Rukan reissun kohokohtia: Riisitunturi ja Valtavaaran huippu

Tänään olisi vuorossa lisää Ruka-juttuja pienen tauon jälkeen ja pari reissun luonto-aiheista kohokohtaa. Vuosi 2020 on ollut itselleni ennen kaikkea luontomatkailun vuosi ja mikäs nyt olisikaan tämän kaiken härdellin keskellä mukavampaa, kuin nauttia kotimaan luonnosta uusia suosikkipaikkoja löytäen? Lokakuussa retkeiltiin Saariselän suunnalla Kiilopäässä ja Pyhä-Nattasella, marraskuussa taas Rukan ja Posion suunnalla. Molemmat reissut ovat jääneet mieleen ikimuistoisina ja en malta odottaa ensi kesän seikkailuja.

Kävimme nimittäin tällä Rukan reissullani ystäväni kanssa ahkerasti retkeilemässä lähitienoilla ja paikoissa, jotka ovat itselläni pitkään olleet must-see-paikkoja Rukalla ja sen läheisyydessä, mutta joissa ei ollut vielä syystä tai toisesta päässyt käymään. Olin viimeksi Rukalla poikani kanssa, jolloin haasteellisimmat kohteet eivät tulleet kyseeseen, ilmeisesti pulkassa istuminen pakkasessa muutamia minuutteja pidempään nimittäin vaatii etelän kaupunkilaislapsille hieman totuttelua 😀 Tuolloin kuitenkin päätin, että seuraavalla kerralla sitten! Tämänkin reissun jälkeen jäi edelleen kohteita, joihin on ehdottomasti seuraavalla kerralla päästävä, kuten Pyhän Jyssäys Rukalla ja Oulangan kansallispuisto maisemat, kuten Pähkänänkallio. Ja kuinka innostunut olenkaan tänä vuonna yhä enemmän luontomatkailusta ja uusien kotimaan kohteiden bongailusta! Aivan parasta 🙂

Upea Riisitunturi

 

Suunnittelimme retkiämme oikeastaan pääasiassa säiden suhteen. Tuurillani oli valtaosa päivistä pilvisiä (tai räntä/lumisateisia), mutta lauantaille luvattiin parempaa säätä ja suuntasimme autolla jo aamupäivällä kohti Riisitunturia, joka sijaitsee virallisesti Lapin rajan puolella Posiolla. Olen koko tämän (ja viime) vuoden bongaillut yhä kauniimpia kuvia Riisitunturilta ja paikka oli jo vuosi takaperin kohde, jonka haluan nähdä pikimmiten. Riisitunturin reiteistä voit lukea lisää esimerkiksi täältä. Itse teimme huipulle lyhyemmän reitin Riisin rääpäsyn, jonka pituus edestakaisin ylös ja alas on noin 4,3 km. Reitillä ei ollut kovin haastavia nousua tai maastoa, joten sopii mielestäni hyvin myös lyhyemmäksi retkeilyreitiksi vaikka koko perheen voimin lapset mukana. Eikä ottanut siis kunnon päälle juurikaan, vaan oli enemmänkin mukavaa kävelyä ja maisemien ihailua. Sanoisinko, että meiltä koko käppäilyyn kului aikalailla 1,5h. Kuvailimme toki huipulla hetken maisemia.

Huipulta oli aivan upeat näkymät ympäri Posiota ja ehkäpä juuri tuo Riisitunturi oli reissulla oma kohokohtani. Toivon joskus vielä pääseväni Riisin huipulle ihailemaan täysin pilvetöntä talvitaivasta, revontulien bongailusta siellä en edes uskalla haaveilla! Ah, pidempi retkeilyreitti Riisille on todellakin haavelistallani – tai hiihtoreitti! Myös latuja nimittäin löytyy, sekä autiotupa ja laavuja.

Itseäni jäi kiinnostamaan retken jälkeen Riisitunturin historia ja erityisesti nimen alkuperä. Lueskelinkin aiheesta ja Riisitunturin alueella eli 1600-luvulta lähtien metsäsaamelaisten kansa, jotka laidunsivat tunturin niityillä ja elivät vahvasti pyynnillä, metsästäen, marjastaen, sienestäen ja kalastaen. Itse Riisitunturin nimen alkuperästä on vain veikkauksia, mutta esimerkiksi vanhojen karttojen ”Riistunturi”-nimestä on veikattu yhteyttä saamelaisperäisiin sanoihin, jotka tarkoittavat tykkyä, heinää tai risua. Täten onkin arveltu, että olisiko saamelaisväestön harjoittamalla suoniittytaloudella, eli ”heinäsuolla” yhteys termiin ”riisisuo”. Riisitunturin rinteillä on kasvaa liekokasveja, joiden siitepölyä on kansanlääkinnässä käytetty riisitaudin hoitoon ja tämä onkin yksi uusimmista nimen alkuperään liittyvistä arvauksista.

