeen. Ja tottakai pitkässä juoksussa varmasti säästää suuren siivun terveydenhuollossa. Jos yksilöllä olisi mahdollisuus tehdä enemmän valintoja ja kieltäytyä työstä, joka tekee onnettomaksi, olisi myös työnantajien pakko puuttua tilanteeseen muokkaamalla työolosuhteita ja puuttumalla epäkohtiin. Nykyään kun pelataan paljolti työnantajien korteilla peliä, jossa heikoimmat ja eri mieltä olevat pelataan ulos.

 

Tässäpä omia mielipiteitäni aiheesta. Kiinnostaisi kuulla mitä mieltä te olette aiheesta? Kyllä vai ei perustulolle?

 

 

Ja ennen kaikkea: Mitä te tekisitte, mikäli saisitte kuukausittain vastikkeetonta perustuloa esimerkiksi 600 euroa? ✨

 

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

DIY: Syksyn helpoimman pörröpipon ohje

Tällä viikolla hoksasin, mitä oikeasti odotan kaikkein eniten alkavalta syksyltä: Tietysti sitä kun pääsee käyttämään taas pipoja. Ah! Olen itse aivan ehdottomasti pipoihminen, mikä nyt ehkä on jo tullut selväksi kaikkien näiden omaan käyttöön ja myyntiin väkertämieni pipojen jälkeen. Pipo on itselleni mitä parhain ”turvavaate”, jonka alle piiloutua erityisesti niinä huonoina hiuspäivinä. En ole julkaissut pipo-ohjeita aikoihin (tai oikeastaan kyllä mitään muitakaan käsityöohjeita, lupaan skarpata taas näissä!), mutta viime viikonloppuna sain valmiiksi tämän pörröisen semi-chunkyn alpakkapipon, josta lupasin jakaa ohjetta myös teille 🙂

Tavoitteenani syksylle on neuloa omaan käyttööni ainakin kolme uutta pipoa, joista kaksi ovat jo itseasiassa valmiina ja kolmannen aloitan heti kun muistan käydä ostamassa uudet puikot! Eräästä puuteripiposta uskon myös teidän pitävän ja jos vain ehdin, ajattelin tehdä niistä myyntiin pienen muutaman pipon erän!

Idean tähän pipoon sain lankakaupasta bongattuani paksua alpakkalankaa, josta sitten innostuin. Tähän käyttämäni lanka on Simonkadun FiinaNeuleesta ostettua Gedifra Delizia-lankaa, jonka materiaali on 88% alpakkaa ja 12% nailonia. Materiaalikustannus pipoon on noin 20€ ostettuani kaksi kerää, valmiiseen pipoon menee noin puolitoista kerää. Langan lisäksi tarvitset 10mm (40cm) pyöröpuikot, omani olen muistaakseni ostanut Snurresta. Ja pieni huomio: Höttöisestä langasta neuloessa (varsinkin paksuilla puikoilla) on jälki yleensä aavistuksen huolettomampaa ja epätasaisempaa kuin tasapaksulla langalla neuloessa. Tämä on oikeastaan väistämätöntä, koska langan paksuus vaihtelee!

Hauska sattuma muuten: Luin juuri äsken tuolta langan tuotesivuilta tämän sopivan erityisen hyvin Balmuirin huivien kanssa ja tajusin, että minulla on vuosia vanha kid-mohair-kaulaliina juuri samaa sävyä tämän pipon kanssa! Ainakin löytyy siis valmis setti syksyyn 🙂

Ohje: Luo 45 silmukkaa pyöröpuikoille, niin että aloitussilmukat ovat kahden puikon ympärillä. Tällöin vältetään liian kireää resoria. Neulo suljettuna pyöröneuleena 2 oikein, 1 nurin – mallilla, kunnes on aika aloittaa päättelykavennukset. Oman piponi kokonaispituus on noin 37 cm. Tässä pipossa ei tosiaankaan ole sentin tarkkaa pituuden suhteen, mutta ennemmin enemmän mittaa kuin liian vähän. Ainakin omaan makuuni. Päättelyt voi aloittaa kun mitta alkaa lähennellä tuota kokonaispituutta 🙂

Päättelykavennukset: Neulo yhteen oikein 2 o, 1 n-sarjan oikeat silmukat. Kierroksen jälkeen pitäisi rivistön olla 1 o, 1n -silmukkaa, jotka neulotaan normaalisti 1 o , 1 n yhden kerroksen verran. Tämän jälkeen neulotaan jokainen silmukka oikein yhteen, kunnes jäljellä on noin 6-8 silmukkaa. Vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele työ. Pipo on valmis!

Mitäs tuumaatte?

