Burnout

Mielessäni on viime viikkoina pyörinyt eräs synkkä aihe, jota olen lähes päivittäin pallotellut pääni sisällä. Kirjoittaako aiheesta vai ei? Haluanko antaa itsestäni heikon, huonon ja epäonnistuneen kuvan? Siitä, että on tultu tähän pisteeseen, jossa ahdistaa, nolottaa ja tunnen olevani aivan eri ihminen kuin vielä muutama kuukausi sitten.

Häh, mitä ihmettä edes selitän?! Mennään sitten asiaan: Olen ollut nyt vajaat pari kuukautta sairauslomalla. Toisinsanoen burnout-saikulla.

Jep, siinä se nyt sitten tuli.

Välillä on ollut todella vaikeaa keksiä blogiin iloista kirjoitettavaa kun olo on lähinnä ollut luokkaa ”Helvetti, en jaksa edes vaihtaa tätä nuhjuista pyjamaa pois, miten sitten jaksaisin kirjoittaa jotain mielenkiintoista?”.

Tein aikalailla vuodenpäivät töitä lähes 50-60h viikkotahdilla. Siis kun lasketaan mukaan blogin vievät tunnit. Usein pyörivät työjutut päässä myös öisin, mutta ehkä suurin ongelma oli se, että yritin liian kauan jaksaa yksin. Työni on ollut melkolailla semmoista, että kaikki juttuni ovat vain minun käsissäni, minun päässäni. Ei ketään tuuraajaa, joka voisi tarvittaessa ottaa kopin hommista ja tehdä niitä. Jos joku juttu täytyi hoitaa, oli se vain pakko tehdä vaikka mikä oli. Juuri se korvaamattomuus on pitkässä juoksussa todella ahdistavaa. Loppukesästä sanoin, että rekryän itselleni henkilön, jolle voin delegoida juttuja. Ennen sitä ehdin kuitenkin vähän kesälomani jälkeen saada jonkin muotoisen hermoromaduksen. Tajusin, että vaikka olo on jo pitkään ollut semmoinen, etten tunnu enää jaksavan, alkoi myös kroppa hajoamaan käsiin. Eihän uupuminen kehity hetkessä. Itselläni tämä oli melkolailla vajaan vuoden prosessi, jonka aikana tilanne äityi pikkuhiljaa. Hiljalleen alkoi tulla rintakipuja, paniikkikohtauksia, en saanut kunnolla henkeä ja rentoutuminen oli todella vaikeaa. Tai oikeastaan mahdotonta. Olin joka aamu uupunut, vaikka olisin nukkunut normaalit 8-9h.

