Kulttuurishokki Australiassa

Saavuimme keskiviikkona Australiaan ja olenkin viettänyt täällä pientä hiljaiseloa, osittain pienestä kulttuurishokista johtuen. Olemme olleet todella pettyneitä meidän majoitukseen ja suoraan sanoen on Gold Coast ollut Uuden-Seelannin rauhallisten kylien jälkeen melkoinen shokki. Suoraan pikkukylästä moottoriteiden äärelle, ehh. Olemme yrittäneet keksiä back up-pläänejä ja näillä näkymin olisi ainakin aikomus viettää Byron Bayssä pidempään kuin mitä alkuun mietimme. Jos saisimme näin jälkeenpäin päättää, olisimme ehkä ottaneet Australian lennot sittenkin Sydneyyn tai Perthiin, mutta annan paikalle mahdollisuuden. Veikkaan, että meillä on vain käynyt huono tuuri sijainnin (Palm Beach) suhteen ja pettymys majoitukseen painaa kupissa. Sinänsä on ranta tässä todella kaunis, asunto iso kahden makkarin flat 21. kerroksessa (hui!), mutta netin toimimattomuus huoneessa (ei ollut mainittu tätä ilmoituksessa), näköala täynnä rakennustyömaita ja nostureita, sekä jotenkin yleinen viba täällä on ollut suurta miinusta. Onneksi suunnitelmissa on kuitenkin lähteä tästä muihin paikkoihin, joten ei ihan vielä lannistuta 🙂 Kävimme tänään retkellä Burleigh Headsissa ja heti on paremmat fiilikset. Eiköhän tämä vielä tästä!

Toisaalta, olemme näiden parin kuukauden aikana nähneet ja kokeneet niin upeita paikkoja, että tähänkö se johtaa. Ettei mikään ”normaali” ja tavanomainen enää sen jälkeen tunnu miltään? Ja lisäksi paluu ihmisvilinään ahdistaa. Mutta tosiaan, olemme viimeksi olleet kunnolla ”ihmisten ilmoilla” Los Angelesissa ja sekin oli joulukuun lopulla. Sen jälkeen olemme körötelleet pienissä kylissä, poissa ihmispaljoudesta ja ruuhkasta. Ehkä siksi tuleekin niin shokkina olla yhtäkkiä täällä suuressa maailmassa, kuljetaan julkisilla busseilla, ylitetään suojateitä ja kaikkea melko tavanomaista, mitä kotonakin 😀 Kulttuurishokki siis. Ainiin ja hoksasimme eilen, että Floridassa ja Gold Coastissa on yllättävän paljon samaa.

Näin nopeasti verrattuna pidin Uuden-Seelannin kylistä huomattavasti enemmän, mutta toisaalta odotan kyllä Byron Bayltä paljon, olen haaveillut jo vuosia pääseväni sinne. Ihmiset olivat noin yleisesti Uudessa-Seelannissa niiiiin paljon ystävällisempiä, kirjoitinkin aikaisemmin, että olimme jopa aivan häkeltyneitä ihmisten ystävällisyydestä ja hyväntahtoisuudesta. Yleinen fiiliskin oli jotenkin täysin erilainen. Ehkä siihen verrattuna on tullut jotenkin vasten kasvoja australialaisten ”tympeys”, koska he ovat meidän suomalaisten mittapuulla melko ”normaaleja”. Ehkä kontrasti vain tuntuu niin suurelta siksi, että Uudessa-Seelannissa tuntui kaikki olevan niin epäilyttävän mallillaan ja nyt olemmekin takaisin todellisuudessa 😀

Pakko kuitenkin pistää nyt suunnitelmiin kaikki kivat paikat tässä muutaman tunnin säteellä. Mielenkiinnosta haluaisin käydä katsastamassa Surfers Paradisen (vaikka kuulemma on melko karu?), mutta Brisbane jätetään kokonaan välistä ja keskitytään varmasti pääasiassa viettämään aikaa pienemmissä kylissä, kaukana autoista ja ihmisvilinästä. Hassua sinänsä kuinka sitä huomaa muuttuneensa. Vuosia sitten olisin ollut täällä varmasti ihan intona, mutta nyt havahtuu kaipaavansa juuri niitä rauhallisia ja hiljaisia paikkoja 🙂

