Julkaistu

Tasapainottelua stressin ääripäiden välillä

Saatatte muistaa syyskuisen postauksen uupumuksestani. Sen koommin en ole aihetta täällä avannut, mutta jokunen on saattanut miettiä, että mikä on tilanne tällä hetkellä asian suhteen. Näin jälkeenpäin olen saanut postaukseen liittyen paljon palautetta kasvotusten, sitä samaistuvaa ja ymmärtävää, joka on auttanut itseänikin oivaltamaan, että ollaan varsin yleisen ilmiön äärellä. Nykymaailma luo paineita joka suunnasta. Sinun on oltava täydellinen ja lähes ylisuoriutuva äiti, puoliso, työntekijä. Odotuksia kohdistuu joka suunnalta ja itseään verrataan usein muihin. Aikaa on kulunut ja toki tilannekin kohentunut huomattavasti noista alkukesän ajoista. Ei minua nolota myöntää, että välillä on huonompia päiviä. Niitä on meillä kaikilla. Siis niitä kun tekisi vaan kaivautua sänkyyn peiton alle piiloon maailmalta. Sydän tykyttää, ahdistaa, asioiden hoitaminen loppuun tökkii ja tuntuu, että on niin paljon tehtäviä asioita, ettei saa yhtäkään loppuun saakka. Miten sitä onkaan taas osannut haalia itselleen liikaa hommaa? Niin, että sitä pursuaa ihan joka puolelta ja tuutista.

Onneksi tämmöisiä kausia on harvemmin, mutta nyt kun eräs päivä asiaa ajattelin, elin päivittäin tuommoista ultimaalista stressi-arkea. Jossain määrinhän stressi on hyväksi. Positiivinen stressi voi kannustaa sinua parempiin tuloksiin, mutta sitten taas pitkittynyt stressi ja liian kiireinen elämä voi johtaa juuri väsähtämiseen tai uupumukseen. Toisessa ääripäässä taas sitten tietynlainen tylsistyminen ja taantuminen, kun ei pääse toteuttamaan tai haastamaan itseään tarpeeksi. Näin kävi juuri itselleni keväällä. Tylsä ja tietyllä tavoin kiireetön (tai eri tavalla kiireinen) elämä, kuten juuri kotiäitiys voi sekin olla mielelle yllättävän rankkaa. Uskokaa tai älkää, olen jaksanut itse huomattavasti paremmin töissä käydessä, vaikka kotona odottaakin illalla ne kotihommat ja sama arki. Vaikka päivisin joutuukin hoitamaan enemmän asioita kun hoitovapaalla, miettimään, pohtimaan ja tekemään.

Esimerkiksi tämä viikko on taas ollut jotenkin ihan överi-kiireinen tai sitten pinna vaan oli kireällä alkavan flunssan vuoksi. Oikeastaan jokaiselle päivälle jotain hoidettavia asioita, jotka eivät katso sitä, että oletko flunssassa vai et. Kiireisiä viikkoja tulee ajoittain. Kun tietää, että jokaiselle päivälle on hommia ja hoidettavaa. Silloin niitä stressinhallintakeinoja tarvitaan, irtaantumista rutiineista henkisesti ja fyysisesti, niin että vaikka hengailisi sohvalla, ei ajatuskaan lähde harhailemaan seuraavan viikon eläinlääkärikäyntiin, kotitöihin, blogipostauksiin, työasioihin tai muihin arkisiin juttuihin.

Olen itse jo aikapäiviä sitten pyrkinyt hyväksymään sen asian, ettei pienen lapsen äitinä enää tosissaan ole niin paljoa sitä aikaa rentoutua, parisuhteen kahdenkeskeiselle ajalle tai aikaa ihan vaan itselleen. Tämän faktan suhteen olen varsin sinut, mutta jokainen kaipaa kuitenkin välillä irtottoja. Välillä (tai aika usein) äitiys saattaa tuntua siltä, että olet töissä käytännössä arjen jokainen minuutti. Ehkä syksyn ja talven tulevan loman puuttuminen on siitä syystä ollut itselleni semmoinen kriisi, vaikka reissaisi lapsen kanssa, on se silti tietysti rentouttavaa kun pääsee eroon kotiympyröistä ja viettämään enemmän aikaa juuri perheen kesken ilman sen kummempia velvollisuuksia.

