Kesähöpinöitä

Aivan käsittämätöntä että vasta ihan äsken huutelin täällä kuinka mennään jo melkein toukokuussa ja nyt taas tulen ihmettelemään kuinka mennään jo ylihuomenna kesäkuussa! Muistelin juuri yksi päivä kuinka kesäloma oli lapsena koko vuoden kohokohta ja millainen se tunne oli koulun kevätjuhlassa, kun tiesi että saa lomailla ihan koko kesän. Onnistuisipa moinen vielä näin isona tyttönäkin 😀 
Aika menee kyllä nykyään niin nopeasti. Tai no ainakin kevät siinä kesää odotellessa ja ylinpäänsä kesä sitä itse kesää odotellessa. Sehän nyt on aina ohi ennenkö ehtii edes huomata! Siksi täytyisi jo toukokuusta alkaen nauttia jokaisesta kesäpäivästä ja pyrkiä tekemään niitä juttuja pois alta, joita koko talven suunnittelee tekevänsä ”sitten ensi kesänä”. Talvet nyt vielä toistaiseksi tuntuvat silti kestävän aina ikuisuuden. Muutenkin tuntuu jotenkin että mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin aika ylinpäänsä menee.

Itselläni yksi kesän to do-jutuista on ehdottomasti syödä ihan pirusti marjoja! Vaikkei vielä kotimaista olekaan tarjolla, on kauppoihin tullut jo ihan kivasti ulkomaisia marjoja. Kesä ja marjat on kyllä aivan parhautta. Pensasmustikoita olen ostanut jo muutamaan otteeseen ja viime viikonloppuna karhunvatukoitakin. Olen tehnyt niistä kreikkalaisen jugun, banaanin ja cashewpähkinöiden kanssa ehkä parhainta juguherkkua ikinä!!! 
Pakko käydä tänään hakemassa lisää pensasmustikoita ja karhunvatukoita, vaikka hintavia nyt ovatkin, nämä kuvat eivät nimittäin ainakaan auttaneet tuohon herkkujugun himooni 😀 En malta odottaa että pääsee ostamaan vielä kirsikoita ja kotimaisia marjoja. Täytyy miettiä jos tänä vuonna jaksaisi pakastaa esimerkiksi mansikoita kun on pakkasessa enemmän tilaa viime vuoteen verrattuna.

Instagramissa olenkin joskus hehkuttanut, mutta hehkutetaan vielä tänne! Meidän naapuriin on keväällä nimittäin avannut uusi sushipaikka Käpylän majakka täällä Käpylässä Joukolantiellä, josta ollaan muutaman kerran käyty sushihimoissamme hakemassa kotiin herkkuja. Moniin muihin Helsingin sushipaikkoihin verrattuna ehdottomasti paljon parempi ja toinen paikan pyörittäjistä on itse asiassa oikea sushikokki. Tiskissä on aina tarjolla irtosushia, josta saa koota oman lajitelman mukaan nälän ja sen hetkisen sushihimon mukaan. Aivan parasta! Suosittelen lämpimästi testaamaan 🙂

Meillä on ollut pientä harmitusta viime päivät. Bixu kävi eilen nimittäin leikkauksessa uusiutuneiden nisäkasvainten vuoksi ja nyt meillä ollaan toipilasta. Todella reippaasti Bixu kuitenkin on toipunut, huomattavasti paremmin kuin viime leikkauksen jälkeen. Nyt vaan parannellaan pientä toipilasta, että päästään pikaisesti takaisin taas normileikkeihin!
Nyt kuitekin aurinkoon, kivat viikonloput kaikille!

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on yksi kommentti.

Lähtötunnelmissa

Nyt alkaa olla loma jo lähenemässä, lähtö on nimittäin huomenna! Taas on odotettu lomaa se puoli vuotta ja vasta ihan pari päivää sitten tajusin, että nyt se sitten on edessä kun pääsee reiluksi viikoksi vaan makoilemaan 😉

Käytin koko eilisillan pakkaamiseen ja edelleen jäi kesken koko homma. Itselläni on tapana pakata aina paria päivää ennen eka versio, josta sitten ainakin kerran tai toistamiseen nukutun yön jälkeen karsin kaikkea turhaa pois. Portugaliin on luvattu nyt viikonlopuksi jotain helleaaltoa, mutta pakko myöntää että Euroopan kohteet (varsinkin näin vasta kesän kynnyksellä) ovat itselleni täysi mysteeri, joten tuon pukeutumusjutun kanssa on pitänyt aikalailla tukeutua poikkiksen neuvoihin. Kai Kalifornian syyssää toimii aika hyvänä oljennuorana vaatetukseenkin, vaikka päivisin olisikin kovin lämmin, niin putoaa lämpötila illalla sitten viileäksi.

