Kiire on nykypäivän normi?

Tänään pääsemme aiheeseen, josta jaksan itsekin melko ahkerasti pauhata. Kiire, kiire ja kerran vielä kiire. Käsi ylös, kuka ei olisi viime vuosina saanut ystävältä tai tuttavalta kuulumisia kysellessä vastaukseksi, että ”Kiirettä on pitänyt”? Myönnän myös itse lukeutuvani niihin, jotka valitettavan usein mainitsevat olevansa tai olleensa kiireisiä. Tai oikeastaan aivan liian usein. Mikä siinä onkin, että nykypäivänä kiire on varsinkin työelämässä enemmänkin sääntö kuin poikkeus? Pikkuhiljaa huomaan, että kiire on jostain pirullisesta syystä valloittanut myös muita osa-alueita elämässäni. Kuinka siistiä olisi kerrankin sanoa, että on ollut todella leppoisaa ja rentoa! Välillä jopa tuntuu, että ihmiset päivittelevät kiireestä vain siksi, että ovat niin tottuneet siihen. Elämä tuntuu kiireiseltä aina, vaikkei se ehkä oikeasti edes olisi?

Jos miettii hetken maailman menoa satoja vuosia taaksepäin (tai edes kymmeniä vuosia!), en usko että ihmiset juurikaan edes tiesivät, mikä kiireen käsite on. Ainakaan täysin samana käsitteenä kuin mitä tänään. Kiirehän on nimenomaan meidän ihmisten ja yhteiskunnan luoma käsite. Kun täytyy saada enemmän aikaan, lyhyemmässä ajassa ja pienemmillä resursseilla. Yksilön tulee osata sitä ja tätä, olla asiantuntija aiheissa A, B ja C. Olet elämässäsi työntekijän, vanhemman, puolison, ystävän ja sitten vielä oman itsesi roolissa, joista näistä jokainen vaatii sinulta aikaa, energiaa ja panostusta. Ja tietysti tähtäämällä tähän kaikkeen, saatat ehkä hyvällä lykyllä täyttää kaikki ulkoapäin asetetut odotukset.

Kiire on nykyään niin normi, että se on läsnä lähes kaikessa. Kiire töissä, kiire kotiin, kaupungilla kiiruhdetaan kiireessä ikäänkuin laput silmillä, eikä kaiken kiireen keskellä ehkä ehditä kiinnittää huomiota ja keskittyä moneen oleellisen tärkeään seikkaan. Itse toivon monesti, että osaisin suhtautua asioihin enemmän lapsen kaltaisesti. Tiedättekö hetki kerrallaan, keskittyen vain siihen meneillään olevaan asiaan, vailla huolta siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Elää hetki kerrallaan. Ilman kiirettä minnekään.

Ja tottakai se kiire on myös ihan oikea ongelma, eikä vain päämme sisällä ja itsestämme kiinni. Yhteiskunta ja työelämä asettavat meille jatkuvasti erilaisia odotuksia ja paineita. Tulee olla tehokas, luova, kekseliäs, ajatella vastuullisesti, pitää itsestäsi huolta, olla perillä mitä maailmalla tapahtuu, kiinnittää huomiota terveelliseen ruokavalioon, olla täydellinen äiti ja mitäs vielä. Ihan oikeasti, vähemmästäkin tuntee itsensä kiireiseksi. Varsinkin työelämän haasteet ja odotukset ovat kasvaneet hurjasti. Kun simppelimmät ”vanhan kansan tehtävät” ulkoistetaan ja automatisoidaan, jää jäljelle juuri ne haastavammat työt, jotka vaativat enemmän tietoa, taitoja ja resursseja. Ja sitten taas, milloin olisit viimeksi kuullut, että esimerkiksi hoitoalalla ei olisi ollut henkilöstöpulaa? Harva edes muistaa aikaa jolloin ei keskitytty tehostamiseen, vaan oli oikeasti aikaa keskittyä kuuntelemaan ja neuvomaan asiakkaita oikeasti, ilman painetta kiireestä. Osakkeenomistajille halutaan voittoa ja kuluja pyritään minimoimaan, työntekijöiden kustannuksella, tottakai. Tämä on bisnesmaailmassa nykyään niin valitettavan tuttu yhtälö.

