Nuhanenän terveiset ja pipopää-asukuvia

Niinhän se sitten kävi, että mun nuha muuttuikin nuhakuumeeksi ja on koomailtu täältä kotoa käsin. Ei sillä, kotoa käsinhän piti muutenkin tehdä hommia tällä viikolla, nyt vaan astetta pöhnäisemmillä aivoilla. Poika sai jonkun ihmeen räkätaudin viime viikolla kun kävi tarhassa tutustumassa ja nyt se on sitten tarttunut meihin kaikkiin, tosin tuo juniori jo ehti siitä viikonlopun aikana parantua ja nyt ollaankin me vanhemmat sairasteltu. Hyvä ajankohta aloittaa päikkäri kun eletään muutenkin tätä flunssakautta, tulevia pöpöjä tosi innolla odotellen (ehheh)..  Eniten kauhulla odotan vatsapöpöjä ja norovirusta, toivottavasti ei saada semmoisia riesaksi ainakaan näin alussa!! Olihan tässä edellisestä flunssasta jo aikaakin! Kotimammana kun vähemmän altistui millekään kausiflunssille. Viikko on edennyt varsin synkissä ja syksyisissä merkeissä. Vielä nämä flunssaisen vilunväreet tähän kaupan päälle, niin johan on tehnyt mieli litkiä kuumaa teetä ja istuskella villatakki päällä työläppäri nenän edessä. Eilisen jälkeen tuntuu, että olo on vain pahentunut, möö! Viime viikolla vietettiin kuitenkin astetta parempia kelejä ja tässäpä sadepäivän piristyksenä lämpöisen syyspäivän asua viime viikolta.

Tuo Samsoe & Samsoen roosa villapaita on hommattu viime talvena ja on ollut aivan ihana! Mulla on kaksi villapaitaa ja sitten se pitkä tummansininen villamekko Samsoelta. Villamekko ja tämä roosa ovat Nor-mallia ja olen tykännyt molemmista kovasti. Se kolmas maastonvihreä taas on jotenkin vähemmän pehmeää materiaalia ja en ole pitänyt siitä läheskään niin paljoa kun Nor:eista. Huomasin, että tuota roosaa löytyy tällä hetkellä esimerkiksi House of Brandonin valikoimista, en ollut aikaisemmin huomannut heidän myyvän S&S:ää tai ylinpäänsä oikein löytänyt noita Nor:eja netistä mistään 🙂 Paita löytyy täältä.

Piposta olen saanut ennätyspaljon kyselyitä ja kyseessä on vuosi taaksepäin syksyllä hankittu samaisen Samsoe & Samsoen myöskin Nor-nimeä kantava pipo, joka on ollut varmasti vuoden aikana eniten käyttämäni pipo. Todella lämmin, mutta silti tyylikäs. Viime vuonna tuo oli kaikkialta myyty loppuun, eikä viime viikonloppuna ollut tuota harmaata enää saatavilla, mutta näköjään tullut lisää taas Zalandon valikoimiin! Harmaan lisäksi löytyy tuota myös mm. mustana ja roosana, haaveilen niin paljon myös siitä roosasta.. (Ja ihan rehellisesti kyllä kaikista muistakin väreistä!) Instassa käytyjen keskusteluiden perusteella en tosiaan ole ainoa kuka tähän on ihastunut! Ehdoton nappihankinta syksyksi ja talveksi.

Nahkatakki / Zara

Roosa villapaita / Samsoe & Samsoe (tämä)

Farkut / Tiger of Sweden

Pipo / Samsoe & Samsoe (tämä)

Tennarit / Puma (nämä)

Shopper / Rebecca Minkoff

Jatkan nyt tätä saderopinan kuuntelua ja villatakissa kököttämistä läppärin kanssa. Huomenna toivottavasti jo kuume selätetty. Toivottavasti syysflunssa ei ole päässyt iskemään teihin!

 

Postaus sisältää kaupallisia linkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Syksyn ihanin villapaita ja syyspäivän asu

Olen nyt pari lauantaita viettänyt blogivapaata päivää, mutta nyt viikonlopun jälkeen taas virallisesti takaisin sorvin äärellä. Välillä on hyvä viettää niitä päiviä kun pitää sen läppärin kannen kiinni ja puhelimen pois näköetäisyydeltä. Itsekin kun istun töissä päivät pitkät läppärin kanssa, niin välillä on rentouttavaa tehdä jotain ihan muuta tai olla kertakaikkiaan tekemättä oikeastaan mitään sen kummempaa. Muutamana päivänä on jopa iskenyt semmoinen someähky, että on jotenkin tietoisesti halunnut vältellä esimerkiksi Instaa. Eiköhän ole ihan hyvästä välillä pitää siitäkin pientä paussia 😀

