Päivän ajatuksenvirtaa ja extemporejuttuja

Mikä ennätys, kaksi päivää putkeen aurinkoa! Näinä harmaina kuukausina olen kaivannut yli kaiken niitä keväisiä ja kesäisiä aamuja kaikessa rauhassa. Auringonnousun ihmettelyä samalla kun istun aamuvarhaisen hiljaisuudessa juoden aamukahviani ja yrittäen saada ajatuksiani kasaan kirjoittamalla. Tiedostan, että blogissa on jo pitkin viime vuoden loppuvuotta ollut melko melankolinen vivahde. Ehkäpä tuo kuvastaa juuri omaa elämänvaihetta, joka on paljolti mennyt lähes totaalisen umpikujan ja oikeiden valintojen pohtimisen välillä. Haluan kirjoittaa asioista rehellisesti, koska väittäisin meidän kaikkien kokevan ajoittain näitä kausia. Ellei nyt vuosittain, niin ainakin muutamaan otteeseen elämän varrella. Ja toki taas sadannen kerran, se on täysin normaalia. Ennen kaikkea kuitenkin inhimillistä.

Juttelin tällä viikolla itseasiassa juuri erään työkaverini kanssa siitä, kuinka joillekin tyypeille on varsin luontaista ilmaista ja jäsentää ajatuksiaan esimerkiksi päiväkirjan muodossa. Itse en ole kirjoittanut päiväkirjaa sen jälkeen kun aloitin blogini (eli yli 10 vuotta sitten), mutta nuorempana kirjoitin päiväkirjoja vuosikausia. Itselleni se oli todella tärkeä kanava saada purkaa mieltään, joka yleensä johti oivalluksiin ja tietynlaiseen rauhaan kun jokin murhe tai ajatus oli saatu kirjoitettua ylös. Olenkin miettinyt, että aloittaisinko päiväkirjan kirjoittamisen taas uudelleen? Halukkuutta siihen toki löytyisi ja samoin mahdollisuus kirjoittaa asioista, jotka tuskin koskaan päätyvät blogiin tai kenenkään muunkaan silmäparien luettavaksi. Varmaan vuoden ajan olen kerta toisensa jälkeen päättänyt kaivaa vanhat päiväkirjani kaapista ja käyttää hetki siihen, että lukisin niitä läpi. Mutta toisaalta, haluanko nostaa esille myös niitä vanhoja kipeitä haavoja? Vielä toistaiseksi en lukuisista yrityksistä huolimatta ole sinne saakka päässyt, mutta täytyypi viimeinkin laittaa ensi viikon agendalle!

Ja nyt kun ajauduin tuumailemaan ajatusten jäsentämistä ja viitaten aikaisempaan postaukseeni tästä ihme kriisivaiheesta, täytyy todeta että juuri tällä hetkellä kaipaan maailman eniten jonkinlaista tuumaustaukoa. Kaikesta. Oikeastaan kaipasin sitä jo pitkin loppuvuotta maailman eniten. Pientä, edes vajaan viikon irtiottoa arjesta saadakseni ajatuksiani jäsenneltyä ja jonkin sortin järjestykseen. Tuntuu, että arki on nykyään kaoottista ja nimenomaan liian kaoottista sille, että ehtisi pysähtyä omien ajatustensa äärelle ainakaan niin usein kuin ehkä toivoisi. Tänään vietin pitkästä aikaa kunnon haahuiluhetken. Tajusin junassa matkalla keskustaan, etten ole avannut Spotifytä moneen viikkoon, joka on itselleni todella poikkeuksellista. Kai lähiviikkoina on tullut keskityttyä enemmän äänikirjojen kuunteluun. Päätin sporan sijaan käyttää hetken käppäilyyn ja loppupeleissä olin 30minuutin sisällä syvemmällä jossain teinivuosien muistoissa kuin vuosikausiin kuunneltuani ihan sattuman kaupalla jotain ikivanhoja suosikkibiisejä, jotka olin ehtinyt suunnilleen jo unohtaa. Ihan parasta!