Pääasia koko jutussa on nyt ensisijaisesti varmaan edes päästä koko reissuun, koska meidän lentomme tosiaan eilen sitten kaikesta huolimatta peruttiin sen lakon vuoksi, mutta lentoyhtiö ystävällisesti soitti meille ja järkkäsi korvaavan reitin! Toivotaan että päästään sinne perhanan perille sitten loppujen lopuksi! 😀

Tänään on muuten hiusten suhteen päätöksen paikka. Olin jo tilannut Rapunzelilta uudet vaaleammat teipit, tarkoituksena iskeä ne tänään kampaajalla päähän. Työkaverit saivat kuitenkin ylipuhuttua ei:n pidennyksille ainakin nyt toistaiseksi, joten kiikutin ne eilen sitten takaisin postiin haha!

Oma tyvi on tällä hetkellä todella tumma ja mm. otsiksessa näkyy vielä jotain vanhaa balayageraitaa, joka tosin on jo vähän kellastunut. Mitään ihan dramaattisen kauheaahan tässä omassa tukassa nyt ei kuitenkaan tällä hetkellä ole, mutta taidan silti antaa sille Olaplexille ja raidoille mahdollisuuden näin kesän kynnyksellä. Otsiskin on noin yleisesti ottaen ollut ihan kiva, mutta nyt taidan antaa sen vain kasvaa pois.. Näin käy mulle aina kun päädyn otsikseen; se on kiva hetken, muttei sitä kyllä sitten enää ylläpitäisi kauempaa leikkaamalla säännöllisesti.

Rapunzelille on muuten tullut jotain uusia klipsipidennyksiä, nimittäin tuommoista 35cm Hollywood Volumea (tuote täällä), joka on siis yksi klipsipätkä jolla saa nopeasti volumia tukkaan ”pitkänä polkkana”. Tuo ainakin houkuttelisi jossain vaiheessa jos tällä omalla tukalla jatkan! En ole itseasiassa ikinä kokeillut klipsejä, mutta kuulemani mukaan kiinnitys on aivan idiootinhelppoa, varsinkin tässä tapauksessa kun on vain yksi ainut osio, joten voisi tulla kyseeseen myös itselleni esimerkiksi tuossa sävyssä #18! Tällä tulisi varmasti nimenomaan luonnollinen lisä tukkaan 🙂

No mutta, pyrin postailemaan reissusta ainakin iPadillä juttua! Eli palataan 🙂

Sisältää kaupallisen linkin.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 10 kommenttia.

Beating monday

Tämä postaus voisi helposti alkaa sillä kuinka maanantai on päivänä kerta toisensa jälkeen turha päivä tai kuinka väsyttää, mutta enpäs lähde tällä kertaa sille tielle! Pakko myöntää, että tässä parin kuukauden ajan maanantait ovat syystä tai toisesta olleet jotenkin erityisen raskaita, eikä asiaa tosiaankaan paranna nämä arkipyhät (jotka tosin ovat todella tervetulleita aina :D) jotka pistävät arkirytmit aivan sekaisin. Jotenkin tuntuu, että viikonlopusta toipuminen kestää sinne viikon puoliväliin saakka, mutta siihen on nyt kesän kynnyksellä saatava muutos!
Lähdin tänään aikaisemmin töistä että ehtisin puuhailla kotona juttuja
ja kieltämättä vähän myös tuon kelin vuoksi, huomisesta eteenpäin kun ei
tosiaan ainakaan Helsingissä juhlita säiden suhteen jos noihin iPhonen
säihin on luottamista. Onneksi kuitenkin torstaina alkaa loma!!! Olen
huomannut, että mitä enemmän välttelee alkuviikosta laiskistumista, sitä
paremmin saa yleensä viikon käyntiin. Tiedättekö sen jos skippaa
maanantaisalit vedoten väsymykseen ja sitten kynnys raahautua salille
tiistaina tai keskiviikkona on entistä korkeampi ja toivoo jo että olisi
maanantaina jaksanut. Näin ainakin mulla 😀 
Liikunnasta saa kuitenkin
niin paljon energiaa, ettei se ole kyllä koskaan huono vaihtoehto
aloittaa viikkoa tai päättää päivää tai kuinka vain. Kävin töiden
jälkeen juoksemassa Bixun kanssa tunnin lenkin auringossa
Arabianrannassa ja tekemässä vielä perään salilla selkätreenit. Postin
kautta kantamassa kotiin paketteja ja suihkuun. Mikä fiilis huomata että
on saanut kaikki päivän velvollisuudet ruokakauppaa myöten hoidettua
kello 18:00 mennessä! Ihan mieletöntä miten pienet jutut, kuten lenkki,
kasvonaamio ja muut pienet itsensä hellimiset voivat tuoda niin paljon
energiaa silmät ristissä alkaneeseen päivään. Täytyy muistaa nämä jutut
sitten seuraavan kerran kun valittelen sitä maanantaita 😉