Vietimme melko perinteistä koti-viikonloppua ilman sen kummempia menoja tai suunnitelmia. Perjantai-ilta vierähti itselläni melko myöhään töiden ja kampaamon vuoksi ja olin kotona vasta reippaasti kymmenen jälkeen illalla. Ja olin siis lähtenyt kotoa aamulla seiskan jälkeen. Onneksi tuommoisia päiviä on kuitenkin harvemmin ja niiden jälkeen on sitäkin ihanampaa viettää rauhallisia perhe-iltoja. Ja tosissaan, pitäisi myös esitellä uusi tukka! Näissä viime viikon kuvissa mennään vielä tuon hätänutturan voimin.

Saatatte varmasti muistaa kun kerroin tilauksesta, jota viikko takaperin odottelin. Kyseessä olivat siis nämä kamppeet, jotka postauksen kuvissa päällä. Gannin ”somevillapaitaa” olin ihastellut jo jonkin aikaa, noita nilkkureita taas sitten vähän kauemmin. Kenkähyllyssä nimittäin ammotti tyhjä paikka korottomille arkinilkkureille, joilla voisi huoletta kävellä pidempiä matkoja. (Pahoittelut tästä kliseisen ärsyttävästä kuvauksesta :D) Kävelen itse päivisin noin 5km yhteensä (vähintään), työmatkoista nimittäin kertyy yllättävän paljon hyötyliikuntaa ja pyrin aina kävelemään lyhyemmät matkat sen sijaan, että kulkisin julkisilla! Siksi haluan yleensä laittaa kotoa lähtiessä jalkaan mahdollisimman mukavat kengät. Jos lähden kotoa Huarachet jalassa, saatan napata töihin siistimmät kengät kassiin mukaan, vähän tilanteen mukaan. idkuvanosto

Tuo villapaita 50% mohairia ja 50% villaa on aivan ihana! Todellinen turvaneule. Ensin etsin tuota korallisen roosan sävyssä, mutta siitä oli jo myyty koot loppuun. Sitten löytyikin tämä lila. Olen ollut nyt pari päivää pienessä flunssassa, niin ei ole mitään ihanampaa kuin kuppi teetä ja lämmin neule! Toivottavasti menee pian ohi tämä pöpö, tällä viikolla ei yhtään jaksaisi sairastaa. Alkuviikon olenkin etänä, joten helpottaa sinänsä ettei tarvitse ihan niin aikaisin heräillä aamulla.

Villapaita/ Ganni (täältä)

Farkut / Lee (nämä)

Nilkkurit / Isabel Marant

Laukku / Rebecca Minkoff

Kello / Swatch

Sen pidemmittä puheitta maanantain hommien kippuun! Kivaa alkanutta viikkoa kaikille 🙂

 

Postaus sisältää kaupallisia linkkejä. 

Kuvat Jutta Hirsimäki

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 12 kommenttia.

Kuulumisia, kiitoksia ja kaikkea siltä väliltä

Heti alkuun vielä suuri kiitos kommenteistanne sunnuntaiseen postaukseen. Niitä tuli melkoinen määrä kaikkiin somekanaviin ♥ Alkuun mietin, että onko koko postauksen julkaisu järkevää, mutta toisaalta jos yhdellekin teistä siellä ruudun toisella puolella on moisesta apua, vertaistukea tai kannustusta sillä hetkellä pahaan oloon, niin häviö olisi ollut huomattavasti suurempi olla julkaisematta tuota kirjoitusta. Kuten arvelinkin, löytyy samanlaisessa tilanteessa olevia tai olleita paljon. Varsinkin juuri meitä äitejä. Eilinen oli taas melkoista hulinaa, mutta yritän viimeistään tänään tai huomenna ehtiä vastailemaan loppuihin kommentteihin. Kiitos niistä 🙂

Itse en tosiaan nostanut aihetta lainkaan esille neuvolassa, suuilta osin siksi, ettei meillä ollut keväällä neuvolaa kuukausiin ja sitten kun ennen kesää pääsimme sinne koko perheen voimin rokotuksiin, en tietysti saanut suutani auki. Olen yleisesti ehkä ollut jonkin verran skeptinen neuvolan suhteen ja ehkä siksi halusin hoitaa asian ominpäin, koska en ollut aikaisemminkaan kokenut saaneeni neuvolasta mitään konkreettista apua, esimerkiksi juuri meidän ruokailuongelmiin liittyen vaan juuri päinvastoin. Toivon, että te muut oletta rohkeampia ottamaan asian esiin jo ennenkö tilanne menee todella huonoksi.

