DIY: Neulottu villahame jämälangoista

Ehdinkin jo aikaisemmin esitellä IG:ssä neulomani raidallisen villahameen. Nyt vihdoin sain kuvatkin otettua, joten olisi vihdoin vuorossa pientä postausta hameesta. Itse olen jo kauan pähkäillyt, että mihin ihmeeseen voisin käyttää kaikki tekemistäni virityksistä jääneet jämälangat? Eka tuumailin, että tekisin niistä pipoja, mutta ajatus jäi hautumaan pidemmäksi aikaa. Kunnes nyt muutama viikko takaperin sain päähäni, että haluan ehdottomasti tehdä villahameen syksyksi! Ryhdyin sitten googlailemaan mahdollisimman yksinkertaisia ohjeita ja sain inspiksen tästä Kalastajan Vaimon jo vuosia sitten postaamasta monivärihameesta. Hitto, tähän voisi hyvin yhdistää myös ne jämälangat!

Ohje on varsin yksinkertainen ja tämän kanssa voi muutenkin olla varsin huoleton. Hame neulotaan koko työn ajan tuplana kahdella eri langalla. Yritin suunnitella lankojen värit edes niin, että ne jollain kantilla sointuisivat yhteen. Onneksi valtaosa jämälangoistani onkin melko hempeitä sävyiltään 😀

Tämmöisen lankasaaliin haalin siis kokoon jämäkeristä. Loppupeleissä jäi näistä tosin vielä ylikin..

Ohje: Luo 120s ja neulo aina oikeaa suljettuna neuleena. Neulottuasi muutaman sentin, lisää pikkuhiljaa noin 10 silmukkaa, eli niin että kokonaismäärä on 130s (alkuperäisessä linkkaamassani ohjeessa 140s). Neulo lankoja vaihdellen niin kauan, kunnes hame on halutun pituinen ja kavenna pikkuhiljaa alkuperäiseen silmukkamäärään. Itse kavensin loppua kohden vyötäröä ihan reippaasti (aloitin siis helmasta kun hoksasin, että haluan yrittää kaventaa vyötäröä kohden), sanoisinko, että viimeiset 5-10cm kavensin pois yhteensä noin 15s kokonaissaldosta. Pääteltäessä oli silmukoita siis noin 115. Oman hameeni pituus on noin 42 cm.

Hame odottelee vielä kuminauhan ompelemista vyötärölle. Tai siis kunhan saisin ensin aikaiseksi käydä semmoisen ostamassa 😀 Voin todeta, että itselleni tuo 120s s-kokoinen malli on ehkä aavistuksen väljä. Sanoisinko, että jos tekisin uudelleen, niin varmasti 110s voisi olla passeli, varsinkin kun tein itse tämän 6mm pyöröpuikoilla. Tarkoituksena olisi tehdä joskus vielä tämmöinen toinen hieman rajatummalla sävyvalikoimalla ja sekoittamalla juuri myös jotain hapsulankaa, kuten tuossa linkkaamassani ohjeessa oli. Ainiin ja nyt on juuri tekeillä myös tähän sointuva villapaita tuosta beigestä langasta 🙂

Mitäs tuumaatte?

Onko teillä muuten muita näppäriä käyttöideoita jämälangoille?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on yksi kommentti.

Uhmisjuttuja ja kotiäitinäkö pääsee helpolla?

Minulla on ollut jo pitkään mielessä kirjoittaa eräästä aiheesta, nimittäin kotiäitiydestä. Aihe muistui itseasiassa taas mieleeni töissä lomilta palattua ja lomakuulumisia kerratessa kun totesin työkavereilleni, että melko totuus on, että töissä on jopa ”helpompaa” kuin lapsen kanssa kotona ”lomaillessa”. Ja hei, olin juuri se mamma, joka 4kk vauvan syntymän jälkeen toitotti nimenomaan sitä, kuinka paljon helpommalla kotona pääsee töihin verrattuna. Toki lapsi kasvaa ja sitä myötä tulee uusia ihania asioita, mutta myös erilaisia haasteita. Arki taaperon kanssa on ”hieman” eri juttu kuin viettää päivät lähinnä sängyssä loikoillen (eli imettäen tunteja) samalla pläräämällä puhelinta kyllästymiseen saakka tai sarjojen katsomista. Ainiin ja ne ihanat vaunulenkit.