Ja muutenkin, arjessa parhaita ovat muutenkin tämmöiset rauhalliset hetket kun ajaudut haahuilemaan, aivan sattuman kaupalla paikkoihin tai vanhoihin muistoihin. Juuri nyt istun Punavuoren Relovessa ja hoitelen päivän viimeisiä hommia koneella kasaan ennen viikonloppua 🙂

 

Heh, tulipas melkoinen extempore-päivä ja ajatusvirtaa!

Kivaa viikonloppua ✨

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Kolmenkympin kriisi (?)

Tiedättekö mitä olen tässä lähiviikkoina tuumaillut? Tai no varmasti miljoonaa asiaa maan ja taivaan väliltä, mutta ennen kaikkea sitä, että olenko keskellä jonkinlaista kolmenkympin kriisiä. En ole maininnut asiasta kovinkaan monelle, mutta jostain syystä ajattelin, että tapa jäsennellä asia itselleni voisi olla kirjoittaa ajatukseni tästä puhtaaksi. Täyttäessäni 30 ja 31 tuumasin, että huit hait kolmenkympin kriiseille. Toisaalta, olin juuri edellisenä vuonna käynyt läpi todella massiivisen oivallustyön, vaihtanut alaa ja herännyt jopa täysin erilaisiin arvoihin elämässä. Jossain määrin ajattelin, että ehkäpä kriiseilyni on tältä erää kriiseilty. Vaikkakin, milloinka niiltä kriiseiltä tässä elämässä nyt pääsisi täysin välttymään..

Pitkin syksyä olen pyöritellyt mielessäni ties mitä, ollut muutenkin taas vaihteeksi melko stressaantunut, josta lääkärin mukaan myös kuukautishäiriöni johtuvat ja ollut yhtäkkiä jopa aivan epätoivoinen kaikesta. Mitä edes haluan tulevaisuudelta? Tiedän, että pitkä aika ilman kunnon lomaa ja yleisesti syksyn hämärä oireilivat loppuvuoden aikana, sekä ovat olleet osasyynä kaamosmasennukseenkin. Silti täytyy sanoa, että tämä taitaa olla ensimmäinen kerta elämässäni kun tunnen olevani jotenkin todella hukassa. Todella ankeina päivinä olen jopa miettinyt, että olenko oikeasti hyvä missään ja mikä olisi oikeasti minua varten. Kyllä, sanoinpa sen nyt ääneen. Aivan kuin osa itsevarmuudestani olisi jotain syystä murentunut loppuvuoden aikana, enkä ole koskaan aikaisemmin ollut samanlaisten ajatusten äärellä. Todella toivon, että tämä olisi jonkinlaista kaamos-melankoliaa, mutta entäs jos ei olekaan?

Ehkä radikaalein toimenpide, jota olen tässä tuumaillut on se, että haluanko enää jatkaa somessa tulevaisuudessa. Henkilökohtaisesti tai työn puolesta. Entäs jos tekisinkin jatkossa jotain aivan muuta? Oikeastaan koko ajatus on tullut itselleni aivan puskista tässä viimeisten parin kuukauden aikana. Vaikka rakastankin blogiani ja (teitä!), voin tässä yli kymmenen vuoden blogi- ja somekokemuksen perusteella todeta, etten voi sanoa tämän alan enää aina täysin vastaavan omia arvojani. Todellisuudesta vieraantuminen, analytiikka- ja algoritmikeskeisyys, sekä toki sitten ne somen huonot puolet, kuten oman elämänsä jakaminen tuhansille ja ajoittain ikävänkin kritiikin kohteeksi joutuminen. Olen kaikki nämä vuodet suhtautunut someen todella intohimoisesti ja kyllä, jopa uhrannut somelle reilun kymmenen vuoden aikana merkittävän palan elämästäni. Mutta toisaalta taas tietynlainen jatkuvasti jossain esillä oleminen on osaltaan todella kuormittavaa pitkässä juoksussa. Yhä useammin tuntuu siltä, että haluaisi vain olla ja elää rauhassa, ilman että jakaisin siitä mitään sosiaaliseen mediaan.