Mua vaivaa nykyään aina ihan järkky maanantai-kooma! Mikä siinä onkin, että sen viikonlopun jälkeen on aina jotenkin muka niin vaikea operoida. Yleensä alkaa heräilemään kunnolla vasta iltapäivän puolella ja onneksi tiistaina onkin jo hyvä draivi arkeen. Eilen olin jotenkin niin hajamielisellä tuulella töissä kun tuntui, että se maanantai meni taas jossain ihan sumussa. Perus.. Tuumailin, että voisin tässä lähiviikkoina harkita tekeväni työaiheisen postauksen ja tässä sillä välin kahlata läpi niitä laittamianne postausidiksiä, tosin sen ajanhallinta-postauksen teinkin jo viime viikolla.

Eilen Tommi ja poika tulivat mua vastaan keskustaan töiden jälkeen. Käytiin muutamilla asioilla ja hakemassa take-awayt Somasta, siis ne sushiburritot! Olin jo pitkään tiennyt tuon paikan, mutta jotenkin suoraan sanottuna ajatellut, etten tykkäisi niistä. Olin väärässä! Yllättävän maukas, itse otin jonkun paahdetun lohijutun. Kukuin myös eilen sängyssä valveilla noin 2h saamatta unta. Menen yleensä sänkyyn pötköttelemään ysin maissa ja useimmiten nukahdan nopeasti, nyt en ole tosin voinut aikoihin kuunnella äänikirjojakaan kun kuulokkeet ovat olleet hajalla varmaan jo yli kuukauden.

Kertakaikkiaan en ole vaan ehtinyt ostamaan/tilaamaan uusia. Huhheijaa 😀 Katsoin kelloa illalla vielä joskus 22.30 (joka siis mun kohdalla todella myöhään, koska herään about 5:30) ja ihan suosiolla lykkäsin herätyskelloa valmiiksi myöhemmäksi. Heräsinkin sitten vasta siihen kellonsoitton 6.20. Kerrankin! Yleensä kun makaan valveilla aina ennenkö kello soi ja ehdin kytkeä sen päältä pois jo hyvissäajoin ennen herätystä.

No mutta, sitten ihan muihin asioihin. Kuten nyt esimerkiksi tähän viime viikon asuun. Pakko todeta heti alkuun, että nuo Gina Tricotin vahapintaiset housut ovat yhdet lemppareistani. Myös kestävyyden suhteen täytyy antaa täysi kymppi, nuo on ostettu nimittäin vuoden 2011 syksyllä ja edelleen porskutan niillä menemään. Eivät ole meneet miksikään. Mitä nyt ehkä ihan vähän venähtäneet, haha 😀 Käsittääkseni tuota samaa mallia on mennyt ja tullut tässä välissä useanakin vuonna, mutta kaikkien näiden vuosien jälkeen oikein erinomainen ostos! Myös tuo puuvillapaita on vuosien takainen ostos joskus vuodelta 2014 kun lähdettiin joulukuussa Jutan kanssa Päivä Tukholmassa-shoppailureissulle. Olisikohan taas risteilyn paikka pitkästä aikaa 😉

Villakangastakki / Marella Sport (vintage)

Nude paita puuvillaa / H&M

Vahapintaiset farkut / Gina Tricot

Laukku / Rebecca Minkoff

Laukkupampula / Balmuir (tämä)

Tennarit / VANS (nämä)

Ja vitsi. Pakko myöntää täällä, että sorruin tekemään viime perjantaina Saksasta erään tilauksen.. Eka kunnon palkka aikoihin, you know. Tuumailin tässä muutaman viikon, että mihin ihmeeseen käyttäisin nuo rahat kun oli niin kauan oppinut kituuttelemaan muutamalla satasella kuussa. En todellakaan ole tyyppi, joka pistäisi kuukausittain koko palkan haisemaan, mutta eräs juttu oli jo pidempään ollut mielessä ja mikäs nyt olisikaan kivempi juttu kuin ostaa jotain kivaa syksyksi? Itsensä hemmottelussa ei ole mitään pahaa, jos nyt pitää  järjen päässä, säästää säännöllisesti ja noin yleisesti käyttää rahaa vastuullisesti, elämättä yli varojensa. Eipä kyllä ole aikoihin tullut eteen vastaavanlaista ongelmaa, että on oikein ihmeissään kun tilille jää laskujen jälkeen jopa jonkinlainen summa rahaa. Siinäpä taas eräs kotimammailun plussapuoli, opettaa todella tehokkaaseen rahankäyttöön! Voisin jopa kirjoittaa aiheesta postauksen johonkin väliin, raha-aiheita ei olekaan hetkeen ollut. Olenkin tässä innoissani odotellut saapumisilmoitusta tai soittoa UPS:ilta. Ehkä tänään?!

