Haaveena pako autiolle saarelle

Minun piti alunperin kirjoittaa tänään aivan muista jutuista, mutta kun mieltä painaa tai jokin asia vaivaa, auttaa asian käsittely näin kirjoittamalla usein ainakin omalla kohdallani. En tiedä miksi, mutta viimeaikoina olen kokenut jotain ihme ahdistusta ja epävarmuutta blogini kanssa. Yli kymmenen vuotta blogia kirjoittaneena tiedän ehdottomasti, että näitä tulee ja menee säännöllisin väliajoin. Ainakin oman blogini historiassa on tullut usein kausia, jolloin olen miettinyt, että miksi teen tätä? Kiinnostaako ketään? Pölisenkö täällä vain itsekseni? Vaikka koen kirjoittamisen itselleni terapeuttisena harrastuksena, on vuorovaikutus kuitenkin itselleni se kaikkein tärkein asia tässä hommassa.

Ja kuten on monen bloggaajan suusta useaan otteeseen kuultu, on kommenointi vuosi vuodelta totisesti vähentynyt hurjasti. Itsekin ymmärrän tämän täysin. Olen myös henkilökohtaisesti todella laiska kommentoimaan blogialustoilla, mutta samalla tiedostan faktan siitä, että kommentit totisesti ovat se kirjoittajan suola. Ilman teitä ei ole myöskään blogia tai vuorovaikutusta. Olen paasannut sen perään, että uskon blogien tulevaisuuteen ja ilmiöiden kiertoon, siihen että kirjoitettu sisältö tekee kyllä paluun ihmisten turhautuessa pintapuoliseen, nopeaan sisältöön. Silti tunsin eilen ja tänään outoa epävarmuutta tästäkin, enkä itse edes tiedä miksi. Syyskuussa blogissani vieraili 27 000 yksittäistä kävijää, eli 27 000 erillistä ihmistä ja omalta kohdaltani täytyy todeta, ettei kävijämäärien perusteella ole missään nimessä ollut sen kummempaa laskua nähtävissä, mutta jokin silti ahdistaa. Ehkä turhautumisen tunne siihen, että kirjoitat tekstiä useamman tunnin saadaksesi vain yhden tai pari kommenttia, vaikka itse tekstin lukisikin suuri joukko ihmisiä. Oliko teksti huono vai eikö ketään vain kiinnostanut?Tiedän, etten ole yksin ajatusteni kanssa. Moni bloggaaja tai vaikuttaja varmasti käy läpi täysin samoja ajatuksia. Ja tottakai tiedän myös, että teitä on siellä ruudun toisella puolella iso joukko ihania ja pitkäaikaisia lukijoitani.

Katsoimme eilen uudelleen sen storiesissa hehkuttamani dokkarin ”Syrjäisen saaren lumo” YLE Areenasta, jossa ranskalainen perhe lähtee surffaamaan pienelle, täysin muusta maailmasta eristyksissä olevalle saarelle Tyynelle Valtamerelle. Tommi ei ollut vielä dokkaria nähnyt siitä huolimatta, että muistuttelin asiasta tälle lähtiessäni Lappiin, mutta loppupeleissä Tommikin oli aivan intona dokumentista (ja ehkä aikalailla myös niistä saaren täydellisistä surffiaalloista). Ja kyllä, aloin eilen tutkia miten saarelle pääsisi. Hieman huvittuneena luimme, että saarelta löytyy satelliittipuhelin, mutta oikeastaan mitään muita yhteyksiä, kuten nettiyhteyttä ei saarelta löyty ulkomaailmaan (ainakaan tuon jutun kirjoitushetkellä).

Ja tiedättekö, kun tänään aamulla herätessäni mietin asiaa, kuulostaa tuo oikeastaan aivan täydelliseltä. Ihan rehellisesti, vaikka vähintäänkin työni puolesta paljon somea käytänkin, netistä puhumattakaan ihan jo arjen tavallisten askareiden vuoksi, valehtelisin jos väittäisin ettei se ahdista ollenkaan. En ole vielä kertaakaan sanonut tätä ääneen, mutta jo parin vuoden ajan olen aivan rehellisesti välillä haaveillut siitä, että yksinkertaisesti vain katoaisin jonnekin somen ulottumattomiin ja eläisin niin yksinkertaista elämää kuin vain mahdollista. Kyllähän tämä varmasti monen nykyihmisen korvaan kuulostaa melko hullulta, mutta ihan totta. Jos olisin juuri nyt perheetön ja työni sallisi, lähtisin aivan varmasti sinne autiolle saarelle ihmettelemään, vaikka jo heti huomenna.

Toki tiedostan ristiriidan siinä, että kannustan lukijoitani kommentoimaan enemmän, mutta samalla jauhan omasta someahdistuksestani. Ei minua itsessään blogini ja sen kirjoitus ahdista, vaan juuri vuorovaikutuksen vähentyminen ja alan yleinen mentaliteetti sen suhteen, että vain seuraajamäärillä ja luvuilla on väliä. Pidän Instagramista päivä päivältä vähemmän juuri sen vuoksi, että siellä käytävä kilpailu suosiosta ja seuraajamääristä oikeasti ahdistaa. Mikäli IG ei olisi kanavana työni vuoksi oleellinen ja samalla tärkeä tukikanava blogilleni, olisin luultavasti häippässyt sieltä jo aikapäiviä sitten. Mutta eihän se oikein käy päinsä. Se ahdistaa, että pitäisi olla lisäämässä kuvia omasta pärstästään vain siksi, että ne tilastollisesti keräävät eniten tykkäyksiä. WTF.

