Julkaistu

Kurkistus viikonloppuumme

Toivottavasti teillä meni viikonloppu aurinkoisissa merkeissä? Me vietimme paljon aikaa pihahommissa puuhaillen, mutta myös muunlaista actionia riitti. Pieni alkoi lauantaina aivan yllättäen oksennella päiväunien jälkeen, mutta tauti meni onneksi nopeasti parempaan päin. Meidän perheessä on viime viikkoina ja oikeastaan reissusta paluun jälkeen sairasteltu oikein urakalla 🙁 Ehkäpä tämä pikkuhiljaa helpottaa? Tätä samaahan olen tässä kylläkin jauhanut nyt jo varmaan puolentoista vuoden ajan.

Perjantaina olin aamulla Alpron aamiaisella ja tekemässä hommia Kalliossa. Siitä poikkesimme perheen kanssa Linnanmäelle kiertämään muutama lasten laite ja voi sitä pienen riemua kun pääsi minien rekkaralliin! Meinasin alkaa itkemään kun toinen oli niin innoissaan. Itse normaalisti laitehirmuna vastustin kiusausta käydä missään laitteessa, koska en raaskinut maksaa kertalipusta 9€ (!!). Odottelen siis kärsivällisesti sitä kesäkuussa aukeavaa uutta vuoristorataa ja menen sitten rannekkeen kanssa vetämään Lintsi-överit. Itse saan huvipuistoista semmoisia endorfiini-rusheja, että menen ihan johonkin omiin maailmoihin ja kikatan kun pikkutyttö. Ihan parasta! 😀

Normaalisti ollaan koko perhe viikonloppuisin kunnon herkkusyöppöjä, mutta nyt parin viikonlopun ajan ollaan oltu ”herkkulakossa”, joka nyt lähinnä on tarkoittanut sitä, että olen korvannut sipsit kattilapoppareilla ja jättänyt muut herkut kauppaan. Viikolla ei tulisi kuuloonkaan ostaa kaupasta herkkuja, karkkia nyt en syö muutenkaan, mutta suklaa ja sipsit ovat pahe. Ehkä parempikin pitää välillä vähän paussia, vaikka kieltämättä kyllä pidän herkuttelua yhdestä elämän parhauksista, haha. Olisihan se aika ankeaa, jos pitäisi aina tarkkailla syömisiään ja laskea kaloreita. Ei tarvitse olla niin vakavaa, vaikka välillä voikin pitää pienen tauon.

Pieni puutarhuri orvokkien kimpussa 😀

Eilen kitkin rikkaruohoja, mylläsin vähän extempore itselleni kasvimaata (!!!), luin, virkkasin, neuloin, siivoilin, yritin ymmärtää uhmisraivareita ja hengailin terdellä hörppien kombuchaa. Semmoinen sunnuntai siis! Uskokaa tai älkää, mutta uusin neulomisvillitykseni ovat ekologiset tiskirätit. Sain eilen ekan valmiiksi ja yritän ehtiä jakamaan ohjetta blogissa jo tällä viikolla. Enpä olisi uskonut, että lähden tälle linjalle, mutta kun ajattelin asiaa enemmän, ovat juuri tiskirätit ainakin meillä niitä, joita saa jatkuvasti olla vaihtamassa, joten kestävä semmoinen on todellakin tarpeen 🙂 Stay tuned tämän osalta!

Kesässä on muuten aivan parasta kotimainen kesäruoka ja kasvikset! Nyt kun ei ole kalaa tai satunnaista kanaa lukuunottamatta syönyt lainkaan lihaa pian neljään kuukauteen (!!), täytyy sanoa, ettei sitä edes enää ajattele. Eikä lihaa ole oikeastaan tehnyt mielikään. Kesäruoan suhteen ainoa muutos, jonka olen ”joutunut” tekemään lihasta luovuttuani on se, etten enää kääri mustapekka-juustolla täytettyjä herkkusieniä pekonilla, ne olivat nimittäin yksi paheistani ja ehdoton kesälemppari. Täytyy kyllä todeta, että ovat kyllä hyviä myös ilman pekonia, tein juuri perjantaina 😉

Lauantaina söimme paistettua ahventa keitettyjen perunoiden ja salaatin kanssa, eilen teki Tommi lohikeittoa, nam! Nämä ovat semmoisia ruokia, joita tulee aina matkoilla kamala ikävä. Varsinkin juuri semmoista perinteistä lohikeittoa, joka on yksi lempiruoistani.

Tällä viikolla onkin ajatuksena vähän kartoittaa, että mitä ihmettä istutan sinne raivaamalleni kasvimaalle. Ideoita? Samalla odotan myös ”vähän” kärsimättömänä yrttien itämistä ja terassiprojektin etenemistä!

