Unelmana talvi ulkomailla ja ajatuksiani juurettomuudesta

Olen välillä intoutunut kirjoittelemaan teille unelmistani, pienistä ja suurista. Vuoden aikana muutamat unelmat ovat nostaneet päätään ja olen esimerkiksi saanut blogistani jopa enemmän positiivista voimaa ja energiaa, kuin koskaan aikaisemmin. Tämän työstäminen on nimittäin yksi unelmistani. Voisiko olla parempaa kuin se, että saat tehdä jotain, mistä nautit, kirjoittaa ja jäsentää ajatuksiasi. Missä vain ja milloin vain. Tiedätte myös ikuisen matkakuumeeni ja kamalan kaamosangstini. Jo vuosia olen haaveillut viettäväni edes kerran elämässäni talven ulkomailla. Talven pimeys ja kylmyys yllättävät minut vuodesta toiseen rankkuudellaan ja viime talven kaamosmasennuksen kourissa kirosin mielessäni ”ei enää ikinä”. Niille, jotka nauttivat talvikuukausista, on sitä todella vaikea selittää, mutta jos jollain tavalla yrittäisin selittää miltä pimeä vuodenaika minusta tuntuu, voisin helposti kuvailla, että tunnen itseni osittain kuolleeksi. Energiatasot ovat nollissaan, kaikki on pakkopullaa ja mieliala täysin maassa. Vuosi toisensa jälkeen. Yksi suurimmista unelmistani olisikin viettää edes se yksi talvi jossain lämpimässä, toki loputtomiin tämä ei edes ole mahdollista. Muutamien vuosien päästä alkaa pojalla koulu, jolloin ei enää noin vain lähdetäkään pitkiksi ajoiksi minnekään.

 Sanoisinko, että tämän kuluvan vuoden aikana on hinku lähteä talveksi ulkomaille vain kiihtynyt. Yksinkertainen syy tähän on esimerkiksi juuri se, että koen itseni todella masentuneeksi Suomen talven keskellä. Tämä taas vaikuttaa elämässäni melkeinpä kaikkeen. Verraten tätä tilanteeseen, jossa voisin elää ja tehdä töitä talven ajan auringossa ja paikassa, jossa tunnen itseni onnelliseksi, vieläpä huomattavasti virkeämmällä ja tehokkaammalla työtempolla. Kamala myöntää, mutta viime talvi oli aivan kamala. Eikä edes ollut ensimmäinen moinen talvi. Joinain viikkoina oli fiilis lähinnä semmoinen, että olisi tehnyt mieli vaan maata sängynpohjalla. Näin elokuussa en haluaisi edes ajatella tulevaa talvea, mutta tunnen ahdistuvani jo pelkästä ajatuksesta. Me olemme kaikki erilaisia ja itse olen aina ollut semmoinen ”kauas haikaileva”, jotenkin tunnen itseni levottomaksi ja juurettomaksi, jos joudun olemaan samassa paikassa liian kauan, tekemään samoja asioita uudestaan ja uudestaan. Minulle tämä on selvästi joku sisäänrakennettu juttu.

Välillä jotenkin tuntuu siltä kuin kuuluisin jonnekin muualle. Vaikka arki ja elämä onkin täällä, Helsingissä, on sieluni osittain jossain ihan muualla. Olen nuoresta saakka tuntenut näin ja sitä on todella hankala selittää muille. (Äh, aloin juuri itkemään tätä kirjoittaessani!) En ole elämäni aikana asunut esimerkiksi yli kymmentä vuotta samassa kodissa, olen aina reissannut paljon ja käynyt kolmea eri peruskoulua. Ehkä tietynlainen juurettomuus johtuu siitä, ettei niitä juuria ole ehtinyt kunnolla syntymään mihinkään tiettyyn paikkaan? Että olen aina kokenut itseni vapaaksi silloin, kun tulen ja menen. Silloin kun elämä vie, eikä tarvitse jäädä paikoilleen kahleisiin. Vihaan sitä, kun asiat eivät muutu ja elämä ei tuo uusia haasteita.

