Kolme vuotta perhepedissä ja taaperon unijuttuja

En ole aikoihin kirjoitellut taaperoaiheista ja lupasin jo viikkoja sitten, että voisin pitkästä aikaa kirjoitella siitä, miten meidän perheessä nukutaan. Tai oikeastaan miten meidän pienimmäinen nukkuu. Näin reilun kolmen vuoden jälkeen nukumme tosiaan edelleen perhepedissä, mitä en olisi kieltämättä uskonut esimerkiksi odotusaikana. Tuolloin oli monesta asiasta melko erilaiset käsitykset, kuten siitä, että kaikki vauvat syövät mielellään tuttia tai tuttipulloa, maistelevat ensimmäisiä kiinteitä ja soseita suorastaan mielellään, unohtamatta sitä, että omassa sängyssä tai huoneessa nukutaan viimeistään parivuotiaana. Täytyy myös mainita tähän monilta tuttavilta kuultu perinteinen myytti siitä, kuinka illat ovat vanhempien yhteistä aikaa. Heh, tämä ei ole toteutunut meillä ikinä, lukuunottamatta joitain pikkuvauva-aikojen satunnaisia illan tunteja.Olen kertonut, että olemme yhdessä perheenä melko tiiviisti. Myös iltaisin. Koska menen itse melko aikaisin nukkumaan, menemme usein pojan kanssa samoihin aikoihin petiin ja esimerkiksi viikonloppuisin heräämme yleensä yhdessä. Joskus harvoin saattaa jompikumpi meistä vanhemmista jäädä ylös köllöttelemään, mutta aamuherätykset menevät tietysti pojan ehdoilla, viikonloppuisin yleensä noin kahdeksan hujakoilla. Nykyään tuntuu aivan käsittämättömältä ajatella niitä aikoja kun nukkui viikonloppuna jopa kymmeneen! Apua! En voisi kuvitellakaan, että saisin nukuttua nykyään niin myöhään, saati sitten puoleenpäivään. Vaikka nukkuisin yksin, olisin todennäköisesti ylhäällä jo kahdeksan pintaan, aivan viimeistään yhdeksältä. Arkisin noudatamme melko samanlaisia rytmejä, toki itse olen yleensä ylhäällä jo kuuden-seitsemän aikoihin ja poika herää usein kahdeksan maissa, nyt olen tosin mennyt aamuisin aikaisempaan, jolloin herätys on usein ollut puoli kahdeksan korvilla. Itselleni melko optimaalinen rytmi arkisin on nukahtaa viimeistään iltakymmeneltä ja nousta aamukuudelta, vaikkakin monesti mielelläni voisin kyllä nukkua seiskaankin, heh.

Olemme epävirallisesti jakaneet aamu- ja iltarutiinit niin, että minä hoidan pojan herätyksen ja aamutoimet, koska vien tämän aina hoitoon, mies taas useimmiten iltapalan, hampipesun ja yökkärin pukemisen, kunnes minä nappaan pojan kanssani yläkertaan unilelujen kanssa (=kuorma-auto ja kasa kirjoja :D), jossa rauhoitumme ja laulamme unilauluja. Menemme yleensä nukkumaan hieman vaihdellen iltayhdeksän (jossa tavoite) ja kymmenen välillä, josta eteenpäin pieni nukkuu sikeästi aamuun saakka. Poika lähtee useimmiten todella mielellään nukkumaan ja järjestelee jo unilelut, sekä kirjan valmiiksi kun alkaa olla aika lähteä unille 🙂

Tämän viimeisen vuoden aikana on kyllä todennut, että perhepeti alkaa pikkuhiljaa olla melkoisen ahdas paikka nukkua, varsinkin kun poika on melko möyrivää ja liikkuvaa sorttia unissaan. Herään öisin useaan otteeseen siirtämään tätä milloin mistäkin, tyynyni takaa, jalkopäästä tai päältäni 😀 Silti en valita, koska mielestäni yhdessä nukkuminen on ihanaa ja jotenkin myös luonnollista. Uskon itse siihen, että se vahvistaa kiintymyssuhdetta ja lapsen luottamusta siihen, että vanhemmat ovat aina lähellä. Välillä toki mietin, että olisi jo aika siirtää pieni nukkumaan omaan sänkyyn, mutta rehellisyyden nimissä en ole tohtinut. Poika pitää perhepetiä yhtälailla omana sänkynään, joten ajatus toisen siirtämisestä omaan sänkyyn tuntuu kamalalta, vaikka asia toki jossain vaiheessa on väistämättä edessä.

