Julkaistu

Täältä tullaan 2021!

Hello! Joulu ja samoin myös lomat alkavat hiljalleen olla takanapäin. Ensimmäinen virallinen arkipäiväkin jo talsittu läpi (melkoisessa koomassa kylläkin :D). Samalla on iskenyt pieni haikeus luopua kaikesta lötköttelystä, syömisestä (haha) ja kotivaatteissa vietetyistä päivistä, mutta toisaalta olen jo viimeisen viikon odottanut innolla paluuta takaisin töiden ja tavallisen arjen pariin. Ja faktahan on tietty se, ettei niistä kotivaatteista luultavasti vielä arjenkaan koittaessa mihikään pääse. Itsehän olen kotivaatefani 4life, mutta joulukuun alussa, reilun puolen vuoden kotivaatehörhöilyn jälkeen tein päätöksen alkaa panostamaan edes vähän pukeutumiseen kotonakin etäpalaveeratessa ja itseasiassa tuo ”aamulla siistimmät vaatteet (tai tarkalleen paita, alaosana edelleen yleensä trikoot tai leggarit tässä teams-kulttuurissa, mihin niistä vielä muka pääsisi :D) ja vähän meikkiä”-juttu on tuntunut tosi hyvältä! Sillä linjalla jatketaan siis tänäkin vuonna. Eiköhän tämä vuoden ja arjen tahmainen startti tästä pikkuhiljaa taitu, viimeistään ensi viikolla.

Jouluna valmistui vihdoinkin ikuisuusprojekti, eli nämä sukat, jotka aloitin jo aikoja sitten Rukalla! 😀 Uudet lempparit!

Uusi vuosi tarkoittaa itselleni usein kaikenlaista käytännön säätöä ja ärsyttäviä pikkuhommia. Kuittien keräilyä ja vuoden tiliotteiden arkistointia yrityksen kirjanpitoa varten, kuvakansioiden päivittämistä uuteen vuoteen (hyvin tärkeää 😀 Muistan nykyään juuri ja juuri luoda uuden kansion kerran vuodessa) ja noin muutenkin harjoittelua siihen, ettei raapusta enää kerta toisensa jälkeen kaikkialle vuotta 2020, kuten todennäköisesti tapahtuu vielä helmikuussakin. Kaiken kaikkiaan tuntuu vuoden vaihtuminen tänä vuonna aivan erityisen hyvältä, enkä tosiaankaan ole varmasti ainut. Uuden kappaleen aloittaminen elämässä tuntuu viime vuoden jäljiltä paremmalta kuin koskaan ja tällä hetkellä on fiilikseni se, että uusi vuosi tuo tullessaan uusia mahdollisuuksia ja parempia asioita. Ja kyllä, olen valmiina ottamaan ne vastaan!

Loppuvuosi vaati monen asian suhteen paljon sulattelua, ajatuksia luopumisesta ja toiveita, sekä uskoakin siitä, että paremmat ajat ovat edessä. Vaikkei viime vuosi ollutkaan helppo (jota jaksan toistella jo tuhannen kerran) ovat päällimmäiset muistoni vuodesta näin jälkeenpäin mietittynä kuitenkin varsin positiivisia. Paljon yhdessäoloa perheen kanssa, uusia haasteita opintojen, sekä töiden suhteen, luontoseikkailuja, ikimuistoisia reissuja ja koettelemuksia, jotka lopulta vahvistivat.

Joululoma noin yleisesti meni paljolti kotona. Uusilla joululahjaleluilla leikkiessä, neuloessa ja kaikenlaista pientä puuhaillessa. Leivottiinpa pipareitakin useaankin otteeseen. Ainiin ja sainpa vihdoinkin jopa lähes päätökseen yläkerran ikuisuusprojektini! Vaihdoin nimittäin yläkerran järjestystä vihdoinkin järkevämpään, lajittelin kaikki sälät säilytyslaatikoihin ja järkkäsinpä itselleni vihdoinkin sen kunnon työnurkkauksen, jonka mukamas jo laitoin kuntoon vuosi sitten 😀 Nyt järjestelin sen kuitenkin uuteen uskoon järjestyksen myötä ja kaikki alkaa olla valmista uutta työtuolia lukuunottamatta, jonka pitäisi saapua lähipäivinä. Ei siis enää (toivon mukaan) kyyryssä vietettyjä työpäiviä keittiön pöydän äärellä! Kuvia tulossa yläkerran projektista pian.