Mikä kuitenkin ahdistaa vieläkin enemmän on se, että pelkää niiden omien haaveiden jäävän juuri sinne haaveilun tasolle. Sehän olisi katastrofi! En itse halua olla se, joka harmittelee vuosien päästä, että miksei tullut tehtyä sitä ja tätä. Aikaisemmin olen harmitellut esimerkiksi sitä, etten koskaan lähtenyt vaihtoon opiskellessa. Asia, jolle silloinkin keksi jotenkin niin tyhmiä syitä, että miksi ei lähtisi.. Olen todennut, että haaveilun suhteen käy harmittavan usein niin, että jahkailee, lykkää ja hautaa asioita, kunnes ne sitten unohtuvat kokonaan vain tullakseen mieleen joskus myöhemmin, jolloin toteuttamattomia asioita harmittelee. Lapsen kanssa kun tulee jossain vaiheessa vastaan koulu, jolloin ei enää ihan tuosta vain lähdetäkään kuukausiksi pois. Ja toisaalta sitten, nyt kun poika on vielä pieni, haluaisi ehkä viettää aikaa juurikin tiiviimmin yhdessä perheenä. Niitä lapsuusvuosia kun ei enää saa takaisin ja pian eletään jonkun teiniangstin keskellä kun me vanhemmat ollaan kamalinta seuraa koko maailmassa.

Mutta eihän se lähteminen ole tietysti aivan niin yksinkertaista. Mitenkäs meidän koti? Koirat? Töistä puhumattakaan. Olen jo vuosia säästänyt juuri tämmöisiä haaveita varten, joten en koe rahan olevan suurin este. Mutta sitten ne muut asiat. Onhan siinä kuitenkin jonkin verran järjesteltävää. Toki, useimmat asiat ovat juurikin järjesteltävissä, mutta silti. Muutaman kuukauden ajan olen myös selaillut eestaas lentoja maailmanympärysmatkalle. Jotenkin joku sisälläni vain sanoo kokoajan vain kovempaan ääneen, että se on nyt jos koskaan. Hinku on vaan jotenkin ihan mieletön, vaikken muutama vuosi taaksepäin oikeasti realistisella tasolla ollut koskaan tosissani selannut mitään tämän tyylistä. Siis useamman kuukauden mittaista reissua. Noin yleisestihän selaan lentoja ja kohteita googlen kuvahaulla harva se päivä, mutta useimmiten se on vain ollut semmoista ankean päivän piristystä.

Asia, jota en itsekään oikein edes osaa selittää on tietynlaista arjen kahleista vapautumista. Vuosi vuodelta semmoinen perinteinen arki on alkanut tympiä yhä vain enemmän. Tiedättekö, että tekee päivästä toiseen asioita, joihin ei juurikaan voi vaikuttaa. Keskiviikko ei juurikaan poikkea perjantaista ja joka viikko lähtee käyntiin taas se sama oravanpyörä. Mutta onko sen pakko mennä niin? Itse haen arkeeni vaihtelua toki blogilla, etäpäivillä, jolloin voin hakea inspiraatiota työskentelemällä eri paikoista käsin ja vaihtelevilla työjutuilla. Mutta arkeahan se on. Viikko starttaa maanantaista ja viimeistään keskiviikkona odotatkin jo perjantaita. Eihän se perinteinen ja yleisesti tunnettu tapa ole se ainoa ja pakollinen tapa elää. Jossei koskaan tee mitään radikaalia, hyppää unelmiaan kohti tai kokeile muita juttuja, miten voisi koskaan tietää edemmäs siitä perinteisestä ”Mitä jos…?”.

Heh, onpas tänään herkkispäivä, jotenkin niin paljon nousi ajatuksia esille. Onko siellä muita ikuisia haikailijoita?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 26 kommenttia.

Hemmotteluhoidossa ekokosmetologilla + Miksi self-care on tärkeää?