Seuraava vuosi on luultavasti melko ”kriittinen” esimerkiksi päiväunien suhteen, koska voi olla, että poika milloin tahansa lopettaa päiväunien nukkumisen, mutta ainakin toistaiseksi olen todennut niiden olevan aivan välttämättömät. Lapsi on selvästi väsynyt puolenpäivän aikaan ja jos päikkärit silloin tällöin jäävät väliin (useimmiten siksi, että tämä ei yksinkertaisesti malta nukahtaa) menee ilta usein yliväsymyksen merkeissä, jolloin iltaunille nukahtaminen on huomattavasti normaalia hankalampaa. Yleensä poika nukkuu noin 2h päiväunet, monesti tosin nukkuisi jopa 3h. Koska tämä on melko touhukasta sorttia, olen päätellyt energiankulutuksen olevan sitä tasoa, että päiväunet ovat vielä tarpeen.

Ja tiedän, että unirytmit vaihtelevat valtavasti perheittäin. Joissain perheissä menevät lapset nukkumaan jo kahdeksalta ja toisaalta heräävät aikaisemmin. Toisaalta poikamme on jo vauva-ajoista saakka ollut melko myöhään nukkuva ja täytyy todeta, etten ole varmaan kertaakaan joutunut kokemaan niitä tilanteita kun poika olisi herännyt vaikka ennen kuutta pirteänä kukkumaan. Okei, paitsi ehkä jossain reissussa aikaeron vuoksi ja ehkä tasan yhden kerran kipeänä.

 

Kuinka pitkiä yöunia teidän taaperoikäiset nukkuvat?

 

Ja missä vaiheessa päiväunista on luovuttu?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 14 kommenttia.

Mitä kuuluu ketodietille 8 viikon jälkeen?

Lupasin raportoida myöhemmin ketodietin etenemisestä ja ajattelin, että tänään olisi sen aika. Mikäli et ole lukenut aikaisempaa postaustani, jossa käsittelen aihetta hieman laajemmin ketogeenisen ruokavalion aloituksen jälkeen, löytyy se täältä. Tällä viikolla tulee täyteen 2kk ketoilua, vaikkakin olen pariin otteeseen olosuhteiden pakosta tässä välissä ”sortunutkin”. Santorinin lomalla kreikkalaisten ruokaherkkujen keskellä ja muutama viikko takaperin Linnanmäellä, jossa en vain voinut vastustaa poppareita, pehmistä ja beyond meat-hampparia, ehh.. 😀

Noh, eipä ole kuitenkaan kovin vakavaa ja yksittäisten hairahdusten jälkeen olen taas palannut ”normaaliin”. Se on kyllä sanottava, että ainakin vielä tässä vaiheessa menee kroppa vielä tyystin sekaisin hiilareista, vatsa turpoaa palloksi ja esimerkiksi Santorinin matkan jälkeen olin aivan varma, että olen kerryttänyt lomakiloja ainakin kymmenen 😀 Mutta paluu takaisin ketogeeniselle on näinä molemmilla kerroilla ollut helppoa, enkä Santorinin reissun jälkeen edes saanut ”ketoflunssaa” tai oikeastaan muitakaan ”aloitusoireita”. Tosin, noudatin matkalla osittain ketoa niin, että usein söin aamiaiseksi ja lounaaksi keton mukaisesti, eli ehkäpä kroppa jollain tapaa pysyi siinä mukana.

Kuten olen ehkä aikaisemminkin maininnut ja kuullut myös myös teiltä seuraajilta, en koe joutuneeni luopumaan ketodietin aikana mistään. Toki välillä on tehnyt aivan hulluna sipsejä, ranskalaisia tai normaalia pizzaa, mutta olen kehitellyt paljon ketoystävällisiä reseptejä, jotka ovat olleet aivan huippuja! Leiponut keto-mustikkapiirakkaa (ohje täällä), tehnyt keto-tacoja (ohje täällä), paistanut keto-lettuja (ohje täällä), keto-sämpylöitä (ohje tulossa!) ja jopa keto-pizzaa (ohje myös tulossa). Kaiken kaikkiaan koen, että tämä ruokavalio toimii omalle keholleni täydellisesti ja olen niiin iloinen, että päädyin kokeilemaan ketogeenistä ruokavaliota alun haasteista huolimatta. Olen aina tiedostanut, että itselleni toimii parhaiten rasvapainotteinen ja vähäsokerinen ruokavalio, mutta tietysti täytyy painottaa, että jokainen keho on erilainen ja se joka sopii minulle, ei tietysti välttämättä ole toimivaa kaikille.

