Maanantain aamumietteitä ja muita kuulumisia

Pian ollaan jo marraskuussa ja vaikka edellisessäkin kuulumispostauksessa tuumasin viikkojen vierähtävän nopeasti, tuntuu syksyn edenneen tänä vuonna jopa aikaisempia vuosia vauhdikkaammin. Kaivoinpa viime viikolla jo toppatakinkin käyttöön, eikä ollut kyllä yhtään liian lämmin! Vaikka maailman meno tällä hetkellä nyt onkin normaalista poikkeavaa, en ole oikeastaan edes ankeillut tulevaa marraskuuta tai talvea. En, vaikkei perinteistä aurinkolomaa ole tulossa tai lähitulevaisuudessa tosiaankaan edes millään suunnittelun asteella. Lähipiirissäni on viime viikkoina ja kuukausina ollut paljon sairastelua, sekä muita ikäviä juttuja, jotka ehkä toisaalta ovat vieneet ajatuksia pois siitä mitä ympärillä tapahtuu ja joku vuosittainen marraskuun masistelu on kieltämättä tuntunut melko pieneltä siihen verrattuna. Tietty pientä koronamasista on syksyn aikana ollut ilmassa (ja kirjoitinkin aiheesta juuri äskettäin), mutta olen ehkä pyrkinyt jälleen asennoitumaan siihen, että elämä nyt on tässä hetkessä tätä mitä on ja pitäisi vain kyetä löytämään siitä niitä positiivisia seikkoja, jotka tekevät iloiseksi.

Kellojen kääntäminen talviaikaan aiheutti pientä hämmennystä, mutta oikeastaan siinä mielessä, että heräsin talviaikaan siirtymisestä huolimatta tismalleen samaan aikaan kuin aina ennenkin. Eilen katsoin kelloa ensimmäisen kerran joskus 6.40 ja totesin, että perus, heräsinhän lauantainakin samaan aikaan, kunnes sitten alhaalla tajusin mikron kellon nähdessäni, että ainiin, ”oikeastihan” kello olisi tunnin enemmän. Tuntui kieltämättä ihanalta nousta tänään ennen kuutta ja todeta, että oli tavallaan nukkunut tunnin pidempään ja oli kyllä virkeä olo aikaisesta aamusta huolimatta! Alkaako nyt sitten virallisesti talven odotus talviajan myötä? Itse jauhan itsepintaisesti syksystä ja luultavasti jatkan tätä koko loppuvuoden ajan. Ehkäpä siihen asti kun saadaan ensilumi, muutoin ehkä sitten sinnikkäästi läpi talven, haha.

Alunperin oli tarkoitukseni aloittaa syksylle uusi harrastus ja olin jo ilmoittautumassa keramiikkakurssille, kunnes sitten tuli muutos tähän koronahommaan. Ehtiihän sitä onneksi myöhemminkin ja kieltämättä noissa neulomishommissa on ollut aivan riittämiin hommaa tähän syksyyn ja opiskelutkin voisi ehkä lokeroida jonkin sortin todella aikaavieväksi harrastukseksi. Mielessä on kyllä ollut, että kävisin ostamassa itsekovettuvaa savea ja harjoittelisin pojan kanssa sen avulla kotosalla savitöitä. Onko teillä kokemuksia? Toimiiko hyvin? Kamalat himot savitöihin kuitenkin ja yksityisopetuksen metsästys sen suhteen jatkuu edelleen nyt syksyn ja talven aikana. Jostain syystä olen myös harkinnut ensi vuodelle kurssia kukkasidonnasta, joka on alkanut kiinnostaa paljon! Isoäidilläni (jota en tosin koskaan ehtinyt näkemään) oli aikanaan Jyväskylässä kukkakauppa ja veikkaan, että tämä innostus kukkiin ja kasveihin kulkee meillä jotenkin suvussa, heh. Onko teillä syksylle tai talvelle suunnitelmia uusien harrastusten aloittamisesta?

Sitten asiasta kukkaruukkuun! Katsoimme viikonloppuna Netflixistä David Attenboroughin uuden dokumenttielokuvan Elämää Planeetallamme ja en voi muuta kuin suositella!! Ehdottomasti dokumentti, jonka meidän jokaisen pitäisi katsoa. Dokumentissa David Attenborough käsittelee ihmisten aiheuttamia muutoksia, joita on oman pitkän uransa aikana huomannut maapallolla. Sademetsien hakkuut, biodiversiteetin väheneminen, ilmastonlämpeneminen ja yleisesti kasvava ihmisväestö. Aihe on itselleni varsin tuttu opinnoistani ja yleisesti omasta kiinnostuksestani aiheeseen. Tuon katsottuani iski taas kerran fiilis, että juuri tämän vuoksi haluan opiskella juuri näitä seikkoja enemmän, jotta ymmärtäisin paremmin syy- ja seuraussuhteita, sekä ehkä jonain päivänä hulluissa unelmissani ehkä voisin tehdä esimerkiksi tutkimustyön muodossa jotain ympäristön hyväksi.