Juuri tämä on pahasti pielessä ja asian ydin. Pitäisi jatkuvasti olla stressaamassa sitä, että sitouttaako tämä ihan tavallisesta kupillisesta teestä postaamani kuva yhtä hyvin kuin kuva, jossa keikistelen itse. Kyllähän se näin sisällöntuottajankin näkökulmasta harmittaa, ettei pienet arjen jutut saa aikaan läheskään yhtä paljoa tykkäyksiä kuin se, että laittaisin oman naamani näytille Instassa päivittäin. Toivottavasti ymmärrätte pointtini. En arvosta pinnallisuutta ja se on juuri sitä, mitä some on täynnä. Kilpailua täydellisistä kuvista, seuraajista ja sitoutumisesta. Eniten turhauttaa se millaiseksi homma on mennyt ja kuinka se on vaikuttanut meihin moneen, sekä arvoihimme kokonaisvaltaisesti.

Suurin unelma, joka minulla on ollut blogini suhteen aivan alusta asti on ollut, että voisin matkustaa vaikka niillä autioilla saarilla ja kirjoittaa maailmalta käsin matkapäiväkirjaa. En haluaisi jossitella, mutta välillä olen lyhyen aikaa harmitellut sitä, miksen tähdännyt siihen kymmenen vuotta sitten? Ja sitten taas, en haluaisi koskaan miettiä sitä, että olisin tehnyt joskus niin tai näin, koska ilman sattuneita syitä ja seurauksia en olisi tässä ja nyt. Todennäköisesti tulen kuitenkin aina olemaan juuri tämmöinen haahuileva haaveilija ja levoton sielu. Voisin kiteyttää ajatukseni niin, että tunnen käyväni läpi tietynlaista murrosvaihetta. Jollain tapaa on takaraivossa pieni tunne siitä, että jotain muutoksia on edessä suuressa tai pienessä skaalassa. Samalla taas tunnen ristiriitaisia tunteita monen asian suhteen.

 

Siinä, sainpas sen sanottua. T. Iines, joka tykkäsi aikanaan lisäillä blogiin kuvia mikrossa räjähtäneestä kaurapuurosta

 

Löytyykö muita some-ahdistuneita?

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 28 kommenttia.

Muutama ajatus unelmaelämästä

Saavuimme eilen tänne Luostolle ja voi elämä kun täällä on ihanan rauhallista! Kaikki arjen stressi ja suorittamisen paine olivat tipotiessään heti kun pääsi tänne. Mikä siinä onkin, että luonnon helmassa ja hiljaisuudessa mieli lepää näin hyvin? Ah, alkoi jo harmittaa etten jo ajoissa varannut esimerkiksi kokonaista viikkoa tälle Lapin reissulle. Täällä on nimittäin aivan ihanaa!

Olemme ulkoilleet hurjasti ja eilen illalla lähdimme metsäpolulle bongailemaan auringonlaskua puiden lomasta. Minulle tuli jotenkin niin onnellinen fiilis metsän hiljaisuudessa haahuillessa, ilman kiirettä mihinkään, että meinasin alkaa itkemään, haha. Ja vaikka ulkoilen myös kotona ahkerasti luonnossa, on ilman puhtaus täällä aivan eri luokkaa ja sen kyllä huomaa selkeästi. Kaikki ei kuitenkaan mennyt näköjään aivan putkeen ja tajusin unohtaneeni kameran johdon kotiin. Tottakai jotain unohtuu. Wi-Fi-toiminto jotenkin bugitti, eikä suostunut siirtämään kuvia koneelle, joten Lappi-kuvia siis luvassa myöhemmin.

Täällä hiljaisuuden keskellä on ollut ajankohtaista uhrata muutama hetki miettimään sitä, mihin olen matkalla. Ja siis henkisellä tiellä, en niinkään fyysisesti. Elämä on matka, jonka varrella tulee ylä- ja alamäkiä, opetuksia ja palkintojakin. Keskityn itse ennemmin miettimään tulevaa kuin vellomaan menneissä. Menneisyyttä et voi muuttaa, mutta sen sijaan tulevaan voi vaikuttaa omalla toiminnallaan. Ja niin, mitä sitten haluan tulevaisuudelta?

Ihmisenä stressaan ja ahdistun eniten asioista, joista en tiedä tarpeeksi tai mitä en osaa. Hyppy epämukavuusalueelle voi tietyissä asioissa tehdä hyvääkin, mutta myönnän silti usein tuntevani niitä ”tuleeko tästä mitään” tai ”tiedänkö ollenkaan mitä edes olen tekemässä?” ajatuksia, oli kyseessä sitten työ tai äitiys. Ja mitä tulee äitiyteen, olen sen suhteen oivaltanut erään asian: Mitä kauemmin olen ollut äiti, sitä enemmän myös rakastan juuri sitä. Äitinä olemista siis. Itselleni ensimmäiset viikot, kuukaudet tai jopa vuosi pienen vauvan äitinä oli juurikin noiden aikaisemmin mainitsemieni, välillä jopa pienen paniikin sekaisten ajatusten täyteisiä. Vaikka tietysti olen onnellinen jokaisesta päivästä äitinä, voisin itse ainakin todeta sen olevan nykyään vieläkin merkityksellisempää kun on kehittynyt jo tiiviimpi vuorovaikutussuhde omaan lapseensa. En tiedä onko äitiys koskaan helppoa, mutta oma mielipiteeni on, että ainakin se helpottuu ajan mittaan.

