Keto / VHH-ohje: Helppo arkiruoka – uunifetakana ja kuulumisia VHH-ruokavaliolta

Vaikka loppuvuodesta virallisesti heivasinkin ketodietin, olen pyrkinyt arjessa noudattamaan vähähiilihydraattista ruokavaliota. Ja pöh, mitä nyt pienistä joululoman (kahden viikon) herkkuputkista! Uuden vuoden ja arkeen paluun myötä on koittanut myös paluu ”normaaliin arkiruokarytmiin”. Edellisiä ajatuksia ketodietin toimivuudesta ja siitä hiljalleen luopumisesta olen kirjoittanut esimerkiksi tässä ja tässä postauksessa. Kiteytetysti: Itselläni ei ketodietti juurikaan pudottanut painoa (vaikka kyllä, olin kyllä ketoosissa), eikä painonpudotus omalla kohdallani toki ollut ykkösprioriteetti. Kun muutaman kuukauden ketoilun jälkeen aloin lisäämään asteittain hiilareita ruokavalioon, alkoi myös aineenvaihdunnassani tapahtua ihmeitä ja tein tuolloin johtopäätöksen siitä, että vähähiilihydraattinen ruokavalio on ehdottomasti juttuni.

Sokerittoman keto-pähkinäsuklaan ohje löytyy täältä

Keto-mustikkamuffinien ohje löytyy täältä

Tällä hetkellä noudatan ruokavaliota niin, että pyrin syömään useimmiten aamiaisen ja lounaan ketogeenisesti, toki ehkä aavistuksen vähärasvaisemmin kuin mitä ketolla tein. Esimerkiksi vakkari-aamupalani koostuu kahdesta paistetusta munasta (yleensä juustoa välissä), kurkusta ja tomaatista, joiden päälle kaadan ruokalusikallisen oliiviöljyä. Lounaan suhteen pyrin salaattipainotteiseen ruokaan. Noin yleisesti yritän noudattaa sitä, etten arkena syö herkkuja ja päivän kolmesta ateriasta ainakin yksi on usein ei-keto, eli joko ”tavallinen” tai vähähiilihydraattinen. Itselleni tämä 2/3-tasapainottelu on toiminut hyvin ja VHH-ruokavalion noudattaminen on ollut erityisen helppoa arjessa kun voit keskustassa valita mihin menet lounastamaan. Viikonloppuisin syön normaalisti herkkuja ja muutenkin vähän mitä sattuu, omalla kohdallani olen todennut siis toimivaksi sen, että vhh kulkee pääasiassa arjessa, noin viitenä päivänä viikossa.

Olette toivoneet paljon keto- ja VHH-ystävällisiä arkireseptejä, joiden suhteen olen ollut jokseenkin hieman laiska tähän asti. Loppuvuoden aikana totesin kuitenkin kerta toisensa jälkeen tekeväni niin hyvää uunifetakanaa (keto), joten päätinpä jakaa täällä yhden tämän hetken lemppariruokani ohjeen. Punaisen lihan syömisen lopetin käytännössä kokonaan noin puolitoista vuotta sitten, mutta kanaa syön ajoittain edelleen, yleensä silloin kun löydän kaupasta punaisen tarran paketteja, jotka noin muuten menisivät roskiin. Mietin alkuun, että onko soveliasta tehdä blogiin ohje ”liharuoasta”, mutta koska kana vielä toistaiseksi kuuluu ajoittain perheemme ruokavalioon, päätin tämän teille jakaa.

Koska olen ruoanlaittajana todella mukavuudenhaluinen (ja useimmiten vähän laiska, haha), rakastan yksinkertaisia uuniruokia. Tämä onkin siis erinomainen arkiruoka erityisesti kiireiselle tai kärsimättömälle kokkaajalle. Pahoittelen, ruokakuvat eivät ole vahvuuteni 😀

Ainekset:

Kanan sisäfilettä, minuuttipihvejä tai muita kanan fileepihvejä  (300-400g) halutessasi esimerkiksi kalkkunafilee käy myös

Paljon valkosipulia (itse laitan yleensä 6-7 kynttä)

Paketti fetajuustoa (palana, itse käytän usein paketista noin 2/3)

30g sulatettua voita

Loraus oliiviöljyä (0,5 dl)

Suolaa

Lisukkeeksi ruusukaalia

Ohje:

Leikkaa valkosipulin kynnet pieniksi, sulata voi ja sekoita nämä lusikalla keskenään pieneen kippoon. Lisää sekaan hyppysellinen suolaa ja loraus oliiviöljyä. Jos on aikaa, anna seoksen maustua hetki.