Yksi tavallaan huonoista puolistani on liiallinen tunnollisuus. Välillä ei osaa sanoa ei, hoitaa sitä ja tätä, hujeltaa menemään niin kovaa kunnes havahtuu siihen, että voimat ovatkin aivan loppu. Tunne siitä, että on vain pakko jatkaa hommia, kunnes kaikki ”pakollinen” on tehty alta pois. Homman juju onkin siinä, että pitäisi osata kartoittaa asiat, jotka oikeasti ovat niitä tärkeitä, eikä suotta pyrkiä mihinkään yli-inhimillisiin suorituksiin. Itse olen ehkä juuri semmoinen hommien haalija, joka tykkää puuhastella sitä ja tätä. Suurimman osan ajasta tietysti nautin siitä mitä teen, joitain arjen tylsiä pakkohommia lukuunottamatta. Mutta olen toki oppinut myös sanomaan ei ja tekemättä hommia, jos aika ei riitä. Vähän sama kotihommissa, siivoan omat jälkeni ja odotan, että kukin hoitaa sen oman tonttinsa. Priorisoi hommat niin, että kiireessä tekee vain ne oikeasti tärkeät.

Takki / H&M Trend (2015)

Farkut / Liu Jo

Raitapaita / Minimum (valkovihreänä täällä)

Laukku / Balenciaga

Tennarit / Vans (nämä, osa muista sävyistä nyt -40% täällä!)

Kaulariipus / Glitter (aitohopeaa N-kirjainriipuksella täältä)

Postauksen idea oli kai se, että stressin ja kiireenkin kanssa tulisi löytää tietynlainen tasapaino. Vaikka nyt onkin tullut täällä kiireestä jauhettua, niin voisin todeta asian olevan ihan hyvällä tolalla ajoittaisia pahempia kiirekausia lukuunottamatta. Kumpikaan ei loppupeleissä ole hyvä tilanne: Liiallinen kiire tai ääripäässä kaiken kiireen puuttuminen ja tyhjänpanttina oleminen. Sepä onkin se vaikein homma, tasapainotella näiden kahden ääripään välillä.

Mikä sitten voi auttaa arjen kaaokseen tai tylsistyneen mielen ”hoitamiseen”? Näistä nyt saisi kasaan ihan oman postauksen ja toisaalta taas olen useista jo jauhanut täällä kyllästymiseen saakka, mutta voisin kiteyttää näin äkkiseltään kahteen seikkaan: Mielekkäiden asioiden tekeminen ja arjen organisointi. Mielekkäät asiat voivat olla perheen kesken tapahtuvia harrastuksia, liikunta ihan yksikseen, lukeminen.. Pointtina se, että ajatukset saa muualle siitä arjesta, silloin mielikin virkistyy. Kävimme juuri perheen kesken pizzalla ja Prismassa shoppailukeikalla, jopas virkisti flunssaputken jälkeen, vaikka olikin varsin perinteinen ja simppeli juttu! Toinen tärkeä seikka on juuri organisointi ja ajanhallinta. Millä ajalla teen minkäkin jutun, mitkä ovat oikeasti tärkeitä ja mitkä turhia juttuja? Mitä voi jättää huomiseen? Mihin haluan ensisijaisesti käyttää aikani?

Muilla samoja fiiliksiä, että tuo arjen kiireiden tasapainottelu on ajoittain haastavaa?

 

Sisältää kaupallisia linkkejä. Kuvat Jutta Hirsimäki

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Julkaistu

Superhelpon avokadolevitteen resepti + pari flunssarohtoa

Pari päivää olen koomaillut vuosisadan flunssassa. Eilen en pahemmin kyennyt edes blogin pariin, aamulla oli pakko hoitaa pois alta eräs tapaaminen ja sen jälkeen koomailin kotona kuumessa. Jos olin muutama viikko sitten flunssassa, niin se  nuha ja köhä oli varsin pientä tähän verrattuna. Toissayönä ehdin jo pelätä influenssaa, mutta onneksi ei kuitenkaan niin paha tilanne. Salettiin taas joku päiväkodista tarttunut ihana pöpö, blaah. Harvemmin olen ”kunnolla” kipeänä, mutta toivottavasti vikaa kertaa tänä syksynä/talvena. Koko viikko on ollut jotenkin ihan superstressaava, ehkä veto on ollut alkavan flunssankin vuoksi pois ja olen yrittänyt fokusoida mielen viikonloppuun, mennä päivä kerrallaan. Onneksi kuitenkin jo viikonloppu edessä ja ensi viikolla onneksi vähemmän ohjelmaa tiedossa! Olo on tänään jopa huonompi kuin eilen, joten pyhitän päivän ehdottomasti levolle. Terkkuja siis täältä peiton alta pyjamassa.

