Julkaistu

Tällä viikolla tapahtunutta x 5

Hello! Mietin ensin, että viettäisin tänään blogivapaata päivää (kuten itseasiassa eilenkin), mutta tässäpä kuitenkin istun kirjoittamassa tekstiä. Tällä viikolla olen tehnyt töissä pidempiä päiviä, alkuviikosta tulin kotiin vasta illalla, jolloin nämä omat jutut ovat poikkeuksellisesti jääneet vähemmälle huomiolle. Eilen oli myös (taas vaihteeksi) olo kuin olisin tulossa kipeäksi, mutta ihme kyllä vointi on tänään parempi ja kurkkukipu poissa. Eilisiltainen perhesauna taisi siis tehokkaasti karkoittaa flunssapöpön. Käyn itse todella harvoin viikolla saunassa, mutta eilen iski fiilis, että nyt todella kaivataan lämpöä ja saunaa. Tällä viikolla on ollut kalenterissa oikeastaan joka päivälle paljon menoja, tehtävää, lääkärikäyntejä ja sun muuta. Jouduin tiukan aikataulun vuoksi jättämään väliin myös ne sijoitusmessut, joille aikaisemmin olin suunnitellut osallistuvani. Odotan innolla huomista vapaapäivää, jonka ajattelin pari työjuttua työstettyäni viettää ihan puhtaasti rentoutuen ja käsitöitä tehden. Näinä parina viime viikkona en yksinkertaisesti ole jaksanut perehtyä blogissa mihinkään kovin syvällisiin ja vakaviin aiheisiin, joten toivottavasti ette pane pahaksenne näitä kevyempiä kuulumispostauksia.

Mitäs muuta tällä viikolla on tapahtunut?

 

Kävimme eilen naperon kanssa neuvolassa ja ottamassa influenssarokotuksen. Mikä helpotus kun pienten lasten rokotteen saa nykyään nenäsuihkeena. Ehdin jo kysyä neuvolan tädiltä, että saisiko aikuistenkin rokotteet nenäsuihkeen muodossa 😀 Selvityslistallani on jo useamman kuukauden ajan ollut omien rokotusteni tilanne, koska muistaakseni niistä tulee näillä näppäimillä 10 vuotta täyteen. Kuulemma rokotusmalli on muuttunut juuri, eikä aikuisia enää tehosterokoteta 10 vuoden välein? Lähinnä siis matkustelun suhteen olen tätä tuumaillut, koska tietysti ulkomailla täytyy eri tavalla varautua jäykkäkouristukseen sun muuhun. Täytyy tänään laittaa terveyskeskukseen viestiä ja selvitellä tätä matkustus-aspektia!

Nauhoitimme eilen aamulla erään työprojektimme ensimmäistä podcast-jaksoa, joka oli ensimmäinen kertani osallisena mihinkään podcast-projektiin. En tosin vieraan, vaan tuotannon muodossa, mutta todella mielenkiintoista jokatapauksessa päästä tekemään aivan uusia juttuja.

Olen koko viikon nukkunut aivan ennätyshuonosti ja herännyt joka yö ainakin tunniksi pyörimään sänkyyn stressaten tyyliin kaikkea. Itse nimenomaan stressaan yöllä asioita, jotka sitten aamulla ovat joko jo unohtuneet tai muuten vain tuntuvat aivan vähäpätöisiltä. (Ainakin seuraavaan yöhön asti..) Ehkäpä ensi viikolla parempi onni yöunien suhteen, uniongelmat ja aamuöiden valvominen ovat nimittäin rasittavuudellaan ihan omaa luokkaansa, mutta silti asioita, jotka ainakin omalla kohdallani kausittain aina astuvat esiin. Asia, jonka lupasin itselleni noin vuosi takaperin oli se, etten enää antaisi stressille arjessa valtaa, mutta silti olen lähiviikkoina huomannut olevani ajoittain todella stressaantunut ja tämä onkin ollut yksi syy siihen, miksi alunperin ajauduin miettimään sen soololomankin mahdollisuutta jouluvapailla. Uskon edelleen vahvasti siihen, että nämä pitkät hämärät ja pilviset jaksot ilman vilahdustakaan auringosta vaikuttavat jotenkin aivojeni sertotoniintuotantoon ja unenlaatuun. Huomaan myös meidän pojan yöunien pidentyneen tässä lähiviikkoina. Tästä tulikin mieleen, että unohdin viime viikonloppuna aivan kokonaan myös sen kirkasvalolampun hankinnan.