Tottakai jokainen meistä voi kantaa kortensa kekoon jo nyt niillä pienillä vihreillä arkiteoilla ja itsekin niin teen. Joskus vuosi takaperin googlettelin ahkerasti vapaaehtoistöitä rantojen puhtaanapitoon ja korallien ”pelastustöihin”, jonka itseasiassa otin nyt taas listalle tuon dokumentin jälkeen. Maatalouspolitiikan kurssillani käsiteltiin nyt itseasiassa juurikin maatalouden ja ruokaketjun ongelmia, sekä yhteiskunnalliselta, että ympäristön taholta ja innoistuin tutkimaan aihetta sitten enemmänkin. Yksi niistä syistä, joiden vuoksi valitsin mantsan ohella hakea maataloustieteitä oli juurikin tuo, että oppisin ymmärtämään maatalouden ja koko ruokajärjestelmän ympäristöhaittoja, koska kokonaisuudessaan on ala yksi merkittävimmistä kasvihuonepäästöjen lähteistä, eikä aihetta voi ympäristöseikkoja käsiteltäessä oikein sivuuttaa. Ensi vuonna onkin tavoitteena ottaa enemmän esimerkiksi ekologiaan painottuvia kursseja noiden suuntautumisopintojeni ohelle.

Tänään vähän tämmöiset randomit aamukuulumiset. Toivottavasti teidän viikonloppu meni kivasti? Itse valmistaudun nyt tänään alkaviin uusiin kursseihin! 🙂

Kivaa alkavaa viikkoa! 🌞

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Kuulumisia ja arkikuvia puhelimen kätköistä

Hello! Alunperin oli tarkoitus kirjoitella jo perjantaina blogiin kuulumisia, mutta päivä vierähti melko intensiivisesti opiskelun merkeissä, joten lykkäsin suosiolla blogihommat viikonlopun yli. Olen pyrkinyt pitämään viikonloppuisin nyt enemmän blogivapaita, koska arki on nykyään aika intensiivistä, vaikkakin usein saatan käydä läpi kuvia tai muuta pientä juttua. Tämä viikonloppu meni kuitenkin melko vauhdikkaasti verkkokauppahommien kanssa, mutta ehtihän sitä hyvin chillaillakin. Eilinen syksyinen sadepäivä leikittiin kotosalla Tommin ollessa Hangossa surffaamassa. Maalattiin vesiväreillä, leikittiin autoleikkejä, kotihippaa ja mitäköhän kaikkea. Lauantaina ulkoiltiin puistossa, leikittiin hippaa ja heiteltiin syksyn lehtiä ilmaan, joka on pienen mielestä juuri nyt ehkä kivoin juttu ikinä 😀

Normaaliakin aikaisemmat aamuherätykset ovat tässä parin viime viikon aikana muodostaneet jo jonkinlaisen rutiinin. Olen nimittäin pyrkinyt heräilemään jo reippaasti ennen kuutta ja tänään nousinkin jo viiden jälkeen! Koska viime viikko oli hieman kiireisempi kouluhommien (ja iik, viimeisten pipojen työstämisen suhteen, joihin hurahtikin melkolailla koko loppuviikko), ovat aamun rauhalliset hetket olleetkin varsin oivallista keskittymisaikaa. Yleensä laadin aamusta listan päivän aikana hoidettavista jutuista ja lisäksi kalenteroin google-kalenteriin (johon on synkattu myös luennot) kouluhommia, kuten lukemisia, verkkotestien tekoa ja videoiden katseluita, jolloin ne tulee muistettua hoitaa esimerkiksi päivällä luentojen välissä.

Kieltämättä on kemian tehtäviin perehtyminen ja viime viikkoisen välikokeen jälkeen taas uuden aihealueen opettelu ollut melkoisen aikaavievää, joten sille on pitänyt raivata päivistä reippaasti aikaa opiskeluun. Kaikista kursseistani on siihen kulunut ehdottomasti eniten aikaa. Eli kyllä, tiettyjen aineiden opiskelu kyllä vaatii äärimmäistä perehtymistä jos lukiovuosista on vierähtänyt aikaa! Keskiviikkonakin nousinkin jo viiden jälkeen puuhastelemaan juttuja ja ihme kyllä, olin jo ennen seitsemää saanut ihan kivasti hommia kasaan. Perjantaina taas nukuin ruhtinaallisesti 6.05 asti. Voi kuulkaa, jos vielä kesällä kirjoittelin siitä, kuinka olen koronan aikana asteittain (ihan vähän vain) muuttunut aamuihmisestä vähän iltaihmisen suuntaan niin tämä homma on jo menneen talven lumia nyt taas normaaliin arkeen palattuani 😀 Mennäänhän tässä toisaalta sitten kiltisti aina iltayhdeksältä petiinkin, nykyään itseasiassa koko perhe.

