Millaista elämä olisi ilman somea?

Sosiaalinen media on ollut valtaosalle meistä osa arkea jo vuosia. Jopa niin huomattava, että havahtuu panikoivansa, jos someen pääsy estyy. Ja apua, näin kävi nimittäin minulle eräs päivä! Sähläsin jotain Instagram-tilini kanssa töissä ja onnistun kirjautumaan ulos – kunnes tajusin vaihtaneeni salasanani muutama kuukausi sitten yhteen blogin lisäosajuttuun liittyen. Pari kertaa syötin salasanani väärin ja ehdin jo tuntea pientä paniikkia: Hemmetti kun en pääse Instagramiini!!! Siis sovellukseen, joka on päällä joka päivä, 24/7 ja jonka tarkastan päivittäin ainakin kymmeniä kertoja. Siis miettikää, kymmeniä kertoja. Ihmisen pitäisi mennä paniikkiin siitä, että hukkaa lompakkonsa tai nukkuu pommiin töistä, ei siitä ettei pääse kyyläämään loppupeleissä melko turhia tykkäyksiä. Loppupeleissä pääsin hetken päästä kirjautumaan takaisin sisään, mutta aloin kuitenkin miettiä, millaista elämä oikeasti olisi offline?


Outoa ajatella, että jostain asiasta on muutamissa vuosissa tullut niin itsestäänselvyys, ettei edes enää muista elämää ilman. Ja olen kuitenkin syntynyt 80-luvulla ja elänyt reippaasti aikaa ennen kännyköitä. Silloin kun MTV:ltä nauhoitetut musavideot katsottiin VHS:ltä niin monta kertaa, että kasetin nauha kului ja hajosi. Ja kun C-kasetti piti kääntää, että pääsi kuulemaan albumin toisen osan. Loin ensimmäisen sähköpostini muistaakseni vuonna 1999 ja samainen hotmail-osoite on käytössä edelleen ja eniten käyttämäni sähköposti. Oli ihme ja kumma jos löysi netistä sivun, jossa pystyi tilaamaan ilmaiseksi logon tai lähettämään ilmaisen tekstiviestin (jee, säästihän siinä jonkun markan :D). Aikana, jolloin tekstiviestitkin piti mahduttaa siihen 160 merkkiin ties mitä lyhenteitä käyttäen. Eipä ollut arki helppoa, mutta sitäkin kekseliäämpää kyllä! Sain luokaltani ensimmäisten joukossa kännykän (aivan järkky Ericcson, jossa oli vielä yksirivinen tekstinäyttö) ja silloin sitä piti viestitellä niiden harvojen kanssa, joilla oli puhelin. Ihan vain koska oli pakko lähettää tekstareita edes jollekin, koska kännykkä oli niin siisti juttu.

En varmasti ole ainoa, joka kärsii ajoittain pienestä someähkystä. Somea töissä, somea kotona, somea työmatkoilla ja lomilla. Mihinkäs se ei kulkisi mukana? Tämän vuoden aikana olen ottanut pieniä offline-harppauksia ja esimerkiksi tullessa töistä kotiin, pyrin usein pitämään puhelimeni illan ajan laukussa ja läppärin kannen kiinni. Ja se vasta onkin ihanaa, olla ulottumattomissa. Nyt jopa mietin ensin, että olisin täysin somevapaalla lomallani. Ehdin jo fiilistellä, että mitä kaikkea tekisin toisin, kävisikö aikani tylsäksi ja kuinka nopeasti tottuisin somettomaan elämään?

Erilaiset some-detoxit ovat alkaneet nousta pinnalle ja olen muutaman kerran itsekin harkinnut, edes muutamaksi päiväksi. Viimeaikoina olen hieman vähentänyt IG:n päivitystä ja feedin selausta, pääasiassa kurkkaan ekana tarjolla olevat storiesit ja jätän kuvavirran selailun vähemmälle. Sen sijaan olen yrittänyt esimerkiksi työmatkoilla keksiä muuta puuhaa, kuten äänikirjat tai mietiskely. Kaikkeen ei tarvitse puhelinta, mutta olen todennut, että huolestuttavan moneen asiaan kuitenkin. Pankki- ja vakuutusasiat, viestittely, verkkoshoppailu, sähköposti, säätiedot, terveysasionti.. Nykyään kaikki on puhelimessa, nyt olen jopa testaillut jossain puhelimella maksamista. Sinänsä itse puhelimesta on siis melko vaikea päästä eroon, vaikka kuinka haluaisi älylaite-detoxata.