Tällä hetkellä yritän parannella tautia kaikenmaailman rohtojen avulla. Vitamiineja, valkosipulia ja lemppariani kurkumalattea, jossa on myös ripaus inkivääriä. Nykyään teen kurkumalatten mantelimaitoon ja voin suositella. Ihan ehdoton herkkujuoma tähän syksyyn! Nyt flunssan kourissa halusin vähän jytymmän tehojuoman ja lisäsin latten sekaan lusikallisen kookosöljyä. Itse olen käyttänyt tuota Viridianin kurkumalatte-jauhetta, mutta seuraavaksi lähtee ostoon tämä Sonnentorin tuote kympillä. Jauhe on todella riittoisaa kun yhteen kupilliseen tulee vain puolikas teelusikallinen 🙂 Suosittelen testaamaan, itse yritän iltapäivisin välttää liiallista kofeiinin saantia, joten kurkumalatte on kivaa vaihtelua kahville ja teelle. Lapsena äiti ujutti aina flunssassa Echinacea-tippoja ja yök ne maistuivat pahalta. Eipä siinä, jos haluaa lievittää flunssaoireita niin vähät kyllä välittää siitä mausta. Nyt olen suihkinut parin tunnin välein tuota Echinacea-kurkkusuihketta.

Eilen lojui keittiössä muutama avokado, jotka vain oli pakko käyttää pois ja päätin tehdä pitkästä aikaa avokadolevitettä odottamaan valmiiksi aamua. Raaka valkosipuli on asia, jota nyt kaipaa (eikä kyllä väliä vaikka kuinka dunkkaisi) ja pistin sitä tähän levitteeseen ihan kunnolla, 5 kynttä 😀

Avokadolevitteeseen tarvitset siis:

2-3 pehmeää ja kypsää avokadoa, paras on jos ovat todella pehmeitä eli ihan viittä vaille ylikypsiä, sopivat levitteeksi silloin erinomaisesti

Valkosipulia oman maun mukaan, esimerkiksi 2-3 kynttä

Puolikkaan sitruunan mehu

Suolaa ja pippuria

Sitruuna toimii tässä maun raikastajan lisäksi myös säilöntäaineena, sitruuna nimittäin ehkäisee levitteen tummumisen, normaalistihan avokado menee ruskeaksi avattuna. Sitruunan tai limen kanssa taas ei! Kaikki ainekset mössätään haarukalla todella hienoksi levitteeksi ja annetaan maustua kannellisessa rasiassa jääkaapissa. Aivan superhyvää leivän päällä. Ja todella yksinkertaista, sekä nopeaa valmistaa, vaikka olisi kuinka koomassa 😀 Toimii myös laiskan naisen guacamolena! Jos haluaa tästä vielä vähän täyttävämmän, voi sekaan lisätä raejuustoa.

Kivaa viikonloppua kuitenkin, toivottavasti te vältytte flunssalta!

 

Terveystuotteet saatu blogin kautta. Sisältää kaupallisia linkkejä.

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Julkaistu

Farkkua farkun kanssa ja kiireviikon mietteitä

Blogissa on vietetty melkolailla ura-aiheista viikkoa! Kiva jos työaiheiset postaukset ovat olleet mieleen, aina saa ehdottaa niiden suhteen tarkempia aiheita.  Innolla kyllä tuosta lemppariaiheestani kirjoitan! Jos viime viikolla kerroin normaalia rauhallisemmasta viikosta, on tämä viikko sitten taas kaikkea muuta. Pirusti hommaa, reissaamista työtapaamisiin junalla, tapahtumia, omia menoja.. Blaah. Eilen olin illalla niin pää pyörällä kaikista päivän hommista, että siinä vaiheessa kun sain poika sylissä katsottua juna-aikataulut koneelta, laitettua kahvit, laukun ja aamun vaatteet valmiiksi, niin sai vihdoin huokaistua helpotuksesta 😀 Eikä siinä, kivoja juttuja kaikki, mutta välillä on niitä horror-viikkoja kun tuntuu, että yksinkertaisesti kaikki tekeminen kasaantuu juuri sille ajalle. Kun viikonloppu koittaa, niin huokaisen syvään!

Nyt olisi kuitenkin vaihteeksi aivan muiden aiheiden vuoro ja keskiviikon kunniaksi viikon ensimmäistä asukuvaa. Pakko sanoa, että tällä kertaa oli nappivalinta taustan suhteen. Jotenkin iho näyttää todella kivan sävyiseltä tuon korallisen seinän edessä! Itse en ole kovin nirso asukuvien taustan suhteen, mutta onhan sillä tosiaan merkitystä. Ihan eri asia ottaa asukuvia kaupunkimaastossa kun jossain meidän läheisellä metsäpolulla tai omalla pihalla. Taustalla ja sijainnilla todellakin on merkitystä kuvien yleisessä tunnelmassa, haha! 

Joku saattaa muistaa blogista vuosien takaa nuo Liu Jo:n Bottom up-farkut. Nuo olivat kovassa käytössä joskus vuonna 2012-2013, jonka jälkeen olin jotenkin unohtanut farkut kokonaan. Yksi päivä kaivelin vaatekaappia ja kappas, löysin samalla myös vanhat lempparifarkkuni. Jotka muuten ovat edelleen aika kivat, vaikka yleisesti en voikaan sietää mitään Freddy-tyylisiä efektejä housujen takapuolessa. Täytyykin tutkia joku päivä, että myykö kukaan Suomessa enää Liu Jo:ta sen jälkeen kun Fashionstore meni konkkaan.