Elokuun jälkeen en ole käynyt kampuksella fyysisesti kovinkaan montaa kertaa, kunnes sitten pari viikkoa takaperin alkoi eräs kurssi, joka sinnikkäästi pyrittiin aloittamaan lähiopetuksena. Sinänsä mukava ajatus, mutta tilanteen huomioiden ei taas niinkään. Kun kaikki muut kurssit yhtä ainoaa toteutusta lukuunottamatta olivat etätoteutuksena, tuntui jotenkin ajankäytöllisesti kurjalta, että pitäisi raahautua yhden ainoan kurssin vuoksi todella lyhyillä siirtymäajoilla koululle usean kerran viikossa. Eipä tosin mennyt aikaakaan kun tuokin kurssi viikko takaperin sitten muutettiin etätoteutukseen. Tästä huolimatta joudun todennäköisesti tässä lokakuussa piipahtamaan vielä pari kertaa koululla kemian tukkarissa, koska kemian laskuharjoitusten työstäminen ja opettelu ominpäin on osoittautunut ainakin itselleni melko mahdottomaksi hommaksi pelkkää tekstiä lukemalla. Toisaalta en näiden kaikkien viikkojen ja kymmenien tuntien pänttäämisen jälkeen halua ottaa mitään riskiä siitä, etten pääsisi kurssista läpi. Onneksi kampuksella on käsidesit, maskit ja muut varotoimet aktiivisesti käytössä tämmöisissä tilanteissa kun sinne syystä tai toisesta on ”pakko” mennä piipahtamaan.

Lähden tällä viikolla muutamaksi päiväksi Lappiin ja olenkin tässä jo hetken fiilistellyt tulevaa reissua. Eihän tässä ole aikoihin tullut käytyä Jyväskylää kauempana ja tämä tuleva reissu tuntuu kieltämättä yhtä eksoottiselta kuin olisin lähdössä jonnekin maapallon toiselle laidalle. Ehkäpä siis ihan kiva näin. Jouduin tänä vuonna skippaamaan perinteisen Pyhä-Luoston reissun, samoin Vuokatin, jonne alunperin harkitsimme viime viikolla lähtevämme pojan kanssa. Molemmat ovat edelleen kohteita, jotka ovat korvan takana loppuvuodelle. Olisi kiva päästä kokemaan Luosto talviaikaan, tähän mennessä kun olen käynyt siellä kahdesti vain syksyllä ruskan aikaan. Viime vuonna kun ihme ja kumma innostuin Rukalla jopa käymään hiihtämässä, olenkin tässä vähän haaveillut Luoston hiihtopoluista! Ja okei, vähän myös siitä, että pääsisin taas vähän harjoittelemaan rinteessä niitä lautailun alkeita.

Täytyy myös jakaa teille aivan ihana kahvilavinkki Vallilasta! Olin monesti kulkenut Vallilassa Kahvila Päijänteen ohi ja miettinyt, että sinne olisi kiva mennä joku päivä tekemään töitä lounaan lomassa. Viime viikolla otimmekin Jutan kanssa tuonne suunnan ja suositus! Lounaan lisäksi löytyy kahvilasta salaattibaari ja ihanan näköisiä leivoksia (täytyy testata ne seuraavalla kerralla!). Rakastuin myös tuohon sisustukseen. Osoite on Päijänteentie 1 🙂

Mitäs kuului teidän viikonloppuun? ✨

 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Edessä jännittävä viikonloppu

Syyskuu on edennyt tähän saakka melko vauhdikkaasti ja viikot ovat tuntuneet vierähtävän suorastaan hujauksessa. Siinä missä kesäisin haluaa ottaa kaikessa vähän rennommin, kaipaankin syksylle ehkä juuri enemmän puuhasteltavaa ja juuri niitä uusia haasteita. Hommia, jotka ehkä vievät ajatuksia pois esimerkiksi siitä faktasta, ettei kohta enää tarkene lenkkeilemään ilman takkia. Villasukkia olen käyttänyt läpi kesän, mutta ehkäpä tuo kylmyys on se, mitä vähiten tulevalta vuodenajalta odotan. Toisaalta taas odotan varsin innolla tulevaa pipokautta ja täällä meillä onkin jo viikkoja ollut käynnissä taas jonkin sortin pipotehdas. Pipoja siis tulossa myyntiin pieni, noin 15 pipon erä luultavasti ensi viikolla! Tänään kuitenkin vielä kuvituksena kesäisiä kuvia elokuulta 🌻