Ajatukseni ovat kieltämättä hieman ristiriitaiset sen suhteen, että haluanko vielä joskus lisää lapsia. Täytyy myöntää, että koen edelleen jonkin sortin traumoja sekä raskausajasta, että synnytyksestä ja jos täytyy sanoa aivan suoraan, en tiedä haluaisinko kokea samaa enää uudestaan. Pelko odotusajan tutkimuksista, virheasennosta ja synnytyksen pitkittymisestä on nimittäin edelleen vahvasti mielessä. Kieltämättä kuitenkin myönnän tuntevani jonkinlaista ”huonoutta” siitä, että olen mahdollisesti vain yhden lapsen äiti. Tiedättekö, koska yleensä odotetaan, että sen yhden seuraksi tulee ainakin yksi sisarus. Kaikki muu herättääkin yleensä vain kysymyksiä.

Kuuntelen juuri erästä työkaverini suosittelemaa kirjaa (kirjavinkkejä muuten tulossa blogiin tällä viikolla), jossa oli eräs harjoitus, joka jäi mieleeni. Kyseessä oli mielikuvaharjoitus, jonka aikana tuli kuvitella elämä, jollaista haluaisin elää. Mitä elementtejä siinä olisi? Mitkä arvot olisivat läsnä? Ei varmasti yllätä, että kuvittelin mielessäni kiireettömyyttä, stressittömyyttä, tietynlaista huolettomuutta ja jonkun lämpimän paikan. Parin viimeisen vuoden aikana olen huomannut, että stressi on asia, joka syö tehokkaasti hyvinvointia ja loppupeleissä todella monet asiat aiheuttavat jollain tavalla stressiä, vaikkei näin äkkiseltään ehkä uskoisi. Vilkas kaupunkiympäristö, joka puolelta tulevat virikkeet, tarve olla jatkuvasti kehittämässä itseään, sekä kaikkea ympärillään, yhteiskunnan paine olla tietynlainen ja metatyö, joka tuntuu arjessa yhä vain teknologian myötä lisääntyvän. Kaikkein eniten haluaisin olla täysin stressitön. Mutta onko se nykymaailmassa edes mahdollista?

Tietynlainen vapaus ja mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä ovat myös arvoja, jotka koen elämässäni tärkeiksi. Äitinä haluan antaa lapselleni mahdollisimman paljon fyysistä kosketusta ja kertoa tälle aivan jokainen päivä, että rakastan häntä. (Äh, aloin itkemään kun kirjoitin tätä!) Mielestäni on tärkeää antaa lapselle malli siitä, ettei elämä ole vain pelkkää kiirettä, työntekoa ja stressaamista. Rehellisesti stressaan todella usein jo pelkästään siitä, mihin maailma on menossa. Tuntuu aivan kamalalta ajatella omaa lastaan tulevaisuuden mahdollisesti entistäkin suorituskeskeisempään ja kiireisempään maailmaan. Luovuin viisivuotissuunnitelmista jo pari vuotta takaperin, koska sehän tästä vielä puuttuukin, että kaiken muun lisäksi pitäisi vielä olla nykyhetken lisäksi perillä siitä, mitä tekee joka vuosi seuraavan viiden vuoden aikana. (Ja ah, suosittelen niiiiin viisivuotissuunnitelmien heivaamista! :D)

Vinkkasinkin teille lauantaina IG Storiesissa aivan ihanasta dokkarista, jonka katsoin YLE Areenasta. ”Syrjäisen saaren lumo” kertoo ranskalaisesta perheestä, joka lähtee surffaamaan pienelle syrjäiselle Fanningin saarelle Tyynellä Valtamerellä. Saarelle pääsee Kiribatilta ainoastaan pienellä purjevetoisella rahtiveneellä, jonka kautta saaren paikalliset asukkaat tilaavat muilta saarilta itselleen elintarvikkeita ja mitä ikinä. Parin tuhannen asukkaan saarella kaikki tuntevat toisensa, kylän lapset käyvät koulua yhdessä vanhempiensa kanssa ja kaikki ottavat rennosti ilman murheita maailman menosta. Liikutuin, ensinnäkin siksi, koska tiedätte aikaisemmat mesoamiseni siitä, että muuttaisin Moorealle kasvattamaan hedelmiä omavaraisena, mutta toisekseen myös siksi, että mielestäni jokaiselle kuuluisi elämä ilman yhteiskunnan tuomia paineita, joiden mukaan sinua monitoroidaan neuvolassa aina siitä lähtien kun olet lapsi. Josset kasva näin tai syö näin, olet muista poikkeava. Aikuisten taas tulee luoda uraa ja menestyä, koska muuten olet myös poikkeava. Mutta miksi massasta poikkeava olisi sen huonompi? Tottakai hyvinvointiyhteiskunnassa on lukuisia hyviä puolia, mutta niin. Asia silti mietityttää.

Ja niin. Edelleen haaveilen huolettomasta elämästä pienellä saarella hedelmiä ja simpukoita poimien, mutta samalla tiedostan, ettei se vain ole niin yksinkertaista. Toisaalta olen myös ehkä vähän hyvällä tavalla kateellinen näille kaikille Lapin pienissä kylissä asuville, joiden elämä luultavasti on moneen kaupunkilaiseen suorittajaan verrattuna varsin huoletonta. Haaveenani on edelleen siis kaikessa yksinkertaisuudessaan simppeli ja huoleton, yksinkertainen elämä. Syrjäisellä saarella tai jossain muualla 🙂

 

Millaista teidän unelmaelämänne olisi?

 

 

Kuvat Jutta

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 7 kommenttia.