 

Kivaa maanantaita 🙂

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Julkaistu

Life Update

Juuri kun viime viikonloppuna kirjoittelin stressittömyyttä ja kiireettömyyttä, on tämä viikko sitten osoittautunut juurikin todella hektiseksi. Pahoitteluni, etten ole juurikaan ehtinyt päivittää tällä viikolla normaaliin tapaan ja postausrytmi on ollut tavallisesta poikkeava. Kaikenlaisia yllättäviä juttuja on tullut vastaan, jotka ovat vieneet resursseja muualle. Olimme eilen yöhön asti lastenpolin päivystyksessä (ei tosin pitäisi olla mitään vakavaa, vaikka aluksi säikähdimmekin) ja koko tämän päivän suunnitelmat menivät osittain uusiksi sen jälkeen kun pääsimme kotiin about puoli kolmelta yöllä. No, olen aina hölmönä selittelemässä täällä, mutta toivottavasti ymmärrätte, että välillä tulee hetkiä kun suunnitelmat menevät yksinkertaisesti uusiksi tai sitten vain ajoittuu sata asiaa juuri sille samalle viikolle. Huh!

 

Ajattelin tänään tehdä pientä life updatea pitkästä aikaa.

Eli mitä viikkooni kuuluu ja noin yleisesti? ✨

Tälle viikolle on mahtunut menoa ja meininkiä lähes jokaiselle päivälle. Usein tulee viikkoja, jolloin kalenteri näyttää lähes tyhjää ja keskittyy hoitamaan hommia kotoa käsin. Tuumailemaan käsityöjuttuja, suunnittelemaan blogin sisältöä, kuvailemaan ja vastailemaan sähköposteihin. Ja sitten vastapainoksi niitä viikkoja kun on joka päivä menossa ja joutuu tasapainottelemaan niiden juoksevien perushommien hoitamisen kanssa. Juuri tämmöinen viikko on ollut meneillään nyt ja päälle vielä sitten kaikkea yllättävää.

Olin eilen iltapäivällä portaalini Indieplacen ja New Nordicin järjestämässä Herbal School-workshopissa, jossa valmistimme itse luonnonkosmetiikkaa, ihan superkivaa! Nykyään olen äärimmäisen laiska käymään missään tapahtumassa, lukuunottamatta satunnaisia pressipäiviä, joilla voi käydä piipahtamassa oman aikataulun mukaan. Ennen tätä viikkoa taisi olla pitkä tauko ilman mitään tapahtumia, koska olen priorisoinut muita juttuja, enkä jaksa ravata tapahtumissa vain huvikseni. Itselleni jokin lisäarvo on tärkeää! Pidän juuri tapahtumista, joissa pääsee itse konkreettisesti tekemään jotain, kuten tuo eilinen. Moni juttu  workshopissa oli ennestään tuttua, koska olen itseasiassa juuri keväällä lukenut erään kirjan yrttien hyödyntämisestä ja erilaisten rohtojen valmistamisesta. Itseasiassa minulla on juuri työn alla valmistaa pari erilaista ”taikasalvaa” tuon samaisen kirjan innoittamana, joiden ohjeet haluan jakaa teillekin. Sain juuri pari päivää sitten näihin käytettävät öljyt, mutta pari ainesosaa vielä puuttuu, joten vielä en ole päässyt hommiin näiden kanssa. Workshop tuli siis hauskaan saumaan kun pääsi hieman alustamaan noita omia salva-kokkailuita 😀

Käsityöhommien suhteen olen siirtänyt ajatukset jo seuraaviin juttuihin ja loppukesän tulevaan pipomallistoon, jota olen pikkuhiljaa alkanut työstämään. Sitä ennen on tulossa söpöjä hiusnauhoja, jotka sopivat sekä aikuiselle, että lapselle 💕 Olen neulonut ylipolven villasukkia jo helmikuusta lähtien, mutten ole onnistunut saamaan niistä edes ensimmäistä valmiiksi. Ne olisivatkin seuraavana to-do-listalla ”käsityökorneriini” ja haluan jakaa ohjeen teillekin sitten (jos siis edes onnistuvat, haha).

