Julkaistu

Nyt tiedän mikä minusta tulee isona!

Syyskuussa olen pyöritellyt mielessä paljon opintojeni suuntautumista, sekä loppuvuoden ja ensi kevään kurssivalintoja. Ensimmäiset opintoviikot menivät osin kaoottisissa tunnelmissa kun yritti parhaansa mukaan orientoitua ikuisuuden jälkeen tähän opiskelumoodiin ja näihin uusiin aiheisiin. Vaikkeivat kaikki maataloustieteiden perusopinnot ole ehkä niitä, jotka itseäni kiinnostaisivat aivan sata lasissa, on kuitenkin ihan selvä homma, että ensimmäinen vuosi on koulutusohjelmasta riippuen semmoista eri aihealueisiin ja suuntautumisalueisiin tutustumista. Tänäänkin siis luvassa opintopainotteista juttua, mutta tällä viikolla tulossa myös muita aiheita. Mutta ah, olen viimeinkin alkanut saada selkeyttä siihen, millaisen kokonaisuuden haluan opinnoistani rakentaa! 🙂

Ja toivottavasti ette käsitä väärin, opintokokonaisuudet ovat tähän mennessä olleet todella kiinnostavia ja pointti nyt ehkä oli siinä, että ensimmäisen vuoden aikana saa konkreettisen vahvistuksen siihen mikä kiinnostaa eniten ja mikä taas ei sitten yhtään. Hakiessani olin varma, että kasvintuotanto, puutarhatiede, viherala, sekä sitten myös maaperä- ja ympäristötiede ovat aihealueet, jotka todennäköisesti ovat ”juttuni” ja tämä kyllä pätee edelleen. Kun on saanut näihin aihealueisiin ensituntumaa on myös vahvistunut fakta siitä, että nämä tosiaan kiehtovat PALJON! Vaikka itselläni on kaupallinen tausta liiketaloudesta, on ekonomia-puoli (yllättävää kyllä) taas tuntunut jopa vähiten kiinnostavalta.

Päätin ottaa valinnaisia kursseja maantieteen kandista ensinnäkin siksi, että se oli alunperin ensisijainen hakukohteeni ja kyllä, maantiede kiinnostaa itseäni edelleen valtavasti. Oikeastaan luonnonmaantieteen valinnaisen kurssin myötä olen saanut henkisen varmistuksen siitä, että se on ala, johon ehdottomasti haluan opinnoissani suuntautua. Hassua sinänsä, että ajattelin (tästäkin) näin jo ennen opiskelemaan hakemista, mutta moni juttu on kivasti saanut semmoisen lopullisen vahvistuksen nyt kun on konkreettisesti päässyt opiskelemaan aiheen parissa. Joskus kun saattaa tilanne olla se, että ajattelee jonkun alan kiinnostavaksi, kunnes oikeasti syventyy siihen ja huomaa, että todellisuus on täysin eri kuin se, mitä ehkä ennen oli ajatellut (kuten nyt esimerkiksi on käynyt tuon ekonomian suhteen). Voihan näin tietty vielä käydä noiden muiden aineiden kohdalla, joista vielä tällä hetkellä olen niin varma, haha 😀

Se miksi halusin avata tätä seikkaa on, että en tällä hetkellä ole vielä aivan varma, että haenko ensi keväällä uudelleen maantieteen kandiin. Toisaalta haluaisin, mutta toisaalta koen maataloustieteellisen opinnot kiinnostavina ja suunnittelemani opintokokonaisuuden huomioiden varsin keskeisinä, enkä usko niiden menevän hukkaan, vaikka jossain vaiheessa virallista opintosuuntaa vaihtaisinkin. Jo hakuvaiheessa oli selkeä homma, että kasvi- ja puutarhatiede, sekä sitten taas maaperätiede ovat maataloustieteiden puolella oma juttuni, eikä tämä nyt ole opintojen alettua mihinkään muuttunut. Se mihin olen ehkä saanut selkeyttä on kokonaisuus, johon haluan opinnoissani keskittyä. Maantieteen puolella ei luultavasti saa yhtä perusteellista substanssiosaamista kasvi- ja maaperätieteeseen, joten nämä yhdistettynä ekologia- ja ympäristöosaamiseen (luonnonmaantieteen ohella) ovatkin semmoinen osa-alue, joka ehdottomasti tukevat jatkossa toisiaan. Alunperin tuumailin myös metsätieteen opintoja sivuaineena, mutta nyt olen ainakin toistaiseksi päättänyt unohtaa ne. Ellen sitten ota myöhemmin esimerkiksi jotain metsäekologian kursseja (tai ah, niitä sademetsäjuttuja!). Jotain yleiskursseja olisi nimittäin kiinnostavaa ottaa myös sieltä puolelta tukemaan kokonaisuutta.

