Julkaistu

Jee, nyt se on varattu!

Heippa ja kivaa alkuviikkoa! Jotenkin tuntuu siltä, että olisin pitänyt viimeaikoina etäisyyttä blogista. On tullut turistua enemmän aihepitoisesti täällä, eikä juurikaan kuulumisia ja niitä näitä. Sitten vielä viikonlopun serverikatkos, jonka myötä piti pakostikin pitää blogitaukoa. Sitä kyllä välillä kaipaakin. En sinänsä koe, että tarvitsisin blogista lomaa, mutta eihän pieni sometauko koskaan ole huonosta. Jos olette seurannut minua lähipäinä instan storiesissa (@iines), saatoitte ehkä salakavalasti huomata, että reissusuunnitelmat ovat edenneet. Yayy! Tammikuussa suunnataan siis perhelomalle ja lomahehkutusta varmaan tulossa täällä ihan kyllästymiseen saakka.

Tammikuussa suuntaamme siis koko perheen voimin Loseihin ja Havaijille. Kyllä, nyt on vihdoin ja viimein koittanut se päivä, kun saan Tomminkin mukaan! En malta odottaa. En muista milloin olisin odottanut mitään reissua näin paljoa. Nyt olen suunnilleen päivittäin selaillut meille kivoja hotelleja, miettinyt mihin kaikkialle menemme syömään, selaillut omia vanhoja Havaiji-postauksiani, tehnyt jo päässäni ostoslistaa. Jee! Vaikka aiemmat Havaijin reissut ovatkin olleet ihan mielettömän ihania, niin kaikkein ihaninta on saada tällä kertaa omat murut mukaan. Viimeksihän reissasin Oahulle pieni Oahu baby masussa. Ihan jo senkin vuoksihan meidän on pakko päästä sinne naperon kanssa vielä ihan ”oikeastikin”. Olen niin iloinen 🙂

Lennämme Tukholman kautta suoralla lennolla Loseihin, vietämme siellä alkuun muutaman päivän ja sitten jatkamme Oahulle. Lapsen kanssa tuo reitti kuulostaa omassa mielessäni varsin helpolta. Helsingistä Tukholmaan yksi hujaus ja siitä yksi pitkä lento, josta (toivon mukaan) osa menee nukkuessa. Lapsen kanssa lennot ovat vähän arpapeliä, koskaan ei voi tietää miten menee. Viimeksi toinen kitisi Biarritziin lentäessä melkein koko lennon (huonosti nukutut yöunet aikaisen lähdön vuoksi) ja paluun taas nukkui ihan koko lennon.

Toisaalta, ei meidän kohdalle ole kai yhtään totaalista katastrofilentoa osunut. Sitten pääseekin perillä onneksi huilimaan muutamaksi päiväksi. Losit ja Havaiji ovat minulle ehdottomasti lempparikohteeni. Noin yleisesti olen tottunut siihen, että olen reissannut Jenkkeihin ainakin kerran vuoteen, mutta nyt tuleekin kahden vuoden tauko. Ehkä siksi olenkin niin täpinöissäni. Tämä on toinen kaukomatkamme pojan kanssa, vajaa vuosi sittenhän olimme Seychelleillä (matkapostaus täällä) ja noin muuten ollaankin sitten reissailtu naperon kanssa täällä Euroopan sisällä.

Saanko muuten esitellä uudet timanttifarkkuni! 😀 Todella harvoin ostan mitään oikeasti erikoista vaatteiden suhteen, vaan ennemminkin niitä mahdollisimman neutraaleja juttuja. Joku aika takaperin kuitenkin eksyin H&M:lle ja tuli semmoinen olo, että nuo timanttihousut on yksinkertaisesti nyt vaan saatava! On meinaan aika hienot. Poikakin ihmetteli noita kimmeltäviä ”timantteja” silmät pyöreänä, haha. Eivät ehkä ole ihan jokapäivän housut, mutta pientä kimmellystä muuten harmaaseen marraskuiseen päivään.

