Keskiviikon kuulumiset

Kivaa keskiviikkoa! Kotiuduin juuri keskustasta asioilta ja lounaalta. Olipas ihanaa päästä pitkästä aikaa kaupungille pyörimään ilman lastenvaunuja! Kävin maanantaina myös pitkästä aikaa bikramjoogassa ja eilen juoksemassa, noin muuten onkin sitten ollut tähän saakka melko tavanomainen viikko. Tähän väliin taisi tulla bikramista ainakin kolmen viikon paussi ja onhan se vähän aina haastavaa saada itsensä raahattua sinne pitkän tauon jälkeen. Eipä kyllä enää siinä vaiheessa harmita kun pääsee paikan päälle, mutta lähteminen kun on aina se vaikein.

Pakkohan tässä on yrittää pitää itsestään huolta jotenkin muutenkin kun sillä juoksemisella, se kun ei samalla tavalla aktivoi koko kropan lihaksia. Viimeaikoina on sali-innostuskin alkanut nostaa päätään tauon jälkeen ja saa nähdä jos sitä saisi kesällä aikaiseksi. Joogaa tai juoksua en siltikään aio lopettaa missään tapauksessa, vaan liikkua entistäkin monipuolisemmin 🙂

Mua vähän jänskää, että millainen kesä on edessä noin säiden puolesta. Tuo keli kun on viime aikoina ollut vähintäänkin arvelluttava. Toivon mukaan voisi lähiviikkoina vihdoinkin korkata flipflop-kauden, mikäs sen parempaa 😀 Tänään jätin vihdoin jo kaulaliinankin kotiin aamulla.. Aivan älytöntä, että juhannukseenkaan ei ole kun reilu kuukausi aikaa ja tuntuu jotenkin, että elettäisiin vielä jossain huhtikuun alussa.

Kun muistelen vuosi taaksepäin toukokuuta ja juuri kuun loppua kun poika oli syntymäisillään, niin nautittiin kunnon lämpöaallosta. Muistan kuinka hiestä märkänä olin synnytyksen jälkeen ne yöt Kätilöopistolla ja iltaisin haukkailin happea huoneen ikkunan raosta kun en uskaltanut vauvan vilustumisen pelossa kunnolla tuulettaa.

Tuntuu hassulta miettiä, että siitä on pian jo vuosi aikaa! Tuntuu kuin kaikki olisi tapahtunut vasta eilispäivänä. Vauvavuosi on siis jo aivan pian ohi ja tietyllä tapaa se tuntuu kovin haikealta. Tietysti oma vauva on ikuisesti oma vauva ja vauvaksi kutsun tätä pörröpäätä todennäköisesti vielä pitkään 😀

Voisin kai tähän väliin kertoa jotain unikoulun toisesta yöstä, joka meni jo huomattavasti paremmin. Poika nukahti melko ongelmitta illalla, huomattiin nimittäin, että avaintekijä on odottaa, että vauva on jo valmiiksi todella väsynyt ja vasta sitten siirtyä nukutuspuuhiin makkariin. Eilen nukahtamiseen taisi mennä ehkä alle 10min, tosin heräilyitä oli yön aikana kuulemma ehkä 6 (sama määrä siis suunnilleen mitä mun kanssa on heräillyt), mutta nyt on alkanut tassutus tepsiä!

Alkuunhan napero ei rauhoittunut silittelyihin tai tassutteluun kertakaikkiaan yhtään, niillä ei siis ollut juurikaan vaikutusta. Ainut hiljentäjä oli se, että otti tämän syliin ja hyssytteli. Nyt kuulemma nukahtaa yöllä uudelleen nopeasti juuri tassuttelemalla. Eli todella hyviä uutisia siis! Eiköhän se tästä vielä 🙂 Raportoin vielä sitten lopputulemaa, kunhan tässä kokeillaan vielä muutama yö. Siihen saakka nukun itse vielä alakerran huoneessa. Viime yö menikin jo itseasiassa pitkästä aikaa melko sikeästi nukkuen!