Myös tuo H&M:n farkkupaita on aivan ikivanha jostain 6-7v takaa. Eihän siinä, hyvin palvelee edelleen! Farkkupaitakin on semmoinen vaatekappale, joka palaa aina ajankohtaiseksi. Yritän välttää semmoisten ”muodissa kiertävien” vaatteiden kirppikselle kuskaamista, koska muutaman vuoden päästä sen kyseisen vaatekappaleen ostamisesta innostuu taas uudelleen, vaikka siihen hetkeksi kyllästyisikin. Farkkupaidat, farkkutakit, flanellipaidat, lappuhaalarit, mitä näitä juttuja onkaan, jotka kiertävät muodin mukana ja pompahtavat aina muutaman vuoden välein takaisin kuvioihin.

Takki / Marella Sport (vintage 2nd hand)

Farkkupaita / H&M

Pipo / Samsoe & Samsoe (tämä)

Farkut / Liu Jo

Nilkkurit / Isabel Marant

Kello / Swatch

Nyt kuitenkin niitä aamun hommia! Heräsin tosiaan ekan kerran 4:30, jonka jälkeen onneksi sain vielä unta ja heräsin uudelleen 5:30. Pyörin hetken sängyssä lämpimän peiton alla, kunnes raahauduin suihkuun pesemään hiukset. Ihan ennätys, että kerrankin pesen hiukset aamulla! Tähän saakka olin mennyt tyyliin viikon sotkunutturan tai pipon voimin, kun ei ole paljoa ehtinyt tukkaan panostaa ;D

Kivaa keskiviikkoa!

 

Sisältää kaupallisen linkin. Kuvat Jutta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Julkaistu

Ah, aina yhtä ärsyttävä ja puhuttava aihe, blogien kaupallisuus!

Blogien kaupallisuus ja yhteistyöt on aihe, joka tuntuu olevan jatkuvana puheenaiheena. Ilmiö kun on sen verran uusi, että jaksaa ehkä senkin vuoksi ihmetyttää, ärsyttää ja aiheuttaa kysymyksiä. Maailma ja teknologia kehittyvät huimaa vauhtia, väistämätön tosiasia on myös se, ettei työelämäkään tule enää olemaan ennallaan. Lähes kaikilla aloilla katoaa jatkuvasti työpaikkoja ja työtehtäviä automatisoinnin, sekä digitalisoitumisen myötä. Ennen kaikki tehtiin ihmisvoimin, palveltiin asiakkaita kasvotusten, tuotettiin kotimaista. Nykyään taas ohjataan asiakkaat verkkoon, omatoimiseen asioiden hoitamiseen, asiakirjat ovat verkossa vanhanmallisen arkistoinnin sijaan ja tavara pyritään tuottamaan siellä, missä se on kaikkein kustannustehokkainta.

Työpaikkoja valitettavasti lähtee, mutta onneksi niitä syntyy myös sitä mukaa lisää! Paljolti juuri digiosaamisen ja erilaisen konsultoinnin ympärille. Jos perinteiset hanttihommat ovat vähentyneet, on tilalle tullut paljon asiantuntijatyötä. Eräs uusi työn ala on juurikin sosiaalinen media ja sen eri muodot markkinoinnissa. Onhan se totta, että muutokset tuottavat aina vaikeuksia sopeutua uuteen ja täysi fakta on, että nykyään yllättävän moni työllistää itsensä blogilla tai somella. Ja sehän on aivan loistavaa! Jos työpaikat vähenevät, niin kekseliäät luovat itselleen semmoisen ja vieläpä melko kivan semmoisen.

Blogien lukeminen on lukijoille ilmaista, joten mielestäni bloggaajan saama korvaus tekemästään työstä ei ole konkreettisesti lukijan pussista pois. Toisaalta, kolikon kääntöpuoli on tietysti se, ettei blogilla voi tienata ilman sitä lukijajoukkoa, joten toki kaupallisuutta pitäisi ajatella myös heidän kantiltaan, vaikkei voidakaan puhua virallisista asiakkaista, joilla olisi oikeus vaatia erityistä vastinetta rahoilleen sisällön suhteen. Toki tietysti esimerkiksi itse haluan nimenomaan tuottaa semmoista sisältöä, joka teitäkin kiinnostaa. Jutun jujuhan on kuitenkin houkutella lukijoita, eikä karkoittaa heitä pois huonolla ja persoonattomalla sisällöllä. Mainoksia on bussipysäkeillä, IG-feedissä, telkkarissa.. Nykyään oikeastaan kaikkialla. Miksi niitä ei voisi myös olla blogeissa?