Nyt parin kuukauden jälkeen voin sanoa myös olleeni äärimmäisen tyytyväinen noihin pidennyksiin. B*Longin Pro-pidennyshiuksesta postailinkin aiemmin tässä postauksessa. Varasin parin viikon päähän huoltoajan ja tällä kertaa valikoituu varmaankin taas vähän lyhyempi hiusmalli. Jotenkin tuntuu, että tämä rasittava latvojen katkeilu on vaan jatkunut. Olen niin onnellinen sitten (joskus) kun olen saanut kaikki päällishiukset kasvatettua sinne tasamittaan, huoh!

Vaarinpaita / Sisley

Timanttifarkut / H&M

Tennarit / Vans (nämä)

Riipus / Delphine Pariente

Nyt kuitenkin loput aamuhommat ja kipin kapin töihin.

Kivaa tiistaita!

 

Kuvat Jutta. Sisältää kaupallisen linkin.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 7 kommenttia.

Julkaistu

Muutama #tbt-miete bloggaamisesta ja viikon kuulumisia

Jos viime viikko oli epäonnen viikko (vai oliko se sittenkin toissa viikko) niin tätä viikkoa voisi sitten kutsua joksikin ihme huonotuulisuuden viikoksi, haha 😀 Jostain syystä koko viikon on ollut känkkäränkkä-fiilis ja pienet jutut ärsyttävät. Nyt olen jumittanut koneella tämän tekstin kanssa vaikka kuinka kauan. Vietän tänään kotitoimistopäivää ja olisin sen kunniaksi saanut nukkua jopa seiskaan. Mitäs sitten käy? Herään tietty samaan aikaan kun aina ennenkin (05:45) saamatta enää unta. Onpahan nyt ainakin sitten aikaa istua ja ihmetellä tässä kahvin kera! No ei, ihan kiva viikko on ollut silti. Ei läheskään niin kiireinen kun pari aikaisempaa viikkoa ja ollut hyvin aikaa jopa pienelle chillailulle. Kerroin myös sunnuntaina joulun lomasuunnitelmista, jotka nyt tosin ovat kai muuttuneet jouluksi kotona, mutta eipä se mitään.

Selasin hakutoiminnon kautta eilen omia ikivanhoja matkapostauksiani. En nyt (tällä kertaa) sillä, että valittelisin taas matkakuumetta, vaan yritin etsiä erästä vanhaa postausta ja samalla havahduin, kuinka spontaania bloggaaminen on silloin ollut. En ikinä suunnitellut tulevia postauksia ja kuvatkin otin tyyliin edellisenä päivänä ennen julkaisua. Tämänkin postauksen kuvat ovat viikon takaa, joten mistään kovin reaaliaikaisesta päivittämisestä ei voisi puhua. Vaikka tänään kyllä aloitinkin itse tekstin kanssa ”puhtaalta pöydältä” ilman sen kummempaa aihetta mietittynä. Noin yleisesti pyrin kuitenkin nykyään olemaan melko systemaattinen bloggaamisen kanssa. Mietin aina postausten aiheet valmiiksi ainakin neljälle päivälle viikossa, sitten vähän tuumailen että mikä fiilis on minäkin päivänä toteuttaa niitä.

Eilen niitä postauksia selaillessa huomasin postanneeni milloin mistäkin: pikaterkut Waikikin Starbucksista webbikamerakuvan kera, Applen liikkeen ilmaisnetistä ja koneelta surffaten ja tuota rataa, nimenomaan spontaanisti. Mikä siinä onkin, ettei enää jollain tapaa kykene siihen? En tiedä kiinnostaisiko ketään edes jos julkaisisin tänne pikaotoksen kahvin kanssa, sitä vartenhan on nykyään esimerkiksi Snapchat ja IG stories. Silti jotenkin hassua ja jopa sympaattista, kuinka erilaista meininki on vuosia sitten ollut. Eihän silloin ollut tietoakaan Instagramista semmoisena, mikä se nykyään on. Tietyllä tavalla kuitenkin kaipaan tuota entistä menoa.