Ja sitten asiasta kukkaruukkuun! Kävin viime viikolla tosiaan kurkkaamassa tulevan kesän ja syksyn uutuuksia kosmetiikan, sekä hiustuotteiden saralla KC Professionalin pressipäivillä. Varsinkin hiusjutuissa oli muutama tuote, joka teitäkin varmasti kiinnostaa ja ajattelinkin nyt lähiviikkoina esitellä kiinnostavimpia tuotteita. Tässä kuvassa siis Guerlainin uutuuksia, ette tiedä miten kuolasin noita! Aivan ihania! 🙂

Eräs tulevista uutuuksista on Joicon Blonde Life-sarja, josta ehdinkin jo vinkkailla Instan puolella. Sarja ei siis ole vielä myynnissä, mutta odotan tätä superinnolla. Tuntuu, että tämä voisi olla tuotesarja, jota olen etsinytkin ja kuulemma erityisen hyvä juuri hennolle blonditukalle. Tämä vaaleiden hiusten sarja nimittäin lupaa hoitaa hiusta reippaasti ja kuulemma aivan hurjan kiillon, mutta silti hiuksia latistamatta! Voikin siis olla ratkaisu niille blondeille, jotka etsivät hoitavia tuotteita, mutta ehkä karsastavat niitä juuri sen ”länätukka”-efektin vuoksi. Itse siis ainakin kuulun niihin ja näitä on kokeiltava syksyllä!!

Palataan! Nyt leikkimään pikkuisen kanssa 🙂

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Ensimmäinen yö unikoulua..

Roudasimme eilen futonin alakerran huoneeseen, nimittäin ensimmäinen yö unikoulua nyt takana.. Huhhuh. Jos joku kertoi sen sujuvan yllättävän vähällä huudolla, niin ei meidän kohdalla ainakaan. Kuuntelin aikalailla tuntitolkulla alakerrasta huutoa kun napero ei vaan suostu nukahtamaan  omaan sänkyynsä. Tai siis sanotaanko, että jos nukutuspuuhat alkoivat klo 21 tienoilla, niin huusi poika vielä  puolenyön maissakin ja välissä oli ehkä 30min unta siinä välissä.

Useaan otteeseen meinasin paukata ylös ja keskeyttää koko homman, mutta eihän se nyt niinkään mene.. Tai siis luulisi ainakin, että mitä  vanhempi vauva on, sitä hanakampaa tuo protestointi. Joskushan niistä yösyötöistä on pakko päästä eroon! Arvasin, että tälle yhdelle ”tissiaddiktille” tulee olemaan erityisen kova paikka. Heräilyitä oli loppupeleissä kai noin 4-5 luokkaa ja ekan huutopätkän jälkeen olivat valvomiset kai semmoista 15min luokkaa.

Joten unikoulun vuoksi onkin nyt tällä kertaa joutunut koko perhe valvomaan. Toivottavasti ensi yö parempi! Ymmärrän kyllä miksi joskus suositellaan, että äiti lähtisi jopa kokonaan pois kotoa unikoulun ajaksi (tai siis öiksi), meneehän se ”nuku sinä nyt kerrankin tämä yö”-idea vähän kyllä mönkään 😀 Monet varmasti sortuvat näissä kohdin siihen vanhaan kaavaan. Kokeillaan nyt kuitenkin vielä, sinnikkyyttähän tässä tarvitaan ennen kaikkea! Onhan se eka yö varmasti pahin ja ainakin toivon mukaan ei olla ainoita, keillä tuo ei mennyt ihan sormia napsauttamalla.

Tekniikkana oli kokeilussa ainakin tassuttelu, (ei vissiin kovinkaan toimiva vaihtoehto meillä…) sekä yleisesti vauvan rauhoittelu ja sitten omaan sänkyyn siirtäminen. Jostain syystä siellä pinniksessä ei vaan tunnuta viihtyvän. Eipä toisaalta ihmekään kun ei ihan kauheasti ole siellä öitä edes viettänyt. Perhepeti on muutenkin osoittautunut viimeaikoina hasardiksi vaihtoehdoksi. Pojan vieressä nukkuessa kun tarvitsee olla aina tavallaan varuillaan, ettei toinen lähde paukkaamaan sängystä yli laidan. Tietty poika nukkuu aina meidän välissä ja muutenkin siirsin sängyn seinää vasten Tommin matkan ajaksi, mutta eihän joka kulmaa voi alkaa blokkailemaan.

Itse tosin nukun aina nykyään niin koiran unta, että herään aina kun pienikin herää, mutta silti olen pari kertaa herännyt siihen kun toinen on lähtenyt könyämään kohti sängynpäätyä! Miten te estätte, ettei lapsi putoa? Vai luotatteko vain siihen, että heräätte siinä kohdin kun toinenkin herää? Eihän ongelmaa ole enää sitten kun lapsi osaa itse könytä sänkyyn ja pois, mutta vielä ei kyllä ole siitä tietoakaan.. Lisäksi T nukkuu huomattavasti minua sikeämmin, joten mitäs jos en olekaan aamulla heräämässä kun poika herää? Siksi se omaan petiin nukuttaminen olisi myös tässä kohdin hyvä juttu.