Innostuinpa itseasiassa kyselemään asiaa myös eräältä proffalta maantieteen puolelta ja tämän kanta oli, että juuri kasvi- ja maaperäpuolen opinnot ovat äärimmäisen hyvä yhdistelmä luonnonmaantieteen kanssa, johon kannustikin näiden ohella jatkossakin suuntautumaan. Ja vihdoinkin on oikeastaan todella selkeä fiilis sen suhteen, että mihin tästä edetään ja että oikeassa paikassa ollaan jokatapauksessa! Vaikka maantiede ensisijaisesti eniten kiinnostikin, on oma kiinnostukseni ollut juuri mm. ekosysteemien, maaperän ja kasvipuolen syvemmässä osaamisessa (muttei kuitenkaan liian syvällisesti esim. bilsan puolelta), joten näiden suhteen on Viikin kampus ehdottomasti oikea paikka. Meillä on itseasiassa ensi kesänä ensimmäinen harjoittelu (itselläni puutarhapuolen) ja olenkin tässä jo alustavasti haaveillut harjoittelusta kasvitieteellisessä puutarhassa (ei varmaan yllätä, että olen googlaillut näitä jo mm. Tahitilta :D), koska itseäni kiinnostaa maailman eniten esimerkiksi eristyneiden valtioiden lajisto (varsinkin trooppiset kasvit ja kukat)  ja se, mitkä seikat ovat kasvilajien kehittymiseen siellä vaikuttaneet. Plus ohella myös saarivaltioiden maantiede, tulevaisuus ilmastonmuutoksen edetessä (tai matkailun radikaalisti lisääntyessä) ja yleisesti esimerkiksi Polynesialainen kulttuuri on aihe, joka kiehtoo aivan mielettömästi! Ja nämä taas sitten menevätkin enemmän maantieteen lokeroon.

Ah, ette tiedä kuinka innoissani olen aiheesta! Ja siis olen huomannut, että kun näitä eri aiheita ja vaihtoehtoja puntaroi, miettii konkreettisia kiinnostuksen kohteita (vaikka ne nyt vähän hulluilta vaikuttaisivatkin) alkaa pikkuhiljaa hahmottumaan selkeä kokonaisuus ja muutenkin innostua tulevien opintojen kanssa ihan täydellä tarmolla. Nyt olen konkreettisesti huomannut sen, että kun omat kiinnostuksen kohteet ja tietyt konkreettiset aihealueet alkavat selkiytyä, on todella kattavat mahdollisuudet viedä omia opintojaan juuri sinne suuntaan. Ja se, että juuri kyseisten alojen opettajat ja proffat tukevat vinkkeineen juuri tässä oman jutun löytämisessä. Niin inspiroivaa!! Sinänsä hassua, että vaikka jo vuosia olen jossain alitajunnassani haaveillut opiskelevani juuri näitä aiheita ja toivottavasti vielä joskus tavalla tai toisella työskenteleväni niiden parissa, olen kuitenkin jostain syystä pitänyt unelmaa täysin epärealistisena ja saavuttamattomana. Ja yhtäkkiä se ei enää tunnu lainkaan utopistiselta. Varsinaisia urapohdintoja ajattelin kirjoitella myöhemmässä vaiheessa, mutta ajatuksen tasolla olen alkanut jopa haaveilla tutkimustyöstä, mutta vankan markkinoinnin kokemuksen pohjalta kiinnostavat myös viestinnän tehtävät juuri näiden aiheiden parissa.

Unelmatilanne olisi opinto-oikeus sekä maantieteeseen, että maataloustieteeseen, jolloin voisi suorittaa opintoja kummastakin niin, että kokonaisuus täydentäisi toisiaan. Alitajuisesti ajoin ehkä takaa juuri tätä kun opiskelujutut alkoivat hahmottua mielessä. Vaikka sitten hakisinkin ensi vuonna uudelleen myös mantsan puolelle, en missään nimessä heivaa Viikin opintoja, koska juurikin näiden kasvi- ja maaperäopintojen, sekä alan tutkimuksen suhteen ollaan näissä hommissa enemmänkin kuin oikeassa paikassa 🙂

 

Ja hei, kivaa alkavaa viikkoa!

Seuraavan kerran sitten muista aiheista ✨

 

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Julkaistu

Yliopisto vs AMK – ajatuksia ja ensihuomioita näiden välillä

Kuvien laukku saatu / Globe Hope

Yksi ajatuksistani opiskelemaan hakiessa oli, että opiskelisin ”vähän jotain” muun elämän sivussa, mutta yhtäkkiä olenkin havahtunut siihen, että arki pyörii tätä nykyä melkolailla koulujuttujen ympärillä. Löysempiä viikkoja on toki luvassa lokakuun jälkeen tämän kurssirupeaman päättyessä ja parhaani mukaan ainakin yritän olla valitsematta mitään valinnaisia / ylimääräistä loppuvuodeksi. Miltä opiskelu sitten on tuntunut? Ensinnäkin, kesän rennompien kuukausien jälkeen ovat semmoiset selkeät arkirutiinit tuntuneet ihanilta! Ja tarkoitan tällä sitä kun joku toinen määrittelee sen missä sinun pitää olla linjoilla milloinkin, ah. Yrittäjänä melkolailla kaikki pyörii sen ympärillä, että pitäisi itse patistaa itsensä tiettyihin juttuihin ja aikatauluttaa, joten tämmöinen ulkoinen velvollisuus on tuntunut suorastaan ihanalta vaihtelulta. Kertaakaan ei ole iskenyt mitään blaah-fiiliksiä (paitsi ehkä matikan tehtävien kanssa :D), koska itsensä vuoksihan tähän oppimishommaan on lähtenytkin. Itseäni on kiinnostanut yliopisto-opintojen suhteen erityisesti se, kuinka opiskelu eroaa ammattikorkeakoulussa opiskelusta, josta itselläni on vertailupohjaa. Tänään ajattelinkin tehdä pientä vertailua näiden alkuhuomioiden perusteella, saa nähdä miten mielipiteet tästä muuttuvat vai muuttuvatko.

