Vain huono äiti lomailee

Meillä oli miehen kanssa viime viikolla ”vaihtovapaat”. Ensin vietti mies pojan kahdenkeskistä laatuaikaa kotona alkuviikon minun ollessa Kööpenhaminassa ja minä taas olin loppuviikon, sekä viikonlopun pienen kanssa kaksin kotona kun mies lähti Kotkan meripäiville ja Hankoon surffaamaan. Poika oli loppuviikon kamalassa räkätaudissa ja viime päivät ovatkin menneet siitä toipuessa. Usein juuri miehet lähtevät ”poikien reissuille” mökille tai muuta, mutta tuntuu välillä, että se olisi meiltä äideiltä jotenkin kiellettyä. Ilman lasta siis. Me pyrimme siihen, että molemmat saavat tasapuolisesti myös omaa aikaa, sekä sitten myös kahdenkeskistä aikaa lapsen kanssa. Olihan kumpikin meistä vuorollaan myös hoitovapaalla (johon lämmöllä kannustan kaikkia miehiä!!) Vauvavuosi tottakai vierähti jo imetyksenkin vuoksi melkolailla minä ja vauva yhteen liimattuina, mutta noin muuten olemme pyrkineet siihen, että molemmat vanhemmat olisivat lapselle suurinpiirtein yhtälaisia kiintymyksen kohteita. Joissakin perheissä voi dynamiikka olla kovin eri ja isä esimerkiksi paljon poissa kotoa, jolloin on luonnollista, että äidistä muodostuu se ”ykkösturva”. Eikä tämäkään väärin, jokainen perhe tottakai tekee tavallaan.

Kuten monet ehkä tietävät, olemme perheen kesken yhdessä käytännössä aina (tietysti työpäiviä lukuunottamatta), eikä poika ole ollut vielä ainuttakaan yötä luotamme poissa tai itseasiassa edes nukkunut meistä erillään. Hoidossa tämä on ollut (päiväkodin lisäksi) reilun kahden vuoden aikana vain muutaman kerran, joista näistäkin kaksi oli muuttomme, sekä päiväkodin vanhempainilta. Se kolmas olikin sitten viime kesänä se yksi ja ainoa kerta kun olemme olleet illallisella ilman pienokaista, ihan vain pariskuntana 😀

Miksi vanhemmat eivät sitten saisi ottaa sitä omaa aikaa arjesta? Tuntuu, että vanhempi (tai siis useimmissa tapauksissa se äiti) leimataan huonoksi ja itsekkääksi, jos uskaltaa ottaa yhtään aikaa itselleen tai saati sitten sanoa sitä ääneen. Voin kertoa, että jokainen tarvitsee hetken aikaa välillä itselleen. Olit sitten äiti tai et. Kuinka kykenet olemaan hyvä ja jaksava vanhempi, jos omat voimavarasi ovat miinuksen puolella tai oma identiteettisi on hukassa sen vuoksi, ettet ehdi lainkaan toteuttaa itseäsi? Tottakai äitiys on ja pysyy, enkä tietenkään haluaisi olla ilman lastani. Siltikään äitiys ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin ainoastaan äiti, enkä siellä äitiyden maskin takana lainkaan enää se nainen, joka ennen äitiyttäni.

Mietin, että voisiko yksi syy äitien uupumukseen olla juurikin tietynlaisessa identiteettikriisissä. Siinä, että unohdetaan se kuka on sisimmissään ja keskitytään vain siihen äitiyteen? Kaikissa äitiyden kierteissä kun pitäisi kuitenkin muistaa myös se, kuka minä olen. Siis äitiyden lisäksi. Kun muistelen taaksepäin meidän (tottakai todella ihanaa) vauvavuottamme, totesin yksi rankimmista tuntemuksista olleen tunne siitä, että ainoa tehtäväni on olla kävelevä maitokone. Kyllä, sanoin sen ääneen. Ainakin omalla kohdallani se ”oma itseys” oli kovin hukassa tuon vuoden aikana. Eikä siinä, on luonnollista että vauvavuosi tietenkin menee kovin vauvapainotteisesti, eihän siinä mitään väärää ole. Muistan itsekin ne harvat kerrat kun oli suoranainen ihme kun lähti käymään nopsaa postissa yksin.