Alun vaikeuksien ja ”hiilarivajareiden” jälkeen meni reilu viikko, kunnes keho alkoi tottua vähähiilariseen ruokavalioon, jonka jälkeen olo normalisoitui pikkuhiljaa. Jos ketogeenisen ruokavalion kokeilu kiinnostaa, täytyy olla realisti sen suhteen, ettei tuloksia tai muutosta näy heti. Ensimmäiset viikot ovat usein haastavia (varsinkin se ensimmäinen) ja alkuhaasteiden keskellä saattavat monet todeta, ettei ruokavalio yksinkertaisesti sovi itselleen. Tietty näin voi ollakin, mutta alkukankeus johtuu usein yksinomaan siitä, että runsashiilihydraattiseen ruokavalioon tottunut elimistö reagoi, koska on tottunut käyttämään energianaan glukoosivarastoja ja yhtäkkiä niitä ei olekaan käytettävissä. Kuten mikä tahansa elämäntavan tai ruokavalion muutos, vaatii myös tämä aikaa.

Sanoisinko, että näiden parin viimeisen viikon aikana (nyt kun hairahduksista on selvitty), olen huomannut selkeitä merkkejä itse ketoosista. En ostanut mitään virallisia tikkutestejä, joilla on mahdollista mitata ketoaineita syljestä, koska aivan niin syvälle en ole tähän mennyt, vaan käyttänyt mittarina lähinnä kehoani. Jo heinäkuussa, muutaman viikon ketogeenisen noudattamisen jälkeen olin kirjoittanut muistiin seuraavaa: ”Ketodietin aikana on olo ollut erittäin hyvä. Ruokailun jälkeen en koskaan kärsi turvotuksesta, ähkystä tai muistakaan vatsaoireista, eikä aikaisemmin tuiki tavallisista aamupöhötyksistä ole tietoakaan. Verensokeri on tasainen, enkä ole saanut niitä tavallisia nälkä- tai heikotuskohtauksia verensokerin heitellessä.”

Samoin kokemuksin mennään edelleen ja ehkä parasta ketogeenisessä on se, ettei verensokeri heittele ja näläntunne pysyy pitkään. En esimerkiksi itse tullut aikaisemmin kovin kylläiseksi salaatista tai kasviksista ja vaadin, että joka aterialla on aina oltava jokin hiilihydraatin lähde, koska ”muuten ei nälkä lähde”. Sitten olinkin jo syömässä toistamiseen parin tunnin päästä ja myös pitkin iltaa, koska verensokeri heitteli itselläni ainakin paljon ja nälkäkiukut tai heikotuskohtaukset olivat arkipäivää. Nyt taas en ole kärsinyt niistä ollenkaan ja kasvispainotteinen, vähähiilihydraattinen ruoka pitää nälän poissa todella tehokkaasti. Syön yleensä kolmesti päivässä, enkä koe tarpeelliseksi napostella aterioiden välissä. Joskus saatan napata iltapalaksi esimerkiksi palan leipäjuustoa tai pähkinöitä (suosikkini pähkinöistä ovat parapähkinät ja mantelit!).

Kävin pitkästä aikaa kuntosalilla puntarilla noin 2 viikkoa keton aloittamisesta, ihan silkasta mielenkiinnosta, koska tiesin nesteitä poistuneen melko reippaasti kuurin aloitettuani. Parin viikon aikana olikin karissut nesteitä vajaan 4kg edestä, tämän tosin olin huomannut muutenkin kehostani ja olostani. Ketogeeniseen siirtyessä onkin tavallista, että paino tippuu alussa jonkin verran juuri siitä syystä, että nesteet poistuvat. Tämä ei siis ole laihtumista, vaan merkki siitä, etteivät hiilihydraatit kerää kehossa nesteitä itseensä. Tuon jälkeen ei painoa ole juurikaan pudonnut, joka varmasti johtuu siitä, että olen harrastanut aktiivisesti lihaskuntoa kolmesti viikossa, joka on kerryttänyt lihasmassaa. Ja toisekseen, päätavoitteeni ketodietille ei ole painonpudotus, vaan kokonaisvaltainen hyvinvointi.

