Talvi-ihon hoitorutiini ja muutama ihonhoidon uusi suosikki

Kaupallinen yhteistyö: Nobe Beauty

Ihoni on aina ollut hyvin kuiva, joka tarkoittaa, että ihoni joutuu erityisen koville talvisin. Kuiva sisäilma ja pakkanen haihduttavat iholta tehokkaasti kosteutta, joten pyrin talvisin keskittymään ihonhoidossa erityisesti ihon kosteuttamiseen ja ravitsemiseen erilaisten öljyjen, hoitonesteiden ja syväkosteuttavien voiteiden avulla. Täytyy myös mainita, että vaikka vielä vuosia takaperin (noloa kyllä) pidin ihonhoitoni mahdollisimman yksinkertaisena, rakastan nykyään monivaiheista hoitorutiinia. Se on aamuisin ja iltaisin kuin oma rauhoittava hetki.

Vaikken elämäni aikana ole kärsinyt juurikaan suurista iho-ongelmistani, vaan merkittävin pulma on ollut juurikin kuivuus, olen huomannut konkreettisen eron vanhaan sen jälkeen kun ryhdyin oikeasti panostamaan ihonhoitoon. Aikaisemminhan saatoin pestä meikit vedellä ja levittää päälle kosteusvoidetta, hoitorutiinini oli siinä. Apua! Nykyään taas kaiken perusta on huolellisessa puhdistuksessa, säännöllisessä kuorinnassa, kosteutuksessa ja tehohoidossa. Ja faktahan on, että jossei ihoa puhdista koskaan kunnolla ja unohtaa kuorimisenkin täysin, eivät myöskään hoitotuotteiden ainesosat pääse kunnolla imeytymään ihoon epäpuhtauksien ja kuolleen ihosolukon läpi. Näin ollen voisi todeta, että on melkeinpä tyhmää edes panostaa laadukkaisiin tuotteisiin, jossei saa niistä täyttä tehoa irti ”perusjuttujen” ollessa retuperällä.

Otin ennen reissua käyttööni hypetetyn Huxleyn K-beauty-tuotteet, joita olin itseasiassa halunnut testata jo pienen ikuisuuden. Olen kuullut Huxleyn tuotteista paljon hyvää ja täytyy allekirjoittaa – pidän näistä todella! Käyttöön pääsi pitkästä aikaa myös eräs ikisuosikki, nimittäin Konjac-sieni, joka on mitä mainioin tuote ihon päivittäiseen puhdistukseen ja hellävaraiseen kuorintaan. Lopussa vinkkaan myös eräästä meikkituotteesta, joka on vuoden aikana noussut kaikkien aikojen suosikki-meikkituotteideni joukkoon!

Tässäpä siis talvi-ihon hoitorutiinini Huxleyn tuotteilla✨

 

Puhdistus

Useimmiten pesen kasvoni jonkinlaisella vaahtoavalla puhdistusaineella, jolla puhdistan meikin ja epäpuhtaudet iholta pyörivin liikkein. Huxley Gel Cleanser Be Clean, Be Moist – vaahtoava puhdistusgeeli puhdistaa iholta epäpuhtaudet ja meikit hellävaraisen tehokkaasti. Puhdistusgeeli sisältää ihoa kosteuttavia ja rauhoittavia ainesosia, kuten kaktusviikunan siemenöljyä ja rohtosammakkoputken uutetta, sekä ihoon tehokkaasti kosteutta sitovaa hyraulonihappoa.

Jos haluat säästää puhdistustuotteiden määrän suhteen, on hellävarainen puhdistussieni oivallinen tehostamaan puhdistusta ja kuorimaan kuollutta ihosolukkoa hellävaraisesti. Itse käytän parhaillani Konjac Sponge-ihonpuhdistussientä, joka on oma suosikkini jo vuosien takaa. Itselläni on nyt käytössä tämä erityisesti herkälle iholle tarkoitettu Konjac Sponge French Pink Clay-sieni. Konjac-juuresta saatavasta kuidusta valmistettuja sienituotteita on käytetty Aasiassa jo vuosisatoja kauneuden- ja terveydenhoidossa. Niiden toiminta perustuu ihon oman happamuustason ylläpitoon, sienen samalla hellävaraisesti kuoriessa ja syväpuhdistaessa ihoa. Alkuperäinen Konjac Sponge on täysin kasviperäinen, cruelty free-sertifioitu, biohajoava ja vapaa kemikaaleista, sekä lisäaineista. Omassa käytössäni ovat sienet kestäneet käytössä hurjan pitkään, kunhan sienen muistaa kuivata aina käytön jälkeen asianmukaisesti, esimerkiksi laittamalla näppärästi roikkumaan mukana tulevaan koukkuun.

Toner ja hoitotuotteiden pohjustus

Käytän ihonhoidossa toneria aivan jokaikinen päivä. Aikaisemmin olin face mistien suurkuluttaja, mutta nykyään käytän jopa ahkerammin iholle imeytettäviä tonereita, joilla olen huomannut saavani ihoon juurikin kaipaamaani lisäkosteutta. Jossen ehdi tai jaksa aivan joka kerta koralaisen ihonhoitorutiinin mukaista 7 skin methodia, pyrin taputtelemaan kasvoille ainakin 2 kerrosta kosteuttavaa toneria. Huxley Toner Extract It-kasvovesi on täydellinen erityisesti kuivalle iholle ja se valmistelee ihoa muille hoitotuotteille. Itse taputtelen kasvovettä puhdistetulle iholle vähintään kaksi kertaa kerrostaen ja annan imeytyä hetkisen ennen öljyn tai seerumin lisäämistä. Iho on tonerin avulla huomattavasti kosteutetumpi kuin pelkkää kasvosuihketta käytettäessä. Itse olen todennut tämän Huxleyn tonerin olevan erityisen hyvä juuri kosteuttamaan ihoa.

