Mikä motivoi eteenpäin?

Perjantai! Tällä viikolla en juurikaan ole ehtinyt turista tänne kuulumisia. Mitäs viikko sitten on pitänyt sisällään? Ensinnäkin olen perehdyttänyt itselleni lisäkäsiä töihin, ollut pääasiassa meikittä rönttövaatteissa, mennyt illalta nukkumaan jo about ysiltä (koska pimeys), miettinyt ja ihmetellyt tätä tulevaa syksyä. Semmoista siis. Tänään menen toista kertaa energiahoitoon ja pakko myöntää, että on kyllä ollut todella erikoinen kokemus. Voisin ehkä jossain vaiheessa kirjoittaa tuosta hoidosta blogiinkin. Miehen eka reaktio hoidosta oli lähinnä silmien pyöritys, mutta huvinsa kullakin. Jos joku toinen lähtee perjantaina yksille terasille, suuntaan itse energiahoitoon 😀

Olen jo pidemmän aikaa ollut töissä tosi kiireinen ja vähän suhannut ympäriinsä sitä sun tätä. Loppupeleissä semmoinen ”vähän kaiken tekeminen” on todella raastavaa, mutta toivottavasti pian voin paremmin delegoida joitain juttuja uusille kollegoille. Koen ainakin itseni huomattavasti tehokkaammaksi kun keskityn pariin tai maksimissaan muutamaan eri asiaan sen sijaan, että tehdä kymmentä asiaa. Oma mielipiteeni on, että jos yrittää olla hyvä kaikessa, ei loppupeleissä ole enää hyvä oikein missään. Aika ja energia kun pitäisi ennemmin suunnata niihin asioihin, jotka ovat vahvuuksia, eikä antaa niiden muiden kymmenen asian viedä resursseja, jolloin loppupeleissä teet ne vahvuutesi kohteetkin vähän toisella kädellä suhaten.

Mietinkin, että mikä elämässä ja työssä sitten motivoi? Aikaisemmin sanoin RAHA ja tottakai, onhan raha tässä yhteiskunnassa se perimmäinen tarkoitus tehdä töitä. Teet töitä, jotta saat palkkaa ja saat palkkaa, jotta sinulla on varaa ostaa ruokaa, maksaa katto pään päälle ja ehkä tehdä jotain kivaakin. Raha ehkä nousee vahvemmin fokukseen silloin, kun se ei vastaa työn vaativuutta tai itse työnkuvaa. Pahimmassa tapauksessa pelkkä palkka on se mikä saa sinut nousemaan aamulla sängystä ylös.

 Itse kokisin, että suurin motivaattori ainakin pitäisi olla (tietysti itsensä toteuttamisen ilon jälkeen) tavoitteet. Ja nimenomaan konkreettiset ja selkeät semmoiset. Silloin on selvää miksi ja mitä tulosta kohti minä teen tätä asiaa? Pahin on se, ettei itsekään tiedä. Myös epärealistiset tavoitteet voivat tehokkaasti tappaa ilon työhön tai mihin tahansa. Paljon tavoitteellista työtä tehneenä voin allekirjoittaa. Oman kokemukseni mukaan esimerkiksi myyntitavoitteet on monesti asetettu niin korkeiksi, ettei lähes kenelläkään ole mahdollisuutta niihin yltää. Pitäisikö tämän motivoida jotakuta? Tunne siitä, ettei sinusta koskaan ole tarpeeksi, alkaa pikkuhiljaa enemmän tai vähemmän turhauttaa.

Itse olen tavoitteiden laatimisen mestari. Tai ainakin olen ollut.. Vaikken olekaan enää niitä viisivuotissuunnitelmia laatinutkaan, teen edelleen itselleni tietynlaisia tavoitteita arjessa ja työssä. Saan jonkun projektin päätökseen, opiskelen kaiken aiheesta X, opettelen tekemään macramen ja matkustan kohteeseen Y. Tavoitteet motivoivat silloin kun ne ovat mielekkäitä ja ennen kaikkea realistisia, eikä lajia ”tulen miljonääriksi tai lottovoittajaksi seuraavan vuoden sisällä”. Ainahan kaikki siis on mahdollista, mutta.. Epärealistissa ja liian korkeissa tavoitteissa pettymys on kuitenkin aina suurempi silloin kun tavoitteeseen ei (tietenkään) pääse. Omia syksyn tavoitteitani on ollut esimerkiksi tuo apukäsien perehdyttäminen, muutamien asiakkuuksien klousaus ja myöhemmin syksyllä toisen pipomalliston toteuttaminen. Pienet, motivoivat ja saavutettavat tavoitteet ovatkin jutun juju.