Treeni

 

Kolmen viikon ketoilun jälkeen: Treenaaminen ja liikkuminen on jatkuvasti helpompaa alkuviikkojen pienen voimattomuuden jälkeen. Ainoa asia, jota en vielä toistaiseksi pysty tekemään ilman hiilareita, ovat korkeasykkeiset juoksulenkit. Reippaat kävelylenkit ja hölkkä ovatkin salitreenin lisäksi olleet sopivaa liikuntaa näiden viikkojen aikana, sekä myös lempeää kehonhuoltoa.

Nyt: Olen jo jonkin aikaa pystynyt täysin normaalitehoiseen treeniin salilla ja juostessa. Itseasiassa tuntuu, että olo on jopa huomattavasti energisempi myös liikunnan suhteen, kuin ennen ketoa. Kestävyys on kohdallani ehdottomasti parantunut ja olen viime viikkoina siirtynyt kuntosalin osalta myös huomattavasti haastavampaan treeniohjelmaan. Ja vaikka vetäisin kovan salitreenin, en koe sen jälkeen kuluttaneeni kaikkia energiavarastoja (glukoosi) tyhjäksi, vaan selkeästi keho käyttää tasaisesti rasvavarastoja energiana myös treenin aikana ja jälkeen. Jos nyt mietin niitä alun treenikertoja kun jaksaminen oli todella koetuksella hiilarivajareiden kanssa, niin tilanne on nyt täysin päinvastainen. Jos siis liikkuu paljon, vaatii tämä pientä kärsivällisyyttä ja alkuun hidastempoisempaa liikuntaa.

Ruokavalio

 

Aloitan aamuni rasvakahvilla (ohje täällä), mikäli en jaksa tehdä ihan tuota perinteistä bullet proofia, kaadan kahvini sekaan lusikallisen MCT-öljyä ja kapryylihappoa. Aamiaiseksi syön arkena usein chiavanukkaan, jonka ohjeen postasinkin juuri viime viikolla, löytyypi täältä. Jos on aikaa, paistan 1-2 munaa pannulla, jotka syön tomaatin ja kurkun kera, joskus laitan mukaan vähän fetaa tai leipäjuustoa. Ja tosiaan, keton myötä olen alkanut syödä paistettua kananmunaa ensimmäistä kertaa 25-vuoteen saatuani lapsena ruokatraumat paistetusta ja keitetystä munasta, heh. Lounaaksi ja päivälliseksi syön yleensä kasvispainotteisen aterian, jonka kokkaan joko kylmäpuristetulla oliiviöljyllä tai voilla. Esimerkiksi salaattia, uunikasviksia esimerkiksi kanan, kalan tai tofun kanssa. Lemppareitani arkiruoista ketodietin aikana on ollut uunissa kypsennetty kukkakaali, parsakaali tai lehtikaali vaikkapa lohen kanssa. Ja nyt viime viikot olen pääasiassa syönyt lisukkeena höyrytettyä kukkakaalia. Kotimaista tomaattia ja kurkkua syön oikeastaan joka aterialla.

Aivan parasta on myös uunifetapasta kesäkurpitsasta tehdyn pastan kanssa! Useimmiten ei nälkä iske aterioiden välillä, mutta jos syön välipalan, niin olen syönyt pähkinöitä, palan leipäjuustoa tai vaikkapa kurkkutikkuja tsatsikilla. Koska liikun paljon, kuuluu ruokavaliooni myös jonkin verran marjoja (vadelmat ja mustikat), vaikka ne suurissa määrin ovatkin periaatteessa ketodietillä ”kiellettyjä”. Olen todennut, että pieni määrä marjoja ruokavaliossa sopii omalle keholleni parhaiten. Hedelmiä en ole ketodietin aikana syönyt lainkaan ja niistä luopuminen olikin alkuun pieni shokki. Sen sijaan tulee vihreitä kasviksia syötyä nykyään enemmän, kuin varmaan koskaan aikaisemmin elämäni aikana.