Kanafileet marinoidaan helposti vuoassa. Kaada siis tyhjän uunivuoan pohjalle osa voi-öljy-valkosipuliseoksesta noin 1/3 ja ”kasta” fileiden molemmat puolet seoksessa. Pinoa maustetut kanat lomittain uunivuokaan.

Leikkaa ruusukaaleista kannat pois ja aseta vuokaan. Murustele sormin fetajuustoa marinoitujen kanafileiden päälle, sekä lado fileiden väliin. Lopuksi kaada loppu voi-öljy-valkosipuliseoksesta koko homman päälle. Halutessasi voit vielä ripotella päälle suolaa tai lisätä hieman oliiviöljyä. Paista uunin keski- tai yläosassa 175c noin 40minuuttia. Nostaessasi vuoan uunista voit vielä poyritellä ruusukaaleja voi-öljyseoksessa, käännellä kanafileitä ja antaa maustua jäähtyessään pari minuuttia.

Lisukkeen voi tietysti korvata jollain muulla, mutta kotimainen ruusukaali on yksi omista suosikeistani arkikokkailussa ja sopii erinomaisesti vähähiilihydraattiseen tai ketogeeniseen 🙂 Ja hei, jos teille tulee kasvipohjaisista proteiineista mieleen joku, joka voisi soveltua tähän kanan sijaan niin vinkkejä otetaan vastaan!

 

Helppoa ja hyvää!

Lähteekö ohje testiin?

 

Kertokaa ihmeessä mitä tykkäätte, jos päädytte kokeilemaan 🙂

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Kolmenkympin kriisi (?)

Tiedättekö mitä olen tässä lähiviikkoina tuumaillut? Tai no varmasti miljoonaa asiaa maan ja taivaan väliltä, mutta ennen kaikkea sitä, että olenko keskellä jonkinlaista kolmenkympin kriisiä. En ole maininnut asiasta kovinkaan monelle, mutta jostain syystä ajattelin, että tapa jäsennellä asia itselleni voisi olla kirjoittaa ajatukseni tästä puhtaaksi. Täyttäessäni 30 ja 31 tuumasin, että huit hait kolmenkympin kriiseille. Toisaalta, olin juuri edellisenä vuonna käynyt läpi todella massiivisen oivallustyön, vaihtanut alaa ja herännyt jopa täysin erilaisiin arvoihin elämässä. Jossain määrin ajattelin, että ehkäpä kriiseilyni on tältä erää kriiseilty. Vaikkakin, milloinka niiltä kriiseiltä tässä elämässä nyt pääsisi täysin välttymään..

Pitkin syksyä olen pyöritellyt mielessäni ties mitä, ollut muutenkin taas vaihteeksi melko stressaantunut, josta lääkärin mukaan myös kuukautishäiriöni johtuvat ja ollut yhtäkkiä jopa aivan epätoivoinen kaikesta. Mitä edes haluan tulevaisuudelta? Tiedän, että pitkä aika ilman kunnon lomaa ja yleisesti syksyn hämärä oireilivat loppuvuoden aikana, sekä ovat olleet osasyynä kaamosmasennukseenkin. Silti täytyy sanoa, että tämä taitaa olla ensimmäinen kerta elämässäni kun tunnen olevani jotenkin todella hukassa. Todella ankeina päivinä olen jopa miettinyt, että olenko oikeasti hyvä missään ja mikä olisi oikeasti minua varten. Kyllä, sanoinpa sen nyt ääneen. Aivan kuin osa itsevarmuudestani olisi jotain syystä murentunut loppuvuoden aikana, enkä ole koskaan aikaisemmin ollut samanlaisten ajatusten äärellä. Todella toivon, että tämä olisi jonkinlaista kaamos-melankoliaa, mutta entäs jos ei olekaan?