Voisin myös omastakin kokemuksesta todeta, että kiireeseen tosiaan tottuu helposti. Ollessasi kiireinen töissä, tarttuu se kiireinen hektisyys tehokkaasti myös muihin elämän osa-alueisiin ja huomaatkin yhtäkkiä olevasi kiireinen kaiken suhteen. Tehdään kymmentä asiaa, mutta silti tuntuu, ettei oikeastaan saa oikein mitään kunnollista aikaan? Allekirjoittaako joku muukin? Itse olen pyrkinyt hölläämään esimerkiksi hieman kotitöiden kanssa. Oppimaan hieman enemmän semmoista hälläväliä-asennetta. Ei ole niin justiinsa, jossei kaikkia kotitöitä saa tehtyä kerralla tai kerättyä kaikkia leluja lattialta kolmesti päivässä vain havahtuakseen siihen, että ne ovat tunnin päästä taas ympäri asuntoa. Välillä pitää osata myös antaa olla. Huomaan kuitenkin itse olevani fyysisten tehtävien lisäksi enemmän kuitenkin ”kiireinen” ajatustulvan ja jatkuvan informaation suhteen. Tiedättekö kun nykyään informaatiota tulee jatkuvasti ja joka tuutista. Välillä tuntuu, että aivot käyvät ylikierroksilla kun ärsykkeitä tulee joka tuutista. Telkkari, some, sähköposti ja kymmenen muuta asiaa. Joskus olisi kyllä ihana kokeilla semmoista wifi-vapaata hemmottelulomaa paratiisisaarella 🙂

Mikä sitten apukeinoksi katkaisemaan kiireen kierteen? Oletteko kiinnittäneet huomiota, että mindfulness, jooga ja muut tietoisuutta kohottavat menetelmät ovat viime vuosina yleistyneet? Syynä on juurikin yleistynyt jatkuvan kiireen ilmapiiri, jonka vastapainoksi ihmiset hakevat rauhaa, itseään ja tietynlaista tasapainoa kiireiseen elämään. Sitähän jokainen tarvitsee. Meditaatio, mindulfness, jooga ja hakeutuminen luontoon. Kaikki nämä kiireen vastalääkkeet ovat yleistyneet juurikin samaa vauhtia kiireen lisääntyessä. Onko sitten kyse sattumasta vai ihmisten vastaiskusta kiireen ilmapiirille? Oma tavoitteeni viimeistään ensi vuodelle on pyrkiä vähemmän kiireiseen elämään, ihan jo itsenikin kannalta.

Lukeudutteko te niihin aina kiireisiin tyyppeihin vai onko teillä kyky ottaa rennosti, vaikka ”olisi kiire”? Saa heittää vinkkejä kehiin!

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Sunday vibes

Hei ja ihanaa sunnuntaita! Istuskelen tässä pyjamassa kahvikupposen kanssa ja tuumailen, että mistä ihmeestä tänään kirjoittaisin sunnuntaiturinat. Viimeiset pari viikkoa ovat menneet enemmän tai vähemmän lomareissua odotellessa. Tiedättekö kun ennen matkaa on jotenkin levoton fiilis ja vaikea ihan kamalasti keskittyä mihinkään. Poika menee vielä viikoksi tarhaan ennen reissua ja sitten vietetäänkin taas aikaa perheen kesken. Lennetään tällä kertaa Loseihin SAS:illa ja ollaan välissä yksi yö Arlandassa. Tuntuu jotenkin niiiiin helpolta hommalta kun tietää, että edessä on vain yksi lento ja vielä ihan (ainakin toivon mukaan) hyvin nukutun hotelliyön jälkeen! Pidetään peukkuja, että napero nukkuu lennolla pitkän pätkän, niin ollaan heti hieman virkeämpinä sitten perillä aikaeron suhteen 🙂 En malta odottaa pannaribrekuja, kristallikauppoja ja kaikkea kivaa taas.

Tutun lomakohteen plussia on esimerkiksi juuri tutut rutiinit ja paikat. Tiedät, mistä on helppo hakea mukaan nopea dinner jos väsyttää, missä syödä hyvä aamiainen, ruokaa pojalle ja kaikki oleelliset hommat. Tämä on siis kai meidän viides yhteinen matka juuri Hermosa Beachille ja vaikka pidänkin myös uusien kohteiden löytämisestä, on tuommoiset tutut kohteet aina kivoja. Vähän sama kuin minulle Havaiji, joka on aina semmoinen tuttu ja turvallinen paikka palata, mutta silti löytyy aina jotain uutta ja ihmeellistä. Viimeksi spottasin Hermosassa kivalta näyttävän joogapaikan, jossa en tosin ehtinyt käydä kun tammikuun reissulla olimme Hermosassa vain muutaman yön. Jospa tällä kertaa ehtisin sinnekin joillekin tunneille rantalenkkien lisäksi.