Vakkari-aamiainen 

Mitä tulee jatkoon, aion ehdottomasti ainakin toistaiseksi jatkaa ketogeenistä ruokavaliota. Olo on ollut todella hyvä, joten toistaiseksi en näe syytä, miksi vaihtaisin takaisin vanhaan. Ketodietin myötä olen saanut aivan uutta inspistä ruoanlaittoon, eikä aterioiden kokkailu ole aikaavievää. Tuskin jatkan ketolla ikuisesti, mutta joitakin oppeja aion soveltaa ruokavaliossa varmasti jatkossakin, vaikka ketodietti loppuisikin.

Jos täytyy vielä tähän loppuun kiteyttää, olen energiatasojen kohenemisen lisäksi huomannut, että aineenvaihduntani toimii tehokkaammin, heräilen öisin vähemmän ja myös kognitiivinen suorituskyky on ehdottomasti parantunut.

 

Onko teidän joukossa ketodietin aloittamista harkitsevia?

 

Kertokaa ihmeessä omia kokemuksianne ja vastailen mielelläni kysymyksiin 🙂

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Perustulolla potkua työllisyyteen?

Kirjoitin lyhyesti ajatuksiani perustulosta viime kevään eduskuntavaalien yhteydessä. Lähinnä näkölkulmasta, kuinka perusturva voisi olla tehokas apu kannustamaan suomalaisia yrittäjyyteen. Kuten varmasti moni muukin, oli oma suhtautuminen perustuloon vuosia takaperin todella jyrkkä ja hämmästynyt. Mitä, rahaa kaikille tekemättä mitään. Miksi? Ja mitä hyötyä siitä muka voisi olla? Noh, tällöin en juurikaan ollut perehtynyt aiheeseen (tai siis ollenkaan) ja vuosien varrella on suhtautumiseni perustuloon ehdottomasti muuttunut. Ja kyllä, nykyään kannatan ehdottomasti perustuloa.

Luin pari viikkoa takaperin Johann Harin kirjan Mielen yhteydet- Masennuksen todelliset syyt– kirjan, josta mainitsin täälläkin. Ja jos täytyy mainita joku kirja, jota suosittelen aivan kaikille, niin ehdottomasti tuo! Kirja käsitteli aiheena mielialahäiriöiden lisäksi myös monialaisesti työelämää, sekä sivuttiin myös perustuloa. Ajatukset olivat todella samankaltaisia sen kanssa, mitä itse olen päässäni pyöritellyt. Kuten, että varmasti monessa tapauksessa työ on vahvasti taustalla monen masennuksessa tai ahdistuneisuudessa. Siispä päätin tehdä aiheesta ihan oman postauksensa, koska työhyvinvointi on tärkeä aihe, joka on aina kiinnostanut minua valtavasti.


Kuinka monelle seuraava kuulostaa tutulta? Tehdään työtä, joka ei haasta, palkitse tai tunnu ehkä edes miltään kantilta ”tärkeältä”. Kiireen ohella on boreout nykyään yleinen ilmiö. Tehdään työtä, joka itsessään tuottaa ahdistusta tai nimenomaan ei tuota elämässä niitä ilon ja onnistuneisuuden tunteita, joita työn pitäisi tuottaa silloin kun teet mielekkäitä asioita, joilla on jokin tarkoitus. Olen itsekin aikanaan tehnyt todella prosessinomaista työtä, jota tehdessä monesti mietin työpäivän aikana, että miksi edes teen tätä samaa päivästä toiseen? Tuntuu, että nykyään on enemmän sääntö, kuin poikkeus, ettei työn ole tarkoituskaan olla kivaa ja inspiroivaa, vaan tasapaksua puurtamista. Sunnuntaina tunnetaan ahdistusta maanantaista ja maanantaina odotetaan jo epätoivoisesti perjantaita. Useimmat meistä viettävät suuren osan elämästään tehden töitä, joten eikö se aika (ja elämä!) pitäisi käyttää asioihin, jotka tuovat enemmän, kuin ottavat? Ei arjen pitäisi olla viikonloppujen ja lomien odottamista.