Ajatukset pohjautuvat varmasti ainakin osittain tietynlaiseen turhautumiseen. Haluaisin tehdä enemmän tietynlaista sisältöä, joka nyt ikävä kyllä ei juuri tällä hetkellä ole mahdollista. Lisäksi olen ehkä se tyyppi, joka haluaa panostaa tähän täysillä ja olen harmikseni kokenut, etten viime aikoina ole yksinkertaisesti ehtinyt uppoutua blogiin ja teksteihin aivan niin syvällisesti kuin haluaisin. Osittain tämä varmasti johtuu jonkinlaisesta someähkystä kun teet käytännössä työksesi pelkkää sosiaalista mediaa, jonka seurauksena tuntuu, että koko elämäsi pyörii vain ja ainoastaan sen ympärillä. Viime kuukausina olen alkanut kaivata sitä, että tekisit blogia harrastuksena, ilman paineita ja someähkyä. Itse blogin lopettaminen kokonaan tuntuu ainakin vielä tällä hetkellä kaukaiselta ajatukselta ja tuskin tulen sitä tekemään ainakaan aivan äkkiseltään. Silti kaipaan jonkinlaista suunnanmuutosta, uusia tuulia ja näkökulmia.

Kolmenkympin kriisi tai ei, jonkinlaista murrosvaihetta tässä varmasti parhaillaan käydään läpi. Sanotaanko näin, että en ehkä ole aivan tyytyväinen kaikkiin reitteihin, joita olen valinnut ja viime vuoteen mahtui ajoittain liiankin paljon asioita, jotka mieluiten olisin jättänyt täysin kokematta. Se, mitä ihan oikeasti juuri nyt kaipaan, on pysähtyä hetkeksi paikalleen, priorisoida elämän tärkeimmät asiat ja hengittää syvään. Tuntuu kuin kaiken myllerryksen keskellä olisin yhtäkkiä täysin unohtanut itseni. Kuka olen, mitä haluan ja minne ihan oikeasti olen menossa?

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 7 kommenttia.

Viime vuoden opetuksia ja vuodenvaihteen tarot-taikoja

Sisältää affiliate-linkkejä

Hyvää uutta vuotta! Eilinen meni meidän perheessä kovin rauhallisissa merkeissä. Päivällä kävimme Ikeassa ostamassa muutamia juttuja kotiin, lounastamassa varsin juhlallisesti (Ikeassa :D), söimme kotona herkkuja, veimme alkuillasta pojan ihmettelemään ilotulituksia ja loppuillan vietimmekin kotosalla kaikessa rauhassa ilman sen kummempaa ohjelmaa. Illalla tein itselleni uuden vuoden tarot-tulkinnan, josta hieman puhuinkin jo aiemmassa postauksessa. Jos joku haluaa vielä tehdä korteilla uuden vuoden tulkinnan, niin ohje new year tarot spreadiin löytyy esimerkiksi täältä.

Taroteista on muutenkin kyselty paljon esim Instan puolella ja mietin, että voisin jossain vaiheessa tehdä aiheesta ihan oman postauksensa näin reilun vuoden tarot-harrastelijan kokemuksella. Jos korttien kanssa haluaa päästä alkuun, suosittelen hommaamaan kortit ja jonkin selkeän oppaan korttien tulkintaan, sekä erilaisten spreadien tekemiseen. Itse olen ostanut Rider-Waite Tarotit ja opaskirjan Jenkeistä, mutta netistä löytyy tilattavana samaiset kortit täältä ja Tarot Bible täältä, joka on aivan paras opas auttamaan alkuun korttien ja tulkinnan kanssa!

Uusi vuosi on mitä oivallisin aika itsepohdiskelulle ja tarot-tulkinnoille. Vuosi takaperin teimme ystävien kanssa uuden vuoden tarot-tulkintoja Moorealla, tänä vuonna tein itselleni tuon linkkaamani laajemman tulkinnan, joka sai paljon ajateltavaa. Vuosien varrella olen kokenut erikoisia sattumuksia tarotien kanssa, kortteja jotka ovat kerta toisensa jälkeen ilmaantuneet muistuttamaan asioista oudoissakin yhteyksissä ja ennen kaikkea oivalluksia, jotka ovat olleet täysin päivänselviä sen jälkeen kun kortin merkitystä on pysähtynyt pohtimaan. Viime vuodelle mahtuu pari korttia, joilla on vuoden varrella ollut suurempi merkitys ja jotka ovat auttaneet oivaltamaan, sekä opettamaan.

