Olen absolutisti – mutta miksi se jaksaa ihmetyttää?

Vappu lähestyy ja vaikka tänä vuonna toivotaankin vappujuhlinnalta kokoontumisen välttämistä, luulisin alkoholin kuitenkin olevan osa monen vappujuhlintaa tänä(kin) vuonna. Eikä siinä, en tosiaankaan ole mikään paasaaja ja luotan siihen, että valtaosa suomalaisista osaa hoitaa homman tänä vuonna fiksusti, suuria kokoontumisia, vappupiknikejä ja erityisesti niitä känniövereitä välttäen, joista erityisesti juuri vappuna aina muistutellaan. Muiden juominen ei ole todellakaan itseltäni pois tai häiritse niin kauan kun se ei vaikuta omaan elämääni. Tai toisaalta aiheuta ahdistavaa painetta siitä, että pitäisi juoda ryhmän mukana, jossei oikeasti halua. Saisin luultavasti kasaan kokonaisen kirjan kreiseistä, enemmän tai vähemmän hauskoista kännikommelluksistani (hehheh) ja maailmanluokan krapuloistani, mutta säästänpä teidät niiltä ainakin tällä kertaa. Sen sijaan halusin tänään kirjoittaa ajatuksia juomattomuudesta ja siitä, kuinka olen ryhtynyt (kaikkien näiden vuosien jälkeen) absolutistiksi, noin niinkun virallisesti. Tadaa! 😀

Baarissa joskus 2009 😀 Tein instaan (@iines) eilen throwback-pläjäyksen vanhoista kuvista, tämä yksi niistä 😀

En ole tainnut käsitellä aihetta blogissa aikoihin – vaikkakin samaan aikaan ehkä pidän jotenkin täysin itsestään selvänä, että te lukijat kyllä tiedätte, etten juo käytännössä ollenkaan. Tätä nykyä tituleeraankin itseäni (joidenkin mielestä jopa hieman radikaalisti) absolutistin tittelillä ja arvatkaa miksi? Olen yksinkertaisesti todennut sen kaikkein helpoimmaksi tavaksi vältellä kaikkia ahdistavia selittelyitä ja kiusallisia tilanteita sen suhteen, miksi en juo alkoholia.

Aloin oikeastaan vasta viime vuoden aikana ystäväni kannustuksesta käyttää termia ”absolutisti” ja todennut sen parhaimmiksi päätöksiksi ikinä. Olin vuosia tuskaillut sen kanssa, etteivät monet tunnu ottavan asiaa lainkaan tosissaan kertoessasi, ettet nyt vain tällä(kään) kertaa juo. Harvat alkavat väittelemään, yllytysyrityksiin tai niihin ajoittain helvetin ärsyttäviin ja uuvuttaviin ”no hei, yksi vaan”, ”oot hauska kun oot juonut” tai ”haluan kyllä nähdä sut kännissä!”-jankkauksiin sen jälkeen kun on kertonut olevansa absolutisti. Ja juuri nuo jankkaukset ovat niitä, jotka ovat vuosien varrella tuottaneet minulle sosiaalisissa tilanteissa ahdistusta ja tunnetta siitä, että ulkopuolelta painostetaan juomaan, vaikka kaikkein vähiten haluaisin.

Näissä tilanteissa heitetään ilmaan mm:

Raskauskortti- tottakai!

Ai mitenniin et juo?! Hei yksi nyt vaan..

Erinäiset heitot siitä, kuinka yhden juomattomuus nyt pilaa koko illan

Ja yleisesti kaikki ahdistavat painostusyritykset, kuten ”kyllä me saadaan sut vielä juomaan!”

+ Monia muita 😀 (saa jakaa myös teidän kokemia!!)

En oikeastaan edes muista milloin olisin viimeksi juonut alkoholia. Pari kertaa vuodessa saatan joutua tilanteeseen, jossa hörppään jostain alkumaljasta yhden pienen siemauksen vain koska en aina kehtaa kieltäytyä. Kokonaisen alkoholijuoman (eli esim. tölkillisen siideriä tai lonkeroa) olen muistaakseni juonut kesällä 2015 eräissä häissä (eikun hetkinen – työpaikan pikkujouluissa 2017, sen jälkeen makasin seuraavan päivän koomassa sängyssä. Siis yhden – kahden  siiderin jälkeen). Sitä ennen olen ollut ystävien kanssa viettämässä iltaa niin, että olen ollut ns. humalassa, viimeksi joskus kevät-talvella 2015. Sitä ennen taisikin olla lähes vuoden tauko edellisestä kerrasta (vaikkakin jo ennen tätä join usean vuoden ajan varmasti maksimissaan 1-2 kertaa vuodessa), mutta näiden viimeisten viiden vuoden aikana en ole juonut käytännössä ollenkaan, eipä ole käynyt edes mielessäni. Nuorempana kyllä join ja kävin paljonkin baareissa. Myönnän, että olin monesti melko humalassa. Lisäksi ahdistun humalaisten ihmisten seurasta ja vältän näitä tilanteita aina kun pystyn. Nämä seikat ovat saaneetkin minut vähentämään juomista pikkuhiljaa ja pohtimaan yleisesti koko tätä hommaa alkoholin ympärillä.