Olen jo muutaman viikon ajan tuumaillut pientä kotimaan syyslomareissua, mutta edelleenkään en ole päässyt sen suhteen haave-asteelta eteenpäin. Moni muukin seikka on tuntunut tässä edelleen junnaavan paikallaan, mutta siihen on tämän koronahärdellin keskellä jo tavallaan tottunutkin. Lapista houkuttelisi edelleen esimerkiksi Luosto tai Inarin seutu, sitten toisaalta myös Vuokatti ja Kuusamo, joten saapi nähdä miten reissuhommat etenee. Alkaa pikkuhiljaa tuntua jo siltä, että edellisestä reissusta mihinkään on niin ikuisuus, että jo muutaman yön hotellimajoituksessa chillailu luonnon äärellä on ajatuksena jo luksustasoa! Kotona on pyöritty huhtikuun jälkeen niin ahkerasti, että pienetkin vaihtelut ympäristössä piristävät ihmeesti 😀 Ah, kävin viime viikonloppuna brunssilla Helsinkiin yöksi piipahtaneen ystäväni kanssa ja en edes muista milloin olisin viimeksi käynyt keskustassa viikonloppu-aamuna tai edes viikonloppuna! Keskustassa on tullut muutenkin käytyä nyt niin harvoin, että iski jopa jonkinlainen uutuuden viehätys, vähän kun olisi kierrellyt jossain aivan uudessa kaupungissa. Elämys sekin siis! Aloin myös haaveilla viikonlopun staycationista Helsingissä. Kivasta hotellihuoneesta, kylvystä (!!!), hyvästä ruoasta ja chillailusta. Eipä tarvitsisi kovin kauas reissata, heh.

Meidän perheessä tapahtuu muuten tällä viikolla isoja juttuja! Uskokaa tai älkää, mutta vietämme ensi viikonloppuna Tommin kanssa ensimmäistä kertaa yli neljään vuoteen kokonaisen vuorokauden kaksin ilman lasta. Apua! Olen samalla sekä todella innoissani, että myös todella peloissani. Toki olemme molemmat olleet reissussa erikseen ilman lasta niin, että toinen on ollut kotona, mutta kaksin emme ole juurikaan viettäneet aikaa lapsen syntymän jälkeen. Dinnerillä olemme tainneet käydä yhden vaivaisen kerran ja siitäkin jo joku kolme vuotta aikaa, haha. Vaikka tuleva jännittääkin niin toisaalta, ehkäpä tätä hetkeä on odoteltu jo tarpeeksi monta vuotta ja tietynlainen luottamus siitä, että lapsi kyllä pärjää yhden yön myös sukulaisten luona, on yksinkertaisesti vihdoinkin saatava vahvistettua.

Kuvittelisin, että juurikin ensimmäinen kerta on se pahin jättäessä lasta jonnekin yön yli hoitoon ja ehkäpä se tästä sitten jatkossa helpottuu. Ainakin pieni itse tuntuu olevan asiasta innoissaan ja olen yrittänyt päivittäin ”valmistaa” tätä tulevaan. Vuosien varrella olemme kuitenkin viettäneet niin paljon aikaa tiiviisti yhdessä, että ensiajatus jostain kaksin ilman lasta kuulostaa jopa vähän ”väärältä”. (Vähän sama hommahan meillä toisaalta sen perhepedistä luopumisen suhteen, tuntuu kamalalta ajatella, että yksi nukkuisi eri kerroksessa :D) Kun on aina tehnyt asioita yhdessä ja sitten yhtäkkiä tehdäänkin jotain ilman lasta, tuntuu kuin jotain puuttuisi. Toisaalta jokainen aikuinen kuitenkin tarvitsee myös aikuisten aikaa ja kieltämättä on se ollut meillä aivan minimissään.

Olen monesti jollain tasolla ehkä havahtunut siihen, että saatan äitinä pitää omaa lasta ehkä ns. ”pienempänä” kuin tämä oikeasti onkaan, esimerkiksi nyt tämän yöpymis-seikan ja nukkumisasian suhteen. Kyse on varmaankin jonkinlaisesta suojeluvietistä, jonka varjossa ajattelee, ettei lapsi vielä ole valmis asiaan x / y / z ja vielä liian pieni itsenäistymään tiettyjen seikkojen suhteen. Vaikka todellisuus ehkä on, että lasta nimenomaan pitäisi pikkuhiljaa rohkaista niihin ”isompien juttuihin”, yökyläilemään isovanhempien kanssa, nukkumaan omassa huoneessaan ja ottamaan jonkinlaista ”minivastuuta” arjen pienistä jutuista. Eihän 4-vuotias ole enää tietenkään mikään vauva ja moni 1-vuotiaskin saattaa yökyläillä isovanhempien kanssa. Jostain syystä tämä on kuitenkin ollut pitkään itselleni jotenkin erityisen vaikea juttu, mutta ehkäpä se tästä helpottuu! Hassua todeta, etten ole vielä kertaakaan ollut meillä kotona yötä ilman miestä ja lasta. Ja varsinkaan ilman lasta. Semmoiset ”vapaat” viikonloput jolloin lapsi on esimerkiksi yön tai pari isovanhempien luona ovat tuntuneet todella kaukaisilta, mutta ehkäpä pikkuhiljaa ollaan lähempänä tätäkin etappia.