Perheen pienimmän syysterveiset

Kaupallinen yhteistyö: Lindex & Indieplace

Syksy tekee tuloaan ja monelle tämä merkitsee uusia tuulia esimerkiksi harrastusten suhteen. Pojan yksi suosikkiharrastuksista on kesästä asti ollut valokuvaus, sen jälkeen kun annoin tälle käyttöön tuon vanhan digikamerani. Olenkin jakanut IG Storiesissa joitakin pienen otoksia ja ne jaksavat kyllä hämmästyttää. Jotenkin olen niin iloinen, että hän on osoittanut lukemisen lisäksi jo paljon kiinnostusta myös luoville harrastuksille, kuten kuvaamiselle ja piirtämiselle. Eikä sillä, että sillä nyt olisi loppupeleissä mitään väliä mistä pieni lapsi on kiinnostunut, mutta ymmärrätte varmasti mitä tarkoitan. Vanhempien panoksella on tässä kuitenkin paljon merkitystä sen suhteen mihin asioihin lasta kannustaa. Syksyn aikana olisikin tarkoitus miettiä pojalle jotakin harrastusta, joka olisi tälle päiväkodin ohella mieluinen.

Viime viikonloppuna kävimmekin heti aamutuimaan pienen kanssa pienellä ”kuvausretkellä”, joka tottakai johti leikkipuistoon, hehe. Molemmille kamerat mukaan ja bongailemaan kivoja juttuja. Käymme usein viikonloppuisin pienillä kävelyretkillä ja yleisesti ihmettelemässä kaikenlaista. Bongailemassa kiviä, puunkantoja, oravia ja lintuja, mitä milloinkin. Luonto on itselleni todella tärkeä osa elämää ja siksi haluan kannustaa myös lastani arvostamaan luontoa 🙂 Syksyn tullen varmasti myös aktivoidumme ulkoiluretkien suhteen!

Varmaan ensi vuoden aikana olisi tarkoitus miettiä jotain ”virallista” harrastusta pojalle ja olemme jo pitkään tuumailleet jalkapalloa, jota hän tykkää kovasti pelata omassa pihassa. Myös uiminen on kova juttu, mutta harmillisen vähän olemme vielä uimahallissa käyneet. Tässä olisi ehdottomasti tarkoitus aktivoitua syksyn aikana! Toistaiseksi on päiväkodissa vielä kivasti puuhasteltavaa ja aktiviteetteja päiviin, mutta koen myös liikunnan asiana, jossa vanhempien kannustuksella on osansa. Ja toki, tärkeintä on tietysti se, että lapsi itse tykkää harrastuksista, joiden pariin häntä kannustetaan ja sehän selviää vain tekemällä. Kuulin viime vuonna ystävältäni lasten tiedekerhosta ja tuumasin jo silloin, että  se on ehdoton juttu, mihin ilmoitan pojan aivan viimeistään ensi vuonna! Heh, edelleen tässä kaavailen lapsestani sitä astrofyysikkoa 😀

Syksy on yleensä aina sitä aikaa kun täydennän pojan vaatevarastoa. Ostetaan jemmaan lämpimämpiä vaatteita, uusitaan haalareita ja yleisesti valmistaudutaan siihen kerrospukeutumisen rumbaan. Itselläkin on vielä edessä uusien ulkoilu- ja kuorivaatteiden hankinta syksylle, mutta onneksi joitain syysjuttuja on jo tullut hommattua pieneksi jääneiden tilalle. Kuvan asu on syksyn uudesta Lindex Baby-mallistosta, joka on myynnissä sekä kivijalkamyymälöissä, että verkossa. Nettikaupan osalta löytyy mallistosta kokoja aina 104cm saakka ja me käytämmekin vielä näitä ”pienten puolen” vaatteita. Koko syksyn valikoima löytyy täältä.

Kaikki malliston vaatteet ovat unisex ja valmistettu joko GOTS-sertifioidusta puuvillasta tai kierrätysmateriaaleista (kuten takit, joissa on käytännön syistä mukana myös kierrätettyä keinokuitua). Muistatteko kun sitä aina pienenä manaili sitä kun äiti jankkasi vaateostoksella siitä kuuluisasta kasvuvarasta? Nyt olen havahtunut olevani itse se mamma, joka hankkii uudet vaatteet aina vähintään sitä seuraavaa kokoa sen sijaan, että ostaisi käyttöön vaatteita, jotka istuvat juuri nyt, mutta ovat jo muutaman kuukauden päästä liian pieniä.

Lastenvaatteissa materiaalit ovat itselleni todella tärkeä seikka, enkä koskaan osta lapselle muita puuvillatuotteita, kuin luomulaatuisesta tai GOTS-puuvillasta valmistettuja tuotteita. Myös kestävyys on lastenvaatteiden suhteen oleellinen vaatimus, koska vaatteiden tulee kestää ahkeraa pyykkäystä, yleistä rymyämistä ja toiveeni on toki pistää pieneksi jääneet vaatteet hyväkuntoisina kiertoon niiden jäädessä pieneksi. Pyrin ostamaan valtaosan lastenvaatteista käytettynä, mutta aina tämä ei ole mahdollista kun satut tarvitsemaan jotain tiettyä ja juuri siihen hetkeen.

 Itse olen ostanut lastenvaatteita uudesta oikeastaan vain parista eri liikkeestä ja joista toinen on juuri Lindex, joka on itselleni ollut ensisijainen liike lastenvaatteiden hankintaan. Pidän itse hurjasti Lindexin valikoimasta, hinta-laatusuhteesta ja juuri siitä, että valikoima keskittyy vastuullisempiin materiaaleihin. En ikinä raaskisi maksaa lastenvaatteista maltaita tai hankkia niitä brändi edellä. Koska lastenvaatteiden käyttöaika on melko lyhyt ja riski ruokatahroille tai muille pienille damageille suuri, en näe itse järkevänä investoida suuria summia lyhyen käyttöiän vaatteisiin. Siksi olenkin pitänyt Lindexin valikoiman hinta-laatusuhdetta oikein erinomaisena.