Öljy tai seerumi ja ihon kosteutus

Tonerin  imeydyttyä hetken lisään kasvoille ravitsevan öljyn tai kosteuttavan seerumin. Talven aikana olen käyttänyt päivittäin itseasiassa kumpaakin, johon Huxleyn Oil Essence, Essence-like, Oil-like-seerumi on mitä täydellisin, koska on öljyn ja hoitonesteen sekoitus. Seerumi sopii kaikille ihotyypeille, imeytyy nopeasti, eikä jätä tahmaista jälkeä, eli sopii mainiosti myös meikin alle. Koostumus ei tässä ole liian öljyinen, joten kuvittelisin tuotteen sopivan erinomaisesti myös rasvaiselle iholle.

Jos täytyy mainita yksi ylivoimainen suosikkini Huxleyn tuotteista, on se ehdottomasti Huxley Cream Anti-Gravity, joka on oikeasti mitä täydellisin kasvovoide. Olen aivan totaalisen rakastunut tähän! Kasvovoiteiden suhteen olen todella valikoiva ja löydän harvoin voiteita, joista innostun täysillä, mutta tämä on juuri semmoinen. Voide ehkäisee ikääntymisen merkkejä ja tukee ihon omia uudistumisprosesseja, eli mainio tuote esimerkiksi kolmekymppiselle iholle syväkosteuttavaksi anti-age-voiteeksi. Itse olen käyttänyt tätä sekä päivä-, että yövoiteena ja todennut, että pienikin määrä voidetta kosteuttaa kuivankin ihon tehokkaasti. Täyden kympin tuote!

Ihonhoidon iltarutiini

Yönaamiot ovat yksi tuoteryhmä, joihin sorrun aina! Rakastan yli kaiken erilaisia naamioita ja ihonhoidon erikoistuotteita, oikeastaan vasta tämän vuoden aikana olen ottanut säännölliseen käyttöön korealaisesta kosmetiikasta tunnetut sleeping maskit. Kun haluan antaa iholle superkosteutusta, teen hoitorutiinin kuten edellä mainitsinkin ja lisään juuri ennen nukkumaanmenoa kasvojen iholle yönaamion vaikuttamaan yön ajaksi. Huxley Sleep Mask, Good Night on geelimäinen tehokosteuttava yönaamio, joka rauhoittaa ja ravitsee ihoa yön aikana. Naamio imeytyy nopeasti ja oma ihoni ainakin imee naamion nopeasti 😀 Siispä olenkin monesti levittänyt naamiota iholle reippaasti noin puoli tuntia ennen sänkyyn menoa, iho on aamulla todella kosteutettu. Tämä on muuten erinomainen tuote tavoittelemaan semmoista korealaista ”lasi-ihoa”!

Kuorinta

Kuorin kasvojen ihoni noin kerran viikossa samalla kun pesen hiukset. Levitän kuorintatuotteen kasvoilleni vaikuttamaan samaan aikaan hoitoaineen kanssa. Välillä saatan olla hieman laiska asian suhteen ja unohtaa kuorimisen jopa viikoiksi 😀 Siitä syystä tykkäänkin käyttää päivittäisen puhdistuksen yhteydessä Konjac Spongea, joka kuorii kuollutta ihosolukkoa päivittäin ja kirkastaa ihoa.

Meikkipohja ja kevyt ihonsävyn tasoittaminen

Viimeisissä kuvissa en ole täysin meikitön, vaan ihollani on Vita Liberatan Beauty Blur Sunless Glow Latte, joka on täydellinen valinta all-in-one-meikkituotteeksi. Olen käyttänyt Beauty Bluria viime kesästä saakka, jolloin tuote lanseerattiin ja täytyykin todeta sen lukeutuvan nykyään kaikkien aikojen suosikki-meikkituotteideni joukkoon! Jos valitsisin yhden meikkituotteen (ripsarin lisäksi), jota saisin käyttää päivittäin, olisi se ehdottomasti tämä. Beauty Blur on täydellinen all-in-one-tuote päivinä, jolloin ei jaksa meikata tai haluaa muuten vain päästä meikin suhteen helpolla, koska voide antaa iholle kauniin tasaisen sävyn ja peittää kevyesti. Voide on kuin pohjustustuote, heleyttäjä, ihoa silottava meikkivoide ja itseruskettava samassa. Voide sisältää itseruskettavia ainesosia, jotka säännöllisessä käytössä antavat iholle kaunista auringon hehkua. Tämän kanssa olen helposti voinut skipata jopa peiteaineen ja aurinkopuuterin, koska omassa arkikäytössäni korvaa tämä ehdottomasti meikkivoiteen lisäksi myös ne. Beauty Blur Sunless Glowta on kahdessa sävyssä, vaaleampi Latte Light ja tummempi Latte, jota itse olen käyttänyt.

Huxleyn, Konjac Spongen ja Vita Liberatan tuotteita myy kotimainen kauneuden verkkokauppa Nobe Beauty, jonka valikoimista löydät myös monet muut palkitut ja huippusuositus kauneuden brändit.