Yhteistyössä Lindex (=kuvien vaatteet saatu, sisältää kaupallisia linkkejä)

Myönnän, että elämä oli tuolloin vauvavuotena oikeasti useimmiten melko huoletonta. Ainakin jos vertaa tuota arkea pienen uhmiksen kanssa kaupassa tai lenkkipolulla taisteluun, täysien lattialle heitettyjen ruokalautasten siivoamista ja mitä näitä nyt on. Nämä nyt ovat juttuja, jotka lähinnä pistävät naurattamaan kun toinen raivoaa niin tosissaan, mutta jokainen uhmismamma kyllä varmasti tietää mitä tarkoitan, haha. Ja korostan, että tottakai niitä hyviä ja ihania puolia on enemmän, mutta asioilla on aina ne kaksi puolta, eikä kotimammailu aina todellakaan ole helppoa. Ainakaan siis kaikilla. Heräsin tänään jo viiden maissa kukkumaan ja jostain ajauduin pohdiskelemaan, että mikä äitiydessä on parasta. Sitä ei oikein osaa selittää, mutta se lämmin tunne, joka leviää rintaan kun edes mietit omaa lastasi. Kun tämä nukahtaa kainaloosi, haluaa halata tai pusutella, kun kutittelette, tanssitte yhdessä tai heräätte aamulla koko perhe toistenne vierestä. Se on maailman parasta. Ja se, kuinka kaikkein huonoimpanakin päivänä muistat, että mikä on oikeasti tärkeää. Mikään ei saa niin hyvälle mielelle kun oman lapsen kanssa oleminen. Ne ajoittain hankalat kiukuttelut ovat siihen verrattuna aivan mitätön juttu.

Sitten meidän uhmisjuttuihin! Meillä on nimittäin taas lähipäivinä ollut ihme rageiluita. Viikonloppuna poika oli tosi kiukkuisella tuulella. Poskihampaita on ilmeisesti puskenut viimeaikoina, joka on tuonut kiukkua ja myös vienyt ruokahalua. Päikkäreiden jälkeen tarjosin omenaviipaleita, joita hän selvästi halusi (omppu suurinta herkkua), mutta sitten taas ei. Omenat lentelivät ympäri terassia, kunnes tämä tuli toisiin aatoksiin, paiskasi terassin oven kiinni ja meni omppulautasen kanssa YKSIN istumaan terassille. Perushomma. Haha! Ja tämmöiset eipäs – juupas -jutut on nykyään niin tuttuja. Jos tarjoat jotain, ei se missään nimessä kelpaa, mutta jos hän itse keksii ottaa, niin onkin ok 😀 Ei voi koskaan tietää! Ja siis missään asiassa ei missään nimessä saa auttaa tai avustaa! Joskus ollaan niin isoa poikaa ja lukitaan itsensä omaan huoneeseen, kunnes sitten 10 sekunnin päästä tuleekin jo kamala hätä, heh. Äärimmäisen itsepäinen tyyppi on jokatapauksessa kyseessä, vanhempiinsa selkeästi tullut! Ja tosiaan, ne täydet ruokalautaset lentävät meillä edelleen lattialle, päivittäin. Ei ikinä tarhassa, mutta kotona kyllä. Kellään muilla ollut tätä…? Mikä avuksi? Tuntuu, että ollaan kokeiltu kaikki keinot.

Eräs juttu, josta on pitänyt mainita jo ikuisuuden ajan, on kiitollisuus päivähoidon henkilökuntaa kohtaan. Ihan totta, he tekevät aivan mieletöntä työtä, eivät pienestä hätkähdä ja jaksavat aina olla kärsivällisiä, vaikka riehuvia uhmiksia olisi sen yhden sijaan vieressä viisi. Mielestäni lastenhoitajien ja lastentarhanopettajien työ on aivan liian aliarvostettua siihen nähden, millaista työtä he tekevät. Samaa voisi sanoa esimerkiksi sairaanhoitajista. Ovat aivan ihania lapsillemme, joista pitävät päivittäin hyvää huolta, vaikkei lapsi olisikaan oma. Keksivät ihania aktiviteetteja, huumoria ja ovat oikeasti kiinnostuneita hoitolapsista. Tai tämä käsitys on ainakin meidän kohdallamme ja koen, että olemme todella onnekkaita. Myönnän, etten tiedä olisiko minusta tuohon työhön, hoitamaan päivän ajaksi vilkkaita pikkulapsia ja siitä sitten kotiin oman lapsen luokse, joten siitäkin syystä haluan antaa ison hatunnoston heille.