Ennen kesälomaa olin oikeasti lähes sekoamispisteessä kaikkien hommien kanssa. Ajattelin jopa, että ihan sama vaikka lyyhistyisin kasaan tähän paikkaan, kunhan saan kaiken tehtyä. Onhan tuo nyt aika sairasta? Ei minkään työn pitäisi olla niin tärkeää, että se menee oman terveytesi edelle? Heinäkuun lomalla rentouduin ja ajattelin, että jeejee, elämä on ihanaa ja eihän tässä ole mitään. Kunnes heti ekalla viikolla töihin palatessa loman jälkeen, oli olo suurinpiirtein pahempi kuin ennen lomaa. Pari viikkoa sinnittelin, vedin syvään henkeä, yritin pitää ahdistuskohtaukset loitolla ja esittää, että kaikki on ok. Kunnes eräänä päivänä elokuussa laahustin keskellä kauppakeskusta aamulla työmatkalla ja purskahdin itkuun. Ajattelin, etten jaksa enää. Mitään. Olisin halunnut romahtaa kasaan siihen käytävälle. Pääsin toimistolle saakka, jossa purskahdin itkuun ja pillitin työkaverilleni tunnin. Että kaikki voimani ovat yksinkertaisesti loppu. Sitten siistin meikkini ja psyykkasin itseni erääseen asiakastapaamiseen kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Ja niin. Ehkä surullisinta tässä kaikessa on se, että edelleen syytän itseäni tästä. Tunnen itseni epäonnistuneeksi, heikoksi ja huonoksi. Ja tiedättekö, vaikka olenkin aikaisemminkin ollut stressaantunut ja uupunut, tiedän vasta nyt miltä tuntuu olla oikeasti ihan loppu. Kertakaikkiaan niin finito, ettei aamulla jaksaisi nousta sängystä. Vessaan laaustaminen tuntuu joltain erämaavaellukselta nääntyneenä ja aivot lyövät täysin tyhjää. Luovuus on kokenut suuren kolauksen. Äitinä on kuitenkin pakko jaksaa. Noustava aamulla ylös, tehtävä aamuhommat, vietävä pieni tarhaan ja ennen kaikkea, oltava iloinen ja kannustava. Poika onkin asia, joka näinä viikkoina ja kuukausina on tuonut eniten iloa ja valoa elämään. Pieni ihminen, joka saa aina hymyilemään. Silti on pakko sanoa ääneen myös eräs totuus.. Äitiyskään ei aina ole ihan helppoa. Yritäpä väsyneenä taistella maailman itsepäisimmän uhmiksen kanssa, joka saattaa heittää päivällisen lautasineen seinään vain siitä, että satut sanomaan väärän sanan kesken ruokailun. Tai kymmentä muuta tilannetta. Ja ei, syy ei missään nimessä ole lapsessa, mutta välillä tuntuu, että äitiyskin on joku vertailikilpailu ja helppojen lasten äidit ihmettelevät sitä kuinka yhden lapsen äiti kehtaa valittaa. Jep, tervetuloa arkeeni ihan milloin vain. Toki myös sillä aiemmin mainitsemallani puuttuvalla tukiverkolla on varmasti ollut vaikutusta. Tuntuu, että on vain pärjättävä oman onnensa nojassa.

Mutta sitten taas.. Jos miettii noita työtunteja, joiden lisäksi pitäisi ehtiä myös hoitaa perhettä, parisuhdetta ja kotia. Eihän nyt ole mikään ihme, että ihminen uupuu. Tämä on niin sitä, mitä silloin kirjoittelin ainaisesta kiireestäkin. Aina pitäisi tehdä ja jaksaa, mutta silti olla näyttämättä, että on väsynyt. Vain jotta saisi sen ahkeran ja hyvän tyypin leiman otsaan. Olen syksyn mittaan käsitellyt blogissa paljon jaksamista ja sitä onko palkalla tai rahalla oikeasti väliä? Ymmärrettävästi ovat nämä aiheet olleet todella pinnalla. Hassua sinänsä kun kirjoitin eilen ennustajakokemuksesta, niin juuri asia jota ennustaja ihmetteli, oli työhön liittyvän energian puuttuminen. Hän kysyi, että olenko lainkaan ollut viimeaikoina töissä vai onko työni jotain mitä teen vain ajoittain? Kerroin tilanteen ja tämäpä selitti asian.

Ja ei, vika ei todellakaan ole työpaikassani. Työkaverini ovat ihania ja tsemppaavia, mutta enemmänkin ehkä omassa liian tunnollisessa luonteessa, joka antoi homman mennä tähän pisteeseen. Tästä oppineena voisin todeta, että asioille täytyy saada aikaiseksi tehdä jotain, ajoissa. Ennenkö tilanne äityy liian pahaksi. Ei mikään työ ole sen arvoista, että menetät järkesi tai kulutat itsesi loppuun sen vuoksi. Silti, tuo päivänselvä lause on helpommin sanottu kuin tehty. Tässä vaiheessa voisin todeta, että tämä kokemus on henkisesti rankimpia, joita ikinä olen käynyt läpi.

