Kivoja Net-a-Porterista

Selasin taannoin vertailun vuoksi Marc by Marc Jacobsin koruja ja assoja myös NAPin puolelta ja silmään osui tämmöisiä kivoja 🙂

Olisin niiiiin halunnut tuon rosekultaisen sydänrannekorun kaveriks mun lempparikellolle, mutta se oli näköjään ehtinyt myydä loppuun. Toi kaulakoru nyt näyttää niin pilipalilta, mutta en osaa tarkemmin sanoa mikä siinä sitten mahtaa viehättää 😀 Uusi 13″ läppärikotelo nyt on pitänyt hankkia jo varmaan pari vuotta, enkä vieläkään saanut aikaiseksi..

Yritän viimeistään huomenna saada tännekkin jotain vähän järkevämpää sisältöä aikaan, töihinpaluu pitkän saikun jälkeen kuitenkin vie yllättävän paljon voimia, etenkin eilinen 4.25-herätys (siis oikeesti.. meinasin nukahtaa pystyyn suihkussa, mun oli pakko kesken rasvauksen mennä lepäämään sohvalle, ottipa koville :D) oli pitkästä aikaa aika raju, unohtamatta aamupäivää töissä. Olin aivan varma, että kaadun päikkäreille heti kun pääsen kotiin, mutta vaikka silmät aikalailla harittikin jo klo19, ei uni tullut sillon klo20 vaikka olin kuinka yrittänyt lukea tunnin pimeässä ja juoda kamomillateetä. Onneks nyt ei ollut tänään aivan niin järkky herätys, kun eilen. Toisaalta ei nyt kukaan pakotakkaan menemään sinne töihin heti seitsemäksi, mutta jääränä siellä on pakko olla heti, kun mahdollista 😀 Säästääpä ainakin työmatkoissa hetken, kun ei tarvitse ruuhkissa seistä!

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 7 kommenttia.

Michael Kors Hamilton Macy’siltä

Tämmöinen ilmestyi viime viikolla kotiovelle piristämään saikkupäivää! Ja on muuten maailman käytännöllisin, viikonlopun Jkl-reissun kokemuksella mahtuu mukaan läppäri ja ihan kaikki muutkin akuutit kamppeet vaatteita lukuunottamatta 🙂 Voin tämän jälkeen ainakin itse lämpimästi suositella Macy’siltä Suomeen tilaamista. Vaikka hintoihin tuleekin päälle tullit, niin maksetaan ne tosiaan suoraan ostoksen yhteydessä, jolloin ei tarvitse itse tullissa erikseen sählätä maksujen kanssa ja saa toimituksenkin ihan kotiin asti!

Toi keli on kyllä jotain niin kamalaa.. Olin tosi hämmästynyt, ettei juna ollut myöhässä enempää kun sen vajaat 10min Helsinkiin päin. Mua jo pelottaa ennakkoon huominen työmatka 😀 Mutta..näyttäisi siltä, että pöpö karistettu vihdoin ja viimein. VOITTO!! Sain junassa jopa luettua ajatuksella yli puolet yhdestä johtamisen kirjasta, mikä on ollut viimeiset pari viikkoa täysin mahdoton tehtävä, kun pää on ollut täynnä räkää.

Ehkä kunnon yöunet kuittaa lopullisesti flunssan 🙂

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 19 kommenttia.

Kivoja koruja ShopBopista

Ihailin toissa sunnuntaina  junassa ajankulukseni Shopbopin asustevalikoimaa ja silmään osuikin vaikka mitä kivaa (ja yllättäen pinkkiä) asustetta. Oon muutenkin innostunut näiden kollaasien väkertämisen kanssa 🙂

1. Kulta-pinkki rannekoru sydänriipuksella, Marc by Marc Jacobs
2. Valko-kultainen rannerengas Marc by Marc Jacobs
3. Hopea-pinkki rannerengas, Marc by Marc Jacobs
4. Rosekultainen kaulakoru sydänriipuksella (pakko saada mun rosekultaisen kellon kaveriksi!!!!), Marc by Marc Jacobs
5. Kulta-pinkki kaulakoru samaa settiä kollaasin rannekorun kanssa, Marc by Marc Jacobs
6. Ihana hopea-pinkki ranneketju, Marc by Marc Jacobs
7. Mustahopea rannerengas, Marc by Marc Jacobs (yllättävää, mikä tässä kollaasissa ei olisi..)
8. Pinkki (!!) iPhone 4:än kuoret, Marc by Marc Jacobs

Näistä voisin pistää tilaukseen jokaikisen ihan samantien, jos ei olisi mitään rajoitteita ton talouspuolen kanssa 😉

9. Ehkä hienoin rosekultainen kello hetkeen, ellen ois saanut joululahjaksi sitä mun Korsin rosekultaista aarretta, ois tää voinut hyvinkin olla varteenotettava vaihtoehto 🙂

10. Mua harmittaa ihan superpaljon, että nämä kellot olivat tulleet Shopbopin valikoimiin vasta sen jälkeen, kun pitkän harkinnan tuloksena päädyin siihen M by MJ:n kultaiseen Large Henry Glitziin 🙁 Kuvan kultainen täältä.

Tykkään näistä kaikista, mutta mikäs on teidän lemppari?!

Nukuin tänään ihan superpitkät päikkärit ja vieläkin väsyttäisi! Vissiin vähän jäänyt päälle tää nukkuminen, onneksi maanantaina taas takaisin normaaliin arkirytmiin! 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 15 kommenttia.

