Arjen simppelit säästövinkkini

En ole hetkeen tainnut kirjoitella säästämisestä tänne blogiin. Kai olen mukamas ollut niin kiireinen omien säästömietteideni kanssa, etten ole oikein muuta ehtinyt miettiäkään 😉 Tänään kuitenkin tulee muutos asiaan ja ajattelin listailla muutamia yksinkertaisia säästövinkkejä arkeen. Kaikki ovat jo kuulleet niistä perinteisistä ”syö töissä omia eväitä”, ”älä osta take-away-kahveja” ja sitä rataa, joten yritin tällä kertaa välttää niitä. Osa näistä vinkeistäni voivat toki olla melko itsestäänselviä ja kertausta aiempaan, mutta toivottavasti myös niitä uusia niksejä!

Siirrä rahaa säästöön heti kun palkka tulee. Tai siis tietysti sen jälkeen kun olet maksanut laskut ja budjetoinut tilille muut kuukauden pakolliset menot aina ruoasta asumiskuluihin sun muuhun. Säästämisen avainjuttu onkin juuri siinä, että säästäminen sujuu kuin itsestään. Vähän kun maksaisit pois laskun, joka kuitenkin ohjautuu rahana omaan pussiisi. Palkkapäivänä maksan kaikki erääntyvät laskut, siirrän lainanlyhennyksen, vastikkeen ja päivähoitomaksun omat osuuteni yhteiselle tilillemme, kartoitan muita loppukuun menoja ja tuumailen, paljonko jätän tilille käyttövaraa. Loput siirränkin sitten säästöön, heti. Muuten tilillä lojuvalle rahalle keksii kyllä melkoisen monta käyttökohdetta ennen seuraavaa tilipäivää..

Tehokkain säästökohde on huomaamaton, jossa raha on ”piilossa” tai edes hieman suojassa niiltä extempore-shoppailuvillityksiltä. Itse olen kokenut rahastot tähän ehdottomasti parhaimmiksi vaihtoehdoiksi, lisäksi on säästöjen päälle kertynyt vuosien saatossa kivasti korkoa, joka taas kasvaa jatkuvasti korkoa korolle ja niin edespäin. Silti sijoitusten realisointi on yksinkertaista ja nopeaa, jos siihen päätyy. Rahat tulevat tilille lunastuksen jälkeen päivässä-parissa. Mikäli haluat ehdottomasti säästää tilille, voisiko nettipankista piilotettu tili olla hyvä vaihtoehto? Tai säästötili toisessa pankissa, johon sinulla ei ole verkkopankkitunnuksia? Vinkki: S-bonusten kanssa poikivat säästöt ovat näppärä idea, keskittämällä kertyy bonuksista lisäksi kivasti passiivista säästöä rahan muodossa. Jos siis olet hc-bonushaukka, kuten minä. Eli voisiko kuukausittainen S-tilille siirtäminen olla hyvä vaihtoehto, jos rahat kummittelevat omalla käyttötilillä.

Konkreettiset tavoitteet ja säästökohteet motivoivat. Haaveilit sitten unelmien lomamatkasta, merkkilaukusta tai ekasta omistusasunnosta, määrittele selkeä kohde, mikäli säästäminen muuten on hankalaa. Itselläni on useita potentiaalisia käyttökohteita säästöilleni, mutta ennen kaikkea säästän ”ihan muuten vain”, koska ikinä ei voi tietää minne elämä vie tai mitä haluat toteuttaa. Siksi säästämisen aloittamisen suhteen ei kannata jahkailla, vaikka selkeä kohde ei olisikaan vielä mielessä. Jos tavoite on matkustaa unelmakohteeseen, voit vaikka nimetä säästötilisi kohteen nimellä tai palauttaa haaveen mieleesi aina silloin kun säästösiirron tekeminen palkkapäivänä kirpaisee. Anyway, tee se siirto!! Kun haluat jotain kovasti, auttaa se motivoimaan myös säästämisessä. Eivät ne säästöt minnekään katoa, ennemmin ne sieltä käyttötililtä hupenevat aivan huomaamattaan turhiin arjen hetken mielijohteen pikkuostoksiin. Säästäminen ja sijoittaminen myös koukuttaa. Innostus vain kasvaa sitä mukaa kun säästöjä alkaa kertyä enemmän kasaan.

