Loppu lihansyönnille?

Ennen reissua lupaamani ”normaali postaustahti” ei sitten aivan ole pitänytkään täällä. Ihan kamalasti ei ole tullut vietettyä aikaa sisällä koneella ja meidän aamut ovat muutenkin olleet melko härdelliä. On siis voinut unohtaa hiljaiset hetket kahvikupponen kädessä omiin ajatuksiinsa uppoutuneena.. Kotona sitten taas viimeistään normijuttuihin.

Voitteko muuten uskoa, että täällä alkoi perjantaina satamaan ja ukostamaan! Kuulemma ensimmäistä kertaa sitten huhtikuun.. Los Angelesissa ei nimittäin sada juuri ikinä. Kuulin illalla kun joku mies naapurista huusi ensimmäisten sadepisaroiden kohdalla, ettei voi uskoa silmiään, että ulkona sataa. Haha, meillä taitaa mennä juuri päinvastoin. Varsinkin näin syksystä on Suomessa enemmänkin poikkeus silloin kun ei sada ja paistaa aurinko. Vaihtaisin kyllä oikein mielelläni.. Noin yleisesti ovat säät olleet täällä tosi hyvät. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja sitä rataa, eli samaa mitä täällä noin 95% vuodenpäivistä.

Viikon päästä kyyhötetäänkin jo sitten kotona. En edes halua ajatella kotiinpaluuta vielä, yhtään ei nimittäin ole iskenyt koti-ikävä. Ainut asia, jota on kotona ikävä on hyvä sänky. Omaa sänkyä ja tyynyjä on aina ikävä! Yhtä hyviä on aina todella vaikeaa löytää reissuista. Itseasiassa tuntuu (taas) ihan kamalalta ajatella, että taas odottaa lähtö kotiin 🙁 Olo on niin kotoisa täällä, että mielellään jäisin hengailemaan vaikka koko loppuvuodeksi.. Mööh. Taas se sama vanha tunne siitä, että vaikka arki ja elämä onkin Suomessa, kuuluu sydän jonnekin aivan muualle.. Täytyypäs sitten olla vaikeaa.

Viime viikkoina olen tuumannut tosissani erästä asiaa. Nimittäin miettinyt luopuvani kokonaan punaisesta lihasta. Kyllä. Minä, entinen pihvihullu! Totuushan on kuitenkin se, etten ole pariin vuoteen syönyt juurikaan punaista lihaa. Sanoisinko, että ehkä noin 3-5 kertaa kuukaudessa, enkä aina edes sitä. Välillä voi mennä useampi viikko lainkaan ilman lihaa, nykyään en tosin juurikaan edes mieti lihaa, paitsi siis ehkä ajoittain juuri siltä kantilta, kuinka vähän sitä loppupeleissä tulee nykyään syötyä. Silti myönnän, että minulla on muutama lihansyöjän heikkous: a) Hyvät hampparit Naughty Brgrissa b) pekoni ja c) entrecote, jota tosin nykyään syön ehkä kahdesti vuodessa, jos sitäkään. Usein jossain reissussa.

Nyt olenkin miettinyt, että luopuisin kokonaan punaisesta lihasta, mutta ainakin näin alkuun yhdellä ”ehdolla”: Jos mieli joskus harvoin tekee esimerkiksi hampparia, sallisin sen itselleni. En pidä siitä, että asioista tehdään kamalia mörköjä, tyyliin että kun teet jonkin päätöksen, tarkoittaa se, että sinun täytyy totaalikieltäytyä joistain asioista. Itsessäni semmoinen aiheuttaa enemmänkin ärtymystä, kuitenkin kun muutosten pitäisi lähteä siitä, että haluat sisimmissäsi tehdä jonkin asian, eikä siksi, että koet olosi painostetuksi ja samalla ahdistuneeksi siitä kun on ”pakko tehdä jotain”. Vähän sama kun kieltäisi itseltään, että tästä lähtien en saa syödä ollenkaan sokeria. Tai nyt et saa enää ikinä räplätä puhelinta ennen nukkumaanmenoa. Tai käydä hamppariravintolassa. Eihän nyt semmoinen pidä pitkässä juoksussa. Ainakaan omalla kohdallani.. En näe itseäni ”joko-tai”-tyyppinä, vaan ennemminkin semmoisena, joka muuttaa asioita ja tapojaan pikkuhiljaa, mielessä pitkäaikaiset jutut. Ja juuri siinä itselleen mukavaksi tuntuvassa tahdissa askel kerrallaan.