Kun minulta nykyään kysytään, että mitä kuuluu, en oikeastaan tiedä mitä vastaisin. Koska olen pyrkinyt välttämään kiireestä jauhamista, olen pyrkinyt usein toteamaan, että olen pääosin ottanut viimeaikoina rennosti. Ja ei, tämä ei tosiaan tarkoita sitä, että makaisin pihassa bikineissä ja lukisin kirjaa, haha. Tällä hetkellä on monta rautaa tulessa ja kun on meneillään useampi projekti, on sitä hommaakin melkolailla. Yritän kuitenkin kääntää asian niin, että teen juuri niitä itselleni mielekkäitä juttuja ja jos kiirepaniikki meinaa iskeä, istun alas, listaan hoidettavat asiat ja priorisoin niitä tärkeysjärjestyksen mukaan. Moni lähipiiristänikään ei tiedä niin tarkkaan mistä päiväni koostuvat ja vaikka freelancer-tyyppinen työ, sekä pienyrittäjyys ovat molemmat yleistyneet työelämän muuttuessa, saattaa monen korvaan (valitettavasti) edelleen kuulostaa siltä, että jos kerrot olleesi kolme päivää kotona tekemässä töitä nuhjuverkkarit jalassa, et ole tehnyt käytännössä ”mitään”.

Itseäni ainakin jaksaa yllättää yhä uudelleen se, etteivät monet nuoretkaan tunnu ymmärtävän sen vanhan mallisen ”ysistä viiteen”-käsitteen ulkopuolelle. Tarkotan, että josset lähde joka arkiaamu kahdeksalta kotoa työasuun pukeutuneena toimistolle ja palaa kotiin ruokaostosten kanssa viiden jälkeen, et voi tehdä mitään kovin tärkeää tai edes ”töitä”. Eikä pointti ollut todellakaan se, että 9-5-työssä mitään vikaa olisi, vaan lähinnä siinä, että työelämä on jo tässä aivan muutaman vuoden aikana kokenut valtavan muutoksen ja onhan se ymmärrettävää, että ihmisillä menee aikaa ymmärtää niitä uusiakin työmuotoja. Ihan rehellisesti nimittäin kyllä koe, että menneet työtehtäväni viimeisten kymmenen vuoden ajalta olisivat olleet yhtään sen ”tärkeämpiä” tai merkityksellisempiä, kuin tämä mitä teen nyt. Ajoittain vain harmittaa asenne juuri siitä, että josset tee sitä jotain perinteistä ja mikä on alana muille tuttua, et voi tehdä mitään järkevää.

Ainiin, tuon vuosi takaperin tekemäni laventeli-neuleen ohje löytyy täältä 🙂

Viime viikkoina olen pohtinut myös tulevaa ja sitä, että haluammeko asua lopullisesti Suomessa. Tai voisiko ulkomailla asua edes hetkellisesti ja testata, miten se sujuu? Vajaan kolmen kuukauden matkamme talvella oli toki jonkinlaista esimakua tähän, mutta tietysti normaaliin arkirytmiin pääseminen on äärimmäisen hankalaa viettäessäsi yhdessä paikassa sen viikon tai pari. Jos nyt paljastetaan tämmöinen ultimate-haave, olisi se viettää esimerkiksi ensi vuonna vaikkapa 6-8kk yhtäjaksoisesti ulkomailla. Täydellinen asetelma olisi esimerkiksi Los Angeles, Uusi-Seelanti ja Bali/Indonesia jaettuna semmoisiin 2-3kk pätkiin jokaisessa kohteessa. Noh, kunhan tässä vain haaveilen 😀 Toki olen jo vuosia tiedostanut, ettei jatkuva kaukokaipuu ole todellakaan mikään kestävä valinta miltään osin.

Minusta on aina tuntunut siltä, että viihtyisin paremmin muualla ja muunlaisessa ilmastossa, mutta sitten taas, onhan Suomessa kuitenkin niin hyvä asua, varsinkin pienten lasten. Katselin ensimmäisiä kertoja asuntoja ja työpaikkoja ulkomailta lukioaikoina, jolloin en vielä ollut edes täysi-ikäinen. Jo tuolloin oli haaveena suunnata muualle, mutta täällä ollaan edelleen. Viime vuosina on ehkä tietyllä tasolla alkanut harmittaa, että miksen opiskeluvuosina lähtenyt esimerkiksi vaihtoon tai tehnyt jotain vuoden irtiottoa ulkomailla kun mitään ihan kamalan sitovia velvollisuuksia ei vielä ollut? Kai sitä oli nuorempana niin arka suurten muutosten suhteen ja toisaalta myös ajattelin elämää hyvin urakeskeisesti. Nyt olen huomannut, kuinka sekin voi johtaa siihen, että asioita tai unelmia jää tekemättä ja kokematta.

Mitä tulee noin yleisesti reissuihin, ajattelimme kesän aikana matkustaa kotimaassa. Tällä hetkellä ei meillä kertakaikkiaan edes ole tulevia matkoja suunniteltuna millään asteella loppuvuodeksi, joka tuntuu toisaalta oudolta. Nyt onkin ajatuksena keskittyä ihan vain tähän Suomi-meininkiin, tosin Jyväskylässä lähden piipahtamaan parin viikon päästä.