Jos bloggaaja tuottaa päivittäisellä työpanoksellaan sisältöä, joka houkuttelee ja kiinnostaa tuhansia lukijoita, miksi tämä ei olisi oikeutettu korvaukseen tekemästään työstä? Siksi, ettei ”oman elämänsä jakaminen tai hömpästä kirjoittaminen ole työtä?”. Miten se eroaan muista media-alan töistä alalla, jolla viihteen ja ajanvietteen tuottaminen on ollut homman nimi jo kauan ennen blogeja ja somea? Miksi jonkun toisen aika olisi ”ilmaista” kun joku toinen tienaa palkkansa hyllyttämällä lähikaupassa, näyttelemällä tai promoamalla tuotteita ruokakaupassa. Miten voidaan määritellä, mikä on työtä ja mikä taas ei? Työtä on kaikki, josta sinulle maksetaan palkkaa. Oli työsi sitten kiertää ravintolaillallisilla kirjoittamassa niistä arvosteluita, toimia kaupan myyjänä tai sitten ammattibloggaajana.

Työtä löytyy laidasta laitaan ja onhan se totta, että ne eroavat esimerkiksi fyysisellä rasittavuudellaan toisistaan kuin yö ja päivä. Kevyt istumatyö taas voi olla henkisesti kuormittavaa, luovassa työssä aivosi käyvät jatkuvasti kierroksilla, joten kaikki helpolta vaikuttava työkään ei välttämättä ole ihan niin kepoista kun miltä vaikuttaa ja jatkuva ideoiden keksiminen ja luovuus voi olla ajoittain myös rasite. Tietysti työn mielekkyys luo yleistä positiivisuutta työtekoon. En ehkä itse olisi kovin hyvä tietynlaista ruumiillista työpanosta vaativissa hommissa, kun taas jollakulla sitä tekevällä ei välttämättä riittäisi kärsivällisyyttä ja ideoita tuottamaan sisältöä samalla tavalla kun minä tai joku muu bloggaaja.

Ei voi yleistää mikä sopii kellekin, mikä ylinpäänsä on huonoa tai hyvää työtä, puhumattakaan siitä lasketaanko jotain työksi ollenkaan. Ymmärrän toki itsekin, että tietty raja on kaupallisuudellakin. Kukaan ei jaksa lukea blogia, joka ei tarjoa lainkaan aitoa sisältöä vaan pelkkää maksettua mainosta toisen perään. Enpä nyt itsekään lukisi naistenlehteä, jossa ei olisi yhden yhtä ”oikeaa juttua”, vaan pelkkiä mainoksia. Sekin on tärkeä seikka miten yhteistyöt toteutetaan. Kaiken a ja o on brändin ja vaikuttajan yhteensopivuus. Ei olisi kovin uskottavaa jos itse ajokortittomana mainostaisin autotarvikkeita tai jotain, mikä ei ihan oikeasti voisi vähempää kiinnostaa tai joiden parissa en muutenkaan varmasti olisi ostava asiakas.

On kuitenkin tiettyjä asioita, joita en itse blogissani mainostaisi edes tuntuvalla korvauksella: Verkostomarkkinoinnin tuotteet (esim Fitline, Forever.. En itse menisi ikinä näihin juttuihin mukaan), kulutusluotot, kauneusoperaatiot, kasinot tai uhkapelit. Jossain määrin siis kyseenalaiset jutut, jotka voisivat tulevaisuudessa olla minulle jollain tapaa haitaksi sillä, että minut yhdistettäisiin asiaan, joka karkottaisi niitä mahdollisia oikeasti kiinnostavia yhteistyökumppaneita. Monet yritykset ovat todella tarkkoja brändeistään ja se, että olet joskus mainostanut kanavissasi nettikasinoita tai botox-hoitoja, voi olla ehdoton este yhteistyöhön yrityksen kanssa, joka noudattaa tarkkaan tietynlaista imagoa, luonnonmukaista elämäntapaa tai vastuullisuutta. Nämä ovat siis muutama esimerkki asioista, joiden takana en voi itse täysin (tai lainkaan) arvojeni kanssa seisoa.

Itse olen nykyään todella tarkka yhteistöiden suhteen. Vastaanotan ainoastaan tuotteita, jotka aidosti kiinnostavat, vierailen tapahtumissa, jotka ovat arvojeni mukaisia ja joihin koen mielenkiintoa. En halua tuhlata toisten ihmisten aikaa tai vaivaa suostumalla testaamaan tuotteita, joista en ole kiinnostunut tai menemään paikalle tilausuuteen, jonka tuotetta en koe omakseni tai minulle tarpeelliseksi. Ylimääräistä aikaa ei nykyään ole ihan liikaa, joten pyrin yhteistöidenkin suhteen keskittymään niihin, jotka oikeasti kiinnostavat. En siis ota testiin tai tee yhteistyötä tahojen kanssa, jotka eivät itseäni kiinnosta. Itse en tarvitse nurkkiini turhaa romua vain sen tähden, että saisin ilmaista tavaraa. Ennemmin olen ilman. Samoin rahan suhteen. Ennemmin olen palkkiotta kun kirjoittaisin asioista, joihin en usko tai joista en itse ole lainkaan kiinnostunut.