Ensinnäkin. Täytyy sanoa, että olen ensinnäkin ollut todella yllättynyt siitä, etten näiden ensimmäisten kolmen viikon aikana ole joutunut kirjoittamaan yhtä ainutta raporttia tai edes vielä avaamaan koko Wordiä, hah! Noh, oikeastaan en ole tainnut kyllä kirjoittaa yhtään mitään. Erilaisia verkkotestejä ja tehtäviä olenkin sitten tehnyt Moodlessa senkin edestä. Ja ne onkin kyllä hauskoja! Amkissa kun pistettiin aikanaan kirjoittamaan sivujen raportti aiheesta x jo ensimmäisellä kurssiviikolla ja sanoisinko, että ne olivat jokseenkin arkipäivää. Paaaaljon raportteja mahtui amkiin ainakin omien hatarien muistikuvieni perusteella. Aikaisemmin luulin, että myös yliopisto painottuu tähän, mutta ainakin toistaiseksi olen ollut varsin väärässä 😀 Osaako joku kommentoida tätä raportti-asiaa? Onko ero tosiaan näin vai kirjoitetaanko amkissa muutenkaan enää raportteja? Vai onkohan ne jo kuopattu? Jäi häiritsemään tämä kun kysyin ystävältäni mielipidettä raportti-asiaan, eikä tämä muistanut sen koommin mitään raportti-tulvaa (opiskelimme tosin eri alaa).

Olen itse opiskelijana ja oppijana ehkä enemmän yksilötekijä. Opin helpoiten siten, että luen ja opiskelen asiat itsekseni. Toisin sanoen on itsenäinen työskentely ehdottomasti juttuni myös opiskelun suhteen, vaikkakin pidän myös keskustelutehtävistä, joissa saa hyvin jäsenneltyä omien ja muiden tietämystä aiheista. Eniten rakastan opiskelumuotoa, joka on kuuntelun, keskustelun, muistiinpanojen tekemisen ja itsenäisen lukemisen yhdistelmää. Jos on aivan pakko valita, on ryhmätyöskentely (laajat semmoiset) ehkä inhokkini ja juuri tätähän oli amk-opiskelu (ainakin ennen) täynnä. Toisaalta koen, että ryhmätyöskentelytaitojen opettelusta on ollut paljon myös hyötyä, mutta noin lähtökohtaisesti en pitänyt semmoisesta yleisestä säätämisestä, epäselvistä tehtävien jaoista ja siitä, että joutui aina jännittämään millainen ryhmä osuu eteen. Ja sillähän oli tietysti väliä jos kurssiarvosana painottui esimerkiksi ryhmätyön arvosanalle.

Itse olen ehkä ennemmin tyyppi, joka mielellään hoitaa itse omat hommansa ja ainakin näin alkuun täytyy todeta, että yliopistossa painottuu tekeminen juuri siihen yksilötekemiseen. Tämä ei tietysti tullut minään yllätyksenä, mutta positiivinen juttu kuitenkin huomata, että pidän itse juuri tästä! Itseäni henkilökohtaisesti motivoi huomattavasti enemmän panostaa lukemalla ja itsenäisesti oppimalla tehtäviin, verkkotesteihin ja tentteihin, kuin väkertämään tuntitolkulla powerpointeja johon ryhmäesitelmään, joka nyt vain on ollut ”pakko” kasata kokoon. Eikä siinä, tässähän nyt ollaan juuri siinä asian ytimessä, ammattikorkeakoulun ja yliopiston välisissä eroissa. Toinen tähtää käytäntöön, toinen taas teoriaan ja tutkimuspohjaan. Ja täytyy mainita, että amk-opinnot ovat ehdottomasti tuoneet hyviä valmiuksia työelämään juuri ryhmädynamiikan, esiintymisen ja käytännön tekemisen suhteen, eli juuri niiden seikkojen osalta, joihin ne tähtäävätkin.

Siinä mielessä en voisi koskaan sanoa, ettei opinnoista olisi ollut paljonkin hyötyä, vaikka näin oppimismetodien suhteen onkin mielenkiintoista pohtia sitä, mikä menetelmä on itselleen tehokkaampi tai mielekkäämpi. Toki aikanaan koin myös tradenomipinnot mielekkäänä ja ehdottomasti omana juttunani, vaikka nuo ainaiset ryhmätyöt ja presentaatiot välillä rassasivatkin. Työelämään siirtyminen oli AMK:in jälkeen helppo homma, koska käytännöstä, työelämätaidoista ja esiintymisestä oli opintojen kautta vankka, valmentava pohja. En toki väitä, ettei näin olisi yliopiston kohdalla, mutta toistaiseksi en itse osaa sanoa siitä mitään.

Ainakin näin lyhyen kokemukseni perusteella voisin ajatella, että yliopisto huomioi erilaiset oppimistavat kenties monipuolisemmin. Voin toki olla väärässäkin ja onhan omista AMK-vuosistani jo aikaa. Näiden ensimmäisten kurssien myötä olen kuitenkin todennut, että pääpaino oppimisessa on varsinaisen kurssimateriaalin (kirjat, oheismateriaalit, artikkelit) oppimisessa, jolloin kurssin tenttiminen pelkästään kirjaan perustuen on mahdollista kun taas AMK:issa ei kaikilla kursseilla välttämättä edes ollut kurssikirjaa ja pääpaino arvosanalle saattoi olla esimerkiksi juurikin ryhmätyö, sen esittely ja kirjallinen raportti. Jos eteen sattui huono ryhmä tai epäselvä tehtävänjako, niin se oli vähän voivoi tai tarkoitti sitä, että joudut tekemään itse enemmän. Tähän mennessä ovat näiden omien kurssieni pienet ryhmätyöt olleet lähinnä luentojen aikana tapahtuvia, keskustelumuotoisia pohdintatehtäviä, joiden tarkoitus on lähinnä käsitellä aihetta x, eikä tehtävät ole pakollisia tai vaikuta arvosanaan. Toisinsanoen siis aivan eri levelillä ja oikeastaan aika kivoja!