Matkalla Riisille pysähdyttiin hetkeksi ja rämmin kuvaamaan pientä lampea, joka näytti edellisenä yönä sataneen lumen huurteisena aivan satumaiselta 🙂

Paluumatkalla alkoi tulla jo hämärä ja bongasimme tieltä poroja 🙂

 

Rukan Valtavaara

 

Seuraavan päivän retkemme suuntasi Rukan Valtavaaran huipulle, jonka reitit lähtevät kätevästi Saaruan rinteiden parkkipaikan tuntumasta. Sanoisinko, että jos tarkoituksena on käppäillä reitin alusta huipulle asti ja takaisin, kannattaa matkaan varata ainakin pari tuntia aikaan. Toki, talvella lumi hidastaa ja tuo lisähaastetta etenemiseen, verrattuna esimerkiksi Riisitunturin reittiin oli Valtavaaralla huomattavasti jyrkempää nousua ja noin yleisesti reitti kyllä rankempi. Ja noin muutenkin suositellaan reitille talvisin lumikenkiä. Eipä nyt kuitenkaan mikään ylitsepääsemätön tosiaankaan, mutta kävi kyllä treenistä!

Käppäilimme itse Valtavaaran huiputuksen, 5,7km. Muut reitit on listattu esim täällä. Tälle reitille en ehkäpä lähtisi pulkkaretkelle lapsen kanssa, koska reitti on jyrkkine nousuineen ja laskuineen ajoittain fyysisesti melko rankka. Mutta huipulle nousu kyllä kannatti, vaikka sää tuona päivänä olisi kieltämättä voinut olla parempikin.

Valtavaaran huipulta on upeat näkyvät ympäri Rukaa ja Rukajärvelle. Huipulla sijaitsee vanha palovartijan maja, joka toimii autiotupana, jossa siis kuka tahansa saa yöpyä (tosin tutkin nyt tätä Valtavaaran tupaa, joka on ainoastaan päiväkäyttöön ja sallittu yöpymiseen vain poikkeustapauksessa). Kävimmepä raapustamassa nimemme vieraskirjaan. Tänä vuonna olen todennut, että autiotuvat ovat ehkä parhainta ikinä! Haaveena olisi joskus yöpyäkin autiotuvassa 🙂

Jos lomailette Rukalla ja toiveissa on nähtävyydet aivan lyhyen matkan päässä, suosittelen ainakin Valtavaaraa, jonka reitti lähtee aivan hiihtokeskuksen itä-puolen juurelta. Jos taas haluaa lähteä autolla kauemmaksi, on Riisitunturi aivan must! Ajomatka Rukalta Riisitunturin parkkialueelle on noin 40min, eli sinänsä ajaa sinne myös nopeasti.

Oletteko käyneet Riisitunturin tai Valtavaaran huipulla? ✨

 

Kumpi on suosikki tai ovatko kenties teidän haavelistalla?

 

Kuvat minusta Ronja Rajala

 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Mielipide: Lentäminen ja matkustamisen demonisointi korona-aikana

Lentomatkailu korona-aikana? Suuntasipa sitten kotimaan kohteesta toiseen tai ulkomaille. Aihe, josta olen jo pidemmän aikaa halunnut avata suuni, mutta rehellisyyden nimissä en ole jotenkin ”kehdannut” tai toisekseen pitänyt soveliaana. Kunnes nyt. Tähän väliin täytyy tosin mainita eräs ehkä vähän surullinenkin seikka, johon olen herännyt tänä vuonna. Se, että olen jossain määrin alkanut aristella sen suhteen, että jakaisin mielipiteitäni somessa. Jo pidemmän aikaa on somessa ollut havaittavissa tietynlaista lynkkausmeininkiä. Jos sattuu olemaan eri mieltä tai nostamaan esille asian, joka nyt ei saa aikaan myötäilyä 99% yleisöstä, saa siitä kyllä kuulla. Ellei nyt sitten henkilökohtaisesti niin ainakin anonyymisti jossain bittiavaruuden keskustelupalstoilla. Vähän kuin yrittäisi parhaansa olla ”oma itsensä”, mutta tekisi kuitenkin kaiken väärin. Totuushan on, ettei koskaan voi mielyttää kaikkia ja sinänsä on koko homma harmi, koska alunperinkin oli blogien (ja myös omani) pointti lähinnä tuoda esille erilaisia näkökulmia, mielipiteitä ja keskustella juurikin niistä eri mielipiteistä asialliseen sävyyn rakentavasti.