Käteiset säästöpossuun. Tässäpä muuten ehkä tuorein oma säästövinkkini, joka on osoittautunut varsin tehokkaaksi. Koko homma lähti itseasiassa siitä kun keväällä ja kesällä nostin euroja reissuille, jotka sitten jostain ihmeen syystä ”unohtuivat” lompakkooni, kunnes loppukesästä kaivelin kukkarosta useita kymppejä. Käytin näitä ruokaostosten maksamiseen ja sitten vaihtorahat jemmaan aina säästölippaaseen. Nykyään käteistä pyörittelee käsissään niin harvoin, että olen kokenut tämän melko helpoksi keinoksi saada rahaa sivuun. Nostaa silloin tällöin setelin ostoksiin ja loput sitten lippaaseen. Itse en ainakaan mielellään maksa mitään käteisellä, joten eipä sieltä lipastosta tule koskaan mitään otettuakaan. Tavoitteena olisi saada muutamia satasia kokoon säästölippaaseen ja viedä sitten talletusautomaatin kautta tilille. Tämä ei liity suoranaisesti säästämiseen, mutta äitiyslomalla kauppasin aika paljon turhaa tavaraa kaapeista Facebook-kirppiksillä. Myös tällöin hillosin saadut myyntihilut säästöpossuun ja taisin muutaman kuukauden aikana saada kerrytettyä näistä useita satasia ja niillä ostinkin sitten pojalle kaikenlaisia vauvantarvikkeita.

Jos sinulla on asuntolainaa, voit säädellä lainan summaa. En tosin tiedä onko tätä joustopalvelua kaikissa pankeissa? Lainan lyhennyssummaa voi siis muuttaa haluamakseen, korot on kuitenkin aina maksettava. Kaikkiaan lyhennyksistä voi ainakin meillä joustaa 10% lainan summasta. Tämä siis meinaa, että jos tulee akuuttia menoa, voi lyhennyksen summaa säätää pienemmäksi, jolloin jää rahaa säästöön. Ennemmin tietysti jemmailen tuota joustovaraa niiden pahojen päivien varalle, mutta toinen vaihtoehto on tietysti huijata itseään säätämällä lyhennyksen esimerkiksi 100€ suuremmaksi ja myöhemmin maksaa pari kuukautta pienempää. Säästöä jokatapauksessa kumpaankin suuntaan, omaan pussiisihan lyhennyksetkin menevät, eivät tosin niin helposti realisoitaviksi säästöiksi.

Jos tarkoitus on säästää, älä lähde kauppoihin kiertelemään. Okei, tämä on aika klisee, mutta toimii oikeasti! Itse sain shoppailun aikoinaan katkaistua juuri sillä, etten enää lähtenyt kiertelemään töiden jälkeen Zaraa ja muita vaatekauppoja. Jotenkin itsestään vähensin myös nettikauppojen selailua ja jotenkin pikkuhiljaa shoppailuinto vain väistyi niiden oikeasti turhien hankintojen osalta. Nykyään harkitsen yleensä muutamaan otteeseen uutta ostaessa, että tarvitsenko tätä ihan oikeasti? Ja loppupeleissä olenkin päätynyt ostamaan niitä juttuja, jotka tosiaan ovat jääneet vuosikausiksi kovaan käyttöön. Tilanteet, joissa sallin itselleni kunnon shoppailun, on matkoilla, jolloin olen säästänyt juuri sitä tarkoitusta varten. Olen kuitenkin huomannut, että myös tällöin harkitsen nykyään todella tarkkaan ja harvemmin ostan mitään todella turhaa.

Ja loppuun: Kun olet säästämisen jälkeen jättänyt tilillesi sen tietyn summan, jolla pitää selviytyä kaikista kuukauden kuluista, voit heräteostosta tuumeillessasi miettiä, kuinka monen päivän ruoat saisit samalla summalla ostettua? Itse en yksinkertaisesti jätä tilille ”shoppailuvaraa”, vaan siirrän sen osuuden heti alkuun säästöön. Näin rahaa ei ole budjetoitu alunperinkään mihinkään ylimääräiseen. Joustovaraa jätän toki aina, koska aina ilmestyy jostain lasku tai ylimääräinen meno, jota et muistanut tai johon et ollut varautunut.

Ja ps. Ei elämä saa kuitenkaan olla pelkkää säästämistä. Itsensä palkitseminen ja hemmottelu on täysin sallittua silloin tällöin! Esimerkiksi herkkusmoothie tai omenapiirakan pala viikossa pitää arjen mielekkäänä 😉 Panosta siis myös niihin pieniin juttuihin, jotka tekevät sinut iloiseksi.

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Sometyöläiset = tyhjäpäisiä bimboja?

Ette varmasti ole voineet lähipäivinä välttyä keskustelusta viime viikon EVS-ohjelman aiheuttamasta kohusta. Puhun siis tietysti tästä ehkä jo kyllästymiseen asti jauhetusta Sieppi vs Veitola casesta. Kyllä, myös minä kirjauduin loppuviikosta Katsomoon kyyläämään tuon jakson ja lopputulos oli myös omalla kohdallani melko järkyttynyt, vaikka mielipiteet asiasta jakautuvatkin aika vahvasti kahtia. Itselläni ei ole ollut sen kummempia mielipiteitä niin Sara Siepistä kuin Maria Veitolastakaan, mutta tämän jupakan myötä asetun kyllä aivan sataprosenttisesti Saran puolelle.