Kuvissa muuten ne aikaisemmin hehkuttamani lyhyiden naisten parhaimmat kahsmirhousut! Tilasin nämä muutama viikko takaperin H&M:n Premium-puolelta, mallia löytyi normaalilla pituudella ja sitten tässä vajaamittaisessa culottes-mallissa, jota omani ovat. Eli minulle aikalailla normaalia lahkeenmittaa, haha. Nuo ovat mielettömän pehmeät, lämpimät ja mukavat jalassa. Jos raaskisin, niin käyttäisin näitä varmaan päivittäin. Pakko kyllä todeta, että sopivan mittaisten kashmirhousujen etsiminen oli kyllä melkoinen projekti.. Yli vuoden etsinnän jälkeen vihdoinkin löysin nämä.

Mitä sitten tulee niihin tavoitteisiin, motivaatioon liittyen tulevaa, olen itse kokenut lähiaikoina pientä kriisiä. Erityisesti henkilökohtaiseen elämääni liittyen. Vaikka pyrin elämään päivän kerrallaan, ahdistaa tulevan talven lisäksi esimerkiksi se, ettei tiedä yhtään mitä ensi vuonna tapahtuu. Tai siis jollain tapaa toivoisi jonkinlaista muutosta tähän melko rutinoituneeseen arkeen. Muttei oikein silti tiedä mitä? Tai siis ettei minulla ole juuri nyt ainuttakaan suunnitelmaa ensi talveksi tai ensi vuodelle. Paikallaan junnaaminen ahdistaa ja olen jo pohtinut, että olenko alkanut potea näin hieman jälkijunassa jotain kolmenkympin kriisiä? Toivoisi uusia tuulia elämään, kapinoi rutiineja vastaan, ahdistuu tulevasta talvesta, muttei silti oikein keksi toteutuskelpoisia suunnitelmia tai vastalääkettä tähän kaikkeen.

Mikä teitä motivoi eniten? Raha, järkevän palkitsevat tavoitteet ja niiden saavuttaminen, asiakkailta saatu positiivinen palaute vai joku muu?

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Ihan kamala, piinaava ja ahdistava esiintymiskammo

Tänään ajattelin sivuta täällä aihetta, jota en ole tainnut käsitellä blogissa kertaakaan. Tiedättekö, vaikka muiden ihmisten mielestä saatankin ehkä vaikuttaa rohkealta ja sosiaaliselta tyypiltä, jolle vieraiden tai puolituttujen ihmisten kanssa höpöttely on ihan normihommaa, löytyy asiasta myös toinen puoli. Olen nimittäin todella esiintymiskammoinen tyyppi, joka kammoaa maailman eniten suuren ihmisjoukon edessä esiintymistä. Oikeastaan en edes keksi mitään kamalampaa kuin se, että jostain syystä olisi PAKKO luennoida jostain asiasta sadoille ihmisille. Varmasti jopa siinä määrin, että keksisin jotenkin keinon luistaa koko hommasta. Tämä koko asia tuli nimittäin mieleeni tällä viikolla kuunnellessani Ysistä Viiteen-podcastiä (ihan lempparini nykyään, suosittelen kaikille työelämä-aiheista kiinnostuneille), jossa asiaa käsiteltiin. Muistin, että minunhan piti kirjoittaa aiheesta jo viime talvena.

Miksi ulospäin sosiaaliselta vaikuttava tyyppi sitten jännittää? En tiedä! Yksinkertaisesti kroppani tekee tepposet siinä kohdin, kun pitäisi ottaa lava haltuun ja olla ison ihmisjoukon edessä keskipisteessä. Tämä pätee myös äänityksiä, videoita ja kaikkia semmoisia tilanteissa, joissa tulee se fiilis, että hei, nyt tulee olla skarppina. Mitä tulee esimerkiksi IG Storiesiin, en ole sielläkään höpötellyt mitään aikoihin ja syy on tosiaan se, että ajatus itseni kuvaamisesta jotain selittäen yksinkertaisesti ahdistaa. Todellinen minä ja se kesken IG Stories-videon jäätyvä (ja sen saman videon julkaisematta jättävä) Iines ovat kuin eri planeetoilta. Mikä siinä onkin, että pelkästään se ajatus siitä, että joku nyt näkee tämän, pistää jännittämään? Tosin, sitten kun pääsen vauhtiin ja eroon siitä tietynlaisesta ensi minuuttien kammosta, voin kyllä todeta jopa nauttivani esiintymisestä. En kammoa olla esillä, vaan nimenomaan sitä esiintymistä.