Nyt taas tuntuu, että somekeskustelu on ikuista väittelyä, jossa ei ole voittajaa ja toisen mielipiteen edustajat haukutaan maan rakoon. Blaah. En itse jaksa konflikteja, joka taas on ehkä ollut myös syynä siihen, etten ole tänä vuonna ollut kovin motivoitunut ”ottamaan kantaa” moninkaan juttuihin, koska usein sen aiheuttama keskustelu on uuvuttavaa, vaikka kuinka yrittäisi muotoilla sanansa monet seikat huomioon ottavasti. Sanottakoon myös, että omalla kohdallani on tämmöinen ollut melko minimaalista, mutta kuitenkin. Nykyään huomaan varovani, että voinko sanoa näin tai näin, koska takuuvarmasti yksi tuhansista vetää herneen nenään, vaikka kyse olisi vain erilaisista näkökulmista. Ja ups, postauksen pointti ei tosiaan edes ollut tämä, vaan (kotimaan) lentomatkailu nyt koronan aikana.

Kesällä kirjoitin, etten tänä vuonna halua itse henkilökohtaisesti matkustaa ollenkaan ulkomaille ja kieltämättä, tällä hetkellä tilanne näyttää myös ensi vuoden suhteen melkoisen synkältä. On jo pitkään tuntunut todella oudolta se, että kaikki ulkomaan matkasuunnitelmat ovat käytännössä jäissä. Opintojen alussa suunnittelin lähteväni ensi kesällä ulkomaille harjoitteluun, mutta tällä hetkellä en ihan tosissaan jaksa uhrata edes tuolle ajatukselle energiaa. Koen itse kuitenkin koronan keskellä suurta sympatiaa matkailu- ja ilmailualaa kohtaan. Vaikka lentopäästöt ovatkin viime vuosina olleet tapetilla (ja kyllä, ympäristö- ja päästöseikatkin itselleni äärimmäisen tärkeitä), täytyy todeta aivan suoraan, että tilanne huolettaa minua aivan äärimmäisesti matkailusektorin yrittäjien (Suomessa ja maailmalla) ja ilmailualan työntekijöiden silmissä.

Olenhan toki kirjoittanut tästä jo aikaisemminkin, mutta aihe on nyt koronatilanteen mentyä taas kerran huonompaan suuntaan, pyörinyt jälleen kerran yhä enemmän mielessäni. Yhä useampi alalla toivoo hallitun matkailun hiljalleen kasvavan, mutta samalla kytee meissä kaikissa pelko siitä, että mitä jos tilanne pahenee entisestään ja palataan samaan poikkeustilaan kuin keväällä? Entä jos korona leviää hallitsemattomasti maakuntiin? Tai jos kotimaan matkailu estyy myös meidän suomalaisten osalta, kuten keväällä kävi? En usko, että monikaan matkailusektorin toimija selviäisi enää mahdollisesta kevään toistosta. Tästähän on veivattu päättäjienkin taholta edestakaisin, mutta mitään konkreettista ratkaisua ei kai vielä ole (?) saatu huomion keskittyessä lähinnä tartuntalukujen nousuun.

Se mitä tässä tilanteessa tarvitaan on nimenomaan fiksu, turvallinen ja vastuullinen matkailu. En itse koe, että matkailun totaalibanni palvelee taloudellisesti ketään. Koska olen itse ajokortiton, olen syksyn aikana lentänyt kahdesti kotimaassa Ivaloon ja Kuusamoon. Ja täytyy antaa Finnairille täydet pisteet siitä, kuinka turvalliseksi lentomatkailu on tehty meillä kotimaassa. Maskipakko, asteittain bordaus (ja koneesta poistuminen), matkustajille jaettava käsidesi ja desinfiointipyyhe. Ainiin ja kentillä on käsidesiä aivan kaikkialla! Eräs tuttunu kysyi mentyäni Ivaloon, että okei, uskalsit siis lentää? Ja kieltämättä kyllä, ensimmäinen lento sitten katastrofaalisen paluun maaliskuun lopulla Uudesta-Seelannista jännitti tuo lentäminen kyllä melkoisesti. Mutta. Aivan suoraan sanoen olen kokenut tunnin lentomatkan kotimaassa huomattavasti turvallisempana keinona matkustaa kuin körötellä 3,5h junalla Jyväskylään kaikkien maskittomien joukossa, julkisilla täällä Helsingissä, saati sitten tuntikaupalla junalla Lappiin. Siksi en ihan rehellisesti ole kokenut siitä tässä tilanteessa sen kummempaa syyllisyyttä. Myös oma asenteeni esimerkiksi lentämisen suhteen on hiljalleen muuttunut kesän jälkeen. Toki, muiden yhtiöiden käytännöistä en osaa sanoa mitään, mutta Finnairilla homma ainakin toimii. Ja ei, lentäminen täällä Suomessa ei enää jännitä.