Tarkoitus olisi palata töihin ensi viikolla. Oikeastaan olen jo ikävöinyt töitä ja työkavereita. Saikkuni alussa rekrysin itselleni kaksi tuuraajaa, jotka perehdytin hommaan. Ja he ovatkin hoitaneet kaikki aivan loistavasti, josta olen todella kiitollinen. Siksi paluu töihin ei automaattisesti tarkoita paluuta siihen vanhaan. Silti asia kieltämättä jännittää. Paljon. Mietteissä on, että ehkä ensi vuoden alussa kokeilisin tehdä pienempiä tuntimääriä nyt kun sain ihan huippuja tuuraajiakin töihin, jotka ovat tehneet loistavaa työtä. Eniten kuitenkin pelottaa se, että jaksanko enää koskaan? Palaanko enää ennalleen? Kauan toipuminen kestää? Olenko lopullisesti rikki? Mitä työkaverini ajattelevat kun palaan takaisin töihin? Olemme myös nyt miettineet hieman pidempää reissua ja irtiottoa arjesta, tästä olenkin jo aikaisemmin maininnut. Fiilis on se, että irtiotto, talvea ja arjen velvollisuuksia pakoon pääseminen on asia, jota kertakaikkiaan kaipaisin. No, toiselle koiralle ei ole hoitopaikkaa ja kotiinkin pitäisi hommata alivuokralainen tai edes joku joka välillä majailisi siellä. Hoidettavia juttuja siis riittäisi..

Minulle blogi on asia, joka on antanut valtavasti energiaa ja pitänyt minut järjissäni. Asia, josta en jatkossakaan halua tinkiä, koska tämä rakas harrastus on jotain, jota en kuitenkaan käytetyistä tuntimääristä huolimatta koe rasitteeksi. Ehkä koen oloni helpottuneemmaksi täälläkin nyt kun sain tämän mieltä painavan asian sanottua.

 

Kohtalontovereita?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 12 kommenttia.

Selvännäkijän kertomaa..

Mainitsinkin IG Storiesissa pikaisesti käynnistäni ennustajalla, taas. Tällä kertaa tosin hieman paremmin kokemuksin kuin viime talvena, jolloin kävin täällä Loseissa ihan höpöhöpö-tarot readingsissä. Nyt halusin etsiä jonkun ”luotettavamman” ja kyselinkin eräältä ystävältäni, joka suositteli lähettyvillä Redondon puolella Madame Bonnieta. Pyörä alle ja sinne siis! Loseissa ”Psychic” ja ”Tarot readings”-kyltit ovat ihan perusjuttuja, jotka näin suomalaiselle tosin sitäkin erikoisempi näky.. Mutta kuten tuo edellinen ennustajakokemukseni kertoi, löytyy täältä tekijöitä varsin moneen lähtöön. Paljon hyviä tyyppejä, mutta samalla myös paljon huijareita, sekä suoraan sanoen ihan sitä täyttä shittiä ja huuhaata. Toki myös ennustajat tekevät bisnestä ja saattavat esimerkiksi tarjota auttavansa ratkaisemaan jotain ongelmia asiakkaan elämässä tai karkoittavansa pahoja energioita tai kirouksia, jos siis maksat tottakai… Melko veemäistä touhua siis pahimmillaan! Kuka nyt haluaisi jäädä odottelemaan kirouksen kouriin..?!

Lähdin ennustukseen varsin ennakkoluulottomasti ja ilman mitään sen kummempia odotuksia. Suhtaudun näihin juttuihin avoimin mielin, mutta silti terveen kriittisesti. Silti ennustajalle meneminen jännittää ihan kamalasti! Olen aikaisemmin käynyt myös ystäväni tekemässä tarot-ennustuksessa ja myös se on jännittänyt ihan superpaljon. En odota saavani mitään järisyttäviä paljastuksia tulevaisuudesta, totuuksia itsestäni ja läheisistäni, vaan uteliaisuus ja mielenkiinto ovat asiat, jotka ajavat ennustajan luokse. Kuka nyt ei haluaisi uteliaisuuttaan testata, että osuuko ennustaja oikeaan? Ainahan on tietysti plussaa, jos käynti ylittää odotukset. Kuten esimerkiksi tällä kertaa… Ihan kamalan yksityiskohtaisesti en halua avata käsiteltyjä ja esiin nousseita aiheita, mutta jotain kuitenkin 🙂

Valitsin ennustustavaksi tarot-korttien, käsistä ennustamisen ja ”psychic-readingin” yhdistelmän, jossa ennustaja tulkitsi kaikkien näiden menetelmien avulla. Kämmenistä ennustettiin katsomalla uria ja viivoja, jotka kertoivat terveydestä, omasta psyykkeestä ja perhesuhteista. Hän tulkitsi myös tarotien avulla, sekä ”selvännäön” avulla, jossa ennustaja siis kirjaimellisesti näki ja aisti asioita, sekä energioita elämästäni ja tulevaisuudesta. Sessio kesti noin 45min ja lisäksi sain lopussa kysyä itse asioita.