Nuo Niken Air Force Onet ostin muuten pienelle keväällä Portugalista, mun piti esitellä ne jo joskus ajat sitten, mutta unohdin. Yritän selkeästi leipoa tästä lapsesta toista Nike-fania. Kuvassa myös pienen syysvaatteita, jotka tilasin jokunen viikko takaperin Lindexin verkkokaupasta blogin kautta saamallani lahjakortilla.

Keltaiset hauvatrikoot ovat nämä ja tilasin myös saman setin paidan. Molemmat ovat pehmeää luomupuuvillaa. Collegepaita on taas tämä ja on hurjan pehmeää materiaalia. Vuori on todella mukavan tuntuinen ja lämmin! Bongasin myös, että Lindexin verkkokaupassa on vielä 19.8 saakka tarjous lastenvaatteista ja kaikki lasten tuotteet osta 3, maksa 2 koodilla kids18. Oman tilailuni jälkeen on tuonne tullut vaikka mitä kivaa, mutta esimerkiksi nämä tilaamani autohousut ovat kovin juttu ikinä meillä!! 😀 Koko lastenvaatevalikoima löytyy täältä!

Reilu vuoteni kotona äitiys- ja hoitovapaalla oli ehdottomasti elämäni tärkein (ja ihanin) vuosi. Oman lapsen vauvavuosi ja ensimmäiset kehitysaskeleet ovat asioita, joita ei ikinä saa takaisin ja vaikka luulin olevani juuri se tyyppi, joka vannoo palaavansa töihin heti vanhempainvapaan päätyttyä, niin eihän se nyt ihan niin tietysti mennyt. Omalla kohdallani reilu vuosi oli se rajapyykki kun alkoi tulla seinä vastaan kotirutiinien suhteen. Vaikka kotona olikin tietysti ihanaa, tarvitsen itse arjessani erilaisia haasteita ja virikkeitä. Voin suoraan todeta, että päivittäin toistuvat kotityöt ja aina uusien leikkien, sekä harrastusten keksiminen ei vain ole minun juttuni. Huomasin nimittäin, että myös lapsi alkoi turhautua kotona, vaikka paljon asioita teimmekin. Todella temperamenttisen ja voimakastahtoisen pojan äitinä ei aina pääse kovin helpolla, mutta toki arki on kasvattanut meitä vanhempiakin hurjasti. Kotiäideille nostan todella hattua, koska se käy taaperon kanssa oikeasti kokopäivätyöstä, mikä tuli taas tässä parin ensimmäisen lomaviikon aikana todettua.

Lapset ovat erilaisia, kuten myös me äidit. Luonteemme eivät tee kenestäkään sen huonompaa ja ainakin toivon, että jokainen tietää rajansa, halunsa ja tekee päätökset sen mukaan. Tarkoitan tässä lähinnä työhönpaluuta sun muuta. Omalla kohdallamme koimme, että päiväkodin aloitus oli juuri oikea päätös viime vuoden syksynä. Poika oli tuolloin vähän vajaa 1,5v. Arkemme helpottui, poika oli tyytyväisempi kun sai ryhmästä seuraa ja uusia virikkeitä. Toiset lapset viihtyvät paremmin kotona, nauttivat rauhasta ja toiset taas ovat niitä hyperaktiivisia, jotka haluavat uutta ja jännittävää jokainen hetki, jolloin toistuvat rutiinit ja samat virikkeet turhauttavat.

Ja hei, teidän lukijoiden joukossahan on tarhahenkilökuntaa, jos teillä on vinkkailla kivoista ideoista, joilla voisi kiittää tarhatätejä, niin vinkkejä otetaan vastaan!

 

Saa jakaa teidän uhmis-kommelluksia!! 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

”Mun työ on rankempaa kun sun työ!”

Toivoin, etten sanoisi tätä vielä viikkoihin, mutta nyt lähipäivinä on kieltämättä hiipinyt itsellänikin mieleen ekat syksyn ajatukset. Apua!! Mitään syystakkeja tai neuleita en (todellakaan) ala vielä aikoihin kaivamaan esille, mutta kieltämättä on villasukkia tullut pidettyä kotona jalassa näinä viileämpinä päivinä. Olen niin iloinen noista helteistä, itse ottaisin ehdottomasti mielummin joka vuosi tämmöisen kesän, kuin sen villasukat jaloissa-kesän, joka on tullut todettua ihan liian monena vuonna. Ehkä tässä elokuussa nyt vietetään sitä ”Suomen perinteisempää kesää”, joka kieltämättä tuntuu jotenkin todella viluisalta noiden +30c- jaksojen jälkeen!