 

Mielipiteitä Surfers Paradisesta? Katsastammeko vai jätetäänkö välistä? ✨

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Matkapostaus: Tahiti

Tänään olisi vuoro Tahitin matkapostaukselle. Kahden viikon Moorealla köllöttelyn jälkeen vietimme lopuksi 5 yötä Tahitilla, ennen Ranskan Polynesiasta lähtöä. Majoituimme Faaonessa saaren (tai siis itseasiassa Tahiti Nui:n, eli saaren ”isomman pallukan”) itä-rannikolla. Jos Ranskan Polynesia kiinnostaa, löytyy aiempi postaukseni Mooreasta täältä ja kaikki Ranskan Polynesia-aiheiset postaukset blogin alaosasta hakemalla tägillä 🙂

Nimensä mukaisesti on Ranskan Polynesia Ranskan paikallishallintoalue eteläisellä Tyynellämerellä, jonka virallisena kielenä toimii myöskin ranska. Tahiti on Ranskan Polynesian suurin saari ja samalla saariryhmän pääsaari. Tahitin pääkaupunki on Papeete, jonne myös laskeutuvat kaikki saaren kansainväliset lennot. Papeetelta lennetään myös paljon sisäisiä lentoja, mikäli island hopping kiinnostaa. Paikallinen lentoyhtiö Air Tahiti operoi saarten välisiä lentoja. Käsittelinkin Tahitille lentämistä jo Moorean postauksessa, mutta lennot saarelle ovat pitkät ja kalliit. Itse lensimme Air Francella 8h Los Angelesista ja lento oli mukavasti perillä aikaisin aamulla. Lennot Suomesta vaihtelevat noin 1200-2000€ välillä.

Saari on tunnettu erityisesti mustahiekkarannoistaan ja voi jösses kuinka kauniita ne ovat !! Olin tarkoituksella varannut meille bungalowin juurikin mustahiekkarannan ääreltä. Faaone oli alueena todella rauhallinen, eikä lähistöllä ollut juurikaan mitään, joten vuokra-auto oli välttämätön. Yleinen ilmapiiri Tahitilla (ja yleisesti Ranskan Polynesiassa) on todella laid-back ja nimenomaan huoleton. Mikään ei ole niin justiinsa, ihmiset ovat äärimmäisen ystävällisiä, eikä asioista juurikaan stressata. Perus island lifea siis!

Majoitumme Fare Areareassa, joka oli perinteinen tahitilainen bungalow. Todella alkeellinen, mutta ehdottomasti aitoa saarimeininkiä! Majoitus maksoi noin 90€/yö, joten kertoo varmasti jotain yleisestä hintatasosta. Majoituksen työntekijä-nainen oli maailman ystävällisin ja tästä tuli ihan sydänystävä meidän pojan kanssa, leikkivät yhdessä ja olivat ihana parivaljakko, vaikka toinen oli iso ja toinen pieni. Tahitilaiset muuten rakastavat lapsia!

Mooreaan verrattuna on Tahiti huomattavasti kattavampi nähtävyyksien ja tekemisen suhteen. Ja tosiaan myös hyvin erilainen. Pääkaupunki Papeete on paras paikka shoppailuun, vaikkei mitään suuria ketjuja tai länsimaisia ostosmahdollisuuksia todellakaan löydy. Jos paikallinen taide tai käsityöt kiinnostavat, löytyy niitä Papeetesta, samoin kuin paikallinen tori, jossa myydään hedelmiä, vihanneksia ja vaikka mitä. Teiden varsilta saattaa pienempien kylien läheltä löytää satunnaisia pieniä putiikkeja. Itse esimerkiksi ostin käsintehtyjä simpukkakoruja eräästä pienestä putiikista Teahupoon reissulta 🙂 Myös Tahitin mustat helmet ovat yksi kiinnostava matkamuisto Tahitilta, ainiin ja tietysti myös ihana Monoi-öljy!