Mikä tässä koko sotkussa sitten eniten ärsytti?

 

a) Se kuinka haastattelija, eli tässä tapauksessa Veitola tuo ripityksen omaisesti esille omaa kantaansa feminismistä. Omasta mielestäni tämä meni jo todella ohi aiheen. Kaikille on varmasti tullut matkan varrella selville Marian suhtautuminen feminismiin, mutta oliko haastattelun pointti tämä ja hänen mielipiteensä..? Kyllä, olen myös itse feministi, mutta silti postaan someen silloin tällöin reissuilta esimerkiksi bikinikuvia. Samoin ”esittelen itseäni” päivittäin somessa. Tekeekö tämä minusta sopimattoman feministiksi? Sitten taas toisaalta: Onko hyvän feminismin mukaista talloa alas muita naisia, jotka ovat onnistuneet rakentamaan itselleen ison ja toimivan brändin, kuten tässä tapauksessa Sara someammattilaisena? Eikö tämmöisistä asioista nimenomaan pitäisi tsempata muita naisia, eikä tuoda heitä alas ja yrittää saada näyttämään tyhjäpäiseltä bimbolta? Mielestäni todellista anti-feminismiä. Itse ainakin pyrin täysillä kunnioittamaan ja tukemaan muita naisia. Myös heitä, jotka ovat onnistuneet luomaan itse jotain urallaan ja sen ohella kestämään kaiken paskan, mitä media ja julkisuus tuo mukanaan.

b) Sosiaalinen media työnä = PÖH, ei se mitään työtä ole! Itsekin olen kohta kymmenen vuotta tehnyt enemmän tai vähemmän töitä somen parissa blogini parissa ja kohtaan itsekin paljon ennakkoluuloja siitä, ettei blogiin tai someen liittyvä ”työ” voi olla oikeaa työtä. Noh, onko marjojen poimiminen työtä? Entäpä mainosten jakaminen? Taitelijan työ? Tuntuu, että oikeaa työtä saisi olla vain ne, joilla palvellaan omaa maata, säästetään ihmishenkiä tai muulla tapaa tehdään jotain todella urheaa tai fyysisesti rankkaa työtä. Tietysti kaikkia töitä tarvitaan ja kaikki työ on arvokasta. Myös se sosiaalisen median työ. Koska ala on vielä sen verran uusi, ei siitä oikein tunnuta tietävän mitään ja näinollen alaa ei myöskään ymmärretä. Vähän sama kuin tässä tapauksessa haluttiin yrittää yleistää, että Saran sometyö on sitä, että hän lavastaa itsestään someen puolialastomia kuvia sängyllä. Ja kyllä, oli se sitten Pinterest, Instagram tai naistenlehti, kiinnostaa ihmisiä kauniit kuvat ja inspiraatio. (Sorry, mutta KYLLÄ, ennemmin itse katselen feedissäni Saran lavastettua sänkykuvaa kuin Marian arkirealismi-kuvaa, joka tosin sekin varmasti oli hieman överiksi heitetty ja tätä tarkoitusta varten otettu…) Se on kuitenkin vain se pieni murto-osa, joka näkyy ulospäin. Aivan yhtä paljon kuuluu sometyöhön suunnittelua, myyntiä, sähköpostittelua, kampanjoiden hiontaa, olla luova, keksiä uusia ideoita ja kymmentä muuta asiaa. Ennen kaikkea on tämä kaikki jatkuva prosessi. Ei ole nimittäin ihan kamalan helppo homma haalia itselleen suurta seuraajakuntaa ja sen myötä hallita myös sen tuomaa julkisuutta kaikkine oheisilmiöineen. Toki, jokainen valitsee alansa, mutta oikeuttaako se kuitenkaan paskaan kohteluun?

c) Kolmantena ärsytti ihan vain kunnioituksen puute toista kohtaan. Siis toista ihmistä. Toista naista. Pahinta tässä kaikessa oli se, kuinka Sara haastattelun alussa vielä innostuneena kehui Marian äänikirjaa 🙁 Jos jonkun mielestä toiselle henkilölle vittuilu ja kuittailu suorassa lähetyksessä on sen tärkeämpää työtä kun somekuvien lavastaminen, eletään kyllä melko sairaassa maailmassa.