Jollain tapaa someilmiö on mennyt jopa niin pitkälle, että someidentiteetti on jollain tapaa sulautunut yhteen työidentiteetin kanssa. Linkedin ja Twitter, paikat joissa postaillaan omana itsenään, mutta silti siinä työroolissa. Monet jakavat työelämässä henkilökohtaisia IG-profiilejaan ja pakko sanoa, että tämä kyllä vähän ahdistaa. Olen aina ollut luonteeltani semmoinen, joka haluaa pitää työn ja oman elämän erillään. Tiedättekö, on selkeä jakaa hommat niin, että olen somessa ”oma itseni”, työssä taas se työ-Iines. Pankkityössäni en esimerkiksi kertonut 99% joukolle työkavereistani, että olen pitänyt jo vuosikaudet blogia. Miksi? Koska jollain tapaa olen kokenut työn ja vapaa-ajan niin eri siivuiksi. Töissä teen päivätöitä ja omalla ajallani olen bloggaaja, mitäs niitä nyt sotkemaan. Alanvaihdon jälkeen työn ja vapaa-ajan erottelu onkin ollut haasteellinen juttu. Sen eteen on luovemmassa työssä tehtävä paljon hommaa, että saisi aivot opetettua pois workmodesta silloin kun periaatteessa pystyisit ideoimaan työasioita vaikka vuorokauden joka tunti. Tässä minulla on tähän saakka auttanut netti-identiteetin kahtiajako.

Tottakai blogikin on minulle työ ja on selvää, että promoan siinä yhteydessä omia kanaviani. Blogi-käyntikortissani on tottakai IG-nickini kaikkien muiden tietojen lisäksi. Silti kauhistuttaa ajatus, että työ valtaa kovaa vauhtia myös sitä ”henkilökohtaista aluetta” somessa. Meneekö homma pikkuhiljaa siihen, että ihmiset näpyttävät henkilökohtaisia tilejään työroolillaan vapaa-aikanaan? Siis sillä ajalla kun ennen ehkä postailtiin niitä lemmikkien ja lasten kuvia. Tilalla onkin näkökulmia toimialan x uusista tuulista ja olet työroolissa myös omassa somessa? Siis aikana, jolloin jo suuri joukko kärsii siitä someähkystä. Vai onko se ähky juuri tästä johtuvaa? Linkediniä en juurikaan vapaa-aikanani pläräile (tai ihan kamalasti muutenkaan), jotenkin siellä on aina ”työkentällä”. Vaikka eri alojen ajankohtaiset artikkelit kiinnostaisivat, tuntuisi varsinkin perheellisenä hölmöltä käyttää vapaa-aikaansa niihin ja työelämäpohjaiseen verkostoitumiseen. Äippälomalla siihen olikin ihanasti aikaa! Tottakai moni työ on mennyt siihen suuntaan, että vapaa-aika tai oma persoona heijastuu jotenkin myös työhön, mutta itse aion jatkossa kuitenkin pitää edes jonkinlaisen selkeän jaon näiden kahden välillä. Työjuttuja kun tulee muutenkin mietittyä aivan liikaa omalla ajalla.

Paita / en muista merkkiä

Nahkahame / 2nd hand

Takki / Zara

Kaulaliina / Balmuir

Tennarit / Vans (nämä)

Kello / Swatch

Aurinkolasit / Ray-Ban

Laukku / Rebecca Minkoff (uudempi, vähän erilainen malli tästä muuten täällä!)

