Kurkistus viikonloppuumme

Toivottavasti teillä meni viikonloppu aurinkoisissa merkeissä? Me vietimme paljon aikaa pihahommissa puuhaillen, mutta myös muunlaista actionia riitti. Pieni alkoi lauantaina aivan yllättäen oksennella päiväunien jälkeen, mutta tauti meni onneksi nopeasti parempaan päin. Meidän perheessä on viime viikkoina ja oikeastaan reissusta paluun jälkeen sairasteltu oikein urakalla 🙁 Ehkäpä tämä pikkuhiljaa helpottaa? Tätä samaahan olen tässä kylläkin jauhanut nyt jo varmaan puolentoista vuoden ajan.

Perjantaina olin aamulla Alpron aamiaisella ja tekemässä hommia Kalliossa. Siitä poikkesimme perheen kanssa Linnanmäelle kiertämään muutama lasten laite ja voi sitä pienen riemua kun pääsi minien rekkaralliin! Meinasin alkaa itkemään kun toinen oli niin innoissaan. Itse normaalisti laitehirmuna vastustin kiusausta käydä missään laitteessa, koska en raaskinut maksaa kertalipusta 9€ (!!). Odottelen siis kärsivällisesti sitä kesäkuussa aukeavaa uutta vuoristorataa ja menen sitten rannekkeen kanssa vetämään Lintsi-överit. Itse saan huvipuistoista semmoisia endorfiini-rusheja, että menen ihan johonkin omiin maailmoihin ja kikatan kun pikkutyttö. Ihan parasta! 😀

Normaalisti ollaan koko perhe viikonloppuisin kunnon herkkusyöppöjä, mutta nyt parin viikonlopun ajan ollaan oltu ”herkkulakossa”, joka nyt lähinnä on tarkoittanut sitä, että olen korvannut sipsit kattilapoppareilla ja jättänyt muut herkut kauppaan. Viikolla ei tulisi kuuloonkaan ostaa kaupasta herkkuja, karkkia nyt en syö muutenkaan, mutta suklaa ja sipsit ovat pahe. Ehkä parempikin pitää välillä vähän paussia, vaikka kieltämättä kyllä pidän herkuttelua yhdestä elämän parhauksista, haha. Olisihan se aika ankeaa, jos pitäisi aina tarkkailla syömisiään ja laskea kaloreita. Ei tarvitse olla niin vakavaa, vaikka välillä voikin pitää pienen tauon.

Pieni puutarhuri orvokkien kimpussa 😀

Eilen kitkin rikkaruohoja, mylläsin vähän extempore itselleni kasvimaata (!!!), luin, virkkasin, neuloin, siivoilin, yritin ymmärtää uhmisraivareita ja hengailin terdellä hörppien kombuchaa. Semmoinen sunnuntai siis! Uskokaa tai älkää, mutta uusin neulomisvillitykseni ovat ekologiset tiskirätit. Sain eilen ekan valmiiksi ja yritän ehtiä jakamaan ohjetta blogissa jo tällä viikolla. Enpä olisi uskonut, että lähden tälle linjalle, mutta kun ajattelin asiaa enemmän, ovat juuri tiskirätit ainakin meillä niitä, joita saa jatkuvasti olla vaihtamassa, joten kestävä semmoinen on todellakin tarpeen 🙂 Stay tuned tämän osalta!

Kesässä on muuten aivan parasta kotimainen kesäruoka ja kasvikset! Nyt kun ei ole kalaa tai satunnaista kanaa lukuunottamatta syönyt lainkaan lihaa pian neljään kuukauteen (!!), täytyy sanoa, ettei sitä edes enää ajattele. Eikä lihaa ole oikeastaan tehnyt mielikään. Kesäruoan suhteen ainoa muutos, jonka olen ”joutunut” tekemään lihasta luovuttuani on se, etten enää kääri mustapekka-juustolla täytettyjä herkkusieniä pekonilla, ne olivat nimittäin yksi paheistani ja ehdoton kesälemppari. Täytyy kyllä todeta, että ovat kyllä hyviä myös ilman pekonia, tein juuri perjantaina 😉

Lauantaina söimme paistettua ahventa keitettyjen perunoiden ja salaatin kanssa, eilen teki Tommi lohikeittoa, nam! Nämä ovat semmoisia ruokia, joita tulee aina matkoilla kamala ikävä. Varsinkin juuri semmoista perinteistä lohikeittoa, joka on yksi lempiruoistani.