Alanvaihto saattaa pelottaa, koska kilpailu työpaikoista on kovaa ja no, koska raha. Eipä sitä tyhjästäkään nyhväistä rahaa elämiseen. Myös omalla kohdallani oli kynnys ryhtyä yrittäjäksi todella korkea,  mutta näin vajaan vuoden jälkeen täytyy sanoa, että yksi parhaimmista päätöksistä elämässäni. Olen itse saanut viime joulukuusta lähtien starttirahaa ja omalla kohdallani se oli ehdottomasti yksi niistä syistä, jonka vuoksi uskalsin lähteä päätoimiseksi yrittäjäksi. Starttirahan hakeminen tai saaminen ei kyllä todellakaan ole mikään helppo homma. Byrokratiaa riittää ja monesti mietin, että onko tämä tarkoituksella tehty näin perkeleen hankalaksi? No, loppupeleissä siis sain myönteisen päätöksen ja siitä saakka olenkin joka kuukausi tehnyt netissä maksatushakemuksen ja saanut tililleni 500€. Tuo summa onkin ollut tänä vuonna ”turvani”, joka on lievittänyt paljon huolta taloudellisten seikkojen suhteen. Vaikkei muutamilla satasilla kovin leveästi elä, on summa kuitenkin jotain ja varsinkin psykologisesti asia, joka on tuonut turvan tunnetta ja kannustanut, koska starttirahassa ei ole tulorajaa. Olisinko koskaan uskaltanut ryhtyä yrittäjäksi ilman starttirahaa? EN välttämättä.

Heh, näin ollen olen tehnyt itselleni tämmöisen melko suppean empiirisen tutkimuksen perustulosta, tavallaanhan starttiraha on kovin samanlainen systeemi, joskin vain aloittaville yrittäjille suunnattu. Mitä tästä on seurannut? Olen luonut itselleni työpaikan, jota vieläpä rakastan. Vaikka yrittäjyys onkin aikaavievää, on se silti mahdollistanut enemmän aikaa mielekkäille asioille, perheelle ja ennen kaikkea ei ole tuntunut merkityksettömältä puurtamiselta. Tärkeintä työssä on ehdottomasti se, että pidät siitä mitä teet, koska työ säteilee niin moneen muuhun elämän osa-alueeseen. Kuinka moni muu uskaltaisi toteuttaa itseään, tavoitella mielekkäitä juttuja jos sama olisi mahdollista kaikille? Tunnetusti motivoituneet työntekijät saavat enemmän aikaan ja uskon, että ihmisryhmä, jotka mielummin olisivat loputtomiin ”tekemättä mitään”, kuin tekisivät töitä, on melko marginaalinen, varsinkin siis jos jokaiselle annettaisiin mahdollisuus tehdä itselleen mielekkäitä asioita tai yrittää, ilman rangaistuksia tai karensseja.

Nimittäin tottakai myös tekemättömyys lamaa ja aiheuttaa erinäisiä ongelmia yksilötasolla. Jokaisen pitäisi saada kuulua yhteisöön, jossa kokee itsensä arvostetuksi ja osaksi joukkoa. Päihde- ja mielenterveysongelmat ovat monissa tapauksissa seurausta työhön liittyvistä seikoista. Työuupumuksesta, stressistä, epäinspiroivasta työstä tai työttömyydestä. En edes halua miettiä, paljon verorahoja käytetään hoitamaan sairauksia ja oireita, jotka voitaisiin edes osittain ennaltaehkäistä sillä, että edistettäisiin työn mielekkyyttä, toimivaa johtajuutta, säännöllistä palautteenantoa ja realistisia tavoitteita. En nyt ehtinyt kaivella mitään statistiikkaa suomalaisten työikäisten sairauspoissaolojen syistä, mutta omalla näppituntumalla veikkaisin, että jollain tavalla stressiperäiset syyt tulevat tilastoissa melko pian akuuttien flunssatautien perässä.

Itseäni on yhä enemmän alkanut risoa terveydenhuollon suhteen se, ettei meitä monestikaan (ehditä tai osata) ajatella kokonaisuutena, vaan pyritään hoitamaan oiretta. En väitä, että toimintatapa aina olisi näin, mutta monissa tapauksissa varmasti. Sen sijaan, että mentäisiin oireen syihin tai henkilön elämäntilanteeseen tai elämäntapoihin, on helpompi määrätä lääkeresepti ja toivoa, että tilanne paranee sillä, vaikka todellisuudessa esimerkiksi kuormittava elämäntilanne harvemmin hellittää, ellei itse kuormituksen aiheuttaja poistu. Ja jos puhutaan vaikkapa työssä uupuneista tai masentuneista, kuinka monessa tapauksessa pitkät sairauslomajaksot ovat parempi vaihtoehto kuin se, että tilanteen aiheuttajiin pyrittäisiin vaikuttamaan? Sosiaalisesta työyhteisöstä erottaminen voi olla monelle jopa pahempi vaihtoehto.