Sain eilen sähköpostiini pari viikkoa sitten marraskriisin syövereissä tilaamani astrotulkinnan vuodelle 2020, jonka tietty lukaisin läpi heti sen saatuani. Loppuvuosi 2019 voi olla haastava ja tuulinen, tuleva vuosi taas tuo tulkinnan mukaan erityisesti henkistä kasvua ja kehittymistä, sekä haasteita ja realismia, jotka on osattava kääntää vahvuuksiksi. Ensi vuoden auringonpaluu-kartta on myös lähes identtinen syntymäkarttani kanssa, joka voi tarkoittaa jonkinlaista ”kertauskurssia”. Paria seikkaa jäin tuumailemaan ja täytyy lukea tulkinta läpi vielä toistamiseen ajatuksen kanssa.

Tänään saan vihdoinkin käydä haettua läppärini sieltä huollosta! Lainakoneella työskentely on tällä viikolla tuonut pieniä haasteita työskentelyyn, enkä ole esimerkiksi saanut siirrettyä mitään kuvia koneelle, joten olen niin iloinen saadessani oman koneen taas takaisin 🙂 Jospa nämä tekniset haasteeni olisivat nyt hetkeksi tässä.

 

Elän kokoajan perjantaissa, vaikka on vasta torstai ja olin jo melkein toivottamassa teille viikonloppuja, heh. Palataan!

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Julkaistu

Mitä kuuluu tänään?

Jos viime viikko oli vähintäänkin katastrofi, on tämä viikko taas sujunut huomattavasti paremmin. Luojan kiitos! Vietin maanantaina kotitoimistopäivää, koska tuon edellisen kaoottisen viikon jälkeen kaipasin niin kovasti työpäivää pyjama päällä ja toki sitä, että ehtisin käydä kuntosalilla päivällä. Etäpäivinä salitreeni on oma ”salainen aseeni”, johon useimmiten pyrin. Ensinnäkin siksi, että päivällä sinne salille vielä jaksaa lähteä, eikä ole pois perheen yhteiseltä ajalta ja se antaa ennen kaikkea hurjasti energiaa loppupäivään. Huomaan itse toimivani jähmeän aamun jälkeen huomattavasti tehokkaammin sen jälkeen kun käyn tekemässä tunnin treenin 5-6 työtunnin jälkeen. Aikaisten aamujen treeni kun taas ei ole ollenkaan juttuni jostain syystä.

Erityisen hyvin tämä toimii siksi, että olen jotenkin kotona työskennellessäni todella huono pitämään mitään taukoja. Ehkä yksi syy viime viikkoiseen katastrofiviikkoon onkin se, etten ehtinyt koko viikkona kunnolla liikkua. Se on nimittäin itselläni jaksamisen suhteen aivan merkittävä juttu. Tuntuu, että marraskuu on itselläni ja monella muullakin tähän asti mennyt jonkinlaisessa sumussa. Paahtaa vaan eteenpäin ja toivoo, että nämä hämärät viikot olisivat takana, vaikka eihän sen niinkään pitäisi mennä. Kävelin eilen töistä rauttikselle kun huomasin erään vastaantulevan miehen pudottavan taskustaan pipon. Lähdin lähestymään tätä ja oikeasti, mies lähti melkein karkuun kun näki että kävelen tätä päin. Niin perinteistä meiltä suomalaisilta, kun näet feissarin tai randomisti sinua lähestyvän vieraan ihmisen, lähdet karkuun 😀 Okei, mies oli toki loppupeleissä iloinen kun tajusi, että yritin vaan vinkata pudonneesta piposta, haha.

Ja niin, lähden huomenna Rukalle ystäväni luokse pitkäksi viikonlopuksi ja tämä onkin ensimmäinen kertani Rukalla ikinä. Kerroinkin, että aion näillä näkymin mennä laskettelemaan (tai anteeksi KOKEILEMAAN) ja opettajan vuokraaminen on kyllä ihan ehdoton. En tosin vielä tiedä, sukset vai lumilauta? Tommi oli sitä mieltä, että ehdottomasti lauta ja ystäväni mielestä taas suksilla on helpompi. Ja painotan vielä, etten oikeasti tiedä laskettelusta oikeastaan mitään 😀 Ajatuksena tässä on lähinnä tunne siitä, että lumilaudan suhteen tuntuu ahdistavalta ajatus, ettet saa jalkoja erilleen. (Nimimerkillä, sen yhden kerran lumilaudalla laskenut).