Jos täytyy hakea positiivisia puolia, niin ainakin aamupuuro maistui heti herätessä ihan eri tavalla! Ja mainitakseni, niin ollaan ennen unikoulua nukutettu poika muutaman kerran päikkäreille saman kaavan mukaan, joka on kylläkin sujunut vähemmällä huudolla, vaikkei kyllä sekään mitenkään sormia napsauttamalla. Onhan tämä uusi muutoksen paikka myös vanhemmille kun täytyy opetella uudet rutiinit arkeen.

Vähän jänskää seuraava yö. Toivottavasti sen jälkeen helpottaisi!

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 23 kommenttia.

Pihin naisen ”Acne Pistolsit”

Muistatte varmasti mainitani Acnen Pistolseista, jotka ovat olleet ostoslistalla ikuisuuden.. Tai siis ylinpäänsä sillä ostoslistalla ovat olleet arkeen sopivat nilkkurit, joissa olisi korkoa, mutta maltillisesti. Semmoiset siis, joilla saa hieman ryhtiä, mutta kuitenkin helppo käppäillä esimerkiksi kaupungilla tai töissä. En ikinä saanut aikaiseksi virallisesti sovittelemaan niitä Pistolseja, joka on yksinkertaisesti syy, miksi tuo kyseinen hankinta junnasi.

Toinen syy on toki myös hinta, joka sai ensin tiirailemaan muita vaihtoehtoja. Hoitovapaalla ei ehkä ihan ensimmäisenä menisi ostamaan lähes 500 euron kenkiä tai käyttämään säästöjään moiseen. Nyt on kuitenkin uudet nilkkurit ostettu ja tässäpä esittelyä!

Miten musta tuntuu, että nykyään on jotenkin todella vaikea löytää kivoja kenkiä. Paitsi tennarit, niitä nyt löytää aina kivoja, mutta ehkä tuo nykypäivän tennarikeskeinen muoti on syynä siihen, ettei paljoakaan ole tullut muita katseltua. Mutta tietyissä tilanteissa ei voi tennareitakaan pistää jalkaan.. Nilkkuripulmaa ratkoessani löysin kuitenkin (taas) Sixtysevenin nilkkurit! Ja suluissa tuo taas, koska merkki on itseasiassa tuttu jo ennestäänkin. Muistin nimittäin, että mullahan on aiemminkin ollut merkin kiilapohjanilkkurit muutama vuosi taaksepäin ja olivatkin kyllä todella kovalla käytöllä aikanaan.

Malleja löytyy merkiltä reippaasti eri nahkassa ja korolla, itse siis tilasin nämä Sandra-mallia. Omani löysin Brandosilta, jossa on tosi laaja valikoima tätä merkkiä. Tilasin ne aikaisemmatkin muistaakseni sieltä. Nuo Brandosin sivut tosin ovat nykyään jotenkin todella raivostuttavat ja mielellään en tuolta yleensä mitään edes lähde etsimään 😀

Tässäpä siis nämä ”köyhän naisen Acnet” 😀 Muistuttavat nimittäin tyyliltään hurjasti niitä Pistolseja! En vielä ole päässyt käyttämään näitä kunnolla, mutta toivottavasti lähiaikoina. Varsin oivalliset perusnilkkurit arkeen, ainakin ne edelliset Sixtysevenin nilkkurini olivat todella kestävät ja hyvät jalassa ihan pitkänkin päivän ajan!

Seuraavana täytyykin bongailla jostain siistimmät, kesään passelit kengät ystäväni kolmekymppisille! Jos nyt vain edes hahmottaisi, että millaiset haluaa. Olen nykyään aivan pihalla esimerkiksi kenkien verkkokaupoista kun harvemmin on moneen vuoteen tullut ostettua muita kun niitä lenkkareita ja tennareita… Voin sitten vinkkailla teillekin, jos ja kun löydän ne uudet kesäkengät! 😀

Mitäs tuumaatte nilkkureista?

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Uusia tuulia arkeen

Heti alkuun, ihanaa äitienpäivää kaikille äideille Itselleni tänään on tärkeä päivä, nimittäin ensimmäinen äitienpäiväni! Maailman paras asia on olla äiti ihanimmalle pienelle pojalle, se on lahjoista parhain. Onhan tämä äitiyskin tietyllä tavalla melkoinen ”elämänkoulu”, jos selviää siitä niin selviää kyllä melkeinpä mistä tahansa 😀 Melkoiselta lottovoitolta tuntui myös saada Tommi vihdoin reissusta kotiin..