Mikä tässä oli sitten opetus? Ihmiset arvostelevat helposti sitä, mistä eivät tiedä tai mitä eivät ymmärrä. Ensinnäkin, mielestäni toisen työn arvosteleminen on todella lapsellista ja tässä tapauksessa myös epäammattimaista. Oman näkemykseni mukaan koko jupakka kertoi enemmän haastattelijasta ja hänen ennakkoasenteistaan, kuin mitä se kertoi Sarasta ja hänen työstään sosiaalisessa mediassa. JOS haastattelu olisi toteutettu oikean etiikan mukaisestu ja luotu mukava luottamussuhde haastateltavan ja haastettelijan välille, olisi kenties voitu saada kauhusta kankeasta Sarastakin enemmän ajatuksia ulos aiheesta. Tällöin monelle olisi varmasti tullut esille uusia seikkoja siitä, millaista sometyö oikeasti on. Harmi vaan koen, ettei tähän kuitenkaan annettu reilua mahdollisuutta. Itselleni jäi koko hommasta lähinnä mielikuva, että ajatus tämän takana oli saada toinen tarkoituksella niin jäihin, ettei normaali argumentointi puhuttavasta aiheesta enää ollut mahdollista. Voin hyvin kuvitella, että olisin itsekin jäätynyt aivan samalla tavalla ja alkanut höpötellä joutavia.

 

Herättikö tämä teissä ajatuksia?

 

Osa kuvista Jutta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 11 kommenttia.

Iso palkka ja rahako on oikotie onneen?

Hyvä ystäväni Jutta kirjoitti jokunen aika takaperin todella hyvän blogipostauksen aiheesta ”Kuinka paljon palkkaa on tarpeeksi?”. Olen monesti itsekin kirjoittanut palkkaan liittyvistä aiheista ja ajattelin nyt itsekin pohtia samaista aihetta hieman eri näkökulmasta. Tuoko suurempi tilipussi oikeasti enemmän onnea, rauhaa ja mahdollisuuksia?

Itse olen vuoden sisällä elänyt suurinta tulotasoa elämässäni tähän saakka. Onhan tämä ollut todella huippua, ensinnäkin siksi, että olen saanut säästettyä enemmän, rahasta ei ole juurikaan tarvinnut stressata, eikä myöskään matkabudjeteista. Silti, en myöskään muista milloin olisin ollut yhtä stressaantunut kuin tämän vuoden aikana. Työt, blogi ja perhe-elämä. Onhan siinä melkoinen yhdistelmä yhtä jos toista. Jos miettii ”unelmatilipussin” summaa, on se itselläni ollut työelämään astumisen jälkeen ehkä noin 5000€ (brutto). Ja huh, kuinka suurelta tuo kuulosti silloin ja tottakai edelleen! Opiskeluaikoina kun haaveilin hädintuskin 2000€ bruttopalkasta noin edes aloituspalkkana. Itseasiassa joinain kuukausina yllän helpostikin lähelle tuota 5K summaa, mutta toki myös verottaja pitää huolen siitä, että mitä enemmän tienaa, sitä enemmän myös maksaa veroja. Eikä tämä tietysti mitään, olen ollut aina ahkera viilaamaan veroprosenttiani jopa yläkanttiin ja aina jos verotus ärsyttää, yritän miettiä mitä hyviä asioita noille rahoilla katetaan meidän suomalaisten turvaksi.

Olen aina ollut tietyllä tavalla bisnesorientoitunut sillä tavalla, että haluan tehdä rahaa. Oli se sitten työpaikalleni tai itselleni. En kuitenkaan siksi, että rikastuisin tai olisin ahne, vaan lähinnä siksi, että minulla olisi mahdollisuus tasapainona työlle toteuttaa niitä asioita henkilökohtaisen elämän saralla, joista haaveilen. Eli, noh.. Matkustaa. Ja lisäksi siihen, ettei ruokakaupassa tarvitse laskeskella ostoskorin summaa ja miettiä, että riittävätkö rahat. Sen olen kuitenkin huomannut, että siinä missä tulotaso nousee, nousee myös stressitaso. Ja tämähän on taas kaikilta osin huono juttu. Pidän ilman muuta työstäni, jossa on hurjasti hyviä puolia. Kuten edellisessä työaiheisessa postauksessani kirjoitin, löytyy kuitenkin jokaisessa työssä ne kolikon kääntöpuolet. Omassa työssäni koen stressaavaksi esimerkiksi sen, että valtaosa työstäni on semmoista, jota kollegani eivät ”osaa” tehdä. Tiedättekö kun pienessä organisaatiossa jokainen on tavallaan sen oman osa-alueensa asiantuntija. Kun ei ole tuuraajaa, odottavat ne hommat sinua loman tai sairasteluiden jälkeen. Tunne siitä, että olet tietyllä tavalla ”korvaamaton” on todella stressaavaa. Vähän sama kun yrittäjänä varmasti kokee. Tietysti tässä vaikuttaa luonnekin. Itseni kaltaiset perfektionistit ovat helposti stressaantuvia, varsinkin silloin kun asiat eivät mene juuri niin kun on ajatellut.