Meidän oli tarkoitus alunperin lähteä jouluksi Lappiin, asia josta olen haaveillut viimeiset neljä vuotta, mutta jouduimme lopulta perumaan reissun. Pienenä kompromissina päätin varata pienen staycationin uuden vuoden jälkeen Lappi-hengessä, koska olenhan nyt aivan täysin hurahtanut näihin Helsinki-lomiin kaiken tämän kotona kökkimisen jälkeen. Niin virkistävää! Staycation-hommia ja kokemuksia ajattelin päivitellä vähän myöhemmin.

Ja hei! Vaikka kaikki ehkä onkin kuullut hehkutusta tästä lumesta jo varmasti kyllästymiseen saakka, niin itse jaksan edelleen siitä jauhaa. Harmaan joulun ja peruuntuneen lumiloman jälkeen olin nimittäin niin onnellinen viikonloppuna lumesta! Kun ei päästy Lappiin niin Lappi tuli näköjään tavallaan tänne. Käyhän se niinkin. Toivottavasti pysyy maassa 🤍

Ihanaa uutta vuotta ja viikkoa teille!

Ja mitäs teidän joululomaan kuului?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Julkaistu

Tältä näyttää arkipäivämme poikkeusaikana

Nyt kun kotoilusta on tullut melkoista rutiinia, ajattelin postausideoita tuumaillessani, että voisi olla hauska idea tehdä tämmöinen ”arkipäivämme kotona”-postaus. Siis postaus ehkä maailman arkisimmasta aiheesta, mitä meillä tapahtuu päivisin, heh. Se, mikä ehkä itselleen on varsin itsestäänselvää arjessa ja rutiinit, jotka toistuvat samanlaisina päivittäin, ovat taas ehkä jollekulle toiselle aivan erilaisia. Vaikka arki nyt poikkeusaikana onkin hyvin erilaista ”tavalliseen” verrattuna, on meillä kuitenkin tietynlainen arkirytmi ja rutiinit, joita noudatamme päivittäin. Itse teen tällä hetkellä minimimäärän töitä (eli pelkästään blogia) ja puoliso on ainakin kesäkuuhun asti lomautettuna, joten siinäkin mielessä on tämä meille todella poikkeuksellista, koska olemme kaikki yhdessä 24/7 useita viikkoja täällä kotimaisemissa. Yleensä kun emme vietä edes lomiamme kotona, vaikka olemmekin myös normaalioloissa viikonloput ja arki-illat aina tiiviisti yhdessä.

Vaikka itse yleensä kuulun arkisin niihin, jotka heräävät aivan viimeistään seitsemältä, ellen jo kuudelta, en ole nyt herännyt aikaisin viikkokausiin. Aikaerot ovat sekoittaneet aamurytmiäni jo kohta parin kuukauden ajan, enkä ole juuri jaksanut kantaa siitä mitään stressiä. Tästä tosin ehkä johtuu myös jonkinlainen saamattomuuteni blogijuttujen suhteen; siinä vaiheessa kun nousemme koko perhe aamulla ylös, on mahdollisuus hiljaisuuteen ja kunnolliseen keskittymiseen kyllä täysin tipotiessään. Nykyään heräämme pojan kanssa viimeistään vähän ennen yhdeksää, jolloin nousemme ylös aamutoimiin. Tommi saattaa jäädä vielä hetkeksi torkkumaan. Tämän hetkisessä arjessa pidän eniten siitä, etteivät aamut ole kiireisiä (vaikkakin ajoittain hieman kaoottisia ja aina äänekkäitä :D) ja ei tarvitse lähteä mihinkään heti aamutoimien jälkeen. Tähän loppuun on pakko paljastaa, että tänään yritin laittaa kellon soimaan puoli kahdeksaksi, että olisin saanut tehdä rauhassa juttuja ja kirjanpitoon liittyviä hommia, mutten tietenkään jaksanut herätä silloin 😀 Apua! Niin ei-tyypillistä minua. Loppupeleissä heräsimme kaikki tänään siis 9.20, haha.

