Hetkeen en ole kirjoitellut äitiydestä. Vaikka äitiys ajoittain onkin tunteiden vuoristorataa, eikä ehkä sieltä helpoimmasta päästä, on se ehkä parasta mitä minulle on tapahtunut. En tarkoita, että äitiys olisi kaikille se oikea asia elämässä tai että muunlainen elämä olisi vähemmän tärkeää. Eihän kaikkien tarvitse olla äitejä, enkä sano, että naisen elämäntehtävä olisi lisääntyä ja olla äiti. Sanon silti omalta kohdaltani, että äitiys on tuonut minulle semmoista onnea, joka on aikaisemmin puuttunut. Ottaen huomioon seikan, että vielä 5+ vuotta sitten ajattelin, etten välttämättä ikinä halua äidiksi. Tuolloin äitiys ja lapset olivat asia, jota en sen koommin ollut edes ajatellut. Niin se ihminen ja ajatusmaailma muuttuu.

Tietyllä tavalla koko elämäni on tuon pienokaisen myötä täyttynyt ja tuonut valtavaa onnea. Äitiys on myös opettanut paljon ja voisin myös todeta, että tehnyt minusta jossain määrin myös paremman ihmisen. Semmoisen, joka on ehkä aikaisempaa ymmärtäväisempi, empaattisempi ja osaa ajatella asioita enemmän toisten näkökulmista. Vaikken aikaisemmin edes ajatellut haluavani lapsia, on tuo ihana pikkuinen ja äitiys muutenkin ollut minulle todella eheyttävä asia. Jos on paska päivä, ahdistaa ja olen alakuloinen, lapsi saa aina hyvälle mielelle ja muistamaan sen, kuinka onnellinen saakaan olla. (Aloin pillittää kun kirjoitin tätä)

Olen myös miettinyt, että millainen äiti olen itse? Siis omasta mielestäni. Ainakin huolehtiva, rakastava, muttei silti ylihysteerinen hössöttäjä. En jaksa stressata pienistä asioista, esimerkiksi en raahaa lasta lääkäriin jokaisesta nuhasta tai kolhusta, vaikka vielä raskausaikana ajattelin, että olisin juuri semmoinen, joka on huolissaan about kaikesta. Kolhuja ja kommelluksia tulee, se kuuluu elämään ja perhearkeen. Välillä lentelee lautaset ruokineen lattialle, levitellään lipastosta kaikki vaatteet ympäri huonetta, lelut ja Duplot heitellään ympäri olkkaria juuri kun olen saanut ne korjattua. Such is life. Äitiys on siis opettanut minua myös huomattavasti kärsivällisemmäksi. En ikinä hermostuisi lapselle tämän tekemistä ”mokista”, halua kiroilla lapsen kuullen tai jatkossakaan käyttää missään nimessä mitään fyysisiäkään kurituskeinoja.

Ja hei, tähän väliin myös pakko mainita! Kuvien mekko on se aikaisemmin Instassa esittelemäni Marimekon mekko, jonka löysin UFFi:ilta. Ette tiedä kuinka innoissani olin kun löysin tuon sieltä rekistä! Samaa kuosiahan löytyy jo ennestään äitini vanha hame Marimekolta, jonka jo pakkasin matkalaukkuun mukaan reissuun. Mamma-tyylinen mekko mamma-aiheiseen postaukseen 😀 Aluksi mietin, että pitänkö tuota yöpaitana vai arkimekkona, mutta kieltämättä pidän siitä kyllä näinkin. Kiva maksimekko kesäiltoihin 🙂

Aikuisen esimerkki on se vahvin opettava malli lapselle, jos äiti tai isä toimii tietyllä tavalla, oppii lapsikin helposti, että semmoinen on ok. Esimerkkinä aikaisemmin IG:ssä mainitsemani puru-case.. Poikamme on siis alkanut puremaan minua. Pyrin viestimään lapselle, että pureminen sattuu ja äiti tulee siitä pahalle mielelle, suuttuminenhan olisi täysin väärä lähestymistapa pienelle lapselle, joka vasta harjoittelee rajojaan. Paras asia ikinä on se kun herää aamulla siihen, kun pienokainen vieressä herää halaamaan sinua ja sanoo ”äiti”. Silloin sitä muistaa, että tämän pikkukaverin vuoksi teen ihan mitä tahansa.

Tässä muutama asia, jotka äitiydessä yllättivät:

Univelkoihin ja lyhyisiin yöuniin tottuu. Nyt olisin aivan töttöröö 5h yöunien jälkeen, mutta pikkuvauva-aikana se oli ihan perus! Ne mammahormonit ovat kyllä ihan ihme juttu! Väsymys ei tunnu aikoihin missään, vaikka olisi heräillyt sata kertaa. Onnekseni en koskaan joutunut valvomaan kokonaisia öitä, poikamme ei ollut semmoinen yökukkuja, että olisi keskellä yötä herännyt tosissaan valvomaan. Rintamaitoa kehiin ja oltiin taas unilla alta aikayksikön.

