Unelmana talvi ulkomailla ja ajatuksiani juurettomuudesta

Olen välillä intoutunut kirjoittelemaan teille unelmistani, pienistä ja suurista. Vuoden aikana muutamat unelmat ovat nostaneet päätään ja olen esimerkiksi saanut blogistani jopa enemmän positiivista voimaa ja energiaa, kuin koskaan aikaisemmin. Tämän työstäminen on nimittäin yksi unelmistani. Voisiko olla parempaa kuin se, että saat tehdä jotain, mistä nautit, kirjoittaa ja jäsentää ajatuksiasi. Missä vain ja milloin vain. Tiedätte myös ikuisen matkakuumeeni ja kamalan kaamosangstini. Jo vuosia olen haaveillut viettäväni edes kerran elämässäni talven ulkomailla. Talven pimeys ja kylmyys yllättävät minut vuodesta toiseen rankkuudellaan ja viime talven kaamosmasennuksen kourissa kirosin mielessäni ”ei enää ikinä”. Niille, jotka nauttivat talvikuukausista, on sitä todella vaikea selittää, mutta jos jollain tavalla yrittäisin selittää miltä pimeä vuodenaika minusta tuntuu, voisin helposti kuvailla, että tunnen itseni osittain kuolleeksi. Energiatasot ovat nollissaan, kaikki on pakkopullaa ja mieliala täysin maassa. Vuosi toisensa jälkeen. Yksi suurimmista unelmistani olisikin viettää edes se yksi talvi jossain lämpimässä, toki loputtomiin tämä ei edes ole mahdollista. Muutamien vuosien päästä alkaa pojalla koulu, jolloin ei enää noin vain lähdetäkään pitkiksi ajoiksi minnekään.

 Sanoisinko, että tämän kuluvan vuoden aikana on hinku lähteä talveksi ulkomaille vain kiihtynyt. Yksinkertainen syy tähän on esimerkiksi juuri se, että koen itseni todella masentuneeksi Suomen talven keskellä. Tämä taas vaikuttaa elämässäni melkeinpä kaikkeen. Verraten tätä tilanteeseen, jossa voisin elää ja tehdä töitä talven ajan auringossa ja paikassa, jossa tunnen itseni onnelliseksi, vieläpä huomattavasti virkeämmällä ja tehokkaammalla työtempolla. Kamala myöntää, mutta viime talvi oli aivan kamala. Eikä edes ollut ensimmäinen moinen talvi. Joinain viikkoina oli fiilis lähinnä semmoinen, että olisi tehnyt mieli vaan maata sängynpohjalla. Näin elokuussa en haluaisi edes ajatella tulevaa talvea, mutta tunnen ahdistuvani jo pelkästä ajatuksesta. Me olemme kaikki erilaisia ja itse olen aina ollut semmoinen ”kauas haikaileva”, jotenkin tunnen itseni levottomaksi ja juurettomaksi, jos joudun olemaan samassa paikassa liian kauan, tekemään samoja asioita uudestaan ja uudestaan. Minulle tämä on selvästi joku sisäänrakennettu juttu.

Välillä jotenkin tuntuu siltä kuin kuuluisin jonnekin muualle. Vaikka arki ja elämä onkin täällä, Helsingissä, on sieluni osittain jossain ihan muualla. Olen nuoresta saakka tuntenut näin ja sitä on todella hankala selittää muille. (Äh, aloin juuri itkemään tätä kirjoittaessani!) En ole elämäni aikana asunut esimerkiksi yli kymmentä vuotta samassa kodissa, olen aina reissannut paljon ja käynyt kolmea eri peruskoulua. Ehkä tietynlainen juurettomuus johtuu siitä, ettei niitä juuria ole ehtinyt kunnolla syntymään mihinkään tiettyyn paikkaan? Että olen aina kokenut itseni vapaaksi silloin, kun tulen ja menen. Silloin kun elämä vie, eikä tarvitse jäädä paikoilleen kahleisiin. Vihaan sitä, kun asiat eivät muutu ja elämä ei tuo uusia haasteita.