Tällä viikolla onkin syksy tehnyt kovalla ryminällä tuloaan, eikä ulkona enää ilman lämpimiä ulkovaatteita pärjäisikään 🙂

 

Mitä harrastuksia teidän pienillä on? 

 

Ja mitä seikkoja arvostatte lastenvaatteita hankkiessa?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Kysymyksiä rahasta, säästämisestä ja sijoittamisesta

Tein maanantaina Instassa kyselyn, jossa saitte esittää minulle mitä tahansa kysymyksiä rahasta, säästämisestä ja taloudesta. Rahaan, sekä yleisesti säästämiseen liittyvät postaukset ovat blogissani ehdottomasti yksi suosituimmista aiheista vuodesta toiseen, joten ajattelin, että mikäs sen parempaa kuin vastailla juuri niihin teihin esittämiin kysymyksiin aiheesta. Tätä oli muuten aivan huippua tehdä, täytyy toteuttaa toistekin 🙂 Kiiiiitos siis valtavasti teille aivan erinomaisista kysymyksistä!

Tänään siis aiheena raha, säästäminen ja sijoittaminen:

 

Koetko, että sijoittamalla saa tuntuvasti paremmin säästöä kuin pankkitilillä lepuuttamalla? Kyllä ehdottomasti. Tottakai tuotto-odotus riippuu paljolti siitä, mihin sijoittaa. Korkosijoitusten tuotto-odotus on toki osakkeisiin verraten huomattavasti maltillisempi ja sijoitustuotteiden tuotto-odotukset on laskettu aina pitkällä sijoitusajalla. Tavallisilla käyttötileillä on tuotto käytännössä ei mitään ja jos tuumailee esimerkiksi useiden vuosien säästämistä, kannattaa ehdottomasti valita parempituottoinen tuote edes osalle säästöistä. Pahimmassa tapauksessa inflaatio jopa pitkässä juoksussa syö tilisäästöjä. On tärkeää kuitenkin säästää myös varakassaa yllättäviin menoihin, eikä koskaan sijoittaa rahaa, jolle on jo tiedossa konkreettinen käyttötarkoitus, kuten se perinteinen hajonnut pesukone, josta aina jaksetaan toistella näissä esimerkeissä, haha 😀 Tosin, tällä hetkellä elämme rahoitusmarkkinoilla poikkeuksellisia aikoja ja korkotuotteiden tuotot ovat tänä vuonna olleet ajoittain jopa osakemarkkinoita paremmat.

Mitä mieltä olet ”luksuslaukku on sijoitus”-sanonnasta? Heh, itselleni luksuslaukut ovat ensisijaisesti kulutustavaraa, joka ostetaan käytettäväksi. Toki, olenhan itsekin ostanut joskus aikanaan pari Vuittonin huivia ennen sitä ”massahypeä” (+hintojen nousua) ja saanut huutokaupalla myydessäni jopa hyvät voitot huiveista. En kuitenkaan henkilökohtaisesti koe, että saisin omiani takaisin merkkilaukuista, joita olen varsin ahkerasti käyttänyt vuosikausia, mutta tietyssä tapauksessa ymmärrän tämän, jos esimerkiksi ostaa jonkun erikoisemman laukun tarkoituksena enemmänkin säilöä sitä niin, että jälleenmyyntiarvo säilyy. Itse toteamani karu fakta on kuitenkin, että massatuotannon huomaa nykyään myös todella kalliissa hyödykkeissä, enkä itse koe, että nykypäivänä luksusmerkiltä X ostettu laukku vastaisi täysin laadultaan 15 vuotta sitten valmistettua. Toki varmasti löytyy monia poikkeuksiakin. Itseltäni löytyy pari 2000-luvun alkupuolella ostettua Vuittonin laukkua, joista uskoisin ehdottomasti saavani omani takaisin mikäli ne myisin, mutta en usko tilanteen olevan sama, mikäli ostaisin kyseiset laukut tänä päivänä. Eli ei, joskus ehkä samaistuin itse tähän ”luksuslaukku on sijoitus”-väittämään, mutta en enää.

Sijoitukset ja verot. Miten toimii ja täytyykö näistä itse ilmoittaa verottajalle? Käytännössä maksetaan sijoituksista verot siinä vaiheessa kun sijoituksia lunastetaan tai myydään. Poikkeuksena tietyt vakuutustuotteet, joissa on mahdollista nostaa ulos ensisijaisesti pääomaa ja ottaa tuotot ulos vasta pääoman jälkeen, jolloin verot maksetaan vasta silloin kun pääoma on nostettu ja aletaan nostamaan varsinaisia tuottoja. Noin yleisesti toimittavat pankit Suomessa automaattisesti verottajalle tiedot sijoituksista ja niiden arvoista, jolloin nämä tulee tarkastettavaksi esitäytettyyn veroilmoitukseen. En ole verotuksen asiantuntija, mutta käsittääkseni tämä ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia Suomessa toimivia sijoituspalveluiden tarjoajia? Eli käytännössä, jos myisin tänään sijoituksiani voitolla, olisi nämä tuotot huomioitu veroilmoituksessa, jonka saan ensi vuoden alussa.