Voihan se olla, että lihaa tekee vähemmän mieli mitä harvemmin syö. Itse olen ainakin huomannut, etten tosiaan syö punaista lihaa oikeastaan lainkaan, lukuunottamatta juuri niitä todella satunnaisia hamppareita tai pekonia joskus harvoin aamupalalla. Itselleni tämä olisi kuitenkin melko iso askel ja koen jo, että ollaan edetty melko pitkälle asian suhteen. Poikammehan on ollut tarhassa koko ajan erityisruokavaliolla ilman punaista lihaa, mutta välillä olemme syöttäneet tälle lihaa tämän pienen koon vuoksi testaamaan, että olisiko sillä vaikutusta kasvuun. Eipä ole juurikaan ollut. Mies luopui lihasta jo aikapäiviä sitten, muistaakseni vuosi-pari sitten. Se varmasti onkin yksi niistä syistä, miksi meillä ei oikeastaan sitä lihaa syödä. En itseasiassa osta lihaa ruokakaupasta oikeastaan koskaan. Tämän vuoden aikana olen ehkä kerran tehnyt itselleni ja pojalle makaroonilaatikkoa jauhelihasta.

 

Pienin askelin siis.. Mitäs teidän sunnuntaihin? 🌸

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Teen tätä, koska..

Olin joku aika takaperin eräässä tapaamisessa, jossa minulta kysyttiin, että miksi bloggaan? Tai miksi alunperin aloitin bloggaamisen? Toki olen vuosien varrella sivunnut tätäkin aihetta useaan otteeseen, mutta omien ajatusten esille tuomisen lisäksi vuorovaikuttaminen on ehkä se tärkein syy bloggata. Tiedättekö kun elämä välillä menee vuoristorataa, käy paskoja juttuja ja sitten taas niitä hyviä, mutta minulle blogi on se paikka, jonne pakenen kaikkea muuta. Tavallaan oma pieni maailmani, jossa tunnen oloni mieluisaksi ja turvalliseksi. Mutta, eihän se vuorovaikuttaminen olisi mitään ilman teitä lukijoita. Siksi olenkin vuosi toisensa jälkeen ja kommentti kerrallaan valtavan iloinen kaikesta palautteesta, vinkeistä ja mielipiteistä, joita te tänne jaatte. Se on sitä vuorovaikutusta parhaimmillaan.

Minulle on nimittäin tärkeintä, että blogini tarjoaa lukijoilleni jotain konkreettista. Ei vain kivoja kuvia ja arjen löpinöitä, vaan oikeasti vinkkejä, inspiraatiota ja jotain, joka oikeasti antaa ”jotain”. Jossei nyt aivan päivittäin, niin ainakin usein. Oli se sitten käsityöohje, vinkkejä säästämisestä tai vertaistukea lapsiarkeen. Pahin virhe, jonka bloggaaja tai kuka tahansa vaikuttaja voi tehdä, on aliarvioida lukijoitaan ja seuraajiaan. Ilman heitä ei kuitenkaan ole myöskään sitä vuorovaikutusta ja ilman sitä, olisi bloggaaminen melkoisen yksitoikkoista yhden naisen löpinää.