 

Huh, tulipas sepustus! 😀

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Julkaistu

Monday vibes: JOMO

Olen tänään keskittynyt hoitamaan rästihommia ja johan niihin onkin saanut koko päivän kulumaan! Aloitin hommat jo ennen seiskaa ja edelleen istun tässä läppärillä, vaikkakin kävimme Tommin kanssa äsken autolla asioilla ja postissa. Heh, aika kuluu niin hujauksessa kun on hommaa! Ajattelin, että jossen nyt yhtenä maanantaina ehdi saada postausta aikaiseksi, niin ei sitten voi mitään. Siitä tulikin sitten mieleeni eräs aihe, josta olen ajatellut jo jonkin aikaa kirjoittaa..

Moni teistä on saattanut kuulla FOMO-ilmiöstä, jonka kirjainlyhenne tulee sanoista Fear Of Missing Out. FOMO on pelko siitä, että jää asioiden ulkopuolelle, jossei vietä päivästä tuntikausia somessa katsomassa ihmisten kuulumisia ja sitä, mitä muualla tapahtuu. Ah, ne ihanat sosiaalisen median paineet yhdistettynä vielä tähän ilmiöön. Enää ei nimittäin riitä, että päivität itse säännöllisesti sisältöä, vaan nykyään pitäisi olla perillä myös kaikesta mitä muut ihmiset tekevät. Kuulin muuten taannoin huhun siitä, kuinka Instagram harkitsee luopumista tykkäyksistä, ilmeisesti tarkoituksena juurikin vähentää tykkäämisten luomaa painetta. Mielenkiintoista!

Sinänsä koomista myöntää, etten itse seuraa tykkäyksiä juuri ollenkaan, ellei kyseessä ole vaikkapa yhteistyö, koska siinä tapauksessa on statistiikalla oikeasti väliä asiakkaalle. Myynhän kuitenkin näkyvyyttä kanaviini. Olen itse jo jossain määrin lannistunut näiden kaikenmaailman algoritmien mysteereiden suhteen, joten päätin jo kauan aikaa sitten olla stressaamatta jostain niin turhasta, kuin tykkäyksistä, kommenteista tai algoritmeista. Ei homman pitäisi mennä niin, että joudut taistelemaan jotain mahdottomia yhtälöitä vastaan tai katsomaan kellosta sopivaa julkaisuaikaa vain siksi, että kuvasi saisi enemmän suosiota. Itse seuraan ainakin innolla, miten homma etenee tämän mahdollisen uudistuksen suhteen ja mikä on tässä seuraava askel. Somen luomat monimuotoiset paineet, jatkuva paine läsnäolosta, ihmisten kaipuu ajoittaiseen offline-aikaan ja aidon sisällön suosion kasvaminen ovat kaikki olleet viimeisen vuoden aikana aktiivisia puheenaiheita.

Voin myöntää joskus itsekin tunteneeni pieniä FOMO-hetkiä, mutta oikeastaan en kamalasti, enkä edes aivan lähiaikoina. Olen itse jo jonkin aikaa yrittänyt ennemmin panostaa FOMO:n vastakohtaan JOMO:oon, eli Joy Of Missing Out:iin. Sen sijaan, että pelättäisiin jäävänsä jonkin ulkopuolelle ei-someaktiivisuuden vuoksi, iloitaankin juuri niistä hetkistä, jotka eivät päädy sosiaaliseen mediaan tai ajasta, jonka käyttää muuhun kuin somefeedin skrollaamiseen. Olen tietoisestin vähentänyt somen käyttöä lähikuukausina ja hei, se on tuonut tilalle niin paljon! Välillä on niin ihana olla offline. Laittaa puhelin äänettömälle tai lentotilaan ja keskittyä muutamaksi tunniksi aivan muihin asioihin ilman häiriöitä.

Eniten nimittäin ahdistaa juuri tunne siitä, että pitäisi olla somessa. Pitäisi olla kaikesta perillä. Pitäisi olla jatkuvasti päivittämässä kuulumisia, koska muutenhan et mukamas tee mitään. Ja unohtamatta tietty sitä, että pitäisi olla jatkuvasti tavoitettavissa kymmenestä eri kanavasta. (Ah, muistatteko ne nuoruusvuodet kun kirjekaverin kirjettä odoteltiin postin mukana jopa viikkoja! Milloin seuraava kirje tulee vai tuleeko ollenkaan? :D) Välillä on ihan hyvä höllätä tämän kanssa ja viime viikkoina olenkin huomattavasti vähentänyt esimerkiksi Storiesien selaamista.