Olen äärimmäisen laiska käymään kasvohoidoissa, hieronnoissa tai ylinpäänsä missään kauneushoidoissa. Nytkin minun on pitänyt useamman kuukauden ajan käydä värjäyttämässä ripset ja manikyyrissä, mutta vitsiläinen kun ei vain ole saanut aikaiseksi. Ja sen kerran sitten kun päätyy hemmottelemaan itseään kunnolla, muistaa taas miksi pitäisi käydä paljon useammin. Miten se oma aika ja yleisesti hyvinvointi onkaan asia, jonka helposti unohtaa aivan ensimmäisenä kiireiden keskellä? Vaikka homman ehkä pitäisikin mennä juuri päinvastoin: Kiireiden keskellä pitäisi juuri pitää enemmän huolta niistä self-care-seikoista, eli itsestään.

Yhteistyössä Eco Beauty Wellness (=hoitolakäynti saatu)

Eräs asia, josta ainakin itse olen iloinen, on että self-careen kiinnitetään nykyään enemmän huomiota. Et ole enää itsekäs, turhamainen tai pinnallinen, jos rohkenet ottaa aikaa itsellesi ja pitää huolta jaksamisesta. Usein varsinkin äitinä on välillä tuntunut, että vain sen tähden, että olet äiti, on oma jaksaminen täysin epärelevantti asia. Kaikki omaan hyvinvointiin liittyvä pitäsi karsia pois, vaikka jaksaminen esimerkiksi juuri äitinä lähtee juuri siitä, että ne omat energiavarastot ovat riittävät. Tämän vuoden aikana olen itse kiinnittänyt enemmän huomiota omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen. Pyrkinyt riittäviin yöuniin, liikuntaan ja ainakin yrittänyt meditioda säännöllisesti. Välillä kaikkeen ei tietysti ole aikaa, mutta usein on kyse vain priorisoinnista. Yleensä jokaisen on mahdollista repiä edes muutama minuutti päivässä itselleen ja sekin on jo jotain!

Loman jälkeen olen kokenut pientä lomaltapaluun stressiä, olo on ollut jotenkin nuutunut ja levoton, joten buukkasin samalle viikolle parikin eri hemmottelujuttua itselleni. Ensin kellunnan ja sitten hemmotteluhoidon ekokosmetologille hyvinvoinnin keitaaseen Eco Beauty Wellnessiin Helsingin Fredrikinkadulle, johon pääsin tutustumaan blogini kautta. Tämä on itseasiassa ihkaensimmäinen kertani ekokosmetologilla ja voinkin todeta, että jos suosit luonnonkosmetiikkaa, käy testaamassa myös eko-kauneushoitoja! Helsingissä ainakin EBW tarjoaa kattavasti luonnonmukaisia kauneus- ja salonkipalveluita, sekä myy luonnonkosmetiikkaa. Ihanaa, että luonnonmukaisuus on astunut yhä enemmän mukaan myös hoitolapalveluihin.

Minulle tehtiin EBW-hemmotteluhoito, joka on 90minuutin mittainen kokonaisvaltainen käsittely. Hoito alkaa jalkojen kuorinnalla ja hieronnalla, jota seuraa kasvohoito, kevyt hartiahieronta, sekä aivan ihana käsihieronta. Hoidon alussa pyöri mielessä melkolailla arkijutut, mutta hetken päästä olinkin jo ihan jossain muualla, melkein jossain nirvanassa 😀 Hoidossa käytiin läpi myös akupunktio- ja lymfapisteitä. Ja ikuisuusprojektini ripsien värjäys yhdistettiin muuten hoitoon, yay! Kun astelin ulos hoitolasta, meinasin pillahtaa itkuun. Olo oli kertakaikkiaan niin rentoutunut ja ihana! Tuon 90 minuutin aikana olin unohtanut kaikki aiemmin mielessä pyörineet huolet ja murheet.