Vielä kesällä panikoin sitä, etten uskaltaisi edes Helsinki-Vantaan lentokentälle enää vuonna 2020, mutta huhhei. Olen näiden parin reissun jäljiltä järkyttynyt siitä, kuinka lentokenttä seisoo tällä hetkellä autiompana kuin koskaan ennen. Saapuvien ja lähtevien lentojen lista on ennätyksellisen lyhyt, eikä käytävillä näy juuri ketään. Jos pitäisi heittää lonkalta, voisin väittää, että jos joku nappaa koronan, niin se tapahtuu luultavasti todennäköisemmin täyteen ahdetusta ostoskeskuksesta Triplasta tai Helsingin rautatieasemalta, ei kotimaan lennolla autiolta Helsinki-Vantaalta. Okei, tämä nyt vain oli oma mielipiteeni.

Finnair on yksi harvoista kotimaisista yhtiöistä, joihin koen vahvaa tunnesidettä (T. Finnair Plus-jäsen jo vuodesta 1992 kun kantisohjelma perustettiin!) About 4-5-vuotiaasta asti haaveilin ainoana unelma-ammattina lentoemännän urasta. Yksi elämäni ahdistavimmista seikoista (first world problems) on ollut 158 sentin pituuteni, joka on melkolailla ollut esteenä näille urahaaveilleni. Nolo fakta: Olen melkoisen monta kertaa miettinyt, että olisiko vain mahdollista mennä johonkin venytyshoitoon, jotta saisi 2cm lisää pituutta, haha. Lentokapteenin ura taas oli oman isäni haave, kunnes tie lopulta vei luokanopettajaksi. Välillä vitsailen siitä kuinka lentäminen on meillä tavalla tai toisella verissä, koska myös omasta pojastani on paljastunut jo pienestä lähtien melkoinen ilmailufani.  Vaikka en halua olla äiti joka painostaa lastaan uralle, joka ei aidosti ole tämän kutsumus, haluan olla tukemassa tämän (yhtä) urahaavetta lentokapteenina, jos kiinnostus pysyy yllä. (Lol, salaahan jo säästän pojalleni lentäjän koulutukseen, jos nyt joskus siitä innostuisi, onneksi tässä ei mikään kiire ole :D) Lähti vähän sivuraiteille, haha. Ehkäpä tämän tunnesiteen vuoksi koenkin jotenkin erityistä sympatiaa juuri matkailusektoria kohtaan tässä kaiken keskellä.

Vaikka en halua kannustaa muita (enkä nyt toki itseänikään) ylenpalttiseen lentomatkailuun, koen juuri nyt tärkeämmäksi kuin koskaan tukea kotimaista matkailua. Moni yritys (ihan Finskistä lähtien) on näin suoraan sanoen täysin kusessa kansainvälisen lentomatkailun mennessä jäihin. Ja yksi ajatukseni on: Konkurssiaallon seuraukset (matkailuun ja muihin sektoreihin) ovat todennäköisesti valtiotasolla niin kohtalokkaita, että talouden elvyttäminen vie pahimmassa tapauksessa huomion ilmastoasioilta pitkiksi ajoiksi. (Ja toim.huom: En ole ekonomisti, vaan enemmänkin tämmöinen oman elämäni taloustieteilija, mutta kuitenkin :D) Kumpi siis on pienempi paha? Karu fakta on kuitenkin, ettei pelkkä kotimaan matkailu pelasta matkailuyrittäjiä, mutta onhan se hyvä alku. Tottakai ensisijainen missio on saada pandemia kuriin. Henkilökohtaisesti koen, että luultavasti tulisin itse hulluksi maailmassa, jossa kaikkea joutuisi pelkäämään hamaan tappiin asti ja kaikki ”entinen normaali” olisi bännilistalla.

Tunnen valtavaa harmitusta matkailu- ja ilmailualan työntekijöitä kohtaan, joista valtaosa on tälläkin hetkellä lomautettuina. Varmasti heistä jokainen toivoisi matkailun palautumista hiljalleen normaalimmaksi, saavansa työpaikkansa takaisin ja ihmisten tiedostavan juurikin sen, että lentää voi tälläkin hetkellä myös järkevästi. Oman kokemukseni perusteella on lentäminen syksyllä ollut muuhun liikkumiseen verraten huomattavasti turvallisemman oloista ja ainakin itse annan Finnairille pisteet siitä, että lupaukset matkustajien turvallisuuden turvaamiseksi on pidetty. Itse en henkilökohtaisesti edelleenkään ulkomaille uskaltaisi, mutta en myöskään koe asiakseni tuomita niitä, jotka näin tekevät. Kannatan tässä(kin) asiassa sitä, että tiedostamme jokainen karut faktat, ajattelemme myös muita, mutta ensisijaisesti käytämme energiamme omaan hyvinvointiin, ei muiden syyllistämiseen. Matkailu toki sillä oletuksella, että se tapahtuu vastuullisesti, karanteenit ja maskinkäytön huomioiden. Ehkäpä näistä käytännöistä muovautuu kriisin jälkeen uusi vastuullisemman matkustamisen normi?

 

Noniin, olen puhunut. Kuulisin mielelläni myös teidän ajatuksia aiheesta? Oletko lentänyt (Suomessa tai ulkomaille) koronasyksyn aikana? Entä uskaltaisitko?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 14 kommenttia.