Takuuvarmaa on kuitenkin se, että näytän varmasti siellä (lasten) rinteessä maailman urpoimmalta, mutta saa nähdä mitä tästä tulee! Viime tai toissa talvenahan sain jonkun ihan kreisin ajatuksen, että haluaisin ostaa sukset. Haha. Vihasin koulussa hiihtämistä yli kaiken, saattaa osittain myös johtua siitä, että jouduin aina lainaamaan suksia a) koulusta ja b) joskus muistaakseni hiihdin joillain äitini ikivanhoilla suksilla, jotka olivat luultavasti jostain 80-luvulta. Meidän perheessä ei siis juurikaan olla hiihdetty ja itse olen kai viimeksi laittanut sukset jalkaan joskus vuonna 1998 Jyväsjärven jäällä. Eihän siinä, jostain syystä se on kuitenkin alkanut houkuttaa, vähän toki arveluttaa nämä Etelä-Suomen vähälumiset talvet. Ehkäpä yritän vuokrata sukset ensi kuussa kun lähdemme sinne Inariin!

Tästä tulikin mieleen, että olen nyt tosissani tuumaillut jonkinlaista soolomatkan mahdollisuutta joululle. Enkä siis ole koskaan aikaisemmin harkinnut lähteväni yksin reissuun! En ole virallisesti lomaillut aikoihin muutamaa päivää kauemmin (siis oikeastaan kai vuosiin :D), joten tämän kaikinpuolin vaikean vuoden ja kiireisen syksyn jäljiltä myönnän todella olevani loman tarpeessa. Siis semmoisen loman, että olisin (tai edes yrittäisin, koska yleensä sorrun) edes 4 päivää täysin ilman somea ja blogia, viikko olisi unelma. Kuinka käsittämätöntä, etten ole vuosiin pitänyt edes viikon taukoa blogista. Sometyö on loppupeleissä todella kokonaisvaltaista ja intensiivistä, tiedän että olen toistellut tätä samaa about tuhat kertaa, mutta niin se vain on.

Läheiseni tietävät, että minun on todella vaikea ”vain olla”, koska puuhastelen kotonakin jotain aivan jatkuvasti. Jos pötkötän sohvalla tai sängyssä, samalla joko teen käsitöitä, luen tai kuuntelen kirjaa. Haaveeni olisikin ottaa joskus esimerkiksi se viikko paikassa, jossa ei ole sitä puuhasteltavaa, to-do-listoja tai sen koommin ehkä edes mitään virikkeitä ja vain olla. Ihan siis tekemättä yhtikäs mitään. Koska tiedostan tämän olevan minulle suuri haaste, josta irti pääseminen edes hetkellisesti voisi tehdä todella hyvää. Koska niin, rakastan puuhastella ja silloin kun en sitä jaksaisi, ilmaantuu kaikkialta aina hoidettavaa. Ja ah, jos nyt sattuisin jonnekin lähtemään, ottaisin satavarmasti pisteillä upgraden, kerrankin!!! Tällä hetkellä haaveilen siis ehkä eniten juuri tästä totaalisesta rentoilulomasta.

Onko marraskuu saanut teissä aikaan lomakuumetta?

 

Nyt pakkaushommiin ja täytyy vielä kipittää sateessa lataamaan salikortti maanantaiksi 🙂 

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Julkaistu

Maailman surkein viikko

Äh, mitenkäs nyt aloittaisin tämän postauksen. Tämä viikko on nimittäin ollut jotenkin aivan katastrofi, enkä oikein edes tiedä miksi. En muista milloin olisi viimeksi ollut niin ankea päivä kuin keskiviikkona (ja okei, eilen myös). Olin aamusta lähtien kertakaikkiaan sillä fiiliksellä, ettei mistään tule mitään ja olisi tehnyt mieli jäädä peiton alle makaamaan, enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Töissä olin niin syväjäässä, että vapisin ja aloin itkemään ihan tuosta vaan. Ja tarkennuksena, ettei mitään edes ole tapahtunut. Eilen taas sain aamulla jonkun ihme turhautumiskohtauksen joka-aamuisiin lähtötaisteluihin lapsen kanssa. Olen lähes varma, että tämä on taas vaihteeksi jotain hormonimylläkkää, kuukautiskiertoni on jälleen kerran täysin sekaisin ja olenkin tuumaillut, että ehkä hormonitoimintani on vuosien varrella muuttunut, eivätkä nuo nykyiset pillerit enää vain sovi minulle. Onpas nyt sitten rankkaa olla nainen taas vaihteeksi 😀 Ja niin, kuinka toistensa peilikuvat nämä kaksi edellistä viikkoa voivatkaan olla? Viime viikko oli paras aikoihin ja tällä viikolla aivan päinvastoin. Elämä on totisesti välillä aikamoista vuoristorataa.