Mikä kuitenkin ahdistaa vieläkin enemmän on se, että pelkää niiden omien haaveiden jäävän juuri sinne haaveilun tasolle. Sehän olisi katastrofi! En itse halua olla se, joka harmittelee vuosien päästä, että miksei tullut tehtyä sitä ja tätä. Aikaisemmin olen harmitellut esimerkiksi sitä, etten koskaan lähtenyt vaihtoon opiskellessa. Asia, jolle silloinkin keksi jotenkin niin tyhmiä syitä, että miksi ei lähtisi.. Olen todennut, että haaveilun suhteen käy harmittavan usein niin, että jahkailee, lykkää ja hautaa asioita, kunnes ne sitten unohtuvat kokonaan vain tullakseen mieleen joskus myöhemmin, jolloin toteuttamattomia asioita harmittelee. Lapsen kanssa kun tulee jossain vaiheessa vastaan koulu, jolloin ei enää ihan tuosta vain lähdetäkään kuukausiksi pois. Ja toisaalta sitten, nyt kun poika on vielä pieni, haluaisi ehkä viettää aikaa juurikin tiiviimmin yhdessä perheenä. Niitä lapsuusvuosia kun ei enää saa takaisin ja pian eletään jonkun teiniangstin keskellä kun me vanhemmat ollaan kamalinta seuraa koko maailmassa.

Mutta eihän se lähteminen ole tietysti aivan niin yksinkertaista. Mitenkäs meidän koti? Koirat? Töistä puhumattakaan. Olen jo vuosia säästänyt juuri tämmöisiä haaveita varten, joten en koe rahan olevan suurin este. Mutta sitten ne muut asiat. Onhan siinä kuitenkin jonkin verran järjesteltävää. Toki, useimmat asiat ovat juurikin järjesteltävissä, mutta silti. Muutaman kuukauden ajan olen myös selaillut eestaas lentoja maailmanympärysmatkalle. Jotenkin joku sisälläni vain sanoo kokoajan vain kovempaan ääneen, että se on nyt jos koskaan. Hinku on vaan jotenkin ihan mieletön, vaikken muutama vuosi taaksepäin oikeasti realistisella tasolla ollut koskaan tosissani selannut mitään tämän tyylistä. Siis useamman kuukauden mittaista reissua. Noin yleisestihän selaan lentoja ja kohteita googlen kuvahaulla harva se päivä, mutta useimmiten se on vain ollut semmoista ankean päivän piristystä.

Asia, jota en itsekään oikein edes osaa selittää on tietynlaista arjen kahleista vapautumista. Vuosi vuodelta semmoinen perinteinen arki on alkanut tympiä yhä vain enemmän. Tiedättekö, että tekee päivästä toiseen asioita, joihin ei juurikaan voi vaikuttaa. Keskiviikko ei juurikaan poikkea perjantaista ja joka viikko lähtee käyntiin taas se sama oravanpyörä. Mutta onko sen pakko mennä niin? Itse haen arkeeni vaihtelua toki blogilla, etäpäivillä, jolloin voin hakea inspiraatiota työskentelemällä eri paikoista käsin ja vaihtelevilla työjutuilla. Mutta arkeahan se on. Viikko starttaa maanantaista ja viimeistään keskiviikkona odotatkin jo perjantaita. Eihän se perinteinen ja yleisesti tunnettu tapa ole se ainoa ja pakollinen tapa elää. Jossei koskaan tee mitään radikaalia, hyppää unelmiaan kohti tai kokeile muita juttuja, miten voisi koskaan tietää edemmäs siitä perinteisestä ”Mitä jos…?”.

Heh, onpas tänään herkkispäivä, jotenkin niin paljon nousi ajatuksia esille. Onko siellä muita ikuisia haikailijoita?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 24 kommenttia.

Hemmotteluhoidossa ekokosmetologilla + Miksi self-care on tärkeää?