Juttuhan on niin, että meidän perheessä on nyt isän vuoro hetki kokeilla tätä kokopäiväistä kodin pyörittämistä. Se tarkoittaa tietty sitä, että saan itse hetkisen hengähtää ja miettiä vähän muita asioita. Tavallaan siis viettää kesälomaa! Tai no, yleisesti lomaa. Enhän ole lomaillut sanan varsinaisessa merkityksessä yli vuoteen. Kyllä äitikin tarvitsee lomaa ja lepoa, kivasti kun on tässä kotona ollessa kertynyt lomapäiviäkin jemmaan.

Tämä loma tarkoittaa tietysti (ainakin toivon mukaan) myös vaihtelevuutta tänne blogiin. Yritän nimittäin pitkästä aikaa panostaa mm. tyylijuttuihin, asuihin ja sen semmoisiin asioihin, jotka eivät ole ihan ensimmäisenä pyörineet mielessä täällä kotona nuhjuverkkareissa vaavin kanssa hengaillessa.

Mulla on kesäksi muutamia suunnitelmia, tuntuu niin ihanalta ja helpottavalta päästä pitkästä aikaa miettimään jotain aivan muita asioita. Niin, ettei se arki pyöri ihan kaiken aikaa sen ympärillä, milloin vauva on viimeksi syönyt, kauanko on edellisestä vaipan vaihdosta, onko kassissa nyt varmasti mukana kaikki tarpeellinen muutaman tunnin kaupunkireissulle.. You know.

Pitkään nautin tästä kotielämästä, mutta kuten jo pariin otteeseen olen täälläkin todennut, en kyllä itse jaksaisi pyöriä kotiympyröissä vuositolkulla. Ainakaan yhteen menoon. Onneksi ei tarvitsekaan. Äitejä on erilaisia, eikä kenenkään ole pakko viettää kolmea vuotta kotona lunastaakseen vuoden äiti-mitalin. Se ei tee kenestäkään huonompaa, oli sitten kotona puoli vuotta tai viisi vuotta.

Jokainen tekee kuten parhaaksi näkee, loppupeleissä siitä ei kuitenkaan ole muuta kuin haittaa jumittaa vuodesta toiseen kotona hoitamassa lastaan, jossei se tuota mitään muuta kun pahaa mieltä ja ahdistusta. Tiedättekö mitä tarkoitan? Perheen hyvinvointi lähtee kuitenkin onnellisista vanhemmista. Mielestäni pitäisi muutenkin kannustaa isiä jäämään enemmän kotiin hoitamaan lasta äidin palatessa työelämään. Onhan se viime vuosina yleistynytkin, mutta toivottavasti yleistyykin vielä enemmän, jotta pikkuhiljaa päästäisiin siitä vanhanaikaisesta ajatuksesta, että äitien homma on olla kotona hoitamassa lapsia ja kotia.

Itse kaipaan kuitenkin niitä aikuisia sosiaalisia kontakteja ja sitä, että saan välillä miettiä ihan aikuisten juttuja ilman toisen kiljumista korvassa tai kiinni lahkeessa. Ei sillä, etten haluaisi viettää aikaa pikkuisen kanssa, päinvastoin! Välillä kuitenkin kaipaa vaihtelua ja illat, sekä viikonloput ovat edelleen pyhitettynä perheelle.

Ihanaa sunnuntaita äideille ja kaikille muillekin!

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Tunteiden ääripäissä

Kulunut viikko on ollut yhtä hulinaa! Olin tosiaan lähes pari viikkoa yksin kotona naperon ja hauvojen kanssa Tommin ollessa reissussa, joten voitte vaan kuvitella millainen meininki täällä on ollut. Huhheijaa, voisinko sanoa! Yksinkertainen syy blogihiljaisuuteen on siis tässä. Ultimaalinen kiukkukausi yhdistettynä pitkään yksinoloon. Eipä kyllä käy yksinhuoltajia kateeksi! Täytyy nostaa hattua jokaiselle.