Usein sanotaan, että tulojen noustessa myös kulut nousevat. Olen jossain määrin tässä samaa mieltä ja sitten taas en. Onhan se totta, että korkeatuloinen ottaa useammin suuremman asuntolainan kuin pienituloinen, omistaa kalliimman auton ja myös ostaa hintavampia hyödykkeitä. Eli siinä suhteessa väittämä varmasti yleisimmin pitää paikkansa. Itse koen, että asumiskuluni ovat pysyneet aikalailla samoissa, samoin muut kulut, mutta suurentuneet kulut liittyvätkin sitten säästämiseen ja matkailuun. Kun tienaa enemmän, on myös varaa säästää enemmän ja käyttää enemmän rahaa harrastuksiin ja mieleisiin asioihin.

Jos mietin omaa kulutuskäyttäytymistäni esimerkiksi kymmenen vuotta taaksepäin, kulutin aivan huomattavasti enemmän rahaa esimerkiksi vaatteisiin ja kaikenlaiseen turhaan hömppään. Toki, silloin elinkin enemmän juuri ”kädestä suuhun” ja mietti, että mitäs ihmettä kun ei taaskaan jäänyt rahaa palkasta säästöön. Ostin paljon halpoja kertakäyttövaatteita, tein heräteostoksia ja muuta, joka pitkällä aikavälillä on silkkaa rahanhukkaa. Verrattuna tilanteeseen viimeisiltä vuosilta, joiden aikana olen päinvastoin keskittynyt tekemään kesäviä hankintoja. Kalliimpia kylläkin, mutta niitä, jotka kestävät käyttöä vuosikausia. Ja mihin tämä on johtanut? Ostan vaatteita tai ylinpäänsä mitään huomattavasti harvemmin! Pitkässä juoksussa tämä taas on juurikin pienentänyt niitä menoja. Kääntöpuoli taas on se, että pienituloiselle opiskelijalle voi olla hankalampi prosessi alkaa kerryttämään sitä kestävää vaatekaappia. Jos tarvitsee uuden neulepaidan, ei se parinsadan euron vaatekappale ehkä tule taloudellisesti kuuloonkaan, vaan parinkympin tekokuituversio on yleensä se, mille budjetti antaa periksi.

Asia, joka minussa kuitenkin eniten on muuttunut, on suhteeni materiaan. Toki olen edelleen se merkkilaukuista innostuva Iines, jonka silmät säihkyvät niinä harvoina kertoina kerran – pari vuodessa kun lähden jossain reissussa shoppailemaan. Se on kivaa, tottakai, mutta voisin helposti elää ilmankin uusia tavaroita. Oikeastaan nykyään jopa ahdistaa ajatus siitä, että ostaisi viikottain jotain turhaa tavaraa vain siksi, että saisi siitä sen hetken kestävän hyvän olon tunteen. Itselleni tavara ei enää tuo sitä samanlaista iloa kuin nuorena. Ennemmin iloitsen niistä aineettomista asioista tai jos mennään materiaan, niin esimerkiksi neulomastani villapaidasta, jonka saan valmiiksi viikkojen työn jälkeen.

Voisin helpostikin elää leppoisempaa elämää huomattavasti pienemmällä palkalla. Matkustellen, hengaillen, joogaten, lapsukaisen kanssa kanssa aikaa viettäen ja blogia kirjoitellen. Tällä hetkellä voin sanoa, että se olisi se suurin unelmani. Ja ei, raha ei tuo onnea. Mutta turvaa ja mielenrauhaa se tuo. Mutta sitten taas kun puntaroi vaativaa työtä, pitkiä päiviä ja työn tuomaa stressiä, onko tuo mielenrauha sen arvoista? Olen tottakai onnellinen säännöllisestä työstä, loistavasta työpaikasta, mutta moni usein ajattelee, että iso palkka on tietyllä tavalla tie onneen. Sehän siinä onkin, kun usein siinä kohdin luopuu jostain muusta asiasta, kuten esimerkiksi vapaa-ajastaan. Tällä hetkellä olenkin siinä pisteessä, että olen jo jonkin aikaa haaveillut tietynlaisesta irtiotosta. Stressittömästä elämästä. Vapaudesta. Siitä, että voisin tehdä töitäni esimerkiksi maapallon toiselta puolelta ja samalla viettää päivät rakkaimpieni kanssa. Ottaa hetki paussia arjen rutiineista, siitä samasta vanhasta, joka rullaa eteenpäin identtisenä päivästä toiseen. Edes hetkeksi. Onnea minulle taas tuo perhe, tietynlainen vapaus, itseni toteuttaminen ja se, etten ole kahlittuna yhdeksästä viiteen – oravanpyörään. Että voin tehdä työni vaikka pyjamassa jos on paska päivä tai viettää toimistopäivää ystäväni kanssa esimerkiksi kahvilassa, jos siltä tuntuu.

 

Mitä mieltä? Tuoko raha onnea vai enemmänkin mielenrauhaa?