En ole aikoihin saanut ilkeitä kommentteja sen jälkeen kun hoksasin kuka se eräs stalkkeri on. Muistan kuitenkin, kuinka vielä muutamia vuosia sitten elettiin melkoista paskamyrskyjen aikakautta blogeissa. Näköjään yhä useammat ovat somen kehityksen myötä oppineet, ettei ihan kaikkea kannata sanoa netissä edes anonyyminä, vaikka kuinka ärsyttäisi. Se ruudun toisella puolella oleva henkilö on kuitenkin oikea ihminen, kuten tietysti myös kommentin jättänyt henkilö. Itselleni ei ole ongelma, jos joku on kanssani eri mieltä jostakin aiheesta. Erilaisuus on rikkaus ja erilaiset näkemyksethän vain tuovat keskusteluun lisämaustetta. Olisihan se nyt melko tylsää, jos me kaikki olisimme aina kaikesta samaa mieltä. Viime vuosien aikana olen huomannut myös itse kasvattaneeni tietyn suojakilven negatiivisia kommentteja kohtaan. Onneksi 99% näistä esitetään varsin asiallisessa muodossa, mutta blogin myötä kehittyy kieltämättä tietynlainen roskasuodatin asiattomille jutuille. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Tässäpä vielä kiteytettynä muutama asia siitä, miksi kirjoitan blogia…

 

Itselläni taloudellinen hyöty on toissijainen asia, toki nykyään tärkeä sekin. Mutta kuitenkin melkeinpä vain siksi, että tähän hommaan menee aivan pirusti aikaa ja vaivaa. Mutta en vaihtaisi päivääkään pois! Sinänsä hassua, etten oikeastaan edes muista kunnolla elämääni ilman blogia ja onhan siitä tosiaan jo aika pitkä aika.. Olen aikaisemmin toitottanut, etten ikinä jaksaisi tehdä yhtä ja samaa työtä koko elämääni tai edes yli kymmentä vuotta, koska pitkästyn pitkässä juoksussa asioihin, jotka pysyvät samana ja jotka eivät mahdollista enää kehittymistä. Silti blogi on asia, joka on ja pysyy, mutta sinänsä tämä onkin niin eri juttu. Tämä nimittäin nimenomaan mahdollistaa kehittymisen, ala muuttuu jatkuvasti ja on oikeastaan vain sinusta itsestäsi kiinni minkä polun valitset.

Itselläni on vahva mielipide siitä, että blogi, joka aloittaa ainoastaan tavoitteena raha, ei voi pitkällä tähtäimellä menestyä. Toki tämä voi olla tavoitteena, mutta väittäisin, että niillä jotka blogillaan menestyvät, on todellinen intohimo ja palo hommaan. Niin, että sitä tehdään säännöllisesti ilman mitään korvausta. Jopa vuosia. Muistan kun aloin ensimmäistä kertaan tienata blogillani. Sivupalkissa taisi olla joku (ehkä edesmenneen Fashionstoren) banneri, josta sain kuukausittain jonkun huiman summan, muistaakseni 50€. Tämä oli siis ehkä vuonna 2010. Samalla sain pieniä affituloja alkuun ehkä parilla sadalla eurolla kuussa ja jösses kuinka isoja summia nuo olivat opiskelijalle! Ja jopa tuo banneripalkkio oli jotenkin aivan huikea 😀 Eihän kukaan enää edes käytä nykyään kiinteähintaisia bannereita, kai?

Itselläni itseilmaisu ja palaute toimivat motivaattorina bloggaamiseen, ei ilmaisen tavaran saaminen. Se kokemus ja vuorovaikutus mitä bloggaaminen on tuonut, ei ole verrattavissa ilmaisiin shampoopulloihin. Toki, onhan itselleen mieluisia tuotteita ilman muuta mukava testailla, en kiistä sitä. Tarkoitan vain, etten itse bloggaa siksi, että saisin jotain ilmaiseksi tai kutsuja tapahtumiin. Nykyään valitsen tiukan kalenterin vuoksi ainoastaan ne tapahtumat, jotka oikeasti koen hyödyllisiksi ja mieleisiksi verkostoitumisen tai kiinnostavan brändin vuoksi. Hassua sinänsä, että jo tapahtumissa ravaaminen voi pitkässä juoksussa käydä todella rasittavaksi.