Loistavaa päivää teille!

 

Postaus sisältää kaupallisia linkkejä.

kuvat Jutta Hirsimäki

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Oma tarinani uupumuksesta

Pohdin todella pitkään tämän aiheen avaamista blogin puolella. Useita kuukausia. Vaikka noin yleisesti olenkin blogissani varsin avoin, niin ymmärrettävästi olen kokenut esimerkiksi terveyteeni liittyvät asiat kovin yksityisinä. Pakko myöntää, että olen avannut seuraavaa aihetta ystävistänikin vain muutamille. Olen tyyppi, joka ei jaksa vaivata muita omilla asioillaan, ellei joku aihe nyt sattumalta tupsahda esille. Jossain postauksessa sivusinkin kevään ja kesän terveyshuolia, joiden ohessa on ollut kesän aikana kaikenlaista muutakin harmia ja huolta. Tuntuu jotenkin, että kaikki ikävä ja kurja kasaantuu elämään aina samaan aikaan ja välillä onkin miettinyt, että miksi juuri minulle käy ikäviä asioita. Blogin kautta heijastuu elämä tietynlaisen filtterin läpi ja tokihan sitä yleensä mielellään keskittyy jutustelemaan niistä kivoista asioista ja yleisestä kevyestä hömpästä; kauneusjutusta, vaatteista, matkailusta. Aiheista, joihin on helppo uppoutua arjen keskellä ja irtautua vähän mielessä pyörivistä asioista.

Itselleni kulunut vuosi on ollut jotenkin äärimmäisen rankka. Vaikka vauvavuosi noin yleisesti melko pitkälle oli huomattavasti helpompi kuin mitä olin ikinä osannutkaan ajatella, alkoi viime syksyn jälkeen ja viimeistään keväällä vuoden valvomisen ja kotona kyhnyttämisen jälkeen olla ilmassa selviä merkkejä väsymisestä. Aloin aivan yhtäkkiä olla yhtäkkiä aivan poikki ja jotenkin ollessani sen vajaat pari viikkoa pojan ja koirien kanssa yksin kotona T:n ulkomaan matkan ajan, aloin jotenkin aivan yhtäkkiä uupua aivan todenteolla. Koko homma lähti siitä, taidattekin muistaa viime vuodenvaihteen kun epäilin oireiden perusteella kilpirauhasen vajaatoimintaa. Fiilis oli muuten hyvä, mutta ajoittainen uupumus vaivasi ja alkoi pikkuhiljaa vain pahentua. Sitten toivat kiukkukaudet, hampaiden tulo ja kuukausien valvominen perään oman lisämausteensa arkeen. Siihen vielä päälle pieni stressi työhönpaluusta ja muutenkin epäselvät työkuviot sen suhteen, että palaanko vanhaan työpaikkaani vai otanko ja repäisenkö. Lähipiirissäni on vuoden aikana ollut myös muita terveyshuolia ja vastoinkäymisiä, jotka ovat öisin pitäneet öisin hereillä, joten sanomattakin selvää, että liika on liikaa.

idnostokuvaOlen luonteeltani semmoinen, että yritän viimeiseen asti pärjätä, koska häpeän luovuttamisen fiilistä. Sitä, että joutuu myöntämään itselleen, että on väsynyt, eikä nyt enää yksinkertaisesti yksin jaksa tätä arjen pyöritystä. Toki T on kokoajan ollut tukenani, mutta keväällä oltiin tultu siihen pisteeseen, jossa päivittäiset kotihommatkin alkoivat tuntua jotenkin ylitsepääsemättömiltä. Blogiinkin oli todella hankala saada järkevää tekstiä aikaan, eikä ajatus tuntunut muutenkaan kulkevan entiseen tapaan. Vielä talvella kun olin niin into piukassa tuumannut, että voisin heittämällä olla vielä vuoden kotona, koska kaikki on niin helppoa, ihanaa ja mukavaa kotimammaillessa. Pikkuhiljaa aloin kokea ajoittain epätoivon hetkiä, jolloin vain itkin lattialla ja tuntui siltä, että maailma kaatuu päälle. Aloin käydä itseni kanssa keskustelua siitä, että minulla on elämässä kaikki mitä ikinä olen toivonut. Parisuhde, maailman rakkain terve poikalapsi, kaksi ihanaa hauvaa, viihtyisä koti, olen fyysisesti terve, päässyt näkemään maailmaa, vakituinen pitkäaikainen työpaikka, lukuisia ystäviä. Asioita, jotka eivät todella ole itsestäänselviä ja joista moni voi vain haaveilla. Ja silti tunsin itseni onnettomaksi. Ekaa kertaa ikinä alkoi hiipiä mieleen ihan oikeita ajatuksia, etten enää pysty pitämään kaikkia lankoja käsissäni.