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Tyylini kulmakivet X 7

Tyylini ei ole vuosien varrella kokenut mitään suuria mullistuksia. En ole siis tyyppi, jonka elämän varrelle mahtuisi tyylisuuntauksia ja kausia laidasta laitaan, vaan olen aina oikeastaan ollut melko samanlainen. Jos tyyliäni pitäisi kuvailla muutamalla sanalla, olisivat ne sanat varmaankin: Rento, tyttömäinen, ajaton ja boheemi. Pyrin hankkimaan vaatekaappiini asioita, joita voin käyttää vuodesta toiseen ja joihin en heti kyllästy. Ennemmin siis hillittyä ja tylsää kuin semmoisia liian erikoisia juttuja, jotka lentävät kirppiskassiin parin käyttökerran jälkeen. Vaikka tyylini onkin pääpiirteittäin pysynyt samana, muuttuu se jatkuvasti tietyiltä osin. Vai olisiko tässä osuvampi puhua tyylin ”kehittymisestä”? Listasin tähän muutamia tyylini kulmakiviä..

2nd hand. Tämä kohta ensimmäisenä, koska kyseessä on asia, jonka nykyään koen erityisen tärkeäksi ja myös se, mitä pyrin kannattamaan. Siis vaatteiden ostamista käytettynä. Nykyään jos tarvitsen jotain uutta, esimerkiksi hameen kesäksi, suuntaan heti ensimmäisenä UFF:ille, josta usein sitten löytyykin se etsimäni ja ihan vielä pilkkahintaan. Vaikka ostankin vaatteita nykyään suhteellisen harvoin, koen että kierrätetyn vaatteen ostaminen on huomattavasti pienempi paha kuin shoppailla viikottain fast fashionia, johon toki itsekin silloin tällöin sorrun, mutta silloin olen hankintojeni kanssa valikoivampi ja vältän esimerkiksi viskoosi- ja akryylivaatteita. Kirppikselle suosittelen suuntaamaan erityisesti jos etsit jotain seuraavista: Hameet (esim nahka-, mokka-, kesä-, tai villahameet), farkkutakit, neuletakit, tai mekot.

Musta. Vaatekaappini yleisin väri nimittäin. Siitä ei kuitenkaan pääse yli eikä ympäri, että musta on aina varma valinta. Helppo yhdistellä, eikä koskaan mene muodista pois kuten jotkut kausivärit, joihin saattaa liikaa käyttämällä kyllästyä. Olen ostanut vaatekaappiini vuosien varrella mustia kestäviä perusvaatteita, joita voi helposti käyttää vuodesta toiseen. Pari asiaa kuitenkin puuttuu: Syksyllä pitäisi uusia mustat arkifarkut, sekä neuloa täydellinen musta kashmirneulepaita.


Rentous. Huoleton rantatyyli ja yleisesti rentous on se mitä rakastan. Haluan, että vaatteet ovat mukavia päällä ja myös näyttävät siltä. Vaikka tyylini on aina ollut suurinpiirtein samanlainen, on se viime vuosina hioutunut lopulliseen muotoonsa ja semmoiseksi, jossa todella koen olevani juuri minä.

Minimalistisuus. Simppelit jutut ja leikkaukset ovat juttuni. Oman kokemukseni mukaan liian erikoiset printit, leikkaukset ja vaatekappaleet on niitä, joihin kyllästyy helpommin ja joita pahimmassa tapauksessa tulee käytettyä vain pari hassua kertaa. Yksinkertaisuus on yhtä kuin käytännöllisyys. Sama pätee myös esimerkiksi koruihin ja asusteisiin. Siroja minimalistisia koruja voi käyttää melkeinpä missä tahansa asussa, samoin kuin simppeliä mustaa arkilaukkua.

Helppo yhdisteltävyys. Ja tämähän on nimenomaan sen kestävän vaatekaapin avainjuttu! Se, että kaapista löytyy juuri ne peruselementit, joilla voi luoda ajattoman tyylin tiettyjä peruspalikoita yhdistelemällä. Pellavaiset t-paidat parissa eri värissä, parit erilaiset arkifarkut (esimerkiksi pillit ja girlfriendit), puuvillaiset printittömät t-paidat (tai toki myös printilliset tuomaan piristystä), sekä simppelit neuleet ovat semmoisia, joista saa helposti koottua kiireisenäkin arkiaamuna järkevän asun. Esimerkiksi t-paidat ostan usein Gina Tricotilta, joissa olen todennut olevan erinomainen hinta-laatusuhde. Myös silloin kun kaipaan jotain uutta ja haluan hullutella, saatan ostaa Ginalta yhden tai kaksi erikoisempaa printti-teepparia. Farkuista taas löytyy pienemmän budjetin ostajille H&M:ltä nykyään erinomaisia 🙂

Korvarenkaat. Rakastan niitä! Vaikka virallinen korvarengasbuumi aina tulee ja menee, ovat ne olleet itselläni enemmän tai vähemmänn käytössä jostain yläasteajoista asti. Korvarenkaat ovat ajattomat ja ne tuovat pienellä vaivalla asuun ”sitä jotain”, tietty sama efekti on millä tahansa muillakin korvakoruilla, mutta renkaat ovat ehkä käytännöllisimmät ja sopivat useaan eri tyyliin.