Viime viikolla koettiin aivan poikkeuksellinen aamu kun heräsin jo ennen muuta perhettä ja ehdin istua rauhassa kahvikupin kanssa läppärin äärellä jopa 10 minuuttia, ennenkö napero päättää herätä. Sen jälkeen kun olet noin 7 viikkoa noussut jokaikinen aamu samaan aikaan lapsen kanssa, tuntui tuo pieni hiljainen hetki melkoiselta luksukselta! Päätin, että näiden parin lipsuneen viikon jälkeen on yritettävä ottaa kiinni vanhoista rytmeistä ja aloitettava aikaisemmat aamuherätykset, jos nyt vaikka viimeistään kasiksi pääsisi sängystä ylös.

Ensimmäiset asiat, jotka teen noustuani: Laitan kahviveden kiehumaan, pesen kasvot, pissatan koiran (ja lapsen :D) ja laitan pojalle aamupalan valmiiksi piirrettyjen kera. Itse juon samalla kahvia ja syön aamupalan yleensä vasta myöhemmin. Lapsen aamupala on yleensä hieman vaihdellen joko pari leipää, itse tehtyjä banaanipannareita, karjalanpiirakka + banaani-yhdistelmä tai lautasellinen jugua kaurahiutaleilla. Tällä kertaa oli vuorossa jugu. Aamupalan jälkeen usein chillaillaan hetki ja katsotaan ehkä telkkarista piirrettyjä. Itse teen töitä tai luen päivän Hesaria. Yritän hoitaa työ- ja blogijutut pois alta kuitenkin aina aamun aikana.

Aamurutiinini on viime viikkoina ollut lusikallinen omenasiiderietikkaa veteen sekoitettuna, sekä aamiaisen yhteydessä lusikallinen öljyä ja ”vitamiinishottina” lusikallinen Kiki Healthin superfood-viherjauhetta sekoitettuna veteen (ihan paras!). Aamupalan ja aamuhengailun jälkeen tehdään aamutoimet, kuten vaihdetaan vaatteet, harjataan hiukset ja valmistaudutaan ulkoiluun. Käymme ulkoilemassa ja pihassa leikkimässä yleensä juuri aamupäivällä, yleensä omassa pihassa ja läheisillä poluilla, leikkipuistoja olemme pyrkineet nyt välttämään. Joskus lähdemme ulos vasta lounaan jälkeen, riippuu vähän pojastakin, miten tämä intoutuu sisäleikkeihin ja malttaako lähteä.

Puolenpäivän tienoilla syömme lounaan. Itse syön nykyään monesti vasta aamiaisen samaan aikaan pojan lounaan kanssa, koska olen jonkin aikaa testaillut pätkäpaastoilua. Iltapäivä menee usein leikkiessä, hengaillen, siivoillen, kotitöitä ja muita random-juttuja tehden. Pojan päiväunet ovat pikkuhiljaa jääneet vähemmälle ja olen huomannut näiden parin kuukauden aikana, että tämän saaminen päiväunille on vaikeutunut, ehkäpä merkkinä siitä, että ne aletaan hiljalleen jättää pois. En edes tiedä missä vaiheessa päiväunista luovutaan? Käsittääkseni osa lapsista lopettaa päiväunien nukkumisen jo heti kolme vuotta täytettyään kun taas moni nukkuu vielä pari vuotta pidempään. Varmasti hyvin yksilöllistä ja voi tietysti olla, että tarve päikkäreille kasvaa taas sitten joskus kun paluu kuormittavampaan päiväkotiarkeen palaa.