Mitä nähdä ja kokea Tahitilla?

Teahupoo ja legendaarinen surffipaikka, joka on valittu myös yhdeksi maailman vaarallisimmista surffibreikeistä. Noin yleisesti on surffi paljon läsnä Tahitilla, mutta paikalliset spotit ovat melko haastavia ja vaarallisia (=koralli).

Vesiputoukset. Ajaessamme autolla ympäri saarta, bongasimme useita pieniä vesiputouksia. Ajatuksena oli alunperin mennä katsastamaan Faarumain isompi vesiputous, muttemme ehtineet. Muutamia pienempiä tuli tosin bongailtua!

Mustanhiekkarannat ovat ehdoton juttu nähdä Tahitilla. Ne ovat samalla niin kauniita, mutta toisaalta myös jollain tapaa ”outoja”. Jotenkin en itse voi käsittää, miten mustahiekkaranta voi olla niin kaunis, vaikka tätä ennen olenkin aina jauhanut, että mitä valkoisempi hiekka, sitä parempi ranta, heh. Tuo majoituksemme ranta oli (varsinkin ilta-auringossa) yksi kauneimmista ikinä näkemistäni rannoista!

Sateenkaaret ja varsinkin Tahitilla kuuluisat tupla-sateenkaaret ovat mielettömiä bongattavia reissulla! Niin mielettömän kauniita 🙂 Tahitia kutsutaan usein ”The Island of double rainbows”, kuvaa kyllä varsin hyvin. Pääsin onnekseni ikuistamaan sateenkaaret parina päivänä.

Noin yleisesti on liikkuminen kaikkein yksinkertaisimpaa vuokra-autolla. Ajelimme itse saarta ympäri, tutkailimme menoa ja pysähdyimme aina kivojen paikkojen äärelle. Saarella kulkee myös julkinen liikenne ”Le Truck”, joka kiertää saarta jollain aikataululla, mutta en itse perehtynyt siihen, että kuinka usein. Mutta käsittääkseni myös turistit käyttävät Le Truckia jonkin verran saarta kiertäessä.

Me kävimme kurkkaamassa Point Venuksen, joka on saaren pohjoispuolella niemi, jonne James Cookin miehistö ankkuroi tutkimusmatkallaan veneensä vuonna 1769.

Mitä olisin halunnut vielä Tahitilla kokea, olisi ollut hiking tulivuorelle. Mahdoton homma pienen lapsen kanssa, joten jäi valitettavasti välistä.

Ruoka on kalapainotteista, pääasiassa tonnikalaa eri kypsyysmuodoissa. Tahitilla on myös melko suuri kiinalais-populaatio (reilut 10% väestöstä, tämä tuli itselleni ihan yllätyksenä), joka selitti sen, että myös kiinalaiseen ruokaan törmää melko usein. Kiinalaisia muutti Tahitille työvoimaksi puuvilla- ja kahvipelloille 1800-lopulla. Osa siirtolaisista asettui saarelle ja kiinalainen kulttuuri on jäänyt elämään. Saarella kasvatetaan paljon eri hedelmiä, kuten mangoa, banaania, avokadoa, papaijaa ja ananasta, ehkä parhaimmat apajat hedelmien ostoon löytyvät teiden varrelta. Papeetessa on myös isompi tori, josta saa ostettua vaikka mitä 🙂

Tommin kommentit Tahitista: Moorean ja Tahitin välillä valitsisi Tommi Tahitin. Enemmän aktiviteetteja, rantoja, paremmat mahdollisuudet surffiin yms. Moorean kaikki surffibreikit ovat todella haastavia (ja vaarallisia!), Tahitilta taas löytyy myös beach breikkejä. Kuulemma kohteena täysin ylihintainen 😀 (Ei ole vieläkään päässyt yli siitä, että purkki paseerattua tomaattia maksoi kaupassa 5€, CarteDor-jäätelö 15€, nämä tosin Moorealla.) Paikalliset ovat todella ystävällisiä, mutta fransmannit kuulemma nuivia.