Luultavasti jännitän tätä(kin) loppupeleissä enemmän kuin lapsi itse. Ehkä tämä laastarin vetäminen asian suhteen tekee ihan hyvää itsellenikin. Tai sitten olemme viikonloppuna puhelin kourassa ikävöimässä lasta ja kyselemässä miten toisaalla sujuu. Saapi nähdä 😀

 

   Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Kulkevatko etätyökulttuuri ja yksinäisyys käsi kädessä?

Viikko on vierähtänyt opiskeluhommien parissa ja olenkin monena päivänä uppoutunut kouluhommiin niin syvälle, että havahdun tuntien päästä siihen, että on kulunut koko päivä ja olen unohtanut esimerkiksi lähteä lenkille, vaikka lenkkikamat ovat jo päälläkin. Olen saanut tällä viikolla uppoamaan jo pelkästään kemian tehtäviin varmaan lähes 10h stoikiometristen laskujen kanssa tuskaillessa ja kieltämättä näin jo untakin niistä viime yönä. Aineiden tasapainoitus on jotenkuten hallussa, mutta laskemisen suhteen ei tosiaankaan olla aivan samalla viivalla. Istahdin eilen näiden pariin ”hetkeksi” klo 12 luennon ja kotilounaan jälkeen, kunnes havahdun äkkiä siihen, että kello on jo yli neljä. Ja jatkoinpa hetken vielä illallakin, koska en olisi halunnut antaa periksi ennenkö saan ratkaisun kasaan, mutta sitä odotellaan edelleen, haha. Tarkoitus olikin eilen julkaista postaus, mutta sen kirjoittamiseen suunniteltu aika nyt sitten hupenikin ajatuksissani noiden laskujen kanssa, ups. Ajattelin, että tämä syksy olisi semmoinen kevyt sukellus opintoihin, mutta tässähän pääsi heti aivan asian ytimeen. Onneksi helpotusta on tiedossa jo muutaman viikon päästä kun ensimmäiset kurssit tulevat päätökseen.

Aloitin tällä viikolla myös matikan kertauskurssilla ja samalla selailemaan niitä kirjastosta hakemiani lukion lyhyen matikan kirjoja. Täytyy myöntää, että vaikka alkuun pidinkin erityisesti tätä matikkahommaa aivan ylitsepääsemättömänä rastina, ovat nämä yksinkertaisemmat matikkahommat tuntuneet jotenkin niin paljon loogisemmilta kuin nuorempana. Toisaalta, niinhän ne tuntuvat aina alkuun esimerkiksi opettajan neuvomana, kunnes yrität ratkoa jotain yksin hiki hatussa ja neuvottomana sen suhteen, että mistä edes aloittaisit. Kuten minä eilen tuon kemian kanssa. Onneksi nyt tämän kertauskurssin suhteen ei olla vielä toistaiseksi aivan samassa pisteessä.

Nyt ehkä vähän harmittaa, että motivaatio laskemisen suhteen aikanaan oli melkolailla nollissa. Ja se sitten kostautuu nyt esimerkiksi tuon kemian suhteen. Tuntuu silti jotenkin äärimmäisen koomiselta havahtua siihen, että googlettelee jotain opetusvideoita lukujen supistamisesta ja laventamisesta (ja kyllä, nyt ollaan oltu aivan konkreettisesti perusasioiden äärellä!! :D), joiden käsitteen olemassaolon on vuosien varrella ehtinyt jo täysin unohtaa. Yksi päivä tässä laskin kolmion pinta-alaa ja mietin samalla, että olenko mahtanut palata peruskoulun penkille, haha. Jos tuskailen noiden kemian tehtävien suhteen, niin en vielä edes halua ajatella tilannetta tulevan varsinaisen matikan kurssin suhteen. Ihan jo siitäkin syystä jätän luultavasti ensi periodissa väliin valinnaiset kurssit, että voi rauhassa yrittää ymmärtää matikan yhtälöitä. Painotus sanalla yrittää. Samalla ehkä jo vähän odottelen ensi vuotta ilman näitä pakollisia kursseja ja matemaattisia aineita 😀