 

Oletteko jo testanneet Huxleyn tuotteita? ✨

 

Ja onko Vita Liberatan Beauty Blur Sunless Glow jo löytänyt teidän meikkipussiinne? 🧖‍♀️

 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Cookinsaaret: Päiväretki Aitutakille

Lupasin aikaisemmin tehdä oman erillisen postauksensa Aitutakin retkestä. Osittain siksi, että Aitutaki oli itselleni yksi suurimmista must-see-jutuista Cookinsaarilla ja toisekseen, koska paikka sai Instagramin puolella paljon kyselyitä. Olipa yksi teistä jopa ollut häämatkalla Aitutakilla ja eräs toinen haaveili pääsevänsä sinne! Itse aloin haaveilla Aitutakista muistaakseni viime kesänä tutkittuani jo alustavasti Cookinsaaria matkakohteena. Melko pian tulikin selväksi, että jos joskus lähden Cookinsaarille, on Aitutaki nähtävä aivan ehdottomasti! Ps. Nykyään muuten pistän aina uudet (ja okei, vanhatkin) matkakohde-himotukset IG:ssä seurantaan hashtagin perusteella (esim #frenchpolynesia, #moorea,  #aitutaki ja #cookislands tällä hetkellä seurannassa), joka on tässä parin vuoden varrella ollut kiva keino tutustua uusiin kiinnostaviin kohteisiin kun feediin tulee muiden kuvia kyseisistä kohteista.

Alunperin tutkailin meille atollilta majoituksiakin, joka tosin oli hieman haastavaa, koska noin 90% majoituksista eivät salli pikkulapsia. Onhan se ymmärrettävää – monet matkaavat kaukaiselle trooppiselle atollille häämatkalle tai ultimaalista rauhaa hakemaan, veikkasin siis itse tämän olevan syy lapsikieltoihin (joka muuten oli yllättävän yleistä myös Rarotongalla, vaikka Cookinsaaret noin yleisesti ovatkin lapsiystävällinen kohde). Myös melko hintavat saarten väliset lennot (noin 250€ / hlö sesongista riippuen) olivat syy siihen, miksi päädyimme majoittumaan Rarotongalla.

Motu Rakau, retken toinen etappi

Aloinkin jo Suomessa suunnitella vierailevani Aitutakilla edes päiväreissulla. Alkuloman sairastelut toivat pientä paniikkia sen suhteen, että joutuisinko jättämään koko reissun väliin, mutta onneksi pääsin lähtemään ja loppupeleissä päädyimme siihen, että lähdin retkelle yksin. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi kokopäivän retki kuumassa ollut varmasti liian raskas pienen lapsen kanssa, vaikka retkelle toki myydään lippuja myös pienille lapsille. Omalla retkelläni ei tosin ollut ainuttakaan lasta, eli varmasti hyvä siis näin päin!

Varasin päiväretkeni vasta edellisenä iltana, tosin olin parina päivänä (ja itseasiassa jo Suomessakin) kurkkinut varauskapasiteettia ja todennut, että hyvällä lykyllä nappaa retkeltä hajapaikan vielä lyhyelläkin varoitusajalla. Kyyti tuli noutamaan minua hotellilta aamuseitsemältä kohti Rarotongan lentokenttää. Kirjoittelinkin jo aikaisemmin tarkemmin noista jännityslennoista täällä 😀 Lento Rarotongalta Aitutakille kestää propellikoneella noin 40 minuuttia. Retken hinta oli noin 290€ ja hintaan sisältyi saarten väliset lennot, lentokenttäkuljetukset, risteily Aitutakin laguunissa ja BBQ-lounas. Päiväretki on siis näppärä valinta silloin kun haluaa piipahtaa Aitutakilla ja nähdä laguunin, muttei välttämättä yöpyä perillä atollilla. Käsittääkseni hinnoittelu menee kuitenkin niin, että erillisten lentojen ja vaikkapa vasta paikanpäällä ostetun laguuniristeilyn hinta on sama, eli käytännän hintaeroa ei ole sillä, otatko päiväretken vai lennätkö Aitutakille yöksi ja otat retken sieltä. Oma retkeni oli Vaka Cruisesin järrjestämä ja tein varauksen lentoliikenteestä vastaavan Air Rarotongan sivuilta täältä.

Retken ohjelma

Lennon laskeuduttua Aitutakin kentälle oli meitä vastassa kuljetus ja Aitutakin saarikierros, joka tosin lyheni tunnista 30minuuttiin lennon myöhästymisestä johtuen. Kierroksen aikana kertoi yksi retken hosteista Aitutakin historiasta, perinteistä ja yleistä tietoa retkestä. Koska Aitutakin atolli on melko erillään muista Cookinsaarista (tai oikeastaan koko Cookinsaarten saariryhmä on todella hajanainen ja saarten etäisyydet suuria), on kulttuuri ja yhteisöllisyys siellä vahvasti läsnä vajaan 2000 asukkaan yhteisössä. Vuonna 2010 tuhoutui 70% atollista syklonin yhteydessä, joka aiheutti myös valtavaa taloudellista tuhoa. Moni saarelainen menetti syklonin tuhojen seurauksena elinkeinonsa ja joutui muuttamaan työn perässä Rarotongalle tai Uuteen-Seelantiin.