Ajatusten käsitteleminen kirjoittamalla. Kuten pari viikkoa takaperin luovuuspostauksessa kirjoitin, on tämä tapa toteuttaa itseäni. Käsitellä ajatuksia, kasata mielipiteitä ja mietteitä kokonaisuudeksi. On valtavan palkitsevaa saada teksti itseään kiinnostavasta aiheesta valmiiksi ja tottakai ihan superpalkitsevaa, jos joku toinen pitää siitä, inspiroituu tai saa hyviä vinkkejä.

Vuorovaikutus, taas kerran. Esimerkiksi äitiysaiheet ovat niissä, joissa vuorovaikutus muiden äitien kanssa on korvaamatonta! Kuten olen kertonut, ei kovinkaan monella ystävälläni ole lapsia, joten semmoinen mammaverkosto puuttuu minulta kokonaan. Siksi olenkin hurjan iloinen kaikista ”some-mammakavereista”, joita olen saanut virtuaalisesti blogin kautta ja esimerkiksi Instagramista. Teitä lukijoita ja muita bloggaajia. Äitien pitää nimittäin tukea ja kannustaa toisiaan, ei arvostella tai lytätä!

Semmoisia jutskia. Kauanko olette pysyneet blogini matkassa mukana? 🐚🌸✨

 

Ja ps. Neulemekko on omatekoinen, ohjeen olen jakanut täällä 🙂

Pps. Saatoin nyt ehkä hieman innostua noista emojeista 😀

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 14 kommenttia.

Hyvien yöunien ja raivokohtausten yhteisharmoniaa

Moikkelis! Eilinen iltapäivä vierähti kampaajalla ja erinäisillä asioilla. Olin illalla aivan naatti ja askelmittarin perusteella oli kertynyt ihan kiitettävästi askeleita, ihan siis vain tuommoisesta kaupungilla paikasta toiseen kävelystä. Aloitin illalla jo kevyen pakkaamisenkin, lähinnä ottamalla esiin kaikkea oleellista reissuun lähtevää tavaraa. Teen nimittäin aina kaksivaiheisen pakkaamisen. Pakkaan ensin yhden kerran ja sitten yön yli nukuttuani saatan muistaa jotain tavaroita, joita pitää vielä ottaa ja samalla karsin pois kasan vaatteita, joita ei ehkä sittenkään tarvitse matkalla. (Koska niitähän on tunnetusti aina ihan liikaa matkassa mukana…) Lisäksi tietysti pojan tavaroiden pakkaaminen tuo aina pientä lisämaustetta hommaan 😀 Pakkauslista on siis ihan pakollinen juttu, aina!

T-paita / Ganni

Hame / 2nd hand (IRO)

Tennarit / Vans

Nahkatakki / Zara

En koskaan jännitä tai stressaa lentoja, edes niitä pitkiä. Olen itseasiassa aina pitänyt lentämisestä. On jotenkin rentouttavaa istua paikallaan, katsoa leffoja, lukea, odottaa ruokatarjoilua ja hyvällä lykyllä myös nukkua. Tosin, nyt pienen lapsen kanssa lentoja odottaa hieman eri tavalla. Ei nyt mitenkään kovin kauhunsekaisin tuntein, mutta lähinnä ilman tuota ajatusta samanlaisesta rentoutumisesta kuin silloin joskus. Turhista jutuista ei kuitenkaan kannata stressata etukäteen. Vaikka kannustankin kaikkia lähtemään reissuun lapsen kanssa, enkä ole koskaan kokenut sitä mitenkään ylitsepääsemättömäksi, en minäkään nyt kuitenkaan mikään täydellinen superhero-mamma ole, jolla sujuisi kaikki aina niin täydellisesti, että!