Tällä viikolla onkin ajatuksena vähän kartoittaa, että mitä ihmettä istutan sinne raivaamalleni kasvimaalle. Ideoita? Samalla odotan myös ”vähän” kärsimättömänä yrttien itämistä ja terassiprojektin etenemistä!

 

Kivaa maanantaita 🙂

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Viherkasvivillitys

Kävimme viikko sitten äitienpäivänä tekemässä muutamia lisähankintoja pihakasveihin ja nyt täytyy myöntää, että meinasi lähteä viherkasvihulluus totaalisesti lapasesta. Lapsuudenkodissani oli aina paljon viherkasveja olen varmasti osittain sieltä oppinut niiden hoitoa ja erityisesti sitä, kuinka kivoja elementtejä ne ovat sisustuksessa. Rakastan kukkia ja viherkasveja, vaikka ikäväkseni täytyy myöntää, että olen viime vuosien aikana ollut äärimmäisen laiska hankkimaan uusia kasveja entiseen tapaan. Harvoin onnistun tappamaan yhtäkään kasvia ja sanoisinko olevani melko haka niiden hoitamisessa, mutta muutama kasvi on lähivuosina menehtynyt lomamatkojen aikana 🙁

Jo pari vuotta on ollut meneillään joku mehikasvi-vaihe. Olen ostanut lähes poikkeuksetta niitä, mutta nyt kaipasi vaihtelun vuoksi jotain muutakin.  Saatoin joskus mainita, kuinka japanilais-tyyliset puutarhat mehikasveineen on ihan hullu hitti esimerkiksi Loseissa ja voi kun sama onnistuisi Suomessakin! Olisin varmaan ihan samantien kyhäämässä meille pihaan jotain omaa zen-zonea niillä ja kristalleilla, haha.

Aikaisemmin oli minulla meneillään useamman vuoden chili-villitys ja nyt ajattelin kokeilla taas yrttiviljelmiä, jotka laitoin vihdoin ja viimein perjantaina itämään. Hieman tässä kestänyt 😀 Postailen niistä vielä erikseen kunhan homma ja terassiprojekti etenee! Jo pari kesää olen vaiheillut marjapuskien hankkimisen kanssa. Edelleenkään ei lähtenyt semmoista matkaan, mutta ihan totta, pian! Haluaisin nimittäin niin kovasti omat viinimarjapuskat pihaan.

Löysin muuten tuttuni vinkkaamana myös aivan mielettömän viherkasvien (ja viherpeukaloiden) salatun paratiisin! Viherpaja Vantaan Koivuhaassa on nimittäin aivan ihana paikka. Loputtomasti erilaisia yrttejä, kukkia ja viherkasveja sekä sisälle, että ulos. Joka kerta kun luulimme käyneemme kaikki läpi, löytyi vielä uusi mega-kasvihuone täynnä vieläkin ihanampia kasveja. Tuolta ei yksinkertaisesti voi lähteä pois ostamatta vähintään yhtä kasvia mukaan!

Lisäksi Viherpajassa on myös aivan älytön japanilainen puutarha, joka on näkemisen arvoinen jo itsessään 🙂 Haluan pian taas takaisin!

Tässä omia ostoksiani… Erilaisia orvokkeja pihaan, luomu-minttu, gardenia, chili  ja äärimmäisen helppohoitoisena hehkutettu isolehtinen kasvi, jonka nimen noloa kyllä jo unohdin.

Viherkasveilla saa helposti kivaa lisää sisustukseen. Olen jo vuosia haaveillut isommasta kasvista meille sisälle. Ehkäpä se on seuraava hankinta?

Tommi osti bonsain, joka vielä tosin odottelee lopullista ruukkua 😀

Ehkä eniten olen kuitenkin innoissani tästä. Lempikukkani gardenia!! Noloa paljastaa, mutta about kymmenen vuoden ajan nuuskuttelin purkista Monoi-öljyä ja haaveilin samalla Tahitista. No okei, siellä Tahitilla ja Moorealla taas nuuskuttelin gardenioita harva se päivä, enkä olisi voinut kuvitellakaan löytäväni semmoisen meille kotiin Suomesta. Ymmärrätte, ettei tätä todellakaan voinut jättää ostamatta. Tässä juuri tälläkin hetkellä istun tässä gardenian vieressä nuuskimassa, haha!

