Meillä oli miehen kanssa viime viikolla ”vaihtovapaat”. Ensin vietti mies pojan kahdenkeskistä laatuaikaa kotona alkuviikon minun ollessa Kööpenhaminassa ja minä taas olin loppuviikon, sekä viikonlopun pienen kanssa kaksin kotona kun mies lähti Kotkan meripäiville ja Hankoon surffaamaan. Poika oli loppuviikon kamalassa räkätaudissa ja viime päivät ovatkin menneet siitä toipuessa. Usein juuri miehet lähtevät ”poikien reissuille” mökille tai muuta, mutta tuntuu välillä, että se olisi meiltä äideiltä jotenkin kiellettyä. Ilman lasta siis. Me pyrimme siihen, että molemmat saavat tasapuolisesti myös omaa aikaa, sekä sitten myös kahdenkeskistä aikaa lapsen kanssa. Olihan kumpikin meistä vuorollaan myös hoitovapaalla (johon lämmöllä kannustan kaikkia miehiä!!) Vauvavuosi tottakai vierähti jo imetyksenkin vuoksi melkolailla minä ja vauva yhteen liimattuina, mutta noin muuten olemme pyrkineet siihen, että molemmat vanhemmat olisivat lapselle suurinpiirtein yhtälaisia kiintymyksen kohteita. Joissakin perheissä voi dynamiikka olla kovin eri ja isä esimerkiksi paljon poissa kotoa, jolloin on luonnollista, että äidistä muodostuu se ”ykkösturva”. Eikä tämäkään väärin, jokainen perhe tottakai tekee tavallaan.
Kuten monet ehkä tietävät, olemme perheen kesken yhdessä käytännössä aina (tietysti työpäiviä lukuunottamatta), eikä poika ole ollut vielä ainuttakaan yötä luotamme poissa tai itseasiassa edes nukkunut meistä erillään. Hoidossa tämä on ollut (päiväkodin lisäksi) reilun kahden vuoden aikana vain muutaman kerran, joista näistäkin kaksi oli muuttomme, sekä päiväkodin vanhempainilta. Se kolmas olikin sitten viime kesänä se yksi ja ainoa kerta kun olemme olleet illallisella ilman pienokaista, ihan vain pariskuntana 😀
Miksi vanhemmat eivät sitten saisi ottaa sitä omaa aikaa arjesta? Tuntuu, että vanhempi (tai siis useimmissa tapauksissa se äiti) leimataan huonoksi ja itsekkääksi, jos uskaltaa ottaa yhtään aikaa itselleen tai saati sitten sanoa sitä ääneen. Voin kertoa, että jokainen tarvitsee hetken aikaa välillä itselleen. Olit sitten äiti tai et. Kuinka kykenet olemaan hyvä ja jaksava vanhempi, jos omat voimavarasi ovat miinuksen puolella tai oma identiteettisi on hukassa sen vuoksi, ettet ehdi lainkaan toteuttaa itseäsi? Tottakai äitiys on ja pysyy, enkä tietenkään haluaisi olla ilman lastani. Siltikään äitiys ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin ainoastaan äiti, enkä siellä äitiyden maskin takana lainkaan enää se nainen, joka ennen äitiyttäni.
Mietin, että voisiko yksi syy äitien uupumukseen olla juurikin tietynlaisessa identiteettikriisissä. Siinä, että unohdetaan se kuka on sisimmissään ja keskitytään vain siihen äitiyteen? Kaikissa äitiyden kierteissä kun pitäisi kuitenkin muistaa myös se, kuka minä olen. Siis äitiyden lisäksi. Kun muistelen taaksepäin meidän (tottakai todella ihanaa) vauvavuottamme, totesin yksi rankimmista tuntemuksista olleen tunne siitä, että ainoa tehtäväni on olla kävelevä maitokone. Kyllä, sanoin sen ääneen. Ainakin omalla kohdallani se ”oma itseys” oli kovin hukassa tuon vuoden aikana. Eikä siinä, on luonnollista että vauvavuosi tietenkin menee kovin vauvapainotteisesti, eihän siinä mitään väärää ole. Muistan itsekin ne harvat kerrat kun oli suoranainen ihme kun lähti käymään nopsaa postissa yksin.
Toisaalta sitten vauvan tai 1-vuotiaan kanssa on kuitenkin niin erilaista kuin 2-3-vuotiaan kanssa, joka tarvitsee seuraa, aktiviteetteja ja toimintaa jokainen sekunti. En olisi esimerkiksi itse tohtinut laittaa alle vuoden ikäistä päiväkotiin (esimerkiksi senkään vuoksi, etten kokenut tätä vielä fyysisesti niin kehittyneeksi, esimerkiksi kävelyn osalta), mutta en toisaalta tuomitse toista äitiä, joka siihen päätökseen tulee. Uskon itse, että jokainen äiti on juuri se paras äiti omalle lapselleen, sekä tekee juuri ne päätökset, jotka ovat omalle perheelle parhaita. Voin myös rehellisesti todeta, että kesälomailu taaperon kanssa on kyllä ihan kokopäivätyötä. Monet kun usein ajattelevat, että lapsen kanssa kotona oleskelevat äidit pääsevät helpolla tai että kotiäitien elämä on ikuista lomailua. Omalla kohdallani voin todeta, että ehkä jopa töissä on pitkässä juoksussa helpompaa kuin kotimammailla. Jos siis sen ”rankkuuden” puitteissa asiaa mietitään. Olen myös kuullut ilmiöstä, jossa lapsettomat ajavat asiaa saadakseen samat perhevapaat kuin lapsellisilla. Jep. Perhevapaathan kun juuri ovatkin sitä ”lomaa”. Ja eihän siinä, voihan se joillekin ollakin ja kiva heille! Jokatapauksessa, poika palasi tänään takaisin hoitoon ja itse palaan myös ylihuomenna takaisin töihin. Nämä kaksi päivää ajattelin aivan röyhkeästi lomailla, eli toisinsanoa hommailla normaalisti näitä blogijuttuja (kuten aikalailla jokaikinen päivä vuodesta, haha).
Ja koska tilanteet eivät läheskään aina ole niin yksinkertaisia, tulee muistaa, että lapset, äidit, perheet ja tietysti myös tilanteet ovat erilaisia. Se ei kuitenkaan tee äidistä sen huonompaa, oikeuta ketään tuomitsemaan toisen äidin valintoja tai tapoja toimia. Kuinka moni lapsi viettää esimerkiksi kokonaisia viikonloppuja isovanhempien luona? Mitäs sitten kun näiden lasten vanhempi arvostelee toista äitiä siitä, että tämä jättää lapsensa pariksi yöksi toisen vanhemman, eli isän luokse lyhyen lomareissun ajaksi? Tai siitä, kun äiti viettää muutaman lomapäivän vieden lapsen tarhaan? Onko näillä tuomitsevilla tyypeillä oikeasti niin puhtaat jauhot pussissa, että he ovat oikeutettuja arvostelemaan muiden vanhempien valintoja tai kykyä oikeasti asettua heidän kenkiinsä ja tilanteisiinsa?
Ja loppuun on todettava: Voi hyvä luoja kun te keillä on paljon tukiverkostoa ja hoitointoiset isovanhemmat lähellä, olette todella onnekkaita! Meidän tukiverkostomme on aikalailla nollissa, joten aina hyvät hoitajatkaan eivät ole aivan itsestäänselvyys. Kiittäkää tukiverkostoanne <3
No, mitä mieltä olette? Saako äiti olla muutakin kuin äiti? Sallitaanko äideille lomailu?
Kuvat Jutta.
Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.