Mielenkiintoista oli, kuinka ennustaja osasi kertoa minusta esimerkiksi seuraavaa: Olen luova ihminen ja hän näki, että luovuus tulee ensi vuoden aikana kasvamaan ja kehittymään entisestään. Tuo prosessi liittyy henkiseen eheytymiseeni, joka on parhaillaan käynnissä. Prosessiin, jossa etsin itseäni. Kuten jo ennalta tiesinkin, olen todella herkkä ulkopuolisille energioille. Esimerkiksi ympärillä oleva negatiivisuus vaikuttaa minuun vahvasti ja saa minut helposti pois tolaltaan. Siksi minun pitäisi panostaa ihmisiin ja ympäristöön, jotka antavat positiivista energiaa, sen sijaan, että imisin itseeni ympäriltä negatiivisuutta ja antaisin sen vaikuttaa itseeni.

Ja tämä on niin totta. Ympärillä oleva negatiivisuus vaikuttaa todella helposti minuun ja jos joku on esimerkiksi huonolla tuulella, imen helposti sitä huonotuulisuutta itseeni. En kestä, jos joku on ympärilläni kiukkuisena, koska nuo negatiiviset tunteet tarttuvat minuun todella helposti. Samoin, jos esimerkiksi ystävälläni on vaikeaa, imen helposti itseeni myös muiden murheita ja jään vatvomaan asioita, jotka eivät välttämättä suoranaisesti edes vaikuta omaan elämääni.

Asia, jota heti alkuun pelästyin, oli tuo kuoleman kortti, jonka ennustaja poimi heti ensimmäisenä. Taroteissahan symbolit ovat tulkinnallisia, eli esimerkiksi kuolema voi tarkoittaa jonkun kauden päättymistä, uusia alkuja. Olen ohimennen maininnut myös täällä henkilökohtaisesta kriisistäni, jota olen lähikuukausien aikana käsitellyt. Itseni etsimistä ja sitä, kuinka olen jollain tavalla kokenut olevani hukassa. No, sattumalta käsittelimme paljon juuri tätä aihetta ja kuulemma aurani on tällä hetkellä harmaa ja sen värit ovat haalistuneet pois. Lähikuukausien ja ensi vuoden prosessi on eheyttää juuri itseäni ja löytää värini uudelleen.

Ennustaja tiesi myös lapsestamme, siitä että luovuuteni liittyy kirjoittamiseen, perhesuhteistani ja muita asioita, joita en tosiaankaan ollut paljastanut. Sekä lisäksi eräitä lähikuukausina tapahtuneita melko vaikeita juttuja, joita en ole täälläkään käsitellyt. Hän ihmetteli, miksei näe tiettyyn aiheeseen liittyviä energioita juuri tällä hetkellä, kunnes selitin mistä se johtuu ja ettei tietty asia ole ollut lähikuukausina läsnä elämässäni. Lisäksi sain kuulla tulevista tapahtumista todella tarkkaan. Ensi vuoden alkupuolella elämääni astuu henkilö tuoden mukanaan erään asian. Kotiimme liittyviä seikkoja, rahaan liittyviä yksityiskohtia esimerkiksi matkustamiseen liittyen ja muuta todella yksityiskohtaista.

Hassua, että hän kertoi asiat todella spesifisti kuukausien tarkkuudella. Ystävämme oli kanssani ennustajalla ja myös hänellä oli todella häkeltyneet kokemukset. Huh, jotenkin hämmentävää, miten joku ihminen voi tietää jotain asioita. Olipa sitten kyse oikeista kyvyistä tai vain hyvästä ihmistuntemuksesta, melko erikoista kuitenkin.

Ei voi muuta sanoa kun huhhuh, aikamoista! Nyt sitten täytyy vain odotella, että pitävätkö ennustukset paikkansa 🙂

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Loppu lihansyönnille?