 

Oletteko te käyneet Viherpajassa? 🌱✨

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Life Update

Juuri kun viime viikonloppuna kirjoittelin stressittömyyttä ja kiireettömyyttä, on tämä viikko sitten osoittautunut juurikin todella hektiseksi. Pahoitteluni, etten ole juurikaan ehtinyt päivittää tällä viikolla normaaliin tapaan ja postausrytmi on ollut tavallisesta poikkeava. Kaikenlaisia yllättäviä juttuja on tullut vastaan, jotka ovat vieneet resursseja muualle. Olimme eilen yöhön asti lastenpolin päivystyksessä (ei tosin pitäisi olla mitään vakavaa, vaikka aluksi säikähdimmekin) ja koko tämän päivän suunnitelmat menivät osittain uusiksi sen jälkeen kun pääsimme kotiin about puoli kolmelta yöllä. No, olen aina hölmönä selittelemässä täällä, mutta toivottavasti ymmärrätte, että välillä tulee hetkiä kun suunnitelmat menevät yksinkertaisesti uusiksi tai sitten vain ajoittuu sata asiaa juuri sille samalle viikolle. Huh!

 

Ajattelin tänään tehdä pientä life updatea pitkästä aikaa.

Eli mitä viikkooni kuuluu ja noin yleisesti? ✨

Tälle viikolle on mahtunut menoa ja meininkiä lähes jokaiselle päivälle. Usein tulee viikkoja, jolloin kalenteri näyttää lähes tyhjää ja keskittyy hoitamaan hommia kotoa käsin. Tuumailemaan käsityöjuttuja, suunnittelemaan blogin sisältöä, kuvailemaan ja vastailemaan sähköposteihin. Ja sitten vastapainoksi niitä viikkoja kun on joka päivä menossa ja joutuu tasapainottelemaan niiden juoksevien perushommien hoitamisen kanssa. Juuri tämmöinen viikko on ollut meneillään nyt ja päälle vielä sitten kaikkea yllättävää.

Olin eilen iltapäivällä portaalini Indieplacen ja New Nordicin järjestämässä Herbal School-workshopissa, jossa valmistimme itse luonnonkosmetiikkaa, ihan superkivaa! Nykyään olen äärimmäisen laiska käymään missään tapahtumassa, lukuunottamatta satunnaisia pressipäiviä, joilla voi käydä piipahtamassa oman aikataulun mukaan. Ennen tätä viikkoa taisi olla pitkä tauko ilman mitään tapahtumia, koska olen priorisoinut muita juttuja, enkä jaksa ravata tapahtumissa vain huvikseni. Itselleni jokin lisäarvo on tärkeää! Pidän juuri tapahtumista, joissa pääsee itse konkreettisesti tekemään jotain, kuten tuo eilinen. Moni juttu  workshopissa oli ennestään tuttua, koska olen itseasiassa juuri keväällä lukenut erään kirjan yrttien hyödyntämisestä ja erilaisten rohtojen valmistamisesta. Itseasiassa minulla on juuri työn alla valmistaa pari erilaista ”taikasalvaa” tuon samaisen kirjan innoittamana, joiden ohjeet haluan jakaa teillekin. Sain juuri pari päivää sitten näihin käytettävät öljyt, mutta pari ainesosaa vielä puuttuu, joten vielä en ole päässyt hommiin näiden kanssa. Workshop tuli siis hauskaan saumaan kun pääsi hieman alustamaan noita omia salva-kokkailuita 😀

Käsityöhommien suhteen olen siirtänyt ajatukset jo seuraaviin juttuihin ja loppukesän tulevaan pipomallistoon, jota olen pikkuhiljaa alkanut työstämään. Sitä ennen on tulossa söpöjä hiusnauhoja, jotka sopivat sekä aikuiselle, että lapselle 💕 Olen neulonut ylipolven villasukkia jo helmikuusta lähtien, mutten ole onnistunut saamaan niistä edes ensimmäistä valmiiksi. Ne olisivatkin seuraavana to-do-listalla ”käsityökorneriini” ja haluan jakaa ohjeen teillekin sitten (jos siis edes onnistuvat, haha).