Olen äärimmäisen laiska käymään kasvohoidoissa, hieronnoissa tai ylinpäänsä missään kauneushoidoissa. Nytkin minun on pitänyt useamman kuukauden ajan käydä värjäyttämässä ripset ja manikyyrissä, mutta vitsiläinen kun ei vain ole saanut aikaiseksi. Ja sen kerran sitten kun päätyy hemmottelemaan itseään kunnolla, muistaa taas miksi pitäisi käydä paljon useammin. Miten se oma aika ja yleisesti hyvinvointi onkaan asia, jonka helposti unohtaa aivan ensimmäisenä kiireiden keskellä? Vaikka homman ehkä pitäisikin mennä juuri päinvastoin: Kiireiden keskellä pitäisi juuri pitää enemmän huolta niistä self-care-seikoista, eli itsestään.

Yhteistyössä Eco Beauty Wellness (=hoitolakäynti saatu)

Eräs asia, josta ainakin itse olen iloinen, on että self-careen kiinnitetään nykyään enemmän huomiota. Et ole enää itsekäs, turhamainen tai pinnallinen, jos rohkenet ottaa aikaa itsellesi ja pitää huolta jaksamisesta. Usein varsinkin äitinä on välillä tuntunut, että vain sen tähden, että olet äiti, on oma jaksaminen täysin epärelevantti asia. Kaikki omaan hyvinvointiin liittyvä pitäsi karsia pois, vaikka jaksaminen esimerkiksi juuri äitinä lähtee juuri siitä, että ne omat energiavarastot ovat riittävät. Tämän vuoden aikana olen itse kiinnittänyt enemmän huomiota omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen. Pyrkinyt riittäviin yöuniin, liikuntaan ja ainakin yrittänyt meditioda säännöllisesti. Välillä kaikkeen ei tietysti ole aikaa, mutta usein on kyse vain priorisoinnista. Yleensä jokaisen on mahdollista repiä edes muutama minuutti päivässä itselleen ja sekin on jo jotain!

Loman jälkeen olen kokenut pientä lomaltapaluun stressiä, olo on ollut jotenkin nuutunut ja levoton, joten buukkasin samalle viikolle parikin eri hemmottelujuttua itselleni. Ensin kellunnan ja sitten hemmotteluhoidon ekokosmetologille hyvinvoinnin keitaaseen Eco Beauty Wellnessiin Helsingin Fredrikinkadulle, johon pääsin tutustumaan blogini kautta. Tämä on itseasiassa ihkaensimmäinen kertani ekokosmetologilla ja voinkin todeta, että jos suosit luonnonkosmetiikkaa, käy testaamassa myös eko-kauneushoitoja! Helsingissä ainakin EBW tarjoaa kattavasti luonnonmukaisia kauneus- ja salonkipalveluita, sekä myy luonnonkosmetiikkaa. Ihanaa, että luonnonmukaisuus on astunut yhä enemmän mukaan myös hoitolapalveluihin.

Minulle tehtiin EBW-hemmotteluhoito, joka on 90minuutin mittainen kokonaisvaltainen käsittely. Hoito alkaa jalkojen kuorinnalla ja hieronnalla, jota seuraa kasvohoito, kevyt hartiahieronta, sekä aivan ihana käsihieronta. Hoidon alussa pyöri mielessä melkolailla arkijutut, mutta hetken päästä olinkin jo ihan jossain muualla, melkein jossain nirvanassa 😀 Hoidossa käytiin läpi myös akupunktio- ja lymfapisteitä. Ja ikuisuusprojektini ripsien värjäys yhdistettiin muuten hoitoon, yay! Kun astelin ulos hoitolasta, meinasin pillahtaa itkuun. Olo oli kertakaikkiaan niin rentoutunut ja ihana! Tuon 90 minuutin aikana olin unohtanut kaikki aiemmin mielessä pyörineet huolet ja murheet.

Stressaako arki, haluatko hetken itsellesi tai onko ystäväsi hemmottelua vailla? Mielestäni esimerkiksi tuo kokeilemani EBW-hoito on aivan ihana lahjaidea. Lisäksi hoitolassa tehdään myös oman ihon tarpeisiin räätälöityjä kasvohoitoja, sokerointeja, kulmien värjäyksiä ja kampaamopalveluita. Voin itse lämmöllä suositella  ainakin Eco Beauty Wellnessin Emiliaa! Aivan mielettömän ihana tyyppi. Emilian käsittelyssä hänen käsistään ihan oikeasti konkreettisesti tunsi lämmön ja energian. Hoidon jälkeen saamieni kommenttien perusteella en ole ainut Emiliaan tykästynyt. Aivan mieletön hemmottelukokemus! 🙂