Ehkä radikaalein toimenpide, jota olen tässä tuumaillut on se, että haluanko enää jatkaa somessa tulevaisuudessa. Henkilökohtaisesti tai työn puolesta. Entäs jos tekisinkin jatkossa jotain aivan muuta? Oikeastaan koko ajatus on tullut itselleni aivan puskista tässä viimeisten parin kuukauden aikana. Vaikka rakastankin blogiani ja (teitä!), voin tässä yli kymmenen vuoden blogi- ja somekokemuksen perusteella todeta, etten voi sanoa tämän alan enää aina täysin vastaavan omia arvojani. Todellisuudesta vieraantuminen, analytiikka- ja algoritmikeskeisyys, sekä toki sitten ne somen huonot puolet, kuten oman elämänsä jakaminen tuhansille ja ajoittain ikävänkin kritiikin kohteeksi joutuminen. Olen kaikki nämä vuodet suhtautunut someen todella intohimoisesti ja kyllä, jopa uhrannut somelle reilun kymmenen vuoden aikana merkittävän palan elämästäni. Mutta toisaalta taas tietynlainen jatkuvasti jossain esillä oleminen on osaltaan todella kuormittavaa pitkässä juoksussa. Yhä useammin tuntuu siltä, että haluaisi vain olla ja elää rauhassa, ilman että jakaisin siitä mitään sosiaaliseen mediaan.

Ajatukset pohjautuvat varmasti ainakin osittain tietynlaiseen turhautumiseen. Haluaisin tehdä enemmän tietynlaista sisältöä, joka nyt ikävä kyllä ei juuri tällä hetkellä ole mahdollista. Lisäksi olen ehkä se tyyppi, joka haluaa panostaa tähän täysillä ja olen harmikseni kokenut, etten viime aikoina ole yksinkertaisesti ehtinyt uppoutua blogiin ja teksteihin aivan niin syvällisesti kuin haluaisin. Osittain tämä varmasti johtuu jonkinlaisesta someähkystä kun teet käytännössä työksesi pelkkää sosiaalista mediaa, jonka seurauksena tuntuu, että koko elämäsi pyörii vain ja ainoastaan sen ympärillä. Viime kuukausina olen alkanut kaivata sitä, että tekisit blogia harrastuksena, ilman paineita ja someähkyä. Itse blogin lopettaminen kokonaan tuntuu ainakin vielä tällä hetkellä kaukaiselta ajatukselta ja tuskin tulen sitä tekemään ainakaan aivan äkkiseltään. Silti kaipaan jonkinlaista suunnanmuutosta, uusia tuulia ja näkökulmia.

Kolmenkympin kriisi tai ei, jonkinlaista murrosvaihetta tässä varmasti parhaillaan käydään läpi. Sanotaanko näin, että en ehkä ole aivan tyytyväinen kaikkiin reitteihin, joita olen valinnut ja viime vuoteen mahtui ajoittain liiankin paljon asioita, jotka mieluiten olisin jättänyt täysin kokematta. Se, mitä ihan oikeasti juuri nyt kaipaan, on pysähtyä hetkeksi paikalleen, priorisoida elämän tärkeimmät asiat ja hengittää syvään. Tuntuu kuin kaiken myllerryksen keskellä olisin yhtäkkiä täysin unohtanut itseni. Kuka olen, mitä haluan ja minne ihan oikeasti olen menossa?

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 7 kommenttia.

Uuden vuoden sisustusprojekteja ja kirppislöytöjä

Mitäs tänne ja uuteen vuoteen? Vuoden ensimmäiset päivät ovat menneet melko vauhdikkaasti. Tai noin meidän mittapuulla vauhdikkaasti, heh. Tommi totesi juuri torstaina kuinka parasta joululomassa on ollut se, ettemme lopulta lähteneet mihinkään ja tottahan tuo on. Itse lomailen todella harvakseltaan kotona, ehkä osittain siksi, että kotona tulee noin muuten vietettyä melko paljon aikaa, mutta välillä tekee todella hyvää viettää pidempiä vapaita myös kotosalla. Huomaan viime vuosina muuttuneeni jollain tapaa yhä levottomammaksi, suunnittelen jatkuvasti minne haluaisin mennä ja missä haluaisin käydä, osittain se onkin varmasti jonkinlainen puolustusmekanismi sitä vastaan, että pelkää jämähtävänsä paikalleen. Vähiten haluan elää sitä tasapaksua arkea, joka on velvollisuuksien ja suorittamisen täyteistä. Ainakin jos voi vapaa-ajastaan tehdä omanlaistaan, miksei niin tekisi?