Vaikka moni tietysti ajattelee, että turismi on pahin tuhoaja, elävät monet Tyynenmeren saarikohteista turismin varassa sen tuodessa valtaosan saarten tuloista. Itse pidän tätä hieman kaksipiippuisena juttuna ja toki toivon, että turismi kasvaisi hillitysti, sekä kuitenkin luontoa ja saaren perinteet säilyttäen. Vaikka turistien määrä Aitutakilla on jatkuvasti kasvamaan päin, toivottavat saarelaiset turistit lämpimästi tervetulleiksi ja toivovat turismin kasvua, joillakin saarilla asian ollessa täysin päinvastoin ja paikallisten suhtautuessa turisteihin jopa äkäisesti. Esimerkiksi paljon tutkimallani Huahinella on kuulemma todella vahva ”lokaalikulttuuri” ja saarelaiset eivät ole tippaakaan kiinnostuneita edistämään saaren turismia -päinvastoin.

Se täytyy sanoa, että melko ”turisti-juttuhan” tämä risteily on. Ohjelma on tarkkaan laadittu ja noudattaa joka kerta varmasti tismalleen samaa käsikirjoitusta tai ainakin melkein. Hassua kyllä, olimme kotona katsoneet erään YouTube-videon Aitutakin päiväretkeltä ja se oli kyllä tismalleen samanlainen kuin tuo oma retkeni. En yleensä ikinä lähde ohjatuille retkille tai kierroksille, mutta tässä tapauksessa tein poikkeuksen ja totesin, että tämä on omassa tilanteessani paras tapa nähdä Aitutakia. Näin jälkeenpäin täytyy todeta, että tykkäsin retkestä kovasti ja elämys oli rahan väärti, vaikka pari etappia risteilyllä eivät ehkä sävähdyttäneet yhtä paljoa kuin viimeinen kohde One Foot Island, jota olinkin odottanut päivältä kaikkein eniten.

Nämä kaikki kuvat ovat One Foot Islandilta

Retken ensimmäiset etapit olivat pienet motut (motu on siis polynesialaisittain pieni saari) Motu Akaiami ja Motu Rakau, joilla molemmilla oli aikaa kierrellä noin 20 minuuttia. Itse kiertelin lähinnä rantaa, koska onnistuin laivaan astuessani hajoittamaan lähes 10 vuotta palvelleet flip flopini ja loppupäivän vietinkin hotelliin asti olosuhteiden pakosta, sekä asianmukaisesti saarihengessä paljain varpain 😀 Näistä kahdesta pikkusaaresta pidin erityisesti Motu Rakausta.

Ensimmäisten saarten ja laguunikiertelyn jälkeen pysähdyimme hyväksi toviksi snorklaamaan laguuniin ja bongasin mm. matkalaukkuni kokoisen jätti-simpukan ja kauniita koralleja hieman suuremmassa skaalassa kuin hotellimme edustalla, joka kylläkin oli myös aivan  upea snorklaus-spotti. Snorklauksen jälkeen söimme lounasta ja suuntasimme vihdoinkin One Foot Islandille, jossa vietimme suurimman osan ajasta. Itse kiersin saaren kävellen ympäri, kuvailin, kävin kurkkaamassa maailman pienintä postitoimistoa (jossa muuten saa käydä leimaamassa passinsa) ja ihan vain chillailin. Omaan mieleeni olivat maisemat One Foot Islandilla (eli Motu Tapuaetailla) todella upeat ja jos joskus menisin uudelleen Aitutakille, haluaisin ehdottomasti tehdä retken pelkästään One Foot Islandille. Bongasinkin saarelta muutaman tyypin, jotka ilmeisesti olivat privaattiretkellä.

Kiteytettynä tykkäsin retkestä. Toista kertaa en varmasti lähtisi Aitutakille päiväretkelle, vaan haluaisin ennemmin tutustua syvemmin atollin meininkiin ja yöpyä ainakin muutaman yön, mutta retken avulla sai hyvän yleiskuvan atollista 🙂 Hassua kyllä tuntui (oikeasti äärimmäisen rauhallinen) Rarotonga jopa ruuhkaiselta Aitutakin leppoisasta tunnelmalta palatessa. Jos etsii tässä maailmassa paikkaa, jossa pääsee rentoutumaan ja todellista saari-getawaytä, on Aitutaki erinomainen valinta.

Ja loppuun vielä: Jos mietitte, että olivatko maisemat luonnossa yhtä kauniita kuin kaikissa kuvissa, joita netistä löytyy niin KYLLÄ ja itseasiassa vieläkin kauniimmat!

 

Onko joku teistä käynyt Aitutakilla tai onko se haavelistalla? 🥥🌴

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Uusi-Seelanti: Ensimmäinen etappi Waihi Beachillä

Saavuimme maanantaina Rarotongalta takaisin Aucklandiin 4 tunnin lennon jälkeen. Suuntasimme suoraan kentältä hakemaan vuokra-autoamme ja suuntasimme auto täynnä matkatavaroita tänne Waihi Beachille kahden tunnin ajomatkan päähän, joka oli itseasiassa yksi etapeistamme vuoden takaisella Uuden-Seelannin reissulla. Hassua kyllä, ei Waihi Beach oikeastaan edes lukeutunut matkasuunnitelmiimme tällä kertaa, mutta aaltoennusteiden muututtua, teimme melko nopealla aikataululla muutoksen suunnitelmiimme ja päätimme suunnata Raglanin sijaan ensin tänne Waihille.