Sitten ihan muihin juttuihin! Viime aikojen ehdottomia huippujuttuja on esimerkiksi päikkäriaamut, jotka sujuvat tätä nykyä kun vettä vaan! Vielä joku aika sittenhän elettiin jotain kapinavaihetta ja aamut olivat pojalla niiin kiukkuisia. Hoidossa jäi hetkeksi itkeskelemään, mutta usein itku oli tiessään jo siinä vaiheessa kun olin saanut kengät jalkaan. Nyt kun hoitoa on takana tämä  noin 1,5kk niin pieni jää täysin tyytyväisenä hoitoon eikä enää edes itke perään. Tämä muutos on tullut ihan nyt viikon sisällä ja kuulemma on päässyt viimeaikoina varsin hienosti mukaan päikkäriarkeen! 

Yöt ovat edelleen menneet melko hulinoiden, viime yönä ei tosin tarvinnut ottaa viereen, mutta illalla nukutin pikkuisen viereeni sänkyyn kun ei meinannut millään rauhoittua. Pötköteltiin siinä vierekkäin peiton alla ja ihmeteltiin toisiamme. Sitten esitin nukkuvani ja pienikin nukahti jo pian. Ihan parhaita iltahetkiä. Haluaisin myös aloittaa iltasatujen lukemisen kirjoista, mutta meidän pieni hulivili ei kyllä välitä kirjoista sitten ollenkaan! Liian hidastempoista tekemistä! Eiköhän me tuosta vielä lukutoukka saada, vaikka toki haluan kannustaa lasta toteuttamaan juuri niitä juttuja, jotka itseään kiinnostavat 🙂

Pörröjakku / Gina Tricot

T-Paita / Monki

Farkut / Wrangler (Vintage)

Tennarit / Vans (nämä)

Huippua torstaita!

 

Kuvat Jutta. Sisältää kaupallisen linkin.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Julkaistu

Mielestäni äitiyden haasteita ovat..

Olen useaan otteeseen kirjoittanut äitiydestä ja samalla todennut, ettei äidin rooli aina ole se kaikkein helpoin. Silti äitiys on maailman paras asia, enkä vaihtaisi päivääkään pois. Sen lisäksi, että äitiys on kasvattanut minua paljon henkisesti, on sanoinkuvailemattoman antoisaa nähdä oman pienokaisen kasvu ja kehitys. Äideille osoitetaan tietynlaisia paineita suoriutumisesta ja jatkuvasti miettii, että teenkö nyt tämän tarpeeksi hyvin, vietänkö riittävästi aikaa lapseni kanssa ja onko kaikki nyt varmasti kunnossa? Monelle naiselle on tyypillistä olla perfektionisti monissa asioissa, myös äitiydessä. Halutaan olla tietysti paras, mutta sitten taas samalla ollaan epävarmoja siitä, että ollanko tarpeeksi hyviä.

Äitiys tuntuu myös nykyään olevan jonkinlainen kilpailu. Kilpaillaan siitä kenen napero kontttaa/kävelee/puhuu ensin, kuka syö parhaiten tai eniten kiinteitä, kuka kasvaa nopeiten. Kaikessa halutaan osoittaa, että se oma lapsi on kaikkein paras. Tietysti ymmärrän itsekn, että sitä ylpeänä haluaa toitottaa niitä uusia taitoja ja tottakai jokaiselle se oma lapsi onkin se paras lapsi, mutta olen itse jo ajat sitten hoksannut, ettei itseään tai omaa lastaan kannata miltään kantilta verrata muihin. Kukin tekee asiat omalla tavallaan ja omaan tahtiin, olematta yhtään sen huonompi kuin toinen. En itse jaksa vertailua ja vaikka alkuun olinkin huolissani monista asioista, kuten kasvusta, syömisestä ja sadasta muusta asiasta, olen todennut ettei sillä ole väliä miten joku toinen tekee, jokainen lapsi on yksilö. Sen lisäksi, etten vertaile itseäni tai lastani muihin, en myöskään halua tuomita tai arvostella jonkun toisen valintoja tai tapoja toimia. Ei ole minulta pois jos jonkun muun kasvatusmetodit eroavat omistani.