Vuoden viimeinen päivä oli tosiaan pieni shoppailupäivä Ikeassa. Tarkoitukseni on viimeiset pari vuotta ostaa kunnon säilytyskalusteet yläkertaan ja vaikka yleensä pyrinkin ensisijaisesti etsimään kalusteita käytettynä (myös siksi, että esimerkiksi Ikea-kalusteiden suhteen se on jopa nerokkaampaa niin kun ei tarvitse koota itse :D) en ollut onnistunut löytämään Torista mieleisiä lipastoja. Lisäksi uusi automme on tilavuudeltaan hieman rajallinen, joten päädyin sitten kokoamaan itse hyllyni. Ylös on työn alla nyt siis VIHDOINKIN työpiste ja lipastoja, joihin (ainakin toivottavasti) saan jemmaan kaikki romppeet, kosmetiikan ja käsityövempeleet. Ehdin jo saada jonkin asteisen paniikkikohtauksen kun tajusin kuinka paljon oikeasti omistan tavaraa! Välillä myönnän miettiväni, kuinka helpotus olisi vain pistää omaisuutensa myyntiin ja aloittaa puhtaalta pöydältä, mutta tämmöinen tunne-esineiden ja muistojuttujen hamstraaja ei kykenisi siihen koskaan. Nyt on kuitenkin kasattu iso kassillinen tavaraa kirppikselle, joista olen vihdoin päättänyt luopua. Minkoffin laukkuja, takkeja ja vaatteita. Ilmoittelen myyntipöydästä sitten kun saan sen joskus varattua.

Yläkerran nurkkauksen väliaikatilannetta..

Seuraavaksi onkin sitten vuorossa pojan huoneen järjestäminen (ja samalla alakerran vaatekaapin läpikäyminen, iik), kuvia lopputuloksesta tulossa heti kun homma vähän etenee. Toivottavasti kuitenkin tämän vuoden puolella, haha. Nämä kotiprojektini tuppaavat aina jotenkin jännästi venymään jopa vuosien mittaisiksi 😀 Kävimme perjantaina pojan kanssa keskustassa asioilla ja samalla poikkesin pikavisiitille Fidaan ja UFF:ille. Olen viime kuukausina liikkunut todella vähän ydinkeskustassa ja muutenkin pääasiassa matkalla töistä rauttikselle, jonka vuoksi olen yhä vähemmän käynyt kiertelemässä kirppareita. Viime viikolla oli kiva käydä pitkästä aikaa koluamassa kirpputoreja ja löysinkin muutaman kivan jutun.

Saimme loman aikana tyhjennettyä keittiön tason nurkkauksen, joka tähän asti oli ollut kaiken epämääräisen krääsän kasa. Nyt olisi tarkoitus pitää nurkkauksessa vain kotiavaimia ja aivan akuutteja juttuja. Avainten säilytystä varten bongasinkin tuon pienen korin Fidasta alle parilla eurolla. En myöskään voinut vastustaa kiusausta tuon isomman korin suhteen! Olenhan sanonut, että kaikki mahdolliset korit, kupit ja säilytysratkaisut ovat heikkouteni, voisin hamstrata niitä loputtomiin.

UFF:ilta bongasin nämä kaksi laukkua 2€ / kpl. Tuo ruskea hapsulaukku on seuraava miniveska reissukäyttöön!

 

Huomenna koittaakin reilun parin viikon lomailun jälkeen paluu arkeen. Toisaalta olisin mielelläni jatkanut lomaa pidempääkin, mutta tämä lähes jokapäiväinen herkkujen syönti alkaa jo vaatia jonkin sortin rajanvetoa 😀

 

Palataan ensi viikolla taas muihin juttuihin ✨

 

Tämän päivän projektina on yrittää saada uusi työpöytä kasattua!

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

DIY: Helppo neulepanta – sopii myös aloittelijoille!

Sisältää affiliate-linkkejä

Esittelin joulun välipäivinä Instassa neulepannan, jonka sain loman aikana valmiiksi. Oikeastaan valmistui tämä reilussa yhdessä illassa ja sai paljon toiveita ohjeen suhteen. Lähdin tekemään tätä oikeastaan melko kokeilumielessä, mutta lopputulos on oikeastaan aika kiva. Nyt pitäisi vain sitten totutella käyttämään pantaa! Jos saisin tehdä tähän yhden muutoksen, olisi se jättää panta hieman löysemmäksi – kannattaa siis tekovaiheessa kiinnittää huomiota siihen, että panta on sopivan kokoinen omaan päähän. Noin yleisesti on tämä ohje todella helppo ja soveltuu mainiosti myös aloittelijoille, kunhan sileä neule on hallussa! Alkuun mietin, että olisin tehnyt pannan rusetilla, itseasiassa ehdin jo työstää rusetti-osan, kunnes sitten päätinkin pitää pannan simppelinä. Ehkäpä käytän rusetin myöhemmin koristeeksi johonkin muuhun työhön.