Ja tiedättekö, tämän vähentämisen myötä olen huomannut, että samalla myös se kiinnostus siihen kaikkeen on vähentynyt, koska tilalle on keksinyt muita ja huomattavasti kiinnostavampia juttuja. Eilen kävimme ostamassa meille lisää viherkasveja ja ihastelemassa japanilaista puutarhaa, tänään taas kierrätyskeskuksessa bongailemassa kippoja, kukkaruukkuja ja hyllyä terassille. Juttuja, jotka ehkä monesti ovat jääneet väliin sen vuoksi, että on niin paljon helpompi jäädä vaikka sinne sohvalle ja selata sosiaalista mediaa. Kuten vaikkapa kaappien järjestely, vanhojen päiväkirjojen tai valokuva-albumeiden selaaminen ja sitä rataa. Niinä hetkinä kun ehkä on halunnut istahtaa sohvalle ja ottaa puhelimen kouraan, olen pyrkinyt miettimään niitä (välillä ehkä ärsyttäviäkin) asioita, joita ehkä olen aikaisemmin jättänyt tekemättä ja hoitamatta siksi, että on niin paljon helpompi olla puhelimella. Ehkä juuri tämän vuoksi olenkin innostunut uudella tavalla juurikin siitä leipomisesta, kodin laitosta ja kivoissa paikoissa käymisestä 🙂

Bikinit ovat muuten Asuyamalta (saatu) ja tämänhetkiset suosikkini! Yläosa on Bali Top ja alaosa Bahamas Bottom, itselläni on näistä koko S, tämän mallin rib-kangas on tosin melko joustavaa 🙂 Nyt ostin myös tämän aprikoosin värisen Fiji-bikinisetin <3

Esimerkiksi matkoillani haluan ennemmin keskittyä elämyksiin, kivoihin hetkiin, enkä olla jatkuvasti miettimässä asioita some ja kuvamateriaali edellä. Minkälaisen kuvan tästä saisi? Olenko jo ehtinyt kuvata IG Storiesiin? Argh. Elämä on kyllä kieltämättä ahdistavaa, jos päätyy siihen pisteeseen kun ajattelee kaikkea sosiaalinen media edellä. Tottakai kuvamateriaali itsellänikin on vaikkapa matkoilla tärkeää jo bloginkin vuoksi, mutten halua nähdä ja tehdä vain niiden kuvien vuoksi, vaan aidon uteliaisuuden ja kokemusten.

Tottakai sosiaalisen median päällimmäinen tarkoitus on olla kevyttä viihdettä, ajanvietettä ja juurikin jonkinlaista sosiaalista täytettä päiviin. Silti voi siitäkin saada liiakseen tai somesta tulla jopa ähky, jonka myötä liiallinen läsnäolo ”aina jossain kanavassa” alkaa jopa ahdistaa. Olen välillä ehdottomasti tiedostanut nämä someähkyn oireet ja välillä miettinytkin, että mitäs sitten käy jo työnkin puolesta, jos menetän kiinnostukseni tähän kaikkeen? No, tämän hölläämisen jälkeen olen huomannut eron selkeästi: Somettaminen on huomattavasti mukavampaa ja inspiroivampaa kun pitää välillä pientä taukoa, eikä stressaa turhista 🙂

 

Ovatko JOMO- tai FOMO-hetket teille tuttuja? Entä mitä luulette, että Instagramille käy tykkäysten poistumisen myötä?

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Julkaistu

Vapaaehtoinen yksinäisyys ja ajatuksia mammautumisesta

Ajattelin ensin pitäväni tänään jonkin sortin ”vapaapäivän”, koska viime viikkoina on hommaa riittänyt melkolailla arkeen ja viikonloppuun. En edes muista milloin olisin viettänyt edellisen kerran vapaapäivää. Siis semmosta, jolloin en olisi tehnyt mitään blogiin tai muuhun työaiheisiin liittyvää. Varmasti ehkäpä kuukausia sitten? Huomaan muutenkin, että viime viikot ovat menneet siitepölyallergian vuoksi vähän nuutuneissa merkeissä ja viime viikkoinen räkätautikin verottaa edelleen tässä ikävien allergioiden lisänä. Miten voikin olla, että allergiat pistävät väsyttämään näin paljon! Onko teillä muilla sama juttu?