Myös neuvola luo tietynlaisia paineita. Milloin ei tule tarpeeksi pituutta, sitten taas painoa, tuntuu että aina on joku asia, josta tehdään järkyttävä haloo. Ihan kun se lapsi olisi jollain tapaa huonompi, jossei nyt satu noudattamaan jotain byrokraattista käyrää ja sen keskiarvoa. Toki on hyvä asia, että meillä Suomessa on erinomainen nevolajärjestelmä ja terveydenhuolto yleisesti, mutta välillä kyllä totuuden nimissä jaksetaan myös niihin epäoleellisiin syynäämisiin. Varmasti asia ei kaikkien kohdalla ole näin, mutta itselläni on alusta alkaen ollut vähän ristiriitaisia kokemuksia neuvolasta. Sen sijaan, että olisi nimeenomaan saanut niitä neuvoja, on enemmänkin luotu niitä paineita ja huolta, vieläpä täysin turhista asioista. Onneksi olen tämän (toki varsin lyhyen) 1,5v äitiyden aikana oppinut käyttämään omaa järkeäni asioissa ja olemaan stressaamatta oikeasti turhista jutuista. Alkuun se ei ollut ihan niin helppoa, kun kaikki äitiydessä ja lapsessa oli uutta.

Asia, joka varmasti ottaa monilla äideillä koville on osittain omasta elämästään luopuminen. Hetkeksi siis. Kuulostaa kamalalta sanoa ääneen, että ”joutuisi lapsen tähden luopumaan jostain”, eihän se nyt niin mene ja toki aina menee lapsi edellä, mutta itse kuitenkin käsittäisin sen tietynlaisena luopumisena, että asettaa lapsen etusijalle ja omien tarpeiden edelle. Varsinkin vauvavuotena kuluu aikaa niin paljon pienokaisen kanssa iho iholla, että välillä jo ehtii unohtaa olevansa erillinen ihminen tästä pienestä. Monella äidillä voi iskeä identiteettikriisi kun tuntuu joutuvansa luopumaan omasta itsestään, vaikka se olisikin vain tilapäistä.

Asiat, jotka ovat ainakin itselleni olleet äitiydessä itsestäänselvyyksiä ovat mm: huonot tai katkonaiset yöunet, oman ajan väheneminen, asioiden uudelleen priorisointi ja suunnittelu. Koko pakka menee lapsen kanssa uusiksi ja on opeteltava uusia tapoja toimia, säästää aikaa ja soveltaa. Nämä ovat myös asioita, joiden suhteen en ole sen koommin stressaillut, koska siitä ei olisi mitään hyötyä. Jossain vaiheessa koittaa se aika kun yöt ovat taas kokonaisia, lapsi pukee itse ja menee omia menojaan. Silloin varmasti päinvastoin kaipaa niitä aikoja kun se pienokainen vielä oikeasti kaipasi äitiä.

Lappuhaalari / H&M

Polopaita / H&M

Pipo / Breden (saatu, tämä)

Kello / Suunto

Kengät / UGG mini (nämä)

Siten vielä mammajutuista ihan muihin aiheisiin. Pakko hehkuttaa tuota 100% merinovillaista pipoa! Sain keväällä pojalle virolaisen Breden Kidsin valikoimista muutaman tuotteen ja saman lähetyksen mukana myös itselleni tuon aikuisten pipon, joka onkin syksyn mittaan päässyt ahkerasti käyttöön. Voisin ehdottomasti ostaa muissakin väreissä, todella hyvä hinta-laatusuhde (25e) 🙂 Lappuhaalarit pääsivät tauon jälkeen taas käyttöön. Noista kysyttiin keväällä ahkerasti ja olivatkin silloin kovalla käytöllä, tosiaan siis lopputalvesta ostettu Hennesiltä. Vaaleanpunaiset UGGsit kaivoin myös kaapista, nuo ovat ihana ja ikumuistoinen synttärilahja Tommilta vuodelta 2014♥