Mietin myös ennakkoon paljon sitä, että onko yliopistossa opiskelu vaikeampaa kuin ammattikorkeakoulussa opiskelu? Alun perusteella voisin ainakin todeta, että ei tosiaankaan! Jos joku teistä on joskus miettinyt jättävänsä välistä yliopistoon hakemisen siinä ajatuksessa, että se on jotenkin äärimmäisen vaikeaa niin kannattaa ainakin omasta mielestäni unohtaa moiset ennakkoajatukset. Sinänsä esimerkiksi ammattikorkeaan verrattuna itsenäisempää työskentelyä on yliopistossa huomattavasti enemmän ja jos käytännönläheinen lähestymistapa tuntuu itselleen teoriaa mielekkäämmältä, saattaa teoreettisempi opiskelutapa toki tuntua työläämmältä, koska konkreettinen käytäntö on minimissään. Kiteyttäisin siis, että kyse on enemmänkin opetuksen ja aihekokonaisuuksien lähtökohdista, itselleni se itsenäisyys on tärkeä juttu kun taas joku toinen voi kokea sen ahdistavana. Tietty myös koulutusohjelmissa on eroa (ja itse puhun vain tästä omasta), sekä jokaiseen koulutusohjelmaan (sekä amkissa, että yliopistossa) mahtuu niitä ikävämpiä tai haastavampia kursseja, mutta toisaalta sitten taas helpompia. Jos nyt vaikka sitten vertaan liiketalouden amk-ohjelmaan niin en nyt itse koe, että tämä nykyinen olisi kokonaisuudessaan (toistaiseksi) ainakaan yhtään sen vaikeampi. Itseasiassa jopa toistaiseksi helpompi kun ei ole tarvinnut säätää niiden raporttien ja laajojen ryhmätöiden kanssa 😀

Käytännöt vaihtelevat varmasti paljon koulutusohjelmien ja koulujen välillä, sekä moni asia on varmasti jo ehtinyt muuttua sen jälkeen kun itse valmistuin AMK:ista (esim. ehkä ne raportit?! :D). Siinä mielessä peilaankin vain niihin omiin ”vanhoihin” kokemuksiini näissä pohdinnoissa.

Kuulen mielelläni jos teillä on korjata jotain seikkaa ”tähän päivään”  tai omia mielipiteitä aiheesta! ✨

 

Ps. Tällä viikolla olen pohtinut paljon tulevaa opintokokonaisuuttani ja saanut vihdoin selkeän punaisen langan sen suhteen! Aiheesta tulossa postausta ensi viikolla 🙂

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 11 kommenttia.

Julkaistu

Edessä jännittävä viikonloppu

Syyskuu on edennyt tähän saakka melko vauhdikkaasti ja viikot ovat tuntuneet vierähtävän suorastaan hujauksessa. Siinä missä kesäisin haluaa ottaa kaikessa vähän rennommin, kaipaankin syksylle ehkä juuri enemmän puuhasteltavaa ja juuri niitä uusia haasteita. Hommia, jotka ehkä vievät ajatuksia pois esimerkiksi siitä faktasta, ettei kohta enää tarkene lenkkeilemään ilman takkia. Villasukkia olen käyttänyt läpi kesän, mutta ehkäpä tuo kylmyys on se, mitä vähiten tulevalta vuodenajalta odotan. Toisaalta taas odotan varsin innolla tulevaa pipokautta ja täällä meillä onkin jo viikkoja ollut käynnissä taas jonkin sortin pipotehdas. Pipoja siis tulossa myyntiin pieni, noin 15 pipon erä luultavasti ensi viikolla! Tänään kuitenkin vielä kuvituksena kesäisiä kuvia elokuulta 🌻

Olen jo muutaman viikon ajan tuumaillut pientä kotimaan syyslomareissua, mutta edelleenkään en ole päässyt sen suhteen haave-asteelta eteenpäin. Moni muukin seikka on tuntunut tässä edelleen junnaavan paikallaan, mutta siihen on tämän koronahärdellin keskellä jo tavallaan tottunutkin. Lapista houkuttelisi edelleen esimerkiksi Luosto tai Inarin seutu, sitten toisaalta myös Vuokatti ja Kuusamo, joten saapi nähdä miten reissuhommat etenee. Alkaa pikkuhiljaa tuntua jo siltä, että edellisestä reissusta mihinkään on niin ikuisuus, että jo muutaman yön hotellimajoituksessa chillailu luonnon äärellä on ajatuksena jo luksustasoa! Kotona on pyöritty huhtikuun jälkeen niin ahkerasti, että pienetkin vaihtelut ympäristössä piristävät ihmeesti 😀 Ah, kävin viime viikonloppuna brunssilla Helsinkiin yöksi piipahtaneen ystäväni kanssa ja en edes muista milloin olisin viimeksi käynyt keskustassa viikonloppu-aamuna tai edes viikonloppuna! Keskustassa on tullut muutenkin käytyä nyt niin harvoin, että iski jopa jonkinlainen uutuuden viehätys, vähän kun olisi kierrellyt jossain aivan uudessa kaupungissa. Elämys sekin siis! Aloin myös haaveilla viikonlopun staycationista Helsingissä. Kivasta hotellihuoneesta, kylvystä (!!!), hyvästä ruoasta ja chillailusta. Eipä tarvitsisi kovin kauas reissata, heh.