Toisaalta sitten vauvan tai 1-vuotiaan kanssa on kuitenkin niin erilaista kuin 2-3-vuotiaan kanssa, joka tarvitsee seuraa, aktiviteetteja ja toimintaa jokainen sekunti. En olisi esimerkiksi itse tohtinut laittaa alle vuoden ikäistä päiväkotiin (esimerkiksi senkään vuoksi, etten kokenut tätä vielä fyysisesti niin kehittyneeksi, esimerkiksi kävelyn osalta), mutta en toisaalta tuomitse toista äitiä, joka siihen päätökseen tulee. Uskon itse, että jokainen äiti on juuri se paras äiti omalle lapselleen, sekä tekee juuri ne päätökset, jotka ovat omalle perheelle parhaita. Voin myös rehellisesti todeta, että kesälomailu taaperon kanssa on kyllä ihan kokopäivätyötä. Monet kun usein ajattelevat, että lapsen kanssa kotona oleskelevat äidit pääsevät helpolla tai että kotiäitien elämä on ikuista lomailua. Omalla kohdallani voin todeta, että ehkä jopa töissä on pitkässä juoksussa helpompaa kuin kotimammailla. Jos siis sen ”rankkuuden” puitteissa asiaa mietitään. Olen myös kuullut ilmiöstä, jossa lapsettomat ajavat asiaa saadakseen samat perhevapaat kuin lapsellisilla. Jep. Perhevapaathan kun juuri ovatkin sitä ”lomaa”. Ja eihän siinä, voihan se joillekin ollakin ja kiva heille! Jokatapauksessa, poika palasi tänään takaisin hoitoon ja itse palaan myös ylihuomenna takaisin töihin. Nämä kaksi päivää ajattelin aivan röyhkeästi lomailla, eli toisinsanoa hommailla normaalisti näitä blogijuttuja (kuten aikalailla jokaikinen päivä vuodesta, haha).

Ja koska tilanteet eivät läheskään aina ole niin yksinkertaisia, tulee muistaa, että lapset, äidit, perheet ja tietysti myös tilanteet ovat erilaisia. Se ei kuitenkaan tee äidistä sen huonompaa, oikeuta ketään tuomitsemaan toisen äidin valintoja tai tapoja toimia. Kuinka moni lapsi viettää esimerkiksi kokonaisia viikonloppuja isovanhempien luona? Mitäs sitten kun näiden lasten vanhempi arvostelee toista äitiä siitä, että tämä jättää lapsensa pariksi yöksi toisen vanhemman, eli isän luokse lyhyen lomareissun ajaksi? Tai siitä, kun äiti viettää muutaman lomapäivän vieden lapsen tarhaan? Onko näillä tuomitsevilla tyypeillä oikeasti niin puhtaat jauhot pussissa, että he ovat oikeutettuja arvostelemaan muiden vanhempien valintoja tai kykyä oikeasti asettua heidän kenkiinsä ja tilanteisiinsa?

Ja loppuun on todettava: Voi hyvä luoja kun te keillä on paljon tukiverkostoa ja hoitointoiset isovanhemmat lähellä, olette todella onnekkaita! Meidän tukiverkostomme on aikalailla nollissa, joten aina hyvät hoitajatkaan eivät ole aivan itsestäänselvyys. Kiittäkää tukiverkostoanne <3

No, mitä mieltä olette? Saako äiti olla muutakin kuin äiti? Sallitaanko äideille lomailu?

 

Kuvat Jutta.

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Alevinkki: Uutta kotiin pikkurahalla!