Tästä huolimatta kaipaan välillä illanviettoja ja jopa baari-iltoja niin, että olisin selvinpäin. Nykyään vain olen liian mukavuudenhaluinen viikonloppuja kotona viettävä ja aikaisin yöunille kömpijä, joten nämäkin suunnitelmat ovat kirjaimellisesti jääneet suunnittelun tasolle. Oikeastaan jopa nykyään ahdistun siitä kun joudun viettämään iltaa myöhään kaupungilla ja raahautumaan kotiin edes yhdeksän-kymmenen jälkeen. Kotona rauhassa nyt vain on ihanaa ja mielestäni jokaisella pitäisi olla oikeus siihen mikä itsestään tuntuu hyvältä, ilman että joutuisi aina myöntymään muiden iloksi kompromisseihin, jotka ahdistavat itseään. Perhe-elämä on siitä ihanaa, että on oikeasti pätevä syy jäädä kotiin, eikä tuntea siitä huonoa omaatuntoa.

2012 eräissä kemuissa, joihin liittyy muutamakin kreisi muisto 😀

Eniten juomattomuudessa kuitenkin edelleen häiritsee seikka siitä, kuinka se tuntuu rassaavan about kaikkia muita. Edelleen näiden vuosien jälkeen jaksan ihmetellä sitä, kuinka toisen alkoholittomuus voi edelleen olla jonkinlainen ”ongelma” tai poissa juuri näiltä muilta ihmisiltä. Miksi kaikkien pitäisi juoda alkoholia? Tai miksi sen pitäisi olla ns. normaalia tai jopa perusolettamus, josta poikkeava on jotenkin ”outoa” tai asia, jota pahimmassa tapauksessa ei kunnioiteta lainkaan. Vuosi toisensa jälkeen jaksan ihmetellä sitä, kuinka alkoholi on meille suomalaisille ns. ”laillinen huume”, jota jaksetaan ihannoida ja jonka kulutusta jaksetaan normalisoida, huolimatta siitä, että se aiheuttaa suomalaisille huomattavasti kansanterveydellisiä ongelmia. Toki, monelle on helpompi rentoutua ja rohkaistua sosiaalisesti kun on ”alla pari”, mutta samalla kuitenkin on surullista, että näin on. Kulttuurillisesti on suomalaisten alkoholinkäyttö ja suhtautuminen siihen hyvin poikkeuksellista moneen muuhun maahan verrattuna, vaikka varmasti valtaosa meistä onkin niitä kohtuukuluttajia, jotka rentoutuvat viinilasillisen parissa.

Itsekin olen oikeasti joskus yrittänyt opetella siihen ”yhden viinilasin”-tapaan, lähinnä sosiaalisista syistä, mutta jotenkin en näe ITSE siinä järkeä. Viini on mielestäni pahaa ja lasillinen ei jostain syystä rentouta ainakaan minua, vaan saa ennemminkin epämääräisen hömelön olon, joka on lähinnä epämukava.  Siispä vesi tai vissy on itselleni täysin ok. En henkilökohtaisesti koe alkoholin tuovan elämääni juurikaan mitään positiivista (okei, toki monia hauskoja muistoja näin jälkeenpäin mietittynä :D), vaan enemmänkin huonoa oloa ja niitä seuraavan päivän oloja, joista kestää parikin päivää selvitä. Tähän voisin myös mainita, että usein kun olen selittänyt ulkopuolisille tarinoitani niistä darroista, ei minua monestikaan uskota, vaan jutut on monestikin kuitattu semmoisella ”hei, ihan perus!”-heitolla ja tiedän todellakin, ettei kyse ole siitä. Joskus olen oikeasti pelännyt kuolevani krapulaan tavallisen baari-illan jälkeisenä päivänä ja kerran olin oikeasti jo soittamassa ensiapuun koko päivän oksentelun jälkeen. Ja nämä tappo-krapulat ovat tulleet kuvioihin juurikin sen jälkeen kun on yleisesti vähentänyt juomista ja baareissa käymistä, joskus reilu parikymppisenä. Lähivuosina olenkin pohtinut, että onko syy esimerkiksi jonkinlaisessa alkoholi-yliherkkyydessä.

Tiedän, että kantani tähän saattaa jonkun korvaan kuulostaa hieman radikaalilta, mutta pointin ei ollut tarkoitus olla paasaava, vaan enemmänkin alleviivata muiden valintojen kunnioittamista. Seuraavan kerran kun seurueessa on henkilö, joka syystä tai toisesta kertoo, ettei halua juoda, kunnioita päätöstä, äläkä alennu painostamistekniikkaan – ystäväsi varmasti arvostaa tätä 🥂

 

Kuulisin mielenkiinnolla, että löytyykö teiltä kokemusta esimerkiksi juomiseen painostamisesta?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 33 kommenttia.