Sitten hieman ohi Cali-aiheen! Olemme harkinneet pojan kanssa rantsulomaa Vietnamin Pho Quociin. Onko kellään kokemuksia? Onko paikka ollut kiva? Me ei olla vielä oltu lapsen kanssa missään Aasiassa päin, joten kyselisin myös kokemuksia, joita teillä on mahdollisesti esimerkiksi saman tyylisestä Thaimaasta pienen lapsen kanssa. Onko ollut helppo kohde pienen lapsen kanssa? Entä onko tullut mitään ”ongelmia” hygieniatason kanssa, vatsatauteja tms? Olisin iloinen kokemuksista, niin lapsen kanssa Aasiassa reissanneilta, että Pho Quocin osalta 🙂


Ollaan mietitty tässä alustavasti kylppärirempan tekemistä. En ole täällä esitellyt kylpyhuonettamme, koska se on melko karsea. Tai siis voisi kai olla kamalampikin, mutta melkoisen rempan tarpeessa, kuten 90-luvun alun kylpyhuoneelta ehkä saattaa olettaa. Eilen käytiin pikaisesti Partioaitta Outletissä (lemppari) ja Ikeassa hakemassa pientä kylppäri-inspistä. Jos joku teistä on viimeaikoina teetättänyt kylppäriremonttia, kuulisin mielelläni suosituksia ja kuinka paljon budjetti on ollut (ilman saunaremonttia)? Uusi ja hieno kylppäri olisi kyllä luksusta! Ei ole kyllä vielä hajuakaan paljonko rempat kustantavat, mutta ainakin kuvittelisi, että 10 000e riittää helposti jos saunaa ei remontoida? Jos meillä olisi vähän isompi kylppäri, olisi poreamme ihan ehdoton, mutta harmi ettei tule tilan puolesta kyseeseen..

Tietty remontoitu kylppäri on myös myyntivaltti sitten asunnosta luopuessa, omalla kohdallamme ainakin uskomme, että todennäköisesti remppa maksaisi itsensä takaisin sitten myydessä. Tosin, en itse ainakaan näe, että vielä ainakaan pariin vuoteen haluaisin tästä minnekään muuttaa. Olen aikaisemmin tottunut siihen, että muuttaa uuteen kotiin aina muutaman vuoden välein ja on jopa alkanut ajatella, että se on ihan itsestäänselvyys hakea joku uusi kotiprojekti aina tasaisin väliajoin. Nyt on enemmänkin semmoinen olo, ettei oikeastaan edes jaksaisi vielä aikoihin. Välillä ehkä toivoisi muutaman neliön lisää tai toista vessaa, mutta noin yleisesti en kyllä näe, miksi tästä täytyisi vielä aikoihin muuttaa. Hassu juttu, että teimme kaupat tästä kodista jo pari vuotta sitten, vaikka tuntuu enemmänkin siltä, että siitä on vuosi aikaa.

Tein muuten eilen vihdoin itse niitä kynttilöitä luonnonvahasta. Ohjetta tulossa ensi viikolla 🙂

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 10 kommenttia.

Arjen simppelit säästövinkkini

En ole hetkeen tainnut kirjoitella säästämisestä tänne blogiin. Kai olen mukamas ollut niin kiireinen omien säästömietteideni kanssa, etten ole oikein muuta ehtinyt miettiäkään 😉 Tänään kuitenkin tulee muutos asiaan ja ajattelin listailla muutamia yksinkertaisia säästövinkkejä arkeen. Kaikki ovat jo kuulleet niistä perinteisistä ”syö töissä omia eväitä”, ”älä osta take-away-kahveja” ja sitä rataa, joten yritin tällä kertaa välttää niitä. Osa näistä vinkeistäni voivat toki olla melko itsestäänselviä ja kertausta aiempaan, mutta toivottavasti myös niitä uusia niksejä!

Siirrä rahaa säästöön heti kun palkka tulee. Tai siis tietysti sen jälkeen kun olet maksanut laskut ja budjetoinut tilille muut kuukauden pakolliset menot aina ruoasta asumiskuluihin sun muuhun. Säästämisen avainjuttu onkin juuri siinä, että säästäminen sujuu kuin itsestään. Vähän kun maksaisit pois laskun, joka kuitenkin ohjautuu rahana omaan pussiisi. Palkkapäivänä maksan kaikki erääntyvät laskut, siirrän lainanlyhennyksen, vastikkeen ja päivähoitomaksun omat osuuteni yhteiselle tilillemme, kartoitan muita loppukuun menoja ja tuumailen, paljonko jätän tilille käyttövaraa. Loput siirränkin sitten säästöön, heti. Muuten tilillä lojuvalle rahalle keksii kyllä melkoisen monta käyttökohdetta ennen seuraavaa tilipäivää..