Poikkeuksellista kyllä, emme tällä kertaa olleet Uuden-Seelannin osalta lyöneet lukkoon mitään tai edes varanneet ennalta ainuttakaan majoitusta. Haha, taitaa oikeastaan olla ekoja kertoja ikinä reissatessani kun varailen majapaikkaa samana aamuna kun saavumme kohteeseen. Ennen tämmöinen viime tingassa suunnittelu jopa ahdisti ja halusin aina, että kohteet ja majoitukset ovat hyvissä ajoin ennalta harkittuja, mutta viime vuoden pidemmän reissun jälkeen olen huomannut suhtautuvani yhä rennommin tämmöisiin hetken mielijohteesta-reissailujuttuihin. Huomenna suuntaammekin viikoksi Raglaniin ja sen jälkeen on ainakin näillä näkymin tarkoitus kierrellä loppuaika Northlandiä, mutta mitään tarkkaa suunnitelmaa emme vielä ole reitin suhteen tehneet.

Waihi Beach on pieni parin tuhannen vakituisen asukkaan rantakylä Bay of Plentyssä Uuden-Seelannin Pohjoissaaren Coromandelin niemen juurella. Viime vuonna tykästyimme Waihi Beachillä juurikin rentoon pienen kylän meininkiin, rauhaan ja pitkään hiekkarantaan. Surffi on täällä vahvasti läsnä, joka toki on oleellinen syy siihen, miksi alunperin edes löysimme koko paikan, heh. Omasta mielestäni Uuden-Seelannin parhautta ovat erityisesti juuri nämä rennot pikkupaikat ja kylät, joissa kiireestä tai edes liikennevaloista ei ole tietoakaan. Juuri tämmöiseen paikkaan voisin helpostikin muuttaa ja itseasiassa se olisikin yksi haaveistani!

Nämä kaksi päivää olemme lähinnä hengailleet. Herättyämme seitsemän jälkeen olen juonut terassilla aamukahvia Tommin ollessa surffaamassa ja naperon puuhastellessa omien aamuleikkiensä kanssa. Sää on ollut täällä meille varsin passeli, lämmin muttei kuitenkaan liian kuuma. Lämpöasteita on ollut päivisin noin +22-24c, käytännössä eletään täällä Pohjoissaarella nyt loppukesää ja pahin lomakausi on jo päättynyt. Ajankohtana onkin tämä osoittautunut hyväksi myös sen osalta, ettei missään ole juurikaan ruuhkaa ja majoituksissa hyvin tilaa, vaikka jättäisikin viime tinkaan.

Päivällä olemme käyneet rannalla kävelemässä ja hiekkarantaahan täällä riittää käppäiltäväksi kilometrikaupalla! Tänään oli tarkoitus käydä katsastamassa eräs luontopolku rannan tuntumassa, mutta emme sitten ehtineetkään pienen sadekuuron yllättäessä aamupäivällä, joten päädyimme lähtemään puolen tunnin matkan päähän sisämaahan Paeoran kylään, jonka läpi ajoimme tänne tullessamme. Itseasiassa ajoimme tuon samaisen kylän läpi myös vuosi takaperin, jolloin ihastelin jo ensimmäisen kerran kaikkia kivoja antiikkikauppoja, joita päätimme käydä katsastamassa. Kylä kutsuu itseään Uuden-Seelannin ”antiikkikaupungiksi”, joka on melko osuva kuvaus. Hauska kokemus, vaikkakin muutamasta kaupasta tuli pienet creepy-vibat. Jouduin hillitsemään itseäni, etten olisi ostanut ties mitä antiikkisia simpukkakoristeisia säilytys- ja korurasioita 😀

Palatessamme takaisin Waihille suuntasimme lounaalle rannassa sijaitsevaan Flat White-ravintolaan, joka on sijainniltaan aivan täyden kympin paikassa aivan rannan tuntumassa. Jostain syystä emme viimeksi käyneet Flat Whitessa ollenkaan ja vaikka paikka ihan kiva olikin, meinasimme saada jonkin sortin hermoromahduksen kärpästen invaasiosta, joka selkeästi oli jostain ihmeen syystä tuolla käynnissä ja josta meitä varoiteltiin jo ravintolaan saapuessamme. En ole oikeasti koskaan ollut ravintolassa, jossa olisi pörrännyt yhtä monta kärpästä. Kun kerron, että meidän ja ruokamme ympärillä pörräsi syödessä vähintään about 10 kärpästä, en liioittele ollenkaan. Haha. Itsehän en voi sietää kärpäsiä muutenkaan silloin kun syön 😀

Tommi suuntasi lounaan jälkeen asioille ja lähdin naperon kanssa leikkimään rannalle, lopulta kävelimme sitä kautta rantaa pitkin takaisin majoituksellemme. Draamaa ei reissustamme puuttunut, juuri päästyämme matkarattaidemme ja kaikkien tavaroiden kanssa hiekalta tielle, huomasi poika lemppari-dinonsa jääneen jonnekin ja pienessä paniikissa lähdimmekin takaisin rannalle etsimään sitä. Epätoivo meinasi jo iskeä puolen tunnin etsinnän jälkeen, kunnes ihmeen kaupalla löysimmekin dinon eräästä kohdasta, jossa hetken leikimme tuolla noin 300 metrin rantapätkällä. Huhheijaa! 😀

Tämmöistä siis tänään! Lisää NZ-juttuja myöhemmin 🌈

 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Elämää ja alkuvuoden pettymyksiä – näitä mietin juuri nyt