 

Lähteekö tämä tekoon? ✨

 

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Aikaisten aamujen pelastus: Chia-tuorepuuro (keto)

Aikaisempiin työaamuihin siirryttyäni olen tehnyt myös muutoksia aamupalani suhteen. Kun lähtö kotoa on jo ennen kahdeksaa, jaksan harvemmin kokkailla mitään sen kummempaa aamiaista, vaikka aamiaisen aina syönkin. Itselleni todella toimiva ratkaisu on ollut chia-tuorepuuro, jonka teen aina illalla valmiiksi jääkaappiin ”valmistumaan”. Ja vitsi tämä on hyvää! Halusin tänään jakaa tämän helpon tuorepuuron ohjeen myös teille, jospa tästä olisi aamiaisinspistä jonkun muunkin aikaisiin aamuihin. Ohje on siis viljaton, vähähiilarinen ja keto-ystävällinen! 🙂

Tarvitset:

 

Noin 1dl kookos-kauramaitoa (jos et noudata ketoa, käy erinomaisesti myös tavallinen, kaura- tai soijamaito, itse tosin tykkään tässä chiapuurossa juuri tuon kookos-mantelimaidon mausta).

2 rkl chian siemeniä

Vadelmia tai mustikoita, parhaiten sopivat tuoreet kotimaiset

0,5 dl Kreikkalaista jugurttia

Päälle pähkinöitä tai siemeniä. Itse käytän ketoon sopivia parapähkinöitä ja manteleita, jotka survon rouheeksi.

Ohje: Kaada mantelimaito isoon lasiin ja lisää mukaan chian siemenet. Sekoita ja anna turvota jääkaapissa jonkin aikaa, esimerkiksi pari tuntia. Kun chia on muuttunut koostumukseltaan vanukkaaksi, voit lisätä lasiin osan vadelmista, joiden päälle tulee kreikkalainen jugu. Jugun päälle loput vadelmat ja pähkinärouhe, jonka jälkeen puuro joutaa jääkaappiin odottamaan aamua, jolloin tuorepuuro on valmiina syötäväksi. Nam!

Vinkki: Itse en ole kaivannut tähän lisää makeutta, mutta jos sitä kaipaa, voi tuorepuuron maustaa vaikka lähes kalorittomalla erytritolilla, jota itse käytän leivonnassa. Ja noin muutenhan voi tuorepuuron sekaan laittaa esimerkiksi kookoslastuja, manteli- tai maapähkinävoita, mitä kaapista nyt sattuukaan löytymään.

 

Kuuluuko tuorepuuro teidän aamuihin?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Uudenlainen työviikko

Alkuviikko on ollut blogin kanssa pientä hässäkkää. Aloitin nimitäin maanantaina uuden työni ja ensimmäiset päivät ovat menneet paljolti siihen liittyvien asioiden tuumailussa. Paluu aamukuuden herätyksiin kesän aikana vakkareiksi muodostuneista seitsemän herätyksistä (hurjaa :D) ja aamurutiinit taaperon kanssa ovat vaatineet pientä totuttelua sen jälkeen kun olen työskennellyt koko vuoden useimpina aamuina lähinnä kotona verkkarit jalassa ja tukka sotkussa. Tästä syystä en ole ehtinyt tällä viikolla tekemään kirjoitushommia aamuisin aivan samaan malliin kuin mitä normaalisti, mutta eiköhän rutiini tästä pian taas lähde käyntiin näidenkin suhteen.

Ensimmäiset päivät töissä ovat olleet aivan huippuja ja paluu edes osittaiseen työviikkoon ulkoiselle työnantajalle (vaikka tosin teenkin asiantuntijapalveluna yritykseni nimiin) on tuntunut todella oikealta, juuri siltä mitä olen kaivannutkin tasapainona arkeen. Vaikka yksityisyrittäjyys ja kotityöskentely kuulostavatkin paperilla unelmalta (ja toki ihanaa onkin), on homma loppupeleissä todella yksinäistä. Vaikka aikaisemmin rakastin etäpäiviä ja työskentelyä kotona, on nyt kesän aikana tullut enemmänkin vaihe, kun nimenomaan haluaisi tehdä töitä jossain muualla tai ulkoisella toimistolla. Aikaisemmin pystyin keskittymään töihin hyvin kotona, mutta nykyään jotenkin huonommin. Olen myös melko laiska sopimaan mitään kaveritreffejä kahviloihin tekemään hommia kuin ehkä maksimissaan kerran viikossa, eikä ole jotenkin jaksanut yksinkään lähteä. Eikä niitä kovin mobiilisti työskenteleviä ystäviä loppupeleissä nyt kovin montaa ole. Siksi onkin onkin ihanaa nyt kun on taas työporukka ja ihmisiä, joiden kanssa ideoida ja sosialisoida aivan eri tavalla kuin mihin viime kuukausina on tottunut.