Noh, avauduin tästä hieman eilen myös Instassa ja onneksi niin! Sain teiltä nimittäin loppupeleissä useiden kymmenien viestien vyöryn siitä, kuinka tämä viikko on itse jos kullakin ollut vähintään täysi katastrofi, täynnä itkukohtauksia tai uhmisraivareita. Osan viesteistä jaoinkin stooreissa (lähettäjien luvalla) seuraajien toiveesta. Totesin taas kerran, että vertaistuki on ehdottomasti paras tuki ja välillä on ehdottomasti ok todeta, että nyt ottaa päähän. Ennen eilistä olin jotenkin aivan yksin näiden ultimaalisen paskojen päivien kanssa, mutta helpottavaa kuulla, etten ole läheskään ainoa. Yksi teistä totesi hyvin, että tämä viikko taitaa olla joku kansainvälinen p*askaviikko ja tuo osui kyllä niin asian ytimeen. Tästä taas päästäänkin siihen, että kyllä, myös niiden vaikeiden ja negatiivisten asioiden jakaminen voi olla tärkeää, vaikkei siinä oman menkkamasiksen syövereissä ehkä ajattele, että kukaan haluaisi kuulla siitä kuinka ottaa päähän. Sehän on täysin inhimillistä, ettei aina ole niitä täydellisesti sujuvia päiviä ja juuri tämän suhteen vääristää some tehokkaasti mielikuvaa arkirealismista. Itse haluan ainakin nähdä somessa ajoittain myös niitä arjen kääntöpuolia, koska usein juuri ne asiat kertovat ja antavat ihmisestä eniten. Tekevät sinusta inhimillisen. Seikka, jota ainakin itse arvostan muissa ihmisissä suuresti. Rohkeuden olla semmoinen kuin on, hyvinä ja huonoina aikoina.

Kuinka monta asiaa haluaisinkaan kertoa täällä ja purkaa sydäntäni, mutta kun se ei vain ole mahdollista. Näinä pimeinä syyspäivinä tuntuu, että vanhat haavat ovat avautuneet ja on elänyt uudelleen ikivanhoja kipeitä asioita. Joutunut toteamaan oman sinisilmäisyyden ja halun luottaa ihmisiin, mutta sitten tullutkin petetyksi. Haluaisin uskoa ihmisistä hyvää, mutta sitten taas tulee hetkiä, jolloin uskosi koko ihmiskuntaan ja rehellisyyteen horjuu pahasti. Juttelin tästä yleisestä viime aikojen kriiseilystä ystäväni kanssa ja hän otti esille myös kolmenkympin kriisin mahdollisuuden. Enpä ollut tullut itse edes moista ajatelleeksi, vaikka monesti olenkin kolmenkympin kriisiän tuumaillut. Voisinko minä sitten potea jonkinlaista kolmenkympin kriisiä? Kieltämättä lähiaikoina on ollut pinnalla erinäistä kriiseilyä, turhautumista arkeen ja muutenkin ihan ihme säätöä. Alkuviikosta itkin miehelle toteamustani siitä, etten tiedä olenko onnellinen elämääni Suomessa. Kyllä vaan, sanoin sen nyt ääneen. Vaikka olenkin valtavan kiitollinen kotimaastani ja kaikesta hyvästä mitä täällä on, kalvaa takaraivossa vuosi toisensa jälkeen ajatus siitä, että voisiko asialle tehdä jotain?

Mitä enemmän asiaa on viime vuosina tuumaillut, sitä turhautuneemmaksi olen tuntenut oloni. Olen siitä onnekas, että ainakin osittain jaamme puolison kanssa haaveen elämästä muualla ja aaltojen äärellä. Toki tiedostan sen, että arki on arkea kaikkialla, mutta entäs jos arki voisi kuitenkin lähtökohtaisesti olla mielekkäämpää? Muistatte ehkä, että podin viime talven reissun puolivälissä pientä koti-ikävää, joka tosin meni ohi loppua kohden. Kyse oli enemmänkin ikävästä pysähtyä hetkeksi pidemmäksi aikaa yhteen paikkaan sen jälkeen kun oli useita viikkoja pakannut matkalaukun jopa muutaman päivän välein. Kuten olen todennut aiemminkin, koen juuri tietynlaisen pysyvyyden itselleni tärkeäksi. Sen, että on koti ja tukikohta. Tähän täytyy todeta, että olen viime vuosina tottunut ihmeen hyvin myös matkalaukkuelämään. Aikaisemmin hain lomamatkoilta ennen kaikkea pysyvyyttä ja sitä, että saa purkaa tavarat laukusta yhdessä paikassa kolmeksi viikoksi. Nykyään taas ei stressaa lainkaan tehdä yhden reissun sisällä useampaa etappia.