Hei Waihi Beachiltä! Saavuimme eilen Uuteen-Seelantiin ja kirjoittelen tällä viikolla ensimmäisiä kuulumisia täältä. Tänään halusin avata hieman mieltä painaneita asioita viime viikoilta ja kuukausilta. Juttuja, joita olen pohtinut paljon ja joihin ehkä vielä reissun aikana toivon jonkinlaista selkeyttä. Viime viikkoina on mielen päällä ollut useampikin asia, jotka ovat aiheuttaneet murhetta ja päänvaivaa. Olen harmaan talven keskellä odottanut lomaa kuin kuuta nousevaa. Päivät ja viikot ovatkin tuntuneet menevän niin hitaasti aivan kuin loma olisi ollut vuosien, eikä viikkojen päässä. Päätin jo ennen lomaa, että haluan nyt ottaa hetken aikaa itselleni. Miettiä. Tai oikeastaan enimmäkseen olla miettimättä ainakaan liikaa. Vain olla. Antaa ajatusten jäsentyä ja kirkastua.

Alkuvuosi on kulunut vahvasti työstressin merkeissä. Tietynlainen epävarmuus tulevasta ja ajatukset siitä mitä oikeasti haluan tehdä, noin yleisesti ja elämäni kanssa ovat varjostaneet talvea. Kuten jo vuodenvaihteessa kirjoittelinkin, olen potenut jonkinlaista kolmenkympin kriisiä ja onnistunut samassa kyseenalaistamaan lähes kaiken muunkin lähinnä siltä kantilta, että sopivatko asiat x, y ja z omiin arvoihini. Tuo arvo-pohdinta onkin tässä ollut ehkä se suurin pähkinä. Monen asian suhteen voi listata sekä hyviä, että huonoja puolia, vaikka jokainen meistä ehkä mieluiten poimisi elämässä vain ne hyvät asiat omaan arkeensa. Vapauden, vakauden ja kaiken muunkin siltä väliltä. En silti liioittele ollenkaan todetessani, että muutamat viime kuukaudet ovat tuntuneet suorastaan siltä, että mikä tahansa mikä vain voi mennä pieleen – tottakai myös menee. Vaikka koenkin olevani monen asian suhteen onnekas, olen monesti lähiaikoina tuntenut itseni varsin epäonniseksi.

Sain tammikuussa pojalta sitkeän flunssan, joka lopulta äitiyi pitkittyneeksi poskiontelontulehdukseksi ja johti siihen, että painoin usean viikon ajan hommia pienessä kuumeessa ja pää juntturassa, koska ei oikein voinut muutakaan. Yrittäjänä ei paljoa saikutella, eikä minulla ole yksinkertaisesti taloudellisessa mielessä ollut mahdollisuutta sairastaa. Tämä onkin osoittautunut tässä reilun puolen vuoden aikana melkoiseksi haasteeksi kun teet ns. työntekijämäisesti hommia myös ulkoiselle taholle. Onhan se vähän perseestä ja ehdottomasti yrittäjyyden varjopuoli. Kun olet työsuhteessa, voit ilmoittaa olevasi kuumeessa ja levätä, mutta yrittäjänä ei homma ihan mene niin ja sovituista asioista on pidettävä kiinni. Homma on ollut melkoinen oravanpyörä. Stressaat siitä, että hommat täytyy hoitaa vaikka olisitkin sairaana, joka taas lisää stressiä ja kiirettä, johtaen siihen ettei paranemisprosessi oikein etene ollenkaan.

Tuon flunssakierteen ja levon puutteen myötä olen yksinkertaisesti ollut koko alkuvuoden todella väsynyt, jonka vuoksi kuukauden loma ei olisi voinut tulla parempaan saumaan. On tuntunut siltä, että vaikka olisin kuinka kipeä, niin jossen kiri kiinni hommiani, osuu kaikki vain omaan nilkkaani uusien deadlinejen ja stressin pukatessa päälle. Ja juuri niinhän se onkin, eikä ihanneajatukseni yrittäjyydestä ole ollut tämä. Tästä samaisesta syystä on postaustahti blogissa ollut hieman hajanainen, koska en pienen flunssan kourissa ole yksinkertaisesti jaksanut uhrata ajatuksiani millekään muulle kuin niille akuuteille asioille, jotka ovat vaatineet jonkinlaista reagointia ja puntarointia siellä omassa arjessa. Ja jollain ihmeen tuurilla saankin sitten jonkun megaflunssan heti kun pääsen kauan odotetulle lomalle 😀 Yksi teistä laittoikin ihanan viestin, että voisiko flunssa voinut olla kehon reaktio pitkittyneelle stressille ja kiireelle? Kun stressikuorma hellitti yhtäkkiä, oli kehokin ehkä jotenkin erityisen haavoittuvassa tilassa – uskon ehkä itsekin tähän teoriaan!