Tennarit. Rakastan mukavia kenkiä ja myös niiden suhteen käytönnöllisyyttä. Mielestäni tennarit piristävät kivasti esimerkiksi mekkoasua ja tuovat tietynlaista rentoutta. Jos jotain olen, niin tennarigirl 4ever 😀 Ja kesällä tietty flipflopien perään!

Itse uskon siihen, että kun löytää sen oman tyylinsä, ei niillä trendisuuntauksilla ole juurikaan väliä. Ainakin itse huomaan, että tietyt asiat ovat ja pysyvät, vaikka vuodet vaihtuvatkin.

 

Ps. Vaikka tiedän, että vihjailut ovat maailman ärsyttävimpiä, mutta nyt on pakko 😀 Huomenna blogissa luvassa uutisia ja (minulle) isoja juttuja, joten pysytään kuulolla <3

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Näin teet (melkein) mistä tahansa unelmastasi totta

Olen joskus lyhyesti kirjoittanut mielikuvaharjoittelusta ja affirmoinnista. Ensimmäisen kerran kun itse tutustuin aiheeseen, oli reaktioni suurinpiirtein ”tsiisus mitä touhua, eihän asioita nyt pelkän ajatuksen voimin hoideta”, kunnes pikkuhiljaa muutaman sattumuksen kautta tutustuin mielikuvaharjoitteluun syvemmin ja hoksasin, että olen melkeinpä tiedostamattani soveltanut tätä elämässäni jo vuosia. Lisäksi olen suureksi hämmästyksekseni huomannut, että se oikeasti toimii. Uskokaa tai älkää. Kuinka sitten tehdä ainakin (melkein) mistä tahansa unelmasta totista totta?

Omassa arjessani sovellan affirmointia ja mielikuvaharjoittelua hahmoittamalla konkreettisia tavoitteita, unelmia tai asioita, joita kohden tähtään. Tiedättekö, kun asiasta haaveilee tai sitä suunnittelee tarpeeksi pitkään, tulee siitä parhaimmassa tapauksessa totta. Omassa elämässäni ovat nuo haaveet ja tavoitteet usein ollut niin vahvoja, että motiivi niiden toteuttamiseen on ollut todella kova. Tähän pätee kuitenkin vahvasti seuraava seikka: Jos asioiden eteen ei tee mitään, eivät ne tietysti suurella todennäköisyydellä toteudukaan, ellei satu olemaan aivan super hyväonninen tyyppi..Enhän itsekään ole mitään taikoja tehnyt tai uskonut siihen, että jos iltaisin hetken haaveilen voittavani lotossa, käy toive toteen. No, eihän tämäkään nyt tietenkään kaikkeen päde, mutta juju piileekin siinä, että kun alitajuisesti motivoi itsensä jonkin tavoitteen saavuttamiseen, käsittelee tätä asiaa pakostikin mielessään, keksii ratkaisuja päästä tavoitteeseen, saavuttaa haaveita ja kun asiaa työstää säännöllisesti mielessä, alkaa automaattisesti tehdä konkreettisia toimia asian eteen.

Muutamia esimerkkejä: Reilu vuosi sitten sain uuden työpaikan. Vanha työ oli jossain määrin alkanut tympiä jo aikaisemmin, mutta aloitin ajatustyön jo hyvissä ajoin ennakkoon. Mietin mielessäni, mitä haluan tehdä. Mitä vahvuuksia minulla on, mitä annettavaa minulla on ja millaiseen työhön? Mitä asioita haluan tulevaisuudelta? Kun nämä seikat olivat hahmottuneet päässäni, mietin konkreettisia potentiaalisia yrityksiä ja lähestyinkin muutamaa. Aikaa kului muutama kuukausi ja näistä kolmesta lähestymästäni tahosta jokainen tarjosi minulle työpaikkaa. Kyse oli siis selkeästä tavoitteesta, motiivista, sekä tottakai myös käytännön toiminnasta. Tästä kului vielä hetki, kunnes otin loparit pitkäaikaisesta rahoitusalan työstäni. Syy siihen, miksi esimerkiksi irtisanoutuminen sujui varsin helposti, oli (tottakai välissä olleen äitiys- ja hoitovapaan lisäksi) se, että olin työstänyt eroa työpaikastani pääni sisällä jo pitkään.