Omat loppukommenttini: Aivan ihana paikka. Tahitia ja Mooreaa on vaikea verrata ja kummassakin on puolensa, mutta tietyllä tavalla oli Moorea ehkä taianomaisella tavalla kauniimpi. Mutta sitten taas, kummatkin ovat ihan mielettömiä. Hintataso risoi kyllä kieltämättä välillä kun kaikesta sai maksaa aivan tuhottomasti. Kuitenkin yksi upeimmista paikoista, joissa olen ikinä käynyt. Nousee aivan ehdottomasti kaikkien kohteiden top 3:een ikinä.

Kuten näkyy, olimme siis hieman eri linjoilla tämän kohteen suhteen 😀 Ainiin ja ainoa kortti, joka minulla toimi muuten Moorella käteistä nostaessa oli Visa Debit. Jostain syystä en saanut (eikä meidän ystäväkään) nostettua rahaa yhdistelmäkortilla kummaltakaan puolelta, Tahitilla en tosin edes yrittänyt. Veikkaan, ettei sikäläinen pankkijärjestelmä ymmärrä yhdistelmäkortteja. Ensimmäinen paikka ikinä, missä ei saanut nostettua credit/debit-Masterilla rahaa.

Onko teidän lukijoiden joukossa muita Tahitilla käyneitä?

 

Kävittekö muillakin saarella? Mistä piditte eniten? 🌴

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Koti-ikävä

Kirjoittelinkin viime viikolla pienestä reissuväsymyksestä, joka on pikkuhiljaa alkanut iskemään päälle. Siirtyminen paikasta toiseen, jatkuvasti muuttuvat rutiinit ja ympäristö ovat pidemmän päälle rasittavia. Vaikka reissaaminen onkin antoisaa, enkä vielä reilun kuukauden reissun jälkeen haikaillut kotiin lainkaan, alkaa kieltämättä nyt pian kahden kuukauden reissailun jälkeen hiipiä esiin pieni koti-ikävä. Jos minulta kysyisi, saisi siellä missä asun olla aina semmoiset kelit kun tarkenee kivasti farkuissa ja flipflopeissa. Tai kun voisi käyttää hameita talvisinkin ilman sukkiksia ja illalla tarkenisi ulkona hupparissa tai nahkatakissa. Suomen pakkasia ei ole siis ikävä, mutta myönnän, että kotia kyllä.

Mitä kaipaan kotona? Ystäviä, pyykkikonetta, neulomista, simppeleitä kotiruokia ja sitä, että saa vain olla tekemättä mitään. Löhötä viikonloppuna perheen kesken sohvalla ja syödä herkkuja. Tai muita ihan niitä arjen perusjuttuja, jotka kotona ehkä välillä tuntuvat jopa tylsiltä. Ei kuukaudesta toiseen jaksa olla aivan jatkuvasti tekemässä jotain ja näkemässä uutta. Reissaaminen alkaa helposti tuntua suorittamiselta jos asettaa liikaa tavoitteita sille, mitä haluaa kohteissa tehdä. Varsinkin uusissa paikoissa reissatessa on aina pieni paine siitä, että pitäisi tehdä, nähdä ja kokea mahdollisimman paljon, ettei jälkeenpäin tule harmiteltua, että miksei käynyt siellä ja täällä. Kun on poissa useamman kuukauden, on tuota nähtävyyksien ja uusien paikkojen katsastamista niin paljon, että siitä voi tulla jopa stressaavaa kun jokaisessa kohteessa haluaisi nähdä vähintään ne parhaat palat. Varsinkin täällä Uudessa-Seelannissa on todenteolla iskenyt tietynlainen reissuangsti kun paikkoja, joissa haluaisi käydä on sata, mutta aika sitten taas rajallista.