Tehokkain säästökohde on huomaamaton, jossa raha on ”piilossa” tai edes hieman suojassa niiltä extempore-shoppailuvillityksiltä. Itse olen kokenut rahastot tähän ehdottomasti parhaimmiksi vaihtoehdoiksi, lisäksi on säästöjen päälle kertynyt vuosien saatossa kivasti korkoa, joka taas kasvaa jatkuvasti korkoa korolle ja niin edespäin. Silti sijoitusten realisointi on yksinkertaista ja nopeaa, jos siihen päätyy. Rahat tulevat tilille lunastuksen jälkeen päivässä-parissa. Mikäli haluat ehdottomasti säästää tilille, voisiko nettipankista piilotettu tili olla hyvä vaihtoehto? Tai säästötili toisessa pankissa, johon sinulla ei ole verkkopankkitunnuksia? Vinkki: S-bonusten kanssa poikivat säästöt ovat näppärä idea, keskittämällä kertyy bonuksista lisäksi kivasti passiivista säästöä rahan muodossa. Jos siis olet hc-bonushaukka, kuten minä. Eli voisiko kuukausittainen S-tilille siirtäminen olla hyvä vaihtoehto, jos rahat kummittelevat omalla käyttötilillä.

Konkreettiset tavoitteet ja säästökohteet motivoivat. Haaveilit sitten unelmien lomamatkasta, merkkilaukusta tai ekasta omistusasunnosta, määrittele selkeä kohde, mikäli säästäminen muuten on hankalaa. Itselläni on useita potentiaalisia käyttökohteita säästöilleni, mutta ennen kaikkea säästän ”ihan muuten vain”, koska ikinä ei voi tietää minne elämä vie tai mitä haluat toteuttaa. Siksi säästämisen aloittamisen suhteen ei kannata jahkailla, vaikka selkeä kohde ei olisikaan vielä mielessä. Jos tavoite on matkustaa unelmakohteeseen, voit vaikka nimetä säästötilisi kohteen nimellä tai palauttaa haaveen mieleesi aina silloin kun säästösiirron tekeminen palkkapäivänä kirpaisee. Anyway, tee se siirto!! Kun haluat jotain kovasti, auttaa se motivoimaan myös säästämisessä. Eivät ne säästöt minnekään katoa, ennemmin ne sieltä käyttötililtä hupenevat aivan huomaamattaan turhiin arjen hetken mielijohteen pikkuostoksiin. Säästäminen ja sijoittaminen myös koukuttaa. Innostus vain kasvaa sitä mukaa kun säästöjä alkaa kertyä enemmän kasaan.

Käteiset säästöpossuun. Tässäpä muuten ehkä tuorein oma säästövinkkini, joka on osoittautunut varsin tehokkaaksi. Koko homma lähti itseasiassa siitä kun keväällä ja kesällä nostin euroja reissuille, jotka sitten jostain ihmeen syystä ”unohtuivat” lompakkooni, kunnes loppukesästä kaivelin kukkarosta useita kymppejä. Käytin näitä ruokaostosten maksamiseen ja sitten vaihtorahat jemmaan aina säästölippaaseen. Nykyään käteistä pyörittelee käsissään niin harvoin, että olen kokenut tämän melko helpoksi keinoksi saada rahaa sivuun. Nostaa silloin tällöin setelin ostoksiin ja loput sitten lippaaseen. Itse en ainakaan mielellään maksa mitään käteisellä, joten eipä sieltä lipastosta tule koskaan mitään otettuakaan. Tavoitteena olisi saada muutamia satasia kokoon säästölippaaseen ja viedä sitten talletusautomaatin kautta tilille. Tämä ei liity suoranaisesti säästämiseen, mutta äitiyslomalla kauppasin aika paljon turhaa tavaraa kaapeista Facebook-kirppiksillä. Myös tällöin hillosin saadut myyntihilut säästöpossuun ja taisin muutaman kuukauden aikana saada kerrytettyä näistä useita satasia ja niillä ostinkin sitten pojalle kaikenlaisia vauvantarvikkeita.