Tässä pitkin viikkoa meinasi hiipiä jo todellisia epätoivon hetkiä kun kitistään ympäri vuorokauden, eikä mikään ole hyvin. Siinä vaiheessa kun vauva nukahtaa 30min päikkäreille, niin täytyy tietty hoitaa koiria ja muita kotihommia. Lepäillä ehtii sitten illalla vauvan nukahdettua, jos siis ylinpäänsä jaksaa muuta kuin toljottaa sängyssä telkkaria.  Blogi on ollut prioriteettilistan viimeisimpänä ihan syystäkin. Rehellisyyden nimissä koskaan aiemmin ei ole tullut semmoista oloa, ettei oikeasti meinaa pärjätä. Nekin tosin onneksi häivähdyksinä niinä pahimpina kiukkupäivinä, loppuviikko nimittäin meni taas vaihteeksi paljon paremmin.

Sain jopa imuroitua, pestyä lattiat ja käytyä suihkussakin 😀 Voin tämän jälkeen todeta, että sillä on oikeasti todella suuri merkitys arjessa, että saako sitä omaa, kaikesta muusta irtaannuttavaa aikaa edes hetken. Oli sitten edes 15 minuuttia aikaa, jolloin kukaan ei kaipaa sinua tai halua sinulta jotain. Aikaa, jolloin olet vain itsellesi, etkä vastaamassa jonkun toisen huutoihin ja tarpeisiin. Itselleni tuota aikaa oli eilen puolituntinen, jonka vietin terassillamme auringossa (neuletakin lämmössä) istuen naperon nukkuessa päiväunia. Kylläpä piristi, oikeasti.

Tässä äitienpäivän kynnyksellä on hyvä todeta, että äitiys on melkoista tunteiden skaalaa laidasta laitaan. Välillä on niitä ihania ruusunpunaisia hetkiä kun kaikki sujuu loistavasti ja elämä on ihanaa. Sitten taas mennään sinne toiseen ääripäähän kun todella mikään ei ole hyvin ja tuntuu, että seinät konkreettisesti kaatuvat päälle. Vauva ei viihdy yksin, ei sylissä, ruoka ei maistu, lelut eivät kiinnosta, päikkäreillä ei suostuta  nukkumaan, herätään sata kertaa kesken yöunien.. Mitä näitä nyt onkaan.

Mielestäni huonoista hetkistä puhutaan aivan liian vähän ääneen. Moni kun saattaa ajatella olevansa ypöyksin noiden ajatusten ja tunteiden kanssa. Tilannetta pahentaa entisestään ajatella, että vika on sinussa itsessä ”koska kyllähän muutkin näyttävät pärjäävän”. Harvoinhan nyt kukaan esimerkiksi päivittää someen kuinka kaikki on paskaa ja huonosti, vaan nimenomaan niitä hyviä hetkiä.

Välillä kun huonoina hetkinä jopa itse säikähtää omia ajatuksiaan, tiedättekö niitä ”en jaksa enää”-tuntemuksia kun tekisi mieli heivata napero yksikseen pinnikseen ja vaan lähteä kävelemään. Ymmärrätte varmasti, etten tietystikään jättäisi lastani yksin, mutta tunteiden skaala on kyllä laaja siellä epätoivon hetkellä. Sillä hetkellä ei ”kyllä tämä helpottaa”-ajatukset paljoa tuo lohtua, vaikka kuinka yrittäisi olla positiivinen. Siihen vielä päälle huonosti nukuttuja öitä, niin kylläpä soppa on valmis!

Kun vauvan vihdoin saa illalla nukkumaan, niin saa koiran könyäminenkin kylkeen kiinni ahdistumaan. Joku on iholla vuorokauden jokainen sekunti ja tuntuu melkeinpä siltä, ettei saa henkeä. Toivon ainakin, että muillakin on näitä ”salaisia tunteita”? Itse olen ollut pian vuoden pojan pääasiallinen hoitaja ja voin rehellisesti todeta, että tämä viikko on ollut ehkä rankin koko vauvavuodessa. Tai ainakin kiilaa kakkosena vauvan ensimmäisen viikon jälkeen. Ja jollakulla saattaa olla kaksi pientä lasta hoidettavana..

Sitten taas tuo pikkuisen höpinä ja sydämen sulattava hymy. Eihän toiselle voi olla vihainen, koska eihän pieni lapsi ole koskaan tahallaan hankala, vaan kaikki johtuu aina jostakin. Oli sitten kyseessä aivojen kehitys tai hampaiden tulo. Joskus paras keino voikin olla pistää lapsi sinne sänkyynsä ja käydä itse hengittämässä syvään minuutin ajan. Kyllä se siitä taas.

Ihanaa äitienpäivää jokaiselle äidille jo ennakkoon. Ensi viikolla toivottavasti taas normaaliin postaustahtiin 🙂

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 26 kommenttia.