Kuvia ja kuulumisia Rukalta

Terkkuja Rukalta! Olenkin ehtinyt postailemaan Instan puolelle täältä reissujuttuja, mutta vasta tänään ennätin kirjoittelemaan kuulumisia myös tänne blogin puolelle. Jonkin sortin pienen loman yritys on nimittäin viime päivinä ollut tavoitteena. Tulin keskiviikkona tänne Rukalle ystäväni luokse ja päivät ovat vierähtäneet chillatessa, Ruka-juttuja ihmetellessä ja tietty päivisin koulu- ja työjuttujen parissa. Kuten jo viime vuonna tuli todettua, on etätyöskentely Rukalta käsin ehkä parasta ikinä! Alunperin suunnittelimme reissua tänne koko perheen voimin, mutta lumettomuuden vuoksi muutimme suunnitelmia ja lykkäsimme perhereissua myöhemmäksi. Kunnes tänne sitten tottakai satoi lumi heti seuraavana päivänä siitä kun saavuin. Perus 😀 Viime yön jäljiltä onkin sitten lunta vaikka muille jakaa. Täytyy yrittää tänään lunastaa lupaukseni hoitaa lumityöt täällä nyt kun kerran luntakin piisaa!

Nyt koronan aikana olen viettänyt niin paljon aikaa kotosalla kun oikeastaan koko arki opinnoista ja töistä lähtien pyörii kodin seinien sisällä, että pienet kotimaan reissut ovat syksyn aikana tuoneet kieltämättä ihanaa vaihtelua perusarkeen. Mikäs nyt piristäisi marraskuun keskellä paremmin kuin piipahdus luonnon (ja lumen!) keskellä pohjoisessa? Täällä nimittäin iskee aina semmoinen tietynlainen rauha, eikä arjen stressistä ole tietoakaan. Ja kyllä, nykyään aina kun lähden pois Helsingistä, alan yhä enemmän haikailla muutosta pois Pk-seudun hälinästä.

Pilvisten päivien jälkeen heräsin eilen aivan ihanaan pakkasaamuun ja lähdin heti yökkärissä ottamaan muutaman kuvan auringonnoususta. Niin kaunista! Mun missiohan on jo pari vuotta ollut epätoivoisesti bongata elämäni ensimmäisiä revontulia ja perjantaina yritin taas kerran turhaan taivaan oltua illalla ensimmäistä kertaa reissuni aikana pilvetön. Kuulemma pohjoisempana oli näkynyt alkuillasta revontulia, mutta täällä Rukalla ei vielä ainakaan onnestanut. Bongailu jatkuu siis edelleen! 😀

Uskokaa tai älkää, mutta kävin täällä myös (jopa kahdesti) pikaisesti rinteessä palauttelemassa mieleen noita viime vuoden lumilautailun alkeita. Ensin tuli turhautumista, sitten pieniä onnistumisen fiiliksiä, kunnes taas kerran fiilis, että ehkä jätän nämä lautailuhommat muille kaaduttuani jäätyneessä rinteessä pari kertaa häntäluulleni. Saa nähdä innostunko lajista vielä joskus vai pitäydynkö suosiolla muissa lajeissa, haha.

Eilen piipahdettiin päivällä Riisitunturilla ja yritän tänään illemmalla siirtää kuvasaldoa sieltä koneelle. Illan suussa lähdettiin saunomaan Rukatonttuun ja käytiin uimassa jäätävän kylmässä vedessä viidesti. Mun kylmävesiuinti-innostus sai siis vihdoinkin jatkoa ja rikoin jopa oman ennätykseni kylmäuinnin suhteen. Tänään olisikin sitten tarkoitus tehdä pieni retki Valtavaaralle ja viettää viimeistä kokonaista päivää täällä pohjoisessa ennen huomista kotiinpaluuta.

Pizzeria Ruka on ehdottomasti yksi parhaista jutuista Rukalla jos minulta kysyy! 🙂

Ah, tänään himottaisi niin paljon ottaa uusinta sauna+kylmävesiuinnin suhteen, oli nimittäin AIVAN IHANAA!

Kivaa sunnuntaita ✨

 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Miniloma Muotkalla + 3 asiaa, jotka opin Lapista

Majoitus saatu yhteistyönä

Majoituimme viimeiset neljä yötä Lapin reissulla Muotkassa Wilderness Hotel Muotkassa ja voi elämä kuinka mieletön paikka! Olin haaveillut Muotkasta jo parin kuukauden ajan tutkittuani Inari-Saariselkä-akselilta kivoja (rauhallisempia kohteita) syysreissuun ja kansallispuiston läheisyydestä. Yllättäen sitten havahduinkin selailemassa kuvia Muotkalta ja lähiseuduilta suunnilleen päivittäin, odotinkin tulevaa reissua todella innolla! Tämä oli toinen kertani Wilderness Hotelsin majoituksissa, viime joulukuussa majoituimme Wilderness Hotel Inariin aivan Inarijärven rannalle (postaus täällä). Voin todella lämpimästi suositella myös Inarin majoitusta, mutta jos näistä kahdesta on pakko valita niin nousi Muotkan majoitus ehdottomasti suosikikseni. Itseasiassa jopa kohteena yhdeksi suosikkipaikoikseni ikinä! Ja tämä onkin jo todella kova ranking omalla listallani 😀