Toinen konkreettinen esimerkki voisi olla viime talven Havaijin ja Los Angelesin reissu, jonne maksoin perheemme matkan. Olin haaveillut Havaijin lomasta perheen voimin jo vuosia, mutta en ollut saanut Tommia tästä oikein innostumaan. Aikaisemmat Havaijin reissut olin tehnyt ystävien, äitini ja siskoni kanssa. Lupasin, että hommaan rahat kasaan ja maksan ikimuistoisen perhelomamme Havaijille ja niin teinkin. Loppupeleissä en joutunut edes nostamaan rahastosäästöjäni, vaan kerrytin kaikki säästöt palkasta, arkisista menoistan säästämällä ja tekemällä paljon töitä. Olin itsekin oikeasti hämmästynyt, että mistä sain nuo tonnit kasaan, mutta kun joku asia motivoi, tekee sen eteen ihan tiedostamattaankin hommia. Säästin ehkä päivittäisistä menoista ja hankinnoista, mutta en silti koe, että olisin jäänyt mistään paitsi. Sitten olikin jo lomakassa kasassa ja ette tiedä kuinka iloiseksi se teki, vaikka teinkin asian eteen hommia kuukausia!

Ja ihan totta, näiden parin esimerkin lisäksi löytyy lukuisia muitakin esimerkkejä, ihan tästä kodistamme lähtien. Mehän kävimme alunperin katsomassa tästä samasta paritaloyhtiöstä toista asuntoa, joka oli todella kiva,  mutta jota emme loppupeleissä saaneet. Kunnes sitten pari viikkoa eteenpäin bongasin myynti-ilmoituksen tästä asunnosta ja siltä istumalta laitoin Tommille töihin viestiä, että nyt se löytyi! Tuolla hetkellä tiesin, että tämä on meidän koti. Ja mikä parasta, tämä ihan oikeasti oli se meidän koti. Juuri meille parempi valinta kuin se, minkä aluksi ajattelimme olevan meille sopiva koti. Olen ehkä maininnut, että kotimme asuntonäytössä oli kymmeniä ihmisiä ja aluksi tuntui jopa aivan epätoivoiselta ajatukselta, että onni suosisi meitä kun tarjouksen jättäjiä olisi ollut varmasti kymmenen. Noh, olin heti ilmoituksen nähtyäni pistänyt välittäjälle viestiä, tiedustellut yksityisnäyttöä ja maininnut, että todennäköisesti teemme kyseisestä kohteesta hyvän tarjouksen. Yksityisnäyttö ei käynyt (koska muitakin kiinnostuneita oli niin paljon), mutta valttikorttini oli mainita, että tarjoamme Käpylän helposti kaupaksi menevän kohteen myyntiin sille välittäjälle, joka hommaa uuden kotimme. Ja ilmeisesti juuri tähän oli välittäjä tarttunut, koska soitti näytön jälkeisenä iltana ensimmäisenä meille ja kysyi, että haluammeko tarjota. Röyhkeästi tarjosimme alle pyynnin ja mietimme jo, että teimmekö mokan, muttei mennyt montaakaan minuuttia kun välittäjä soitti ja onnitteli uudesta kodista. Muutaman viikon päästä oli vanha kotimme myyty ensimmäisellä näytöllä itse määräämääni hintaan, noin 20 000€ korkeammalla kun mitä välittäjä yritti arvioida. Joskus tietyt asiat vain tietää.

Ja joo, jonkun mielestä nämä esimerkit voivat olla melko ylimalkaisia, mutta voisin todeta, että vahva motiivi asioihin ajaa tavoitteita eteenpäin. Se, että jatkuvasti työstät niitä juttuja, joita haluat saavuttaa. Eivät ne hommat etene sillä, että mietit joskus, että olisipa kiva tehdä sitä tai tätä, muttet kertakaikkiaan tee asioille mitään. Oikeasti, kokeilkaa harjoitella ”mielikuvamotivointia”, ihan oikeasti se toimii. Itse sovellan tätä myös meditoidessa. Käytän mielikuvia, joiden avulla on helppo päästä tietynlaiseen fiilikseen. Jos olen surullinen, kuvittelen itseni istumassa rannalle, jossen saa yöllä unta, kuvittelen itseni lämpimän peiton alle ja ulos rauhoittavan sateen ropinan. Seuraava haaveilun kohteeni onkin tässä se Tahiti ja Moorea. Omalla kohdallani motivointi ja haaveilu on edennyt mm. budjettien pähkäilemisellä, lentoja ja majoituksia selailemalla, kuvia katsomalla ja jopa kuvittelemalla itseni sinne rannalle. Tavallaan siis olen jo puoliksi siellä. Tästä se lähtee!

Kuvituksena muuten viime viikolla terassiltamme ottamiani pilvikuvia. Jotenkin vaan tuli mieli köllötellä ja katsella pilviä. Ja otettua muutama kuvakin, hehe.

Kertokaa, onko järkeä vai ihan höpönlöpöä? Onko teillä vastaavanlaisia kokemuksia, toimiiko mielikuvahaaveilu?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 5 kommenttia.