Ja mikä tässä asussa oli koomisinta.. Että hiukset, kello ja kengät ovat kaikki samaa sävyä, hahah! 😀

Komppaatteko näitä äitiys-seikkoja tai onko omalta kohdaltanne jotain muita asioita?

 

Kuvat Jutta. Sisältää kaupallisen linkin.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Julkaistu

Todellinen epäonnen viikko, uusi untsikka ja vaunuostoksia

Eilen oli tosi kiva startti uuteen viikkoon! Ahersin aamusta kotona töitä sen kuuluisan to-do-listani kanssa muutamia tunteja näppis savuten, kunnes tuli semmoinen fiilis, etten sittenkään jaksa nuhasta huolimatta homehtua ihan koko päivää kotona. Sovittiin Jutan kanssa lounas/työtreffit Kallion Rootsiin ja loppupäivä vierähtikin siellä! Olen viimeaikoina tykästynyt tosiaan kahviloissa työskentelyyn, luulin että olisi hankala keskittyä, mutta pystyn keskittymään niissä jopa paremmin kuin kotona. Välillä liiallinen hiljaisuuskin kun on semmonen piinaava 😀 Noin muuten onkin sitten koettu ihme epäonnen koettelemuksia viime päivinä.

Eka tosiaan se flunssa, sitten rynäsin perjantaina puolet meidän portaista alas kun olin menossa alas tekemään leipää. En vieläkään tajua miten onnistuin. Käsivarret ja kyljet on siis tällä hetkellä kivasti kipeänä ja mustelmilla. Sitten värjäsin tukkani pinkin violetiksi. Eikä tässä vielä kaikki. Kaaduin nimittäin taas eilen! Kävin hakemassa meille Hermannista uudet vaunut ja olin pistänyt laukkuni siihen istuimelle. Laukussa siis läppäri, järkkäri ja tuhat muuta asiaa. Lähdin juoksemaan bussiin ja samalla vielä huomasin puhelimesta, että joku koittaa soittaa. Se laukku tippui istuimelta mun jalkoihin, kaaduin mukkelis makkelis (vielä keskelle suojatietä, vihreät tietty) maahan puhelimen ja läppärin, sekä kaiken muun levitessä siinä ympäriinsä. Luulin päässeeni ilman damageja, mutta illalla huomasin, ettei järkkärin WiFi-toiminto kai enää toimi :/ Möö! Tottakai. Kohta olen ihan yhtä ruhjetta ja hajonnutta tekniikkavempelettä.

Tänne en ole tainnut mainita kun olen katsellut jotain melko kompakteja uusia vaunuja meille, semmoisia mitkä on helppo ottaa mukaan autoon ja mahdollisesti myös ruumaan reissuille. Tähän saakka ollaan menty Emma Techin matkarattailla reissut ja kaikki kauppakäynnit, ne lojuu meillä aina auton takakontissa. Hintaan nähden (eli jotain 70e :D) ovat kyllä palvelleet äärimmäisen hyvin, mutta pyörät alkavat kohta jo olla niin vinkurat, että työntäminen on ärsyttävää. Normiarjessa ollaan käytetty niitä Northin juoksurattaita, jotka ovat liikkuessa edelleen tosi hyvät, mutta sitten taas bussissa vievät paljon tilaa. Ja no, turha asiasta on pidempään jaaritella, ostin meille nyt sitten hyvään hintaan käytettynä Bugaboon Cameleon 2-rattaat ilman vaunukoppaa, joilla taittuu hyvin arjen menot, kaupunkireissut ja ehkäpä matkatkin. Hyviltä kyllä vaikuttavat ainakin eilisen kotimatka-lykkäyksen perusteella!