Heräsin jo kuuden jälkeen, tein aamulla mini-meditaation ja köllöttelin äsken sohvalla katsoen Ruutu+:sta Bacheloria. Tälle päivälle olin laittanut kuitenkin to-do-listalle veroilmoituksen täyttämisen, mutta onnistuin saamaan pankin tunnuslukusovelluksen puhelimesta lukkoon kokonaiseksi vuorokaudeksi kun näyttö on ollut jo jonkin aikaa hajalla ja heittää vähän väliä ihme kosketushäiriöitä. Noh, täytyy hoitaa verojutut sitten huomenna. Enhän ollutkaan yrittänyt lykätä hommaa kun about parilla viikolla 😀

Lähdin eilen ensimmäistä kertaa VIIKKOIHIN käymään keskustassa asioilla. En muista milloin olisin viimeksi meikannut tai pukeutunut muihin kun verkkareihin tai kotivaatteisiin. Tai itseasiassa muistan sittenkin, ennen eilistä meikkasin muistaakseni viimeksi näihin postauksen kuviin. Balin reissun jälkeen on hommaa riittänyt kotona ja toki nautin omasta rauhasta, sekä kotona vietetystä ajasta. Se on kuitenkin fakta, että kotiin jämähtää helposti. Varsinkin silloin kun riittää tekemistä, eikä käy aika pitkäksi. Mitä kauemmin kököttää kotona, oli sitten äityslomalla tai vaikkapa etätyöskennellen, on totuus se, että kynnys kasvaa nopeasti lähteä mihinkään. Vaikka rakastan kotona hengailua, olen jostain kumman syystä alkanut nauttia myös kotitöiden tekemisestä ja kaikenlaisesta fiksailusta täällä. Ja tämähän ei kuulosta lainkaan minulta, haha.

Siinä vaiheessa kun tajusin, että nyt on oikeasti lähdettävä lähitienoon lenkkipolkuja kauemmaksi, iski melkein jo pieni paniikki. Olen nykyään nimittäin juuri se mammaihminen, joka kiireisenä aamuna valitsee ennemmin lelujen keräämisen lattialta, kuin meikkaamisen tai hiusten fiksaamisen. Oikeastaan puen useimpina päivinä päälle collariasun, jalkaan lenkkarit ja tukan sotkunutturalle. Fun fact: Välillä käyn koirien kanssa aamukävelyllä pyjamahousut jalassa, koska eihän se ole niin vakavaa. Kai?

Tietynlainen ”mammautuminen” on varmasti monen naisen kauhu, mutta onko se nyt loppupeleissä niin kamalaa? (Okei, jos mieheltä kysytään, niin mun kotona ahkerasti käyttämäni kulahtaneet kasari-teepparit saisivat kadota jonnekin mystiseen paikkaan, lopullisesti :D). Onko tämä nyt sitä tyypillistä ruuhkavuosien arkea kun arjen pientä luksusta on se, ettei aina tarvitse miettiä pukeutumista, jaksaa meikata ja välillä on ihana iloita niistä arjen pienistä hetkistä yksin? Nykyään semmoinen pelkkiin ulkonäköseikkoihin keskittyminen on alkanut jopa suunnattomasti ärsyttää. Toki tykkään itsekin laittautua sen kerran kun jonnekin lähden, mutta turhamaisuus ja pinnallisuus kyllä risoo, pahasti.

Minä olin itseasiassa vielä se, joka alkuun hieman vastusteli muuttoamme kauemmaksi keskustasta tänne omakoti-idyllin keskelle. Ihan rehellisesti tuntui välillä, että Käpyläkin oli ärsyttävän kaukana kaikesta, vaikka nykyään kyllä ajattelen hieman toisin. Ah, jos saisin päättää jonkun alueen Helsingistä, haluaisin ehkä takaisin Alppilaan! Rakastin Alppilassa asumista. Lähellä kaikkea, mutta silti sopivan syrjässä ydinkeskustasta. Mutta sitten taas, tällä hetkellä tuntuu, että olisi jopa kaikkein ihaninta muuttaa jonnekin metsän keskelle täysin omaan rauhaan.

Vauvavuoden aikanahan olin täysin varma, että olen se kahvilaäiti, joka keksii päivittäin uusia paikkoja vierailla, kerhoja ja sun muuta ajanvietettä päiviin. Satunnaisia päiväuniajan lounasteluita lukuunottamatta keskityimme pääasiassa vaunulenkkeihin, rauhalliseen kotihengailuun ja satunnaisissa blogitapahtumissa piipahtamiseen. Kerho- tai leikkipuistoaktiivia ei minusta kyllä totisesti kuoriutunut. Tosin, koen itse arjen taapero/leikki-ikäisen lapsen kanssa huomattavasti hektisemmäksi, kuin mitä se oli esimerkiksi vauva-aikana. Itselläni ainakin tulee välillä kausia kun kaipaa enemmän myös omaa aikaa niiden uhmisraivareiden ohelle. Ehkä siksi en olekaan jaksanut stressata sitä, että täytyisi olla riittävän sosiaalinen ja aktiivinen, ettei nyt vaan jää mistään paitsi. Silti, jokaikinen päivä tekisi mieli hakea poika jo kesken päivän pois tarhasta, koska tulee niin kamala ikävä jo puolenpäivän aikaan.