Ennen reissua lupaamani ”normaali postaustahti” ei sitten aivan ole pitänytkään täällä. Ihan kamalasti ei ole tullut vietettyä aikaa sisällä koneella ja meidän aamut ovat muutenkin olleet melko härdelliä. On siis voinut unohtaa hiljaiset hetket kahvikupponen kädessä omiin ajatuksiinsa uppoutuneena.. Kotona sitten taas viimeistään normijuttuihin.

Voitteko muuten uskoa, että täällä alkoi perjantaina satamaan ja ukostamaan! Kuulemma ensimmäistä kertaa sitten huhtikuun.. Los Angelesissa ei nimittäin sada juuri ikinä. Kuulin illalla kun joku mies naapurista huusi ensimmäisten sadepisaroiden kohdalla, ettei voi uskoa silmiään, että ulkona sataa. Haha, meillä taitaa mennä juuri päinvastoin. Varsinkin näin syksystä on Suomessa enemmänkin poikkeus silloin kun ei sada ja paistaa aurinko. Vaihtaisin kyllä oikein mielelläni.. Noin yleisesti ovat säät olleet täällä tosi hyvät. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja sitä rataa, eli samaa mitä täällä noin 95% vuodenpäivistä.

Viikon päästä kyyhötetäänkin jo sitten kotona. En edes halua ajatella kotiinpaluuta vielä, yhtään ei nimittäin ole iskenyt koti-ikävä. Ainut asia, jota on kotona ikävä on hyvä sänky. Omaa sänkyä ja tyynyjä on aina ikävä! Yhtä hyviä on aina todella vaikeaa löytää reissuista. Itseasiassa tuntuu (taas) ihan kamalalta ajatella, että taas odottaa lähtö kotiin 🙁 Olo on niin kotoisa täällä, että mielellään jäisin hengailemaan vaikka koko loppuvuodeksi.. Mööh. Taas se sama vanha tunne siitä, että vaikka arki ja elämä onkin Suomessa, kuuluu sydän jonnekin aivan muualle.. Täytyypäs sitten olla vaikeaa.

Viime viikkoina olen tuumannut tosissani erästä asiaa. Nimittäin miettinyt luopuvani kokonaan punaisesta lihasta. Kyllä. Minä, entinen pihvihullu! Totuushan on kuitenkin se, etten ole pariin vuoteen syönyt juurikaan punaista lihaa. Sanoisinko, että ehkä noin 3-5 kertaa kuukaudessa, enkä aina edes sitä. Välillä voi mennä useampi viikko lainkaan ilman lihaa, nykyään en tosin juurikaan edes mieti lihaa, paitsi siis ehkä ajoittain juuri siltä kantilta, kuinka vähän sitä loppupeleissä tulee nykyään syötyä. Silti myönnän, että minulla on muutama lihansyöjän heikkous: a) Hyvät hampparit Naughty Brgrissa b) pekoni ja c) entrecote, jota tosin nykyään syön ehkä kahdesti vuodessa, jos sitäkään. Usein jossain reissussa.

Nyt olenkin miettinyt, että luopuisin kokonaan punaisesta lihasta, mutta ainakin näin alkuun yhdellä ”ehdolla”: Jos mieli joskus harvoin tekee esimerkiksi hampparia, sallisin sen itselleni. En pidä siitä, että asioista tehdään kamalia mörköjä, tyyliin että kun teet jonkin päätöksen, tarkoittaa se, että sinun täytyy totaalikieltäytyä joistain asioista. Itsessäni semmoinen aiheuttaa enemmänkin ärtymystä, kuitenkin kun muutosten pitäisi lähteä siitä, että haluat sisimmissäsi tehdä jonkin asian, eikä siksi, että koet olosi painostetuksi ja samalla ahdistuneeksi siitä kun on ”pakko tehdä jotain”. Vähän sama kun kieltäisi itseltään, että tästä lähtien en saa syödä ollenkaan sokeria. Tai nyt et saa enää ikinä räplätä puhelinta ennen nukkumaanmenoa. Tai käydä hamppariravintolassa. Eihän nyt semmoinen pidä pitkässä juoksussa. Ainakaan omalla kohdallani.. En näe itseäni ”joko-tai”-tyyppinä, vaan ennemminkin semmoisena, joka muuttaa asioita ja tapojaan pikkuhiljaa, mielessä pitkäaikaiset jutut. Ja juuri siinä itselleen mukavaksi tuntuvassa tahdissa askel kerrallaan.