Olen pyrkinyt ottamaan nyt välillä käyttöön yhden blogivapaan päivän viikossa, usein juuri viikonloppuna. IG:n päivityskin jäi viikonloppuna melko minimiin, mutta olisi melko turha stressailla moisista seikoista. Ihminen, joka ei tee somea työkseen, ei ehkä tiedä sitä tunnetta kuinka somen päivittämisestäkin voi tietyllä tavalla tulla stressaavaa. Ei sillä, että se nyt olisi mitenkään ajatuksellisesti ”rankkaa puuhaa”, mutta palataan taas samaan aiheeseen siitä, että pitkässä juoksussa luova työ on oikeasti kuluttavaa. Välillä tarvitsee sitä aikaa kun et joudu miettimään, suunnittelemaan tai kirjoittamaan mitään. Vähän sama kun raksamies kaipaa fyysisen työpäivän päätteeksi sitä, että loikoilee sohvalla, haha 😀

Olen käynyt paljon keskusteluja esimerkiksi fyysistä /  seisomatyötä tekevien kanssa siitä, että voiko a) toimistotyö istuen b) luova ajattelutyö olla lainkaan kuormittavaa. Välillä sitä ei nimittäin oikein tunnuta ymmärtävän. Jokainen työ kuormittaa jollain tavalla, mutta nimenomaan eri tavalla. Olen itse työskennellyt joskus ikiajat sitten esimerkiksi hotellin aamiaisella, lounaspaikassa ja vuosia eri tehtävissä kaupoissa, joissa seistään ja juostaan ympäriinsä päivät pitkät. Kyllä, jalat siinä ovat päivän mittaan tohjona ja olo tietysti väsynyt, mutta täysin eri tavalla kun ajatustyön jäljiltä.

Esimerkiksi työtehtävät pankissa saattavat joidenkin mielestä vaikuttaa ulospäin leppoisalta istumahommalta. Istut nätisti tuolissa ja näytät asiakkaille diagrammeja sijoitustuotteiden odotetuista tuotosta, noin esimerkiksi. Jep, kauempana tästä ajatuksesta ei voitaisi olla. En ole itse törmännyt millään työpaikkallani niin paljon työuupumukseen sairastuneihin, kuin pankissa! Asioita, jotka oikeasti kuluttavat loppuun ovat liian korkeat tavoitteet (ja se kun niihin ei ikinä pääse, vaikka yrittäisi parhaansa), jatkuva kiire, sisäinen paine siitä, että täytyisi tehdä vieläkin enemmän, sadan asian muistaminen ja se, että kaiken tämän ohella täytyy kuitenkin pistää parastaan asiakaspalvelun suhteen ja tottakai olla tarkkana lukuisten muiden asioiden suhteen. Mutta, vaikka itse koin esimerkiksi työn pankin konttorissa vuosia taaksepäin vaativana, oli se myös opettavaista, eivätkä työt koskaan seuranneet kotiin tai ajatuksiin sen jälkeen kun suljin työpaikan oven.

Ja nyt jos vertaisin esimerkiksi pankkicasea tehtäviini kaupassa ja harjoitteluitani hotellissa, oli työ todella erilaista juuri sen vuoksi, että henkinen kuormittavuus on näissä kuin yö ja päivä. Kaupassa on helppo miettiä omia juttujaan, kuunnella musiikkia, sama homma tuossa toisessa fyysisessä työssä. Et joudu ratkomaan vaativia asioita ja tekemään ajatustyötä, joka on aivoille haastavaa. Toki, kyllähän fyysinen työkin haastaa. Mutta sehän tässä onkin, että kaikissa töissä on juuri se oma haasteensa ja omasta mielestäni on merkki tietämättömyydestä arvostella toista työtä vähemmän rankaksi vain sen tähden, ettei ole sitä kokeillut.