 Usein tuntuu, että yksinolosta tehdään kamala mörkö ja negatiivinen asia, vaikkei sillä olisi mitään tekemistä syrjäytymisen tai yksinäisyyden kanssa. Tottakai sosiaalinen elämä on tärkeää, eikä kenellekään varmasti ole hyväksi roikkua pitkiä aikoja kotona tekemättä konkreettisesti mitään, mutta toki vapaaehtoisella yksinololla ja yksinäisyydellä on vissi ero. Rehellisyyden nimissä on ihanaa, että on ajoittain mahdollisuus tehdä hommia melko itsenäisesti ja joustavasti ilman tietynlaisia aikaan tai paikkaan sidottuja seikkoja. Tai sitä, että oikeasti tarvitsisi useimmiten miettiä, että minkä näköisenä vietät työpäivääsi. Kai niitä suurempiakin murheita voisi olla.

 

Samaistutteko tai tunnistatteko ”mammautumisen” ? 🙈

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Julkaistu

Epävarmuus, uhka vai mahdollisuus?

Vapusta selvitty! Oma vatsani on edelleen aivan pallo kaikista herkuista, joita tuli eilen ja toissapäivänä vedettyä. Munkkeja, tippaleipää, poppareita.. Olisikohan viikon herkkusaldo tällä kertaa tässä? Eilen hengailtiin omassa pihassa ja vietettiin vappubrunssia ystävien kanssa. Poika oli kaksi päivää kertakaikkisen takertuneena vappupalloonsa, eikä ollut kaukana, että olisi yrittänyt raahata sitä illalla sänkyynkin mukaan. Onko muuten muita taaperoita, jotka haluavat ehdottomasti ottaa aina sänkyyn unileluksi auton? Ei tulisi kuuloonkaan, että pehmolelu kelpaisi, koska oman lemppariauton (tai siis anteeksi kuorma-auton) on oltava vieressä ihan joka yö 😀

Toukokuu on kuukautena itseasiassa yksi suosikeistani. Kevään virallinen startti, se mitä on odottanut koko pitkän talven ajan. Minulle kevät merkitsee usein tietynlaista itsetutkiskelun ja pohdinnan aikaa. Keho ja mieli heräävät  pimeän talven jäljiltä, joka voi tuoda mukanaan myös ristiriitaisia tunteita. Kevät vuodenaikana symboloi kasvua, luovuutta ja uusia alkuja. Luodaan edellytykset tulevalle kaudelle ja kesälle. Vähän kuin perusta vuodelle niistä asioista ja ajatuksista, jotka ehkä ovat hautuneet mielen sopukoissa talven aikana.

Aikaisemmin olen ollut aina tarkasti päämäärien nainen. Tiedättekö kun aina odottaa vähintään sitä kesän lomaa, reissua tai jotain tapahtumaa. Sinänsä on tilanne tällä hetkellä erilainen, koska rehellisyyden nimissä en tiedä mitä kesällä tai syksyllä tapahtuu. Ei suunnitelmia, eikä mitään konkreettista päämäärää, jota odottaisi. En tiedä onko tilanne sen huonompi kuin se, jossa on ollut ne selkeät päämäärät, mutta ainakin erilainen.

Toki työ on yrittäjällekin tärkeä asia elämässä, ellei jopa aiempaa tärkeämpi, koska on eri tavalla vastuussa työsi tuloksista ja tulevasta, kuin tavallisena palkansaajana. Tällä hetkellä ei minulla esimerkiksi ole mitään kiinteää tuloa. Semmoista, jonka tietäisi rullaavan tilille kuukaudesta riippumatta. Palkkatyössä tämmöisiä asioita ei juurikaan edes ajattele. Sitä, kuinka itsestäänselvyytenä sitä piti palkkaa, verrattuna esimerkiksi yrittäjyyteen, kun joudut oikeasti tekemään paljon hommia jokaista euroa kohden.

Tilanne on se kun tiedät tulosi 2-3 kuukautta eteenpäin, jonka jälkeen voi olla täysin tyhjää. Viisi vuotta takaperin en olisi kuuna päivänä nähnyt itseäni tässä tilanteessa. Epävarmuus oli vihollinen. En kertakaikkiaan sietänyt sitä ollenkaan ja halusin pelata varman päälle kaikessa. Usein eniten kuitenkin pelkää niitä asioita, joita ei ole mahdollista hallita tai joista ei tiedä tarpeeksi. Mitä tässä välissä on tapahtunut? Epävarmuus tulevasta ei tietyllä tapaa enää pelota tai ahdista, vaikkakin tottakai ajoittain mietityttää esimerkiksi taloudellisesta näkökulmasta. Tunne siitä, että kaikki kyllä järjestyy ja tämä on oikea polku, on vahva. Ehkä suurin askel onkin ollut tämän vuoden aikana oppia luottamaan juuri siihen tunteeseen.