Haaveilin alunperinkin Bugaboosta (oikeasti, muutama vuosi sitten olisin saanut jonkun kohtauksen jos olisin tiennyt joskus haaveilevani jostain tietyistä vaunuista :D) ja nyt olenkin jankannut Tommille, että olisi vaan alunperin pitänyt vaan ostaa ne niiden ekojen Teutonian vaunujen sijaan! Kuulemma mulla on kuitenkin kaikessa liian kallis maku 😀 Vaikka juttu meni oikeasti niin, että 2v sitten raskaana ollessa oltiin Jutan kanssa Tukholman risteilyllä ja bongasin yhdeltä pariskunnalta hienoimmat näkemäni lastenvaunut ikinä!

Silloin koin jonkun ahaa-elämyksen, että näköjään lastenvaunutkin voivat olla oikeasti tyylikkäät, siihen asti olin ajatellut kaikista vaunuista, että ovat ihan kauheita, en tiennyt niistä mitään ja kaiken kukkuraksi vannoin, ettei musta ikinä tulisi minkään merkin ”vaunufriikkiä” 😀 Noh, pieni shokki tuli eteen kun sain selville niiden ”ihanien vaunujen” merkin….ja hinnan. Bugaboothan ne oli! Tommikin on muistanut tästä muistutella aina välillä, haha! No, nyt saatiin ne kuitenkin hyvään hintaan käytettynä. 

Sitten ihan muihin asioihin! Anteeksi jos vaunuasiat eivät kaikkia kiinnosta 😀 Tuo uusi untsikkani on kyllä senkin edestä kerännyt Instassa kyselyitä kun julkaisin yhden näistä kuvista. Ehdinkin reilu kuukausi takaperin nopeasti vilauttaa tätä takkiostosta, joka tarttui mukaan Vantaan Ikean viereisestä Partioaitta Outletistä. Tommi teki sieltä itselleen pari Patagonian takkilöytöä ja olen itse aina Partioaitassa mukana vähän semmoisella ”Eipä täällä mulle mitään ole”-hengellä. Viime vuonna harkitsin kuitenkin vakavasti Patagonialta tätä pidempimallista untsikkaa, josta tosin silloin ei löytynyt omaa kokoa. Tuotakin olisi ollut isoa kokoa siellä Outletin puolella, kylläpä harmitti kun ei edelleenkään ollut sitä omaa.

No mutta viereisessä rekissä olikin rekki suorastaan pullollaan tätä omaa takkiani 100 euron hintaan ja vieläpä kaikkia kokoja! Erinomainen (ja lämmin) löytö talveksi. Etsin siis sen Peakin lyhyemmän untsikan ohelle jotain enemmän arkeen sopivaa/vähemmän sporttista untsikkaa ja nyt löytyikin hyvään hintaan. En tiedä löytyykö noita vielä sieltä, mutta kannattaa käydä kurkkaamassa! Ovh on kuitenkin jotain 400e tuntumassa. Sisävuoren kuosi on tässä vähän ruma, mutta eipä se käyttöä haittaa 😀

Voisin myös kertoa tarinan näistä loppupeleissä 0e maksaneista UGGseista, mutta nyt ei riitä aika. Seuraavalla kerralla siis 😀 Syksyssä on tietysti ihanaa juuri UGG Season ja voisin käyttää UGGseja vaikka päivittäin, vuoden ympäri. Näitä mustia olen käyttänyt niin paljon, että nahka alkaa olla jo pottuvarpaiden kohdalta ohentunut, haha.

Takki / Patagonia

Poolomekko alla / H&M

Polvisukat / H&M

Kengät / UGG Australia (nämä)

Olisi vissiin ollut hyvä huomata sukkapakokin aikaisemmin 😉 Että semmoisia koettelemuksia! 😀

Mitäs tuumaatte asusta / takista?