 

Kukaan muu tutustunut EBW:hen?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Toivepostaus: Päivä Iineksen kanssa

Päivä Iineksen kanssa-postausta on toivottu useaan otteeseen pitkästä aikaa ja nyt sain muutaman epäonnistuneen yrityskerran jälkeen tämän aikaiseksi.. Yleensä unohdan illalla päättämäni kuvausoperaation jo alkuunsa herättyäni, mutta nyt homma muistui mieleen heti aamusta! Varoitan jo alkuun huonolaatuisista kuvista, tuntui helpommalta vaihtoehdolta räpsiä päivän mittaan kuvat puhelimella 😀

05:11 Heräsin viiden jälkeen käymään vessassa, enkä pitkän yrityksen jälkeen (tietenkään) saanut enää unta. Perus. Tein edellisenä iltana silmät ristissä blogijuttuja yhteentoista, koska oli kiireiden vuoksi kertynyt melkolailla hommaa. Lopulta annoin periksi kun uni ei vain tullut, selailin hetken puhelinta ja nousin keittämään kahvia. 6h yöunet ovat itselleni aivan liian vähän. Miten joku pärjää päivittäin näin??

06:00 Kahvia ja hommia! Käyn läpi maileja, editoin muutaman edelliseltä illalta jääneen kuvan, kirjoitan blogijuttuja ja mietin samalla kahvikupposen äärellä, että mistä aiheista voisitte olla lähiviikkoina kiinnostuneita. Väsyttää edelleen aivan sikana, joten juon toisen megamukillisen kahvia.

Todella hehkeänä heti aamusta!! 😀 😀

07:20 Vajaat pari tuntia hommia ja teen itselleni aamupuuron. Ja tajusin muuten juuri, että sen unohdin kuvata, haha! No anyway, mikrossa tekemäni kaurapuuro, johon laitan pellavansiemenrouhetta, pakasteesta mustikoita ja tyrnimarjoja, tuskin olisi ollutkaan niin kummoinen viritys 😉

07:30 Kuulen pojan pientä heräilymörinää ja menen herättelyhommiin. Pieni on vielä kovin uninen, mutta noustaan ylös ja pienellä on heti kova meinkinki. Mankka soimaan, tanssit tulille ja kaikenlaista toimintaa.. Siinä ohella hoidan nopsaa omat aamuhommat, pesen hampaat meiltä molemmilta, puetaan yms. Syön aamupuuroni about kolmessa minuutissa.

08:00 Olin jo edellisenä päivänä päättänyt, etten jaksa tänään meikata tai laittaa hiuksia, ihan vain aikaa säästääkseni. Ja ihan myös siksi, että olen super väsy, mikä on yleensä aika harvinaista näin aamuvirkulle. Lähdetään koko poppoo aamukävelylle, jonka jälkeen vien Bixun takaisin kotiin ja lähdemme pojan kanssa kohti tarhaa.

09:00 Saavun toimistolle. Jatkan taas hommia, syön pari karjalanpiirakkaa ja sen semmoista. Tänään muuten päällä Köpiksen Punaisen ristin kirppikseltä löytämäni kukkahousut, joista en ole oikein varma tykkäänkö vai en 😀 Ovat H&M:n lastenosaston housut, haha!

14.30 Työhommat jatkuvat tähän saakka, syön eväitä työn ohessa ja lähden kahden jälkeen toimistolta, tarkoituksena käydä matkalla asioilla, pankissa ja lankakaupassa.

14:40 Jonottelen pankissa..

15.30 Lankakauppaa kohti Oulunkylään! Tekeillään on villapaita, johon käytän toisena lankana viime vuonna ostamaani mohair-silkkilankaa, joka nyt loppui kesken ja oli pakko lähteä metsästämään juuri tuolta Oulunkylästä, josta sitä alunperin ostin. Sitä korallista sävyä ei tietenkään enää ole, mutta ostan pari muuta vastaavanlaista ja päätän, että teen kolmella ohuella langalla semmoisen liukuvärjäyksen villapaitaan. (Onkin yllättävän kiva!)