Imetys vie aikaa. Tai oikeastaan melkein kaiken ajan. Tiesin tietysti, että vauva syö paljon, mutta en käsittänyt, kuinka paljon. Ensimmäisten kuukausien aikana voisin sanoa imettäneeni ainakin kolmasosan vuorokaudesta. Tuolloin ainakin ehti vielä hyvin nettailla puhelimella ja maata. Nyt lapsi yrittää saada käsiinsä kännykän heti sen nähdessään 😀

Syöminen oikeasti unohtuu. Kotimammaillessa saatoin havahtua siihen iltapäivällä, etten ollut syönyt koko päivänä mitään. Sitten alkoikin oksettaa, eikä ihme. Vaikkei imetys itseäni laihduttanut, oli syötävä jatkuvasti. Ajoittain jatkuu sama juttu, eilen esimerkiksi tohelsin täällä kotona illalla pakaten, kotijuttuja tehden, laskuja maksaen, jolloin ruokalautaseni jäähtyi pöydällä puolen tunnin ajan. Ei vain mukamas ehtinyt.

Aina eivät asiat suju aivan oppikirjan mukaan tai siten kuten oli suunnitellut. Tutti, tuttipullo, kiinteät ruoat.. Näiden kanssa oli hankaluuksia, tutti ja tuttipullo ei enää kelvaneet 3kk iän jälkeen, kiinteiden ruokien suhteen oli myös haasteita saada ruoka maistumaan.

Lapset voivat olla sairaanakin varsin energiapommeja. Meidän naperolla ei nimittän tunnu yleensä kuume missään. Siitä huolimatta ollaan ihan yhtä aktiivisia kuin aina muulloinkin, meidän perheessä ei lapsen kohdalla siis todellakaan päde, että sairas lapsi vain nukkuisi. Pätee tosin enemmän minuun itseeni 😀

Tässä muuten lähikuvaa myös uusista ripsistä, joista eilen jo lyhyesti ehdinkin mainita. Tällä kertaa sekoitimme kevyemmän volyymiripsen joukkoon myös normaalipaksuista ja tulos on mielestäni aivan mielettömän hyvä! Pituuksina oli 12 ja 13mm, sekä lyhyempää. Kaarevuus D. Vaikka olen aikaisemminkin ollut äärimmäisen tyytyväinen Anniinan ripsiin, nämä ovat ehkä lempparini kaikista. Kun näin tuloksen laiton jälkeen, olin aivan WOW-fiiliksellä. Eli vaihtoehtona voi olla myös tämmöinen kombinaatio ohuempaa ja normaalia ripseä sekaisin. Tulos on näyttävä ja kaunis, mutta silti luonnollinen. Parhaimmat ja ehdottomasti pysyvimmät ripset ovat olleet Anniinan jälkeä. Beauty Anniinan sivut löytyvät täältä. 

Hassua muuten. Raskauden aikanahan tein postauksen, että miten haluan kasvattaa lapsemme. Postaus löytyy täältä. Toki oli hieman eri asia lapsettomana ja lapsista tietämättömänä miettiä, miten oman lapsen kasvattaisi, mutta toki sitäkin asiaa miettii usein jo ennakkoon. Näin jälkikäteen onkin hauska vertailla, että kuinka onkaan mennyt sitten oikeasti, vaikka kyseinen postaus nyt olikin hieman kepeällä mielellä kirjoitettu. Toki olen monen asian suhteen edelleen ihan samoilla linjoilla

Vaikka vauvavuosi ja elämä taaperon kanssa onkin ajoittain todella haastavaa ja myös hyvien hetkien lisäksi rankkaa, pitäisi kuitenkin muistaa olla sopivan itsekäs ja huolehtia myös itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan. Pyytää apua kun sitä tarvitsee, unohtaa turhat kotityöt silloin kun ei oikeasti jaksa, yrittää olla stressaamatta turhista jutuista. Itse sairastuin keväällä vauvavuoden päätteeksi masennukseen, vaikka olinkin yrittänyt pitää itsestäni parhaani mukaan huolta. Loppupeleissä, happy mom = happy child. Vaikka olet äiti, ei ole väärin ottaa aikaa itselleen ja ajatella myös sitä, mikä on juuri sinulle hyväksi. Olet jokatapauksessa omalle pienokaiselle juuri se maailman paras äiti.

Nyt kun ajattelen, olen ehkä aikaisemmin jo tehnyt samanlaisen postauksen, mutta eihän siinä, uudelleen nyt sitten 😀

Ripset sponsoroitu. Kuvat Jutta.