Onneksi ensi viikolla on edessä miniloma Rukalla ja uskokaa tai älkää, ajattelin palkata hiihdon opettajan rinteeseen!!! Minä, joka olen laskenut lumilaudalla tasan yhden kerran Tommin opetuksella, silloinkin oli kyseessä joku aivan pikkulasten mäki. Jännittää! Ja erityisesti siksi, että mitäs jos laskettelu vie mukanaan ja innostun täysillä? Esimerkiksi surffi on itselleni mukavuudenhaluisena ihmisenä jotenkin aivan liian intensiivinen laji, enkä ole koskaan saanut sitä tiettyä intohimoa siihen, vaikka moneen kertaan olenkin surffaamista kokeillut. En tykkää ollenkaan kylmästä vedestä ja pelkään aina saavani laudan päähän jos joudun aaltojen myllytykseen. Ehkäpä meidän pojasta tulee tämän suhteen enemmän konkari 😀 Tänä vuonna olen ollut niin fiiliksissä näistä minimatkoista lähelle. Toki, olen about ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen siinä pisteessä, ettei syksylle ole ollut varattuna matkaa lämpöön ja kyllähän se kieltämättä ottaa näin kaamoskriiseilijänä hieman koville.

 

Huhhei. Olipas syvällisiä pohdintoja tähän perjantaihin.

 

Huippua viikonloppua teille! <3

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Julkaistu

Mitä kotimaisuus merkitsee minulle?

Kuvien mekko saatu Uhana

Juuri tällä hetkellä huolettaa Suomen talous minua jonkin verran ja sehän on selvää, ettei murehtiminen auta asiaa. Mitä itse haluan jonkin sortin vaikuttajana tehdä asian eteen? Varma juttu on, että asiassa tarvitaan niitä kuuluisia konkreettisia tekoja. Oli se sitten hallinnon tasolta tai yksittäiseltä ihmiseltä. Mielestäni yhtäkään hyvään pyrkivää tekoa ei tulisi väheksyä ja tässä keskustelussa surettaa eniten juuri se lynkkausmeininki, sekä tietynlainen kaikki tai ei mitään-mentaliteetti. Olen useaan otteeseen kirjoittanut postauksia omista eko-valinnoistani ja siitä, mitä itse teen arjessa ”vihreästi”. Tänään halusin kuitenkin pohtia noin yleisesti kotimaisuutta ja sitä, kuinka haluan omassa arjessani tuoda esiin kotimaisuutta ja näin ollen edes jollain pienellä tavalla edistää Suomen taloutta?

Kotimaisuus on itselleni todella tärkeä asia, joka omissa silmissäni merkitsee laatua, innovatiivisuutta ja luotettavuutta. Rakastan kotimaista designia ja jos vain voisin, täyttäisin kotimme pelkästään sillä. Itselleni on kunnia suosia kotimaista, oli se sitten tämä Artekin tuoli, jolla istun kirjoittamassa tätä postausta, Arabian muki, josta juon juuri kahviani tai Marimekon vintage raitapaita-mekko, joka toimii yöpaitana. Itselleni kotimaisuus on yhtä kuin ajaton. Tuotteita ja designia, joka toimii vuodesta tai vuosikymmenestä toiseen ja juuri tämä onkin tärkeää myös vastuullisuuden näkökulmasta. (Ovatpa  itseasiassa Artekin kalusteeni ja jopa Marimekon yökkärini molemmat ostettu second handinä, joka ei kuitenkaan missään nimessä vähennä tuotteen arvoa! Kotimainen second hand on nimittäin ihan parasta!!) Asia, joka on viime vuosina harmittanut, on monen kotimaisen brändin tuotannon siirtyminen ulkomaille ja halvemman tuotannon maihin. Toki tuotannon siirtämiseen on monessa tapauksessa varmasti painavat syyt, mutta noin yleisesti suosin itse ensisijaisesti tuotteita, jotka on konkreettisesti valmistettu tai kasvatettu Suomessa tai Euroopassa. Oli sitten kyseessä kasvikset tai kahvikuppi. Mikä muuten näin esimerkkinä harmittaa itseäni valtavasti on Arabia-fanina keramiikantuotannon siirtyminen Aasiaan 🙁

Listasin alle muutamia arjen pieniä toimenpiteitä, joilla haluan itse edistää kotimaisuutta ja kannustaa kotimaisten tuotteiden kulutukseen. Moni seikka varmasti itsestäänselvyyksiä, mutta kuitenkin 🙂