Meidän perheessä tapahtuu muuten tällä viikolla isoja juttuja! Uskokaa tai älkää, mutta vietämme ensi viikonloppuna Tommin kanssa ensimmäistä kertaa yli neljään vuoteen kokonaisen vuorokauden kaksin ilman lasta. Apua! Olen samalla sekä todella innoissani, että myös todella peloissani. Toki olemme molemmat olleet reissussa erikseen ilman lasta niin, että toinen on ollut kotona, mutta kaksin emme ole juurikaan viettäneet aikaa lapsen syntymän jälkeen. Dinnerillä olemme tainneet käydä yhden vaivaisen kerran ja siitäkin jo joku kolme vuotta aikaa, haha. Vaikka tuleva jännittääkin niin toisaalta, ehkäpä tätä hetkeä on odoteltu jo tarpeeksi monta vuotta ja tietynlainen luottamus siitä, että lapsi kyllä pärjää yhden yön myös sukulaisten luona, on yksinkertaisesti vihdoinkin saatava vahvistettua.

Kuvittelisin, että juurikin ensimmäinen kerta on se pahin jättäessä lasta jonnekin yön yli hoitoon ja ehkäpä se tästä sitten jatkossa helpottuu. Ainakin pieni itse tuntuu olevan asiasta innoissaan ja olen yrittänyt päivittäin ”valmistaa” tätä tulevaan. Vuosien varrella olemme kuitenkin viettäneet niin paljon aikaa tiiviisti yhdessä, että ensiajatus jostain kaksin ilman lasta kuulostaa jopa vähän ”väärältä”. (Vähän sama hommahan meillä toisaalta sen perhepedistä luopumisen suhteen, tuntuu kamalalta ajatella, että yksi nukkuisi eri kerroksessa :D) Kun on aina tehnyt asioita yhdessä ja sitten yhtäkkiä tehdäänkin jotain ilman lasta, tuntuu kuin jotain puuttuisi. Toisaalta jokainen aikuinen kuitenkin tarvitsee myös aikuisten aikaa ja kieltämättä on se ollut meillä aivan minimissään.

Olen monesti jollain tasolla ehkä havahtunut siihen, että saatan äitinä pitää omaa lasta ehkä ns. ”pienempänä” kuin tämä oikeasti onkaan, esimerkiksi nyt tämän yöpymis-seikan ja nukkumisasian suhteen. Kyse on varmaankin jonkinlaisesta suojeluvietistä, jonka varjossa ajattelee, ettei lapsi vielä ole valmis asiaan x / y / z ja vielä liian pieni itsenäistymään tiettyjen seikkojen suhteen. Vaikka todellisuus ehkä on, että lasta nimenomaan pitäisi pikkuhiljaa rohkaista niihin ”isompien juttuihin”, yökyläilemään isovanhempien kanssa, nukkumaan omassa huoneessaan ja ottamaan jonkinlaista ”minivastuuta” arjen pienistä jutuista. Eihän 4-vuotias ole enää tietenkään mikään vauva ja moni 1-vuotiaskin saattaa yökyläillä isovanhempien kanssa. Jostain syystä tämä on kuitenkin ollut pitkään itselleni jotenkin erityisen vaikea juttu, mutta ehkäpä se tästä helpottuu! Hassua todeta, etten ole vielä kertaakaan ollut meillä kotona yötä ilman miestä ja lasta. Ja varsinkaan ilman lasta. Semmoiset ”vapaat” viikonloput jolloin lapsi on esimerkiksi yön tai pari isovanhempien luona ovat tuntuneet todella kaukaisilta, mutta ehkäpä pikkuhiljaa ollaan lähempänä tätäkin etappia.

Luultavasti jännitän tätä(kin) loppupeleissä enemmän kuin lapsi itse. Ehkä tämä laastarin vetäminen asian suhteen tekee ihan hyvää itsellenikin. Tai sitten olemme viikonloppuna puhelin kourassa ikävöimässä lasta ja kyselemässä miten toisaalla sujuu. Saapi nähdä 😀

 

   Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Julkaistu

Kulkevatko etätyökulttuuri ja yksinäisyys käsi kädessä?

Viikko on vierähtänyt opiskeluhommien parissa ja olenkin monena päivänä uppoutunut kouluhommiin niin syvälle, että havahdun tuntien päästä siihen, että on kulunut koko päivä ja olen unohtanut esimerkiksi lähteä lenkille, vaikka lenkkikamat ovat jo päälläkin. Olen saanut tällä viikolla uppoamaan jo pelkästään kemian tehtäviin varmaan lähes 10h stoikiometristen laskujen kanssa tuskaillessa ja kieltämättä näin jo untakin niistä viime yönä. Aineiden tasapainoitus on jotenkuten hallussa, mutta laskemisen suhteen ei tosiaankaan olla aivan samalla viivalla. Istahdin eilen näiden pariin ”hetkeksi” klo 12 luennon ja kotilounaan jälkeen, kunnes havahdun äkkiä siihen, että kello on jo yli neljä. Ja jatkoinpa hetken vielä illallakin, koska en olisi halunnut antaa periksi ennenkö saan ratkaisun kasaan, mutta sitä odotellaan edelleen, haha. Tarkoitus olikin eilen julkaista postaus, mutta sen kirjoittamiseen suunniteltu aika nyt sitten hupenikin ajatuksissani noiden laskujen kanssa, ups. Ajattelin, että tämä syksy olisi semmoinen kevyt sukellus opintoihin, mutta tässähän pääsi heti aivan asian ytimeen. Onneksi helpotusta on tiedossa jo muutaman viikon päästä kun ensimmäiset kurssit tulevat päätökseen.