Tässä asussa on päällä tuo kirppikseltä alle parilla kympillä löydetty kotimasta tekoa oleva nahkahame, jota jaksan edelleen hämmästellä. Harmittaa, etten ole hetkeen tehnyt mitään hyviä kirppislöytöjä. Ehkäpä ne vielä osuvat tässä eteen. Ja hei, koska nuo aurinkolasit ovat top 3 kysytyimmissä asioissa blogihistoriassa, kerron taas, että kyseiset lempparilasini ovat Ray-Banin CATS 1000. Ostettu Saksin outletista yli 5v sitten, joten voipi olla, että näitä on hankala enää löytää mistään 🙁 Ovat kyllä ihan parhaat!

Mitä mieltä olette? Saako some tulla työhön ja kokeeko kukaan muu orastavaa someähkyä?

 

Postaus sisältää kaupallisia linkkejä. Kuvat Jutta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Sunnuntain ajatuksia

Aurinkoista sunnuntaita! Viikonloppu on vierähtänyt täällä (yllättäen) räkätaudin merkeissä, tällä kertaa ei muuten (suureksi ihmeekseni) tarttunut minuun. Aloitin reilu viikko takaperin manuka- ja acerola-kuurin, joten mietin juuri eilen, että ovat varmasti tepsineet. Pientä potilasta hoidetaan täällä siis ja samaan syssyyn vielä jotain poskihammas-kipuja, joten pari yötä on heräilty about sata kertaa. En edelleenkään kertakaikkisesti voi käsittää, miten pikkulapsi jaksaa riehua ja huutaa kuumeessa, aivan yhtä kovaa menoa kun normaalistikin? Itse olisin tuossa vaiheessa niin vuoteen oma, mutta pieni jaksaa olla reippaana. Se onkin ongelma, että miten taaperon saisikaan rauhoittumaan silloin kun lepo olisi tarpeen? 😀

Eilen ehdin päikkäriaikaan istahtaa hetkeksi terassille ja nyt on kerätty kevään ekat pisamat! Huomasin myös, että ensi viikolle on luvattu ennätyslämmintä. Ehkä uskaltaa kaivaa jo nahkatakin käyttöön ja ottaa esille kevätkengät. Jääköhän tämä asu viimeiseksi tältä keväältä, jossa UGGsit jalassa? Nämä on muuten niitä kevään hetkiä kun pitäisi oikeasti nauttia auringosta ja lämpimästä. Usein kun jotenkin ajatuksissaan odottelee ”kunnon kesää” ja tajuaa siinä vaiheessa, että eletään jossain heinäkuussa ja kesä on melkein ohi. Silloin alan aina kaipaamaan niitä kevätpäiviä kun bongaili ensimmäisiä vihreitä ja vietti ensimmäisiä terassipäiviä.

Tässä muuten päällä se viimeisin hattaraneule, josta postasin ohjeen tänne. En koe, että neulemekot vaatteena ehkä istuvat minulle niin hyvin, varsinkaan korottomien kenkien kanssa ja siitä syystä en ehkä ole niitä aikoihin käyttänytkään. Maailman helpoin vaate kuitenkin silloin kun ei oikeasti keksi mitään päällepantavaa ja haluaa helpon vaihtoehdon. Myös tämän kanssa odotan sitä, kun pääsee pukemaan neuleen ilman sukkiksia ja yhdistämään farkku- tai nahkatakin kanssa.

Eikä neulomisinto ole teidän harmiksenne laantumassa ollenkaan. Toivottavasti saan tänään valmiiksi laventeli-neuleen ja eilen menin hetken mielijohteesta aloittamaan jälleen uuden projektin. Työn alla on myös se pojan merinovillainen paita, joka ehkä valmistuu ensi syksyksi. Hitto mikä homma neuloa jotain 3mm puikoilla! Ymmärrän täysin miksi joku jättää minkä tahansa neulejutun kesken kun eteneminen on niin hidasta! Kärsimätön ehkä?