Kevät eteni. Olin jatkuvasti todella huonolla tuulella ja sosiaaliset tilanteet alkoivat ahdistaa. En yksinkertaisesti keksinyt ihmisten kanssa juteltavaa, vaikka olinkin ennen ollut sosiaalinen höpöttelijä. Jossain vaiheessa tuli kuvioihin myös fyysisiä oireita, luulin oikeasti saavani sydänkohtauksen ja kuolevani kun sydän tuntui hakkaavan yhtäkkiä rinnasta ulos. En saanut kunnolla henkeä ja jouduin jatkuvasti haukkomaan happea. Välillä oli vaikea jaksaa jopa kävelylenkillä. Julkisilla paikoilla ja kaupungilla olo ahdisti, varsinkin pojan kanssa. Pelkäsin jatkuvasti, että kohta tapahtuu jotain pahaa ja tulee vähintään maailmanloppu. Pian selvisi, että kärsin paniikkikohtauksista. Jotenkin en ollut kaikessa härdellissä edes voinut kuvitella, että henkinen oire voisi ilmetä noin fyysisenä, luulin siis oikeasti välillä olevani kuolemansairas. Googlettelin ties mitä vakavia sairauksia. Alkukesästä sain vihdoin raahattua itseni lääkäriin ja siitä se sitten lähti. Ja voin kertoa, että tuo lääkäriin hakeutuminen oli aikamoisen pitkän ponnistelun tulos. Minulla todettiin masennusta ja ahdistusta, jotka oireilivat juurikin unihäiriöinä, ahdistuksena ja paniikkikohtauksina. Tilanne lähti paranemaan nopeasti Tommin jäätyä kotiin hoitovapaalle ja pelkkä univelkojen kuittaaminen teki jo paljon. Tämä oli itseasiassa syy siihen, miksen vielä alkukesästä palannut töihin. Koin, että vaikka työ olisi varmasti myös tehnyt hyvää, olisi se omalla kohdallani ollut tuossa vaiheessa enemmänkin voimavaroja riistävä tekijä kuin energiaa tuova elementti.

Lääkäri suositteli minulle jotain pientä irtiottoa arjesta, jonka tuloksena sitten lähdin ystäväni kanssa kolmeksi yöksi sinne Kroatiaan sen jälkeen kun olimme saaneet imetyksen lopetettua. Kyllä, ilman lasta! En jaksanut ottaa aihetta edes esille täällä, koska pelkäsin haloota asian suhteen. Tiedän kyllä ne kaikki ”yksi yö erossa per ikävuosi”-suositukset, mutta toisaalta poika jäi kuitenkin isänsä kanssa tuon ajaksi. Ja no, toki tämän asian suhteen koimme, että hyötyaste hermolomani suhteen oli suurempi kuin mahdollinen haitta siitä, että olen kolme päivää erossa taaperosta. Jo tuommoinen lyhyt lepoloma teki ihmeitä. Ja toisaalta, ovathan avioeroperheidenkin lapset vuorotellen vanhemmistaan erossa esimerkiksi viikonlopun ajan. En olisi valmis jättämään poikaa yhtä yötä kauemmaksi kenenkään ”vieraan” hoitoon, mutta mielestäni on eri asia silloin kun lasta hoitaa jompi kumpi vanhemmista. Meidän perheessämme koemme, että kumpikin meistä on yhdenvertainen hoitaja pojalle.

Omalla kohdallani koko tämä tilanne johtui varmaankin jonkinlaisesta tylsitymisestä, yhdistettynä pitkään jatkuneisiin huonoihin uniin ja kasaantuneisiin muihin huoliin. Unohtamatta imetystä ja alitajuntaista ajatusta siitä, että olet tavallaan sidottu lapseen 24/7. Tilanne on muutamassa kuukaudessa korjaantunut huomattavasti. Pakko kai sitä on todeta, ettei kaikkia ole luotu kotimammoiksi. Itse kaipaan tiettyjä haasteita arkeen, sosiaalisia kontakteja ja myös sitä aikuisten tekemistä, vaikka tämä vuosi onkin ollut pikkuisen kanssa aivan ihana, enkä vaihtaisi päivääkään pois. Kotihommat ja pyykkien pyöritys päivästä toiseen ei vain ole minun juttuni. Kontrollifriikin luonteelle voi olla kova paikka tottua siihen, ettei lapsiperheen koti välttämättä aina ole se siisti huusholli, jossa lelut pysyvät ojennuksessa kun ne kertaalleen järjestelee ja no, tiedättehän. Olen ennen kokenut todella ahdistavana, jossen pysty hallitsemaan ja pitämään järjestyksessä asioita. Nyt olen tosin pakostikin joutunut opettelemaan rennompaan ajattelumalliin, ettei se nyt ole niin vakavaa  vaikkei kaikki aina olisikaan niin järjestyksessä. Eipä se ole niin vakavaa!