Ehkä siitä syystä onkin huojentavaa viettää loppureissu Ausseissa yhdessä paikassa ja samassa majoituksessa, josta voi sitten reissata haluaminaan päivinä minne tahtoo. Pääasia, että on jossain ”tukikohta”, eikä tarvitse olla muutamaan viikkoon juurikaan pakkailemassa matkalaukkuja. Byron Baystä otetaan luultavammin joku muutaman päivän majoitus, mutta noin muuten tulee varmasti liikuttua pääasiassa lyhyempiä matkoja ”tukikohdan lähettyvillä” 😀

Ja huh, voitte kuvitella, että Uuden-Seelannin jälkeen tietynlaista pysyvyyttä kaipaakin. Olemme käyneet täällä neljässä eri kaupungissa tai kylässä ja yöpyneet viidessä eri majoituksessa 2,5 viikon sisään. Tämän jälkeen jo kaipaakin sitä, että olisi edes pari viikkoa yhteen menoon yhdessä paikassa. Itseasiassa koko reissussa on pisin aikamme yhdessä majoituksessa tainnut olla 6 tai 7 yötä, eli kertoo varmasti jotain siitä, että maailmanympärysmatka on totisesti melkoista paikasta toiseen siirtymistä. Ehkä ymmärrätte, miksi pikkuhiljaa alkaa totisesti ikävöimään pysyvyyttä ja arvostamaan eri tavalla sitä kun tavarat ovat kotona omilla paikoillaan. Voisin helpostikin viettää joskus tulevaisuudessa esimerkiksi talven ulkomailla, mutta mielellään pidempiä aikoja yhdessä ja samassa paikassa.

Sosiaalinen aspekti on myös eräs seikka, joka on aiheuttanut koti-ikävää. Vaikka perheen kesken onkin ihanaa viettää aikaa, kaipaa ystävyyssuhteita ja ihan tavallisia löpinöitä kavereiden kanssa ihmeen paljon. Nykypäivänä on onneksi helppo kommunikoida netin välityksellä, vaikka fyysinen välimatka olisikin pitkä, mutta toki suuri aikaero tuo tietynlaisia haasteita. Nyt kun olen yrittäjänä, jännittää tietyllä tavalla toki sekin, ettei ole samalla tavalla työyhteisöä, johon palata. Itselleni työpaikka ja työyhteisö on ollut aina tärkeä osa elämää, erityisesti sitä sosiaalista ja vaikka työskentelenkin välillä muiden etätöitä tekevien ystävien kanssa, on bloggaajan tai yleisesti yrittäjänä toimiminen usein melko itsenäistä, ellei joskus jopa yksinäistä. Siksi täytyykin yrittää keksiä kevääksi jotain projekteja ja harrastuksia tasapainoksi. Olen ainakin päättänyt, että menen keväällä keramiikkakurssille 😀 Niin pitkään olen sitä tuumaillut, että täytyy viimeinkin toteuttaa haave! Tein nuorempana kuviskoulussa paljon savitöitä ja on jo vuosia ollut kamalat himot (siihenkin), haha.

Johan tuli löpinät!

Yritän tällä viikolla saada Tahitin matkapostauksen vihdoinkin tänne blogiin 🙂

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Raglan on lemppari!

Terkkuja täältä Raglanista. Päädyin pitämään viikonlopun ajan pientä sometaukoa ja kylläpäs teki hyvää. Kytkin puhelimesta lentotilan päälle lauantaina ja vasta tänään kurkkasin ensimmäistä kertaa pariin päivään mm. IG-kuulumiset. En muista milloin olisin viimeksi ollut yli vuorokauden mittaisessa somelakossa, mutta täytyy todeta, ettei yhden viikonlopun aikana kai ihan kamalasti menettänyt, pikemminkin päinvastoin. Vaikka täällä reissussa onkin ollut vähemmän puhelimella ihan senkin vuoksi, ettei ole mobiiliverkossa, niin aivan tarpeeksi kuitenkin.