Vaikka viikko päällisin puolin onkin hujahtanut täällä kotosalla etäopiskellessa, olen yrittänyt patistaa itseni aamuisin salille tai lenkille. Tiistaina piipahdin kuitenkin Kallioon lounaalle Jutan kanssa ja kyllähän se kotoa lähteminen tosiaan välillä kannattaa. Kieltämättä on kynnys lähteä kotoa mihinkään noussut koronan myötä ainakin itselläni, varsinkaan kun niitä pakottavia menoja keskustaan tai muualle ei kovinkaan usein ole ollut. Toki pidän etäopiskelusta, mutta samalla huomaan meneväni yhä enemmän semmoiseen omaan maailmaani täällä kotona puuhaillessa, varsinkin kun työtkin ovat pääosin yksin kotona-tyylistä tekemistä. Toisaalta se on tehokasta, mutta samalla myös jotenkin lannistavaa kun arki on (edelleen) paljolti ilman semmoista normaalia arjen sosiaalista vuorovaikuttamista.

Luin muistaakseni joku aika takaperin jonkin jutun työelämän perinteisten käytäntöjen muuttumisesta / katoamisesta tämän etäilyn myötä ja tulin jotenkin surulliseksi kun aloin pohtia miten tämä on edennyt. Tietysti myös työelämä kehittyy muun maailman mukana teknologian myötä, mutta samalla sitten taas siirrytään myös työn suhteen samanlaiseen yksinäisyyden ympyrään, jossa tekniikka tuo meitä ajatuksen tasolla yhteen, mutta kuitenkin loppupeleissä erottaa ja tekee yksinäisemmäksi. Tai tämä näkemys on ainakin itselläni. Tietynlaista tasapainoa tulisi olla esimerkiksi juuri sosiaalisen elämän kanssa ja monelle on työpaikka voinut olla se tärkeä kontakti muihin ihmisiin. Näin on ollut ainakin minulla. Vapaalla vietetään enemmänkin aikaa perheen kanssa kun sitten taas työpaikalla keskustellaan ajankohtaisista jutuista ja sosialisoidaan muiden aikuisten kanssa.

Se, mikä arjessa on eniten vähentynyt koronan myötä, on kasvokkain tapahtuva täysin arkinen jutustelu. Kun jokainen keskittyy tässä etämaailmassa pääosin siihen ”ydintekemiseen”, unohtuu helposti se kaikki ns. ”turha” tai enemmänkin ehkä asiat, joita aikaisemmin on pitänyt ehkä ”turhina”, mutta joita sitten havahtuu kaipaamaan. Tasapainottelu sen kaiken tekemisen välillä. Monesti kun ne pienet päivän aikana tapahtuvat kohtaamiset ja sosiaaliset tapahtumat ovat juuri niitä, jotka tuovat mielekkyyttä työhön tai arkeen. Itselläni ovat työkaverit olleet monella työpaikalla juuri se kantava voima, joka motivoi aamulla töiden pariin. Vastuu sosiaalisen elämän ylläpitämisestä onkin siis enemmän sysätty vapaa-ajalle ja yksilön vastuulle kun ne pienet työ- tai opiskeluarjen kohtaamiset ovat karsiintuneet pois ajankäytön tehostuessa. Olen itse ainakin huomannut, että toimin kaiken suhteen ”konemaisemmin” kun on yksin vastuussa tekemisestään. Harvemmin olen tuntenut oloni yksinäiseksi, mutta nyt tätä asiaa pohtiessani olen kieltämättä ehkä ajautunut pieneen yksinäisyyden ansaan tänä vuonna. Ei ole kyse siitä, ettei olisi ystäviä joita nähdä, vaan enemmänkin siitä, että kynnys lähteä näkemään ja tekemään on tämän digi-etäilyn myötä noussut valtavasti. Kun on tottunut liikkumaan kilometrin säteellä kotoa ja palaveeraamaan tietokoneen välityksellä, tuntuu matka junalla keskustaan ja järkevien vaatteiden pukeminen päälle nykyään jotenkin valtavalta uurastukselta.