Olin usein todella poikki 10v sitten viikonlopun Glitter-päivien jälkeen, mutta lähinnä fyysisesti. Noiden työpäivien jälkeen oli ihana köllähtää sohvalle ja tehdä esimerkiksi blogijuttuja. Kun vertaa sitten esimerkiksi enemmän ajattelua ja aivotyötä vaativaa hommaa, ei se tarvittu lepo olekaan välttämättä fyysistä, vaan nimenomaan henkistä. Kun ajattelet aivan kokoajan, yksinkertaisesti tarvitset joskus tauon ajattelusta. Jatkuvasti ei nimittäin voi olla luova ja keksiä uutta. Luovuus kärsii siinä, että aivot joutuvat kuormitukselle liiasta ajattelusta, ideoinnista tai kirjoittamisesta. Vähän sama kun keho joutuu rasitukselle tekemällä 10h vuoron vanhustenhoidossa, varastotyössä tai missä ikinä, missä tarvitaan fyysisyyttä.

Työelämässä käydään jatkuvaa taistelua siitä, että kenen työ on rankinta. Ja usein fyysiset työt ovat niitä, joiden tekijät ilmoittautuvat ”rankimman työn tekijöiksi”. Enkä nyt tietenkään väitä vastaan. En ole nimittäin ihminen, joka väheksyisi toisen tekemää työtä, oli se sitten mitä tahansa. Jokainen työ on arvokasta ja palvelee sitä omaa osa-aluettaan. Sanoisin myös, että jokaisella on myös oikeus todeta ja sanoa ääneen työnsä ”rankkuudesta”, teit sitten sitä fyysistä tai kevyeltä näyttävää toimistotyötä. Esimerkiksi sairaanhoitajat tekevät fyysistä työtä, johon liittyy suuri vastuu potilaista ja sinun täytyy olla skarppina. Mutta jos 40v automekaanikkona työskennellyt Pertti tekee johtopäätöksen, ettei esimerkiksi toimistotyö tai esimerkiksi blogityö voi olla ”rankkaa” kertoo yksinkertaisesti vain tietämättömyydestä. Aina se, mitä silmillä näkee ei ole koko totuus.

Kerron muutaman esimerkin vaikkapa blogityöstä: Käytät viikossa aikaa valokuvaamiseen, kuvien siirtoon ja editointiin about 7h, tekstin tuottamiseen about 15h, somen päivittämiseen 5h, sähköpostitteluun 5h ja uusien juttujen ideointiin niin paljon tunteja, ettei niitä ole edes mahdollista laskea. Aina aamusta iltaan, öisin ja heti herättyäsi. Itselläni tuo ajatustyö on aika paljon kytköksissä myös päivätyöhöni, jonka ideointityötä käyn läpi lähes jatkuvasti. Moni unohtaa sen, ettei esimerkiksi bloggaajan työ ole vain sitä, että istut alas ja tuherrat tekstin kokoon, jonka jälkeen lähdet lööbailemaan kivaan kahvilaan. Se on jatkuvaa luomista, itsensä brändäämistä, sisällöntuottamista (ja myymistä), verkostoitumista, vuorovaikutusta ja montaa muuta asiaa. Esimerkiksi bloggaaja on käytännössä töissä aina, koska jos tämä on itselle intohimo ja suuri pala elämää, ei sitä tuosta vain napsaista katkaisimesta pois päältä. Ja toki, tämä on oma valinta, kuten jokaisen muunkin kohdalla. En missään nimessä väitä, että oma työni olisi niin paljon rankempaa kuin jonkun toisen, mutta haluan korostaa, että rasittavuutta on erilaista. Vähän sama juttu kun yksitoikkoinen ja muuttumaton manuaalityö voi rasittaa sillä, että lamaannuttaa työntekijän haasteiden puuttumisella. Voi sekin käydä rasitteeksi.

Paita / H&M

Hame / Weekday

Kengät / Isabel Marant

Yhtälailla luova työ käy työstä ja ainakin itse veikkaan, että moni Pertti olisi melko hukassa jo parin päivän jälkeen, kun työt eivät lopukkaan siihen kun kuittaat kellokortin klo 16 tai kun päivität somea sängystä ennen nukkumaanmenoa. Tai, että heräät kuudelta avataksesi läppärin ja alat tuumailemaan. Mutta onni onkin se, että töitä ja tekijöitä löytyy niin eri muottiin! Jos mielessäsi käy tuomita jotain, mistä et yksinkertaisesti tiedä, mieti uudestaan 🙂

Oletteko samaa mieltä? Millä tapaa koette oman työnne rankaksi?

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 14 kommenttia.