En ole aikaisemmin ajatellut, että olisin millään kantilla yksinäinen, mutta nyt asiaa ajateltuani olen todennut, että työskentely yksin valtaosan ajasta on aiheuttanut pientä yksinäisyyttä. Semmoista, johon en ole tottunut työskenneltyäni aina aikaisemmin muiden ihmisten parissa, osana tiivistä työporukkaa. Loppupeleissä on kuuluminen yhteisöön tai osaksi jotain sosiaalista verkostoa ihmiselle todella tärkeää jo ihan psykologisestikin. Olen paasannut paljon siitä, ettei kenenkään pitäisi tehdä (työnkään saralla) itselleen epämieluisia tai epätyydyttäviä asioita, kuluttaa itseään psyykkisesti loppuun työn tai minkään muunkaan epätyydyttävän asian vuoksi, mutta harvassa asiassa ääripäät ovat niitä parhaita vaihtoehtoja. Tasapaino siis rulaa.

On tärkeää tunnistaa ja tiedostaa omat rajansa (no, kaikessa), hallita ajankäyttö työn ja vapaa-ajan välillä, loppupeleissä kun yksilönä on itse tästä ensisijaisesti vastuussa. Itse en ihan aina ole tässä asiassa onnistunut, mutta se onkin opettanut. Ja totuushan on, että kaikkien meistä on pakko tehdä jonkinlaista työtä, joten miksi ei pyrkisi edes siihen, että se on mielekästä? Itse ainakin varmasti sekoaisin pitkässä juoksussa tekemättä mitään, enkä usko, että nauttisin aivan tyhjän panttina olemisesta kovinkaan kauaa, vaikka tilillä lojuisi miljoona euroa. Raha ei korvaa yhteisöllisyyttä tai tunnetta siitä, että teet mielekkäitä juttuja, joilla on jokin tarkoitus. Noh, oli se sitten toimistotyö, yritys, lastenhoito (omien tai muiden), järjestötoiminta vapaaehtoisena tai mitä ikinä. Pohdinkin tätä aihetta syvemmin viikonloppuna mm. perustuloa sivuten ja ajattelin tehdä aiheesta ihan oman postauksensa.

En ole koskaan aikaisemmin maininnut työpaikkojani blogissa kovin suoraan tai ollenkaan, koska se on jotenkin ollut helpoin rajaveto työn ja oman ajan välillä. Tai oli varsinkin silloin kun työni ei millään tapaa edes liittynyt someen tai markkinointiin. Oikeastaan en nähnyt syytä miksi olisin sen koommin käsitellyt aihetta blogissa ja jotenkin se vain jäi pitkäksi aikaa ”päälle”. Nyt toisaalta mietin, että miksi en sitä tekisi kun työhön liittyviä asioita tulee jokatapauksessa näkymään enemmän myös somen puolella ja toki, Linkedin nyt on nykyään takuuvarma stalkkauskeino työjuttujen suhteen. Aloitin siis PING Helsingillä vaikuttajamarkkinoinnin parissa, jonka ohella keskityn myös muihin aihealueisiin, kuten kehitys- ja strategiatyöhön. Luvassa on siis jännä syksy, paljon uutta ja inspiroivaa!

Loppuun pari sanaa asusta. Löysin nimittäin tuon Marimekon pitkän raitapaidan Fredan UFF:ilta pari viikkoa takaperin. Mietin ensin, että otanko tämän yökkäriksi (=koska koukussa niihin olo- ja yöasuihin, haha) vai en, mutta toistaiseksi päätyi ihan normikäyttöön. Saapi nähdä onko tämä kohta uutena vakkari-kotiasuna 😀 Täytyypi tutkailla milloin UFF:ille tulee taas uusi mallisto, viimeksi löytyi nimittäin niin ihania juttuja. Ensi viikolla on blogiin muuten tulossa kesän kirppislöytöjä!

 

Mitäs teidän viikkoon? ✨

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Vielä joskus maailmanympärysmatkalle?

Miettiessäni matkahaaveita aikaisemmin viime viikolla, hiipi mieleeni muistoja maailmanympärysmatkaltani ja aloin pohtia sitä, että voisinko lähteä uudelleen maailmanympärysmatkalle? (Tai siis heh, voisiko joku muka sanoa tämmöiseen ei?) Tekisinkö jotain asioita toisin reissun suunnittelun suhteen? Jos maailmanympärysmatkan budjettiasiat kiinnostaa, olen tehnyt aiheesta postauksen, joka löytyy täältä. Ja juu, toki maailmanympärysmatkan muistot pyörivät mielessä edelleen päivittäin, joten kuvituksena reissukuvia sekalaisessa järjestyksessä.