Stressaako arki, haluatko hetken itsellesi tai onko ystäväsi hemmottelua vailla? Mielestäni esimerkiksi tuo kokeilemani EBW-hoito on aivan ihana lahjaidea. Lisäksi hoitolassa tehdään myös oman ihon tarpeisiin räätälöityjä kasvohoitoja, sokerointeja, kulmien värjäyksiä ja kampaamopalveluita. Voin itse lämmöllä suositella  ainakin Eco Beauty Wellnessin Emiliaa! Aivan mielettömän ihana tyyppi. Emilian käsittelyssä hänen käsistään ihan oikeasti konkreettisesti tunsi lämmön ja energian. Hoidon jälkeen saamieni kommenttien perusteella en ole ainut Emiliaan tykästynyt. Aivan mieletön hemmottelukokemus! 🙂

 

Kukaan muu tutustunut EBW:hen?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Näin teet (melkein) mistä tahansa unelmastasi totta

Olen joskus lyhyesti kirjoittanut mielikuvaharjoittelusta ja affirmoinnista. Ensimmäisen kerran kun itse tutustuin aiheeseen, oli reaktioni suurinpiirtein ”tsiisus mitä touhua, eihän asioita nyt pelkän ajatuksen voimin hoideta”, kunnes pikkuhiljaa muutaman sattumuksen kautta tutustuin mielikuvaharjoitteluun syvemmin ja hoksasin, että olen melkeinpä tiedostamattani soveltanut tätä elämässäni jo vuosia. Lisäksi olen suureksi hämmästyksekseni huomannut, että se oikeasti toimii. Uskokaa tai älkää. Kuinka sitten tehdä ainakin (melkein) mistä tahansa unelmasta totista totta?

Omassa arjessani sovellan affirmointia ja mielikuvaharjoittelua hahmoittamalla konkreettisia tavoitteita, unelmia tai asioita, joita kohden tähtään. Tiedättekö, kun asiasta haaveilee tai sitä suunnittelee tarpeeksi pitkään, tulee siitä parhaimmassa tapauksessa totta. Omassa elämässäni ovat nuo haaveet ja tavoitteet usein ollut niin vahvoja, että motiivi niiden toteuttamiseen on ollut todella kova. Tähän pätee kuitenkin vahvasti seuraava seikka: Jos asioiden eteen ei tee mitään, eivät ne tietysti suurella todennäköisyydellä toteudukaan, ellei satu olemaan aivan super hyväonninen tyyppi..Enhän itsekään ole mitään taikoja tehnyt tai uskonut siihen, että jos iltaisin hetken haaveilen voittavani lotossa, käy toive toteen. No, eihän tämäkään nyt tietenkään kaikkeen päde, mutta juju piileekin siinä, että kun alitajuisesti motivoi itsensä jonkin tavoitteen saavuttamiseen, käsittelee tätä asiaa pakostikin mielessään, keksii ratkaisuja päästä tavoitteeseen, saavuttaa haaveita ja kun asiaa työstää säännöllisesti mielessä, alkaa automaattisesti tehdä konkreettisia toimia asian eteen.

Muutamia esimerkkejä: Reilu vuosi sitten sain uuden työpaikan. Vanha työ oli jossain määrin alkanut tympiä jo aikaisemmin, mutta aloitin ajatustyön jo hyvissä ajoin ennakkoon. Mietin mielessäni, mitä haluan tehdä. Mitä vahvuuksia minulla on, mitä annettavaa minulla on ja millaiseen työhön? Mitä asioita haluan tulevaisuudelta? Kun nämä seikat olivat hahmottuneet päässäni, mietin konkreettisia potentiaalisia yrityksiä ja lähestyinkin muutamaa. Aikaa kului muutama kuukausi ja näistä kolmesta lähestymästäni tahosta jokainen tarjosi minulle työpaikkaa. Kyse oli siis selkeästä tavoitteesta, motiivista, sekä tottakai myös käytännön toiminnasta. Tästä kului vielä hetki, kunnes otin loparit pitkäaikaisesta rahoitusalan työstäni. Syy siihen, miksi esimerkiksi irtisanoutuminen sujui varsin helposti, oli (tottakai välissä olleen äitiys- ja hoitovapaan lisäksi) se, että olin työstänyt eroa työpaikastani pääni sisällä jo pitkään.