Jos sinulla on asuntolainaa, voit säädellä lainan summaa. En tosin tiedä onko tätä joustopalvelua kaikissa pankeissa? Lainan lyhennyssummaa voi siis muuttaa haluamakseen, korot on kuitenkin aina maksettava. Kaikkiaan lyhennyksistä voi ainakin meillä joustaa 10% lainan summasta. Tämä siis meinaa, että jos tulee akuuttia menoa, voi lyhennyksen summaa säätää pienemmäksi, jolloin jää rahaa säästöön. Ennemmin tietysti jemmailen tuota joustovaraa niiden pahojen päivien varalle, mutta toinen vaihtoehto on tietysti huijata itseään säätämällä lyhennyksen esimerkiksi 100€ suuremmaksi ja myöhemmin maksaa pari kuukautta pienempää. Säästöä jokatapauksessa kumpaankin suuntaan, omaan pussiisihan lyhennyksetkin menevät, eivät tosin niin helposti realisoitaviksi säästöiksi.

Jos tarkoitus on säästää, älä lähde kauppoihin kiertelemään. Okei, tämä on aika klisee, mutta toimii oikeasti! Itse sain shoppailun aikoinaan katkaistua juuri sillä, etten enää lähtenyt kiertelemään töiden jälkeen Zaraa ja muita vaatekauppoja. Jotenkin itsestään vähensin myös nettikauppojen selailua ja jotenkin pikkuhiljaa shoppailuinto vain väistyi niiden oikeasti turhien hankintojen osalta. Nykyään harkitsen yleensä muutamaan otteeseen uutta ostaessa, että tarvitsenko tätä ihan oikeasti? Ja loppupeleissä olenkin päätynyt ostamaan niitä juttuja, jotka tosiaan ovat jääneet vuosikausiksi kovaan käyttöön. Tilanteet, joissa sallin itselleni kunnon shoppailun, on matkoilla, jolloin olen säästänyt juuri sitä tarkoitusta varten. Olen kuitenkin huomannut, että myös tällöin harkitsen nykyään todella tarkkaan ja harvemmin ostan mitään todella turhaa.

Ja loppuun: Kun olet säästämisen jälkeen jättänyt tilillesi sen tietyn summan, jolla pitää selviytyä kaikista kuukauden kuluista, voit heräteostosta tuumeillessasi miettiä, kuinka monen päivän ruoat saisit samalla summalla ostettua? Itse en yksinkertaisesti jätä tilille ”shoppailuvaraa”, vaan siirrän sen osuuden heti alkuun säästöön. Näin rahaa ei ole budjetoitu alunperinkään mihinkään ylimääräiseen. Joustovaraa jätän toki aina, koska aina ilmestyy jostain lasku tai ylimääräinen meno, jota et muistanut tai johon et ollut varautunut.

Ja ps. Ei elämä saa kuitenkaan olla pelkkää säästämistä. Itsensä palkitseminen ja hemmottelu on täysin sallittua silloin tällöin! Esimerkiksi herkkusmoothie tai omenapiirakan pala viikossa pitää arjen mielekkäänä 😉 Panosta siis myös niihin pieniin juttuihin, jotka tekevät sinut iloiseksi.

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Sometyöläiset = tyhjäpäisiä bimboja?

Ette varmasti ole voineet lähipäivinä välttyä keskustelusta viime viikon EVS-ohjelman aiheuttamasta kohusta. Puhun siis tietysti tästä ehkä jo kyllästymiseen asti jauhetusta Sieppi vs Veitola casesta. Kyllä, myös minä kirjauduin loppuviikosta Katsomoon kyyläämään tuon jakson ja lopputulos oli myös omalla kohdallani melko järkyttynyt, vaikka mielipiteet asiasta jakautuvatkin aika vahvasti kahtia. Itselläni ei ole ollut sen kummempia mielipiteitä niin Sara Siepistä kuin Maria Veitolastakaan, mutta tämän jupakan myötä asetun kyllä aivan sataprosenttisesti Saran puolelle.

Mikä tässä koko sotkussa sitten eniten ärsytti?

 