Halusin vinkata teille Elloksen huipentuneesta kesäalesta. Nyt tulee nimittäin jo alennettuihin tuotteisiin vielä päälle -30% lisäalennus, joten esimerkiksi sisustuslöytöjä kotiin voi tehdä nyt todella halvoin hinnoin 🙂

Omia suosikkejani alesta ovat esimerkiksi nämä kuvan Clarice-pussilakanat harmaana (ennen alea 30€, ovat jo nyt -50%), koralliset Iben-pussilakanat (ennen alea 12€, nyt -50%), Benin-ruukku (nyt 4€, -40%), Carla-pussilakanasetti puolipellavaa (!! 30€ ennen alea, nyt -50%. Näille jää siis parikymppiä hintaa!), aikuisten kylpytakki (25€ ennen lisäalea, nyt -50%), sekä ylelliset Leah-pussilakanat silkkimäistä satiinia. Myös näihin Gant Homen Key West Paisley-pussilakanoihin iskin silmäni. Aivan ihanat!

Ja sitten, mistä eniten innostuin itse alessa, oli Marimekon valikoima! Olen itse aivan hulluna Marimekon patakintaisiin ja keittiöpyykeisiin. Niitä löytyykin kiva valikoima alesta, suurimmassa osassa pyörivät aleprosentit nyt -30%, joista siis tulee vielä tuo -30% lisäale. Aletuotteet löytyvät tuolta viimeiseltä sivulta. Kannattaa kurkata!! 🙂 Erityisesti itseäni houkuttelevat nämä Mynsteri-patakinnas ja saman kuosin keittiöpyyhe.

Ja jos kiinnostaa erityisen halvat löydöt, bongasin itse nämä Rosanna-pussilakanat, joiden 10€ hinnasta lähtee vielä pois tuo -30%. Edullinen hankinta esimerkiksi mökille, vieras- tai lastenhuoneeseen!

Koko kodin alevalikoiman löydät täältä. Sisustustuotteiden lisäksi löytyy alesta myös valikoimaa naisille, miehille, sekä lapsille.

Lisäksi tulee uusiin tilauksiin hurja -30% alennus nyt myös normaalihintaisista tuotteista (tilauksen kalleimmasta tuotteesta)!

 

Tarjoukset ovat voimassa 30.7 saakka.

 

Sisältää kaupallisia linkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Määritteleekö koulutustaso sen kuinka tärkeitä olemme?

Muutamia vuosia sitten pyörivät mielessäni mietteet siitä, että teinkö oikean valinnan koulutuksen suhteen. Vai olisiko pitänyt valita joku toinen? Nuoruudessa haaveilin monesta eri alasta, kielitieteistä, matkailualasta, media-alasta, kauppatieteistä ja viestinnästä. En varmasti ollut ainoa, jolle ”se oma juttu” oli hieman epäselvää ja opiskelujuttujen suhteen oli fokus ehkä siinä, mitä vanhemmat toivovat. Eli yliopistoon. Olen kuitenkin aina ollut ihminen, joka tekee oman mielensä mukaan ja vanhempien kauhuksi päädyinkin sitten mutkan kautta opiskelemaan ammattikorkeakouluun. Ensin restonomiksi, josta vuoden opiskeluiden päästä hain uudelleen ja pääsinkin 2009 opiskelemaan Jyväskylän ammattikorkeakouluun tradenomiksi. Valmistuin töiden vuoksi hieman venähtäneen opparin valmistuessa 2013.

Monet ajattelevat, että tradenomin tutkinto on tyhjänpäiväinen yleiskoulutus, josta ei valmistu mihinkään konkreettiseen, vaan enemmänkin siihen valmistuneiden tradenomien massaan. Olen itse eri mieltä. Oman kokemukseni mukaan koulutus antaa kattavat eväät monenlaiselle urapolulle, sekä mahdollisuuden valita opinnot, jotka tukevat omaa urasuunnitelmaa. Tiimityöskentely ja työharjoittelu ovat lisäksi asioita, jotka ovat hyvin tulevaa työelämää tukevia. Toisaalta, olen aina ollut kirjatyyppiä ja itsenäinen työskentely, sekä tentteihin pänttääminen ovat olleet ehkä mieluisampia tapoja oppia, siksi koen, että joltain osin yliopisto-opiskelu olisi ajoittain voinut olla mieleisempää omalle oppimistyypilleni. Toki, enhän ole päivääkään yliopistossa opiskellut, joten en tietysti voi mennä sanomaan 😀