Voihan se olla, että lihaa tekee vähemmän mieli mitä harvemmin syö. Itse olen ainakin huomannut, etten tosiaan syö punaista lihaa oikeastaan lainkaan, lukuunottamatta juuri niitä todella satunnaisia hamppareita tai pekonia joskus harvoin aamupalalla. Itselleni tämä olisi kuitenkin melko iso askel ja koen jo, että ollaan edetty melko pitkälle asian suhteen. Poikammehan on ollut tarhassa koko ajan erityisruokavaliolla ilman punaista lihaa, mutta välillä olemme syöttäneet tälle lihaa tämän pienen koon vuoksi testaamaan, että olisiko sillä vaikutusta kasvuun. Eipä ole juurikaan ollut. Mies luopui lihasta jo aikapäiviä sitten, muistaakseni vuosi-pari sitten. Se varmasti onkin yksi niistä syistä, miksi meillä ei oikeastaan sitä lihaa syödä. En itseasiassa osta lihaa ruokakaupasta oikeastaan koskaan. Tämän vuoden aikana olen ehkä kerran tehnyt itselleni ja pojalle makaroonilaatikkoa jauhelihasta.

 

Pienin askelin siis.. Mitäs teidän sunnuntaihin? 🌸

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Terkkuja ja kuvia Los Angelesista

Hei ja terkkuja Kaliforniasta! Ekat reissupäivät menivät paljolti jet lagistä toipuessa ja yleisesti chillaten. Sitten sairastimme koko perhe jokainen vuorollaan mukavan vuorokauden vatsataudin, joten semmoisia lomakuulumisia täältä! En ole lähes viikkoon tehnyt kertakaikkiaan mitään blogijuttuja kommenttien julkaisua lukuunottamatta. Kieltämättä kyllä pieni loma on tehnyt terää myös blogin ja yleisesti somen suhteen. Eihän nyt lomalla kuulu stressata mistään, saati sitten postaamisesta tai kuvaamisesta.

Eilinen vierähti autoillessa kun kävimme ystäväpariskunnan kanssa katsastamassa Silver Lake, Hollywood ja Beverly Hills. On järkyttävää todeta, että tämä on yksi niistä paikoista, joissa ei yksinkertaisesti pärjäisi ilman autoa. Kulkeminen paikasta toiseen on joko täysin mahdotonta tai äärimmäisen aikaavievää/hankalaa julkisen liikenteen avulla, eikä sitä harrasta muuta kuin ne, joilla ei ole varaa autoon. Saa olla todella onnekas omasta ”lyhyestä” työmatkasta ja reitistä, joka sujuu vikkelästi julkisilla. Eipä ole ihan itsestäänselvyys kaikkialla. Täällä nyt ei ole muutenkaan mikään tapa kävellä paikasta toiseen, mutta voin kuvitella kuinka ”autolla kaikkialle”-kulttuuriin tottuu nopeasti silloin kun se on päivänselvä juttu, eikä muuhunkaan oikein kannusteta.

Vuokrasimme auton kahdeksi päiväksi, jonka aikana kiersimme läpi kaikki paikat, joita oli tarkoitus nähdä ja loppumatkan pärjäämmekin sitten polkupyörällä ja kävellen. Toissapäivänä kiersimme Santa Monican ostaria, sekä ajoimme lempparipaikkaani Malibuun. Hitto, jos voittaisin Euro Jackpotissa, niin tekisin kaikkeni hommatakseni viisumin tänne ja ostaisin talon Malibusta aivan rannasta. En ehkä liikkuisi sieltä enää mihinkään..

Pakko silti todeta, että ehkä kaikista paikoista mukavin, ainakin näin perheenä reissaavalle on tuttu ja turvallinen Hermosa Beach. Ihanan rauhallinen rantsumeininki, paikasta toiseen ajellaan pyörällä (tai lenkkeillään!) ja lähimaastosta löytyy melkeinpä kaikki, jota ainakin itse kaipaamme lomalta 🙂 Ehdottomasti omassa lomapaikkojen top 3:ssa!