Ovatko nuo aikaisemmat työelämän niin arkiset, tavanomaiset käytännöt, kuten satunnaiset kohtaamiset käytävillä, rennot lounastauot ja rupattelut työkaverin kanssa kahviautomaatilla semmoisia, jotka ehkä tulevaisuudessa katoavat kokonaan? Olen itse toisaalta toiminut työn suhteen jo pitkään tässä ”etäilymallissa”, mutta asia, jota olen eniten kaivannut perinteisessä työelämässä ovat juurikin nuo pienet arkipäiväiset sosiaaliset rutiinit ja semmoinen yhteisöllinen läsnäolo, jossa tehdään asioita myös yhdessä, eikä vain yksin. Vaikka pidänkin itsenäisestä työskentelystä, kaipaa arkeen kuitenkin myös niitä pieniä vuorovaikutuksen palasia ja monelle onkin työpaikka tai työyhteisö juurikin merkittävä pala sosiaalisen elämän kokonaisuutta. Sitä ilman uppoaa semmoiseen yksinäisen tekemisen kuplaan, kuten esimerkiksi on itselleni käynyt. Sitten yhtäkkiä havahdun siihen, että olen viettänyt päiviä ilman minkäänlaista perheen ulkopuolista ihmiskanssakäymistä ja tuumailen, että ilman sitä on esimerkiksi aiheiden keksiminen tänne blogiin todella vaikeaa. Ellei nyt sitten sattumalta innostu kirjoittamaan juuri tästä samaisesta aiheesta tai vaikkapa koulujutuista, joiden parissa pakertaa päivästä toiseen yksin. Ah, enpä olisi uskonut, että kaipaisi näin paljon niitä niin arkisia pieniä keskusteluita ja arjen tavallisia lounastaukoja, joista monesti myös kumpuaa se kaikki pohdinta kaiken työhomman ulkopuolelle. Ehkei kaikilla edes iske tämmöinen kaipuu tai sosialisointi on sitten ahkerampaa siellä vapaa-ajan puolella? Itselläni on tilanne taas ollut juuri päinvastoin ja sen vuoksi varmasti asiaa harmitellutkin.

Toimistoni tällä viikolla 🌻

Mielenkiintoista mihin suuntaan homma etenee. Ja mahdanko itse kääntää kelkkani ja palata takaisin irl-elämän kannattajaksi, vaikka vuosia olinkin etäilyn ja paikkasitoutumattoman työnteon kannattaja. Hassua sinänsä miettiä tätä vaikka siltä kantilta, että siinä missä vaikkapa some on mennyt enemmän nopean, pinnallisen sisällön suuntaan ja muutenkin vapaa-ajan vuorovaikutus eri viestintäpalveluiden varaan, ollaan massa-aaltona menossa vauhdilla samaan myös työelämän suhteen kun moni työnantaja on hoksannut, että hommahan pelaa jopa tehokkaammin näin. Oli se sitten yksilön sosiaalisen elämän kustannuksella tai ei. Viime vuosina olen havainnut itsessäni pientä kapinaa perinteisiin juttuihin palaamisessa. Äänikirjojen yleistyessä olen pyrkinyt lukemaan enemmän myös oikeita kirjoja, nopean somesisällön lisääntyessä kirjoittamaan enemmän tekstiä, pikamuodin jyrätessä halunnut neuloa itse ja niin edespäin. Tuntuvatko nuo perinteiset työpaikkojen kahvikone-kohtaamiset vuoden päästä yhtä vanhanaikaisilta kuin blogitekstit Instagramin maailmassa?

Ja niin! Tällä viikolla kävin lounastamassa Sushibar + Winessa. Oli muuten aivan superhyvää sushia pitkästä aikaa. Ehkäpä syksyn kovin juttu olisikin tehdä haastelista kivoista lounaspaikoista, joita testata ja yrittää ottaa nuo rennot arkilounaat taas ahkerammin mukaan arkeen 🙂

Onko etäarki herättänyt teissä yksinäisyyden tunteita? Kertokaa, etten ole yksin tämän kanssa!

 

Kuvat minusta Jutta

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Randomjuttuja viime viikolta ja pari sanaa ajanhallinnasta

Uusi viikko ja uudet jutut taas kerran. Loppuviikosta iski pieni nuha ja otinkin sen myötä rennommin treenien suhteen, sekä viikonloppukin meni lähinnä chillaten ja lautapelien perissa. Allerginen krooninen nuha vaivaa oikeastaan ympäri vuoden, mutta aina syksyn kynnyksellä ilman kylmetessä tuntuu, että olen nuhainen jatkuvasti. En osaa sanoa oliko kyseessä pientä flunssaa vai vaan joku kehoni psyykkinen allergiareaktio tähän syksyn starttaamiseen 😀

Opiskelukauden alun jälkeen on tuntunut, että viikot hujahtavat aivan silmissä, koska hommaa ja opiskeltavaa kyllä riittää. Eikä sillä, itselleni tämä on ollut ainoastaan positiivinen juttu ja itseni haastaminen juurikin yksi niistä sekoista, joita olen opinnoilta hakenutkin. Vaikka tämä ensimmäinen jakso onkin melko hektinen ja tahdiltaan intensiivinen, en ole kuitenkaan kokenut työmäärää olevan liikaa, vaikka sitä paljon onkin. Yhden valinnaisen jätin kuitenkin heti alkuunsa pois, koska luennot menivät sittenkin päällekkäin erään toisen kanssa, eikä niitä taltioitu myöhemmin katsottavaan muotoon. No mutta ehkä näissä muussa kahdessa valinnaisessa riittää tähän alkuun tekemistä aivan tarpeeksi, heh. Toisen periodin suhteen ajattelin ottaa hieman rennommin ja panostaa silloin enemmän myös työtunteihin. Saa nähdä maltanko!