Pienen ajanpuutteen vuoksi blogissa on viime viikkoina ollut vähemmän postauksia millään varsinaisilla aiheilla. Arki menee jotenkin niin tukka putkella ja luovuuttaan joutuu käyttämään paljon myös työjuttuihin. Huomaan, ettei aikaa ole ollut blogiin niin paljon kun olisin ehkä halunnut ja on muutenkin ollut semmoinen kausi, että on todella vaikeaa keksiä mitään järkeviä teemoja postauksiin. Välillä tulee semmoisia jaksoja, että inspisvarastot on täysin loppuunkäytetty, kunnes yleensä sitten saakin enemmän ideoita kun ehtisi toteuttaa. Jos teillä siis on heittää jotain postaustoiveita, niin nyt saa ehdottomasti ehdottaa 🙂 Tuntuu välillä hölmöltä kinuta teiltä postaustoiveita, pitäisihän blogia pitäessä olla mielessä niitä ideoita jo omasta takaa. Ymmärrätte kuitenkin, että kun kirjoittaa postauksen suunnilleen 300 kertaa vuodessa, mahtuu joukkoon myös välillä niitä viikkoja, kun ajattelee suunnilleen jokaisesta keksimästään ideasta, että ”ei tämä kuitenkaan ketään kiinnosta”. Ja toki haluan kirjoittaa juuri niistä jutuista, joita te tykkäätte lukea. Jos siis on mitä tahansa toiveita, niin heittäkää kommenttiboksiin!

Ja hei, jos teillä on tylsää (tai liikaa rahaa tilillä) niin ladatkaapa puhelimeen Etsy. Jää koukkuun ja pääsee takuuvarmasti myös eroon rahoistaan. Siellä on ihan mitä vaan!! Onnistuin jo tilaamaan tyynyn ja rahin, saapi nähdä vastaavatko odotuksiaan 😀 Suosikkeihin tallennettu jo ainakin kymmenen ihanaa juttua!

Mitäs tuumaatte neulemekosta?

 

Kuvat Jutta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 12 kommenttia.

Miten menee? Ja vähän myös ehkä reissuturinoita

Huomenta! Viimeinkin olisi aika kuulumisille, päätin nimittäin viikonloppunakin viettää pitkästä aikaa kaksi päivää ”blogivapaata”. Ja mitäs se sitten meinasikaan? En julkaissut postauksia, mutta kuvasin ja setvin kuvasaldoa, sekä hommailin muita blogijuttuja yhteensä varmasti yhden kokonaisen työpäivän verran. Se joka sanoi, että bloggaaminen on helppoa hommaa ja vielä semmoista, joka ei vie aikaa, niin ei ole kyllä itse kokeillut. Varsinkin kun yrittää kokopäivätyön ja perhearjen ohessa säätää, älkää siis ihmetelkö jos joskus tulee yksittäisiä päiviä kun postausta ei tipu. Bloggaajalla kun ei vapaapäiviä tunneta. Silti tämä on ihan parasta hommaa! Olen yrittänyt olla stressaamatta vähemmän kaikesta blogiin liittyvästä, joten aina ei ole niin vakavaa, vaikkei juuri sillä sekunnilla saisikaan jotain käsityöohjetta ulos 🙂

Lähden ensi viikolla lomalle ja sen jälkeen onkin Tommin vuoro lomailla. Vietän muutaman viikon etäillen pojan kanssa ja sitten Portugalista käsin. Ihanaa kun saa pientä vaihtelua arkeen! Ja toivon mukaan myös hieman korkeammat lämpöasteet kun täällä meillä. Edessä muutaman viikon päästä myös ihkaeka lentomatka naperon kanssa kahdestaan. Iik! Hyvin se varmasti menee, tuommoisen villi-veikon kanssa se vaikein homma on varmaankin se paikallaan pysyminen. No, pakko taas ladata iPadiin tarpeeksi akkua ja hyvät pelit kehiin 😀 Jos teillä on jotain hyviä viihdykevinkkejä, niin kertokaa! Maissinaksut voisi olla aika kova (tosin niillä saa pelattua aikaa sen max 30min), pehmolelut, käsinuket, kirjat sun muut on täällä semmoisia, joista poika suunnilleen pyörittelee silmiään jos yrittää niillä hassutella. Paitsi yksi kirja, jossa on muttereita, kaivinkoneita, traktoreita ja kaikkea, jonka luultiin olevan epäkiinnostavaa, mutta siitä kehkeytyi ihan lemppari. Harmi, että kyseinen kirja on tällä hetkellä noin kuudessa kappaleessa..

