Profeel-proteiinijuoma- UUSI LEMPPARI!

Käytiin eilen illalla heittämässä Merin kanssa reipas powerwalk kolmesti Töölönlahden ympäri samalla pitkästä aikaa kuulumisia vaihdellen ihan kasvotusten. Oon niin innoissani, että oon saanut pysyttyä tässä rytmissä noiden reippailuiden kanssa, vaikka lähiaikoina onkin tullut vedettyä lähinnä niitä reipas kävely + juoksu-komboja. 
Haluaisin kuitenkin vinkata teille aivan superlöydöstä, jonka nappasin Prisman hyllystä kokeiluun viime viikolla, nimittäin noita Valion ProFeel-sarjan proteiinijuomia!! Hintaa oli muistaakseni joku parin euron luokkaa (1,6e luokkaa kai?) ja yhdessä tuommoisessa 2,5dl juomassa on 20g proteiinia, joista puolet maidon heraproteiinia (kaloreita yht noin 150kcal, en kuollaksenikaan muista tarkkaa lukua). Mukana näihin tulee pillit, joten juoma on kätsy ottaa mukaan minne vain ja rakastan muutenkin laiskana ihmisenä kaikkea ”ruokaa” mitä voi juoda pillistä, kun ei pahemmin tarvitse edes haarukkaa heilutella. 
Nämä bongasin Viikin Prisman yläkerrasta urheiluravinneosastolta (eli ei sieltä tavalliselta ruokaosastolta), mutta huomasin kuitenkin sitten loppujen lopuksi, että näitä myös oli valikoimissa siellä elintarvikkeiden joukossa, osastoa nyt en muista. Varmaankin maitotuotteiden yhteydessä. Harmi etten omasta lähikaupasta ole näitä bongaillut! 

Pakko sanoa kuitenkin, että paras asia näissä oli ehdottomasti tuo maku! Tuo suklainen maistui siis aivan maitokaakaolle ja mansikkainen taas mansikkapirtelölle. Aivan ihania!! Suosittelen nappaamaan näitä tölkin tai pari testiin kaupasta seuraavalla kerralla, itse nimittäin aion hamstrata näitä koko jääkaapin täyteen 😀 Nimittäin helpottaa ainakin huimasti mun lenkiltäpaluuta, kun voi napata kätevästi vain purkin jääkaapista palautumisjuomaksi. Ihan superhyvä idea Valiolta, pisteet sinne! Mielummin juon satunnaisena ateriankorvikkeenakin tämmöisen, kun jonkun Nutriletin tai vastaavan, joka sisältää puolet tuosta proteiinimäärästä.

 Eli tämmöisillä reippailuilla on viikko alkanut.. Tänään ja huomenna välipäivät, mutta pyrin pitämään kolmen lenkin tahdin nyt viikottain!
Onko joku muu ehtinyt näitä Valion uutuuksia testailemaan? 🙂

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 19 kommenttia.

Vinkki: Täydellinen parka

Oijoi, pitkästä aikaa Nellyn uutuuksia selaillessani huomasin valikoimiin tulleen aivan ihanan, aikalailla omaa Zaran parkaani muistuttavan version Soaked in Luxuryltä (jolla on muuten vaikka mitä muutakin kivaa täällä)! Monet olivat kiinnostuneita tuosta omasta Zaran kappaleestani, joten tässä voisi olla korvike niille, ketkä eivät ehkä takkia Zarasta saaneet. Hintakin on aikalailla samaa luokkaa 🙂 Nyt näitä kivoja sitten tietysti löytyy, kun on omansa onnistunut löytämään… Tyypillistä.