Aloitin tällä viikolla myös matikan kertauskurssilla ja samalla selailemaan niitä kirjastosta hakemiani lukion lyhyen matikan kirjoja. Täytyy myöntää, että vaikka alkuun pidinkin erityisesti tätä matikkahommaa aivan ylitsepääsemättömänä rastina, ovat nämä yksinkertaisemmat matikkahommat tuntuneet jotenkin niin paljon loogisemmilta kuin nuorempana. Toisaalta, niinhän ne tuntuvat aina alkuun esimerkiksi opettajan neuvomana, kunnes yrität ratkoa jotain yksin hiki hatussa ja neuvottomana sen suhteen, että mistä edes aloittaisit. Kuten minä eilen tuon kemian kanssa. Onneksi nyt tämän kertauskurssin suhteen ei olla vielä toistaiseksi aivan samassa pisteessä.

Nyt ehkä vähän harmittaa, että motivaatio laskemisen suhteen aikanaan oli melkolailla nollissa. Ja se sitten kostautuu nyt esimerkiksi tuon kemian suhteen. Tuntuu silti jotenkin äärimmäisen koomiselta havahtua siihen, että googlettelee jotain opetusvideoita lukujen supistamisesta ja laventamisesta (ja kyllä, nyt ollaan oltu aivan konkreettisesti perusasioiden äärellä!! :D), joiden käsitteen olemassaolon on vuosien varrella ehtinyt jo täysin unohtaa. Yksi päivä tässä laskin kolmion pinta-alaa ja mietin samalla, että olenko mahtanut palata peruskoulun penkille, haha. Jos tuskailen noiden kemian tehtävien suhteen, niin en vielä edes halua ajatella tilannetta tulevan varsinaisen matikan kurssin suhteen. Ihan jo siitäkin syystä jätän luultavasti ensi periodissa väliin valinnaiset kurssit, että voi rauhassa yrittää ymmärtää matikan yhtälöitä. Painotus sanalla yrittää. Samalla ehkä jo vähän odottelen ensi vuotta ilman näitä pakollisia kursseja ja matemaattisia aineita 😀

Vaikka viikko päällisin puolin onkin hujahtanut täällä kotosalla etäopiskellessa, olen yrittänyt patistaa itseni aamuisin salille tai lenkille. Tiistaina piipahdin kuitenkin Kallioon lounaalle Jutan kanssa ja kyllähän se kotoa lähteminen tosiaan välillä kannattaa. Kieltämättä on kynnys lähteä kotoa mihinkään noussut koronan myötä ainakin itselläni, varsinkaan kun niitä pakottavia menoja keskustaan tai muualle ei kovinkaan usein ole ollut. Toki pidän etäopiskelusta, mutta samalla huomaan meneväni yhä enemmän semmoiseen omaan maailmaani täällä kotona puuhaillessa, varsinkin kun työtkin ovat pääosin yksin kotona-tyylistä tekemistä. Toisaalta se on tehokasta, mutta samalla myös jotenkin lannistavaa kun arki on (edelleen) paljolti ilman semmoista normaalia arjen sosiaalista vuorovaikuttamista.

Luin muistaakseni joku aika takaperin jonkin jutun työelämän perinteisten käytäntöjen muuttumisesta / katoamisesta tämän etäilyn myötä ja tulin jotenkin surulliseksi kun aloin pohtia miten tämä on edennyt. Tietysti myös työelämä kehittyy muun maailman mukana teknologian myötä, mutta samalla sitten taas siirrytään myös työn suhteen samanlaiseen yksinäisyyden ympyrään, jossa tekniikka tuo meitä ajatuksen tasolla yhteen, mutta kuitenkin loppupeleissä erottaa ja tekee yksinäisemmäksi. Tai tämä näkemys on ainakin itselläni. Tietynlaista tasapainoa tulisi olla esimerkiksi juuri sosiaalisen elämän kanssa ja monelle on työpaikka voinut olla se tärkeä kontakti muihin ihmisiin. Näin on ollut ainakin minulla. Vapaalla vietetään enemmänkin aikaa perheen kanssa kun sitten taas työpaikalla keskustellaan ajankohtaisista jutuista ja sosialisoidaan muiden aikuisten kanssa.

Se, mikä arjessa on eniten vähentynyt koronan myötä, on kasvokkain tapahtuva täysin arkinen jutustelu. Kun jokainen keskittyy tässä etämaailmassa pääosin siihen ”ydintekemiseen”, unohtuu helposti se kaikki ns. ”turha” tai enemmänkin ehkä asiat, joita aikaisemmin on pitänyt ehkä ”turhina”, mutta joita sitten havahtuu kaipaamaan. Tasapainottelu sen kaiken tekemisen välillä. Monesti kun ne pienet päivän aikana tapahtuvat kohtaamiset ja sosiaaliset tapahtumat ovat juuri niitä, jotka tuovat mielekkyyttä työhön tai arkeen. Itselläni ovat työkaverit olleet monella työpaikalla juuri se kantava voima, joka motivoi aamulla töiden pariin. Vastuu sosiaalisen elämän ylläpitämisestä onkin siis enemmän sysätty vapaa-ajalle ja yksilön vastuulle kun ne pienet työ- tai opiskeluarjen kohtaamiset ovat karsiintuneet pois ajankäytön tehostuessa. Olen itse ainakin huomannut, että toimin kaiken suhteen ”konemaisemmin” kun on yksin vastuussa tekemisestään. Harvemmin olen tuntenut oloni yksinäiseksi, mutta nyt tätä asiaa pohtiessani olen kieltämättä ehkä ajautunut pieneen yksinäisyyden ansaan tänä vuonna. Ei ole kyse siitä, ettei olisi ystäviä joita nähdä, vaan enemmänkin siitä, että kynnys lähteä näkemään ja tekemään on tämän digi-etäilyn myötä noussut valtavasti. Kun on tottunut liikkumaan kilometrin säteellä kotoa ja palaveeraamaan tietokoneen välityksellä, tuntuu matka junalla keskustaan ja järkevien vaatteiden pukeminen päälle nykyään jotenkin valtavalta uurastukselta.