 

Sisältää kaupallisia linkkejä. Kuvat Jutta Hirsimäki.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Julkaistu

Tasapainottelua stressin ääripäiden välillä

Saatatte muistaa syyskuisen postauksen uupumuksestani. Sen koommin en ole aihetta täällä avannut, mutta jokunen on saattanut miettiä, että mikä on tilanne tällä hetkellä asian suhteen. Näin jälkeenpäin olen saanut postaukseen liittyen paljon palautetta kasvotusten, sitä samaistuvaa ja ymmärtävää, joka on auttanut itseänikin oivaltamaan, että ollaan varsin yleisen ilmiön äärellä. Nykymaailma luo paineita joka suunnasta. Sinun on oltava täydellinen ja lähes ylisuoriutuva äiti, puoliso, työntekijä. Odotuksia kohdistuu joka suunnalta ja itseään verrataan usein muihin. Aikaa on kulunut ja toki tilannekin kohentunut huomattavasti noista alkukesän ajoista. Ei minua nolota myöntää, että välillä on huonompia päiviä. Niitä on meillä kaikilla. Siis niitä kun tekisi vaan kaivautua sänkyyn peiton alle piiloon maailmalta. Sydän tykyttää, ahdistaa, asioiden hoitaminen loppuun tökkii ja tuntuu, että on niin paljon tehtäviä asioita, ettei saa yhtäkään loppuun saakka. Miten sitä onkaan taas osannut haalia itselleen liikaa hommaa? Niin, että sitä pursuaa ihan joka puolelta ja tuutista.

Onneksi tämmöisiä kausia on harvemmin, mutta nyt kun eräs päivä asiaa ajattelin, elin päivittäin tuommoista ultimaalista stressi-arkea. Jossain määrinhän stressi on hyväksi. Positiivinen stressi voi kannustaa sinua parempiin tuloksiin, mutta sitten taas pitkittynyt stressi ja liian kiireinen elämä voi johtaa juuri väsähtämiseen tai uupumukseen. Toisessa ääripäässä taas sitten tietynlainen tylsistyminen ja taantuminen, kun ei pääse toteuttamaan tai haastamaan itseään tarpeeksi. Näin kävi juuri itselleni keväällä. Tylsä ja tietyllä tavoin kiireetön (tai eri tavalla kiireinen) elämä, kuten juuri kotiäitiys voi sekin olla mielelle yllättävän rankkaa. Uskokaa tai älkää, olen jaksanut itse huomattavasti paremmin töissä käydessä, vaikka kotona odottaakin illalla ne kotihommat ja sama arki. Vaikka päivisin joutuukin hoitamaan enemmän asioita kun hoitovapaalla, miettimään, pohtimaan ja tekemään.

Esimerkiksi tämä viikko on taas ollut jotenkin ihan överi-kiireinen tai sitten pinna vaan oli kireällä alkavan flunssan vuoksi. Oikeastaan jokaiselle päivälle jotain hoidettavia asioita, jotka eivät katso sitä, että oletko flunssassa vai et. Kiireisiä viikkoja tulee ajoittain. Kun tietää, että jokaiselle päivälle on hommia ja hoidettavaa. Silloin niitä stressinhallintakeinoja tarvitaan, irtaantumista rutiineista henkisesti ja fyysisesti, niin että vaikka hengailisi sohvalla, ei ajatuskaan lähde harhailemaan seuraavan viikon eläinlääkärikäyntiin, kotitöihin, blogipostauksiin, työasioihin tai muihin arkisiin juttuihin.