Mitä tarvitset? 5mm puikot, esimerkiksi sukkapuikot käyvät erinomaisesti, itse käytin (noin kaksi kerää) tätä Ricon villa-kashmirsekoitusta, joka soveltui pantaan mainiosti ja lähti lankalistalle myös tulevien töiden osalta. Lisäksi tarvitset ison neulan osien yhdistämiseen, esimerkiksi tämä on mainio.

Ohje: Luo 30 silmukkaa puikoille (voit toki myös tehdä enemmän tai vähemmän, mikäli haluat pannasta ohuemman / paksumman). Neulo sileää neuletta tasona (jokatoinen kerros oikeaa, jokatoinen nurjaa), kunnes kaistale on niin pitkä, että se sovittaessa pään ympäri tuntuu sopivalta. Oman kaistaleen mitta oli 41cm (olen tosin kovin pienipäinen). Päättele neulos.

Työ koostuu siis kahdesta osasta, joista toinen on solki. Luo solkea varten 8s. Neulo samaista sileää neuletta, kunnes solki on riittävän pitkä peittämään pannan liitososan (rypytettynä), itselläni mittaa tuli 7cm. Päättele.

Lopuksi yhdistetään osat ja parsitaan panta kiinni käyttäen samaa lankaa, kuin työssä. Itse parsin ensin liitoskohdan kiinni (eli siis parsin kaistaleen päät pystysuoraan yhteen), jonka jälkeen tein tuon ”rypytyksen”, jotta panta ja rypytys pitäisivät muotonsa soljen alla. Rypytys tehtiin siis niin, että rypytin pannan saumakohdan tuohon muotoon ja parsin neulalla ryppyjen läpi muutaman kerran. Lopputuloksen pitäisi näyttää samalta kuin ylläolevassa kuvassa. Lopuksi liitetään solki rypytyksen päälle parsimalla liitoskohta yhteen pannan sisäpuolelle ja kiinnittämällä solki muutamilla pistoilla pantaosaan, jotta se pysyy tiukasti kiinni. Panta on nyt valmis!

Lähteekö panta puikoille? ✨

 

Jossain vaiheessa haluaisin kokeilla myös turbaani-pannan neulomista!

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Aivan parhaan perinneherkun ohje – Maidottomat karjalanpiirakat

Viimeisten vuosien varrella olen innostunut leipomaan yhä enemmän. Muutama asia on ollut leipomisen to-do-listalla jo aivan liian pitkään, itseasiassa karjalanpiirakat olivat varmasti ainoa jäljellä oleva asia kyseisellä listalla. Pappani oli kotoisin Karjalasta ja lapsena mummolassani oli aina karjalanpiirakoita. Siis ihan aina! Suorastaan jääkaapit ja pakkaset pullollaan. Ja mummon tekemät karjalanpiirakat vasta olivatkin lemppareitani. Pienenä leivoimme äidin kanssa monesti näitä myös kotona, mutta edellinen kerta taitaa olla jossain 90-luvulla. Apua! Sinänsä on tekoprosessi säilynyt lapsuudesta vahvassa muistissa ja ennen joululomaa päätin, että nyt teen sen vihdoinkin – ekaa kertaa karjalanpiirakoita aivan itse! Mitään täydellisiä yksilöitä ei näistä tosissaan tullut, mutta sitäkin parempia. Tässäpä kuitenkin vinkkiä viikonlopun tai vaikka loppiaisen leipomiseen. Karjalanpiirakat ovat nimittäin yksi omista lempiherkuistani ikinä ja ehdottomasti suosikkini suomalaisista perinneherkuista. Moni teistä kyseli Instassa ohjetta näihin, joten päätin viikonlopun kunniaksi kyhätä semmoisen kasaan 🙂

Tein osan piirakoista maidottomina pojallemme, mutta osaan tein sen perinteisen voi-maitovoitelun, joka on yksi karjalanpiirakoiden tärkeimmistä jutuista jos minulta kysyy. Tämä ohje on siis maidoton, mutta laitan oheen myös vinkin myös tuosta perinteisestä voitelusta. Karjalanpiirakoiden työstäminen voi olla alkuun hieman haastavaa ja ensimmäisellä kerralla kannattaa ehkä värvätä apulainen ainakin paistajaksi! Keitä riisipuuro valmiiksi mielellään jo edellisenä päivänä. Itse kokeilin jouluna keittää puuron kauramaitoon, kookosmaitoon ja kauramaitoon kookoskermalla, karjalanpiirakoihin soveltuu ehkäpä parhaiten kauramaitoon keitetty riisipuuro.