Ovatko nuo aikaisemmat työelämän niin arkiset, tavanomaiset käytännöt, kuten satunnaiset kohtaamiset käytävillä, rennot lounastauot ja rupattelut työkaverin kanssa kahviautomaatilla semmoisia, jotka ehkä tulevaisuudessa katoavat kokonaan? Olen itse toisaalta toiminut työn suhteen jo pitkään tässä ”etäilymallissa”, mutta asia, jota olen eniten kaivannut perinteisessä työelämässä ovat juurikin nuo pienet arkipäiväiset sosiaaliset rutiinit ja semmoinen yhteisöllinen läsnäolo, jossa tehdään asioita myös yhdessä, eikä vain yksin. Vaikka pidänkin itsenäisestä työskentelystä, kaipaa arkeen kuitenkin myös niitä pieniä vuorovaikutuksen palasia ja monelle onkin työpaikka tai työyhteisö juurikin merkittävä pala sosiaalisen elämän kokonaisuutta. Sitä ilman uppoaa semmoiseen yksinäisen tekemisen kuplaan, kuten esimerkiksi on itselleni käynyt. Sitten yhtäkkiä havahdun siihen, että olen viettänyt päiviä ilman minkäänlaista perheen ulkopuolista ihmiskanssakäymistä ja tuumailen, että ilman sitä on esimerkiksi aiheiden keksiminen tänne blogiin todella vaikeaa. Ellei nyt sitten sattumalta innostu kirjoittamaan juuri tästä samaisesta aiheesta tai vaikkapa koulujutuista, joiden parissa pakertaa päivästä toiseen yksin. Ah, enpä olisi uskonut, että kaipaisi näin paljon niitä niin arkisia pieniä keskusteluita ja arjen tavallisia lounastaukoja, joista monesti myös kumpuaa se kaikki pohdinta kaiken työhomman ulkopuolelle. Ehkei kaikilla edes iske tämmöinen kaipuu tai sosialisointi on sitten ahkerampaa siellä vapaa-ajan puolella? Itselläni on tilanne taas ollut juuri päinvastoin ja sen vuoksi varmasti asiaa harmitellutkin.

Toimistoni tällä viikolla 🌻

Mielenkiintoista mihin suuntaan homma etenee. Ja mahdanko itse kääntää kelkkani ja palata takaisin irl-elämän kannattajaksi, vaikka vuosia olinkin etäilyn ja paikkasitoutumattoman työnteon kannattaja. Hassua sinänsä miettiä tätä vaikka siltä kantilta, että siinä missä vaikkapa some on mennyt enemmän nopean, pinnallisen sisällön suuntaan ja muutenkin vapaa-ajan vuorovaikutus eri viestintäpalveluiden varaan, ollaan massa-aaltona menossa vauhdilla samaan myös työelämän suhteen kun moni työnantaja on hoksannut, että hommahan pelaa jopa tehokkaammin näin. Oli se sitten yksilön sosiaalisen elämän kustannuksella tai ei. Viime vuosina olen havainnut itsessäni pientä kapinaa perinteisiin juttuihin palaamisessa. Äänikirjojen yleistyessä olen pyrkinyt lukemaan enemmän myös oikeita kirjoja, nopean somesisällön lisääntyessä kirjoittamaan enemmän tekstiä, pikamuodin jyrätessä halunnut neuloa itse ja niin edespäin. Tuntuvatko nuo perinteiset työpaikkojen kahvikone-kohtaamiset vuoden päästä yhtä vanhanaikaisilta kuin blogitekstit Instagramin maailmassa?

Ja niin! Tällä viikolla kävin lounastamassa Sushibar + Winessa. Oli muuten aivan superhyvää sushia pitkästä aikaa. Ehkäpä syksyn kovin juttu olisikin tehdä haastelista kivoista lounaspaikoista, joita testata ja yrittää ottaa nuo rennot arkilounaat taas ahkerammin mukaan arkeen 🙂

Onko etäarki herättänyt teissä yksinäisyyden tunteita? Kertokaa, etten ole yksin tämän kanssa!

 

Kuvat minusta Jutta

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Julkaistu

Randomjuttuja viime viikolta ja pari sanaa ajanhallinnasta

Uusi viikko ja uudet jutut taas kerran. Loppuviikosta iski pieni nuha ja otinkin sen myötä rennommin treenien suhteen, sekä viikonloppukin meni lähinnä chillaten ja lautapelien perissa. Allerginen krooninen nuha vaivaa oikeastaan ympäri vuoden, mutta aina syksyn kynnyksellä ilman kylmetessä tuntuu, että olen nuhainen jatkuvasti. En osaa sanoa oliko kyseessä pientä flunssaa vai vaan joku kehoni psyykkinen allergiareaktio tähän syksyn starttaamiseen 😀

Opiskelukauden alun jälkeen on tuntunut, että viikot hujahtavat aivan silmissä, koska hommaa ja opiskeltavaa kyllä riittää. Eikä sillä, itselleni tämä on ollut ainoastaan positiivinen juttu ja itseni haastaminen juurikin yksi niistä sekoista, joita olen opinnoilta hakenutkin. Vaikka tämä ensimmäinen jakso onkin melko hektinen ja tahdiltaan intensiivinen, en ole kuitenkaan kokenut työmäärää olevan liikaa, vaikka sitä paljon onkin. Yhden valinnaisen jätin kuitenkin heti alkuunsa pois, koska luennot menivät sittenkin päällekkäin erään toisen kanssa, eikä niitä taltioitu myöhemmin katsottavaan muotoon. No mutta ehkä näissä muussa kahdessa valinnaisessa riittää tähän alkuun tekemistä aivan tarpeeksi, heh. Toisen periodin suhteen ajattelin ottaa hieman rennommin ja panostaa silloin enemmän myös työtunteihin. Saa nähdä maltanko!