Yksi elämäni kamalimmista kokemuksista tähän liittyen on yläasteelta, jolloin jouduin pitämään luokan edessä esitelmään äidinkielen tunnilla. En muista mistä aiheesta, mutta esitelmä ahdisti siinä määrin, että unohdin hengittää kunnolla ja pyörryin. KYLLÄ! Vaikkei tilanteessa sinänsä ollut tietenkään mitään niin kamalaa. Oma tuttu luokka ja sitä rataa, mutta tuo kummittelee edelleen mielessäni. Voipi olla, että juuri tuo samainen huono kokemus onkin syypää esiintymisjännitykseeni? Tai ylinpäänsä se, että niihin inhottaviin esiintymisiin on kouluissa juuri pakotettu. Mielestäni kenenkään ei pitäisi koulussa joutua tekemään jotain, mikä ahdistaa tai mitä ei halua. Vähän sama homma kuin se perinteinen ”koulussa on pakko syödä ja maistaa kaikkea”. Pahimmassa tapauksessa pakottaminen johtaa juuri niihin traumoihin, vaikka tarkoitus olisikin alunperin ollut hyvä. Ala-asteella vihasin koulun näytelmiä, joissa halusin olla aina ennemmin kertoja, koska en ole koskaan kokenut näyttelemistä mitenkään omaksi jutukseni. Vaikka kertojalla olikin paljon puhuttavaa, ei se ahdistanut lainkaan. Toisaalta, jännittääkö lapsia esiintyminen ikinä siinä määrin kun vanhempia..?

Silloin kun niitä esitelmiä on ollut yksinkertaisesti pakko pitää (esimerkiksi AMK:issa), olen todennut, että omalla kohdallani helpottaa asiaa hieman se, että valmistaudun todella hyvin. Olen tyyppi, joka suunnittelee, tekee muistiinpanoja ja haluaa valmistautua perusteellisesti asioihin. Joku ehkä saattaa samaistua siihen tunteeseen kun menet sinne ihmisten eteen ja pääsi ikäänkuin tyhjenee kaikesta siitä, mitä olit ehkä aikonut sanoa. Siksi muistiinpanoista onkin ainakin omalla kohdallani paljon apua. Tilanteen keskellä mietit, että sanotko nyt jotain tyhmää, teetkö virheitä tai huomaako joku ulospäin, että olet aivan paniikissa? No, olen aina kuullut sitä samaa, ettei jännitys näy ulospäin, mutta sisimmissäni käyn läpi kyllä melkoisia kauhunhetkiä. En ole itse todellakaan tyyppi, jonka voisi repiä pakasta ja heittää lavalle kertomaan aiheesta X.

Itse en sitten taas jännitä lainkaan asiakastapaamisia tai vaikkapa työhaastatteluita. Tai edes sitä, että kerron ihmisjoukolle pöydän ääressä kaiken aiheesta Y. Noh, nyt kun ajattelen niin en oikeastaan edes jännitä mitään muuta kuin esiintymistä ja verikokeita, ah. Siinä onkin sitten semmoinen kauhukaksikko, että! Koen jopa olevani melko hyvä esiintyjä silloin kun se tapahtuu esimerkiksi työn merkeissä, pöydän ääressä ja tutusta aiheesta. Sitävastoin nimenomaan se kun joudut pitkän ja tuskallisen odotuksen jälkeen sinne huoneen eteen pitämään sitä presistä. Se on se pahin. Kun muut odottavat hiljaa, että avaisit sanaisen arkkusi. Ja oikeasti, kuinka kamalia ne ”tutustutaan toisiimme vähän, kerro jotain itsestäsi”-ringit ovat. Yäkk!! Se oman vuoron odottaminen on nimittäin maailman piinallisin asia huolimatta siitä, että luulisi itsestään puhumisen olevan jokaiselle ihmiselle juuri se kaikkein luontevin asia? Nuo ovat niitä tilanteita, jolloin miettii jo pakenevansa vessan kautta kotiin jonkun tyhmän verukkeen, kuten äkillisen sairastumisen voimin ja kyllä, onhan tämä nyt ihan älytöntä. Mikä siinä sitten onkin niin pirun ahdistavaa?!