Ystäväni Jutta kirjotti taannoin postauksen asioista, joita vuosi 2019 opetti ja tästä inspiroituneena ajauduin pohdiskelemaan myös itse asioita, joita vuoteen 2019 on kuulunut ja ennen kaikkea, mitä olen oppinut? Vaikka olemmekin jo vuoden 2020 puolella, haluan pysähtyä vielä hetkeksi miettimään edellistä vuotta. Kuvituksena muutamia matkakuvia vuodelta 2019.

Tämä kortti oli alkuvuodesta vahvasti läsnä. Tasapainottelua arjen, perheen ja yrittäjyyden välillä, sekä oman jutun etsimistä.

 

Yrittäjyys on ollut erinomainen työskentelyn muoto tämän reilun vuoden, mutta haluanko jatkaa yrittäjänä ikuisesti? Enpä usko. Tämän olen todennut vuoden aikana, mutta toisaalta myös sen, kuinka kaikessa on ne hyvät ja huonot puolensa. Tällä hetkellä minulla ei ole esimerkiksi turvaa sairauspoissaoloille, eikä yrittäjänä kerry lomia. Syksyn mittaan olen paljon alkanut stressaamaan esimerkiksi sitä, että mitä jos itse sairastun tai joudun olemaan esimerkiksi akuutisti useamman päivän kotona sairaan lapsen kanssa, jolloin käytännössä kukaan ei maksa minulle mitään, saati sitten hoida töitäni. Erityisesti ulkoiselle yritykselle konsulttina toimimisen suhteen on tämä kinkkinen seikkaa, koska omien blogijuttujen suhteen joustaminen on huomattavasti helpompaa.

Elämä ei ole koskaan valmis. Jossain määrin levottomalle ja elämyshakuiselle luonteelle voi olla vaikeaa hyväksyä sitä, ettei arjesta ja elämästä tule välttämättä koskaan lopullista tai saati sitten valmista. Varsinkin loppuvuoden aikana olen pohtinut tätä paljon varsinkin siitä vinkkelistä, että jos omasta elämästään voi tehdä jollain muotoa mielekkäämpää ja toimivampaa juuri NYT, tee se. Parempaakaan hetkeä tuskin tulee. Karsi pois stressaavia elementtejä, ota aikaa itsellesi ja tee jotain asioiden eteen, koska kukaan muukaan ei sitä puolestasi tee. Ennen olin se perinteinen sitten kun-tyyppi, joka ajatteli, että olen onnellisempi / tyytyväisempi / menestyneempi sitten kun etenen uralla, teen asioita, jotka muiden mielestä ovat merkityksellisiä tai kun tienaan enemmän rahaa. Ja millainen harha koko homma onkaan. Pahimmassa tapauksessa menetät elämästäsi vuosia ajattelemalla, että elät sitten joskus kun olet tyytyväinen asiaan x tai y.

Perhe ja terveys ovat etusijalla. Perheessämme on syksyn aikana ollut ennätyksellisesti erinäisiä terveyteen liittyviä harmeja, jotka ovat kieltämättä vieneet energioita ja toisaalta myös saaneet pohtimaan, että voisinko tehdä jotain toisin parantaakseni asiaa? Tulevana vuonna haluan olla entistäkin enemmän läsnä perheelleni.