Crest Whitestrips / Isosmile-alekoodia!

Tosiaan, teidän pyynnöstänne pistin eteenpäin toiveen IsoSmilen alekoodiin ja mukavaksi yllätykseksi semmoisen sainkin teille jaettavaksi. Eli koodi SA855548 antaa -15% alennuksen ”kuponkikoodi”-kohdassa kassalla. Koodi koskee kaikkia vähintään 18euron tilauksia ja on voimassa 29.02 asti!

Ja tiedoksi uusille lukijoille,  keille IsoSmile
ei ehkä ole ennestään tuttu, niin verkkokauppa tosiaan myy Suomeen mm.
Crest Whitestrips-hampaidevalkaisuliuskoja, joita itse voin lämpimästi
parin vuoden käyttökokemuksella suositella. Lisäksi Crestin valkaiseva
tahna on myös kokeilemisen arvoinen pitämään valkaisutulosta yllä.
Nykyään IsoSmilen valikoimissa on myös muita tuotteita Crestien lisäksi
ja alennuskoodihan koskee myös näitä. Toimitus tapahtuu tosiaan
Jenkeistä, joten tulee ottaa huomioon mahdolliset tullauskulut, mikäli
tilauksen summa ylittää 43euroa. (Eli jos haluaa tilata esimerkiksi
liuskat JA tahnan, kannattaa pistää erilliset tilaukset, koska
postarithan sisältyvät jokatapauksessa hintoihin.) Ja edelleen
suosittelen joko Advanced Seal-liuskoja (43e) tai vielä parempia
Professional Effects-liuskoja (59e), joilla saa jo ihan jymytuloksia
aikaan parissa päivässä. Molemmat pysyvät huippuhyvin hampaissa,
edullisimmista liuskoista en valitettavasti osaa sanoa mitään, koska
tuotesarja uudistui pari vuotta sitten, enkä voi oikein verrata noita
edellisiä ”edullisimpia” Crestejä näihin nykyisiin, joita joskus ihan
ensimmäisenä testasin (nuo eivät jokatapauksessa tuolloin pysyneet
hampaissa läheskään yhtä hyvin, kuin nämä Advancet ja Professional!).

Ja vielä peruslätinät, eli liuskat eivät aiheuta vaurioita kiilteelle, eivät kuitenkaan valkaise proteeseja, vain ainoastaan ”oikeaa hammasta”. Joillain ihmisillä  taas voi hammasluu itsessään olla niin tumma, ettei tämmöiset valkaisut tepsi. Suositus on yksi valkaisu/paketti vuodessa. Ennen valkaisukuuria kannattaa ottaa käyttöön vihloville hampaille tarkoitettu tahna (ja käyttää sitä läpi kuurin), jotta välttyy mahdolliselta vihlonnalta valkaisukuurin aikana. Itselläni käytössä joku tommoinen Colgate Sensitive, hintaa noin 2euroa ja hyvin toimii!
Kokeilin viikonloppuna käyttää vihdoin ja viimein 6kk tuolla laatikon pohjalla lojuneita Swiss Clinicin-valkaisumuotteja, jotka tilasin joskus loppukesästä CityDealista. Tosi kätevä idea näissäkin, koska muotit valetaan itse omille hampaille sopiviksi, mutta muotteja tulee pitää suussa kerrallaan mielellään tunti, mikä ainakin itselleni oli todella tuskaa, koska en voinut samaan aikaan tehdä käytännössä mitään (eli esimerkiksi puhua tai niellä), eli ihan suosiolla kyllä pitäydyn jatkossakin Cresteissä helppokäyttöisyyden vuoksi. Ja jos molempien liuskojen kiinnitys samaan aikaan tuntuu aluksi epämielyttävältä, niin kannattaa totutella ensin pitämään ylhäällä ja vasta sitten alhaalla, niin tottuu suukin tarrojen käyttöön 🙂
Ja tuo ikuisuuden vanha video itse Crestien käytöstä (ja jotain muuta epämääräistä tietoa) vuodelta 2010 löytyy esimerkiksi tästä postauksesta, olin näköjään vahingossa sählännyt senkin yksityiseksi Youtuben asetuksista, mutta asia nyt korjattu.
Ja mikäli on näitä harkinnut, niin suosittelen tilaamaan nyt, koska alekoodeja tuskin on taas ihan hetkeen tulossa!

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Yllärivideo!

Olette niin kovasti toivoneet videoita, että tässä eiliseltä taas yksi tosi laadukas semmoinen ekaa kertaa tosi pitkästä aikaa, toivottavasti täyttää odotukset niiiiiin turhalla sisällöllään, mutta tehty mikä tehty 😀

Latasin ekaa kertaa webbarilla ladatun videon youtubeen ja ei ole näköjään ainakaan laadussa ja äänessä kovasti kehumista, sori! Toivottavasti silti saa jotain selvää. Musta ei varmaan ikinä sais chättijuontajaa (öhmm tai no ei sillä että tota juttuakaan lentäis ihan yhtä spontaanisti…) telkkariin, oon aina sata kertaa enemmän jäissä puhuessani yksin tolle kameralle kun pitäessäni esitystä kymmenille ihmisille livenä, en ymmärrä. Jotkut ei vaan oikein saa todellista luonnettaan esille tällä tapaa 😀

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 7 kommenttia.