Juteltuani tästä aiheesta tuttujen kanssa olen todennut: Esiintymisjännitys on loppupeleissä todella yleistä. Ja juuri yksi niistä asioista, joita ehkä harvemmin otetaan esille, koska nykyään tuntuu olevan itsestäänselvyys, että ihmisiltä odotetaan juuri niitä erinomaisia esiintymisvalmiuksia, kykyä heittäytyä ja mitä ikinä. Nyt kun ajattelen, niin on itseäni juuri jostain syystä jopa nolottanut myöntää, että esiintyminen suuren ihmisjoukon edessä jännittää. Ja miksi ihmeessä? Kaikkihan me olemme erilaisia, eikä jokaisesta ihmisestä voi olla erinomaiseksi esiintyjäksi. Eihän meistä kaikista ole fyysikoksi, kilpaurheilijaksi tai taiteilijaksikaan? Omalla kohdallani tämä on ehdottomasti hyppy epämukavuusalueelle, vaikkei asiasta esimerkiksi työelämässäni ole mitään haittaa ollut. Tuskin kukaan entisistä tai nykyisistä työkavereistani, edes ystäväni tästä edes tietävät. Silti toivon, että joskus vielä löytäisin niitä tehokkaita keinoja päästä asiasta yli, vielä en nimittäin ole niitä keksinyt. Onnistuneet ja mielekkäät esiintymiskokemukset ovat ehkä hälventäneet kammoa, mutta luultavasti tämä on asia, jota pitäisi treenata todella usein, jotta pelosta pääsisi kunnolla eroon.

Onko joukossa muita esiintymiskammoisia?

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Viimeinen kesäasu

Hello! Viikonloppuna saavutettiin ainakin meidän terassilla melkoisia lämpölukemia. Alan jo olla niin tottunut tähän ”ikuiseen kesään”, että en varmaan käsitä tilannetta lainkaan siinä vaiheessa kun ei enää oikeasti tarkene  niissä hameissa, collegepaidoissa ja ilman pipoa. Itse olen jo ainakin parin viikon ajan bongaillut ulkona ihmisiä täysissä syystamineissa. Siis vaikka ulkona olisi ollut +20c! Ihan kun porukka pyrkisi elämään sen todellisen vuodenajan mukaan, vaikka lämpömittari kertoisikin toista. Jotenkin hölmöä itse viilettää t-paidassa melkein hiki otsalla kun ohi kävelee tyyppi takki päällä ja kaulaliina kaulassa. Ehkä ihmiset jo pikkuhiljaa tosiaan odottavat sitä syksyä tulevaksi ja ovat malttamattomina jo kaivelleet kaulaliinat kaapin uumenista. Itse en ihan vielä lukeudu näihin, vaikka olenkin pipon jo pari kertaa laittanut päähäni, heh.

Jostain syystä olen pantannut näitä kesäisiä asukuvia jo useamman viikon, mutta vielä ehtii hyvin hehkuttaa niitä kesäkelejä. Hameesta on matkan varrella tullut hurjasti kyselyitä ja kyseessä on siis kirppikseltä keväällä ostamani hame. Ja hei, itseasiassa myös tuo toppi on melko tuore kirppislöytö! Muutama viikko sitten poikkesin Punavuoren Relovessa, josta bongasin heti tuon Topshopin valkoisen ”hippitopin” viidellä eurolla. Kesällä on iskenyt vahvasti joku hamemania. Tajusin nimittäin, että olen käyttänyt hameita tai mekkoja viimeiset pari kuukautta melkeinpä päivittäin, joitakin poikkeuksia lukuunottamatta.  Pitkään jatkuneet helteethän selittivät tietysti valinnan hellehameisiin, mutta toivottavasti hamekelit jatkuvat vielä pitkään syksyyn.

Olin viime viikolla pari päivää kotosalla pojan kanssa, joka sairastui flunssaan. Taas. Sain alkuviikosta tarhasta puhelua kesken päivän, että pojalla on alkanut kamala yskä. Huh kun sitä panikoikaan kun huomaa, että päikkäri soittaa! Kotiin lämpimään suihkuun höyryhengittelemään ja chillailemaan lasten Netflixin pariin. Perjantaina kuume nousi taas uudelleen ja viikonloppu oltiinkin kotona toipilaina. Ihan perusmeininki meillä nykyään.. Perhanan flunssakausi!