Kun minulta nykyään kysytään, että mitä kuuluu, en oikeastaan tiedä mitä vastaisin. Koska olen pyrkinyt välttämään kiireestä jauhamista, olen pyrkinyt usein toteamaan, että olen pääosin ottanut viimeaikoina rennosti. Ja ei, tämä ei tosiaan tarkoita sitä, että makaisin pihassa bikineissä ja lukisin kirjaa, haha. Tällä hetkellä on monta rautaa tulessa ja kun on meneillään useampi projekti, on sitä hommaakin melkolailla. Yritän kuitenkin kääntää asian niin, että teen juuri niitä itselleni mielekkäitä juttuja ja jos kiirepaniikki meinaa iskeä, istun alas, listaan hoidettavat asiat ja priorisoin niitä tärkeysjärjestyksen mukaan. Moni lähipiiristänikään ei tiedä niin tarkkaan mistä päiväni koostuvat ja vaikka freelancer-tyyppinen työ, sekä pienyrittäjyys ovat molemmat yleistyneet työelämän muuttuessa, saattaa monen korvaan (valitettavasti) edelleen kuulostaa siltä, että jos kerrot olleesi kolme päivää kotona tekemässä töitä nuhjuverkkarit jalassa, et ole tehnyt käytännössä ”mitään”.

Itseäni ainakin jaksaa yllättää yhä uudelleen se, etteivät monet nuoretkaan tunnu ymmärtävän sen vanhan mallisen ”ysistä viiteen”-käsitteen ulkopuolelle. Tarkotan, että josset lähde joka arkiaamu kahdeksalta kotoa työasuun pukeutuneena toimistolle ja palaa kotiin ruokaostosten kanssa viiden jälkeen, et voi tehdä mitään kovin tärkeää tai edes ”töitä”. Eikä pointti ollut todellakaan se, että 9-5-työssä mitään vikaa olisi, vaan lähinnä siinä, että työelämä on jo tässä aivan muutaman vuoden aikana kokenut valtavan muutoksen ja onhan se ymmärrettävää, että ihmisillä menee aikaa ymmärtää niitä uusiakin työmuotoja. Ihan rehellisesti nimittäin kyllä koe, että menneet työtehtäväni viimeisten kymmenen vuoden ajalta olisivat olleet yhtään sen ”tärkeämpiä” tai merkityksellisempiä, kuin tämä mitä teen nyt. Ajoittain vain harmittaa asenne juuri siitä, että josset tee sitä jotain perinteistä ja mikä on alana muille tuttua, et voi tehdä mitään järkevää.

Ainiin, tuon vuosi takaperin tekemäni laventeli-neuleen ohje löytyy täältä 🙂

Viime viikkoina olen pohtinut myös tulevaa ja sitä, että haluammeko asua lopullisesti Suomessa. Tai voisiko ulkomailla asua edes hetkellisesti ja testata, miten se sujuu? Vajaan kolmen kuukauden matkamme talvella oli toki jonkinlaista esimakua tähän, mutta tietysti normaaliin arkirytmiin pääseminen on äärimmäisen hankalaa viettäessäsi yhdessä paikassa sen viikon tai pari. Jos nyt paljastetaan tämmöinen ultimate-haave, olisi se viettää esimerkiksi ensi vuonna vaikkapa 6-8kk yhtäjaksoisesti ulkomailla. Täydellinen asetelma olisi esimerkiksi Los Angeles, Uusi-Seelanti ja Bali/Indonesia jaettuna semmoisiin 2-3kk pätkiin jokaisessa kohteessa. Noh, kunhan tässä vain haaveilen 😀 Toki olen jo vuosia tiedostanut, ettei jatkuva kaukokaipuu ole todellakaan mikään kestävä valinta miltään osin.

Minusta on aina tuntunut siltä, että viihtyisin paremmin muualla ja muunlaisessa ilmastossa, mutta sitten taas, onhan Suomessa kuitenkin niin hyvä asua, varsinkin pienten lasten. Katselin ensimmäisiä kertoja asuntoja ja työpaikkoja ulkomailta lukioaikoina, jolloin en vielä ollut edes täysi-ikäinen. Jo tuolloin oli haaveena suunnata muualle, mutta täällä ollaan edelleen. Viime vuosina on ehkä tietyllä tasolla alkanut harmittaa, että miksen opiskeluvuosina lähtenyt esimerkiksi vaihtoon tai tehnyt jotain vuoden irtiottoa ulkomailla kun mitään ihan kamalan sitovia velvollisuuksia ei vielä ollut? Kai sitä oli nuorempana niin arka suurten muutosten suhteen ja toisaalta myös ajattelin elämää hyvin urakeskeisesti. Nyt olen huomannut, kuinka sekin voi johtaa siihen, että asioita tai unelmia jää tekemättä ja kokematta.