Juuri viime viikolla kirosin mielessäni lentäessä lapsen kanssa kahden vaivaisella reilun tunnin lennolla, että jösses mitä helvettiä tämä olisi YKSIN pitkillä lennoilla. Kun ikiliikkuja-uhmis saa raivarin siitä kun joutuu istumaan paikallaan vöissä, kun ei saa rämpyttää käsinojaa, ikkunan suojusta tai edessäolevaa pöytälevyä. Omat lelut heitellään sitten lattioille, josta ne pyörivät toisten ihmisten jalkoihin. Halutaan smoothieta, ei haluta smoothieta, perus uhmislaiffia siis! Eilen tämä pieni herra raivosi illalla siitä kun ei saanut riisikakkua (vaikka olin tarjonnut). Sitten kun tarjosin uudelleen, sai raivarin koska ”ei halunnut”. Sitten olisi halunnut juuri sen minun palan, jota ei sitten kuitenkaan halunnut ja heittäytyi lattialle X-asentoon. Kaikki pitäisi saada NYT HETI ja tehdä tietysti itse, muuten tulee maailmanluokan rage. Vähän kun kasvattaisi minikokoista teiniä parhaillaan, haha! Tämmöinen eipäs-joopas-eikun minä itse- tai enpäs sittenkään halua- juttu on ollut meillä jo jonkin aikaa melko vahvasti läsnä.

Poika on viime viikot ollut aivan super aamu-uninen. Mennään aina ysin maissa nukkumaan, eikä nukuttaminen ole todellakaan ollut enää mikään samanlainen prosessi kun niinä kuumina ja valoisina kesäiltoina.. Simahdetaan molemmat aivan hujauksessa ja pientä herraa on aamulla tosi vaikea saada ylös. Hyvällä lykyllä tämä saattaa herätä jo seiskan jälkeen (yleensä tämä siis tapahtuu perinteisesti viikonloppuisin ja silloin kun nimenomaan ollaan valvottu myöhempään), mutta yleensä vietän tovin herättelemässä tätä vähän ennen kasia. Ainakaan toistaiseksi ei ole tullut aamuvirkkuisuuden suhteen äitiinsä 😀


Sikeämmät yöunet on yksi niistä syksyn ja talven plussapuolista, mutta sitten taas myös kääntöpuolena se, että on helposti myös päivisin huomattavasti nuutuneempi. Kylmillä keleillä huomaan ainakin itsessäni, että ”käyntiin pääseminen” on aamuisin paljon haastavampaa. Olo on jotenkin juminen vielä parikin tuntia heräämisen jälkeen.. Kai sitä aineenvaihdunta toimii jotenkin hitaammin kylmällä. Kroppa on myös paljon pöhöttyneempi ja ihan kun keho kävisi jollain säästöliekillä. Aina sama homma! Olen aina sanonut, että minua ei ole yksinkertaisesti luotu kylmiin oloihin, noin fyysisestikään. Haha!

Tunnistaako joku muu kehotyyppinsä ”lämpimille keleille luoduksi”? 😀

Tai kenties nämä ihanan uhmaiän kommellukset? 

 

Ps. Heh, opin juuri tekemään mun MacBookilla emojeita 🐚🦄🌸✨🌈💎🔮 = lempparit.

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Sunday vibes

Hei ja ihanaa sunnuntaita! Istuskelen tässä pyjamassa kahvikupposen kanssa ja tuumailen, että mistä ihmeestä tänään kirjoittaisin sunnuntaiturinat. Viimeiset pari viikkoa ovat menneet enemmän tai vähemmän lomareissua odotellessa. Tiedättekö kun ennen matkaa on jotenkin levoton fiilis ja vaikea ihan kamalasti keskittyä mihinkään. Poika menee vielä viikoksi tarhaan ennen reissua ja sitten vietetäänkin taas aikaa perheen kesken. Lennetään tällä kertaa Loseihin SAS:illa ja ollaan välissä yksi yö Arlandassa. Tuntuu jotenkin niiiiin helpolta hommalta kun tietää, että edessä on vain yksi lento ja vielä ihan (ainakin toivon mukaan) hyvin nukutun hotelliyön jälkeen! Pidetään peukkuja, että napero nukkuu lennolla pitkän pätkän, niin ollaan heti hieman virkeämpinä sitten perillä aikaeron suhteen 🙂 En malta odottaa pannaribrekuja, kristallikauppoja ja kaikkea kivaa taas.