En koe, että olisin aikaisemmin kokenut mitään suuria ongelmia ajanhallinnan kanssa, mutta jo nyt alkuun olen huomannut, että yliopisto-opintojen kohdalla (ja nyt tietysti opintojen yleensä) tarvitaan erityisesti niitä ajanhallinnan taitoja. Varsinkin jos tarkoitus on jakaa niitä vuorokauden rajallisia tunteja myös perheen, treenin ja töidenkin kesken. Ennen olen kalenteroinut tekemisiä jossain määrin, mutta ennemmin ehkä keskittynyt to-do-listaus-tyyppiseen tehtävien asioiden listaamiseen ja ylivetämiseen sitä mukaa kun ne on hoidettu. Nyt olen kuitenkin aivan suosiolla ryhdistäytynyt asiassa kunnolla, synkronoinut opintojen viikkosuunnitelman sähköiseen kalenteriin, johon myös laadin aikataulut aina päivittäisellä tasolla. Kun joku asia on kalenteroitu tiettyyn hetkeen, niin se tulee todennäköisesti myös hoidettua silloin ja semmoinen tulevaisuuteen lykkääminen vähenee, ainakin itselläni.

Monella kurssilla on luettavaa, tehtäviä ja verkkotestejä, joilla on tietty deadline, näitä on PALJON ja tulee jatkuvasti lisää, joten tietty systematiikka on ehdottomasti tarpeen, että saa ne aina ajoissa alta pois. Itse vihaan asioiden jättämistä viime tippaan ja pyrinkin siihen, että aikataulutan hommat aina mahdollisimman nopeasti alta pois, koska aina tulee myös niitä yllättäviä juttuja tai muuta, johon ei ole varautunut. Voin kertoa, että vielä toistaiseksi ei kyllä ole ollut päiviä kun olisi joutunut miettimään, että mitäs tässä nyt tekisi. Toisaalta rakastan juuri sitä, että on itse valta suunnitella tekemisiään ja toki homma on yrittäjänä jo tuttuakin. Se, että parin pidemmän ja intensiivisemmän päivän jälkeen voi raivata kalenterista pari löysempää päivää, jolloin ehtii nähdä ystäviä tai tehdä muita juttuja.

Vaikka alkuun harmittelinkin etäluentoja, olen nykyään suuri zoom-luentojen fanittaja! Mikäs nyt olisikaan parempaa kun seurata luentoja samalla aamupalaa syöden tai vaikka iltapäivällä sängystä, haha. Juuri ajankäytön näkökulmasta kyllä äärimmäisen tehokasta kun esimerkiksi siirtymäajat voi käyttää työntekoon sun muuhun ja olla jotenkin rennommalla otteella. Ainakin näin perheellisen ja ohella kotoa käsin töitä tekevän näkökulmasta on asetelma täydellinen. Jos tilanne olisi ollut aikaisemminkin tämä niin harmittelisin sitä, etten ole hakenut opiskelemaan jo vuosia sitten! Olen käyttänyt tuon aamun reilun tunnin, joka käytännössä säästyy tavaroiden kasaamiseen ja matkoihin, yleensä treenaamiseen. Yleensä se treeni tuleekin silloin tehtyä kun kalenteroi sen mielessään aamun ohjelmaan.

Kirjoittelinkin perjantaina hiusjuttuja ja kävin viime viikolla kampaajalla ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen. Edellinen kerta oli siis helmikuun puolivälissä ennen Uuden-Seelannin matkaa ja tuntuu, että siitä on aikaa jo ikuisuus. Ja niinhän siitä nyt tietysti onkin 😀 Hiukseni olivat vielä vuosi takaperin pituudeltaan niin lyhyet, ettei teippien testaaminen vuosien tauon jälkeen vielä tullut kyseeseen, mutta nyt ollaan kasvatusprojektin suhteen siinä pisteessä, että päädyin sinettien sijaan kokeilemaan pitkästä aikaa niitä! Vaikka kasvatus edelleen jatkuu, tuntuu kieltämättä aika ihanalta olla taas isommalla ja pidemmällä tukalla, joka ehdottomasti on kyllä juttuni. Olen tukkaan aivan äärimmäisen tyytyväinen ja yksi asia, josta en luovu on luottokampaaja! Minä olenkin juuri se tyyppi, joka käy samalla kampaajalla hamaan tappiin asti, kunnes kampaaja esimerkiksi muuttaa ulkomaille, kuten kävi siis kolme vuotta takaperin. Sen jälkeen löysinkin pidennysguru-Marian, jolla olenkin käynyt uskollisesti nämä seuraavat vuodet.

Kävin jo eilen vähän läpi tulevan viikon koulujuttuja, mutta nyt sitten kunnolla niiden pariin!

Kivaa viikkoa ✨

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.