Helppo säästövinkki aloittelijalle? Ehdottomasti vain aloittaa se säästäminen 🙂 Jos säästäminen mietityttää, kannattaa ensin aloittaa pienillä summilla, jotka eivät vaikuta kuukauden talouteen. Aloittelijana en lähtisi kikkailemaan esimerkiksi suorien osakkeiden kanssa, vaan valitsisin hyvin hajautetun rahaston, jolla voi helposti ”harjoitella”. Sijoittaminen nimittäin koukuttaa! Jos ei yhtään tiedä mihin rahansa laittaisi tai tiedä miten aloittaa, suosittelen käymään esimerkiksi omassa pankissa juttelemassa ja kartoittamassa se, minkä riskiluokan tuote voisi olla itselleen sopiva. Myös esim Nordnetissä on verkko-sijoitusneuvoja, jonka avulla voi päästä alkuun itselleen sopivan sijoitustuotteen kanssa. Pankkien tarjoamat omat rahastot ovat mielestäni oikein hyviä ensimmäisiksi sijoitustuotteiksi.


Miten päästä ”talouskateudesta” eroon? Termi ei ole itselleni tuttu, mutta oletan tällä tarkoitettavan tunnetta siitä, että pitäisi sijoittaa ja säästää, koska kaikilla muillakin tuntuu olevan siihen mahdollisuus? Mielestäni tässäkään asiassa ei kannata vertailla itseään muihin, jokainen säästää ensisijaisesti itseään ja omaa tulevaisuuttaan varten. Ei ole oikeaa tapaa elää, kuten ei myöskään säästää tai sijoittaa. Kaikkien ei missään nimessä ole pakko sijoittaa tai säästää, vaikka aiheesta nykyään paljon enemmän puhutaankin. Silti toki itse näen, että säästäminen ja tulevaan varautuminen taloudellisesti on aina hyvä juttu. Oma vinkkini tähän on ehkä miettiä omat motiivit ja tavoitteet säästämiseen, sekä yksinkertaisesti aloittaa esimerkiksi kuukausittaisella rahastosäästämisellä, mikäli aihe kiinnostaa.

Kuinka paljon säästät kuukaudessa ja mihin? Pelkkiin rahastoihin vai myös tileille? En juurikaan säästä tilille. Varaan käyttötilille aina summan, joka vastaa kaikkia kuukauden arvioituja menoja ja vähän extraa. Yritykseni ALV-tili on toisessa pankissa ja pyrin siihen, että kun firman kassaan tulee rahaa, siirrän alvit, arvioidun normi-veron ja vähän extraa joustovarana OP:n verotilille. Maksan yrityksen arvonlisäverot kerran vuodessa, joten itselleni on selkeämpi vaihtoehto, että verot ovat erillään muista rahoista, enkä käy katsomassa verotiliä juuri ollenkaan (paitsi juuri äsken kun halusin katsoa erään seikan seuraavaan :D). Tätä en siis suosittele kenellekään, mutta koska olen hajauttanut sijoituksia myös eri pankkeihin, olen säästänyt suht. pienillä summilla myös verotililtä, vaikkakin sijoitusaika näille todennäköisesti on lyhyehkö.

Mutta! Olen varautunut mahdolliseen arvonvaihteluun siten, että siirrän aina verotilille myös extraa, joka tuo katetta tilille, mikäli verotililtä tehtyjen sijoitusten kurssit laskisivat. Tavoitteeni on, että nuo ”extrasiirrot” kattaisivat nuo summat, jotka olen sijoittanut rahastoihin, jolloin en joudu niitä lunastamaan veroja maksaessa. Näin olen myös huomannut saavani kivasti rahaa säästöön aivan huomaamattani, koska en ikinä edes muista koko verotilin säästöjä. Juuri kun aamulla kävin kurkkaamassa, oli ”verosäästöille” kertynyt neljästä eri rahastosta keskimäärin noin 3% tuotto, joka nyt ei päätä huimaa, mutta noin 4kk sijoitusajalle kuitenkin hyvä kun vertaa, ettei tililtä kerry mitään ja markkinat ovat lähikuukausina heitelleet aikalailla. Omassa pankissani säästän tällä hetkellä pienen summan vakuutuskuoreen (nyt lähikuukausina noin 100€) ja Nordnetin kautta pistän eri rahastoihin vaihdellen noin 200-500€ kuussa. Ihan järisyttävistä summista ei siis ole kyse. Lapselle säästän kuukaudessa noin 100€, joka menee 50/50 pienen käyttötilille ja hajautettuun osakepainotteiseen vakuutuskuoreen (kapitalisaatiosopimus, jossa voi muokata sijoitusjakaumaa myös kesken säästämisen ja nostoje tehdessä realisoituvat tuotot, sekä näinollen verotus vasta sen jälkeen kun kaikki pääoma on nostettu.) Anyway, kuukausittain laitan säästöön keskimäärin ehkä 300-600€.

Olet kirjoittanut ennenkin Nordnetistä ja se edelleen kiinnostaa. Mihin laittaisi siellä rahat? Kevään jälkeen olen ensisijaisesti sijoittanut Nordnetin kautta. Kesällä ostin osakkeita, mutta nyt olen pääasiassa merkinnyt rahastoja. Omia suosikkejani ovat eräs teknologia-rahasto, Kiina-rahasto, vastuullisen sijoittamisen rahasto ja Nordnet Smart 15, jota itse suosittelisin erityisesti aloittelevalle sijoittajalle.