Sitten mietin, että miksi ylinpäänsä koin häpeän tunteita uupumukseni suhteen? Ehkäpä juuri siksi, että harva oikeasti uskaltaa puhua siitä ääneen tietyn leimautumisen pelossa. Itse sain onneksi lääkäriltä kannustavaa puhetta ja tiedon siitä, etten todellakaan ole ainut. Vauvavuoden jälkeinen uupumus, masennus tai paniikkihäiriö ovat varsin yleisiä, usein varmasti ilmenevät juuri samaisista syistä kun itsellänikin. Itselläni ehkä viimeinen ratkaiseva tekijä tämän postauksen kirjoittamiseen oli se, kun Jannika B juuri vastikään tuli ”kaapista ulos” masennuksensa suhteen, joka juuri kotiäitiyden myötä oli kehittynyt. En voi kuin kiittää häntä rohkeasta teosta, ehkä siksi minäkin nyt uskallan. (Ja tästäkin on jo aikaa, koska kirjoitin tämän postauksen valmiiksi jo aikapäiviä sitten, odottamaan oikeaa hetkeä…) Tämän jälkeen olen kuullut myös muita rohkeisevia tarinoita, kuten viimeisimpänä Elinan ”Tältä masennus näyttää”-postauksen tältä viikolta.

Useimmiten varmasti pelätään sitä, kuinka ulkopuoliset ajattelevat sinun olevan heikko, huono äiti tai laiska, koska ”kuka tahansa nyt jaksaa yhden lapsen kanssa”. Ei aina kyse olekaan siitä. Toki lapset ovat erilaisia, mutta niin ovat myös äidit. Ja olosuhteet. Jaksamiseenkin kun vaikuttaa niin monet asiat. Välillä nyt tulee edelleen niitä ärsytyksen hetkiä kun tuntuu, että kaikki ikävä tapahtuu juuri minulle. Läheisten ongelmat, pienen sairastelu ja sitten päälle vielä jotkut turhanpäiväiset randomasiat, kuten se pyörävarkauteni loppukesästä. Olisihan se elämä kuitenkin huomattavasti kurjempaa, jos ikävät asiat tapahtuisivat ripotellen jatkuvasti. Ehkäpä siis parempikin, että tulevat kertarysäyksellä. Toki vastoinkäymiset aina vahvistavat. Elämähän on aikalailla vuoristorataa. Kävisihän se kyllä pitkän päälle tylsäksi, jos kaikki olisi tasaista maastoa ilman niitä nousuja ja laskuja.

Ja mikä siinä onkin, että kun kyseessä on henkinen jaksaminen, jumittaa sitä viimeiseen asti hoitoon hakeutumisen suhteen? ”Huomenna on parempi päivä” tai ”Kyllä tämä tästä kun nukkuu yön yli” ja mitä noita nyt oli. Kyllä sitä saa vatsakivun tai flunssan vuoksi varattua ajan lääkäriin, mutta tämmöisissä tapauksissa se vain on äärimmäisen vaikeaa. Näin oli myös itselläni. Selailin sopivia lääkäreitä viikkokausia ja jotenkin koko asiaa yritti vain pitkittää. Kunnes edettiin siihen pisteeseen, että nyt on vain yksinkertaisesti mentävä. Ja oikeasti, pelkästään se lääkärin penkkiin istuminen on jo suuri askel parempaan, näin myös itselläni. Koen edelleen, että kaipaan normaalia enemmän unta ja saatan väsähtää nopeammin jos häsellän menemään liikaa, mutta noin yleisesti on tämänhetkinen tilanne keväiseen kun yö ja päivä.