16.30 En osannut päättää lankakaupassa ja matka hieman venähti kun jäin jumittamaan. Neljän jälkeen saavun kotiin ja laitan heti syömistä, koska en tänään ehtinyt pitää lounastaukoa. Napsin pankissa manteleita. Tommi on hakenut pikkuisen tarhasta jo aikaisemmin.

Uuniperuna ja katkarapu-skagen!

17.00 Hengaillaan, neulon ja teen vielä pari työjuttua. Meillä on vielä viimeinen jakso katsomatta Netflixin Murhaportaat -sarjasta ja töllötetään sitä. Samalla tietysti neulon 😀 Seuraavat pari tuntia uppoavat kaikenlaiseen hengailuun ja puuhasteluun. Olen huonojen yöunien vuoksi niin väsy, etten jaksa enää edes neuloa.

20:00 Pötköttelen hetken ja tutkin netistä Murhaportaat -casen juttuja. Laitoin pojalle päivällisen, niin Tommi hoitaa iltapalan. Poikkeuksellisesti menen itse jo unille ja mietin, että olipa tylsä päivä tehdä tämä postaus.

21:00 Yritän jo saada unta, Tommi tuo pojan viekkuun pyörimään ja pian nukahdetaankin jo molemmat 🙂

Melkoinen mammis-päivä siis, haha!

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Ystävyyssuhteeni aikuisena

Usein ystävyys- ja ihmissuhteet muuttuvat ainakin jossain määrin aikuistuessa. Mikäli nyt eivät täysin muutu, niin ainakin muuttavat muotoaan. Pisimmät ystävyyssuhteet omalla kohdallani ovat semmoisia, jotka ovat alkaneet joko ala- tai yläasteella. Siis kun puhutaan niistä, jotka ovat edelleen suurissa määrin läsnä elämässäni.

Omalla kohdallani ystävyyssuhteet aikuisena tarkoittavat tietynlaista äänetöntä luottamusta. Vaikka ystävät eivät olisikaan fyysisesti läsnä niin usein, tiedät kuitenkin heidän olevan siinä tarpeen tullen. Tukenasi. Ja tietysti päinvastoin. Aikuisuuden ystävyysuhteet ovat kumppanuutta, sielunsiskoutta, eivätkä enää ehkä samoissa määrin sitä, että vietät konkreettisesti aikaa tämän kanssa, kaupoissa kiertelyä ja yleistä hengailua, mitä se nyt joskus teinivuosina  enemmänkin oli. Nyt aikuisena toinen on se, jonka kanssa puntaroidaan asiota, tuetaan vaikeina hetkinä ja nimenomaan sitä henkistä tukea. Ei sillä, että hengailu tai kaupoissa kiertely olisi meiltä aikuisilta kiellettyä, päinvastoin! Sehän on ihanaa, mutta olen ainakin itse kokenut, että sille vain on nykyään perheen ja muun arjen ohella vähemmän aikaa.

Kun perheen ja arjen lomassa vapaa-aikaa ei ole enää aivan yhtä paljoa kuin joskus ennen, panostaa mielellään myös ystävien suhteen niihin timantteihin, joille oikeasti haluaa sataprosenttisesti antaa aikansa. Itse ainakin noudatan ystävyyssuhteiden suhteen seuraavaa: Määrä ei merkkaa mitään, vaan ihmissuhteiden laatu. Kun alkaa kartoittamaan sitä suhteiden todellista laatua, lähtevät helposti karsintalistalle ainakin ne tapaukset, jotka ottavat enemmän kuin antavat. Jos autan ystävää pahan päivän tullen, toki toivon, että vaikeina aikoina saan myös toiselta samanlaista tukea, vaikken tietysti tarkoita tällä sitä, että ystäväni olisi minulle jotain velkaa siitä, että tuen tätä. Ymmärrätte nyt kuitenkin varmasti pointtini.