 

Puuro:

 

2dl vettä

2,5dl puuroriisiä

1l tölkki kauramaitoa

1 tl suolaa

Ohje:

 

Keitä vesi kiehuvaksi ja lisää mukaan riisi ja suola. Keitä riisiä vedessä muutama minuutti säännöllisesti hämmentäen, kunnes riisi on hieman imeytynyt veteen. Lisää mukaan kauramaito ja anna porista miedolla lämmöllä säännöllisesti sekoittaen noin 40min. Kun puuro näyttää valmiilta, nosta kattila liedeltä ja anna vetäytyä kannen alla vielä 5 minuuttia. (Huom! Tällä satsilla jää puuroa myös yli syötäväksi ja kauramaitoon keitetty puuro ei pala kovin helposti pohjaankaan :))

Taikinan ainekset:

 

3dl ruisjauhoja

2dl vehnäjauhoja

2dl kylmää vettä

1 tl suolaa

25g maidotonta kasvisrasvalevitettä (esim. Flora), jos teet ”perinteiseen” malliin on voi optimaalinen

Voiteluun:

 

30-50g maidotonta margariinia sulatettuna TAI voisulaa ja täysmaitoa.

Tällä ohjeella sain noin 25 (pienehköä) piirakkaa.

Tiedän, eivät ehkä aivan mallikappaleita ;D

Ohje:

 

Sekoita veteen jauhot ja suola. Vaivaa taikinaa (esimerkiksi lusikalla tai puuhaarukalla), kunnes se on sitkoista ja lisää lopuksi rasva. Lisää tarvittaessa hieman jauhoja, jotta taikina on kiinteää.

Tee taikinasta tanko ja lisää tarpeen mukaan ruisjauhoja, jottei taikina tartu kiinni leivonta-alustaan. Jaa taikina noin 1,5cm paksuisiin osioihin (kuten kuvassa). Muotoile osiot palloksi ja kauli ohuiksi pyöreiksi kiekoiksi. Omani tosin olivat hieman pitkulaisen soikeita 😀 Lisää taas tarvittaessa jauhoja, etteivät piiraat tartu kiinni. Lisää noin reilu ruokalusikallinen (tai maun mukaan enemmän) puuroa piiraan päälle tasaisesti ja pitkittäisesti, niin että taikinan reunoille jää rypytystä varten noin 1cm tilaa. Tämän jälkeen tee rypytykset. Ja hah, rypytyksen suhteen en osaa sen tarkempaa neuvoa antaa, enkä itsekään ole tässä missään nimessä mikään pro-piirakanvääntäjä, mutta itse teen rypytykset ylhäältä alaspäin niin, että rypytän taikinan molemmin puolin melko tiheästi aina etusormen ja peukalon välissä.

Paista piirakat uunin keskitasolla 270-300c (meidän uunissa oli 270c maksimi) noin 10-12 minuuttia, ilman leivinpaperia. En itse jaksanut alkaa tiskaamaan peltiä ja koska paistoin piirakat 270 asteessa, otin riskin ja valvoin uunia koko paiston ajan, ettei leivinpaperi syty palamaan.

Voitele lämpimät piirakat sulatetulla rasvaseoksella TAI voi-maitoseoksella. Itse tein osan perinteiseen malliin, eli täysmaito lämmitetään kattilassa lähes kiehuvaksi (käytin tähän Valion Kiehu-maitoa) ja mukaan lisätään 30g voita sulamaan. Uunissa paistetut kuumat piiratat upotetaan seoksessa ja nostetaan astiaan liinan alle jäähtymään. Karjalanpiirakat ovat parhaimmillaan heti lämpimänä syötynä. NAM!

Oletteko tehneet itse karjalanpiirakoita?

 

Tai inspiroiduitteko tämän myötä testaamaan? ✨

 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.