Anna kirjoitti joku aika takaperin mielenkiintoisen postauksen kaupallisista yhteistöistä ja niiden positiivisista puolista. Pakko sanoa, että olen ehdottomasti samoilla linjoilla. Yhteistyökumppaneiden kontaktointi itse ja yhteistöiden valinta omien intressien pohjalta, sehän nyt vaan on fiksua ja olen itsekin sitä tehnyt. Esimerkiksi taannoinen Idhair-yhteistyö lähti ihan omasta yhteenotostani ja kiinnostuksestani päästä kokeilemaan heidän Pro-pidennyshiustaan. Mielestäni kaupallinen sisältö on aidointa silloin kun bloggaaja itse on kiinnostunut palvelusta tai tuotteesta ja kokee, että myös lukijat voisivat olla. Versus siihen, että yritys X lähestyy bloggaajaa ja kysyy, että haluaisitko tehdä postauksen auton muttereista tai valmislihapullista, jotka eivät kuulu ruokavaliooni tai yleisesti omiin intresseihini. Ei kiitos siis. Jos bloggaaja on itse kontaktoinut ja ehdottanut yhteistyötä, on takuuvarma juttu, että mainostettava asia on oikeasti bloggaajan mielestä kiinnostava. Sehän on molemmille osapuolille win-win tilanne tehdä bisnestä aiheesta, josta todennäköisesti voisi postailla muutenkin, saipa siitä rahallista palkkiota tai ei. Itse olisin esimerkiksi jokatapauksessa ottanut B’Longin pidennykset testiin, huolimatta siitä olisiko yritys lähtenyt kanssani yhteistyöhön. Yhteistyön tiimoilta kerroin kuitenkin tarkemmin hiuksista blogissani ja sain teillekin alekoodin jakoon. Lisäksi esimerkiksi kyseinen postaus oli hurjan suosittu, joten ilmeisesti aiheelle oli kysyntää.

Rehellisesti sanoen minulla ei itselläni oikeastaan edes ole tarvetta kaupallistaa blogiani suuremmissa määrin, ainakaan juuri nyt. Olen täysin tyytyväinen nykyiseen työhöni kuukausipalkallisena, joka taas mahdollistaa keskittymisen blogissa niihin seikkoihin, joihin eniten haluan. En tietysti pistäisi vastaan jos minulle tarjoutuisi mahdollisuus elää pelkällä blogilla, sehän olisi ihanaa tehdä työkseen jotain mistä nauttii todella paljon. Pidemmällä tähtäimellä en kuitenkaan koe, että haluaisin välttämättä pitää blogia enää 10 vuoden kuluttua (toki eihän sitä koskaan tiedä), jonka vuoksi on ollut tärkeää rakentaa blogin ohelle myös muu ura.

Toki teen itsekin jonkin verran yhteistöitä ja mielestäni se kuuluu vahvasti nykypäivän bloggaamiseen. Ennen bloggaajille maksettiin banneripaikoista, nykyään taas postausten sisällöstä. Toki liika on liikaa, enkä itsekään mielellään lue blogeja, joista ei löydy muuta kuin kaupallista sisältöä. Kuten aiemmin mainitsinkin, on suuri merkitys sillä, millaista mainossisältö on. Onko se yhdenmukainen bloggaajan arvojen kanssa? Sopiiko mainostettava tuote blogin kohdeyleisölle? Onko mainospostaus toteutettu kiinnostavalla ja uskottavalla tyylillä?

Mitä ajatuksia blogien kaupallisuus aiheuttaa? Neutraaleja reaktioita vai alkaako savu nousta korvista? 😀

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 14 kommenttia.

Julkaistu

Ajatuksia nykypäivän raadollisesta työelämästä: Uskalla olla sopivasti itsekäs!