Lortailin suihkussa naamion ja kuorintapurkin kanssa, löysin nimittäin
kaapista tuommoiset Yves Rocherin Slimming detox-tuotteet, jotka olin
unohtanut. Lähtevät käyttöön samantien. Tuo geeli lupaa kiinteyttää ihoa aamuin-illoin levitettynä. Löytyy Yvesiltä edelleen näköjään täältä. Olen ihan tosissaan yrittänyt skarpata sen ihonkuorinnan kanssa ja itseasissa kokeillut kaverilta paria eri hedelmähappokuorintaa kasvoille. Aivan mielettömän ihanaa! Kasvot ovat kuorinnan jälkeen todella hehkuvat ja iho sileä. Täytyy ehkä tilailla ihan oma purkki heti loman jälkeen ja vinkkailla sitten teille myös 😉

Ja hei! Shoppailujuttuja! Tajusin pari viikkoa sitten, ettei kaapista tällä hetkellä löydy oikeastaan muuta kun farkkushortseja ja tilasin parit lököshortsit kesäksi H&M:ltä. Nuo mustat hapsushortist vähän siistimmiksi ja nuo collegeshortsit tottakai niiden joka päivä käytössä olevien collarihousujen korvikkeeksi helteille!! 😀
Ette arvaa muuten kuka on tällä hetkellä ”pienessä” kynsilakkahurmiossa… Posti toi testiin aivan parhaita Avonin uutuuslakkoja ja en vaan kestä noita sävyjä. Aivan ihania! Nämä lähtevät kokeiluun asap! (Tosin valkoisella mattalakalla ehdinkin juuri jo lakkailla hihi)

Semmoista pölinää näin viikon alkajaisiksi! Toivottavasti myös moni teistä pääsi tänään nauttimaan tuosta kevätauringosta. En vain vieläkään usko että mennään jo toukokuussa 🙂
Sisältää kaupallisen linkin. Osa tuotteista saatu blogin kautta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Hiuskriisi vol 164579823798

Hyvää huomenta! Mitäs teidän vappuun kuuluu? 
Käytiin eilen Tommin kanssa piipahtamassa Kaivarissa moikkaamassa tuttuja ja tultiin illaksi sitten kotiin leipomaan pizzaa. Jos en ehdi saamaan jotain tappoflunssaa ennen ensi viikon lomaa, niin on jo ihme. Kävin keskiviikkona tulijoogassa, jossa hikoilin varmaan litrakaupalla 90min ajan 39c kuumuudessa, josta hilputtelin kotiin litimärkänä täydessä vesi- ja räntäsateessa. Eilen taas ei ollut vaatetus näköjään aivan kohdallaan tuommoiseen ulkona köröttämiseen, joten saa nähdä iskeekö flunssa kun on tullut paleltua kertakaikkiaan kuukauden edestä lähipäivinä. Olisi ilmeisesti pitänyt pistää varmuuden vuoksi vielä toppatakki päälle 😀
Te tiedätte tämän mun jo vuosikausia jatkuneen ristiriitaisen suhteen jojokompleksin liittyen blondiin tukkaan ja yleisesti non-stop hiuskriisiin? Se ei nimittäin tule loppumaan todennäköisesti ikinä. En edes muista kuinka monta vuotta taaksepäin aloitin sen ”kasvatan oman tukan esiin”-tavoitteen, siitä on varmaan ainakin kolme tai neljä vuotta.. Aina repsahdan! En muista tosin milloin olisin ollut näin hyvässä vaiheessa tämän kasvatuksen kanssa, mutta ette arvaa.. Sitten tulee peliin se vanha ”kalpeuskompleksi” kun näin talvisin ja keväisin voi itseään verrata lähinnä lakanaan. Olen tullut siihen tulokseen, että kai se on vain myönnettävä ettei minulle vain sovi tumma tukka! Selailin alkuviikosta läppäriltä jotain aivan ikivanhoja kuvia ja tulin muutenkin siihen tulokseen, että hemmetti soikoon, tukka saisi luvan kasvaa nopeampaa vauhtia! Iski järkyttävä hiusmasis kun tajusin ettei tukka ole ollut varmasti kymmeneen vuoteen näin lyhyt kun nyt. Yäk!