Kotimaisten brändien suosiminen. Tämä on itselleni todella tärkeä juttu! Kiina-teollisuus suorastaan ällöttää ja monen (suomalaisenkin) suhtautuminen kertakäyttöteollisuuteen. Krääsään raaskitaan laittaa suuriakin summia, mutta sitten tuntuu vaikealta panostaa yhteen oikeasti laadukkaaseen tuotteeseen. Tämä on ehdottomasti nykymaailmassa niin pahasti pielessä. Olen itse aina suosinut vahvasti kotimaista, en tosin vain yksinomaan, mutta paljon kuitenkin. Jatkossa haluan antaa kotimaisille brändeille, kestäville ja ajattomille tuotteille yhä enemmän näkyvyyttä omissa kanavissani. Toki, kuten tuossa aikaisemmin mainitsin, on tässäkin asiassa nykyään ristiriitaa, koska monen kotimaisen merkin tuotteet valmistetaan todellisuudessa aivan muualla. Silti ostan mielummin kotimaista ulkomailla tuotettua, kuin ulkomailla hikipajoissa tuotettua halpiskrääsää, vaikka se rahallisesti maksaisikin enemmän.

Ruokakaupassa suosin ehdottomasti kotimaista ja varsinkin kasviksissa pyrin valitsemaan kahdesta vaihtoehdosta sen kotimaisen. Yhä enemmän myös kiinnitän ruokakaupassa noin yleisesti huomiota tuotteiden valmistusmaihin. Se on selvää, ettei kaikessa ole mahdollista valita suomalaista ja voi mennä hetki, ennenkö saamme kauppoihin kotimaisia banaaneja, mutta pienet valinnat ratkaisevat tässäkin asiassa.

Kotimaan matkailun edistäminen. Seikka, joka on tänä vuonna noussut jo blogissa selkeästi esille, sekä ehdottomasti myös jatkossa. Haluan tuoda yhä enemmän esille niitä upeita paikkoja täällä kauniissa kotimaassamme ja niitähän riittää! Suunnittelen juuri itseasiassa minireissua Kuusamoon ja Rukalle ystäväni luokse, en malta odottaa (ainiin, siellä on jo luntakin)!

Kotimaiseen innovaatioon sijoittaminen. Olen kesästä asti tuumaillut sijoittavani kotimaiseen aurinkoenergiaan, mutta sitten aloin empiä ja homma jotenkin jäi. Vaikka en läheskään säännöllisesti sijoita pörssiin, on välillä kiva tehdä harkittuja osakesijoituksia ja kohteena on jo pitkään kutkuttanut jokin kotimainen innovaatio, niitä täällä nimittäin riittää! Stora Enso esimerkiksi on kehitellyt puuhakkeesta materiaalia, joka voisi toimia korvikkeena muoville. Eniten tällä hetkellä kiinnostaa tämä ja myös lingiinintuotanto! Ja tähän liittyen on aivan pakko hehkuttaa juuri kuuntelemaani Risto Isomäen kirjaa ”Miten Suomi pysäyttää ilmastonmuutoksen?”, jossa käydään läpi todella mielenkiintoisia suomalaisia ilmastoystävällisiä innovaatioita ja kuinka niillä voitaisiin päästä maailmankartalle. Yksi vuoden parhaimmista kirjoista! Voitte muuten vielä marraskuun loppuun kokeilla kauttani Storytelin äänikirjapalvelua maksutta kuukauden ajan täällä! (Aikaisempi kaupallinen blogiyhteistyö Storytelin kanssa, en siis hyödy klikkauksista ja maininta ei ollut sovittu :))

Nuorena haaveeni oli aina työskennellä jollain tapaa matkailun tai turismin parissa. Lentoemäntänä työskentely oli aina urahaaveeni numero yksi (salaa haaveilen siitä edelleen), mutta nyt olen viimeaikoina taas pitkästä aikaa pohtinut tätä matkailu-aspektia ja sitä, kuinka ehkä vielä joskus voisin hyödyntää sitä työn muodossa. Yksi todella pitkän tähtäimen haaveistani olisikin joskus asustaa perheineni ulkomailla maassa, jossa Suomi matkakohteena on todella eksoottinen ja edistää Suomen turismia sieltä käsin, sekä samalla keskittyä omissa kanavissani esimerkiksi kohdemaan matkailuun. Tästä on jo yksi konkreettinen esimerkki, nimittäin Uusi-Seelanti! Uuden-Seelannin matkailu on Suomella todella vähän esillä (tai siis en edes tiedä miksi minulla on moinen kuva? 😀 Saa toki korjata!) ja myös päinvastoin, huolimatta siitä, että maat ovat loppupeleissä monessa asiassa todella samanlaisia! Tiedän, että teidän parissa on Uudessa-Seelannissa asuvia ja asuneita, olisiko tässä saumaa bisnekselle? 😀

