Arjen oivalluksia ja flunssakierrettä

Hello! Olen ollut viime viikot enemmän tai vähemmän pienessä flunssassa, joka taas paheni viime viikolla kamalaksi räkätaudiksi. Tämä on syy, jonka vuoksi olen joutunut hölläämään tahtia blogin kanssa ja pää on kertakaikkiaan muutenkin ollut aivan juntturassa, koska olen pitkittyneen flunssan vuoksi ollut aivan kertakaikkisen poikki. Tässä ei ihan kamalasti ole ollut mahdollisuutta lepoon, koska työhommissa riittää deadlineja reissun alkuun ja ties mitä muuta. Varmasti juuri tämä alkuvuoden jatkuva kiire ja stressaava arki ovat myös pitkittäneet näitä flunssia aivan laittoman kestoisiksi.

Torstain tein töitä sängystä peiton alta ja mielelläni olisin tehnyt samaa myös maanantaina, mutta eräs tapaaminen pakotti piipahtamaan pikipäin kaupungilla. Koko tämä talven flunssakierre on ollut suoraan sanottuna jotain niin helvetillistä, etten toivo samaa kenellekään. Tiedostan kyllä itse, että tämänhetkinen tilanne noin yleisesti tuottaa stressiä ja päänvaivaa, mutta ajankohta nyt vain on todella huono siihen, että makoilisin kaksi päivää kotona parantelemassa flunssaa ja miettimättä yhtään mitään- vaikka kaikkein eniten tällä hetkellä toivoisin juuri sitä.

Bloggaaminen on minulle täysin rehellisesti yksi elämäni tärkeimmistä jutuista, joka vuoksi myös koen jatkuvasti huonoa omaatuntoa tai tietynlaista pettymistä itseeni, jos olosuhteiden pakosta joudun laiminlyömään blogia tai kun tulee tilanteita kun aika / energia ei yksinkertaisesti riitä siihen, että keksisin mielenkiintoista sisältöä joka päivälle 🙁 Tästä syystä olen keskittynyt lähiaikoina enemmän näihin kuulumisiin ja päiväkirjamaisiin postauksiin, kunnes taas pääsen ”normaalirytmiin” juttujen kanssa.

Tässä muutamia oivalluksia viime viikolta näin maanantain koosteeksi…

 

Olen nykyään valtaosassa somekuvia (erityisesti Instassa) ilman meikkiä. Ja kyllä, olen nykyään äärimmäisen laiska meikkaamaan, mutta eipä tuo ainakaan itseäni juuri häiritse. Toivottavasti ei teitäkään, haha.

Viikko ja päivä toisensa jälkeen olen jotenkin jumittunut tammikuun alkuun ja muistankin edelleen lähes päivittäin, että menisimme juuri tammikuussa, vaikka ensi viikolla pärähtää jo maaliskuun ensimmäinen! Huhheijaa kuinka nopeasti aika meneekään. Palatessamme reissusta onkin jo aivan pian huhtikuu.

Edelliseen kohtaan liittyen: Kuluva talvi on ollut erityisen ankea. Näin siis huomiona, jos jostain syystä et vielä näistä lukuisista kirjoituksistani ole lievää angstaustani huomannut. Plussana se, ettei tosiaan joudu ainakaan tarpomaan loskassa ja harvemmin olen tänä talvena kastellut varpaitani kenkien kastuessa ulkona. Tai oikeastaan en varmaan kertaakaan.

Se megakirkas tähti, joka viime aikoina on loistanut taivaalla ja aiheuttanut ainakin itselleni lähes joka kerta ihmettelyä tai pohdintaa (ja jota siis viime torstaina ihmettelin IG storiesissa), on siis Venus! Hämmästelyni tähden suhteen on vain yltynyt lähiaikoina, lähinnä sen suhteen, että miten jokin voi olla noin kirkas? Itse veikkasin kvasaaria, mutta selitys löytyikin sitten Venuksesta, heh. Täytyykin tutkia aihetta tarkemmin heti kun ehdin.

Varasin pari viikkoa sitten tälle viikolla ajan brow liftiin. Siis minä, joka olen aivan äärimmäisen tarkka kulmistani ja en tee niille koskaan mitään. Oikeasti, olen viimeksi nyppinyt tai edes jollain tapaa kulmiani joskus ennen lapseni syntymää 😀 Värjännyt taas en koskaan. Ajatus brow liftistä houkutteli testimielessä, mutta nyt aloin panikoida, että jos kulmistani tuleekin kamalat ja mietin ajan perumista. Microbladingia en ottaisi mistään hinnasta, mutta nyt alkoi kyllä jänskätä tuo brow lift. Entä jos en enää tunnista kulmiani peilistä katsoessa? Apua! Kokemuksia? Ajan lash liftiin haluaisin ehkä pitää, mutta ensisijaisesti haluaisin ehkä ensin sittenkin konsultoida jotain tekijää brow liftin suhteen. Onpas nyt hankalaa.

Kävin viime viikolla ostamassa työmatkalla Kanniston Leipomosta ylläriksi laskiaispullat koko perheelle. Yhden vegaanisen pojalle, mantelimassalla itselleni ja hillolla Tommille (vaikka kuulemma olisikin halunnut mantelilla :D). Myös dino pääsi osingoille. Tuo joululahjaksi saatu T-Rex pelotti alkuun monta päivää ja kuulemma olisi ihan pitänyt hankkiutua siitä eroon, kunnes siitä on sen jälkeen kehkeytynyt leluista ylivoimaisesti rakkain, jolle toivotetaan hyvät yöt ja otetaan mukaan monesti myös ruokapöytään 😀

En uskonut näin tapahtuvan ikinä, mutta olen onnistunut ensimmäistä kertaa ikinä saamaan jonkin sortin ähkyn laskiaispulliin. Myönnettäköön, että olen kylläkin syönyt niitä tässä viimeisen kuukauden sisällä varmasti yli 15 kpl (ai mitenniin hulluna laskiaispulliin? :D), mutta tällä hetkellä lojuu jääkaapissa edelleen syömättä yksi perjantaina ostettu laskiaispulla, jota en yksinkertaisesti enää vain saanut alas. Haha!

Flunssan paranemisen vuoksi olen joutunut pitämään totaalitauon liikunnasta, josta olen tosi harmissani. Olin juuri saanut kivan rutiinin lähes päivittäisiin lenkkeihin jätettyäni kuntosalin tauolle ja nyt myös uimiseen, mutta jouduin päättämään, etten tee hyötyliikunnan lisäksi nyt mitään muuta niin kauan kun sitkeä pöpö kaikkoaa, vaikkakin liikunnan stressiä lievittävä apu voisi ehkä jossain määrin myös edistää paranemista. Kinkkinen tilanne siis.

Paras juttu muuten nykyään ovat lounaat yksin. Olen harrastanut näitä silloin tällöin ja perjantaina poikkesin ystävääni odotellessa syömään ystävänpäivälounasta itseni kanssa. Niin kivaa! Ja suuntasin tietty Fisken på diskenin The lohikeitolle, josta olin haaveillut toistamiseen jo pari kuukautta. Suositus!

 

Sain eilen valmiiksi viimeiset pipot ennen reissua ja tänään olisikin tarkoitus pistää hajakappaleita pieni erä myyntiin IG Storiesissa. Pysykää siis kuulolla @iines jos pipojutut kiinnostaa 🙂

 

Kivaa viikkoa!

 

 

Ps. Onko teillä ollut tämä talvena inhottavan pitkiä flunssaputkia? Olen jotenkin niin turhautunut tähän 🙁

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.