Millä ”tuotteella” nyt aloittaisit säästämisen / sijoittamisen? Luultavasti samalla tavalla kuin aloitin aikanaan, eli säästämällä 50/50 osakepainotteiseen hyvin hajautettuun rahastoon ja ASP-tilille omaan asuntoon. Aloitin ASP-säästämisen muistaakseni 2012 ja säästin käsirahaa ensimmäiseen omistusasuntoon reilut pari vuotta noin 300€ kuussa suoraveloituksena palkkapäivänä, sekä ohessa myös rahastoihin. Jos haaveena on omistusasunto, suosittelen ihan kaikille ASP:ia!! Jos vain olisi mahdollista, avaisin meidän naperolle oman ASP-tilin ihan heti 😀

Mikä on paras tapa säästää ja helpoin tapa päästä säästämisessä alkuun? Yhdistin tähän kaksi samantyylistä kysymystä. Parhaasta tavasta en osaa sanoa, koska toki tyylejä säästää on monia ja paras tapa riippuu toki aina yksilön tavoitteesta ja monesta muusta seikasta, kuten riskinsietokyvystä ja tuottotavoitteesta. Parhaimmiksi tavoiksi mainitsisin itse säännöllisen säästämisen, eli että säästämisestä tulee rutiini ja että säästettävä summa on tasapainossa oman talouden kanssa. Helpoimmalla pääsee tekemällä kuukausisäästösopimuksen esimerkiksi hyvin hajautettuun rahastoon, jolloin säästösumma lähtee aina tililtä automaattisesti esimerkiksi palkkapäivänä, jolloin merkintöjen tai siirtojen tekeminen ei tuota ylimääräistä päänvaivaa. Myös konkreettinen tavoite säästämiselle motivoi ja suosittelen sen miettimistä, vaikka onkin ihan ok, että tavoite mahdollisesti muuttuu matkan varrella. Säästämisen konkretisoituminen on helpompi hahmoittaa ajatuksen tasolla kun pyrit johonkin konkreettiseen asiaan, kuten omaan asuntoon, maailmanympärysmatkaan tai sitten vaikka unelmiesi lepotuoliin. Tyylejä on monia 😉 Ja edelleen kartan itse termiä eläkesäästäminen, koska se jotenkin ahdistaa, enkä edelleenkään virallisesti ole eläkesäästäjä. Tavoitteeni eläkesäästämisen suhteen on edelleen asuntosijoittaminen lähivuosina.

Miten saada säästöön rahaa, kun nettona tilille tulee reilusti alle 2000€ ja toki tulee elää? Aloitin itse aikanaan sijoittamisen tienatessani nettona noin vajaat 2000€ kun aloitin työt pankissa tradenomi-opintojen loppuvaiheessa. Sanoisinko, että jo se, että säästää vähän on jo paljon. Monet aloittavat esimerkiksi 50 euron summalla, joka on hyvä siirtää sivuun heti palkkapäivänä. Tällöin tuota summaa ei tule käytettyä muuhun ja osaa suunnitella loppukuun menot sen mukaan, mitä tilille jää. Useimmissa tapauksissa tulotaso joustaa esimerkiksi 50€ säästön.Säästää voi myös esimerkiksi jokatoinen kuukausi. Toki pienten säästösummien kohdalla paras keino on olla pitkäjänteinen ja yrittää olla miettimättä sitä, ettei pienistä summista kasva suuria säästöjä, vaan ajatella säästämistä ennemminkin pitkän aikavälin juttuna ja tavallaan kuin maksaisit kuukausittain jonkin laskun.

 

Kiinnostaako aihe? Tehdäänkö tämä kysymyshaaste joskus uudelleen?

Entä paljonko te säästätte kuussa? ✨

 

 

Kuvat Jutta

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Täydellinen illuusio

Hellurei ja ihanaa, viikonloppu! Olin eilen aamulla 5.45 herätessäni aivan silmät ristissä ja viikonlopun myöhäisemmät aamuherätykset tulevat kyllä niin hyvään saumaan. Yllättäen tuli aamulla myös niin hoppu, etten ehtinyt saada postausta ulos ja työpäivä koostui 6 tunnin palaveriputkesta. Viikko on ollut parin deadlinen vuoksi pientä härdelliä ja olen joutunut tekemään töissä vähän enemmän tunteja kuin normaalisti. Jo yli viikon olen potenut pientä eipäs/juupas-flunssaa, joka on yrittänyt tehdä tuloaan, muttei kuitenkaan sitten ole äitynyt pientä kurkkukipua ja nuhaa pahemmaksi. Välillä tuntuu, että olen todella herkkä säiden vaihtelulle, tulen nimittäin heti kipeäksi viileämpien ja varsinkin kosteampien syyspäivien saapuessa. Huomaan orastavan vilustumisen heti siitä, että olen normaalia nuutuneempi, eikä ajatus oikein laukkaa ihan niin vilkkaasti, kuin mitä normaalisti. Jätin suosiolla salinkin torstaina väliin ja päätin sen sijaan lepäillä ja hengailtiin poijan kanssa mm. kirjoja lukien. Flunssavalittelu kuitenkin viis!

Viime viikkoina ja kuukausina on sosiaalinen media puhuttanut täällä blogin puolella enemmän tai vähemmän. Riittämättömyys, kateus, kilpailu ja täydellisen elämän illuusio ovat kaikki termejä, jotka pyörivät some-keskustelun ympärillä. Elämme nykyään melko homogeenisessä yhteiskunnassa, jossa tuntuu olevan turvallista mennä monen asian suhteen ”kuten kaikki muutkin”. Tietyllä tavalla on sosiaalinen media (ainakin näin oman näkemykseni mukaan) vahvistanut tätä. Muiden tekemisiä ja kokemisia on helppo seurailla ja inspiroitua, mutta voiko se johtaa omien haaveiden unohtamiseen tai todellisen minänsä hukkaamiseen? Tai alkavatko ne tuntua huonoilta tai riittämättömiltä vain siksi, että jonkin marginaaliryhmää edustavan elämä tuntuu niin paljon upeammalta? Maailmassa, joka on yhä enemmän keskittynyt siihen, mitä muut tekevät. Paine menestyä, näyttää hyvältä 24/7, nähdä ja kokea, koska kaikki muutkin tuntuvat tekevän niin. Joka tuutista tuputetaan täydellisyyttä, yksinkertaisia elämänohjeita, joiden noudattamisen pitäisi ratkaista jokaisen arjen murheet ja ilmapiiriä, jossa jopa arkaillaan niiden ikävien asioiden esille nostamista.