Hassua sinänsä kuinka sitä ajattelee, ettei somesta tai ”viihteestä” voi saada övereitä, mutta viimeaikoina olen tullut aivan toisiin aatoksiin – välillä tarvitsee oikeasti niitä päiviä, kun loggaat itsesi ulos appseistä ja keskityt aivan muihin juttuihin. Ilman niitä erilaisia ilmoituksia ja päivityksiä. Täällä matkalla on sinänsä ollut eri juttu, koska puhelin on ainoa yhteyteni perheen ulkopuolelle, mutta niin, eiköhän sitä ehdi kotona taas vaihdella kuulumisia ihmisten kanssa.


Kerroinkin viime viikolla, että seuraava etappimme on pieni surffikylä Raglan pohjoisen saaren toisella puolella. Täällä olemmekin hengailleet nyt muutaman yön. Rakastuin Raglaniin heti kun tänne pääsin! Ehdottomasti lempparipaikkani tähän asti näistä Uuden-Seelannin kylistä. Meno muutaman tuhannen asukkaan boheemissa hippikylässä on varsin rentoa. Pieniä kahviloita, joista saa paikallista luomu-kahvia, kivikauppoja, terveysputiikkeja, surffimeininkiä, söpöjä pieniä vaateliikkeitä, paikallista taidetta ja käsitöitä, niitä löytyy täältä vaikka millä mitalla, vaikka todella pieni kylä onkin kyseessä. Eniten olen ollut ehkä innoissani kaikista käsityöjutuista, joita löytyy täältä reippaasti. Useampikin putiikki myy paikallisten taitelijoiden tekemiä teoksia, koriste-esineitä ja käsitöitä. Ihan jo harmittaa, ettei ole mahdollista kantaa täältä ihan kamalasti tavaraa mukana.

Ainiin ja voitteko uskoa, että vietimme historiallisia hetkiä ja söimme illallista kaksin! Poika nukahti myöhäisille päikkäreillä tässä eräs päivä ja nukkui vaunuissa muutaman metrin päässä kun söimme ekoja kertoja reissussa ilman minkäänlaista kaoottista menoa tai kiirettä 😀

Ainoa asia, jota olen Raglanissa harmitellut, on etten ole onnistunut löytämään mistään lankakauppaa. Googlettelin, että lähin lankakauppa sijaitsee Hamiltonissa vajaan tunnin ajomatkan päässä, nyt olenkin kärsinyt todella pahoista neulomis-viekkareista, koska täällä jos jossain on saanut ihan mieletöntä inspistä erityisesti kevään ja kesän DIY-juttujen osalta. En millään malta odottaa, että pääsen muutaman viikon päästä testailemaan muutamia uusia virkkuu- ja neuleideoita 🙂 Tuommoinen virkattu toppi lähtee testitekoon ihan ensimmäisenä!

Reissua on vielä kolme viikkoa jäljellä ja vielä yksi maa jäljellä. Lennämme tällä viikolla Australian Queenslandiin, jossa vietämme viimeiset viikot. Ihan kamalasti emme ole tehneet suunnitelmia viimeisen kohteen osalta, onhan tässä ihan kohtuullisesti jo tullut siirryttyä paikasta toiseen. Tarkoitus olisi hengailla Gold Coastilla ja piipahtaa ehkä pariksi yöksi Byron Bayhin. Jännä nähdä Australian ja Uuden-Seelannin erot konkreettisesti täältä lähtiessä. Ainakin itselleni on jäänyt se kuva, että Uusi-Seelanti olisi huomattavasti vielä Australiaa enemmän laid-back, mutta itselläkin alkaa olla edellisestä Aussi-visiitistä niin monta vuotta aikaa, ettei osaa suorilta päin verrata. Tykkään kuitenkin Australiasta aivan hurjasti ja olenkin viimeisestä kohteesta aivan intona.