Kävin myös itse perjantaina lääkärissä ja huhhei, vihdoin edes jonkinlainen selitys tälle jo kohta kuukauden kestäneelle flunssalle ja lämpöilylle. Allergiani ovat ylläpitäneet poskiontelontulehdusta ja tämän vuoksi olenkin juuri se huono-onninen allergikko, jonka flunssat kestävät aina ikuisuuden. Argh. No kiva kuitenkin tässä vuosien ihmettelyn jälkeen saada joku selitys. Nyt kuitenkin tehokkaat nenäsuihkeet käytössä ja tarkoitus karkoittaa pöpöt lopullisesti veks. Ja toivottavasti pian, alkaa kroppa nimittäin olla jo melkoisen kankea tästä liikunta-paussista.

Tänään hieman lyhyemmät jorinat, koska maanantai. Jos teillä muuten on jotain erityisiä postaustoiveita, niin niitä saa taas ehdottaa 🙂

Tykkäättekö asusta?

 

Ps. Onko syysflunssat päässeet jo iskemään teihin vai oletteko toistaiseksi säästyneet niiltä?

 

Kuvat Jutta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Ärsyttäviä syyskliseitä

Kun syysahdistus iskee on paras lääke (lomamatkan lisäksi) yrittää miettiä niitä syksyn ja talven hyviä puolia. Toki, onhan jokaisella vuodenajalla ne hyvätkin puolensa, vaikka myönnän, että marraskuun pimeässä loskasateessa on usein melko hankala keksiä mitään hyvää sanottavaa. Säiden puolesta eletään juuri nyt mielestäni melko optimaalista vaihetta. Ei ole vielä liian kylmä, eikä toisaalta ole myöskään liian kuuma pitkähihaisiin. Parasta on ehkä juuri semmoinen välivaihe kun voi vielä käyttää hameita ilman sukkiksia, mutta silti laittaa neulepaidan tai pipon päähän. Rakastan juuri niitä kelejä! Heti siis kesäkelien jälkeen.

Okei, tänään siis vuorossa joka vuoden perinteinen ”Mitä odotan syksyssä?”…

 

Rauhallisia pimeämpiä iltoja. Onhan kesän valoisien öiden jälkeen pimeissä öissä ”sitä jotain”. Toisaalta pelottavaa, mutta toisaalta myös taianomaista. Itse ainakin nukun huomattavasti paremmin pimeinä ja viileämpinä vuodenaikoina, tämän olen huomannut jo nyt.

Lapin reissuun on parisen viikkoa aikaa ja olen hehkuttanut pojalle varmaan päivittäin, että jeejee, kohta lähdetään Lappiin ja sitten napero näyttää perässä kuinka lennetään sinne lentokoneella. Must-see on varsinkin Lampivaaran ametistikaivos, joka on sopivasti Pyhän lähellä ja sinne olenkin jo pitkään haaveillut pääseväni. Ja siis tiesittekö, että Suomessa tosiaan louhitaan ametistia? Tuolla kaivoksella pääsee lisäksi louhimaan itse oman ametistin, ihan mieletöntä! Olisi ihana myös päästä huuhtomaan kultaa, mutta ihan yleisesti odotan innolla jo sitä, että pääsee pienen kanssa ulkoilemaan luontoon. Syyskuun loppupuolen ruska-aika onkin varmasti todella kaunista aikaa matkustaa Lappiin.

Aromaterapia-jutut. Aktiivisessa etsinnässä on vielä edelleen lähes vuoden jälkeen aroma-diffuuseri, tämän syksyn projektina onkin perehtyä aromaterapiaan! Olen aikaisemmin postannut pintaraapaisuna aiheesta ja myös siitä, kuinka eri värit säätelevät aivoissa mielialaa ja tunteita. Kyllä, sama homma toimii myös tuoksuihin. Tarkoitus olisikin perehtyä aiheeseen syksyn aikana enemmän, olen juuri lukemassa erästä kirjaa aiheesta. Mietinkin jo, että malttaisinko odottaa Loseihin saakka diffuuserin kanssa. Sieltä varmasti löytyisi, mutta jaksaako sitten kuitenkaan säätää adapterin kanssa. Miten voi oikeasti olla niin vaikeaa löytää yksi aroma-diffuuseri?? Moni suositteli Young Livingiä, jota olen kieltämättä nyt kehujen jälkeen harkinnut. Merkin tuotteita on paljon kehuttu, vaikka kyseessä verkostomarkkinointiyritys onkin.. Silti lähes parin sadan euron starttipaketti hieman kirpaisee ajatuksena.