Oma näkemykseni on, että kannustamalla ja antamalla yksilölle enemmän mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen ja mielekkään työn tekemiseen, johtaisi uusiin innovaatioihin, kannustaisi yrittäjyyteen ja toisi juuri sitä talouskasvua, jota meillä Suomessa kaivataan. Näen, että tämä voisi erityisesti edistää naisten työllistymistä yrittäjinä, esimerkiksi pitkien hoitovapaiden aikana tai jälkeen. Ja tottakai pitkässä juoksussa varmasti säästää suuren siivun terveydenhuollossa. Jos yksilöllä olisi mahdollisuus tehdä enemmän valintoja ja kieltäytyä työstä, joka tekee onnettomaksi, olisi myös työnantajien pakko puuttua tilanteeseen muokkaamalla työolosuhteita ja puuttumalla epäkohtiin. Nykyään kun pelataan paljolti työnantajien korteilla peliä, jossa heikoimmat ja eri mieltä olevat pelataan ulos.

 

Tässäpä omia mielipiteitäni aiheesta. Kiinnostaisi kuulla mitä mieltä te olette aiheesta? Kyllä vai ei perustulolle?

 

 

Ja ennen kaikkea: Mitä te tekisitte, mikäli saisitte kuukausittain vastikkeetonta perustuloa esimerkiksi 600 euroa? ✨

 

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 7 kommenttia.

Aikaisten aamujen pelastus: Chia-tuorepuuro (keto)

Aikaisempiin työaamuihin siirryttyäni olen tehnyt myös muutoksia aamupalani suhteen. Kun lähtö kotoa on jo ennen kahdeksaa, jaksan harvemmin kokkailla mitään sen kummempaa aamiaista, vaikka aamiaisen aina syönkin. Itselleni todella toimiva ratkaisu on ollut chia-tuorepuuro, jonka teen aina illalla valmiiksi jääkaappiin ”valmistumaan”. Ja vitsi tämä on hyvää! Halusin tänään jakaa tämän helpon tuorepuuron ohjeen myös teille, jospa tästä olisi aamiaisinspistä jonkun muunkin aikaisiin aamuihin. Ohje on siis viljaton, vähähiilarinen ja keto-ystävällinen! 🙂

Tarvitset:

 

Noin 1dl kookos-kauramaitoa (jos et noudata ketoa, käy erinomaisesti myös tavallinen, kaura- tai soijamaito, itse tosin tykkään tässä chiapuurossa juuri tuon kookos-mantelimaidon mausta).

2 rkl chian siemeniä

Vadelmia tai mustikoita, parhaiten sopivat tuoreet kotimaiset

0,5 dl Kreikkalaista jugurttia

Päälle pähkinöitä tai siemeniä. Itse käytän ketoon sopivia parapähkinöitä ja manteleita, jotka survon rouheeksi.

Ohje: Kaada mantelimaito isoon lasiin ja lisää mukaan chian siemenet. Sekoita ja anna turvota jääkaapissa jonkin aikaa, esimerkiksi pari tuntia. Kun chia on muuttunut koostumukseltaan vanukkaaksi, voit lisätä lasiin osan vadelmista, joiden päälle tulee kreikkalainen jugu. Jugun päälle loput vadelmat ja pähkinärouhe, jonka jälkeen puuro joutaa jääkaappiin odottamaan aamua, jolloin tuorepuuro on valmiina syötäväksi. Nam!

Vinkki: Itse en ole kaivannut tähän lisää makeutta, mutta jos sitä kaipaa, voi tuorepuuron maustaa vaikka lähes kalorittomalla erytritolilla, jota itse käytän leivonnassa. Ja noin muutenhan voi tuorepuuron sekaan laittaa esimerkiksi kookoslastuja, manteli- tai maapähkinävoita, mitä kaapista nyt sattuukaan löytymään.

 

Kuuluuko tuorepuuro teidän aamuihin?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Ihonpuhdistusrutiini hellävaraisilla vanutuotteilla

Kaupallinen yhteistyö: Helmi

Tänään esittelen ihonpuhdistusrutiinini, eli kuinka puhdistan ihoni aamuisin ja iltaisin? Käytän erilaisia vanutuotteita arjessani oikeastaan päivittäin. Vanupuikkoja meikin fiksailemiseen, koska saan ripsiväriä levittäessäni aina aikaan jotain sotkua ja ihonpuhdistuksen viimeistelen misellivedellä kostutetulla vanulapulla, joka puhdistaa iholta lopunkin meikin ja epäpuhtaudet. Oma ihoni on todella helposti allergisoituva, joten olen todella tarkka siitä, mitä käytän iholleni. Tuotteiden on oltava hellävaraisia, turvallisia ja tietysti myös ympäristöystävällisiä.