Okei, joinain päivinä saatamme kyllä olla pyjamassa vielä lounasaikaan 😀

Puolenpäivän hujakoilla käymme Tommin kanssa vuorotellen noin tunnin ”omilla ulkoiluilla” esimerkiksi juoksemassa, jonka lisäksi ainakin toinen meistä käy ulkoilemassa lapsen kanssa. Viikonloppuna pidin välipäivän lenkkeilystä ja tein terassilla kotijumppaa, johon myös napero osallistui!

Mun 15 min pikatreeni oli seuraavanlainen:

5 x 50 hyppyä narulla (yllättävän rankkaa ainakin näin aloittelijalle :D)

5 x 10 vatsalihaksia vatsalihasrullalla

Muuta en sillä kertaa jaksanut ja laiskottelin ihan hyvällä omalla tunnolla, koska muuten lenkkeilen lähes päivittäin noin tunnin päivässä, joka on mielestäni kuitenkin ihan minimi ottaen huomioon, että arkiliikunta on tällä hetkellä melko vähäistä.

Päivällisen kokkaamme yleensä klo 17-18, jonka jälkeen vietämme iltaa koko perhe olohuoneessa ja saatamme katsoa muutaman jakson jotain sarjaa. Harvemmin oikeastaan katsomme yhdessä mitään telkkarista päivisin, vaan vasta illalla. Ihan poikkeuksena jotkut päivät kun syystä tai toisesta saan pojan päikkäreille ja katson hetken yksinäni jotain dokkaria YLE Areenasta. Ilta hujahtaa kuitenkin yleensä melko rennosti ja useimmiten telkkaria tai sarjoja katsellen, tai sitten kukin tekee omia juttujaan. Itse katsoin yksi ilta yläkerrassa sängyssä läppäriltä Ruotsin miljonääriäitien uusia jaksoja Viafreeltä (vihdoin katsottavissa Suomi-sijainnilla!!!).

Poika nukahtaa yleensä yhdeksän maissa illalla, itse menen sänkyyn usein samoihin aikoihin, vaikkakin tässä suunnilleen viikon aikana on rytmimme jotenkin hassusti päässyt venähtämään siihen, että kömmimme ylös vasta kymmeneltä ja nukuttaa aamulla helpostikin melkein kymmeneen.. Illalla kuitenkin luemme sängyssä kirjaa ennen nukkumaanmenoa ja pian tuleekin uni 🙂

 

Semmoinen on meidän arkipäivä, ainakin useimmiten.

Mitenkäs teillä muilla, jotka olette parhaillaan kotosalla?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 5 kommenttia.

Julkaistu

Ikävä vanhaa Instagramia ja kuvapläjäystä vuosien takaa

Selasin tässä eräs ilta IG-feediäni vuosien takaa ja samalla uppouduin vanhoihin muistoihin. Haikeana iski myös ikävä vanhaan Instagramiin. Aikoihin kun julkaisit kuvia oikeasti hetken mielijohteesta. Hetkistä ja tilanteista, jotka eivät olleet siloteltuja, vaan ennen kaikkea elämää. Jos jossain asiassa haluaisin palata takaisin aikakoneella, on se tämä sosiaalinen media. Ennen rakastin jakaa Instaan kuvia, niitä välillä ihan pöljiäkin juttuja, hassuttelua ja ihan tavallisia arkijuttuja, mutta nykyään ahdistun hetki hetkeltä enemmän koko sovelluksesta. Silmääni osui muuten yksi päivä erään seuraamani henkilön kuva Instan kuvafeedissä, jonka kuvatekstinä oli ”Otin tämän kuvan Instagramin omalla kameralla” ja naurahdin ääneen. Nostalgiaa! Hah, kuinka historiallisia ovatkaan ne ajat kun näin oikeasti tehtiin? Veikkaisin, ettei osa nykypäivän IG-käyttäjistä edes tiedosta koko Insta-kameran olemassa oloa. En edes muista milloin olisin itse viimeksi tehnyt näin, vaikka se alunperin juuri oli Instagramin idea.

Tämä on mun ihkaekoja IG-kuviani vuodelta 2011. Tuolloin käytin sovellusta lähinnä muokatakseni näitä ”upeita” kuvia blogiin, eikä tilini edes vielä ollut julkinen.