Mitä tulee noin yleisesti reissuihin, ajattelimme kesän aikana matkustaa kotimaassa. Tällä hetkellä ei meillä kertakaikkiaan edes ole tulevia matkoja suunniteltuna millään asteella loppuvuodeksi, joka tuntuu toisaalta oudolta. Nyt onkin ajatuksena keskittyä ihan vain tähän Suomi-meininkiin, tosin Jyväskylässä lähden piipahtamaan parin viikon päästä.

 

Huh, tulipas sepustus! 😀

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Mekkoja rentoihin kesäpäiviin ja juhliin x 6

Kaupallinen yhteistyö: Ellos

Olen kesäisin ehdottomasti mekko- ja hameihmisiä. Rakastan erityisesti helppoja kesämekkoja, jotka on helposti yhdisteltävissä sandaalien tai tennareiden kanssa vähän tilanteesta riippuen, arkeen tai iltarientoihin. Vaikka muulloin olenkin ehdottomasti farkkutyttö, on niiden pukeminen kesähelteillä aivan no-no. Mekot ja hameet on helppoja, sekä ihanan vilpoisia valintoja kesävaatetukseksi.

Kokosin 6 eri mekkoa Ellos Collectionin kesämekkojen uutuuksista. Kaikki kokoamani mekot sopivat mielestäni kivasti niin arjen rentoihin kesäpäiviin, kuin illan juhliinkin. Tennarit voi helposti vaihtaa sandaaleihin tai korkkareihin, sekä napata illan lämmikkeeksi mukaan ohuen neuleen, nahka- tai farkkutakin. Itse olen äärimmäisen huono käyttämään hienompia kenkiä (toki juhlatilanteita lukuunottamatta) ja mieluiten suosin juurikin mekkoja, jotka sopivat myös rentoon tyyliin vaikkapa Vansien tai miksei myös flipflopien kanssa rantalomalla. Omia suosikkejani näistä ovat erityisesti tuo vaalea maksimekko, edestä napitettu valkoinen mekko ja nuo molemmat röyhelömekot. Yksivärinen slip dress on todella monikäyttöinen vaate ja kestää myös aikaa. Itselläni on ollut tämmöinen lyhyempi versio jo muutaman vuoden aktiivikäytöllä, mutta hakusessa on ollut juuri tämmöinen hieman pidempi malli 🙂

 

 

Valkoinen mekko napeilla / roosa röyhelömekko / vaalea kukkamekko / musta slip dress / musta mekko kukkakuviolla / ruskea kuviomekko napeilla

 

Mikä on teistä kivoin mekoista?

 

Koodilla 460008 saatte muuten -30% alennusta tilauksen kalleimmasta tuotteesta. Tarjous on voimassa 30.5 saakka. Koko valikoiman löydätte TÄÄLTÄ! ✨

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Luonnonkosmetiikan suosikkejani tarjouksessa + ARVONTA!

Kaupallinen yhteistyö: House of Organic

Tänään alkoivat ehkä kevään parhaimmat alemyynnit ikinä. Nimittäin House of Organicsin perinteiset Luonnonkosmetiikkapäivät, jotka jatkuvat koko loppuviikon aina sunnuntaihin saakka. Jos kosmetiikkavarastot kaipaavat täydennystä laadukkaan luonnonkosmetiikan osalta tai kesän aurinkovoiteet on vielä ostamatta, on nyt hyvä sauma tehdä löytöjä edullisesti. Nyt on nimittäin aivan huippuja tuotteita hyvillä alennuksilla!! 🙂

Listasin omia suosikkituotteitani Luonnonkosmetiikkapäiviltä. Tarjoukset vaihtuvat päivittäin ja koko valikoima on nähtävillä tarjouskatalogissa, jonka linkki löytyy postauksen lopusta arvonta-ohjeiden lomasta. Alessa on meikkejä, ihonhoidon tuotteita, kauneustarvikkeita ja vaikka mitä muuta. Alevalikoimasta löytyy hittituotteita mm. merkeiltä Whamisa, Evolve, BYBI, Madara, Mossa, Avril , 100% Pure ja Organic Shop. Ihan näin vain muutaman mainitakseni.