Ajatustyö tulevan suhteen onkin vienyt aivan valtavasti energiaa viime aikoina. Mihin suuntaan kehitän käsityöbisnestä? (Vai kehitänkö edes?) Jos, niin miten minulla edes olisi yksin siihen resursseja näin yhden naisen käsityötehtaana? Tunteeni ovat ristiriitaiset, mutta samalla toiveikkaat. Optimistiset, mutta silti vielä jollain tapaa ajoittain epävarmat. Tiedättekö kun on siinä elämäntilanteessa, jossa periaatteessa kaikki on mahdollista, mutta silti on vähän umpikujassa, koska joutuu tietyllä tavalla luomaan asioita tyhjästä.

Kuuntelin alkuviikosta ensimmäistä kertaa äänitteen viime syksyn kanavoinnista. Alunperin oli tarkoitus kirjoittaa kanavoinnista erillinen postaus, mutta loppupeleissä vaati tuo istunto melkoisesti prosessointia ja koin, että moni sen aikana kuultu asia olisi liian henkilökohtaista tänne. En edes tiedä miksi olin jännittänyt tuon äänitteen kuuntelua lähes puolen vuoden ajan? Maanantaina kuitenkin pistin nauhan pyörimään. Kanavoinnissa nousi esille esimerkiksi se, että kontrollin ja hallinnan tarve ovat asioita, jotka ovat vahvasti hallinneet elämää ja tunnistan tämän ehdottomasti. Kontrolli siitä, että arki sujuu tietynlaisella kaavalla, eikä epävarmuus pääse yllättämään. Samalla nuo kontrollin kahleet ovat kuitenkin esteenä asioille, joita kenties voisi tapahtua, mikäli niille antaa mahdollisuuden. Kun pyrkii välttämään epävarmuutta joka asian suhteen, pysyy helposti siellä helpolla mukavuusalueella, josta ei pahimmassa tapauksessa ole joustovaraa kehittymiseen tai uusiin mahdollisuuksiin.

Sinänsä hassua, että juuri tämän puolen vuoden aikana olen enemmän pyrkinyt tästä eroon alitajuisesti, vaikken edes muistanut, että asia oli noussut kanavoinnissa ilmi. Olen kehittäjä, jonka tulisi työssään pyrkiä kehittämään juuri sitä ”omaa juttuani”, eikä jumittua pisteeseen, josta ei ole mahdollista laajentaa omaa osaamistaan ja kehittyä. Tässä maailmassa ei ole valmiina odottamassa mitään minulle tarkoitettua, vaan se pitäisi luoda itse. Tämä onkin saattanut aiheuttaa tunnetta ulkopuolisuudesta tai siitä, etten aina tule ymmärretyksi. Yhteiskunnan byrokratia, kriittisyys itseään kohtaan ja täydellisyyteen pyrkiminen ovat taakkoja ja hidasteita, joka aiheuttavat turhautumista kun haluaisi tehdä ja luoda asioita, mutta jokin hidastaa etenemistä. Oma ihannemaailmani olisi se, jossa ihmiset olisivat aina oma itsensä, ilman peliä tai valheita. Se juuri ahdistaakin valtavasti, koska naiivisti haaveilen siitä utopistisesta haavemaailmasta, jossa ihmisillä ei ole taka-ajatuksia tai intressejä toisten loukkaamiseksi. Miksi kaikki ei voisi olla niin yksinkertaista?

Uskon itse vahvasti siihen, että hyviä asioita tapahtuu kun antaa niille mahdollisuuden ja on valmis ottamaan riskejä. Kuinka koskaan voisikaan tietää, mitä matkan varrella voi tulla eteen, ellei edes anna asioille mahdollisuutta? Myös niille mahdottomille ideoille. Mikä on loppupeleissä pahin, mitä voisi tapahtua? Palatakseni postauksen alkuperäiseen pointtiin, täytyy todeta epävarmuuden olevan ennen kaikkea mahdollisuus. Haluankin uskoa siihen, että kaikella on tarkoitus ja myös menneisyydessä tehdyt valinnat ovat olleet osana muokkaamassa sitä kokonaisuutta, jota elämme tässä hetkessä. Silti, jos voisin mennä ajassa taaksepäin ja kertoa jotain nuoremmalle minulle esimerkiksi kymmenen vuoden taakse, yrittäisin rohkaista sietämään paremmin epävarmuuden tunteita ja päästämään irti turhasta kontrollista.

Tulipas ajatuspläjäys näin aamutuimaan. Mukavaa alkanutta toukokuuta teille 🙂

Ja hei, onko epävarmuus teille vihollinen vai mahdollistaja? ✨

 

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.