Ihmisvilinää ja meininkiä ei Muotkalta juurikaan löydy, mutta jos luonnonrauha ja oma aika keskellä Lapin luontoa houkuttelee, on tämä ehdottomasti sinun paikkasi. Lähimmät kaupat löytyvät Saariselältä (noin 12km päästä), Ivalosta taas ajaa perille noin 45min. Otimme tulomatkalla taksin, paluumatkalla taas bussikuljetuksen Ivaloon, joka haki kätevästi suoraan majoituksen edestä ja kustansi muistaakseni 13€. Hyvät kulkuyhteydet löytyvät siis ehdottomasti! Olin jopa aivan unohtanut, että olen lapsena käynyt Saariselällä talvella, mutta muistikuvat ovat näin lähes 25 vuoden jäljiltä melko hatarat.

Täytyy todeta, että tämä reissu oli kaikin puolin melkoinen aktiiviloma! Tuli liikuttua luonnossa kävellen ja pyörällä, sekä koettua vaikka mitä kivaa. Ensimmäisen kerranhan kävin tällä reissulla pulahtamassa saunasta uimassa Ivalossa ensimmäisenä iltana, mutta Muotkalla jäin kylmävesiuintiin suorastaan koukkuun ja uimassa useaan otteeseen. Yksi reissun kohokohdista oli ehdottomasti Wilderness Hotel Muotkan UPEA savusauna, josta pääsi näppärästi pulahtamaan tunturipuroon virkistäytymään. Ja minähän menin, oli kyllä aivan hemmetin kylmää ja on kuulemma aina, koska vesi virtaa tuntureilta.

Parina päivänä lainasimme maastopyörät ja lähdimme retkelle Kiilopäähän. Toisena päivänä teimme reilun 15km lenkin Kiilopään rinteille katsomaan maisemia, jotka olivat mielettömät. Harmiksemme osui kohdalle sateista keliä ja toiveissa olisi ollut vielä viimeisenä päivänä käydä katsastamassa pyörällä Kiilopään suunnalla Luulampi, joka jäi vähän harmittamaan edellisellä pyöräretkellä. Urho Kekkosen kansallispuisto sijaitsee aivan kivenheiton päässä Muotkalta, joten pyöräily ja patikointimaastoja riittää enemmänkin kuin mitä loman aikana luultavasti ehtii taivaltaa. Harmittaa, ettei noiden vajaan neljän päivän aikana ehtinyt retkeillä enemmänkin, vaikka toki paljon tulikin nähtyä.

Sunnuntaina oli aurinkoista ja saimme hotellilta mukaan eräoppaan seuraksemme Pyhä-Nattaselle, joka sijaitsee noin 40minuutin ajomatkan päässä etelän suuntaan Sompion luonnonpuistossa. Ja onneksi lähdimme! Pyhä-Nattanen on ehdottomasti yksi upeimmista luonnonkohteista, joissa olen tähän asti käynyt! Teimme 7km reitin (Pyhä-Nattasen polku), joista ensimmäinen 2km oli metsäpolkua ja 2km kipuamista kiviä pitkin Pyhä-Nattasen huipulle. Tuota haastavampaa reittiä ei suositella huonokuntoisille tai missään nimessä kivien liukkauden vuoksi huonolla säällä tehtäväksi, mutta maisemat olivat kiivetessä aivan upeat. Huipulta lähtee alaspäin helpompi reitti alas, jota sitten kipusimmekin alas.

Pyhä-Nattasen maisemia on kehuttu Suomen kauneimpien joukkoon ja allekirjoitan tämän täysin. Huippu on vanhaa kalliopaasia ja rapautumiskiveä. Pyhä-Nattanen on saamelaisille pyhä paikka ja toorien on uskottu olevan jumalien koteja. Maisemat olivat aivan mielettömät! Huipulla on pystyssä vanha palovartijan tupa, jota käytetään nykyään autiotupana ja on siis avoinna retkeilijöille. Kävin kurkkimassa sisälle tupaan ja ehdin jo haaveilla siitä kuinka tunnelmallista sieltä olisi herätä aamulla ja katsoa ulos maisemia! Ehdottomasti yksi juttu lisää bucket listille!