Jos teillä on Byron Bayn lisäksi hyviä vinkkejä Gold Coastin ja Sunshine Coastin hoodeille, niin saa ehdottomasti vinkata. Crystal Castle onkin jo yllättäen visiittilistalla, heh heh.. Haluaisin käydä katsomassa jossain pojan kanssa kenguruita ja koala-karhuja, ihan kun olisimme tutkineet aikaisemmin, että Gold Coastilla on joku luonnossa vahingoittuneita eläimiä hoitava paikka, johon saa mennä katsomaan. Täytyy vielä tutkia, että muistanko aivan omiani.

Jos teillä on muuten matkaan tai muihin aiheisiin liittyviä postaustoiveita, niin saa huikata 🙂 Ajattelin tehdä ainakin maailmanympärysmatkalle pakkaamisesta postauksen, jos semmoinen kiinnostaa? ✨

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Somen pinnallisuus ahdistaa

Pohdiskelin aikaisemmin tänään hetken mielijohteesta IG Storiesissa erästä aihetta, joka on aiheuttanut enemmän tai vähemmän pientä ahdistusta viime aikoina. Olen pariin otteeseen harkinnut täällä reissussa parin päivän sometaukoa, ihan vain päästäkseni hetkeksi huilimaan koko hommasta. Enkä edes tiedä, mistä tämmöinen someahdistus on hiipinyt esiin juuri nyt? Mutta kyllä, jotenkin se on lähiaikoina ahdistanut. Ja olen kuitenkin pyörittänyt eri somekanavia yli 10 vuotta, päivittäin. Se, kuinka koko homma tuntuu nykyään pyörivän vain ja ainoastaan suosion saavuttamisen, sekä lukujen ympärillä.

Mitataan sitä ja tätä, oikeastaan se mitä Instagram ja somettaminen joskus oli, on jäänyt nykyään aivan jonnekin taka-alalle. Ainoa asia, jolla tuntuu olevan merkitystä on tykkäysten, seuraajien ja sitoutumisten määrä. Ja tottakai, onhan tämä ilmiselvää ilmiön ympärillä, joka työllistää jatkuvasti yhä enemmän ihmisiä, mutta onko muulla enää väliä, kuin numeroilla? Olen yrittänyt suhtautua tähän asenteella, että keskityn omiin hommiini, viis välitän mitä muut tekevät ja käytän energiani oman toiminnan ideoimiseen ja kehittämiseen. Mutta sitten havahdut siihen, että jonkun toisen tykkäämiset tai seuraajamäärät kasvavat kovaa vauhtia kuin itestään. Mietit, että okei, teenkö itse kenties yhtäkkiä jotain väärin?

Olette saattaneet kuulla esimerkiksi IG:n algoritmeistä, matemaattisista prosesseista, joita hyödynnetään nykyään monilla interaktiivisilla alustoilla. Suositellaan relevanttia tai suosittua sisältöä, suurta joukkoa kiinnostava sisältö saa enemmän näkyvyyttä kohdeyleisölle, kuin vähemmän suosittu. Ja enemmän kiinnostava sisältö tarkoittaa paljon tykättyä ja kommentoitua sisältöä. Nykyään esimerkiksi Instagram suosii myös luonnollisten henkilöiden tuottavaa sisältöä, jonka olen itsekin huomannut käytännössä. Oma profiilini on jo pitkään ollut (itseasiassa juuri statistiikka-syistä) yritystili ja kappas, olenpa tämän vuoksi huomannut suuren laskun myös omissa tykkäysmäärissäni, koska algoritmi ei enää suosi yritystilejä. Esimerkkinä käsityötilini @iinesdiy, jonka julkaisut saattavat kerätä saman verran tykkäyksiä kuin päätilini, vaikka seuraajia on kymmenesosa. Olen itseasiassa joskus jopa harkinnut tilin vaihtamista takaisin ”normaaliksi”, good old times, kunnes algoritmeja muutetaan taas. Haha. Kirjoitin aikaisemmin syksyllä postauksen seuraajien ostoilmiöstä (postaus täällä) ja sivusin tuossa samaisessa postauksessa myös sitä, ettei nykypäivänä oikeasti ole kovin helppoa kasvattaa seuraajamääriään somessa – ainakaan rehellisin keinoin.