Tähän mennessä olemme lentäneet kaikki lennot perheenä ja varsinkin pitkillä lennoilla on hyvinä puolina a) lapsi usein nukkuu ainakin osan matkasta (TAI vaihtoehtoisesti kiukuttelee yliväsyneenä, kunnes tunnin sylissä keinuttelun jälkeen nukahtaa) b) voi puolison kanssa vaihdella hoitovuoroa, jolloin toinen voi hyvällä lykyllä nukkua tunnin-pari. Kamalin skenaario olisi päästä perille kaukokohteeseen, jossa molemmat vanhemmat olisivat silmät ristissä aikaerosta ja valvomisesta, lapsi taas pirteä kun peipponen 😀 Onneksi kyse on vain melko lyhyehköstä, muutamien tuntien lennosta kahdestaan, joten en nyt oikeasti koe siitä mitään erityisiä paineita. Onneksi lentokoneet ovat pojan mielestä ihan paras juttu (osaa näyttää hienosti miten lentokone lentää taivaalla), joten ehkäpä tulevat lennot menevät sitten fiilistellessä 😀

Tässä asukuvat, joiden suhteen ensin harkitsin, että julkaisenko ollenkaan. Näytän aivan zombielta, mutta menkööt tämän kerran. En tiedä olenko iloinen vai surullinen siitä, että UGGs-kausi alkaa olla lopuillaan. Todennäköisesti ikävöin jo kesäkuussa niiden perään, vaikka talvi saakin puolestani pysyä poissa. Viime viikot onkin käppäilty varsin tyylikkäästi kumppareissa. Todellinen mamma-moment on kun huomaat alkavasi panostaa joka sään kestäviin ulkoilukamoihin. Ensi talveksi täytyy varmaan kaivaa varastosta toppahousutkin pitkästä aikaa, kun pääsee vähän aktiivisemmin jo lumileikkeihinkin lapsen kanssa 😀

Ja hei!! Tänään alkoivat Hullut Päivät! Harmittaa, etten tänä vuonna ehtinyt tehdä postausta omista suosikkitarjouksistani. Hullareiden tarjoukset löytyvät kuitenkin täältä ja ovat käynnissä tästä hetkestä sunnuntaihin saakka 🙂

Aurinkoista keskiviikkoa!

 

Sisältää kaupallisia linkkejä. Kuvat Jutta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Arkea uhmiksen kanssa

Voi apua. Tajusin aivan yhtäkkiä tällä viikolla, että meidän pojallahan on alkanut uhmaikä! 2v-synttärit kolkuttelevat vajaan parin kuukauden päästä ja ollaankin tässä jo hetki ihmetelty, kuinka niin monesta arjen asiasta on tullut jotenkin niin hankalaa. Siis sillä tavalla, että lapsi pistää hanttiin. Itsepäinen tapaushan tuo pieni on aina ollut, mutta nyt on menty ihan uudelle levelille kun herra saattaa suuttua melkein mistä vain. Ei suostu autossa turvaistuimeen, saa raivarin jos yritän auttaa ulko-oven kynnyksen yli, jos joutuu istumaan pulkassa tarhamatkan (vaikka ennen oli maailman siistein juttu) ja sitten kun pääsee kävelemään itse, nin heittäytyy tielle makaamaan lötköksi. Perus! Uhmaikä on siis virallisesti täällä.