Reissulla opin esimerkiksi nämä 3 ”Lappi-faktaa”:

 

Suomessa ei elä poroja luonnonvaraisena, vaan kaikilla poroilla on omistaja. Tämä tuli itselleni aivan uutena ja ehkä näin kaupunkilaisena vähän hölmönäkin tietona. Olin itse pitänyt itsestäänselvänä, että poroja elää myös luonnonvaraisena, mutta näin ei tosiaankaan ole. Suomessa voi periaatteessa alkaa kasvattamaan poroja ilman, että olisi saamelaisia juuria (Norjassa kuulemma taas ei), mutta käytännössä se on todella vaikeaa. Saamelaiseen perheeseen syntyvä lapsi saa jo syntyessään lahjaksi ensimmäiset poronsa (ja poromerkkinsä!), josta poronkasvatus sitten alkaa. Toki porot elävät ja kasvavat Suomessa vapaana, sekä populaatio kasvaa (ainakin käsittääkseni) luonnostaan, mutta tiettyjä rajauksia alueissa on poroaitausten muodossa. Jos joku poro eksyisi aivan muille maille, menee sen omistaja kuulemma noutamaan sen kotiin 😀 Aikomukseni on ensi vuonna opiskella syvemmin maaseudun kehittämistä koulussa, joten siitäkin näkökulmasta kuuntelin korvat höröllä kaikkea perinteisistä elinkeinoista ja porotaloudesta!

Lapissa elää ihmisiä taloissa, joissa ei ole sähköä ja tämä on jopa aivan tavallista. Mihinkäs sitä nyt sähköä tarvitsisi jos on tottunut koko elämänsä asustelemaan sähköttä? Myös tämän kuullessani iski minuun melkoinen kaupunkijuntti-fiilis, koska olin tottakai ajatellut, että nykypäivän Suomessa on sähköverkosto melkeinpä aivan ”universaali” juttu. Näin ei kuitenkaan tosiaankaan ole ja erityisesti Lapin syrjäseuduilla elää paljon ihmisiä taloissa ja mökeissä, joissa ei ole sähköjä, eikä ole koskaan ollutkaan. Ja hyvin pärjätään! Itseltäni vaatisi ehkä melkoista sinnikkyyttä ryhtyä elämään lähes sähkötöntä elämää, mutta arvostan suuresti ihmisiä, jotka sitä nykypäivänä elävät.

Tunturipuroista voi huoletta juoda vettä, joten pitkilläkään vaelluksilla ei ole hätää, vaikkei jaksaisi kantaa mukaan litrakaupalla juomavettä mukaan! Toki nyt itsekin tiesin, että tunturipurojen vesi on puhdasta, mutten nyt rehellisyyden nimissä ollut edes ajatellut asiaa sen pidemmälle. Maistoinpa kuitenkin itsekin juoda vettä suoraan purosta ja kyllä, oli melkoisen hyvää vettä jos näin voi sanoa! 😀

Kertokaa, tiesittekö te nämä?!

 

Jos vierailet Saariselällä tai lähistöllä, suosittelen nähtäväksi ainakin seuraavia kohteita: Kiilopää ja Pyhä-Nattanen! Ja majoituksena Saariselältä aivan ehdottomasti Wilderness Hotel Muotkaa. Tai jos vierailet lähistöllä, soita ainakin Muotkalle ja varaa tuo savusauna! Oli jo itsessään kokemuksena aivan mieletön 🙂

Itseäni jäi näiden lisäksi kiinnostamaan mm. Suomen eteläisin saamelaiskylä Vuotso, joka sijaitsee aivan automatkan varrella Pyhä-Nattaselle. Harmittaa, etteivät kelit suosineet revontulia, mutta ehkäpä sitten taas seuraavalla kerralla. Vaikka Muotka oli näin syksylläkin aivan upea, on se kuulemma lumen tultua aivan omalla levelillään ja todellinen ”winter wonderland”. Ja se onkin vielä PAKKO kokea!

Ps. Wilderness Hotel Muotkan henkilökunta vinkkasi tarjouksesta, mikäli miniloma Muotkalla kiinnostaa teitäkin! Hintaan 349€ yövyt 1 yön aurora cabinissä (lasi-iglu) skumpalla ja 2 yötä hotellihuoneessa, aamupala sisältyy hintaan. Tarjous on voimassa 25.10 asti ja 17.11-30.11. Lisätiedot löytyy täältä!

Oletteko käyneet Saariselällä tai Muotkalla? ✨    

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Reissukuvia ja kuulumisia Ivalosta

Majoituksesta saatu media-alennus

Terkkuja Lapista! Saavuimme torstaina Ivaloon, jonne olin haikaillut takaisin viime vuodesta asti kun ensimmäisen kerran piipahdimme tänne koko perheen voimin. (Postaus viime joulukuulta löytyy muuten täältä). Olin jo pitkään suunnitellut pientä ruskareissua Lappiin ja tämmöinen neljän yön miniloma tulikin hyvään saumaan tässä melko intensiivisen työ- ja opiskelurupeaman keskellä. Saatattekin muistaa, että olen useaankin otteeseen kirjoittanut siitä kuinka erityisesti pohjoinen Lappi on alkanut viime vuosina kiehtomaan ja viime vuoden reissulla tämä vain vahvistui. Ivalosta ja Inarista löytyy jonkinlaista Lapin mystiikkaa, joka itseäni kiehtoo valtavasti ja saa luultavasti palaamaan tänne vielä useaan otteeseen.