Some on paikka, jossa kuka tahansa voi olla mitä tahansa. Haetaan inspiraatiota, idoleita, vinkkejä ja mitä ikinä. Asia, joka jossain määrin on todella hyväkin asia. Kääntöpuolena taas se, että sosiaalisessa mediassa voit esittää ulospäin juuri semmoista kun itse haluat olla. Antaa kuvan, joka on päinvastaista siihen, mitä oikeasti olet. Ja tämä pätee jossain määrin ehdottomasti myös itseeni. Mies jaksaa aina huomauttaa, etten kotona kulahtaneissa kotiverkkareissa möllöttäessäni näytä lainkaan samalta kuin blogikuvissa. Enkä tosiaankaan näytä. Mutta toisaalta myös oletan itse, ettei kukaan voisikaan ajatella, että kukaan näyttää kotona samalta kuin lähtiessään aamulla töihin. Toki, ehkä tämä on juuri sitä illuusiota siitä, että on aina huoliteltu, vaikka oikeasti ehkä pitäisikin lisätä kuva, jossa röhnötän kylpytakki päällä ja kulahtanut froteepanta päässä (kuten itseasiassa juuri nyt tätä kirjoittaessani). Koska juuri niin vietän useimmiten aikaa kotona.

Ristiriitaisinta on kuitenkin se, että puhutaan paljon siitä, kuinka seuraajat toivovat mahdollisimman aitoa ja silottelematonta sisältöä, mutta oman kokemukseni perusteella se ”kaikkien toivoma” sisältö ei loppupeleissä kuitenkaan sitouta. Olen joskus testannut jakaa kuvia aivan perushetkistä, jotka ovat olleet itselleni syystä tai toisesta todella tärkeitä: Kuviin tulee hyvällä lykyllä muutama kymmenen tykkäystä, kun taas joku siloteltu kuva, jossa pällistelen itse, saa kymmenkertaisen sitoutumismäärän. Toki tavoitteeni onkin jo pitkään ollut panostaa enemmän juuri IG Stories-sisältöön, joka itselläni tavoittaa seuraajani todella tehokkaasti. Eli ehkä se arkinen sisältö kiinnostaa enemmän siellä, eikä kuvafeedissä, koska toki myös ihmisten käyttäytyminen somessa on vuosien varrella muuttunut. Ennen selailtiin feediä, nykyään taas katsotaan IG Storiesia. Ja pyrinkin IG Stoorien kohdalla ehkä juuri semmoiseen samanlaiseen arkiseen menoon, kuin mitä aikanaan feedin puolella. Elämää, arkea ja välillä myös tunteita. Jos täytyy mainta esimerkiksi stoorien suhteen eräs lempparijuttuni, on se ehdottomasti vuorovaikutus seuraajien kanssa yksityisviestien kautta!

Silti kaipaan jotenkin niin paljon menneitä vuosia, jolloin somen päivittämisestä ei tarvinnut ottaa samanlaista stressiä. Miettiä sitoutuneisuutta tai algoritmeja, jotka molemmat käsitteinä saavat itselläni lähes oksennuksen kurkkuun. Ja täytyy todeta, etten nykyään edes juurikaan näitä ajattele. Julkaisen mitä julkaisen, silloin kun julkaisen.

Huomioita vanhoista IG-kuvista:

 

Paljon selfieitä 😀 (Jopa ahdistaa nykyään selfieiden ottaminen)

Koirakuvia (Hauvoja pitäisi todellakin kuvata enemmän <3)

Räppimusiikkia (Haha, edelleen läsnä storiesissa!)

Hassuttelua (Tulin jopa surulliseksi kun tajusin, että hassuttelija-minä on ollut jossain poissa jo pitkään..)

Kynsikuvia (Nykyisillä nysäkynsillä ei paljoa kynsilakkakuvia oteta!)

Merkkilaukkuja. (Enpä ole haaveillut uuden merkkilaukun ostamisesta vuosiin!)

Arkisia ruokakuvia (Pihviperjantait nevaföget :D)

Autenttisia reissuhetkiä (Ah!!)