Kuvien merinovillainen mekko on kotimaiselta Uhana Designilta ja ehdottomasti yksi syksyn lempparivaatteistani! Olen syksyn aikana rakastunut Uhanaan ja ensituntumani brändin vaatteisiin on töissä meidän PING Helsingin tapahtumissa käyttämäni Uhanan Holiday-malliston silkkinen pitkä kukkamekko / paita, jollaiset meiltä löytyy koko tiimiltä. Silkkimekko saa kyselyitä oikeastaan joka kerta kun joku meistä on se päällä. Tämä mekko on Sympathy Knit Dress Kyoto-mallistosta, materiaalina 100% merinovilla. Ihanan lämmin päällä, muttei ollenkaan liian kuuma edes vielä näin plussakeleillä. Ja mikä parasta, todella mukava päällä, eikä pistele! Mekko on kotimaista tekoa ja valmistettu Tuusulassa.

 

Entäpä mitä kotimaisuus merkitsee teille? ✨

 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 12 kommenttia.

Julkaistu

Haaveena pako autiolle saarelle

Minun piti alunperin kirjoittaa tänään aivan muista jutuista, mutta kun mieltä painaa tai jokin asia vaivaa, auttaa asian käsittely näin kirjoittamalla usein ainakin omalla kohdallani. En tiedä miksi, mutta viimeaikoina olen kokenut jotain ihme ahdistusta ja epävarmuutta blogini kanssa. Yli kymmenen vuotta blogia kirjoittaneena tiedän ehdottomasti, että näitä tulee ja menee säännöllisin väliajoin. Ainakin oman blogini historiassa on tullut usein kausia, jolloin olen miettinyt, että miksi teen tätä? Kiinnostaako ketään? Pölisenkö täällä vain itsekseni? Vaikka koen kirjoittamisen itselleni terapeuttisena harrastuksena, on vuorovaikutus kuitenkin itselleni se kaikkein tärkein asia tässä hommassa.

Ja kuten on monen bloggaajan suusta useaan otteeseen kuultu, on kommenointi vuosi vuodelta totisesti vähentynyt hurjasti. Itsekin ymmärrän tämän täysin. Olen myös henkilökohtaisesti todella laiska kommentoimaan blogialustoilla, mutta samalla tiedostan faktan siitä, että kommentit totisesti ovat se kirjoittajan suola. Ilman teitä ei ole myöskään blogia tai vuorovaikutusta. Olen paasannut sen perään, että uskon blogien tulevaisuuteen ja ilmiöiden kiertoon, siihen että kirjoitettu sisältö tekee kyllä paluun ihmisten turhautuessa pintapuoliseen, nopeaan sisältöön. Silti tunsin eilen ja tänään outoa epävarmuutta tästäkin, enkä itse edes tiedä miksi. Syyskuussa blogissani vieraili 27 000 yksittäistä kävijää, eli 27 000 erillistä ihmistä ja omalta kohdaltani täytyy todeta, ettei kävijämäärien perusteella ole missään nimessä ollut sen kummempaa laskua nähtävissä, mutta jokin silti ahdistaa. Ehkä turhautumisen tunne siihen, että kirjoitat tekstiä useamman tunnin saadaksesi vain yhden tai pari kommenttia, vaikka itse tekstin lukisikin suuri joukko ihmisiä. Oliko teksti huono vai eikö ketään vain kiinnostanut?Tiedän, etten ole yksin ajatusteni kanssa. Moni bloggaaja tai vaikuttaja varmasti käy läpi täysin samoja ajatuksia. Ja tottakai tiedän myös, että teitä on siellä ruudun toisella puolella iso joukko ihania ja pitkäaikaisia lukijoitani.

Katsoimme eilen uudelleen sen storiesissa hehkuttamani dokkarin ”Syrjäisen saaren lumo” YLE Areenasta, jossa ranskalainen perhe lähtee surffaamaan pienelle, täysin muusta maailmasta eristyksissä olevalle saarelle Tyynelle Valtamerelle. Tommi ei ollut vielä dokkaria nähnyt siitä huolimatta, että muistuttelin asiasta tälle lähtiessäni Lappiin, mutta loppupeleissä Tommikin oli aivan intona dokumentista (ja ehkä aikalailla myös niistä saaren täydellisistä surffiaalloista). Ja kyllä, aloin eilen tutkia miten saarelle pääsisi. Hieman huvittuneena luimme, että saarelta löytyy satelliittipuhelin, mutta oikeastaan mitään muita yhteyksiä, kuten nettiyhteyttä ei saarelta löyty ulkomaailmaan (ainakaan tuon jutun kirjoitushetkellä).