Toinen konkreettinen esimerkki voisi olla viime talven Havaijin ja Los Angelesin reissu, jonne maksoin perheemme matkan. Olin haaveillut Havaijin lomasta perheen voimin jo vuosia, mutta en ollut saanut Tommia tästä oikein innostumaan. Aikaisemmat Havaijin reissut olin tehnyt ystävien, äitini ja siskoni kanssa. Lupasin, että hommaan rahat kasaan ja maksan ikimuistoisen perhelomamme Havaijille ja niin teinkin. Loppupeleissä en joutunut edes nostamaan rahastosäästöjäni, vaan kerrytin kaikki säästöt palkasta, arkisista menoistan säästämällä ja tekemällä paljon töitä. Olin itsekin oikeasti hämmästynyt, että mistä sain nuo tonnit kasaan, mutta kun joku asia motivoi, tekee sen eteen ihan tiedostamattaankin hommia. Säästin ehkä päivittäisistä menoista ja hankinnoista, mutta en silti koe, että olisin jäänyt mistään paitsi. Sitten olikin jo lomakassa kasassa ja ette tiedä kuinka iloiseksi se teki, vaikka teinkin asian eteen hommia kuukausia!

Ja ihan totta, näiden parin esimerkin lisäksi löytyy lukuisia muitakin esimerkkejä, ihan tästä kodistamme lähtien. Mehän kävimme alunperin katsomassa tästä samasta paritaloyhtiöstä toista asuntoa, joka oli todella kiva,  mutta jota emme loppupeleissä saaneet. Kunnes sitten pari viikkoa eteenpäin bongasin myynti-ilmoituksen tästä asunnosta ja siltä istumalta laitoin Tommille töihin viestiä, että nyt se löytyi! Tuolla hetkellä tiesin, että tämä on meidän koti. Ja mikä parasta, tämä ihan oikeasti oli se meidän koti. Juuri meille parempi valinta kuin se, minkä aluksi ajattelimme olevan meille sopiva koti. Olen ehkä maininnut, että kotimme asuntonäytössä oli kymmeniä ihmisiä ja aluksi tuntui jopa aivan epätoivoiselta ajatukselta, että onni suosisi meitä kun tarjouksen jättäjiä olisi ollut varmasti kymmenen. Noh, olin heti ilmoituksen nähtyäni pistänyt välittäjälle viestiä, tiedustellut yksityisnäyttöä ja maininnut, että todennäköisesti teemme kyseisestä kohteesta hyvän tarjouksen. Yksityisnäyttö ei käynyt (koska muitakin kiinnostuneita oli niin paljon), mutta valttikorttini oli mainita, että tarjoamme Käpylän helposti kaupaksi menevän kohteen myyntiin sille välittäjälle, joka hommaa uuden kotimme. Ja ilmeisesti juuri tähän oli välittäjä tarttunut, koska soitti näytön jälkeisenä iltana ensimmäisenä meille ja kysyi, että haluammeko tarjota. Röyhkeästi tarjosimme alle pyynnin ja mietimme jo, että teimmekö mokan, muttei mennyt montaakaan minuuttia kun välittäjä soitti ja onnitteli uudesta kodista. Muutaman viikon päästä oli vanha kotimme myyty ensimmäisellä näytöllä itse määräämääni hintaan, noin 20 000€ korkeammalla kun mitä välittäjä yritti arvioida. Joskus tietyt asiat vain tietää.