Uudet DIY-projektit. Vitsi mitä kivoja juttuja olenkaan keksinyt lähiaikoina!! Mielessä on vaikka mitä kivaa juttua mitä haluan syksyn aikana testata ja jakaa myös teille vinkkejä. Ajattelin mm. testata tehdä soijavahakynttilöitä, enkä ihan tavallisia semmoisia 😉 Täytyy pian tutkia mistä saisin tilattua soijavahaa ja käydä Ikeassa etsimässä jotain kivoja astioita tähän, toisaalta vähänkö kirppikseltä voisi löytää kivoja laseja kynttilöihin! Eli, stay tuned!

Neuleet. Haha! Tätä en vielä edes haluaisi miettiä, mutta tein juuri niin ihanan villapaidan, että kamala into päästä käyttämään sitä ja kaikkia muitakin tekeleitä. Työn alla on myös hieman istuvampi musta neulemekko, jota en ole tosin neulonut nyt viikkoon, mutta tavoitteena olisi saada se valmiiksi hyvällä lykyllä ennen sukkahousu-kelejä.. Saapi nähdä. Ihme ja kumma, en ole vielä uhrannut ajatustakaan UGGseille, vaikka aiempina vuosina ne ovat olleet heti melkein ykkösenä syksyn listalla.

Kirjat. Viime viikkoina olen ollut niin totaalisen koukussa Harry Holen seikkailuihin äänikirjojen muodossa, etten ole malttanut juurikaan oikeita kirjoja lukea. Silti muutama todella mielenkiintoinen kirja odottaa makkarin pöydällä, kunhan vain malttaisin pitää dekkariputkesta taukoa.. Lukeminen on ehdottomasti paras unilääke iltaisin.

Eihän syksy tietenkään olisi mitään ilman pipoja. Ihan parasta on pistää pipo päähän huonona hiuspäivänä. Olen kesän aikana tehtaillut itselleni muutaman pipon ja sinänsä huvittavaa, että vaikka väkersin sitä pipomallistoa niin omaan kaappiin päätyi juuri ne muutama ”epäonnistunut” testikappale, joihin en ollut läheskään niin tyytyväinen, että olisin halunnut niitä myydä. Vaikka toisaalta ehkä juuri pitäisi panostaa tehtailemaan itselleen ne parhaimmat PR-kappaleet. Olen hiljalleen aloittanut uuden malliston tekemisen ja voin jo ennakkoon kertoa, että aivan superihania pipoja tulossa <3 Uskon, että tulette tykkäämään hurjasti!

Tuon kuvien mustan cropped-teepparin kaivoin jostain vaatekaapin uumenista. Paita on H&M:ltä ja hei, olen ostanut tämän vuonna 2010! Ihan paras paita, jonka olin ehtinyt hetkeksi jo unohtaa. Sama pitäisi löytyä myös valkoisena, täytyykin yrittää etsiä sekin jostain jemmasta.

Farkut / Acne

Paita / H&M

Takki / Zara

Tennarit / Vans

Viikonloppuna tai viimeistään ensi viikolla julkaisen LA Shopping listin, eli mitä odotan Losin reissussa ja mitä on ostoslistalla 🙂

Mitä te odotatte syksyssä?

Kivaa viikonloppua <3

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

#Short girl problems – juttuja, jotka vain lyhyet tytöt tietävät

Millaista on olla lyhyt? Olen pituudeltani 157cm ja olen aikalailla kokoikäni ollut ystäväporukkani lyhyin tai ainakin sieltä lyhyimmästä päästä. Itseäni ei pituuteni häiritse ja toisaalta näin kolmekymppisenä (anteeksi siis 31-vuotiaana, unohdan nykyään aina sen vuoden!) on muutenkin jo melko sinut itsensä kanssa. Silti kohtaan arjessa aina silloin tällöin asioita, jotka jollain tapaa hankaloittavat TAI toisaalta helpottavat elämää. Kokosin yhteen muutamia asioita ja ”ongelmia”, joita itse olen lukuisia kertoja kohdannut. Uskon, että varmasti moni muu lyhyt osaa näihin samaistua 😀

Täältä pesee lyhyiden tyttöjen ongelmia!