Elämä on liian lyhyt ja yllätyksellinen. Tyytyminen epäsuotuisiin tilanteisiin ja väärissä valinnoissa pysyminen ei siis koskaan kannata. Ystäväni menehtyi keväällä äkillisesti, jolloin menin pitkäksi aikaa todella pois tolaltani ja koin parin viikon ajan todella vaikeaksi päästä aamulla sängystä ylös, saati sitten keskittyä mihinkään. Kun oivaltaa sen, että mitä tahansa voi tapahtua milloin tahansa, ajattelee omaakin elämää täysin eri perspektiivistä. Vaikka tämä koko toteamus onkin hyvin itsestäänselvä, oivaltaa sen hyvin eri tavalla silloin kun omalle kohdalle tai lähipiiriin osuu jotain yllättävää. Tapahtunut sai miettimään ennen kaikkea sitä, että elämässä pitäisi panostaa juuri niihin pieniin asioihin, jotka tekevät sinut onnelliseksi joka päivä, nauttia arkisista sattumuksista, keskittyä nykyhetkeen tehdä niille asioille jotain, joihin et ole tyytyväinen. Asioita, joihin ehkä jollain tasolla automaattisestikin pyrkii tai ainakin kuvittelee niin, kunnes ehkä huomaakin täysin yllättäen ajautuneensa elämässä taas täysin väärille urille.

Onko teillä jäänyt mieleen konkreettisia opetuksia vuodelta 2019?

 

Oliko viime vuosi teillä loistava vai toivotteko parempaa onnea vuonna 2020? 🔮✨

 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Lomakuulumisia ja helppo uuden vuoden rituaali

Vuosi lähenee loppuaan ja kuten varmasti joka vuosi tähän aikaan, havahdun taas kerran hämmästelemään sitä kuinka nopeasti aika on taas vierähtänyt. Aivan suoraan sanoen ei vuotta 2019 tule ollenkaan ikävä. Oikeastaan on tämä kokonaisuudessaan ollut yksi rankimmista ja ajoittain melkoista vuoristorataa. Tuskailin epäonnen vuotta 2019 jo viime helmikuussa, eikä äkkiseltään tule mieleen toista vuotta, joka olisi ollut täynnä yhtä paljon surua, murhetta ja stressiä, vaikka niiden väliin on toki mahtunut paljon hyvääkin. Itse otan ainakin uuden vuoden enemmän kuin innolla vastaan.

Näinä joulun jälkeisinä päivinä olen ajoittain jo melkein unohtanut missä päivässä mennään – asia, josta tosissaan tietää olevansa virallisesti lomamoodissa! Tapanina kävimme pojan kanssa Heurekassa ihmettelemässä dinosauruksia ja tiedejuttuja, ollaan leivottu pipareita, lisää karjalanpiirakoita, lekitty ahkerasti joululahjaksi saaduilla leluilla ja otettu rennosti. Välillä on tultu valvottua normaalia myöhempään (yli kymmeen, hui!), menty pienen kanssa yhdessä käsikädessä nukkumaan ja nukuttu parina päivänä yli yhdeksään, joka varmasti on jonkin sortin ennätys tälle vuodelle 😀 Olen saanut valmiiksi pari pipoa ja neulotun pannan, ohjeita tulossa heti kun saan jutut kuvattua!

Uuden vuoden irti päästämisen rituaali ✨

 

Näin vuoden loppumetreillä ajattelin vinkata teille eräästä uuden vuoden rituaalista, jota minulle suositeltiin itseasiassa reilu kuukausi takaperin saamassani ensi vuoden astrotulkinnassa. Samainen rituaali on itselleni jo ennestään tuttu ja sopii hyvin sovellettavaksi myös muina ajankohtina, kuten esimerkiksi täydenkuun aikaan, mutta sopii erityisen hyvin näin vaihtuvan vuoden kynnyksellä. Rituaalin voi toteuttaa uudenvuoden aattona tai vaikkapa pari päivää aikaisemmin, kuten itse tein.

Idea on pohdiskella ja listata paperille asioita, joista haluaa alkavan vuoden kynnyksellä luopua, päästää irti tai kenties antaa anteeksi. Itse laadin tämän kirjeen muotoon ja listasin juurikin asioita, joista haluan vuoden 2019 päästää elämässäni irti. Kun kirje on valmis, poltetaan se ulkona ja annetaan tuulen viedä mukanaan tuhkat, sekä samalla myös irti päästettävät asiat. Itse poltin kirjeen pihassamme tekemäni ametisti-amatsoniitti-kristallikynttilän liekillä. Ja heh, heti tuli itseasiassa kevyempi olo kun raivasi tiettyjä asioita alitajuisestikin pois uuden tieltä.