Eilen hehkutin niin kovasti perhesunnuntain perään, kunnes muistin sopineeni brunssitreffit erään ystävän kanssa, joka on ”jengiäni” entiseltä työpaikaltani. Pyysimme myös erästä kolmatta ystäväämme mukaan ja pankkijengi (ja osittain ex-pankkijengi) kokoontui Weeruskan brunssille. Helsinki-vuosinani olen löytänyt valtaosan ystävistäni juuri työn kautta. Useinhan se varmaan näin aikuisiällä meneekin niin. Juuri eilen juttelimme mm. työhyvinvoinnista ja siitä kuinka suuri merkitys sillä ja hyvällä työporukalla oikeasti on työssä jaksamisen suhteen. Vähän tylsempääkin työtä jaksaa kyllä puurtaa jos porukka on hyvä ja työyhteisö tuo semmoista tietynlaista positiivista vastapainoa itse tekemiselle. Sitten kun sekä työ ja ilmapiiri ovat niitä, jotka ainoastaan puuduttavat ja tuntuvat ikäviltä, on joku jo pahasti pielessä. Tuon keskustelumme jälkeen näin viime yönä unta, jossa olin palannut eräälle vanhalle työpaikalleni. Ainoa työpaikka vuosien takaa, jonne en sopeutunut ja jossa en kertakaikkisesti viihtynyt. Nuo muistot kumpusivat unen myötä mieleeni ja aloin pohtia nykypäivän työelämää yleisesti.

Itse en jaksa ymmärtää sitä, kuinka vanhanaikainen johtotyyli monissa suurissa firmoissa on edelleen tänä päivänä. Ajatellaan, että autoritäärinen johtajuus on se paras ja tehokkain tapa. Painostamisella ja pelottelulla päästään (mukamas) niihin hyviin ja parempiin tuloksiin. Mielestäni tuo on niin väärä ja vanhanaikainen ajattelutapa. Oma maalaisjärkenikin kun sanoo, että kaikki lähtee siitä työntekijöiden hyvinvoinnista ja kannustavasta perustasta. Kiitetään, palkitaan niistä hyvistä suorituksista, tsempataan. Eikä niin, että kaikki tapahtuu juuri päinvastoin ja tentataan, että miksi suoriudutaan huonosti, jolloin työntekijät todennäköisesti pelko persuuksissaan yrittävät niihin ”parempiin tuloksiin” yksinkertaisesti uuvuttamalla itsensä. Kun sitten kerran yltää niihin älyttömiin tavoitteisiin, on kiitos tyyliä taputus olalle ja perään sanat ”Mutta hei, ensi kerralla sitten vieläkin paremmin!”.

Työt tehdään tauoilla ja omalla ”pimeällä ajalla”, jotta näyttäisi lukujen mukaan siltä, että suoriutuu hyvin, mutta usein ei sekään ole loppupeleissä tarpeeksi. Sillä ei ole väliä kuinka paljon asiakkaat sinusta pitävät, kuinka huolellisesti ja tunnollisesti teet työsi tai kuinka laadukasta työsi tulos on. Jossei myyntiä tai tulosta tule, olet täysi nolla. Pelkät numerot merkitsevät valitettavan paljon monella työpaikalla. Nykyään alan itse nähdä suorastaan punaista kun ajattelen tätä aihetta. Ja yleensä näiden raadollisten alojen johtajat ovat niitä, jotka eivät oikeasti tiedä kyseisestä työstä mitään, miten sitä tehdään, millaiset tavoitteet ovat oikeasti realistisia ja mihin menee minkäkin verran aikaa. Hyvähän sieltä pilvilinnasta on huudella käskyjä ja painostaa alaisia oman jaksamisensa äärirajoille, kunhan ylin johto on tyytyväinen ja tuotetaan osakkeenomistajille tarpeeksi tulosta. Eikä siinä, tottakai bisnesmaailmassa on perimmäinen ajatus tehdä rahaa ja voittoa, mutta ei sen pitäisi mennä niinkään, että se kaikki tulos tehdään oikeasti työntekijöiden hyvinvoinnin piikkiin. Asiat voisivat olla täysin toisin ja tulos jopa parempi, jos johtamistapoihin, palkitsemiseen ja työntekijöiden hyvinvointiin kiinnitettäisiin enemmän huomiota.

Pahimmassa tapauksessa tilanne johtaa siihen, jossa ainut keino on kuukausien totaalinollaus. Tässä oma tilanteeni reilun viiden vuoden takaa. Omalla kohdallani tosin riitti vain työpaikan vaihto ja kesäloma, mutta seuraukset olisivat voineet olla pahemmatkin. Onneksi äitiys oli viimeistään omalla kohdallani semmoinen herättäjä, jolloin tajusi, ettei mitä tahansa vain pidä hyväksyä tai sietää. Mikään työ ei ole sen arvoista, että uuvut tai menetät työkykysi, oli se sitten hetkeksi tai lopuksi elämääsi. Se on karmiva fakta, että nykypäivän työelämä on varsin raadollinen. More is more, eikä mikään riitä. Tehostaminen, epärealistiset tavoitteet ovat nykyään työpaikoilla itseisarvoja. Eniten tilantessa kärsivät tietysti ne tunnolliset työntekijät, jotka haluavat tehdä työnsä hyvin, olla tarpeeksi hyviä ja pelkäävät suoriutuvansa huonosti, vaikkei vika olisikaan heissä, vaan nimenomaan niissä tavoitteissa ja johtamistavassa. Eipä siis ihme, että monet tekevät nykyään radikaaleja päätöksiä, perustavat yrityksiä, alkavat downshiftaamaan ja sanovat ei sille oravanpyörälle. Koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa tavoittelemaan omia unelmiaan ja olisiko loppupeleissä niin kamalaa tienata kuukaudessa esimerkiksi muutama satanen vähemmän, jos tekee jotain niin kivaa joka ei edes tunnu työltä?