Takki löytyypi TÄÄLTÄ!
Ja tuo oma versioni.
Ja olen jälleen pahoillani, että kommentteihin vastaaminen tosiaan hieman kestää! Haluan vastata jokaiseen ajatuksen kanssa, jonka vuoksi pyrin tällä viikolla varaamaan ”rauhallisen hetken” niihin perehtymiseen. Tosiaan, kun kirjoitan blogia vapaa-ajallani, jota nyt ei ole aivan mielin määrin, niin toivon, että ymmärrätte näitä pieniä viivästyksiä! Nyt kun kuitenkin tähän postaustahtiin olen päässyt ja pyrin tässä pysymään kiinni, niin olen lähipäivinä lähinnä yrittänyt keskittää ajankäytön noiden kuvien siirtämiseen koneelle ja kuvatiedostoihin. Toivon, että ymmärrätte!! 🙂
Nyt kuiteskin Merin kanssa kiertämään Töölönlahtea kun jäi aiemmin viikolla väliin ja sitten ehkäpä toivottavasti paneudun niihin kommentteihin!

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 3 kommenttia.

Asu 270812

Oujee, nyt olisi sitten varattu kertakaikkiaan aivan huisi talviloma, kohdetta en tosin vielä paljasta, mutta pääsee alkuvuodesta juhlimaan valmistumista sitten ihan olan takaa relailemalla! 😉

Työasuilla taas mennään.. Aika tylsiähän nämä loppujen lopuksi ovat jos nyt vertaa vaikka siihen, kuinka pukeudun vapaa-ajalla, mutta kun näitä on kovasti toivottu, niin saamanne pitää! Mulla on taas vaikka mitä postausta jemmassa, kun sain eilen illalla vihdoin aikaiseksi purkaa tota kameraa vihdoinkin. Barcelona-kuvista olen kuitenkin ehtinyt käydä läpi noin puolet, mutta joo, postausta on tulossa. (Ja olin kyllä ihan oikeasti siellä, hahah!)

Aloin toissapäivänä bussissa kuuntelemaan musiikkia iPhonesta ja huomasin sitten
ladanneeni ilmeisesti sunnuntain lenkillä ”vahingossa” iTunesista mm.
Jean Sibeliuksen mieskuoron jääkärimarssin.. No eihän siinä, pitää
vissiin ottaa aktiiviseen kuunteluun 😀 En kyllä ymmärrä, miten oon
vahingossa saanut klikattua sen lataukseen, se salasanahan siis pysyy
”avoimena” kuitenkin sen jonkun aikaa sen jälkeen kun on tehnyt jostain
muusta kappaleesta oston. Hieman kieltämättä eilen ihmetytti, että mikäs
täältä lähtikään nyt sitten soimaan..

Paita, JC / hame, Mango / baltsut, Bianco

No mutta, Bixu kävi maanantaina tosiaan vihdoin ja viimein
trimmissä…
Turkki oli kuonosta ja muutenkin jo niin pitkä, että mulla alkoi palaa
järki harjailun kanssa ja koska en itse ole vieläkään saanut aikaiseksi
sitä trimmaamista
opetella, niin täytyy näiden lähiseudun trimmaajien armoilla, joille on
aivan törkypitkät jonotusajat. No mutta Bixu teki kampaajalla vähän
radikaalin päätöksen ja ajattiin ekaa kertaa ikinä ”tukka pois”! Eli nyt
mennään seuraavat pari kuukautta ilman Bixun tuntomerkkiä, pompulaa,
mikä sillä on ollut siis ihan aina pennusta asti. Vaatii vähän
totuttelua myös mulle, mutta nopeastihan se tukka kasvaa onneksi.. (Ja
mun hauva näyttääkin taas ihan villakoiralta). Mietittiin miehen kanssa,
että saako pieni nyt jonkun identiteettikriisin, mutta näyttää olevan
ihan tyytyväinen, eteenkin kun ei enää putoa silmille niitä haituvia 😀 
Nyt kolmas lattemukillinen ja aamutoimiin! Kivaa päivää teille, kohta se syyskuu jo kolkutteleekin. Mä ajattelin kuitenkin vielä mennä tällä ”ilman sukkiksia”-meiningillä. Oon tässä pohtinut, että mihin asti se on näin yleisesti suvaittua edes ?!

Ainiin ja tänään on vika päivä hyödyntää tuo Yves Rocherin alennuskamppis, joka tarjoaa ensimmäiseksi ostoskoriin klikatun tuotteen -30% alennuksella ja vielä ilman postikuluja!! 