Uusi reissu pallon ympäri ei lähiaikoina tosiaankaan ole ajankohtainen, mutta en sulje pois sen mahdollisuutta joskus tulevaisuudessa. Vastaukseena omaan kysymykseeni: Voisin ehdottomasti lähteä uudelleen maailmanympärysmatkalle! Ja juu, onhan se haaveena vielä edelleen, sitten  joskus. Teimme perheeni kanssa kaksi maailmanympärysmatkaa ollessani lapsi ja vaikka en ensimmäisestä aivan järin paljoa muistakaan, toisesta kyllä tiettyjä seikkoja.

Vaikka matka maailman ympäri maksaakin paljon (ja rahaahan siihen saa uppoamaan vaikka millä mitalla jos vain on varaa ja reipas ideoimaan :D), antoi se ainakin itselleni kokemuksena asioita, joita ei voi rahassa mitata. Ja budjettiinkin voi ilman muuta vaikuttaa kohteiden valinnalla! Omat kohteemme olivat kaikki melko kalliita ja mikäli olisimme valinneet reitille hintatasoltaan edullisempia maita, olisi budjetti pienentynyt huomattavasti.

Ennen kaikkea tiivis yhdessäolo perheen kanssa on pitkässä reissussa (itselleni ainakin) se merkittävin asia. Vaikka pitkä reissu tietyllä tavalla koetteleekin monella tapaa, antaa ja opettaa se kuitenkin sitäkin enemmän. Eikä itseäni ole missään vaiheessa harmittanut, että käytin vuosien aikana kerryttämiä säästöjäni perheemme yhteiseen matkaan, päinvastoin. Juuri niitä unelmia varten säästäminen on aivan jutun ydin ainakin omalla kohdallani, vaikka se unelma säästämisen aloitushetkellä vielä olisikin hämärän peitossa. Oikeasti, aina on hyvä hetki alkaa säästämään!

Oman matkamme pituus oli reilut 2,5kk, joka toisaalta oli passeli, mutta toki aivan liian lyhyt, mikäli toiveissa on mahduttaa matkalle enemmän kohteita ja mantereita. Reittimme Helsinki-(Oslo)- Los Angeles- Tahiti- Moorea- Uusi-Seelanti / Auckland – Brisbane – (Singapore)- Helsinki (suluissa välilaskut), oli meille todella mieleinen sitä Australian kulttuurishokkia huolimatta, palattuamme juuri Raglanin pienestä hippikylästä takaisin valtateiden ja liikennevalojen pariin. Jälkeenpäin myös parin päivän välilasku paluumatkalla Singaporessa olisi ollut fiksu vaihtoehto helpottamaan pitkiä lentoja lapsen kanssa. Jos toinen reissu joskus tulisi ajankohtaiseksi, haluaisin olla maailmalla ainakin vähintään 4kk.

En unohda ikinä sitä vapauden tunnetta, jonka koin siinä vaiheessa kun lähdimme reissuun! Lähes kolme kuukautta seikkailua edessä ja talvi lämpimässä. Ehdottomasti yksi elämäni parhaimmista jutuista. Vaikka loppua kohdin koinkin pientä koti-ikävää, ei se oikeastaan johtunut siitä, että olisin halunnut takaisin kotiin, vaan enemmänkin siitä, että matkalaukkuelämä on pidemmän päälle melko raskasta. Kun reissaa parisen kuukautta niin, että yövyt maksimissaan viikon kerrallaan yhdessä majoituksessa (joskus vain 3-5 päivääkin), saa laukkuja olla pakkaamassa ja purkamassa aivan koko ajan. Pienen lapsen kanssa opettelet tietysti uudet rutiinit ja systeemit aina joka paikassa uudelleen, eikä koskaan oikein pääse asettumaan omien tavaroiden ja rutiinien suhteen kodiksi samalla tavalla, kuin kotona. Noh, tämä tulee varmasti väistämättä vastaan ressatessa, mutta kun sen kokee niin tietää mitä tarkoitan ja toki, joku toinen voi varmasti kokea asian eri tavalla.

Jos lähtisimme joskus uudelleen maailmanympärysmatkalle, olisi tavoitteena järjestää niin, että jokaisessa kohteessa oli reippaasti aikaa aina yhdelle etapille, edes 1-2 viikkoa. (Ja tarkoitan tällä siis esimerkiksi kylää/ kaupunkia, en yksittäistä maata.) Esimerkiksi Uudessa-Seelannissa halusimme toki nähdä useita paikkoja ja joissain majoituksissa yövyimme vain ihan muutaman yön. Kohteita en aivan kovin tosissani ole tälle hypoteettiselle ehkä joskus-matkalle tuumaillut, mutta yksi haaveistani olisi pidemmän reissun yhteydessä tai muuten vain mennä joskus Balille pidemmäksi aikaa, esimerkiksi pariksi kuukaudeksi ja tietty taas jollekin Tyynenmeren saarelle, heh 😀

 

Onko matka maailman ympäri teillä haaveissa? ✨

 

Mikä olisi unelmareittinne? 🌎

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.