Mielestäni jokaisen esimiehen pitäisi käydä työssäoppimisjakso, jossa opettelisi viikon-parin ajan alaistensa työtehtäviin. Veikkaan, että moni varmasti osaisi arvostaa sen jälkeen heidän tekemisiään melko uudessa valossa.. Työhyvinvointi on ollut itselleni aina todella kiinnostava aihe ja lähellä sydäntä. Muutama vuosi sitten harkitsinkin hakevani lukemaan aikuiskasvatustiedettä juuri tämän alan tiimoilta, mutta se unelma sitten vain jäi johonkin. Olen itse aikoinaan palanut loppuun ja voin kertoa, että niitä merkkejä ei välttämättä vain itse huomaa. Siinä kaiken keskellä vain pakolla raahautuu aamuisin töihin, vaikka kuinka ahistaisi tai purskahtaisi itkuun työmatkalla. Yrittää tehdä työnsä paremmin kuin hyvin ja skipata tauot, jotta kukaan ei pääsisi pitämään sinua alisuoriutujana. Vapaa-ajalla vaan pötkötetään zombiena sohvalla miettien, ettei jaksa yksinkertaisesti tehdä mitään muuta kun vaan olla. Päätä särkee, niska on täysin juntturassa, jatkuvat flunssaoireet ja muut merkit, joista ehkä ravataan lääkärissä, mutta niitä ei vaan osata yhdistää työuupumukseen.

Voin tähän loppuun todeta, että omat silmäni ovat sen verran auenneet, etten yksinkertaisesti suostuisi enää alistumaan entiseen. Siksi vaihdoinkin työhön, jossa työn laatu on suoriutumisen mittari, ei sen määrä. Nykyään uskallan olla itsekkäämpi, kritisoida asioita ja sanoa ei. Tämä on minun elämäni ja se täytyy pyhittää niille oikeasti tärkeille asioille; perhe ja oma terveys. Mikään ei saisi mennä niiden asioiden edelle. Tänä päivänä en ymmärrä miksi edes harkitsin jäämistä vanhaan työhöni? Miksi en toiminut aiemmin? Tietyillä aloilla ei todellakaan kilpailla palkoilla ja saatat tehdä asiantuntijatyötä, josta maksetaan muualla tuplapalkka. Itse hyödyin alan vaihdosta huomattavasti myös taloudellisesti. Jotenkin sitä vuosien mittaan sokaistuu siihen palkka-ansaan, eikä ehkä huomaa, ettei sen puuduttavan ja yli-tavoitteellistetun työn rahallinen korvaus ole kohdillaan henkisen kuorimituksen suhteen verrattuna siihen, millainen tilanne voisi oikeasti olla.

Ymmärrän tietysti, ettei ole mahdollista, että jokainen tässä maailmassa tekisi omaa unelmatyötään, mutta jos jokainen olisi tarpeeksi itsekäs ja tekisi vain sen, mitä oikeasti jaksaa ja ehtii normaalin työajan puitteissa, tämäkin systeemi jossain vaiheessa saattaisi lähteä purkaantumaan. Kun liian kiltit ja tunnolliset työntekijät pyrkivät omalla ajallaan ylituloksiin, näyttää se siltä, että nuo lähes yliluonnolliset tulokset ovat täysin mahdollisia. Niin kauan tämä oravanpyörä jatkuu ja työntekijöitä piiskataan yhä älyttömämpiin suorituksiin. Itse uskallan nykyään sanoa rohkeammin ”en ehdi”, toivottavasti sinäkin jonain päivänä, ellet jo tänään. Tässä maailmassa kyllä riittää erilaisia töitä ja varmasti jokaiselle juttuja, jotka ovat oikeasti niitä mieluisia ja innostavat aamuisin nousemaan ylös. Siksi kannustankin kaikkia tavoittelemaan omia unelmiaan. Jonain päivänä voi kaduttaa, ettei tullut sitä tehtyä aikaisemmin.

Mitä ajatuksia aihe herättää teissä? Kuulostaako tutulta? Uskallatko sinä olla sopivan itsekäs?

 

Kuvat Jutta Hirsimäki

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 12 kommenttia.