Unelmana talvi ulkomailla ja ajatuksiani juurettomuudesta

Olen välillä intoutunut kirjoittelemaan teille unelmistani, pienistä ja suurista. Vuoden aikana muutamat unelmat ovat nostaneet päätään ja olen esimerkiksi saanut blogistani jopa enemmän positiivista voimaa ja energiaa, kuin koskaan aikaisemmin. Tämän työstäminen on nimittäin yksi unelmistani. Voisiko olla parempaa kuin se, että saat tehdä jotain, mistä nautit, kirjoittaa ja jäsentää ajatuksiasi. Missä vain ja milloin vain. Tiedätte myös ikuisen matkakuumeeni ja kamalan kaamosangstini. Jo vuosia olen haaveillut viettäväni edes kerran elämässäni talven ulkomailla. Talven pimeys ja kylmyys yllättävät minut vuodesta toiseen rankkuudellaan ja viime talven kaamosmasennuksen kourissa kirosin mielessäni ”ei enää ikinä”. Niille, jotka nauttivat talvikuukausista, on sitä todella vaikea selittää, mutta jos jollain tavalla yrittäisin selittää miltä pimeä vuodenaika minusta tuntuu, voisin helposti kuvailla, että tunnen itseni osittain kuolleeksi. Energiatasot ovat nollissaan, kaikki on pakkopullaa ja mieliala täysin maassa. Vuosi toisensa jälkeen. Yksi suurimmista unelmistani olisikin viettää edes se yksi talvi jossain lämpimässä, toki loputtomiin tämä ei edes ole mahdollista. Muutamien vuosien päästä alkaa pojalla koulu, jolloin ei enää noin vain lähdetäkään pitkiksi ajoiksi minnekään.

 Sanoisinko, että tämän kuluvan vuoden aikana on hinku lähteä talveksi ulkomaille vain kiihtynyt. Yksinkertainen syy tähän on esimerkiksi juuri se, että koen itseni todella masentuneeksi Suomen talven keskellä. Tämä taas vaikuttaa elämässäni melkeinpä kaikkeen. Verraten tätä tilanteeseen, jossa voisin elää ja tehdä töitä talven ajan auringossa ja paikassa, jossa tunnen itseni onnelliseksi, vieläpä huomattavasti virkeämmällä ja tehokkaammalla työtempolla. Kamala myöntää, mutta viime talvi oli aivan kamala. Eikä edes ollut ensimmäinen moinen talvi. Joinain viikkoina oli fiilis lähinnä semmoinen, että olisi tehnyt mieli vaan maata sängynpohjalla. Näin elokuussa en haluaisi edes ajatella tulevaa talvea, mutta tunnen ahdistuvani jo pelkästä ajatuksesta. Me olemme kaikki erilaisia ja itse olen aina ollut semmoinen ”kauas haikaileva”, jotenkin tunnen itseni levottomaksi ja juurettomaksi, jos joudun olemaan samassa paikassa liian kauan, tekemään samoja asioita uudestaan ja uudestaan. Minulle tämä on selvästi joku sisäänrakennettu juttu.

Välillä jotenkin tuntuu siltä kuin kuuluisin jonnekin muualle. Vaikka arki ja elämä onkin täällä, Helsingissä, on sieluni osittain jossain ihan muualla. Olen nuoresta saakka tuntenut näin ja sitä on todella hankala selittää muille. (Äh, aloin juuri itkemään tätä kirjoittaessani!) En ole elämäni aikana asunut esimerkiksi yli kymmentä vuotta samassa kodissa, olen aina reissannut paljon ja käynyt kolmea eri peruskoulua. Ehkä tietynlainen juurettomuus johtuu siitä, ettei niitä juuria ole ehtinyt kunnolla syntymään mihinkään tiettyyn paikkaan? Että olen aina kokenut itseni vapaaksi silloin, kun tulen ja menen. Silloin kun elämä vie, eikä tarvitse jäädä paikoilleen kahleisiin. Vihaan sitä, kun asiat eivät muutu ja elämä ei tuo uusia haasteita.