Tutun lomakohteen plussia on esimerkiksi juuri tutut rutiinit ja paikat. Tiedät, mistä on helppo hakea mukaan nopea dinner jos väsyttää, missä syödä hyvä aamiainen, ruokaa pojalle ja kaikki oleelliset hommat. Tämä on siis kai meidän viides yhteinen matka juuri Hermosa Beachille ja vaikka pidänkin myös uusien kohteiden löytämisestä, on tuommoiset tutut kohteet aina kivoja. Vähän sama kuin minulle Havaiji, joka on aina semmoinen tuttu ja turvallinen paikka palata, mutta silti löytyy aina jotain uutta ja ihmeellistä. Viimeksi spottasin Hermosassa kivalta näyttävän joogapaikan, jossa en tosin ehtinyt käydä kun tammikuun reissulla olimme Hermosassa vain muutaman yön. Jospa tällä kertaa ehtisin sinnekin joillekin tunneille rantalenkkien lisäksi.

Sitten hieman ohi Cali-aiheen! Olemme harkinneet pojan kanssa rantsulomaa Vietnamin Pho Quociin. Onko kellään kokemuksia? Onko paikka ollut kiva? Me ei olla vielä oltu lapsen kanssa missään Aasiassa päin, joten kyselisin myös kokemuksia, joita teillä on mahdollisesti esimerkiksi saman tyylisestä Thaimaasta pienen lapsen kanssa. Onko ollut helppo kohde pienen lapsen kanssa? Entä onko tullut mitään ”ongelmia” hygieniatason kanssa, vatsatauteja tms? Olisin iloinen kokemuksista, niin lapsen kanssa Aasiassa reissanneilta, että Pho Quocin osalta 🙂


Ollaan mietitty tässä alustavasti kylppärirempan tekemistä. En ole täällä esitellyt kylpyhuonettamme, koska se on melko karsea. Tai siis voisi kai olla kamalampikin, mutta melkoisen rempan tarpeessa, kuten 90-luvun alun kylpyhuoneelta ehkä saattaa olettaa. Eilen käytiin pikaisesti Partioaitta Outletissä (lemppari) ja Ikeassa hakemassa pientä kylppäri-inspistä. Jos joku teistä on viimeaikoina teetättänyt kylppäriremonttia, kuulisin mielelläni suosituksia ja kuinka paljon budjetti on ollut (ilman saunaremonttia)? Uusi ja hieno kylppäri olisi kyllä luksusta! Ei ole kyllä vielä hajuakaan paljonko rempat kustantavat, mutta ainakin kuvittelisi, että 10 000e riittää helposti jos saunaa ei remontoida? Jos meillä olisi vähän isompi kylppäri, olisi poreamme ihan ehdoton, mutta harmi ettei tule tilan puolesta kyseeseen..

Tietty remontoitu kylppäri on myös myyntivaltti sitten asunnosta luopuessa, omalla kohdallamme ainakin uskomme, että todennäköisesti remppa maksaisi itsensä takaisin sitten myydessä. Tosin, en itse ainakaan näe, että vielä ainakaan pariin vuoteen haluaisin tästä minnekään muuttaa. Olen aikaisemmin tottunut siihen, että muuttaa uuteen kotiin aina muutaman vuoden välein ja on jopa alkanut ajatella, että se on ihan itsestäänselvyys hakea joku uusi kotiprojekti aina tasaisin väliajoin. Nyt on enemmänkin semmoinen olo, ettei oikeastaan edes jaksaisi vielä aikoihin. Välillä ehkä toivoisi muutaman neliön lisää tai toista vessaa, mutta noin yleisesti en kyllä näe, miksi tästä täytyisi vielä aikoihin muuttaa. Hassu juttu, että teimme kaupat tästä kodista jo pari vuotta sitten, vaikka tuntuu enemmänkin siltä, että siitä on vuosi aikaa.