Itse halusin nostaa esille erityisesti nämä suosikkituotteeni… 🌸✨

 

Keskiviikon alesuosikkini:

 

BYBI Supercharge Serum – kasvoseerumi on yksi suosikeistani ravitsevista kasvoseerumeista ja ekoja testaamiani tuotteita BYBI:ltä, joka on nykyään yksi suosikeistani. Seerumi sopii erinomaisesti kuivalle iholle uudistamaan ja ravitsemaan ihoa. Hinta 27€ (-31%).

Algamariksen sävyttävä aurinkosuoja kasvoille on aivan huippu! Korvaa erinomaisesti kevyen meikin tai BB-voiteen kesähelteillä. Itselläni on tästä sävy keskitumma, mutta löytyy myös vaaleana. Hinta 15€ (-32%).

Eco by Sonya Cacao Firming Mousse on suosikkini luonnonkosmetiikan itseruskettavista. Olen käyttänyt tätä jo parin vuoden ajan säännöllisen epäsäännöllisesti ja tykkään tuotteen tuomasta sävystä. Ainiin ja ilman sitä perinteistä itseruskettavan ällöä tuoksua. Suositus! Hinta 30€ (-35%).

BYBI Beautyn Plumper & Buffer-setti sisältää kaksi BYBI:n suosikkituotetta yhdessä pakkauksessa: Hellävaraisen Buffer-huulikuorinnan, sekä huulia kosteuttavan ja kevyesti turvottavan Plumper-huulivoiteen. Plumper on ihan lemppari ja korvannut paljolti huulikiiltoja. Hinta 16€ (-33%).

Plus näiden lisäksi on keskiviikon tarjousten joukossa esimerkiksi lempparini Whamisa Toner Deep Rich-kasvovesi 32€ (-22%) ja Organic Shopin shampoot 3€ (-33%).

Kaikki keskiviikon tarjoukset löytyvät täältä.

 

Torstain alesuosikkini:

Lavera Re-Energizing Sleeping Cream – yövoide uudistaa ja hoitaa ihoa yön aikana. Hinta14€ (-24%).

Mossa Vitamin Moisture- mansikkashampoo puhdistaa hiukset tehokkaasti, vahvistaa ja tuo kiiltoa. Sopii kaikille hiustyypeille. Hinta 9€ (-24%).

Mossa Vitamin Moisture-mansikkahoitoaine pehmentää ja korjaa hiuksia. Hinta 9€ (24%).

Whamisa Organic Flowers Cleansing Oil-puhdistusöljy. Itse käytän tätä kaksoispuhdistuksen ensimmäisessä vaiheessa. Ihan huippu ja todella riittoisa. Hinta 25€ (-24%).

Natural White – luonnollinen hampaidenvalkaisujauhe. Aktiivihiilijauhe poistaa hellävaraisesti pinttymiä hampaiden pinnalta ilman kemikaaleja. Tuote on valmistettu 100% luomukookospähkinästä. Hinta 8€ (-50%!!!).

P’ure Papaya Lips-huulivoide. Papaijabalmi on aivan parasta huulivoiteeksi! Tähän erityisesti huulille tarkoitettuun voiteeseen on lisätty kasviöljyja hoitamaan kuivia ja rohtuneita huulia. Hinta 4€ (-42%).

Torstain tarjouksina myös esimerkiksi Algamaris After Sun-emulsio 14€ (-26%), BYBI Detox Dust-puhdistava kasvonaamio 18€ (-40%!!), ja Organic Shopin käsisaippuat 3€ (-33%).

Perjantain alesuosikkini:

Lavera itseruskettava kasvovoide on suosikkini luonnonkosmetiikan itseruskettavista kasvoille. Loistava tuote ja samalla kosteuttaa ihoa kivasti. Hinta 12€ (-25%).

Whamisa Organic Flowers Lotion Double Rich-kasvovoide. Superkosteuttava ja ravitseva kasvovoide on ehkä paras testaamani kasvovoide ikinä! Olen hehkuttanut tätä useaan otteeseen ja monet ystäväni, joille olen tätä suositellut, ovat myös rakastuneet. Sopii hyvin sekä päivä-, että yövoiteeksi. Hinta 30€ (-23%).