a) Se kuinka haastattelija, eli tässä tapauksessa Veitola tuo ripityksen omaisesti esille omaa kantaansa feminismistä. Omasta mielestäni tämä meni jo todella ohi aiheen. Kaikille on varmasti tullut matkan varrella selville Marian suhtautuminen feminismiin, mutta oliko haastattelun pointti tämä ja hänen mielipiteensä..? Kyllä, olen myös itse feministi, mutta silti postaan someen silloin tällöin reissuilta esimerkiksi bikinikuvia. Samoin ”esittelen itseäni” päivittäin somessa. Tekeekö tämä minusta sopimattoman feministiksi? Sitten taas toisaalta: Onko hyvän feminismin mukaista talloa alas muita naisia, jotka ovat onnistuneet rakentamaan itselleen ison ja toimivan brändin, kuten tässä tapauksessa Sara someammattilaisena? Eikö tämmöisistä asioista nimenomaan pitäisi tsempata muita naisia, eikä tuoda heitä alas ja yrittää saada näyttämään tyhjäpäiseltä bimbolta? Mielestäni todellista anti-feminismiä. Itse ainakin pyrin täysillä kunnioittamaan ja tukemaan muita naisia. Myös heitä, jotka ovat onnistuneet luomaan itse jotain urallaan ja sen ohella kestämään kaiken paskan, mitä media ja julkisuus tuo mukanaan.

b) Sosiaalinen media työnä = PÖH, ei se mitään työtä ole! Itsekin olen kohta kymmenen vuotta tehnyt enemmän tai vähemmän töitä somen parissa blogini parissa ja kohtaan itsekin paljon ennakkoluuloja siitä, ettei blogiin tai someen liittyvä ”työ” voi olla oikeaa työtä. Noh, onko marjojen poimiminen työtä? Entäpä mainosten jakaminen? Taitelijan työ? Tuntuu, että oikeaa työtä saisi olla vain ne, joilla palvellaan omaa maata, säästetään ihmishenkiä tai muulla tapaa tehdään jotain todella urheaa tai fyysisesti rankkaa työtä. Tietysti kaikkia töitä tarvitaan ja kaikki työ on arvokasta. Myös se sosiaalisen median työ. Koska ala on vielä sen verran uusi, ei siitä oikein tunnuta tietävän mitään ja näinollen alaa ei myöskään ymmärretä. Vähän sama kuin tässä tapauksessa haluttiin yrittää yleistää, että Saran sometyö on sitä, että hän lavastaa itsestään someen puolialastomia kuvia sängyllä. Ja kyllä, oli se sitten Pinterest, Instagram tai naistenlehti, kiinnostaa ihmisiä kauniit kuvat ja inspiraatio. (Sorry, mutta KYLLÄ, ennemmin itse katselen feedissäni Saran lavastettua sänkykuvaa kuin Marian arkirealismi-kuvaa, joka tosin sekin varmasti oli hieman överiksi heitetty ja tätä tarkoitusta varten otettu…) Se on kuitenkin vain se pieni murto-osa, joka näkyy ulospäin. Aivan yhtä paljon kuuluu sometyöhön suunnittelua, myyntiä, sähköpostittelua, kampanjoiden hiontaa, olla luova, keksiä uusia ideoita ja kymmentä muuta asiaa. Ennen kaikkea on tämä kaikki jatkuva prosessi. Ei ole nimittäin ihan kamalan helppo homma haalia itselleen suurta seuraajakuntaa ja sen myötä hallita myös sen tuomaa julkisuutta kaikkine oheisilmiöineen. Toki, jokainen valitsee alansa, mutta oikeuttaako se kuitenkaan paskaan kohteluun?

c) Kolmantena ärsytti ihan vain kunnioituksen puute toista kohtaan. Siis toista ihmistä. Toista naista. Pahinta tässä kaikessa oli se, kuinka Sara haastattelun alussa vielä innostuneena kehui Marian äänikirjaa 🙁 Jos jonkun mielestä toiselle henkilölle vittuilu ja kuittailu suorassa lähetyksessä on sen tärkeämpää työtä kun somekuvien lavastaminen, eletään kyllä melko sairaassa maailmassa.

Mikä tässä oli sitten opetus? Ihmiset arvostelevat helposti sitä, mistä eivät tiedä tai mitä eivät ymmärrä. Ensinnäkin, mielestäni toisen työn arvosteleminen on todella lapsellista ja tässä tapauksessa myös epäammattimaista. Oman näkemykseni mukaan koko jupakka kertoi enemmän haastattelijasta ja hänen ennakkoasenteistaan, kuin mitä se kertoi Sarasta ja hänen työstään sosiaalisessa mediassa. JOS haastattelu olisi toteutettu oikean etiikan mukaisestu ja luotu mukava luottamussuhde haastateltavan ja haastettelijan välille, olisi kenties voitu saada kauhusta kankeasta Sarastakin enemmän ajatuksia ulos aiheesta. Tällöin monelle olisi varmasti tullut esille uusia seikkoja siitä, millaista sometyö oikeasti on. Harmi vaan koen, ettei tähän kuitenkaan annettu reilua mahdollisuutta. Itselleni jäi koko hommasta lähinnä mielikuva, että ajatus tämän takana oli saada toinen tarkoituksella niin jäihin, ettei normaali argumentointi puhuttavasta aiheesta enää ollut mahdollista. Voin hyvin kuvitella, että olisin itsekin jäätynyt aivan samalla tavalla ja alkanut höpötellä joutavia.