Tein muuten eilen vihdoin itse niitä kynttilöitä luonnonvahasta. Ohjetta tulossa ensi viikolla 🙂

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 10 kommenttia.

Nostalgiapläjäys: Ysärinuori, muistatko vielä nämä?

Terveisiä Lapista! Yritän ehtiä huomenna kirjoittelemaan kuulumisia, mutta sillä välin ajattelin postailla arkiston syövereihin jääneitä asukuvia kesältä ja nostalgisia juttuja, jotka todennäköisesti muistat jos olit lapsi tai nuori 90-luvulla tai milleniumin jälkeen.. Pääasiassa nämä ovat ehkä semmoisia tyttöjen ysärijuttuja, hehe. Throwback tuesday siis toisinsanoen!

Hiusmaskarat. Pakko sanoa, että nyt jälkeenpäin ajateltuna ei hiusmaskaroissa ole mitään järkeä. Ne levittyivät huonosti ja lisäksi hius tuntui koppuraiselta siitä kohdasta, johon maskaraa laittoi. Mainoskuvissa oli tulos luonnollisesti täysin erilainen, haha. Lisäksi näissä muuten oli semmoinen tietynlainen jännä tuoksu, muistan sen vieläkin! Ainakin Lumenella ja Lorealilla taisi olla hiusmaskaroita. Luojan kiitos kyseinen villitys meni ohi melko nopeasti.

Tuoksuvat huulivoiteet, joita oli muutamaa laatua. Näitä myytiin ainakin Seppälässä ja tuoksut olivat niiin esanssisia. Tuubit olivat yksivärisiä, kirkkaanpunainen ja vihreä ainakin. Miksi huulirasvat olivat pienenä niin siistejä? Näitä tuoksurasvoja olisi halunnut kerätä jokaisessa värissä. Merkkiä en valitettavasti muista, mutta tuubissa saattoi ehkä olla teksti tai kuva kultaisella.

Date-hajuvedet. Olin siis ala-asteella joskus vuonna 1996-1997 kun nämä olivat hurja villitys ja olihan itsekin yksi Date saatava! Muistaakseni myös Seppälästä 😀 Hajuveden kyljessä oli muistaakseni naisen valokuva, harmi etten muista mille tuoksui. Enpä kyllä ymmärrä sitäkään, että miksi 9-10-vuotiaan ylinpäänsä oli pakko saada hajuvesi. (Toisaalta en kyllä edes halua tietää minkä ikäisenä ensimmäinen hajuvesi nykypäivänä halutaan :D)

Sweet Valley High-kirjat. Voin myöntää, että olen lukenut niistä aivan jokaikisen. Aloitin Sweet Valley-kirjojen lukemisen Ruotsissa tokalla luokalla, siellä ainakin oli niistä semmoinen ”nuorempien sarja”, siitä siirryin sitten noihin uudempiin. Saatoin kesälomilla hakea kirjastosta ison kassillisen SVH-kirjoja ja luin ne läpi ihan muutamissa päivissä. Jess ja Liz oli vaan niin cooleja 😀  Noloa myöntää, mutta sitten myöhemmin (ehkä siis ala-asteen loppupuolella 97-99 tai jotain) katsoin myös sitä tv-sarjaa, haha.

Tamagotchit, jotka sittemmin myös kiellettiin kouluissa. Olinkohan ehkä kolmannella luokalla kun nämä astuivat kuvioihin ja sitä villitystä kesti yllättävän pitkään, ainakin pari-kolme vuotta? Virtuaalilemmikki, jota piti ruokkia, leikityttää sun muuta, ettei se päässyt sairastumaan ja kuolemaan. Haha! Jotenkin sairasta, että lapset koukutettiin tämmöiseen. Itselläni oli ”aito” Tamagotchi, mutta näitähän oli kyllä joka lähtöön. Muistaakseni en itse ihan kamalan kauaa jaksanut sillä pelata 😀 Ennen muinoin lapsilla oli koulussa Tamagotchit, nykyään iPhonet.. Kylläpä ajat muuttuvat!