Näiden kahden reissun perusteella täytyy sanoa, että jos kaipaa kotimaan matkalta koskematonta luontoa, rentoutumista, rauhallisuutta ja ikimuistoisia elämyksiä, suunnatkaa tänne! Itse olen vuoden sisällä nimittäin kokenut täällä aivan maailmanluokan elämyksiä, kuten avantouintia, tynnyrisaunassa saunomista, paljussa rentoutumista tähtitaivaan alla, hiihtämistä Ivalojoen päällä ja nyt viimeisimpänä sähköpyörällä seikkailua Ivalon metsissä mm. erämaajärviä bongaillen. Unohtamatta tietty lasi-iglussa yöpymistä, joka jo itsessään on aivan mieletön kokemus ja oli omalla bucket listilläni ennen viime vuotta ties kuinka kauan! Sinänsä hassua, kuinka omassa kotimaassaan voi kokea pieniä juttuja, jotka nykyään kaupunkilaisena tuntuvat olevan jotenkin (mukamas) vaikeasti saavutettavissa. Täällä taas osaa ottaa pienistäkin jutuista ilon irti 🙂

Majoituimme ensimmäisen yön Ivalossa Aurora Village Ivalossa, jossa vierailimme myös viime vuoden perhereissulla. Vaikutuin jo viime kerralla valtavasti Aurora Villagen puitteista ja palveluista, tämänkin kerran jälkeen voin vain suositella! Tekemistä ja näkemistä löytyy hurjasti ympäri vuoden ja jos jossain mieli lepää niin täällä pohjoisessa. Bongasin myös tarjouksen majoituksesta loppuvuodelle, josta löytyy lisätietoa täältä mikäli Lappiloma kiinnostaa. Aloin itse nimittäin jo haaveilla tulevani tänne taas pian uudelleen 😀

Erämaajärvet- ja purot ovat muuten ehkä siistein juttu ikinä! Voisin pysähdellä ihmettelemään niitä vaikka loputtomiin. En tiedä mikä niissä kiehtoo niin kovin!

Aurora Villageen oli muuttanut viime vuoden jälkeen myös heppoja ja pieni poni, jota kävimme moikkailemassa!

Syksyisestä Lapista löytyy paljon aktiviteetteja ja ehkä suosikkini täällä on ollut pyöräily! Tykkään noin yleisesti kovasti ulkoilla metsällä, mutta tänä vuonna on pitkästä aikaa iskenyt myös intoilu pyöräilyyn ja täältä pohjoisestahan vasta löytyykin erinomaiset apajat siihen. Vuokrattiin torstaina pienen metsäretken jälkeen sähköavusteiset fatbiket Aurora Villagesta reiluksi tunniksi ja huhhei kuinka siistiä! 😀 Olisin voinut ajella vaikka koko loppupäivän, haha! Voisin lähteä tänne uudelleen jo pelkästään aktiivilomalle, viime vuonnahan intouduin täällä hiihtämään Ivalojoen jäällä, joka oli myöskin aivan huippua.

Illalla poikettiin rantaan tunniksi saunomaan tynnyrisaunassa ja uskaltauduinpa muutamaan otteeseen pulahtamaan veteenkin. Näinä parina viime päivänä on kyllä tullut illalla tehokkaasti uni saunomisten, kylmävesiuintien ja liikkumisen jälkeen. Loppulomalle onkin listalla vielä revontulien bongaus, toivotaan että onnestaisi niiden kanssa tällä kertaa!

Huristelimme eilen Saariselän suuntaan matkan toiseen kohteeseen ja täältä tulossa matkakuulumisia myöhemmin. Vaikka vielä onkin pari yötä reissua jäljellä, on nyt jo ehtinyt (taas kerran) iskeä semmoinen haikeus kotiinpaluusta. Tietty pieni koti-ikävä on aina päällä kun reissaa ilman perhettä, mutta täällä Ivalo-Inari-akselilla vain on joku jännä juttu, joka kiehtoo. Ehkäpä voisi alkaa tässä suunnittelemaan jotain pientä joulureissua tänne?! Joulu Lapissa onkin toinen juttu, joka ollut haaveissa jo pari vuotta.

Viime viikolla tein jotain jopa historiallista ja neuloin pitkästä aikaa pipon ihan itselleni! Testasin uutta lankayhdistelmää ja tulos oli todella kiva 🙂

Seuraavaksi kirjoittelen kuulumisia täältä Saariselältä ✨

Onko teillä Lappi-innostusta havaittavissa?💙🤍

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.