Vuosien varrella olen pyrkinyt asteittain tekemään pieniä arjen ekotekoja ja eräästä asiasta luovuimme tyystin jo useita vuosia sitten. Muovisista vanupuikoista nimittäin! Jos maailmasta vielä löytyy jokin äärimmäisen turha muovista valmistettu kertakäyttötuote, on se kyllä ehdottomasti se perinteinen muovivartinen vanupuikko. Vuosien ajan olemmekin ostaneet vain paperivartisia vanupuikkoja.

Oma säännöllinen ihonpuhdistusrutiini menee yleensä näin:

Aamulla teen kasvoilleni useimmiten pelkän vesipesun kylmällä vedellä, joka raikastaa ja samalla herättää tehokkaasti uuteen päivään. Kastan kasvo- tai misellivettä vanulappuun, jolla käyn kasvoni läpi poistaakseni mahdolliset yön aikana iholle kertyneet epäpuhtaudet. Ennen seerumia ja kosteusvoidetta taputtelen kasvoilleni kerrostettavaa kasvovettä kosteuttamaan, 7 skin methodin mukaisesti. Annan hoitotuotteiden kuivua ainakin 10 minuutin ajan ennen meikkiä.

Iltaisin teen aina iholleni kaksoispuhdistuksen, mikäli olen meikannut. Ensin liuotan meikin ja epäpuhtaudet puhdistusöljyllä, jota hieron iholle noin minuutin verran. Kuivalle iholle olen kokenut toimivaksi sen, etten pese välissä puhdistusöljyä pois, vaan jatkan suoraan vaahtoavalla puhdistusemulsiolla, jota hieron iholle pyörivin liikkein noin minuutin ajan. Huuhtelen kasvot ja viimeistelen käymällä ihon huolellisesti läpi miselliveteen kostutetun vanulapun kanssa, jolloin viimeiset meikkijäämät ja epäpuhtaudet viimeistään lähtevät iholta. Puhdistuksen jälkeen noudatan samaa hoitorutiinia kuin aamuisin, paitsi että käytän iltaisin usein tujumpia naamioita tai beauty balmeja vaikuttamaan yötä vasten 🙂

Kotimaiset Helmi-vanutuotteet soveltuvat kauneudenhoidon tarpeiden lisäksi koko perheen arkeen. Lapsiperheessä ovat vanulaput ehdoton juttu! Pieniä haavereita ja sotkuja tulee eteen silloin tällöin, jolloin hellävarainen puhdistus on tarpeen. Kaikki Helmi-tuotteet ovat 100% luonnon puuvillaa ja kehitetty yhdessä Allergia- ja Astmaliiton kanssa, joka on itselleni allergikkona ja astmaatikkona tärkeä seikka tuotteita valitessa. Myös kotimaisuus on ehdottoman tärkeä asia ja pyrin suosimaan kotimaisia brändejä aina kun vain mahdollista.


Kauneudenhoidossa ovat omat suosikkini Helmi-sarjasta Helmi Muoviton meikkipuikko ja perinteisten Helmi-vanulappujen lisäksi myös hieman kooltaan isommat vanulaput, jotka sopivat erinomaisesti suurempien alueiden puhdistukseen (esimerkiksi vauvan hoidossa), kuten myös tehokkaaseen meikinpuhdistukseen.

Meikkipuikon muotoiltu terävä pää soveltuu tarkkuutta vaativaan meikkaamiseen, sekä viimeistelyyn, kun taas leveämpi pää esimerkiksi luomivärin levittämiseen. Puikko on valmistettu kloorivalkaisemattomasta puuvillasta, varsi taas puuvillasta, joten tuote on turvallinen ja hygieninen käyttää myös herkälle silmänympärysiholle. Nämä ovat kyllä aivan huippuja!

Oletteko jo tutustuneet Helmi-tuotteisiin?

 

Millainen on teidän ihonpuhdistusrutiininne? ✨

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.