Koen, että liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto on omalla kohdallani ollut erinomainen valinta. Työpaikoissani on arvostettu asennetta, persoona ja omaa intoa työhön, eikä niinkään papereita. Useammassa työpaikassani on ollut sekaisin tradenomeja ja KTM:iä samoissa tehtävissä, melkolailla samoin ylenemismahdollisuuksin. Toisaalta onkin paljon kiinni yrityksestä, itselläni on todella hyviä kokemuksia työnantajana esimerkiksi Nordeasta, jossa yksilölle ja persoonalle annetaan suuri rooli urapolulla, eikä niinkään koulutukselle. Paljon onkin ollut kiinni hakijasta itsestään, sekä asenteesta, vaikka moniin tehtäviin onkin minimivaatimuksena esimerkiksi alempi korkeakoulututkinto.

Työelämässä peräänkuulutetaan muutenkin nykyään enemmän asenteellisia valmiuksia ja motivaatiota, eikä niinkään sitä, oletko käynyt koulusi akateemisesti vai ei-akateemisesti ammattikorkeakoulussa. Toki, poikkeuksiakin löytyy ja on täysin luonnollista, että joihinkin tehtäviin toivotaan sitä spesifiä koulutustaustaa juuri tietystä alasta tai aineesta. Siinä tilanteessa missä olen nyt, koen että amk oli kohdallani hyvä valinta, enkä ole katunut amisopintoja. Toisaalta olen myös itse muuttunut, ennen arvostin enemmän ylempää korkeakoulua, mutta omalla kohdallani olen päässyt pitkälle tradenomina, enkä koe että nykyisten tulevaisuuden suunnitelmien suhteen olisi juurikaan väliä, onko ne maisterin paperit vai ei.

Myönnän itsekin joskus muinoin sortuneeni siihen, että tekee jonkinlaisia johtopäätöksiä ihmisestä koulutuksen perusteella. Nykyään tämä on yksi niistä asioista, joita en voi sietää. Miksi toisesta ihmisestä tekisi yhtään sen paremman se, että tämä on päntännyt kirjoja ja päässyt läpi tietyistä kursseista tietyin arvosanoin? Ikäänkuin se määrittelisi jotenkin arvosi ihmisenä. Eikö loppupeleissä pitäisi olla merkitystä sillä, että teet jotain missä olet hyvä ja josta nautit, eikä se että pyrit saamaan toisten silmissä statusarvoa koulutuksella, ammattinimikkeellä tai meriiteillä? En tietenkään tuomitse tain arvostele myöskään heitä, jotka tätä tavoittelevat. Olen itsekin ollut niissä tilanteissa, joissa olen ollut ainoa AMK:ilainen ja olo on tietynlailla ollut ”huonompi”. On ajatellut, että olenko minä nyt jollain tapaa tyhmempi tai yksinkertaisempi vain sen vuoksi, etten hakenut 10 vuotta sitten toiselle opintopolulle? Tässä(kin) maassa kuitenkin tarvitaan niitä kaikenlaisia osaajia ja tekijöitä. Mielestäni kaikkien tekemälle työlle ja koulutukselle pitäisi antaa arvoa, eikä arvostella opintotason perusteella, että oletko fiksu vai luuseri. Tietenkin monilla on kouluttautumisessa kyse oppimisen halusta, tiedonnälästä. Siinä missä joku toinen saa kiksejä ja sisältöä elämäänsä kehittymällä kuntosalitreenissä, saa joku toinen vastaavanlaista nautintoa siitä, että opiskelee tiettyä alaa perinpohjaisesti.

Tokihan itsellänikin on vielä mahdollisuus suorittaa ylempi korkeakoulututkinto, vaikka juuri nyt pienen lapsen äitinä en jaksaisi opintoihin keskittyä. Asia voi kuitenkin parin vuoden päästä olla täysin eri. Oppimisen ja kouluttautumisen into ei nimittäin ole kadonnut minnekään, vaikka onkin tässä perhearjen kiireissä vajonnut tällä erää tärkeysjärjestyksessä alemmas. Toistaiseksi. En kuitenkaan tiedä, olisiko koulutuksella tai tutkintopapereilla näin vuosia valmistumisen jälkeen sen suurempaa merkitystä, mikäli tutkintonimike olisi toinen, esimerkiksi KTM. En ehkä tässä tilanteessa usko.