Tärkeimpiä tukipilareita omassa kesässäni on ollut liikunta, pyrkiminen positiiviseen ajatteluun ja noin yleisesti elämästä nauttiminen. Olen pyrkinyt stressaamaan vähemmän turhista asioista ja tekemään asioita, joista nautin. Se onkin ollut ihan avainjuttu ja toki olen onnellinen. Varmaan olettekin kiinnittäneet huomiota siihen, että viimeisten kuukausien jälkeen täällä on ollut nimenomaan tuommoinen ”Nauti jokaisesta hetkestä”-moodi. Ja niinhän sen pitäisikin mennä. Juuri ne elämän ajoittaiset alamäet opettavat arvostamaan sitä mitä sinulla on ja juuri niitä pieniä asioita, jotka saattavat tuntua itsestäänselviltä. Jossittelu on turhaa, mutta olen silti miettinyt, että olisiko tilanne mennyt yhtä pahaksi jos olisin alunperin palannut töihin silloin alkuvuodesta tai tehnyt jotain toisin. Stressannut vähemmän kotitöistä tai nukkunut enemmän päiväunia. Minulla ei ollut kyse raskauden jälkeisestä masennuksesta, koska tilanne alkoi pahentua vasta noin 6kk synnytyksen jälkeen. Koen, että omalla kohdallani juuri blogi oli suuri tekijä toipumisessa. Keino purkaa ajatuksiaan ja keskittyä johonkin muuhun arjen keskellä. Rakastan tehdä töitä ja omalla kohdallani työhönpaluu (ja varsinkin mielekkääseen semmoiseen) on ollut juuri se, mitä olen kaivannutkin enkä ole kokenut sitä jaksamisen suhteen rankkana, päinvastoin.

Kai tällä postauksella yritän rikkoa sitä uupumuksen myyttiä ja kannustaa ihmisiä puhumaan asiasta enemmän, sekä tulemaan ”kaapista ulos”. On ollut todellinen helpotus huomata, etten ole ainoa näitä ajatuksia kokenut. En halua myöskään elää kiiltokuvaelämää, jossa kiillottelisin julkisuuskuvaa elämästäni ja esittäisin, että kaikki on ollut täydellistä. Aina ei voi elää täyden kympin elämää. Monta asiaa jäi varmasti sanomatta, mutta näillä mennään.

Tämän postauksen julkaiseminen pelottaa enemmän kuin mikään aikoihin, mutta kai annan mennä.

 

Ps. Ja jos asu sattui kiinnostamaan, niin nuo ovat juurikin ne äitini vanhat vintage-Wranglerit!!

Poolopaita / H&M

Laukku / Balenciaga

Kengät / Isabel Marant

Kaulaliina / Acne Canada

Kello / Michael Kors

 

kuvat Jutta Hirsimäki

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 41 kommenttia.

Faktoja minusta X 9

Viime aikoina on tullut tehtyä jos jonkinlaisia faktapostausta, jotenkin olen taas kovin innostunut näistä. Tänään olisikin vuorossa 9 faktaa minusta!

Pidän aina lupaukseni. Musta olisi kamalaa jos joku pitäisi minua epäluotettavana ja yksi asia, josta olen aina ollut jostain syystä epävarma on se, että pelkään muiden luulevan valehtelevani. Ehkä olen nuorena törmännyt liikaa semmoisiin juttuja keksiviin tyyppeihin ja jotenkin alkanut pelätä, että joku ajattelisi minun olevan samanlainen. Varmasti jokainen tietää jonkun valehtelijan, oli nyt sitten lapsena tai nyt aikuisena, mutta se on kyllä yksi asia jota en vain kertakaikkiaan ymmärrä! Miksi joku valehtelee?! Kaikki varmasti johtaa juurensa tietynlaisesta epävarmuudesta itseään kohtaan tai vahvasta halusta tulla hyväksytyksi, mutta silti. Näitä on tullut vastaan ihan aikuisenakin. Takaisin kuitenkin alkuperäiseen aiheeseen! Olen todella tarkka sen suhteen, etten petä kenenkään luottamusta, muistan maksaa takaisin tarjotut lounaat ja tämän tyyppiset jutut. Toki sitä nyt joskus oikeasti unohtaa asioita, mutta noin pääasiassa kuitenkin.

Tällä hetkellä olen ihan koukussa paahtoleipään. En yleensä syö leipää käytännössä koskaan, mutta nyt on jonkin aikaa tullut ostettua paahtista ja se on kyllä niin herkkua. Ja siis varsinkin ihan vaan pelkän voin kanssa, haha. Tämä kyllä menee vahvasti kausittain, välillä ostan pari pakettia putkeen ja sitten en taas yli vuoteen 😀 Aikaisemmin meillä on lojunut voipaketti jääkaapissa niin pitkään avattuna, että sen on joutunut heittämään pois. Kertoo siis varmasti jotain meidän levitteiden ja leipien menekistä. Nyt sain ekaa kertaa aikoihin käytettyä loppuun voinkin.

Rakastan sängyssä makoilua. Vaikken olekaan tyyppi, joka nukkuu myöhään, on jotenkin ihana pötkötellä sängyssä rentoutuen, esimerkiksi juuri illalla. Ennemmin pötkötän sängyssä kuin sohvalla. Vastavaihdettuihin lakanoihin on varsinkin ihana pujahtaa, varsinkin kahiseviin untuvapeittoihin.

idkuvanosto

Tällä hetkellä meillä ei ole kunnolla suunnitteilla yhtäkään reissua. Alunperin suunnittelin syksylle sitä Köpiksen viikonloppulomaa, muttei sekään nyt ole edennyt. En muista milloin viimeksi olisi menty syyskuussa ilman, että olisi mitään lomasuunnitelmia syksylle. Blaah.