Ja joo, jonkun mielestä nämä esimerkit voivat olla melko ylimalkaisia, mutta voisin todeta, että vahva motiivi asioihin ajaa tavoitteita eteenpäin. Se, että jatkuvasti työstät niitä juttuja, joita haluat saavuttaa. Eivät ne hommat etene sillä, että mietit joskus, että olisipa kiva tehdä sitä tai tätä, muttet kertakaikkiaan tee asioille mitään. Oikeasti, kokeilkaa harjoitella ”mielikuvamotivointia”, ihan oikeasti se toimii. Itse sovellan tätä myös meditoidessa. Käytän mielikuvia, joiden avulla on helppo päästä tietynlaiseen fiilikseen. Jos olen surullinen, kuvittelen itseni istumassa rannalle, jossen saa yöllä unta, kuvittelen itseni lämpimän peiton alle ja ulos rauhoittavan sateen ropinan. Seuraava haaveilun kohteeni onkin tässä se Tahiti ja Moorea. Omalla kohdallani motivointi ja haaveilu on edennyt mm. budjettien pähkäilemisellä, lentoja ja majoituksia selailemalla, kuvia katsomalla ja jopa kuvittelemalla itseni sinne rannalle. Tavallaan siis olen jo puoliksi siellä. Tästä se lähtee!

Kuvituksena muuten viime viikolla terassiltamme ottamiani pilvikuvia. Jotenkin vaan tuli mieli köllötellä ja katsella pilviä. Ja otettua muutama kuvakin, hehe.

Kertokaa, onko järkeä vai ihan höpönlöpöä? Onko teillä vastaavanlaisia kokemuksia, toimiiko mielikuvahaaveilu?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 5 kommenttia.

Kuulumisia ja kuvia arjesta x 8

Tänään ajattelin kirjoitella hieman kuulumisia, vaikka alunperin olinkin suunnitellut tälle päivälle aivan toista postausta. Kuvituksena muutamia sekalaisia kuvia arjen varrelta viime viikoilta ja puhelimeni kätköistä. Tiedättekö kun ihmisillä on ne omat parhaat kellonajat tehdä töitä ja olla tuottelias? Itse koen juuri aikaisin aamulla vahvaa flowta kirjoittamisen suhteen ja siksi pidänkin mielekkäänä herätä jo kuuden maissa, keittää kahvin ja istua läppärille naputtelemaan, mitä ikinä onkaan silloin mielen päällä. Joillekin on suorastaan kidutusta herätä aikaisin ja jos aamu-unisen tyypin pakottaisi heräämään kuudelta, olisi se varmasti silkkaa tuskaa. Itseäni ei taas haittaa lainkaan herätä aikaisin, päinvastoin. (Okei, jotkut neljän herätykset lentokentälle ovat jo itsellenikin hieman haastavia!) Silti on pakko myöntää, että olin eilen niin kertakaikkisen väsynyt herätyskellon soidessa, jösses! Ja sitten taas illalla niin väsynyt, että meinasin nuukahtaa jo ysiltä. Tänään taas heräsin jo ennen viittä kukkumaan sänkyyn. Että semmoista.

Eilinen päivä oli jotenkin henkisesti täysi katastrofi, enkä edes tiedä miksi. Aamusta asti koin jotenkin ihan kamalaa ahdistusta ja vaikea selittää, mutta fiilis oli jotenkin niin alakuloinen ja kaikki asiat tuntuivat vähintään maailmanlopulta. Joskus on niitä päiviä kun tuntuu, että koko maailma on sinua vastaan, vaikkei mikään sinänsä ole oikeasti huonosti. Ja sitten taas noina huonoina päivinä pitäisi muistaa ne elämän realiteetit, mitkä asiat ovat niitä oikeasti tärkeitä juttuja ja onko jollain pienellä murheella nyt oikeastaan edes mitään merkitystä suuremmassa skaalassa? Vaikka olen tietyllä tavalla kova ja vahva persoona, sisimmissäni olen kuitenkin melko herkkä ja hassu sanoa ääneen, mutta välillä tuntuu jopa siltä, että jotenkin vedään puoleeni koko maailman murheita ja pahaa oloa. Saatan helposti murehtia toisten ihmisten asioita ja menettää yöuneni niiden vuoksi, missä nyt ei taas ole järkeä. Tai siis tottakai on hyvä olla empaattinen ja tunteellinen, mutta sitten taas ei ehkä siinä määrin, että se vaikuttaa omaan elämään. Tämä onkin asia, josta olen jossain määrin yrittänyt opetella pois.