Eniten olin odottanut reissulta Silver Lakea, josta on pikkuhiljaa kehittymässä uusi Venice aka hipster-alue. Tarkoituksena olisi postailla myöhemmin enemmän alueesta ja putiikeista, joten pysykää kuulolla sen suhteen!

Ja Moon Juicelta lähti eilen autoevääksi CBD-pirtelö! Saapi nähdä milloin näitä alkaa saada Suomesta, Briteissähän on jo 🙂

Pieni herra alkaa olla jo hieman mahdottomana ranta-intoiluidensa kanssa, joten nyt suuntana rantsu!

Palaillaan taas reissukuulumisten kanssa 🦄🌈🌸✨

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 3 kommenttia.

BYE !!!

Noniin, loma on vihdoin koittanut! Lensimme eilen illalla Tukholmaan ja vietimme yhden yön täällä Arlandan Clarionissa. Oli (taas vaihteeksi) ”pientä” säätöä surffilautajuttujen kanssa, joten alkuperäiseen matkasuunnitelmaan tuli pieni muutos ja tulimmekin siitä syystä Tukholmaan jo päivää aikaisemmin. Tänään kuitenkin suunta kohti Los Angelesia ja leppoisa 11h lento 😀

Tarkoitus olisi postailla ”normaalisti” reissukuulumisia ja muita juttuja, saapi nähdä minkä tason jet lag yllättää ekoina päivinä.. Eli mm. niitä Cali-juttuja onkin siis tiedossa seuraavat pari viikkoa. Säätietojen mukaan pitäisi lämpöasteiden olla vielä reippaasti ylin +20c, joten eipä haittaa viettää rantsupäiviä poikien surffatessa ja pienemmän pojan touhutessaan hiekkaleikkejä, jotka ovat ihan parasta ikinä!!

Ja okei… Ihan näin trooppisiin maisemiin ei todellakaan olla menossa.. 😀

Eniten odotan reissulta…

 

Aamiaiseksi amerikkalaisia pannareita. Ah, ei tosiaan mikään terveellisin mahdollinen, mutta mun vakio AINA. Pancakesit buttermilkillä, banaanilla tai marjoilla, nam!

No tietysti niitä ostosjuttuja, joista ehdinkin jo aikaisemmin postailla. Ehkä myös jotain kristallikauppoja.. Heh.

Yleistä rentoilua mukavassa ilmapiirissä. Kävelyä ympäriinsä, ihmettelyä.. Ja hyvää ruokaa, tottakai. Perus lomajuttuja siis!

Haluaisin testata pastlife regressiota tai uutta tarot-luentaa, mutta saapi nähdä. Ainakin House of Intuition Silver Lakessa tarjoaa laadukkaita hoitoja (okei, en tiedä miten tuo laadukas näissä hieman erikoisemmissa jutuissa määritellään, mutta kuulemma heillä on vain parhaimmat tyypit töissä), täytyy perehtyä niihin!

Rantahengailua, ah! Pitkästä aikaa. Vaikka nykyään vietänkin auringossa ihan vain pieniä hetkiä, on siinä kuitenkin jotain niin rentouttavaa. Kuunnella meren kohinaa ja lukea kirjoja. Lisäksi pojan aivan ykkösjuttu ovat hiekkaleikit, joten kun on vielä surffihullu puoliso, niin ymmärrätte varmasti, että meidän perheellä ranta on the place to be. Iso kasa kirjoja on pakattu mukaan!

Lenkkeilyä rannalla. Se on ehdottomasti parhaita juttuja lomilla. Käyn aina aamuisin rantalenkeillä! Meren äärellä lenkkeilyssä vain on ”sitä jotain”. Rakastan muutenkin juosta auringossa ja lämmössä, silloin kynnys lenkille lähtemiselle on huomattavasti matalampi.

Ps. Tämä Arlandan Clarion on IHANA! Täällä nyt toista kertaa ja aivan täydellinen paikka rentoutua ennen pidempää lentoa.

Palaillaan <3

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.