Pahimpia ovat ehkä aamut tämän uhmiksen kanssa. Napero kun mielellään jäisi aamuisin nukkumaan mukavasti sänkyymme, joten voitte kuvitella, että hiusten harjaus, pukeminen, hampipesut ja muut eivät ehkä ole siinä kohdin ihan helpoimmasta päästä unipöhnässä. Viime syksynä ilmeni tarhan aloituksen jälkeen pientä esiuhmaa, joka oli juuri tuommoista oman tahdon ilmituomista ja kaikenlaista kapinointia ihan ihme asioihin. Kai sitä tarhassa ottaa mallia muista lapsista. Esiuhma meni pikkuhiljaa (hetkeksi) ohi, kunnes sitten nyt. Lautaset ja mukithan täällä ovat lennelleet lattialle melkein kokoajan, mutta se on ehkä jopa viimeaikoina vähentynyt. Jotenkin olin tässä tohinassa unohtanut ajatella koko tulevaa uhmaa, mutta juuri tässä hetkessä mietin, että voisihan tämä nyt olla hankalampaakin. Alkuun kun sitä maalaili kauhukuvia tulevasta uhmasta jo ennakkoon. Toisaalta, sitä ei tiedä mitä tulemaan pitää, joten turha ehkä lähteä liikaa suitsuttelemaan vielä 😀

Uhmahan liittyy lapsen itsenäistymiseen, harjoitellaan olemaan oma itsensä ja vanhemmistaan erillinen pieni tyyppi. Useinhan uhma ilmenee pahimpana juuri niille lähimmille, eli vanhemmille. Ja tämähän ollaan kyllä huomattu. Saattaa olla, että päivän päätteeksi tulee tarhasta palautetta, että päivä on ollut niin loistava ja pelkkää hymyä, kunnes sitten kotona alkaa koko illan kestävä kiukku. Vaihetta toisen perään siis, taas vaihteeksi. Olen itse todennut, että uhmaa helpottaa juuri asioiden selittäminen. Äiti auttaa, ettei käy köpelösti. Kerron, että nyt vaihdetaan vaatteet ja sopiiko, että mennään pesemään hampit. Tietysti kaikki ei mene aina niin mallikkaasti, mutta kai tuo pieni herrakin näin hoksaa, että hänellä on edes jotain valtaa vaikuttaa asioihin. Nykyään kun pyydän halia, on vastaus tiukka pään pudistus, mutta sitten tullaankin jo seuraavassa hetkessä antamaan se hali. Eihän halata nyt voi silloin kun käsketään! 😀

t-paita / Gina Tricot (valkoisena tämä)

pörrötakki / Gina Tricot (ostettu viime vuonna)

farkut / Gina Tricot (ostettu joskus 2012)

nilkkurit / Sixtyseven

korvarenkaat / Glitter (saatu)

Huh, en ollutkaan tajunnut, että koko asu on tässä Gina Tricotia 😀 Ostin tuon teepparin juuri viikko-pari sitten, kaikki muu päällä on ikivanhaa. Ginan printti-teepparit on niin parhautta! Myönnän, että ne ovat mun pieni pahe. Kun saa kivan t-paidan kympillä, saattaa niitä helposti hamstrata silloin tällöin yhden – tai pari, ups! Helppo vaate yhdistää, lisäksi myös todella kestävä.

Rakastan korvarenkaita siis yli kaiken. Voisin käyttää niitä aina, olivatpa sitten muodissa tai ei. Onneksi ovat taas pinnalla ja löytyy kivasti tarjontaa. Nämä omani sain valkata Glitteristä ja tykkään hurjasti. Jos joku näistä innostuu, niin ovat melko uudet eli luultavasti löytyy vielä valikoimista 🙂

 

Onko siellä muita uhmisten mammoja? Onko meno ihan mahdotonta vai helpompaa kun odotitte?