Näppituntumalla voisin kuitenkin ehkä uskaltaa sanoa, että tradenomina voi joutua itse tekemään enemmän asioiden eteen. Hankkimaan niitä suhteita työelämässä, miettimään omaa juttuaan, erottautua persoonallaan juuri niistä kaikista muista tradenomeista, joista aina tykätään jauhaa. Oma-alotteisuutta siis tarvitaan. Loppupeleissä melkolailla kaikessa tässä elämässä ovat asiat kiinni sinusta itsestään, vaikka toki on aloja, joilla työllistyminen valmistautumisen korvilla tai heti sen jälkeen onkin yleisempää. Myös urakehitys on tietysti aina henkilön itsensä käsissä, eikä hyviin palkkoihin useimmissa tilanteissa pääse heti käsiksi, vaan juuri sen oman näytön, kokemuksen ja asenteen avulla. Enkä tarkoita, että kaikki välttämättä edes haluaisivat tätä. Jollekulle voi olla mieleinen tilanne se, että saat mieluisan paikan, jossa haluat pysyä ilman haaveita suuremmasta vastuusta tai sen myötä palkkapussista. Näitä tyyppejä varmasti löytyy kaikista koulukunnista.

Jos nyt pitäisi päättää uudestaan mitä menisin opiskelemaan, voisi olla että valitsisin kaupallisen alan sijaan esimerkiksi yliopiston viestinnän opinnot. Toisaalta, elämässä on turha haikailla menneeseen. Kaikki kokemukset, menneet valinnat ja työpaikat kuitenkin ovat muovanneet sen, mitä olet nyt. Mistä sen tietää jos omakin urapolkuni vielä joskus kokee täyskäännöksen ja kiinnostun jostain aivan uudesta jutusta? Koskaan ei nimittäin ole liian myöhäistä itsensä kehittämiselle 🙂

Tuo musta pipo on muuten tuoreimpia tekeleitä ja kyseistä mallia olen tekemässä myös muutamia teille myyntiin!! Asiasta enemmän elokuun puolella! 🙂

Shortsit / H&M (ostettu vuosia sitten)

Toppi/mekko / Afends

Flipflopit / Havaianas

Laukku / Balenciaga

Pipo / itse tehty

Sitten loppukevennyksenä. Jos saisin valita ihan minkä tahansa koulutuksen tai ammatin unohtaen koulumenestyksen, pääsykokeet ja kaiken muun paitsi oman kiinnostuksen, mikä olisin? Haluaisin olla esimerkiksi psykiatri, FBI-tutkija / profiloija tai sitten sosiologi, joka tutkisi esimerkiksi naisten asemaa ja naisiin kohdistuvia rikosilmiöitä maailmalla, tai sitten nuorten syrjäytymistä.

Minkä ammatin tai koulutusalan valitsisitte, jos saisi valkata ihan minkä tahansa?

 

Kuvat Jutta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 11 kommenttia.

Outoja sattumia

Moikka ja terkkuja Köpiksestä! Yritän ehtiä huomenna postailemaan reissukuulumisia täältä, uudesta lempparikaupungistani. Vietän tänään 31v-synttäreitäni, luultavammin juhlapäivä vierähtää vintageliikkeitä koluten, jee! Tällä välin halusin kertoa täälläkin erikoisesta asiasta, joka sattui perjantaina. Sinänsä hassua kun juuri äskettäin ehdin kirjoitella intuitiosta ja melkein heti perään tapahtui hassuja sattumia. Tai oikeastaan outoja juttuja ja rakastan semmoisia! Tiedättekö semmoisia mystisiä tapahtumia, jotka jostain kumman syystä tapahtuvat ja varmasti juuri silloin kun on tarkoituskin. Juuri niitä asioita, joista melkein saa kylmiä väreitä ja miettii, että miksi tämä tapahtui juuri nyt?