 

Herättikö tämä teissä ajatuksia?

 

Osa kuvista Jutta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 11 kommenttia.

Iso palkka ja rahako on oikotie onneen?

Hyvä ystäväni Jutta kirjoitti jokunen aika takaperin todella hyvän blogipostauksen aiheesta ”Kuinka paljon palkkaa on tarpeeksi?”. Olen monesti itsekin kirjoittanut palkkaan liittyvistä aiheista ja ajattelin nyt itsekin pohtia samaista aihetta hieman eri näkökulmasta. Tuoko suurempi tilipussi oikeasti enemmän onnea, rauhaa ja mahdollisuuksia?

Itse olen vuoden sisällä elänyt suurinta tulotasoa elämässäni tähän saakka. Onhan tämä ollut todella huippua, ensinnäkin siksi, että olen saanut säästettyä enemmän, rahasta ei ole juurikaan tarvinnut stressata, eikä myöskään matkabudjeteista. Silti, en myöskään muista milloin olisin ollut yhtä stressaantunut kuin tämän vuoden aikana. Työt, blogi ja perhe-elämä. Onhan siinä melkoinen yhdistelmä yhtä jos toista. Jos miettii ”unelmatilipussin” summaa, on se itselläni ollut työelämään astumisen jälkeen ehkä noin 5000€ (brutto). Ja huh, kuinka suurelta tuo kuulosti silloin ja tottakai edelleen! Opiskeluaikoina kun haaveilin hädintuskin 2000€ bruttopalkasta noin edes aloituspalkkana. Itseasiassa joinain kuukausina yllän helpostikin lähelle tuota 5K summaa, mutta toki myös verottaja pitää huolen siitä, että mitä enemmän tienaa, sitä enemmän myös maksaa veroja. Eikä tämä tietysti mitään, olen ollut aina ahkera viilaamaan veroprosenttiani jopa yläkanttiin ja aina jos verotus ärsyttää, yritän miettiä mitä hyviä asioita noille rahoilla katetaan meidän suomalaisten turvaksi.

Olen aina ollut tietyllä tavalla bisnesorientoitunut sillä tavalla, että haluan tehdä rahaa. Oli se sitten työpaikalleni tai itselleni. En kuitenkaan siksi, että rikastuisin tai olisin ahne, vaan lähinnä siksi, että minulla olisi mahdollisuus tasapainona työlle toteuttaa niitä asioita henkilökohtaisen elämän saralla, joista haaveilen. Eli, noh.. Matkustaa. Ja lisäksi siihen, ettei ruokakaupassa tarvitse laskeskella ostoskorin summaa ja miettiä, että riittävätkö rahat. Sen olen kuitenkin huomannut, että siinä missä tulotaso nousee, nousee myös stressitaso. Ja tämähän on taas kaikilta osin huono juttu. Pidän ilman muuta työstäni, jossa on hurjasti hyviä puolia. Kuten edellisessä työaiheisessa postauksessani kirjoitin, löytyy kuitenkin jokaisessa työssä ne kolikon kääntöpuolet. Omassa työssäni koen stressaavaksi esimerkiksi sen, että valtaosa työstäni on semmoista, jota kollegani eivät ”osaa” tehdä. Tiedättekö kun pienessä organisaatiossa jokainen on tavallaan sen oman osa-alueensa asiantuntija. Kun ei ole tuuraajaa, odottavat ne hommat sinua loman tai sairasteluiden jälkeen. Tunne siitä, että olet tietyllä tavalla ”korvaamaton” on todella stressaavaa. Vähän sama kun yrittäjänä varmasti kokee. Tietysti tässä vaikuttaa luonnekin. Itseni kaltaiset perfektionistit ovat helposti stressaantuvia, varsinkin silloin kun asiat eivät mene juuri niin kun on ajatellut.

Usein sanotaan, että tulojen noustessa myös kulut nousevat. Olen jossain määrin tässä samaa mieltä ja sitten taas en. Onhan se totta, että korkeatuloinen ottaa useammin suuremman asuntolainan kuin pienituloinen, omistaa kalliimman auton ja myös ostaa hintavampia hyödykkeitä. Eli siinä suhteessa väittämä varmasti yleisimmin pitää paikkansa. Itse koen, että asumiskuluni ovat pysyneet aikalailla samoissa, samoin muut kulut, mutta suurentuneet kulut liittyvätkin sitten säästämiseen ja matkailuun. Kun tienaa enemmän, on myös varaa säästää enemmän ja käyttää enemmän rahaa harrastuksiin ja mieleisiin asioihin.