Buffalo-kengät ja sitten ne Spiritin ”feikkiversiot”. Näitä en itse kyllä onneksi omistanut, mutta Spiritissä työskennelleenä muistan kun nuo ”feikkiversiot” olivat ihme hitti aina vuosi toisensa jälkeen. Siis kauan sen jälkeen kun se virallinen Buffalo-trendi oli mennyt ohi. Toivon jopa, etteivät nämä tule enää ikinä muotiin 😀

Nokia 5110. Olisin niin halunnut!!! Ekoja ”trendikännyjä”, joissa oli matopeli. Olisin niiin toivonut tätä mallia, jota markkinoitiin kaikissa kivoissa perusväreissä: Punainen, omenan vihreä, sininen ja keltainen. Näpräilin lapsena äitini ekaa kännykkää (2110), jossa ei ollut edes matopeliä, mutta pelkkä soittoäänien plärääminen oli jo suuri elämys. Säkkijärven polkka ja sitä rataa.. Haha!

Twistnarut ja muut katupelit. Ainiin ja kirkkis! (Paitsi onkohan ”kirkkiskin”, joku Jkl-juttu?! :D) Pelattiin sitä aina meidän kotikadun lasten kanssa ja oli ehdottomasti lempparini. Myös hyppynarulla hyppiminen oli ihan parhautta. Harrastavatko nykylapset enää näitä ollenkaan? Lapsena kaikki katupelit olivat kesällä niin kivoja. Voisin varmasti vieläkin hyppiä hyppynarua, se oli oikeasti hauskaa. Ensin harjoiteltiin niin, että pyörittäminen aloitettiin vasta kun olit narulla, mutta prot osasivat jo hypätä sisään pyöritykseen ja ulos. Ja sitten saatettiin pyörittää jopa kahdella narulla.

Kindermunien ”teemalelut”. Oma lempparini oli ne kilpikonnat, joita keräiltiin. Olin niin onnessani jos Kinderistä tuli se teemalelu, ne oli niin siistejä!! Näitä saattoi olla muitakin, mutta jostain syystä tuo killppairjuttu on ainoa, joka on jäänyt kunnolla mieleen.

Keilalaukut ja painikengät. Mulla oli kummatkin Pumalta ja elettiin ehkä jotain vuotta 2002-2003. Yäk! Silloin ne tosin olivat ehkä siisteimmät tennarit ikinä. En voi ymmärtää miten jostain tämän tyylisestä voi oikeasti tulla muotivillitys!? Keilalaukku… for real?

Miss Sixty ja Killah. Tietty molemmat oli saatava ja olin teininä ihan hulluna merkkifarkkuihin. Huhheijaa. Kerran vuodessa täytyi saada uudet Miss Sixtyt tai Killahit. Joskus aikoinaan oli jopa jotain omia Miss Sixty- keskusteluryhmiä, jossa jutusteltiin siitä mitä malleja myydään missäkin. Muistan edelleen kuinka joku kirjoitti siellä foorumilla kuinka oli voittanut lotossa 500 markkaa ja ostanut Miss Sixtyt. Vähänkö olin kade. Tämä siis joskus vuonna 2001 jälkeen. Olisikohan varastossa tallessa vielä vanhoja Miss Sixtyjä?

Meikeistä Rimmel, Anytime ja Max Factor olivat joskus nuorena kuumaa kamaa! Voi vitsi kun olin joskus onnellinen (ehkä siis kuudennella luokalla) kun olin säästänyt rahaa ja ostin Max Factorin puikko-meikkivoiteen, jonka mainoskasvona idolini Sarah Michelle Gellar oli. Se puikko oli kai oikeasti melko huono ja vieläpä ihan väärää sävyä, mutta eipä tuolloin kai tiennyt muustakaan.

Tuttuja juttuja tai kenties jotain lisättävää? Tuliko nostalgiset muistot mieleen? 

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 9 kommenttia.