Hassua huomata, kuinka moni asia (ja minä itse) on muuttunut tässä vuosien varrella.

 

Vanha koti ja ensimmäinen omistusasuntoni Käpylässä, sillloin harvinaisen kerran kun meillä oli näinkin siistiä, haha.

 

Eka yhteiskuva musta ja Tommista btw loppuvuodelta 2012 🙂

Meidän ensimmäinen yhteinen reissu Tommin kanssa Indonesiaan 2013!

 

Ja kyllä, Instagram on ehdottomasti muuttunut ennen kaikkea vakavammaksi paikaksi. Mietitään enemmän sitä, mitä jaat ja mitä muut kuvastasi ajattelevat. Ainakin omalla kohdallani oli IG ennen juurikin ihan pöljienkin juttujen, hetkien ja mieleen juolahtavien asioiden jakamista, eikä systemaattista ja harkittua kuvafeedin luomista, joka nykypäivänä vallitsee. Ja silti kaipaan yhä enemmän takaisin juuri sinne vanhaan.

        

Ja bonarina nämä, koska en voinut vastustaa laittaa myös pientä pläjäystä vauvavuodelta. Ps. Tuli ehkä vähän ikävä äippälomalle <3

 

Tämmöinen kevyempi pläjäys alkuviikkoon!

Mitä te kaipaatte vanhoilta IG-ajoilta? Vai kaipaatteko mitään? Onko somepreesens jollain tapaa teillä muuttunut?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Julkaistu

Kuulumisia ja puhelinkuvia viikon varrelta

Ah, onneksi on perjantai! Tällä viikolla on taas ollut semmoisia kommelluksia, että olen muutamaan otteeseen jo miettinyt, että miten voikaan taas osua kaikenlaista säätöä samalle viikolle? (Mercury retrogade, I know :D)  Parasta kuitenkin herätä perjantaihin ihanan levänneenä sikeiden yöunien jälkeen. Vietän tänään kotitoimistopäivää ja sen vuoksi laitoin kellonkin soimaan vähän myöhemmin. Yleensä herään automaattisesti kuuden pintaan, mutta tänään nukuin melkein seitsemään ja heräsin todella virkeänä! Teimme myös eilen Tommin patistamana illalla kotona suursiivouksen koko perheen voimin ja olipas ihana herätä siistiin kotiin, kerrankin. Kämppä alkoi jo nimittäin olla kuin pommin jäljiltä, enkä liioittele ollenkaan kun aika on ollut tällä viikolla hieman kortilla siivoamisen suhteen.

Juuri kun ehdin keskiviikkoisessa postauksessa kirjoitella varakassasta hajoavien työvälineiden varalle, päätti läppärini näyttö hajota juuri samaisena päivänä. Voiko näin edes käydä? Ehdin jo kriiseillä, että millä hemmetillä hoidan seuraavan viikon työni kun läppärin näytön värit vilkkuvat siihen malliin, että saan pian jonkin epileptisen kohtauksen. Äkkiä huoltopyyntö Mcareen ja eilen kuskasin koneen sinne korjaukseen, hyvällä tuurilla sain vielä korvaavan läppärin käyttööni huollon ajaksi. Kaikki siis hyvin taas, vaikka kieltämättä ottaa melkoisesti päähän, että joudun viemään kahden tonnin tietokoneen jo toista kertaa puolen vuoden sisällä korjaukseen erinäisistä vioista, ei näin Apple. Tuotteet alkavat näköjään vuosi vuodelta olla yhä surkeampia laadultaan.

Tässä kaiken draamailun keskellä olen saanut patistettua itseni tällä viikolla kerran salille ja käyttänyt meidän naperon katastrofaalisessa hammastarkastuksessa, josta ei meinannut tulla yhtään mitään. Ja siis hammastarkastuksessa, jonka minä, joka yleensä ei unohda mitään, unohdin aivan täysin kuukausi takaperin. Ups! Näitä pienoisia hetkiä kun miettii itsekseen, että olenko huono äiti kun pari päivää aikaisemmin tullut tekstiviestimuistutus ei auta pitämään kirjaa näistä menoista. No eipä onneksi ollut niin vakavaa ja saimme uuden ajan melko nopeasti.