Neal’s Yard Remedies-musliiniliina puhdistaa iholta meikin ja epäpuhtaudet hellävaraisesti, mutta tehokkaasti. Liina on pestävä ja valmistettu 100% luomupuuvillasta. Hinta 3€ (-39%).

Muita perjantain tarjouksia ovat esimerkiksi Madara City-CC-voide (itselläni sävy medium) 23€ (-23%), Mossa Vitamin Cocktail-kasvoöljy 12€ (-29%) ja BYBI Retinol-seerumi 12€ (-33%).

 

Lauantain alesuosikkini:

100% Puren Hydrogel-naamiot. Nämä tuovat iholle tehohoitoa ja kosteutusta. Esimerkiksi Gingseng-naamio tehostaa ihon kollageenin tuotantoa ja kiinteyttää. Hinta 5€ (-44%).

Eco by Sonya itseruskettava kasvovesi. Jos Laveran kasvojen ir on ykkössuosikkini, tulee tämä hyvänä kakkosena. Jos etsit ennemmin maltillisesti päivetystä tuovaa tuotetta, voi tämä asteittain auringon hehkua tuova tuote olla sopiva valinta. Hinta 29€ (-31%).

Muita lauantain tarjouksia ovat esimerkiksi P’ure Papaya Ointment-papaijabalsami 15€ (-41%), Algamaris koko kehon aurinkosuojapaketti 49€ (-31%) ja Organic Shopin hoitoaineet 3€ (-33%).

 

Sunnuntain alesuosikkini:

Algamaris-aurinkosuojaspray SK30. Tämä on ihan suosikkini! Sama tuote sopii niin vartalolle, kuin kasvoillekin ja jättää ihon miellyttävän tuntuiseksi levityksen jälkeen. Hinta 18€ (-33%).

Algamaris lasten aurinkovoide SK50. Kuten olen maininnutkin useaan otteeseen, on pojallamme aurinkovoiteena käytössä oikeastaan vain tämä. Paras koostumukseltaan!

BYBI Babe Balm-monitoimivoide. Babe Balm on käytössä päivittäin ja ehdoton tuote käsilaukkuun tai lomamatkalle. Käytän itse tätä huuli- tai käsivoiteena, sekä esimerkiksi pitkillä lennoilla ihoa ravitsevana naamiona. Hinta 22€ (-40%).

BYBI Strawberry Booster-tehoöljy. Kylmäpuristettu mansikansiemenöljy kosteuttaa ja ravitsee erityisesti pintakuivaa ihoa. Hinta 12€ (-33%).

Muita sunnuntain tarjouksia ovat esimerkiksi BYBI:n The Beauty Sleep Bundle set, joka sisältää silkkisen unimaskin, BYBY Mega Mist-kauneusmistin ja BYBI Supercharge-kasvoseerumin. Kaikki aivan huippua! Itselläni on ollut jo pitkään tuo unimaski ja se on suosikkini <3 Hinta 39€ (-43%), Weleda Skin Food, joka on toinen yleisvoiteiden suosikkini 12€ (-25%), Organic Shopin hiusnaamiot 2,50€ (!! -36%) ja Organic Shopin vartalokuorinnat 3,50€ (-36%).

Lisäksi sain teille myös arvottavaksi 50€ lahjakortin House of Organicille 💫✨

 

Arvonnan ohjeet ovat seuraavat: Selaa Luonnonkosmetiikka-alen esitettä täältä ja kommentoi tähän postaukseen oma(t) suosikkituotteesi tarjousvalikoimasta. Muistathan liittää mukaan kommentoidessasi myös voimassaolevan sähköpostiosoitteen, jotta saan voittajaan yhteyttä. Aikaa osallistua on sunnuntaihin 19.5 klo 23.59 asti. Arpaonnea!

Koko Luonnonkosmetiikka-alen tarjousvalikoiman löydät keskiviikon osalta jo täältä. Luonnonkosmetiikkapäivät ovat käynnissä ke-su  15.-19.5.

EDIT: VOITTAJA ARVOTTU KOMMENTEISSA JA KONTAKTOITU SÄHKÖPOSTITSE 🙂

 

Oliko mukana omia suosikkejanne? ✨

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 78 kommenttia.