Mikä kuitenkin ahdistaa vieläkin enemmän on se, että pelkää niiden omien haaveiden jäävän juuri sinne haaveilun tasolle. Sehän olisi katastrofi! En itse halua olla se, joka harmittelee vuosien päästä, että miksei tullut tehtyä sitä ja tätä. Aikaisemmin olen harmitellut esimerkiksi sitä, etten koskaan lähtenyt vaihtoon opiskellessa. Asia, jolle silloinkin keksi jotenkin niin tyhmiä syitä, että miksi ei lähtisi.. Olen todennut, että haaveilun suhteen käy harmittavan usein niin, että jahkailee, lykkää ja hautaa asioita, kunnes ne sitten unohtuvat kokonaan vain tullakseen mieleen joskus myöhemmin, jolloin toteuttamattomia asioita harmittelee. Lapsen kanssa kun tulee jossain vaiheessa vastaan koulu, jolloin ei enää ihan tuosta vain lähdetäkään kuukausiksi pois. Ja toisaalta sitten, nyt kun poika on vielä pieni, haluaisi ehkä viettää aikaa juurikin tiiviimmin yhdessä perheenä. Niitä lapsuusvuosia kun ei enää saa takaisin ja pian eletään jonkun teiniangstin keskellä kun me vanhemmat ollaan kamalinta seuraa koko maailmassa.

Mutta eihän se lähteminen ole tietysti aivan niin yksinkertaista. Mitenkäs meidän koti? Koirat? Töistä puhumattakaan. Olen jo vuosia säästänyt juuri tämmöisiä haaveita varten, joten en koe rahan olevan suurin este. Mutta sitten ne muut asiat. Onhan siinä kuitenkin jonkin verran järjesteltävää. Toki, useimmat asiat ovat juurikin järjesteltävissä, mutta silti. Muutaman kuukauden ajan olen myös selaillut eestaas lentoja maailmanympärysmatkalle. Jotenkin joku sisälläni vain sanoo kokoajan vain kovempaan ääneen, että se on nyt jos koskaan. Hinku on vaan jotenkin ihan mieletön, vaikken muutama vuosi taaksepäin oikeasti realistisella tasolla ollut koskaan tosissani selannut mitään tämän tyylistä. Siis useamman kuukauden mittaista reissua. Noin yleisestihän selaan lentoja ja kohteita googlen kuvahaulla harva se päivä, mutta useimmiten se on vain ollut semmoista ankean päivän piristystä.

Asia, jota en itsekään oikein edes osaa selittää on tietynlaista arjen kahleista vapautumista. Vuosi vuodelta semmoinen perinteinen arki on alkanut tympiä yhä vain enemmän. Tiedättekö, että tekee päivästä toiseen asioita, joihin ei juurikaan voi vaikuttaa. Keskiviikko ei juurikaan poikkea perjantaista ja joka viikko lähtee käyntiin taas se sama oravanpyörä. Mutta onko sen pakko mennä niin? Itse haen arkeeni vaihtelua toki blogilla, etäpäivillä, jolloin voin hakea inspiraatiota työskentelemällä eri paikoista käsin ja vaihtelevilla työjutuilla. Mutta arkeahan se on. Viikko starttaa maanantaista ja viimeistään keskiviikkona odotatkin jo perjantaita. Eihän se perinteinen ja yleisesti tunnettu tapa ole se ainoa ja pakollinen tapa elää. Jossei koskaan tee mitään radikaalia, hyppää unelmiaan kohti tai kokeile muita juttuja, miten voisi koskaan tietää edemmäs siitä perinteisestä ”Mitä jos…?”.

Heh, onpas tänään herkkispäivä, jotenkin niin paljon nousi ajatuksia esille. Onko siellä muita ikuisia haikailijoita?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 24 kommenttia.

Toivepostaus: Päivä Iineksen kanssa

Päivä Iineksen kanssa-postausta on toivottu useaan otteeseen pitkästä aikaa ja nyt sain muutaman epäonnistuneen yrityskerran jälkeen tämän aikaiseksi.. Yleensä unohdan illalla päättämäni kuvausoperaation jo alkuunsa herättyäni, mutta nyt homma muistui mieleen heti aamusta! Varoitan jo alkuun huonolaatuisista kuvista, tuntui helpommalta vaihtoehdolta räpsiä päivän mittaan kuvat puhelimella 😀

05:11 Heräsin viiden jälkeen käymään vessassa, enkä pitkän yrityksen jälkeen (tietenkään) saanut enää unta. Perus. Tein edellisenä iltana silmät ristissä blogijuttuja yhteentoista, koska oli kiireiden vuoksi kertynyt melkolailla hommaa. Lopulta annoin periksi kun uni ei vain tullut, selailin hetken puhelinta ja nousin keittämään kahvia. 6h yöunet ovat itselleni aivan liian vähän. Miten joku pärjää päivittäin näin??