Treenasimme edellisenä iltana hampilääkäriä ja sitä kuinka hienosti hampit esitellään, mutta napero olikin aamukiukuissaan hieman eri mieltä yhteistyön suhteen ja sai aivan maailmanluokan raivokohtauksen. Seuraavaa kertaa innolla siis odotellen. Hampaiden pesu on meillä muutenkin usein tarkkojen taktiikoiden varassa, pieni haluaa aina pitää kädessään sähköhammasharjaa samalla kun harjailen tämän hampaita lastenharjalla. Ja mieluiten onnistuu harjaus sähköhammasharja-valoshowna, jolloin kylppärin valot tulee sammuttaa. Tekniikkalaji siis ja hampaiden harjaukset ovatkin monesti hieman kinkkisiä aamuisin kun on kiire ja pieni muutenkin unenpöppörössä. Lähiaikoina olisi tarkoitus siirtyä sähköiseen hammasharjaan myös lapsen suunhoidon osalta ja elättelen toivoa siitä, että homma helpottuisi sähköhammasharjan myötä. Kuinka teillä sujuu hampaiden harjaus pienten kanssa? 😀

Meillä oli tiistaina tarkoitus käydä pienen kanssa luonnontieteellisessä museossa sillävälin kun miehellä oli keskustassa menoa. Olimme puhuneet monta päivää pienen kanssa ”dinosaurus-museosta” ja mikä pettymys olikaan kun huomasin museon menevän tiistaisin kiinni jo neljältä. Hätätekniikka oli suunnata Stockan leluosastolle etsimään dinosaurus-leluja, mutta lelukaupassa riittikin muuta ihmeteltävää seuraavaksi 20 minuutiksi. Lupasinkin pojalle, että mennään lähiaikoina katsomaan Heurekan dinosaurus-näyttelyä. Veikkaan, että voi olla melkoinen menestys. Dinosaurukset ovat nimittäin tällä hetkellä ehkä se suurin innostus lapsukaisella.

Nyt yritän saada hoidettua viikon hommat kasaan!

 

Mitäs teidän viikkoon? Ja hei, ihanaa viikonloppua 🙂

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Julkaistu

Marraskuun ensimmäinen ja upeita auringonnousuja

Hellurei ja tähän alkuun on aivan pakko mainita, etten voi uskoa että mennään jo marraskuussa! Itselleni marraskuu on aina ollut vuoden ankein ja monilla tavoin myös ”vaikein” kuukausi. Viime viikolla työkaverini piristi ihanasti tämän suhteen toteamalla, että hänen mielestään marraskuu on aina ollut vuoden paras kuukausi. Tämän jälkeen päätin, että yritän parhaani mukaan tsempata marraskuun suhteen ja ehkä meistä vielä joskus tulee kavereita, marraskuun kanssa siis. En voi olla kuitenkaan miettimättä vuotta 2015 kun olimme Tommin kanssa jemmanneet kesälomat loppuvuoteen ja reissasimme koko marraskuuksi kiertämään Indonesiaan – ihan paras taktiikka!

Sain tietää olevani raskaana vähän sen jälkeen kun olimme varanneet reissun ja lähtö hieman jännitti, varsinkin kun stressasin tuolloin aivan liikaa ruokarajoitusten kanssa. Kaikki meni kuitenkin hyvin, vaikkakin ennakkoon tuli tarkkaan tsekattua läheiset sairaalat sun muut ja reissussa syötyä melkoisesti uppopaistettua ja ylikypsennettyä ruokaa. Olin vielä kamalassa flunssassa kun lähdimme reissuun, sain Balille saavuttuamme kamalan korvatulehduksen ekaa kertaa sitten lapsuusvuosien.