 

#Saat kuulla ainakin kolme kertaa viikossa siitä, kuinka ”Olet noin ihanan pikkuinen/söpö/siro”, eikä tämä siis mitenkään itseäni häiritse, koska tämän sanovat tietysti tarkoittavat tätä hyvänä, mutta sen jälkeen kun tämän on kuullut about 394984 kertaa, ei siihen enää noteeraa oikeastaan millään tapaa. Tiedän, olen pieni! Haha.

#Kun etsit ruokakaupassa jakkaraa (tai pidempää myyjää), jotta saisit sen pakastemustikkapussin sieltä pakastehyllyn ylimmältä hyllyltä. Perus. Tai sipsipussin silloin kun se ylemmän hyllyn laatikko alkaa olla jo tyhjillään. Käynyt ehkä sata kertaa.

#Olet rönttövaatteissa ja ilman meikkiä ulkona tai asioilla lapsesi kanssa. Välillä mietit ihmisten katseiden perusteella, että luullaanko teitä kahta ennemminkin sisaruksiksi, kuin äidiksi ja lapseksi. Tai ehkäpä olen joku au-pair? 😀

#Tilaat culottes-malliset kashmirvillaiset housut (noin vuoden etsinnän jälkeen) ja niitä testaillessasi hoksaat sen mitä toivoit tilausvaiheessa: Aivan täydelliset normaalimittaiset lounge pantsit. KERRANKIN!!  Voitto x 1000! Housujen mitta on kyllä lyhyiden tyttöjen suurin ongelma. Onneksi nykyään löytyy farkuista paljon pituutta 30″, joka on parasta! Esittelen muuten piakkoin nuo parhaimmat housut ikinä!

#Lähes sama juttu kuin edellinen, mutta pitkiä hameita ja maksimekkoja on todella hankala löytää! Itse olen leikannut parista maksimekosta saksilla helmaa, joka muuten laahaisi maata..

#Kun tarvitset about jokatoinen kerta pidemmän tyypin apua lentokoneessa laittaessasi tai ottaessasi matkatavaroita pois ylälokerosta. Tämän vuoksi haaveet lentoemännän työstä jäivät vain sille haaveen tasolle. </3 Yleensä joku tarjoutuu jo valmiiksi nostamaan tavarani sinne tai pois ennenkö edes ehdin yrittää. Heh.

#Kun kokkailet jotain epäonnistuneesti ja kämppään tulee kamala käry (esimerkiksi mulla kävi ennen näin aina kun paistoin entrecotea), palohälytin alkaa soida ja yltät siihen hädintuskin edes jakkaralla. Yep, been there! En tosin muista miten tästä selvisin yksin, ehkä paukutin sen irti jollain luutun varrella 😀

#Vaateostoksilla jotain tiettyä etsiessä voi ihan pokkanaan piipahtaa myös lastenosastolle. Esimerkiksi collarihousut, SOC:in urheiluvaatteet, söpöt pyjamat ja vastaavanlaiset ovat juttuja, joita voi löytää lasten puolelta tosi hyviä ja vielä paljon halvemmalla. Hetkeen en ole tätä tehnyt, mutta aikoinaan ostelin mm. juuri urheiluvaatteita paljon Stadiumin lasten puolelta.

 

Noh, tietääkö joku tunteen? 😀

 

Ps. Kuvissa oman mallistoni Malibu Chunky, joka on oma lempparini. Toivoisitteko tätä tai muita värejä Chunkystä seuraavaan pipomallistoon? Nyt saa kertoa toiveita!

Pps. Nyt on myös pakko vinkata luonnonkosmetiikan ja muiden terveystuotteiden jymyalesta! House of Organicilla alkoi tänään Luonnonkosmetiikka-ale, joka jatkuu sunnuntaihin 9.9 saakka. Paljon myös omia suosikkejani tosi hyvällä alella! Mukana mm. Whamisaa, Mossaa, Arvilia (esim kynsilakat 3€) ja Patykaa. Kannattaa kurkkailla täällä <3 Tarjoukset vaihtelevat päivittäin.

 

Sisältää kaupallisia linkkejä. Kuvat Jutta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.