Näin tiistaina voisin myös mainita muutaman sanan viikonlopusta, joka meni varsin ”perinteisissä merkeissä”, kuten yleensä. Eli pienen kanssa puuhaillen, rentoutuen, lukien kirjoja, neuloen ja lenkkeillen. Ainiin ja tietysti herkutellen! Olen päässyt taas erinomaiseen rytmiin juoksulenkkien kanssa ja pyrkinyt käydä juoksemassa noin 5 kertaa viikossa aiemman 2-3 kerran sijaan. Jotenkin näistä kesäpäivistä haluaa ottaa kaiken irti vielä liikunnallisessakin merkityksessä, täytyypi tuumailla, että otanko pitkästä aikaa salijäsenyyden talveksi, hmm.. Joogata aion varmasti pitkin syksyä ja talvea, mutta sen noidannuolen jälkeen totesin, että pitäisi yrittää vahvistaa selän lihaksistoa enemmän. En ole käynyt kuntosalilla aktiivisesti yli vuoteen, jolloin jotenkin yksinkertaisesti vain kyllästyin siihen ja siirryin juoksun lisäksi joogaan. Sinänsä outoa, koska loppuraskautta lukuunottamatta kuului saliharjoittelu säännöllisesti arkeen vuosia. Pienen lapsen kanssa kun totisesti huomaa, että juuri alaselkä ja ryhti joutuvat koetukselle, eikä niitä lihaksia nyt ihan juoksemallakaan vahvisteta.

Kävin muuten eilen taas pitkästä aikaa kellumassa! Ihan paras juttu huonona päivänä. Sain aiheesta ennätyspaljon kyselyitä IG Storiesissa ja siksi ajattelin kertoa tästä lyhyesti taas täällä blogissakin. Float Kallio järjestää siis rentoutuskelluntaa, joka tapahtuu tuommoisessa tankkerissa, ilman mitään aistiärsykkeitä. Vesi on ruumiinlämpöistä, tila on äänieristetty, kellunta tapahtuu alasti ja vieläpä säkkipimeässä. Kellut siis kokonaisen tunnin tuolla tankissa ja voin kyllä ehdottomasti sanoa, että rentouttaa! (Ehkä muuten tämän vuoksi olin illalla niin väsynytkin :D). Tunne on vähän samanlainen kun leijailisi jossain avaruudessa, aivan ihana tunne! Ja tunti muuten menee yllättävän nopeasti. Kelluntaan ei tarvitse ottaa mukaan mitään, pyyhkeet, kosmetiikka sun muut löytyvät paikan päältä. Jos teillä on stressaantunut tai rentoutusta kaipaava puoliso, niin ostakaa lahjakortti kelluntaan!

Eräs asia tekee minut aina yhtä haikeaksi. Nimittäin kesän loppuminen. Aina elokuussa minut valtaa tietynlainen surumielisyys siitä, että se on taas ohi. Muistan ikuisesti erään kesäillan joskus yläastevuosinani kun istuin loppukesästä myöhään illalla ystäväni parvekkeella Jyväskylässä ja katselin jo pimentynyttä iltaa, sekä tähtitaivasta. Tajusin, että ensimmäiset merkit kesän päättymisestä ovat jo ilmassa. Viileämmät illat ja iltahämärä. Nykyään muistan tuon saman hetken jokaikinen kerta kun totean nuo ensimmäiset merkit ohi kiitäneestä kesästä. Juuri viimeksi lauantai-iltana. Seisoin terasillamme iltahämärässä ja katsoin taivasta. Asia, joka tuli heti mieleen oli tuo samainen hämärä kesäilta yli 15 vuoden takaa. Koska tuo haikea tunne on sama kuin silloinkin. Oma ”syksysuunnitelmani” on aina ollut keksiä kivaa puuhaa syksyn kuukausille. Viime syksyhän meni kylläkin melko tohinalla uuden työn parissa, mutta yleensä on ollut suunnitteilla reissua ja kaikenlaista tekemistä. Eiköhän ne syysillat vierähdä rattoisasti neulomishommissa, haha! Ohjeita varmasti siis tulossa syksyn mittaan reippaasti.