06:00 Kahvia ja hommia! Käyn läpi maileja, editoin muutaman edelliseltä illalta jääneen kuvan, kirjoitan blogijuttuja ja mietin samalla kahvikupposen äärellä, että mistä aiheista voisitte olla lähiviikkoina kiinnostuneita. Väsyttää edelleen aivan sikana, joten juon toisen megamukillisen kahvia.

Todella hehkeänä heti aamusta!! 😀 😀

07:20 Vajaat pari tuntia hommia ja teen itselleni aamupuuron. Ja tajusin muuten juuri, että sen unohdin kuvata, haha! No anyway, mikrossa tekemäni kaurapuuro, johon laitan pellavansiemenrouhetta, pakasteesta mustikoita ja tyrnimarjoja, tuskin olisi ollutkaan niin kummoinen viritys 😉

07:30 Kuulen pojan pientä heräilymörinää ja menen herättelyhommiin. Pieni on vielä kovin uninen, mutta noustaan ylös ja pienellä on heti kova meinkinki. Mankka soimaan, tanssit tulille ja kaikenlaista toimintaa.. Siinä ohella hoidan nopsaa omat aamuhommat, pesen hampaat meiltä molemmilta, puetaan yms. Syön aamupuuroni about kolmessa minuutissa.

08:00 Olin jo edellisenä päivänä päättänyt, etten jaksa tänään meikata tai laittaa hiuksia, ihan vain aikaa säästääkseni. Ja ihan myös siksi, että olen super väsy, mikä on yleensä aika harvinaista näin aamuvirkulle. Lähdetään koko poppoo aamukävelylle, jonka jälkeen vien Bixun takaisin kotiin ja lähdemme pojan kanssa kohti tarhaa.

09:00 Saavun toimistolle. Jatkan taas hommia, syön pari karjalanpiirakkaa ja sen semmoista. Tänään muuten päällä Köpiksen Punaisen ristin kirppikseltä löytämäni kukkahousut, joista en ole oikein varma tykkäänkö vai en 😀 Ovat H&M:n lastenosaston housut, haha!

14.30 Työhommat jatkuvat tähän saakka, syön eväitä työn ohessa ja lähden kahden jälkeen toimistolta, tarkoituksena käydä matkalla asioilla, pankissa ja lankakaupassa.

14:40 Jonottelen pankissa..

15.30 Lankakauppaa kohti Oulunkylään! Tekeillään on villapaita, johon käytän toisena lankana viime vuonna ostamaani mohair-silkkilankaa, joka nyt loppui kesken ja oli pakko lähteä metsästämään juuri tuolta Oulunkylästä, josta sitä alunperin ostin. Sitä korallista sävyä ei tietenkään enää ole, mutta ostan pari muuta vastaavanlaista ja päätän, että teen kolmella ohuella langalla semmoisen liukuvärjäyksen villapaitaan. (Onkin yllättävän kiva!)

16.30 En osannut päättää lankakaupassa ja matka hieman venähti kun jäin jumittamaan. Neljän jälkeen saavun kotiin ja laitan heti syömistä, koska en tänään ehtinyt pitää lounastaukoa. Napsin pankissa manteleita. Tommi on hakenut pikkuisen tarhasta jo aikaisemmin.

Uuniperuna ja katkarapu-skagen!

17.00 Hengaillaan, neulon ja teen vielä pari työjuttua. Meillä on vielä viimeinen jakso katsomatta Netflixin Murhaportaat -sarjasta ja töllötetään sitä. Samalla tietysti neulon 😀 Seuraavat pari tuntia uppoavat kaikenlaiseen hengailuun ja puuhasteluun. Olen huonojen yöunien vuoksi niin väsy, etten jaksa enää edes neuloa.

20:00 Pötköttelen hetken ja tutkin netistä Murhaportaat -casen juttuja. Laitoin pojalle päivällisen, niin Tommi hoitaa iltapalan. Poikkeuksellisesti menen itse jo unille ja mietin, että olipa tylsä päivä tehdä tämä postaus.

21:00 Yritän jo saada unta, Tommi tuo pojan viekkuun pyörimään ja pian nukahdetaankin jo molemmat 🙂

Melkoinen mammis-päivä siis, haha!

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.