Erilaiset kommentointiringit ovat parin vuoden aikana yleistyneet ja toisaalta kyllä ymmärrän tämän, koska kyllähän algoritmi-viidakko ärsyttää pidemmän päälle, varsinkin jos teet hommaa jollain tapaa työksesi. En silti ole itse lähtenyt kommentointihommaan mukaan. Tykkäilyt ja kommentoinnit tehostavat julkaisusi suosiota, joka johtaa siihen, että sisältöäsi suositellaan suuremmalle joukolle. You know, ”saattaisit pitää tästä sisällöstä”. Siksi kommentoivat monet systemaattisesti toistensa kuvia vastavuoroisesti, autetaan kaveria hädässä tavallaan ja autetaan kuvia nousemaan enemmän näkyville. Kun saat enemmän näkyvyyttä toistavasti, löytävät ihmiset myös helpommin profiiliisi ja -tadaa, seuraajamäärät kasvavat kivaa tahtia. Näin se vain toimii. Eri juttu oli viisi vuotta takaperin kun seuraajamäärien kasvattaminen oli aivan eri hommaa, nyt se on yhtälöitä vastaan taistelua ja no, karua bisnestä. Jos haluat näkyvyyttä, täytyy ostaa mainostilaa alustoilta. Eihän sitä nyt ilmaiseksi haluta antaa.

No, pointti ei ollut jupista siitä, etteivät seuraajamäärät tai tykkäykset kasva. Lähinnä ahdistuksesta siihen, että kasvaaksesi  ja ollaksesi ”somen silmissä” jotain, pitäisi pelata häikäilemättömillä säännöillä, olla feikki ja taistella algoritmeja vastaan. Häh! Minne katosi se, että oltiin vain oma itsensä, eikä yritetty liikaa? Ettei arvoa ja statustasi arvioitu IG-seuraajien perusteella? (Ja arghh, kuinka monesti muuten olen kuullut lauseen ”Eihän se ole kun ihan pieni bloggaaja” silloin kuin IG:n seuraajamäärät ovat vain muutamissa tuhansissa. Monet luulevat niiden korreloivan esimerkiksi blogin lukijamääriä, jotka voivat olla aivan päinvastaisia. Käyttäjällä voi olla IG:ssä 20K seuraajaa ja blogissa vain muutama tuhat yksittäistä lukijaa kuukaudessa ja sitten päinvastoin. Näistä ei tosiaan voi tehdä johtopäätöksiä!)

Miksi pitäisi olla jotain, mitä ei ole? Somessa voit nimittäin olla ihan mitä tahansa. Ja se vähän pelottaakin. Pientä vastapainoa on ollut havaittavissa palaavan ilmiön suhteen kun monet ovat palanneet arkisempaan ja ei-niin-harkittuun sisältöön. Semmoiseen, johon voi jollain tapaa samaistua. Mutta itse ainakin niin kovasti toivon, että palattaisiin edes jossain määrin takaisin siihen, kun some ei ollut kilpailu, eivätkä numerot määritelleet ”arvoasi”. Ja tottakai, bisnestähän tämä on. Jokaisen yrityksen ja yritystoimintaa harjoittavan on menestyäkseen oltava perillä avainluvuista, sitoutumisesta ja siitä, mikä kuluttajia kiinnostaa. Mutta homma menee jotenkin karuksi siinä vaiheessa, kun näitä samoja lukuja rinnastetaan oikeisiin ihmisiin ja instafeimiksi pyritään millä hinnalla hyvänsä. Eniten kuitenkin harmittaa se, että ne, jotka toimivat rehdisti, ovat niitä jotka joutuvat muiden jalkoihin.

 

Mitäs te tuumaatte ilmiöstä tai aiheesta yleisesti?

Ahdistaako feikkiys ja liika yrittäminen?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.