Minulla on noin kourallinen, ehkäpä 5 semmoista sydänystävää, joille voin kertoa lähestulkoon mitä vain ja keiden kanssa olen yhteyksissä melkeinpä päivittäin. Vaikka en hetkeen näkisikään ystäviäni, on yhteydenpito silti todella tärkeää. Kuvat, kuulumiset, ääniviestit ja muut tyttöjen jutut. Välillä voi mennä useampi päivä tai jopa viikko siitä, ettei ole johonkin ystävään yhteydessä, mutta itse ainakin tunnistan hyvät ystävyyssuhteet siitä, että pienen tauonkin jälkeen tuntuu siltä, kuin ei oltaisi erossa oltukaan! Suuri onni on pitkäaikainen ystäväverkosto, mutta olen usein miettinyt, että aikuisena on oikeasti melko hankalaa saada uusia ystäviä. Tiedättekö, jotenkin ainakin itsestäni tuntuu, että aikuisena semmoinen ”hei, voisiko meistä tulla kavereita”-meininki on jotenkin ”noloa” vaikkei se edes ole! Ja pakko myös todeta, että kenelläkään läheisimmistä ystävistäni ei ole lapsia ja toisaalta joskus mieltäni on painanut juuri se, ettei ole ketään ”mammakaveria” vertaistueksi.

Koen, että minulla on melko hyvä ihmistuntemus ja aistin helposti potentiaalisen ystävän. Tiedättekö sen tunteen kun ”kuudes aisti” antaa uudesta henkilöstä tietynlaisen vaikutelman, hyvän, huonon tai joskus harvoin semmoisen mysteerisen, josta ei oikein ota selvää muuta kuin tutustumalla. Useimmiten nuo mysteeritapaukset ovat paljastuneet todellisiksi timanteiksi, jotkut ihmiset kun puhkeavat kukkaan vasta syvemmän tutustumisen jälkeen. Sitten taas on niitä tapauksia, joista saa heti semmoiset vibat, että nyt ei kemiat oikein kohtaa. Tai päinvastoin, tuntuu että klikkaa heti ensi hetkellä! Ja sehän on täysin normaalia, eihän sitä voisikaan olettaa, että me kaikki miljardit ihmiset tulisimme toistemme kanssa toimeen, siinä tapauksessa maapallo olisi todennäköisesti hieman erilainen paikka, parempi siis.

Olen itse kokenut monenlaisia ihmissuhteita. Niitä, joissa minusta on jollain tapaa yritetty hyötyä (valitettavasti ihmisillä riittää monenlaisia motiiveja, vaikken itse pidäkään minkäänlaisesta tuomitsemisesta), pidetty vakio-olkapäänä suruille, mutta karattu pois heti toisen murheiden kohdalla ja sitten tottakai niitä aivan upeita ja toivottavasti loppuelämän mittaisia ystävyyksiä, jotka antavat hurjasti. Ehkä tärkein juttu ystävyydessä on arvostaa toista ja toisen erilaisuutta. Kaikki eivät ole kuten sinä, mutta sehän siinä rikkaus onkin. Jokaisella meistä on opetettavaa ja annettavaa toiselle osapuolelle 🙂

Kimono / No brand

Toppimekko alla / Gina tricot

Kello / Swatch

Korvarenkaat / Glitter (aitohopea, saatu)

Sandaalit / Sam Edelman

Ja hei, aiheesta toiseen. Olin nimittäin superinnoissani näistä asukuvista jostain syystä. Kuvissa nimittäin supermukava vaatekappale, jonka ostin Köpiksestä, eli siis tietysti tuo vihreä kimono. Tuo on sieltä samaisesta oudon nimettömästä putiikista, josta mainitsin aikaisemmin, jossa kävi maksuvälineenä vain käteinen. Oli pullollaan juuri erilaisia vastaavanlaisia kimonoja eri pituuksissa ja printeissä. Eivät olleet mitään aivan edullisia, mutta sitäkin kauniimpia!

 

Ovatko teidän ystävyyssuhteet muuttaneet muotoaan aikuistuessa?

Onko teidän ystäväpiirissänne enemmän ”mysteeritapauksia”, vai niitä keiden kanssa on klikannut heti ensi hetkestä lähtien?