Päädyin siis vuodenvaihteessa siihen, että lopetan konsulttityöt yrittäjänä helmikuun loppuun juuri samaisen arjen haasteellisuuden vuoksi ja keskityn nyt toistaiseksi omiin kuvioihini. Ja oikeastaan on tilanne se, etten juurikaan tiedä tulevasta tai siitä, mitä seuraavaksi. Kieltämättä hieman ahdistaa ja pelottaa, ensimmäistä kertaa aikoihin. Hain kuukausi takaperin Norran lentoemäntäkoulutukseen, ensimmäistä kertaa itseasiassa koskaan, vaikka lentoemännän työ on aina ollut suunnilleen yksi kolmesta ammatista, joista ikinä olen haaveillut ja mistä edelleen ajattelen, että se olisi homma, johon sopisin erinomaisesti ja missä viihtyisin. Syynä tähän hakemattomuuteen on ollut lähinnä pituus (olen siis 158,5cm), jonka suhteen tosin ainakin Norra on tullut hakukriteereissä alaspäin (monilla lentoyhtiöillä on pituuskriteeri vähintään 160cm) ja aloin kirjaimellisesti itkeä bongattuani ilmoituksesta tuon seikan, joka on rassannut minua suunnilleen viimeiset 20 vuotta. Kuten nyt ehkä arvaattekin tästä tarinastani, en tosiaan päässyt haussa jatkoon ja seikkana ei varmasti auttanut se, että olin varannut kuukauden reissun juuri suunniteltujen haastatteluiden ajankohdalle. Kyllähän tuo pisti harmittamaan ja itkin koko hommaa täällä reissussa pariinkin otteeseen, vaikka nyt jokainen ehkä ymmärtää, ettei ole kyse mistään maailmanlopusta.

Silti harmittaa, koska olin jo ajatuksen ja käytännön tasolla ehtinyt järjestellä arkeani tuon mahdollisen rekryprosessin etenemisen kanssa yhteensopivaksi. En ole aikaisemmin tainnut avata mitään työnhakuun liittyvää seikkaa täällä näin yksityiskohtaisesti, mutta jostain syystä koin nyt, että halusin sen tehdä. Ehkä siksi, että tämä jotenkin kosketti minua pitkäaikaisena haaveena erityisen paljon ja koen tarpeelliseksi käsitellä seikkaa jollain tapaa. Rehellisesti olen työhistoriani aikana saanut useimmat paikat, joihin olen päässyt haastatteluun, jonka vuoksi tilanne ehkä harmittaa senkin vuoksi erityisen paljon, että homma tyssäsi jo alkuunsa, vaikkakin hakijoita olikin aivan ennätysmäärä tällä kertaa. Tällä hetkellä onkin fiilis lähinnä, että mitäs nyt sitten? Olen yhtäaikaa helpottunut siitä, että kevät on taloudellisessa mielessä mahdollista vain olla ja tuumailla näin yrittäjänä, mutta en kuitenkaan tunne, että edes haluaisin työn saralla haahuilla eteenpäin kuukausi kerrallaan, koska suhtaudun pohjimmiltani uraan kuitenkin melko systemaattisesti ja itselleni jo jonkun paikan hakeminen täytyy tarkoittaa sitä, että haluan tätä tosissani sen sijaan, että hakisin paikkoja aivan huvikseni. Hassua kyllä, nykyään tuntuu kuitenkin esimerkiksi palkkaus jopa aivan toissijaiselta asialta uraa pohtiessa, vaikka tietynlaista haastetta toki toivoisi, koska en koe pelkän bloggaamisen olevan työmielessä itselleni niin älyllisesti haastavaa, että jaksaisin tehdä vain sitä kovinkaan pitkään.

Hassua kyllä, olin aikalailla tasan vuosi takaperin hyvin samanlaisessa tilanteessa elämässä. Suurten kysymysten äärellä ja äimän käkenä yleisesti, että mitä nyt ja seuraavaksi. Olenkin huomannut, että oma elämäni noudattaa usein hyvin samanlaisia syklejä ja kausia. Niitä kun tuntuu, että oikeasti kaikki mahdollinen menee pieleen ja hetken päästä kaikki onkin yhtäkkiä aivan mainiosti. Hassua kyllä, usein nämä kaudet noudattavat juurikin samoja vuodenaikoja ja tuntuu, että olen usein samaan aikaan vuodesta aina niiden samojen elämää suurempien kysymysten äärellä. Kai se on elämää ja itse pyrin luottamaan siihen, että monesti (ainakin toivon mukaan) käy hyvin ja ajautuu viimeistään sattuman kaupalla juuri niiden sillä hetkellä oikeiden juttujen äärelle. Tai sitten vaan saa selkeyttä ajatuksiinsa ja hoksaa, että tämä on juuri sitä, mitä nyt haluan tehdä.

 

Tulipas sekalaisia ajatuksia ja pitkästä aikaa tämmöistä hieman syvällisempää pohdintaa kaikesta 😀

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Mikä saarielämässä kiehtoo?

Saarihulluus ja island lifen viehätys. Ah, nämä ovat vuosikaudet olleet itselleni yksi suurimmista intohimoista ja kaukokaipuuni painottuukin useimmiten juurikin niiden saarihaaveiden ympärille. Ajauduin viikonloppuna miettimään asiaa tarkemmin ja oikeastaan sitä, että mikä siinä saarielämässä niin kovasti minua kiehtookaan? Tai yleisesti? Tai siis kukapa nyt ei nauttisi viikoista trooppisella saarella, mutta miksi ajatus on kasvanut oman pääni sisällä enemmänkin intohimoiseksi haaveeksi, joka pyörii mielessä jopa lähes päivittäin? Ajatus rennosta saarielämästä ja jossain määrin ”vähemmän kuormittavasta” arjesta.