Jos mietin omaa kulutuskäyttäytymistäni esimerkiksi kymmenen vuotta taaksepäin, kulutin aivan huomattavasti enemmän rahaa esimerkiksi vaatteisiin ja kaikenlaiseen turhaan hömppään. Toki, silloin elinkin enemmän juuri ”kädestä suuhun” ja mietti, että mitäs ihmettä kun ei taaskaan jäänyt rahaa palkasta säästöön. Ostin paljon halpoja kertakäyttövaatteita, tein heräteostoksia ja muuta, joka pitkällä aikavälillä on silkkaa rahanhukkaa. Verrattuna tilanteeseen viimeisiltä vuosilta, joiden aikana olen päinvastoin keskittynyt tekemään kesäviä hankintoja. Kalliimpia kylläkin, mutta niitä, jotka kestävät käyttöä vuosikausia. Ja mihin tämä on johtanut? Ostan vaatteita tai ylinpäänsä mitään huomattavasti harvemmin! Pitkässä juoksussa tämä taas on juurikin pienentänyt niitä menoja. Kääntöpuoli taas on se, että pienituloiselle opiskelijalle voi olla hankalampi prosessi alkaa kerryttämään sitä kestävää vaatekaappia. Jos tarvitsee uuden neulepaidan, ei se parinsadan euron vaatekappale ehkä tule taloudellisesti kuuloonkaan, vaan parinkympin tekokuituversio on yleensä se, mille budjetti antaa periksi.

Asia, joka minussa kuitenkin eniten on muuttunut, on suhteeni materiaan. Toki olen edelleen se merkkilaukuista innostuva Iines, jonka silmät säihkyvät niinä harvoina kertoina kerran – pari vuodessa kun lähden jossain reissussa shoppailemaan. Se on kivaa, tottakai, mutta voisin helposti elää ilmankin uusia tavaroita. Oikeastaan nykyään jopa ahdistaa ajatus siitä, että ostaisi viikottain jotain turhaa tavaraa vain siksi, että saisi siitä sen hetken kestävän hyvän olon tunteen. Itselleni tavara ei enää tuo sitä samanlaista iloa kuin nuorena. Ennemmin iloitsen niistä aineettomista asioista tai jos mennään materiaan, niin esimerkiksi neulomastani villapaidasta, jonka saan valmiiksi viikkojen työn jälkeen.

Voisin helpostikin elää leppoisempaa elämää huomattavasti pienemmällä palkalla. Matkustellen, hengaillen, joogaten, lapsukaisen kanssa kanssa aikaa viettäen ja blogia kirjoitellen. Tällä hetkellä voin sanoa, että se olisi se suurin unelmani. Ja ei, raha ei tuo onnea. Mutta turvaa ja mielenrauhaa se tuo. Mutta sitten taas kun puntaroi vaativaa työtä, pitkiä päiviä ja työn tuomaa stressiä, onko tuo mielenrauha sen arvoista? Olen tottakai onnellinen säännöllisestä työstä, loistavasta työpaikasta, mutta moni usein ajattelee, että iso palkka on tietyllä tavalla tie onneen. Sehän siinä onkin, kun usein siinä kohdin luopuu jostain muusta asiasta, kuten esimerkiksi vapaa-ajastaan. Tällä hetkellä olenkin siinä pisteessä, että olen jo jonkin aikaa haaveillut tietynlaisesta irtiotosta. Stressittömästä elämästä. Vapaudesta. Siitä, että voisin tehdä töitäni esimerkiksi maapallon toiselta puolelta ja samalla viettää päivät rakkaimpieni kanssa. Ottaa hetki paussia arjen rutiineista, siitä samasta vanhasta, joka rullaa eteenpäin identtisenä päivästä toiseen. Edes hetkeksi. Onnea minulle taas tuo perhe, tietynlainen vapaus, itseni toteuttaminen ja se, etten ole kahlittuna yhdeksästä viiteen – oravanpyörään. Että voin tehdä työni vaikka pyjamassa jos on paska päivä tai viettää toimistopäivää ystäväni kanssa esimerkiksi kahvilassa, jos siltä tuntuu.

 

Mitä mieltä? Tuoko raha onnea vai enemmänkin mielenrauhaa?

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.