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Näin teet (melkein) mistä tahansa unelmastasi totta

Olen joskus lyhyesti kirjoittanut mielikuvaharjoittelusta ja affirmoinnista. Ensimmäisen kerran kun itse tutustuin aiheeseen, oli reaktioni suurinpiirtein ”tsiisus mitä touhua, eihän asioita nyt pelkän ajatuksen voimin hoideta”, kunnes pikkuhiljaa muutaman sattumuksen kautta tutustuin mielikuvaharjoitteluun syvemmin ja hoksasin, että olen melkeinpä tiedostamattani soveltanut tätä elämässäni jo vuosia. Lisäksi olen suureksi hämmästyksekseni huomannut, että se oikeasti toimii. Uskokaa tai älkää. Kuinka sitten tehdä ainakin (melkein) mistä tahansa unelmasta totista totta?

Omassa arjessani sovellan affirmointia ja mielikuvaharjoittelua hahmoittamalla konkreettisia tavoitteita, unelmia tai asioita, joita kohden tähtään. Tiedättekö, kun asiasta haaveilee tai sitä suunnittelee tarpeeksi pitkään, tulee siitä parhaimmassa tapauksessa totta. Omassa elämässäni ovat nuo haaveet ja tavoitteet usein ollut niin vahvoja, että motiivi niiden toteuttamiseen on ollut todella kova. Tähän pätee kuitenkin vahvasti seuraava seikka: Jos asioiden eteen ei tee mitään, eivät ne tietysti suurella todennäköisyydellä toteudukaan, ellei satu olemaan aivan super hyväonninen tyyppi..Enhän itsekään ole mitään taikoja tehnyt tai uskonut siihen, että jos iltaisin hetken haaveilen voittavani lotossa, käy toive toteen. No, eihän tämäkään nyt tietenkään kaikkeen päde, mutta juju piileekin siinä, että kun alitajuisesti motivoi itsensä jonkin tavoitteen saavuttamiseen, käsittelee tätä asiaa pakostikin mielessään, keksii ratkaisuja päästä tavoitteeseen, saavuttaa haaveita ja kun asiaa työstää säännöllisesti mielessä, alkaa automaattisesti tehdä konkreettisia toimia asian eteen.

Muutamia esimerkkejä: Reilu vuosi sitten sain uuden työpaikan. Vanha työ oli jossain määrin alkanut tympiä jo aikaisemmin, mutta aloitin ajatustyön jo hyvissä ajoin ennakkoon. Mietin mielessäni, mitä haluan tehdä. Mitä vahvuuksia minulla on, mitä annettavaa minulla on ja millaiseen työhön? Mitä asioita haluan tulevaisuudelta? Kun nämä seikat olivat hahmottuneet päässäni, mietin konkreettisia potentiaalisia yrityksiä ja lähestyinkin muutamaa. Aikaa kului muutama kuukausi ja näistä kolmesta lähestymästäni tahosta jokainen tarjosi minulle työpaikkaa. Kyse oli siis selkeästä tavoitteesta, motiivista, sekä tottakai myös käytännön toiminnasta. Tästä kului vielä hetki, kunnes otin loparit pitkäaikaisesta rahoitusalan työstäni. Syy siihen, miksi esimerkiksi irtisanoutuminen sujui varsin helposti, oli (tottakai välissä olleen äitiys- ja hoitovapaan lisäksi) se, että olin työstänyt eroa työpaikastani pääni sisällä jo pitkään.

Toinen konkreettinen esimerkki voisi olla viime talven Havaijin ja Los Angelesin reissu, jonne maksoin perheemme matkan. Olin haaveillut Havaijin lomasta perheen voimin jo vuosia, mutta en ollut saanut Tommia tästä oikein innostumaan. Aikaisemmat Havaijin reissut olin tehnyt ystävien, äitini ja siskoni kanssa. Lupasin, että hommaan rahat kasaan ja maksan ikimuistoisen perhelomamme Havaijille ja niin teinkin. Loppupeleissä en joutunut edes nostamaan rahastosäästöjäni, vaan kerrytin kaikki säästöt palkasta, arkisista menoistan säästämällä ja tekemällä paljon töitä. Olin itsekin oikeasti hämmästynyt, että mistä sain nuo tonnit kasaan, mutta kun joku asia motivoi, tekee sen eteen ihan tiedostamattaankin hommia. Säästin ehkä päivittäisistä menoista ja hankinnoista, mutta en silti koe, että olisin jäänyt mistään paitsi. Sitten olikin jo lomakassa kasassa ja ette tiedä kuinka iloiseksi se teki, vaikka teinkin asian eteen hommia kuukausia!