Loppulomalle ja uudelle vuodelle en ole tehnyt sen kummempia suunnitelmia. Huominen vietetään luultavasti kotona perheen ja hauvojen kanssa, jotain pieniä uuden vuoden taikoja olisi kyllä kiva tehdä esimerkiksi taroteilla. Pienenä tykkäsin maailman eniten valaa tinaa, tekeekö kukaan sitä enää? En itse muista, että olisin valanut tinaa melkein kymmeneen vuoteen. Ehkäpä siis kehittelen huomiseksi tämän kirjejutun jälkeen vielä jotain muita omia uv-juttuja!

Semmoisia lyhyitä turinoita tänään. Nyt suihkuun ja keskustaan näkemään erästä ystävääni pitkästä aikaa. Outoa lähteä johonkin tämän melkein viikon kotiympyröissä köllöttelyn jälkeen 😀

 

Kivaa maanantaita, joka tosin ei tunnu ollenkaan maanantailta. Haha ✨

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Ikävä vanhaa Instagramia ja kuvapläjäystä vuosien takaa

Selasin tässä eräs ilta IG-feediäni vuosien takaa ja samalla uppouduin vanhoihin muistoihin. Haikeana iski myös ikävä vanhaan Instagramiin. Aikoihin kun julkaisit kuvia oikeasti hetken mielijohteesta. Hetkistä ja tilanteista, jotka eivät olleet siloteltuja, vaan ennen kaikkea elämää. Jos jossain asiassa haluaisin palata takaisin aikakoneella, on se tämä sosiaalinen media. Ennen rakastin jakaa Instaan kuvia, niitä välillä ihan pöljiäkin juttuja, hassuttelua ja ihan tavallisia arkijuttuja, mutta nykyään ahdistun hetki hetkeltä enemmän koko sovelluksesta. Silmääni osui muuten yksi päivä erään seuraamani henkilön kuva Instan kuvafeedissä, jonka kuvatekstinä oli ”Otin tämän kuvan Instagramin omalla kameralla” ja naurahdin ääneen. Nostalgiaa! Hah, kuinka historiallisia ovatkaan ne ajat kun näin oikeasti tehtiin? Veikkaisin, ettei osa nykypäivän IG-käyttäjistä edes tiedosta koko Insta-kameran olemassa oloa. En edes muista milloin olisin itse viimeksi tehnyt näin, vaikka se alunperin juuri oli Instagramin idea.

Tämä on mun ihkaekoja IG-kuviani vuodelta 2011. Tuolloin käytin sovellusta lähinnä muokatakseni näitä ”upeita” kuvia blogiin, eikä tilini edes vielä ollut julkinen.

Some on paikka, jossa kuka tahansa voi olla mitä tahansa. Haetaan inspiraatiota, idoleita, vinkkejä ja mitä ikinä. Asia, joka jossain määrin on todella hyväkin asia. Kääntöpuolena taas se, että sosiaalisessa mediassa voit esittää ulospäin juuri semmoista kun itse haluat olla. Antaa kuvan, joka on päinvastaista siihen, mitä oikeasti olet. Ja tämä pätee jossain määrin ehdottomasti myös itseeni. Mies jaksaa aina huomauttaa, etten kotona kulahtaneissa kotiverkkareissa möllöttäessäni näytä lainkaan samalta kuin blogikuvissa. Enkä tosiaankaan näytä. Mutta toisaalta myös oletan itse, ettei kukaan voisikaan ajatella, että kukaan näyttää kotona samalta kuin lähtiessään aamulla töihin. Toki, ehkä tämä on juuri sitä illuusiota siitä, että on aina huoliteltu, vaikka oikeasti ehkä pitäisikin lisätä kuva, jossa röhnötän kylpytakki päällä ja kulahtanut froteepanta päässä (kuten itseasiassa juuri nyt tätä kirjoittaessani). Koska juuri niin vietän useimmiten aikaa kotona.