 

Kuvat Jutta Hirsimäki

Sisältää kaupallisen linkin.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Neulemekko in action

Hei! Viime päivinä on pitänyt taas vaihteeksi kiirettä, enkä ole juurikaan ehtinyt luonnostelemaan postauksia valmiiksi. Siksi postauksetkin ovat olleet paljolti kuulumisia ja tämmöistä sekalaista ajatusvirtaa. Toivottavasti se ei haittaa teitä. Eilen illalla sain vihdoin lisättyä koneelle kuvia tältä viikolta, ehkä nyt pääsiäisenä ehtii taas muutenkin keskittyä enemmän kuvausproggiksiin. Nyt on päästy siihen vaiheeseen kun pääsen käyttämään näitä omia tekeleitäni päällä asuissa. Sanon tämän varmaan sadannen kerran: On vaan niin loistava fiilis kun saa itse omin käsin tehtyä jotain alusta loppuun. Vaikka ekasta villapaidasta taannoin suoriuduinkin, on se nyt jälkeenpäin mietittynä melkoinen räpellys. Siis ihan kelpo paita siis, mutta kehityksen kyllä huomaa tässä hommassa. Toivottavasti nyt pääsiäisenä pääsen viimeinkin aloittamaan sen uuden käsityöjutun. Jännittää, että miten suoriudun 😀 Ja okei, pakko paljastaa: Se on macrame!

Jokatapauksessa, kuvissa on päällä siis tuo neulomani oversized mohair-mekko, jonka (todella helpon) ohjeen jaoin aikaisemmin tässä postauksessa. Materiaalina tuo on todella pehmeää ja pörröistä, todella ihana siis päällä. Ja huh, kuinka kuuma.. Täytyy ennen kesää ottaa tästä kaikki ilo irti. Odotan niitä kevätpäiviä kun pääsen pukemaan tämän tennareiden ja nahkatakin kanssa ilman sukkahousuja. Ehkä sitten parin kuukauden päästä ollaan säiden suhteen siinä vaiheessa, haha.

Pääsiäinen kolkuttelee ovella ja vielä yksi päivä pitäisi puristaa hommia ennen vapaita. Kuten aikaisemmin viikonloppuna taisin mainita, on nyt ollut pienokaisemme vuoro sairastaa. Tällä kertaa on ollut riesana ehkä pahin yskä tähän saakka (ja muuten vasta ensimmäinen korvatulehdus, kauan selvittiin ilman!), silti toinen yrittää olla niin reippaana. Välillä miettii sitä kuinka itse aikuisena valittaa pienistäkin jutuista ja on heti maansa myynyt pienestä flunssasta, kun tuommoinen taapero jaksaa olla iloinen ja touhottaa, vaikka olisi 39c kuumeessa. Ja kyllä, jos jollakulla on lapsi, joka vain nukkuu flunssassa, niin täällä on aivan päinvastaista. Meno on aivan yhtä kovaa, oli sitten flunssa tai ei, hieman ehkä normaalia kiukkuisempaa tosin 😀 Ja ei varmaan yllätä, että olen itse myös taas vaihteeksi eilisestä saakka ollut tässä räkätaudissa ja pienessä yskässä. Myös korvia vihloo. Mikäs lastentauti nyt EI minuun tarttuisi?! Mies oli alkuviikon kotona pienen saikkupotilaan kanssa ja tänään onkin sitten minun vuoroni.

Asun suhteen, kerrankin vaihtelua Acnen nilkkureille. Ostin vuosi sitten nuo Sixtysevenin Acne Pistols-wannabeet, jotka olivat itseasiassa lojuneet työpaikan kaapissa jostain viime syksystä saakka. Kunnes sitten tällä viikolla hoksasin, että hei nämäkin olivat näköjään olemassa.. Ihan parhaat! Aivan täydelliset kävellä ja muutenkin hyvät jalassa. Olen aiemminkin vuosia sitten omistanut yhdet merkin kiilapohjaiset nilkkurit ja ne olivat aivan lempparini. Hinta-laatusuhde on noissa enemmän kuin kohdallaan 🙂 Tuo oma mallini löytyy alessa 62 eurolla täältä.

Neulemekko / omatekemä (ohje täällä)

Kaulakoru / Glitter (aitohopea-mallistoa)

Kengät / Sixtyseven

Mikäli painutte somesta pääsiäislomalle, niin toivotan ihania pyhiä!

 

(Meinasin laittaa tähän sen yhden ”hieman” kuluneen kaksimielisen pääsiäisheiton, mutta jätin väliin :D)

 

Kuvat Jutta.

Sisältää kaupallisia linkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 16 kommenttia.