Ja myöskin tuo oma koodini YRIINES on edelleen voimassa ja antaa kaikista yli 7,50e tilauksista -20% alennuksen. Kannattaa vielä hyödyntää ainakin tuo -30% tarjous ja ilmaiset postarit esimerkiksi vaikka itseruskettaviin näin syksyn kynnyksellä värin ylläpitämiseksi, nämä löytyvät täältä 😉 (Itse ajattelin nimittäin syksyllä pitkästä aikaa sortua näihin, mutta aiheesta myöhemmin) Yvesille TÄSTÄ!

.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 17 kommenttia.

Pika

Tättädäää, meidänpä tytöllä onkin eilisen jälkeen uusi kampaus! ;D Mutta huh, kiirepäivä ja tämmöinen pikapäivitys tähän väliin. 

Nyt nimittäin Ronjan ja koirien kanssa lenkille vaihtamaan kuulumisia, jonka jälkeen paneudun tähän tietokoneellekkin oikein ajan kanssa! Anteeksi kun vastaaminen teidän kommentteihin on nyt vähän venähtänyt, lupaan parantaa tapani illalla 😉

Nyt ulos, mars!

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Muistutus: IsoSmilen Crest whitestrips-alekoodit!

Kuuluttelen täällä ensi tämän viikon perjantaina (31.8) umpeutuvien IsoSmilen alekoodien perään siltä varalta, ettei tarjous välttämättä ole uusille lukijoille vielä tuttu. Olen nimittäin lähiviikkoina saanut paljon kommenttia uusilta lukijoilta, jotka ovat vasta eksyneet blogiini. Tosiaan, koodien perään kyseltiin kesällä paljon ja koska koodeja on kevään mittaan ollut useita, veikkaan ettei näitä alekoodeja ole nyt syksyllä hetkeen tulossa. Eli voisin karkeasti suositella, että mikäli on aikeissa tai harkitsee noiden valkaisuliuskojen tai tahnan tilaamista, niin kannattaa toimia nyt 🙂

Ja lätkäisempä tämän uusimman videonkin näistä vielä tähän..

Alennuskoodi syötetään tosiaan ”kuponkikoodi”-kohtaan, jolloin se antaa koodin mukaisen alennuksen. Tilausvahvistus tulee sähköpostiin ja maksu tapahtuu tilinsiirrolla suomalaiselle tilille, helppoa ja turvallista! Toimitus siis tapahtuu Jenkeistä ja omat pakettini olen saanut yleensä viimeistään kahden viikon kuluessa.
Ja tässä vielä koodit:
5e alennus, 1 hammastahna PLUS liuskat.
ALEKOODI: SA554744
20% ALENNUS, 4 x vain hammastahna.
ALEKOODI: SA244922
25% ALENNUS, 4 x hammastahna PLUS liuskat.
ALEKOODI: SA255955

4 EURON ALENNUS kaikista vähintään 36euron
tilauksista
ALEKOODI:
SA569442

Ja veikkaisin, että tuo alin koodi varmasti on käytännöllisin, eli alennuksen saa tilatessa liuskat tai esimerkiksi kaverin kanssa kaksi tahnaa kimppatilauksena, eikä tulliriskiäkään ole 🙂 Vaikka IsoSmilelta saamani palautteen mukaan harva paketeista tulliin jää.

Ja suosittelen edelleen sitä Crestin Glamorous white-tahnaa (myös Vivid-tahnaa toki) todella lämpimästi!! Mikäli tilaa liuskat, suosittelen tilaamaan sitten jemmaan ”jälkihoitoa” tai ylläpitoa varten toisella tilauksena nuo kaksi tahnaa, jolloin saa ns. tupla-alennuksen. Postarithan sisältyvät hintoihin. Liuskoista suosittelen Advanced sealeja tai Professional effectsejä. Aikaisempi postaus näistä löytyypi täältä.


Ja se vakkari-vinkkihän on aloittaa vihloville hampaille tarkoitetun hammastahnan käyttö samaan aikaan, kun pistää tilauksen menemään, niin pääsee heti paketin saapuessa aloittamaan valkaisukuurin ilman vihlontaa 🙂

IsoSmileen TÄSTÄ!

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.