Ja ihan totta, näiden parin esimerkin lisäksi löytyy lukuisia muitakin esimerkkejä, ihan tästä kodistamme lähtien. Mehän kävimme alunperin katsomassa tästä samasta paritaloyhtiöstä toista asuntoa, joka oli todella kiva,  mutta jota emme loppupeleissä saaneet. Kunnes sitten pari viikkoa eteenpäin bongasin myynti-ilmoituksen tästä asunnosta ja siltä istumalta laitoin Tommille töihin viestiä, että nyt se löytyi! Tuolla hetkellä tiesin, että tämä on meidän koti. Ja mikä parasta, tämä ihan oikeasti oli se meidän koti. Juuri meille parempi valinta kuin se, minkä aluksi ajattelimme olevan meille sopiva koti. Olen ehkä maininnut, että kotimme asuntonäytössä oli kymmeniä ihmisiä ja aluksi tuntui jopa aivan epätoivoiselta ajatukselta, että onni suosisi meitä kun tarjouksen jättäjiä olisi ollut varmasti kymmenen. Noh, olin heti ilmoituksen nähtyäni pistänyt välittäjälle viestiä, tiedustellut yksityisnäyttöä ja maininnut, että todennäköisesti teemme kyseisestä kohteesta hyvän tarjouksen. Yksityisnäyttö ei käynyt (koska muitakin kiinnostuneita oli niin paljon), mutta valttikorttini oli mainita, että tarjoamme Käpylän helposti kaupaksi menevän kohteen myyntiin sille välittäjälle, joka hommaa uuden kotimme. Ja ilmeisesti juuri tähän oli välittäjä tarttunut, koska soitti näytön jälkeisenä iltana ensimmäisenä meille ja kysyi, että haluammeko tarjota. Röyhkeästi tarjosimme alle pyynnin ja mietimme jo, että teimmekö mokan, muttei mennyt montaakaan minuuttia kun välittäjä soitti ja onnitteli uudesta kodista. Muutaman viikon päästä oli vanha kotimme myyty ensimmäisellä näytöllä itse määräämääni hintaan, noin 20 000€ korkeammalla kun mitä välittäjä yritti arvioida. Joskus tietyt asiat vain tietää.

Ja joo, jonkun mielestä nämä esimerkit voivat olla melko ylimalkaisia, mutta voisin todeta, että vahva motiivi asioihin ajaa tavoitteita eteenpäin. Se, että jatkuvasti työstät niitä juttuja, joita haluat saavuttaa. Eivät ne hommat etene sillä, että mietit joskus, että olisipa kiva tehdä sitä tai tätä, muttet kertakaikkiaan tee asioille mitään. Oikeasti, kokeilkaa harjoitella ”mielikuvamotivointia”, ihan oikeasti se toimii. Itse sovellan tätä myös meditoidessa. Käytän mielikuvia, joiden avulla on helppo päästä tietynlaiseen fiilikseen. Jos olen surullinen, kuvittelen itseni istumassa rannalle, jossen saa yöllä unta, kuvittelen itseni lämpimän peiton alle ja ulos rauhoittavan sateen ropinan. Seuraava haaveilun kohteeni onkin tässä se Tahiti ja Moorea. Omalla kohdallani motivointi ja haaveilu on edennyt mm. budjettien pähkäilemisellä, lentoja ja majoituksia selailemalla, kuvia katsomalla ja jopa kuvittelemalla itseni sinne rannalle. Tavallaan siis olen jo puoliksi siellä. Tästä se lähtee!

Kuvituksena muuten viime viikolla terassiltamme ottamiani pilvikuvia. Jotenkin vaan tuli mieli köllötellä ja katsella pilviä. Ja otettua muutama kuvakin, hehe.

Kertokaa, onko järkeä vai ihan höpönlöpöä? Onko teillä vastaavanlaisia kokemuksia, toimiiko mielikuvahaaveilu?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 5 kommenttia.