Olen pikkutytöstä asti ollut viehättynyt erilaisista saarista ja ajatuksesta, että asuisin joskus jossain kaukana, tavallaan piilossa niiltä suuren maailman murheilta ja pahalta. Tietty, puolensa kaikella ja omat ongelmansa löytyy kaikista maailmankolkista, eikä monikaan paikka maan päällä enää nykypäivänä ole verrattavissa lintukotoon, mutta silti. Onhan se elämä kuitenkin melko erilaista pienellä trooppisella saarella kuin vaikkapa kiireisessä ja urakeskeisessä Suomessa. Toki, meillä Suomessakin on valintakysymys mihin valitsee tehdä kotinsa ja keskustelinkin juuri ennen reissua erään myös jyväskyläläisen ystäväni kanssa siitä, kuinka Helsinki on syystä tai toisesta alkanut viime vuosina tökkimään yhä enemmän.

Listasinkin tähän muutamia oivalluksia saarielämästä ja siitä, miksi ehkä koen ajatuksen island lifesta niin kiehtovana?

 

Kiireettömyys on yksi niistä asioista, joita arvostan nykyään elämässä todella korkealle. Kiire on nykypäivänä kuin syöpä. Se hiipii salakavalasti elämääsi, kunnes havahdut siihen, että kaikki on kiirettä, aivan kokoajan. Jatkuva kiire ja erityisesti se, että kiire on ujuttautunut jo yhteiskunnan rakenteisiin ja työelämään, on jo ajatuksenakin ahdistava. Josset ole kiireinen, olet huono ja laiska, koska kiire on nykypäivän normi. Reissatessa olen huomannut, että kiireen käsite on muualla hyvin häilyvä tai jopa aivan vieras. Saarilla aika on tunnetusti ”island time”, eli vähän niin ja näin. Viisi minuuttia voi olla kymmenen tai jopa 45 minuuttia, mutta ei se ole niin justiinsa, koska mitäs nyt pienistä. Olen ihastunut juuri ajatukseen kiireettömyydestä ja siitä, ettei koskaan ole minuutin päälle, koska hei – se on vain aikaa. Ja loppupeleissä juuri sitä meillä jokaisella on vain rajallisesti, miksipä siis kiirehtiä sen kanssa?

Pienen saaren yhteisöllisyys on asia, joka minua kiehtoo. Kun asustaa saarella, jonka väkiluku on 10 000 tai jopa vain pari tuhatta ihmistä, tuntevat kaikki toisensa ainakin jotenkin, yhteisöllisyys ja me-henki on vahvasti läsnä. Tietyllä tavalla myös saarten eristäytyneisyys vahvistavat yhteisöllisyyttä ja jostain syystä ajatus eritstyneisyydestä kiehtoo valtavasti. Se, että voisin keskittyä elämään omaa pientä elämääni kaukana kaikesta ja juuri erossa kaikesta, mitä suuressa maailmassa tapahtuu. Itse rakastan viettää paljon aikaa ihan vain itsekseni, joten ehkäpä tietynlaiselle oman tiensä kulkijallekin jollain muotoa ajatus eristyksissä elämisestä pienessä yhteisössä on se juttu, joka aiheuttaa kiinnostusta.

Yksinkertaisempi elämä. Verrattuna länsimaiseen, ei elämä vaikkapa näillä Tyynenmeren saarilla ole läheskään niin yltäkylläistä kuin vaikkapa meillä Suomessa. Tavanomaiset hyödykkeet, jotka meille ovat ehkä jopa itsestäänselviä, ovat täällä asioita, joista ehkä haaveillaan. Mutta hullunkurista onkin, että mitä enemmän ihmisillä on sitä ja tätä, sitä onnettomampia me loppupeleissä olemme. Olen vuosia sitten itse pyrkinyt eroon turhasta shoppailusta ja todennut sen tuottavan enemmän vain juuri sitä huonoa oloa. Mitä vähemmän olen enää ostanut mitään tai keskittynyt aineettomiin asioihin, sitä paremmin olen itseasiassa voinut noin yleisesti. Kyllä, tavara ja materia kun kääntyvät monesti sinua vastaan. Kivat asiat, joita ehkä ostat tehdäksesi itseäsi paremmalle tuulelle tai täyttääksesi jotain tyhjää koloa, johtavat vain yhä pahempaan oloon. Onnellisuus ja tietynlainen tasapaino kun eivät vaadi tavaraa tai maallisia rikkauksia. Kun palaa takaisin ”yksinkertaiseen” (edes nyt vaikka viikon ajaksi), huomaat viehättyväsi juuri niistä hyvin yksinkertaisista jutuista. Esimerkiksi kun bongaat kävelyllä tienvarressa papaijapuun tai rannalta kookospähkinän – todella arkisia ja itsestäänselviä juttuja vaikkapa Cookinsaarten asukkaille, mutta juuri niitä, jotka aiheuttavat tämmöiselle länsimaiselle kaupunkilaiselle ajatuksen siitä, että vaihtaisin kassikaupalla turhaa tavaraani siihen, että voisin joka päivä poimia tieltä ne omat hedelmäni 😀

Hiljaisuus. Liikenteen melu, kaaos ja meteli. Huh, näiltä säästyi ehdottomasti ainakin Cookinsaarilla. Seikka, jonka vuoksi pidän itse nykyään yhä enemmän rauhallisissa ja luontokeskeisissä paikoissa reissaamisesta on juurikin kaipuu rauhaan ja hiljaisuuteen. Meteliä ja liikenteen ääniä kun ehtii kuunnella riittämiin kotonakin!

 

Allekirjoitatteko?  💫

Entä löytyykö muita saari-intoilijoita? 🌴

 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.