Vaikka olenkin luonteeltani melko uteliasta sorttia, en loppupeleissä ole aivan kamalan kiinnostunut seurailemaan, mitä muut ihmiset tekevät, vaikka toki pieni spekulaatio välillä kuuluu naisten elämään, hah. Ei siksi, etten olisi kiinnostunut ystävien tai tuttujen tekemisistä, vaan oikeastaan koska oma elämä ja oma tekeminen tuntuu paljon tärkeämmältä. Toki, inspiroituminen on parasta vastapainoa arjelle, mutta olen oppinut pitämään tietyn rajan ja terveen järjen mukana somessa. Kuten me kaikki tiedämme, on harva asia loppupeleissä sitä, miltä näyttää, varsinkaan somessa. Ja juuri tämä on se kuuluisa sosiaalisen median loukku, luodaan illuusio täydellisyydestä, elämästä, joihin vain harvoilla on loppupeleissä mahdollisuus. Vähän kun lottoa pelaisi. Ja kun ruoditaan ilmiötä vieläkin syvemmälle on faktaa, että jopa kaikkein kreiseimmät asiat ovat nykyään täyttä totta aina luksuselämän tai matkakuvien lavastamisesta valeuutisiin. Voiko sitä loppupeleissä enää luottaa mihinkään mitä näkee tai lukee?

Tämän vuoden aikana olen vähentänyt somen käyttöä aivan huomattavasti ja oppinut katsomaan asioita tietynlaisen somefiltterin läpi. En juurikaan ole kokenut somen vuoksi alemmuuskomplekseja tai kateutta, ehkäpä juuri sen vuoksi, että olen melko tyytyväinen omaan elämääni ja tiedostan, että kiiltokuvien takaa löytyy monesti muutakin. Ehkäpä syy on myös siinä, että olen tehnyt somea niin pitkään, että on jotenkin päivänselvää, että sisältöä täytyy tutkia juuri sen filtterin läpi. Ahdistusta olen kokenut enemmänkin sen vuoksi, että on paine päivittää somekanavia ja olla aktiivinen. Pitäisi olla jatkuvasti raportoimassa kaikesta. Ja erityisesti liian suunniteltu ja siloteltu sisältö ahdistaa, myös omalla kohdallani.

Ja ne perhanan algoritmit, joiden seurauksena yhä useampi pohtii, mikseivät kuvani enää saa tykkäyksiä? Eikö ketään enää yhtäkkiä kiinnosta? Joskus muinoin kytättiin, että paljonko muilla on Facebook-kavereita, nykyään taas tykkäykset ja seuraajamäärät ajavat samaa. Ja onko sillä nyt loppupeleissä mitään väliä? Olisiko elämäsi muka erilaisempaa, parempaa tai onnellisempaa, jos saisit kuviisi enemmän tykkäyksiä tai jos sinulla olisi tuhansia seuraajia lisää? Enpä usko. Nykymaailma nojaa vahvasti analytiikkaan ja lukuihin. Asioita analysoidaan ja mitataan aina unenlaadusta, liikunnasta, DNA:stasi ja somen engagementista lähtien ja toki, onhan tästä paljon etuakin. Tietysti jokainen haluaisi elää parempaa elämää, optimoida arkea ja nykyteknologia tuo tähän loistavia mahdollisuuksia. Mutta entäs jos unohtaa elää kaiken analysoinnin keskellä?

Olen monesti päättänyt, että pyrin suuntana enemmän sinne extemporeen ja reaaliaikaisiin juttuihin, toki tähän panostankin juuri esimerkiksi stories-sisältöni osalta. Moni hakee sosiaalisesta mediasta inspiraatiota, mutta mikä sitten on liikaa? Oma tavoitteeni syksylle on edelleen pyrkiä enemmän siihen spontaaniin suuntaan, vaikka tietynlainen suunnitelmallisuus on osittain jo ajankäytöllisestikin pakollista silloin kun teet jotain työksesi. Asia, joka kuitenkin ehkä eniten harmittaa yleisellä tasolla, on se tietynlainen syvällisyyden väheneminen, jonka huomaa sekä sosiaalisessa mediassa, että arjessa muutenkin. Haetaan esimerkiksi ihmissuhteilta enemmän niitä pinnallisia seikkoja, kuin oikeasti syvempää yhteyttä. Asiat, jotka ensisijaisesti merkitsevät, ovat status, ulkonäkö tai jopa oman edun tavoittelu. Itse voin todeta, että olen ennemmin yksin kuin pintapuolisissa ihmissuhteissa.

Oma päätökseni tähän: Haluan keskittyä tekemään omaa juttuani ja tavoittelemaan omia unelmiani sen sijaan, että miettisin, mitä muut ihmiset tekevät tai mitä he ovat mieltä siitä, mitä minä itse teen. Saati sitten stressaisin sitä, etten ole jossain asiassa yhtä hyvä / menestynyt / aktiivinen / whatever, kuin mitä joku toinen on. Miksi omia unelmiaan pitäisi puntaroida muihin tai ajatella, mitä muut siitä ajattelevat? Eikö se kaikki aika ole pois siitä rajallisesta ajasta, jonka voisit käyttää oman elämän ja itselle tärkeiden asioiden edistämiseen?

Puhuttaako aihe teitä?

Onko some teille hyvis vai pahis? ✨

 

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.