Olen sanonut tämän varmaan tuhat kertaa, mutta jauhetaan vielä vähän lisää! Olin ennen niin vannoutunut sen leijonanharja-pöhötukan kanssa, ettei ilman isoa tukkaa voinut lähteä oikeastaan minnekään. Silti jaksoin aina jurnuttaa sitä kuinka tukka on huonossa kunnossa tai ohut tai sitä tai tuota, mitä nyt milloinkin. Voin kertoa etten ole vielä ikinä käynyt läpi samanlaista hiuskriisiä kun viimeisen vuoden aikana kun oikeasti yli puolet hiuksista ovat tippuneet jonkun hormonimyrskyn seurauksena päästä ja kasvaneet sitten uudelleen takaisin. Nythän suurin osa tukastani on semmoista 13cm mittaista, jota ei oikein vähennä myöskään tämä värikriiseily. Kukaan muu ei varmaan olisi edes huomannut koko tätä hiusrumbaani ellen niin kovasti olisi itse siitä jauhanut, mutta viimeistään vuoden päästä on parempi tilanne kun koko tukka on kunnolla kokopitkä! Tämä on yksi syy siihen miksen vain yksinkertaisesti ole jaksanut pitkään aikaan napsia blogiin asukuviakaan, kun on jatkuvasti päällä tämä kriisi tukan kanssa, vaikkei nyt enää tosin mistään varsinaisesta kriisistä voida puhua, mutta siltikin. Aivan kamalaa! Olisi niin paljon helpompi olla mies, ettei tarvitsisi jatkuvasti harmitella päätään puhki aivan typeriä juttuja.
Pointti oli se, että vasta ”oikean” kriisin jälkeen on tajunnut kuinka pinnallista jurnutusta on tullut ennen harrastettua hiusten suhteen. Eikä nyt sillä, että hiukset todellakaan olisivat koko elämä, mutta ovathan ne naisille suuressa roolissa ja voin kertoa että ainakin itselleni nämä kuluneen vuoden hiusongelmat ovat varmaan rankimpia juttuja tässä muutaman vuoden sisään. Samalla jotenkin raivostuttaa miten voimakkaasti elimistö reagoi e-pillereihin sun muihin hormonivalmisteisiin, että lopetus tai hormonivaihtelut voivat saada aikaan näinkin voimakkaita reaktioita, siltikin niitä määrätään vaivaan kun vaivaan kun karkkia vain. Toki niitä reaktioita voivat laukaista muutkin asiat kun nuo, mutta siltikin.. Olen alkanut epäilemään itselläni jotain alttiutta veritulppaan, niin omituisia pyörtymiskohtauksia sain ennen, jotka katosivat tuosta vain heti kun lopetin nuo valmisteet. Creepy!

Kai tässä olisi suuremmat ongelmat kyseessä, jossei uutta tukkaa kasvaisi ollenkaan, koska toki nyt kasvaa kivaa vauhtia ja todella vahvana. Kai tämä kriiseily on niin juurtunut minuun. Silloin kun ei kriiseillä tukan kunnosta, niin ainakin siitä väristä sitten! Ja juuri nyt kun ehdin luvata etten enää vaalenna tukkaa, niin tulee sitten Suomeen se Olaplex, joka lupaa vaalentaa hiusta ilman täystuhoa. Ensi viikolla nimittäin kampaaja ja tässä reilun kuukauden pähkäilyn jälkeen olen päättänyt antaa viimeisen mahdollisuuden sille blondille! Jossei tukka tunnu pysyvän edes tuon Olaplex-blondin jälkeen paremmassa kunnossa aiempaan blondiin, niin lupaan antaa pelin periksi 😀
Oli pakko päästä purkamaan ajatuksia tästä hiusjutusta, joka nyt vaan piinaa. Toivottavasti tuo ensi viikon kampaaja ja (mahdollinen, lakosta riippuva :D) tuleva Portugalin reissu aurinkoineen vähän auttavat tätä kriiseilyä!! Muutenkin tullut taas kova himo pitkään tukkaan ja todennäköisesti testailen viimeistään kesällä sitä Mago-pidennystä, jee!

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 14 kommenttia.