Olin perjantaina viettänyt sadepäivää terassin aurinkotuolissa loikoillen, neuloen, kuunnellen äänikirjaa ja sun muuta rentoilujuttuja. Keskellä päivää huomioni jostain kumman syystä kiinnittyi kaikkein pitkäikäisimpään viherkasviini, joka on valehtelematta ollut minulla noin 20 vuotta. Siis jostain vuodesta 97 tai 98 lähtien. Käpylässä kasvi majaili ikkunalaudalla, mutta täällä nykyisessä kodissa ovat kasvien paikat olleet hieman rajalliset ja tuo sinnikäs soturi on pikkuhiljaa ”masentunut” takan päällä ja mennyt yhä huononmpaan kuntoon. Aivan yhtäkkiä tuli semmoinen fiilis, että nyt on tehtävä jotain ja otin kasvin kanssani pihaan. Jostain syystä intouduin kaivelemaan ruukkua ja mitä ihmettä! Löysin sieltä lapsena jostain luonnosta poimimani ”kultakiven”, jota en ollut edes muistanut 😀

Olen löytänyt tuon kiven varmaan joskus vuonna 98, mutta siitä ei ole pienintäkään hajua, miten se on ruukkuun joutunut tai kauan se on siellä ollut? Anyway, todella outo sattuma, varsinkin kaikkien näiden viimeaikojen kivijuttujen jälkeen! (Ja tuo kultakivi on muuten ihan mieletön, kerroinhan että olen jo lapsena ollut kivityttö :D) Istuin terassilla ja ihailin aikani tuota kiveä, kunnes yhtäkkiä iski ihan järjettömän paha mieli kasvin puolesta. Olemme asuneet tässä yli puolitoista vuotta, enkä koko tänä aikana ole nostanut sitä toiseen paikkaan, vaikka olen selvästi huomannut, että se kärsii. Olen ihan kamala ja olin vielä miettinyt heivaamani sen menemään, koska se alkoi olla jo niin kärsinyt! 🙁 Kävin samana päivänä multaostoksilla, nypin kasvista kaikki huonot lehdet oksineen pois, vaihdoin mullat ja pieni puutarha-apurini tuli antamaan sille vettä omalla pienellä kastelukannullaan.

Toivon, että kasvi tuosta vielä elpyy vanhaan eloonsa sateen ja auringon voimin. Kun se on kerännyt voimia, niin nostan sen ehdottomasti paraatipaikalle. Jäin jälkeenpäin tuumailemaan, että mikä tarkoitus tällä oli? Että juuri tänään saisin päähäni nostaa kasvin aurinkoon ja löytäisin vielä tuon kivenkin? Varmasti jokin syvempi merkitys kuitenkin varmasti. Vaikka tämä jonkun muun mielestä kuulostaisi turhanpäiväiseltä lässytykseltä, niin oma kantani on, että kaikkea mikä elää, tulee hoitaa rakkaudella. Ehkäpä tämän merkitys oli löytää jotain vanhaa ja unohdettua uudelleen, voi olla että se syvempi merkitys joskus selviää 🙂

Aurinkoista maanantaita!

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Lomakuulumisia ja minä ilman pidennyksiä

Minulla alkoi maanantaina virallisesti kesäloma kun poika palasi kesälomilta takaisin tarhaan. Ja voi kun onkin ollut outoa hengailla kotona ilman mitään sen kummempia pakollisia juttuja tai tehtäviä asioita. Ihanan rentouttavaa! Heräillään aamuisin viimeistään seiskalta, koska vien pojan aamuisin tarhaan ja jatkan itse siitä suoraan sitten lenkille, eli mistään myöhäisistä herätyksistä ei voisi puhua, mutta jääpähän aikaa enemmän päiviin. Eivätkä nuo herätykset millään tapaa minua haittaa, vaikka omakin unirytmi on tässä lomaillessa siirtynyt hieman myöhäisemmäksi. Se on kyllä mainittava, että nämä helteet ovat laiskistaneet varmasti itse jos kunkin. Päivät ovatkin siis menneet todella chilleissä meiningeissä, pääasiassa neuloen, aamulla meditoiden lenkin jälkeen, kuunnellen äänikirjoja ja tällä viikolla kävin myös hoitamassa asioita keskustassa. Eli todella stressivapaasti siis! En valita ollenkaan 🙂