En koe, että olisin aikaisemmin kokenut mitään suuria ongelmia ajanhallinnan kanssa, mutta jo nyt alkuun olen huomannut, että yliopisto-opintojen kohdalla (ja nyt tietysti opintojen yleensä) tarvitaan erityisesti niitä ajanhallinnan taitoja. Varsinkin jos tarkoitus on jakaa niitä vuorokauden rajallisia tunteja myös perheen, treenin ja töidenkin kesken. Ennen olen kalenteroinut tekemisiä jossain määrin, mutta ennemmin ehkä keskittynyt to-do-listaus-tyyppiseen tehtävien asioiden listaamiseen ja ylivetämiseen sitä mukaa kun ne on hoidettu. Nyt olen kuitenkin aivan suosiolla ryhdistäytynyt asiassa kunnolla, synkronoinut opintojen viikkosuunnitelman sähköiseen kalenteriin, johon myös laadin aikataulut aina päivittäisellä tasolla. Kun joku asia on kalenteroitu tiettyyn hetkeen, niin se tulee todennäköisesti myös hoidettua silloin ja semmoinen tulevaisuuteen lykkääminen vähenee, ainakin itselläni.

Monella kurssilla on luettavaa, tehtäviä ja verkkotestejä, joilla on tietty deadline, näitä on PALJON ja tulee jatkuvasti lisää, joten tietty systematiikka on ehdottomasti tarpeen, että saa ne aina ajoissa alta pois. Itse vihaan asioiden jättämistä viime tippaan ja pyrinkin siihen, että aikataulutan hommat aina mahdollisimman nopeasti alta pois, koska aina tulee myös niitä yllättäviä juttuja tai muuta, johon ei ole varautunut. Voin kertoa, että vielä toistaiseksi ei kyllä ole ollut päiviä kun olisi joutunut miettimään, että mitäs tässä nyt tekisi. Toisaalta rakastan juuri sitä, että on itse valta suunnitella tekemisiään ja toki homma on yrittäjänä jo tuttuakin. Se, että parin pidemmän ja intensiivisemmän päivän jälkeen voi raivata kalenterista pari löysempää päivää, jolloin ehtii nähdä ystäviä tai tehdä muita juttuja.

Vaikka alkuun harmittelinkin etäluentoja, olen nykyään suuri zoom-luentojen fanittaja! Mikäs nyt olisikaan parempaa kun seurata luentoja samalla aamupalaa syöden tai vaikka iltapäivällä sängystä, haha. Juuri ajankäytön näkökulmasta kyllä äärimmäisen tehokasta kun esimerkiksi siirtymäajat voi käyttää työntekoon sun muuhun ja olla jotenkin rennommalla otteella. Ainakin näin perheellisen ja ohella kotoa käsin töitä tekevän näkökulmasta on asetelma täydellinen. Jos tilanne olisi ollut aikaisemminkin tämä niin harmittelisin sitä, etten ole hakenut opiskelemaan jo vuosia sitten! Olen käyttänyt tuon aamun reilun tunnin, joka käytännössä säästyy tavaroiden kasaamiseen ja matkoihin, yleensä treenaamiseen. Yleensä se treeni tuleekin silloin tehtyä kun kalenteroi sen mielessään aamun ohjelmaan.

Kirjoittelinkin perjantaina hiusjuttuja ja kävin viime viikolla kampaajalla ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen. Edellinen kerta oli siis helmikuun puolivälissä ennen Uuden-Seelannin matkaa ja tuntuu, että siitä on aikaa jo ikuisuus. Ja niinhän siitä nyt tietysti onkin 😀 Hiukseni olivat vielä vuosi takaperin pituudeltaan niin lyhyet, ettei teippien testaaminen vuosien tauon jälkeen vielä tullut kyseeseen, mutta nyt ollaan kasvatusprojektin suhteen siinä pisteessä, että päädyin sinettien sijaan kokeilemaan pitkästä aikaa niitä! Vaikka kasvatus edelleen jatkuu, tuntuu kieltämättä aika ihanalta olla taas isommalla ja pidemmällä tukalla, joka ehdottomasti on kyllä juttuni. Olen tukkaan aivan äärimmäisen tyytyväinen ja yksi asia, josta en luovu on luottokampaaja! Minä olenkin juuri se tyyppi, joka käy samalla kampaajalla hamaan tappiin asti, kunnes kampaaja esimerkiksi muuttaa ulkomaille, kuten kävi siis kolme vuotta takaperin. Sen jälkeen löysinkin pidennysguru-Marian, jolla olenkin käynyt uskollisesti nämä seuraavat vuodet.

Kävin jo eilen vähän läpi tulevan viikon koulujuttuja, mutta nyt sitten kunnolla niiden pariin!

Kivaa viikkoa ✨

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.