Höpöhöpöjuttuja

Lauantai! Ja aurinko! Kävelin eilen töistä kotiin 5km ja pitäisi ottaa työmatkaliikkuminen muutenkin vähän aktiivisemmin tavaksi. Olen yrittänyt metsästää itselleni netistä polkupyörää jo useamman viikon, muttei käytetyistä ainakaan ole vielä löytynyt potenitaalista. Jos teillä jollakulla on nurkissa pyörimässä naisten polkupyörää josta haluaisitte eroon, niin laittakaa viestiä! Uskokaa tai älkää, mutten ole tämän kohta neljän Helsinki-vuoden aikana ajanut täällä vielä kertaakaan pyörällä 😀 Olisi ehkä aikakin, pyöräily on kesällä nimittäin hauskaa ja kun pääsee aikalailla samassa ajassa bussin kanssa, niin ei voi oikeastaan muuta kun voittaa, heheh.

Tein taas kerran erään löydön omasta kylppärin kaapista joku aika sitten. Joskus aikaa ennen kuivashampoobuumia viitisen vuotta sitten kului omaan tukkaan hiuspuuteria aika kiitettävästi, sillä kun saa taltutettua mainiosti pyörteet ja kohotettua tyveä, ainut huono juttu on ehkä lähmäisyys joka täytyy pestä tehokkaalla shampoolla pois tukasta. Omat hiuspuuterini olivat lojuneet käyttämättöminä kaapissa useamman vuoden kunnes korkkasin nyt uudelleen tuon Lanzan käyttöön. Aivan paras! Täytyy ottaa nämä taas aktiivisempaan käyttöön, olin jo aivan ehtinyt unohtaa kuinka hyvin näillä saa rakennettä lättänään tukkaan.

Nyt eletään muutenkin ihmeellisiä aikoja… Päädyin nimittäin toissapäivänä repimään kaikki teippipidennykset irti tukasta. Ja nämä pari päivää ilman pidennyksiä ovat pisin aika jota olen ollut omalla tukalla siis useaan vuoteen! Aivan älytöntä. En muutenkaan muista milloin olisin viimeksi ollut näin tummatukkaisena tai ”omalla värillä”. Parin viikon kuluttua olisi tarkoitus vissiin pistää Olaplex pauhaamaan ja vähän vaalentaa kesäksi. (uups!)

Vaikkei siinä Rapunzelin tukassa itsessään mitään vikaa laadullisesti ollutkaan, oli nuo teipit koko tämän muutaman kuukauden aikalailla väliaikainen ratkaisu sillä aikaa kun kasvattaa omaa tukkaa tai keksii muuta hauskaa. Muutama vuosi taukoa teipeistä, enkä nyt jälkeenpäin kyllä ihmettele miksi, en vain ikinä totu niihin ja ärsyttävin juttu ikinä on se kuin teippiosiot menevät ”palkeiksi”. Saa nähdä testailenko sitä Mago-pidennystä jossain vaiheessa, mutta tällä hetkellä on niin vapauttava olo päästä noista teipeistä eroon! Tämänkin vuoksi tulevat nuo hiuspuuterit varmasti tarpeeseen 😀

Nuo tilaamani Niken verkkarit ovat olleet muuten yllättäen jokapäiväisessä käytössä sen jälkeen kun paketti kannettiin kotiin. Omani tilasin Nellyn -30% alesta josta loppuivat jo ajat sitten, mutta näitä löytyy esimerkiksi Zalandolta täältä. Parasta näissä on se, että ovat tyköistuvat ja siistit, mutta silti rennot! Itseltäni löytyy noiden uusien mustien lisäksi myös ne vanhat harmaat 🙂

Mietin miksi näytän niin oudolle, mutta hoksasin sen johtuvan siitä ettei alaripsissä ole ripsiväriä! Outoa miten pienetkin asiat vaikuttavat 😀

Meidän Portugalin reissuu alkaa muuten olla pari viikkoa aikaa ja tällä hetkellä stressaa lähinnä TAP:in mahdollinen lentäjien lakko meidän menolennon ajankohtana. ”jee”, saa nähdä päästäänkö koko reissuun. En kyllä ala jos kesän ainut lomaviikko menee mönkään lakkoilun vuoksi!! Onneksi tässä nyt on vielä aikaa. 
Että semmoista! Lähden pikkuhiljaa pihaan paistattelemaan auringossa. Välipäivityksenä siihen spirulina- ja chlorellakuuriin, niin jo nyt olen huomannut että naamaan on ilmestynyt hulluna pisamia vaikken ole oikeastaan vielä aurinkoa ottanutkaan. Voi tietysti olla aivan sattumaa, niitä nyt ilmenee aina keväisin ilman sen kummempaa paahtamista, mutta olenpa kiinnittänyt huomiota 😀
Sisältää kaupallisen linkin.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.