Käytän todella rumia kotivaatteita. Siis oikeasti. Todella kulahtaneita ja vanhoja. Mukavuus tulee siis todellakin edellä ja kotivaatteiden suhteen olen semmoinen, joka suosii niitä samoja puhkikuluneita lemppareita (jotka nyt vaan ovat niin ihanan pehmeitä :D) vuosien ajan. Niistä omista mukavuusvaatteistaan kun ei vaan raaskisi luopua, vaikka olisivat kuinka kuluneita tahansa. Juuri tällä hetkellä istun tässä päälläni äitini 30v vanha tämmöinen yökkärimekko, haha!

Ehkä vähän edelliseen kohtaan liittyen ei varmaankaan tule yllätyksenä, että rakastan yleisestikin mahdollisimman mukavaa ja mutkatonta pukeutumista. Onhan oma tyylini melko rento ja menneinä vuosina on toki joutunut pukeutumaan töissä huomattavasti virallisemmin. Silti koen, että farkut yhdistettynä siistiin yläosaan tai nilkkureihin/tennareihin on ehkä omalla kohdallani se kaikkein mieluisin työasu. Toki nyt pukeutuisin varmasti jakkuun, mikäli työ sitä vaatisi, mutta silti on kyllä suuri helpotus, ettei ole pakko. Siisti valkoinen kauluspaita ja nilkkuritkin tekevät yhdessä farkkujen kanssa jo paljon, jos siis täytyy tavata asiakkaita tai muuten vaan olla ”edustavampi”.

Tommi pöyristyi tässä joskus kun kuuli, että olen ollut muotijuttujen perään jo lapsena 😀 Kun lähdettiin katsomaan pikkusiskoa synnytyssairaalaan, halusin pukea mahdollisimman hienot vaatteet ja hameen alle vielä erillisen rimpsuhameen, olin siis 4v. Ekat vaatehimotukset, jotka muistan olivat trumpettihousut ekalla tai tokalla luokalla. Muistaakseni omistin Tukholmassa kahdet, äiti kävi ensin ostamassa Hennesiltä semmoiset pinkit farkkukangasta. Ne oli kyllä hienot! Muistan kun jo ekalla luokalla mietin asukokonaisuuksia, enkä halunnut mennä kahta päivää putkeen samoissa vaatteissa. Välillä neuvottelin siitä, että suostun lähtemään mukaan ruokaostoksille kauempaan isoon markettiin, jos pääsen sen yläkerrassa olevaan kenkäkauppaan 😀 Tämä siis ekalla ja tokalla luokalla, hahah. Kuudennella luokalla haaveilin Fendin ja Diorin laukuista (mm. se baguette bag ja satulalaukku olivat kovia joskus milleniumin kynnyksellä), seiskalla siki LV-fanius. Näin tarkemmin ajateltuna en osaa kyllä yhtään sanoa sitä, miksi olen kiinnostunut muodista? Voisin olla yhtälailla kiinnostunut vaikka keräilemään postimerkkejä.

Pienenä ihan lempparisarjani telkkarista oli Matka maailman ympäri. Ihailin Prinsessa Romia ja olisin halunnut olla se. Muistan niin elävästi muutamat tietyt jaksot, kuten kun Romi pelastettiin Intiassa sieltä roviolta (se oli erityisen jännä) ja sitten joku missä possu-prinsessa oli kovassa kuumeessa ja poppamiehet yrittivät parantaa. Harmi vaan en muista tarkemmin mistä oli kyse 😀 Tiku ja Taku, sekä Ankronikka oli muita vahvoja lemppareita, mutta ihan ehdoton ykkönen oli kuitenkin Matka maailman ympäri. Matkahullu jo silloin.

Tiedätte hulluuteni kahviin. Tai siis oikeastaan aamukahviin, melko harvoin juon kahvia aamun jälkeen. En muista, että olisin ikinä lähtenyt kotoa aamulla mihinkään juomatta aamukahvia. Se ei vaan ole mahdollista! Oli sitten aamulla esimerkiksi kuinka aikainen lento tahansa tai muuta aikaista menoa, on aamukahvi ihan pakollinen. Nyt toki joudun laskemaan pois pari kertaa, jolloin olen mennyt aamulla verikokeisiin, jotka edellyttävät paastoa. Silkkaa tuskaa! 😀

Löytyykö samoja kohtia? Ja hei, ihanaa viikonloppua!

 

kuvakreditti Jutta Hirsimäki

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.