Ristiriitaisinta on kuitenkin se, että puhutaan paljon siitä, kuinka seuraajat toivovat mahdollisimman aitoa ja silottelematonta sisältöä, mutta oman kokemukseni perusteella se ”kaikkien toivoma” sisältö ei loppupeleissä kuitenkaan sitouta. Olen joskus testannut jakaa kuvia aivan perushetkistä, jotka ovat olleet itselleni syystä tai toisesta todella tärkeitä: Kuviin tulee hyvällä lykyllä muutama kymmenen tykkäystä, kun taas joku siloteltu kuva, jossa pällistelen itse, saa kymmenkertaisen sitoutumismäärän. Toki tavoitteeni onkin jo pitkään ollut panostaa enemmän juuri IG Stories-sisältöön, joka itselläni tavoittaa seuraajani todella tehokkaasti. Eli ehkä se arkinen sisältö kiinnostaa enemmän siellä, eikä kuvafeedissä, koska toki myös ihmisten käyttäytyminen somessa on vuosien varrella muuttunut. Ennen selailtiin feediä, nykyään taas katsotaan IG Storiesia. Ja pyrinkin IG Stoorien kohdalla ehkä juuri semmoiseen samanlaiseen arkiseen menoon, kuin mitä aikanaan feedin puolella. Elämää, arkea ja välillä myös tunteita. Jos täytyy mainta esimerkiksi stoorien suhteen eräs lempparijuttuni, on se ehdottomasti vuorovaikutus seuraajien kanssa yksityisviestien kautta!

Silti kaipaan jotenkin niin paljon menneitä vuosia, jolloin somen päivittämisestä ei tarvinnut ottaa samanlaista stressiä. Miettiä sitoutuneisuutta tai algoritmeja, jotka molemmat käsitteinä saavat itselläni lähes oksennuksen kurkkuun. Ja täytyy todeta, etten nykyään edes juurikaan näitä ajattele. Julkaisen mitä julkaisen, silloin kun julkaisen.

Huomioita vanhoista IG-kuvista:

 

Paljon selfieitä 😀 (Jopa ahdistaa nykyään selfieiden ottaminen)

Koirakuvia (Hauvoja pitäisi todellakin kuvata enemmän <3)

Räppimusiikkia (Haha, edelleen läsnä storiesissa!)

Hassuttelua (Tulin jopa surulliseksi kun tajusin, että hassuttelija-minä on ollut jossain poissa jo pitkään..)

Kynsikuvia (Nykyisillä nysäkynsillä ei paljoa kynsilakkakuvia oteta!)

Merkkilaukkuja. (Enpä ole haaveillut uuden merkkilaukun ostamisesta vuosiin!)

Arkisia ruokakuvia (Pihviperjantait nevaföget :D)

Autenttisia reissuhetkiä (Ah!!)

Hassua huomata, kuinka moni asia (ja minä itse) on muuttunut tässä vuosien varrella.

 

Vanha koti ja ensimmäinen omistusasuntoni Käpylässä, sillloin harvinaisen kerran kun meillä oli näinkin siistiä, haha.

 

Eka yhteiskuva musta ja Tommista btw loppuvuodelta 2012 🙂

Meidän ensimmäinen yhteinen reissu Tommin kanssa Indonesiaan 2013!

 

Ja kyllä, Instagram on ehdottomasti muuttunut ennen kaikkea vakavammaksi paikaksi. Mietitään enemmän sitä, mitä jaat ja mitä muut kuvastasi ajattelevat. Ainakin omalla kohdallani oli IG ennen juurikin ihan pöljienkin juttujen, hetkien ja mieleen juolahtavien asioiden jakamista, eikä systemaattista ja harkittua kuvafeedin luomista, joka nykypäivänä vallitsee. Ja silti kaipaan yhä enemmän takaisin juuri sinne vanhaan.

        

Ja bonarina nämä, koska en voinut vastustaa laittaa myös pientä pläjäystä vauvavuodelta. Ps. Tuli ehkä vähän ikävä äippälomalle <3

 

Tämmöinen kevyempi pläjäys alkuviikkoon!

Mitä te kaipaatte vanhoilta IG-ajoilta? Vai kaipaatteko mitään? Onko somepreesens jollain tapaa teillä muuttunut?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.