Ja tiedättekö, kun tänään aamulla herätessäni mietin asiaa, kuulostaa tuo oikeastaan aivan täydelliseltä. Ihan rehellisesti, vaikka vähintäänkin työni puolesta paljon somea käytänkin, netistä puhumattakaan ihan jo arjen tavallisten askareiden vuoksi, valehtelisin jos väittäisin ettei se ahdista ollenkaan. En ole vielä kertaakaan sanonut tätä ääneen, mutta jo parin vuoden ajan olen aivan rehellisesti välillä haaveillut siitä, että yksinkertaisesti vain katoaisin jonnekin somen ulottumattomiin ja eläisin niin yksinkertaista elämää kuin vain mahdollista. Kyllähän tämä varmasti monen nykyihmisen korvaan kuulostaa melko hullulta, mutta ihan totta. Jos olisin juuri nyt perheetön ja työni sallisi, lähtisin aivan varmasti sinne autiolle saarelle ihmettelemään, vaikka jo heti huomenna.

Toki tiedostan ristiriidan siinä, että kannustan lukijoitani kommentoimaan enemmän, mutta samalla jauhan omasta someahdistuksestani. Ei minua itsessään blogini ja sen kirjoitus ahdista, vaan juuri vuorovaikutuksen vähentyminen ja alan yleinen mentaliteetti sen suhteen, että vain seuraajamäärillä ja luvuilla on väliä. Pidän Instagramista päivä päivältä vähemmän juuri sen vuoksi, että siellä käytävä kilpailu suosiosta ja seuraajamääristä oikeasti ahdistaa. Mikäli IG ei olisi kanavana työni vuoksi oleellinen ja samalla tärkeä tukikanava blogilleni, olisin luultavasti häippässyt sieltä jo aikapäiviä sitten. Mutta eihän se oikein käy päinsä. Se ahdistaa, että pitäisi olla lisäämässä kuvia omasta pärstästään vain siksi, että ne tilastollisesti keräävät eniten tykkäyksiä. WTF.

Juuri tämä on pahasti pielessä ja asian ydin. Pitäisi jatkuvasti olla stressaamassa sitä, että sitouttaako tämä ihan tavallisesta kupillisesta teestä postaamani kuva yhtä hyvin kuin kuva, jossa keikistelen itse. Kyllähän se näin sisällöntuottajankin näkökulmasta harmittaa, ettei pienet arjen jutut saa aikaan läheskään yhtä paljoa tykkäyksiä kuin se, että laittaisin oman naamani näytille Instassa päivittäin. Toivottavasti ymmärrätte pointtini. En arvosta pinnallisuutta ja se on juuri sitä, mitä some on täynnä. Kilpailua täydellisistä kuvista, seuraajista ja sitoutumisesta. Eniten turhauttaa se millaiseksi homma on mennyt ja kuinka se on vaikuttanut meihin moneen, sekä arvoihimme kokonaisvaltaisesti.

Suurin unelma, joka minulla on ollut blogini suhteen aivan alusta asti on ollut, että voisin matkustaa vaikka niillä autioilla saarilla ja kirjoittaa maailmalta käsin matkapäiväkirjaa. En haluaisi jossitella, mutta välillä olen lyhyen aikaa harmitellut sitä, miksen tähdännyt siihen kymmenen vuotta sitten? Ja sitten taas, en haluaisi koskaan miettiä sitä, että olisin tehnyt joskus niin tai näin, koska ilman sattuneita syitä ja seurauksia en olisi tässä ja nyt. Todennäköisesti tulen kuitenkin aina olemaan juuri tämmöinen haahuileva haaveilija ja levoton sielu. Voisin kiteyttää ajatukseni niin, että tunnen käyväni läpi tietynlaista murrosvaihetta. Jollain tapaa on takaraivossa pieni tunne siitä, että jotain muutoksia on edessä suuressa tai pienessä skaalassa. Samalla taas tunnen ristiriitaisia tunteita monen asian suhteen.

 

Siinä, sainpas sen sanottua. T. Iines, joka tykkäsi aikanaan lisäillä blogiin kuvia mikrossa räjähtäneestä kaurapuurosta

 

Löytyykö muita some-ahdistuneita?

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 28 kommenttia.