Olen itse jo aikapäiviä sitten pyrkinyt hyväksymään sen asian, ettei pienen lapsen äitinä enää tosissaan ole niin paljoa sitä aikaa rentoutua, parisuhteen kahdenkeskeiselle ajalle tai aikaa ihan vaan itselleen. Tämän faktan suhteen olen varsin sinut, mutta jokainen kaipaa kuitenkin välillä irtottoja. Välillä (tai aika usein) äitiys saattaa tuntua siltä, että olet töissä käytännössä arjen jokainen minuutti. Ehkä syksyn ja talven tulevan loman puuttuminen on siitä syystä ollut itselleni semmoinen kriisi, vaikka reissaisi lapsen kanssa, on se silti tietysti rentouttavaa kun pääsee eroon kotiympyröistä ja viettämään enemmän aikaa juuri perheen kesken ilman sen kummempia velvollisuuksia.

Yksi tavallaan huonoista puolistani on liiallinen tunnollisuus. Välillä ei osaa sanoa ei, hoitaa sitä ja tätä, hujeltaa menemään niin kovaa kunnes havahtuu siihen, että voimat ovatkin aivan loppu. Tunne siitä, että on vain pakko jatkaa hommia, kunnes kaikki ”pakollinen” on tehty alta pois. Homman juju onkin siinä, että pitäisi osata kartoittaa asiat, jotka oikeasti ovat niitä tärkeitä, eikä suotta pyrkiä mihinkään yli-inhimillisiin suorituksiin. Itse olen ehkä juuri semmoinen hommien haalija, joka tykkää puuhastella sitä ja tätä. Suurimman osan ajasta tietysti nautin siitä mitä teen, joitain arjen tylsiä pakkohommia lukuunottamatta. Mutta olen toki oppinut myös sanomaan ei ja tekemättä hommia, jos aika ei riitä. Vähän sama kotihommissa, siivoan omat jälkeni ja odotan, että kukin hoitaa sen oman tonttinsa. Priorisoi hommat niin, että kiireessä tekee vain ne oikeasti tärkeät.

Takki / H&M Trend (2015)

Farkut / Liu Jo

Raitapaita / Minimum (valkovihreänä täällä)

Laukku / Balenciaga

Tennarit / Vans (nämä, osa muista sävyistä nyt -40% täällä!)

Kaulariipus / Glitter (aitohopeaa N-kirjainriipuksella täältä)

Postauksen idea oli kai se, että stressin ja kiireenkin kanssa tulisi löytää tietynlainen tasapaino. Vaikka nyt onkin tullut täällä kiireestä jauhettua, niin voisin todeta asian olevan ihan hyvällä tolalla ajoittaisia pahempia kiirekausia lukuunottamatta. Kumpikaan ei loppupeleissä ole hyvä tilanne: Liiallinen kiire tai ääripäässä kaiken kiireen puuttuminen ja tyhjänpanttina oleminen. Sepä onkin se vaikein homma, tasapainotella näiden kahden ääripään välillä.

Mikä sitten voi auttaa arjen kaaokseen tai tylsistyneen mielen ”hoitamiseen”? Näistä nyt saisi kasaan ihan oman postauksen ja toisaalta taas olen useista jo jauhanut täällä kyllästymiseen saakka, mutta voisin kiteyttää näin äkkiseltään kahteen seikkaan: Mielekkäiden asioiden tekeminen ja arjen organisointi. Mielekkäät asiat voivat olla perheen kesken tapahtuvia harrastuksia, liikunta ihan yksikseen, lukeminen.. Pointtina se, että ajatukset saa muualle siitä arjesta, silloin mielikin virkistyy. Kävimme juuri perheen kesken pizzalla ja Prismassa shoppailukeikalla, jopas virkisti flunssaputken jälkeen, vaikka olikin varsin perinteinen ja simppeli juttu! Toinen tärkeä seikka on juuri organisointi ja ajanhallinta. Millä ajalla teen minkäkin jutun, mitkä ovat oikeasti tärkeitä ja mitkä turhia juttuja? Mitä voi jättää huomiseen? Mihin haluan ensisijaisesti käyttää aikani?

Muilla samoja fiiliksiä, että tuo arjen kiireiden tasapainottelu on ajoittain haastavaa?

 

Sisältää kaupallisia linkkejä. Kuvat Jutta Hirsimäki

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.