Tenttasin indo-lääkäriltä aivan paniikoiden ja skeptisenä korvatippojen sopivuutta raskauden aikana, loppujen lopuksi tämä vielä soitteli kaikki kollegat läpi ja totesi, että kyllä näiden pitäisi olla ok 😀 Huhheijaa kuinka silloin panikoi kyllä ihan kaikkea. Ja hei, mehän menimme myös tuolla reissulla kihloihin, Tommin kosittua minua aivan yllättäen Gili Airin rannalla kerätessämme simpukoita, johon yhteen tämä oli piilottanut sisään sormuksen. (En vieläkään voi uskoa tätä, hahaa :D) Kotiin palatessa oli helppo alkaa odottelemaan joulua ja sen jälkeen uutta vuotta. Tulipas nyt tarinointia, en muista olenko koskaan edes kirjoittanut täällä meidän kihlaustarinaa?

Olen ollut loppuviikon etätoimistolla ja tein eilen vähän lyhyemmän työpäivän, koska alkuviikolta kertyi melkoisesti työtunteja. Sanoin juuri yksi päivä Tommille, että sen jälkeen kun olen ollut kolme päivää toimistolla, kaipaan jo sitä, että saan tehdä päivän tai pari hommia kotitoimistolla. Olla ihan vain kotiasussa ilman meikkiä, pitää lounaan jälkeen pieni breikki ja hyödyntää esimerkiksi kuntosalitreeniin tai lenkkiin sen ajan, jonka muuten käyttäisin työmatkoihin, vaatekriiseilyyn ja meikkaamiseen.

Itselläni on ehkä myös se, että ajoittain on yksinkertaisesti pakko saada otettua kuvia blogia varten ja koen, että tämän hetkisten töideni suhteen olisi aivan mahdottomuus työskennellä viisi päivää viikossa kodin ulkopuolella, koska osa töistäni on yksinkertaisesti täällä kotona. Olen kokenut tämän myös mukavaksi tasapainoksi, koska en myöskään jaksa möllöttää kotona viikkotolkulla. Ja niin, olenhan kirjoittanut paikkariippumattomasta työskentelystä about miljoona kertaa ja toivon tosiaan, että etätyöskentelyn mahdollisuus lisääntyy lähivuosina työtehtävissä, joissa ei ole todellista pakkoa olla sidottu joka päivä johonkin tiettyyn paikkaan. Omaa työmotivaatiotani ainakin virkistää jo se, että saa työskennellä eri paikoissa, sekä välillä myös täällä omassa ”turvakolossa” 🙂

Marraskuu on myös viimeinen kuukausi kun saan yritystoimintaani starttirahaa ja tämän vuoden jälkeen täytyy todeta, että olen ollut aloittelevana pienyrittäjänä valtavan kiitollinen starttirahasysteemistä, joka varsinkin alussa toi taloudellista turvaa, vaikkei nyt yksinään mikään toimeentulon takaava summa olekaan. Jotain kuitenkin! Vaikka tuen hakeminen melkoinen prosessi olikin, suosittelen ottamaan siitä selvää ja tutkailemaan mahdollisutta starttirahaan jos yrittäjyys kiinnostaa.

Palatakseni alkuperäiseen aiheeseen, on tavoitteeni marraskuulle nauttia niistä pienistä asioista, kuten aivan mielettömän kauniista auringonnousuista, joita olen tällä viikolla ihaillut (kuten tämä kuvien eilinen, jonka bongattuani nappasin heti kameran käteeni <3), muistaa liikkua paljon, varata töiden ohella tarpeeksi aikaa rauhalliselle perheajalle ja keksiä jännittäviä uusia juttuja. Lähden itseasiassa parin viikon päästä ystäväni luokse Rukalle, enkä malttaisi odottaa! Toivottavasti bongailen sieltäkin auringonnousuja. Reissuissa olen nimittäin aivan vannoutunut auringonlaskujen (ja hiekkarantojen) kuvaaja, mutta nyt syksyn tullen olen innostunut myös näistä auringonnousuista täällä kotosalla.

Tulipas sekalaisia turinoita tänään. Millä mielellä te starttaatte tänään marraskuun?

 

Kivaa viikonloppua ja marraskuun ensimmäistä teille 🐚✨

 

 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.