Mietin alkuun, että pitäisinkö pojan kotona koko kuukauden kanssani lomalla, mutta totesimme sitten, että haluan itsekin viettää edes reilun viikon kotona niin, että saan hyvin tehtyä joitain hommia, kuten järjesteltyä kaappeja, luettua ja kaikkea semmoista, joiden tekeminen on vähän haastavampaa kun on lapsen kanssa. Ja toki, tarvitseehan äitikin lomaa, eikä se tarkoita sitä, että äiti olisi itsekäs. Tai joku jokaisen täytyy olla terveellä tavalla itsekäs ja huolehtia omasta jaksamisestaan.

Reissataan kuitenkin kesäloman ulkopuolella perheen kanssa ainakin pari kertaa, joten vuoteen kertyy kuitenkin reippaammin yhteistä perhelomailua, kun monille tuon kuukauden kesäloman aikana. Toinen syy pojan laittamiseen loppulomani ajaksi hoitoon oli se, että tämä oikeasti viihtyy tarhassa ja käyttäytyykin siellä kuulemma huomattavasti paremmin kuin kotona (eli ei esimerkiksi viskelele tavaroita tai lautasia :D). Vaikka usein sanotaan, ettei alle kolmevuotias oikeasti tarvitse sosiaalisesta näkökulmasta muiden lasten seuraa, olen itse kuitenkin jossain määrin eri mieltä.

Ei varmaan olla ainoita, joiden perheessä Ryhmä Hau on the thing.. Tunnari soi mulla päässä jokaikinen päivä. Mulla on jo oma lempparikin noista (Samppa) 😀

Poika on nyt alkanut jo jonkin verran leikkimään muiden lasten kanssa (vaikka se nyt vielä semmoista vähän alkeellista onkin :D), mutta varsinkin hieman vanhempien lasten kanssa leikkiminen on jotain, mistä hän tykkää hurjasti! Ja kehittää varmasti monelta kantilta myös vuorovaikutuskykyjä. Itse kun en kykene samanlaiseksi leikkikaveriksi kun joku toinen pienempi siellä tarhassa. Itse näen siis pienen lapsen sosiaaliset suhteet myös suurena plussana ja koska meillä ei ihan kamalasti ole kaveripiirissä lapsia, on tarha sitten se leikkipaikka ja on ilo huomata, että pieni tosiaan nauttii muiden seurasta.

Innostuin ekana lomapäivänä keräilemään jopa kukkia 😀 Tällä viikolla on muutenkin tullut tehtyä asioita, joita en yleensä ikinä tee arkena. Kuten kaappien järjestely, kunnon löhöily ja tavaroiden järjestely.

Ylemmissä kuvissa muuten pitkästä aikaa kuvaa täysin omasta tukastani. Pidennyshuolto oli lomien vuoksi päässyt venähtämään ja päädyin repimään roikkuvat sinetit irti. Oma tukka on tällä hetkellä siis varsin lyhyt, mutta huonon latvan katkeiltua käytännössä kokonaan pois on kunto yllättävän hyvä. Kasvattelu siis jatkuu.. Moni teistä totesi Instan puolella, että pitäisi pysyä tuolla omalla tukalla, mutta katsotaan. Jos se olisi kauttaaltaan edes 5-10cm pidempi, niin olisin niin iloinen! Onneksi tukka kasvaa.

Huomenna suuntaan Köpikseen, joten alkuviikosta tulossa kuulumisia sieltä! Tarkoituksena koluta ainakin vintageliikkeitä ja Isabel Marantin liike, johon olen himoinnut pääseväni jo vuosia ;D Jos Köpiksen kuulumiset kiinnostaa, niin reaaliaikaisia matkajuttuja voi seurailla IG Storiesissa @iines

Kivaa viikonloppua!!

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 14 kommenttia.