Ja hei, nyt kun kerta tuli puhetta syksystä, niin jaan tässä uudemman kerran ohjeen tuohon virkattuun torkkupeittoon. Itsehän tein tuon pojalle, mutta olen itse tykästynyt siihen niin paljon, että päätin tässä lähiviikkoina aloittaa torkkupeiton tekemisen myös itselleni! Tässäpä siis erinomaista puuhaa niihin tuleviin syysiltoihin (jotka huom huom eivät vielä ole lähimaillakaan!! ;)).

Pakko myös vinkata aivan parhaasta smoothie bowlista Green Hippo Cafessa Punavuoren torin laidalla. Otin itse tuon tyrnimarja-bowlin ja oli niiin hyvää!!

Mitä ajatuksia kesän päättyminen teissä herättää? Onko syksy haikeaa aikaa vai enemmänkin uusi tyhjä sivu ja uusi alku?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 5 kommenttia.

Viikon kristalli: Savukvartsi

Pienen tauon jälkeen jatkuu postaussarjani kivistä ja kristalleista! Tänään olisi vuorossa yksi lemppareistani: Savukvartsi. Sain ensimmäisen savukvartsini keväällä Eerikinkadun kivikaupan naiselta ja edelleen, tuo lahjaksi saamani kivi on ehdottomasti suosikkini savukvartseista ja myös kaikkien kivieni lemppari-viisikossa. Tarina kiven takana oli keskustelu herkkyydestä ja negatiivisista energioista, joilta suojaavaa kiveä etsin. Sitten kivikaupan täti kaivoi tuon kiven esiin ja kertoi, että kivi oli hänen omansa, jonka oli yksi päivä ottanut kotoa mukaansa, tietämättä oikein miksi. Kunnes selvisi, että tarkoitus oli ollut antaa se minulle <3 Tuolloin lähdin jälleen kerran melko hämmentyneenä ja melkeinpä kyyneleet silmissäni kotiin kivikaupasta. Kotimatka meni aikalailla savukvartsia ihaillessa.

Savukvartsi on maadoittava ja tasapainoittava kivi. Siitä voi olla apua silloin kun tuntee olonsa juurettomaksi ja haluaa palauttaa tavallaan jalat takaisin maan pinnalle. Tämä on hyvin hoitava kivi ja sen on sanottu vapauttavan negatiivisia tunteita, kuten kateutta, pelkoa  ja vihaa. Siksi kivestä voikin olla apua myös tasapainoisemman ja onnellisemman itsensä löytämiseen. Itselläni tämä kivi on ollut tärkeä juuri siksi, että se on vaikeina aikoina palauttanut tavallaan tärkeiden asioiden äärelle ja muistuttanut niistä hyvistä asioista. Savukvartsista sanotaankin, että se auttaa yli tuskallisista muistoista ja eteenpäin vaikeista ajoista. Ainiin ja usein juuri mustat ja tummat kivet ovat niitä, jotka poistavat negatiivisuutta. Tämän lisäksi esimerkiksi hematiitti ja musta turmaliini ovat pahalta, sekä negatiivisuudelta suojaavia kiviä.

Tämä on se kivikaupan tädiltä saamani, siinä on pieni särö, mutta mielestäni se kuvaa juuri minua. Eihän kukaan meistä ole täydellisiä, kaikissa on pieniä säröjä menneistä tapahtumista, jotka tekevät meistä juuri sen, joka olemme tänä päivänä <3

Kivi on muuten erinomainen valinta myös kotiin, tuomaan harmoniaa ja tasapainoa. Lisäksi se neutralisoi sähkölaitteista syntyvää elektromagneettista säteilyä. Itse olen käyttänyt tätä usein meditoidessa ja tehnyt kiviterapiaa aktivoimalla savukvartsilla juurichakraa. Kyynisyys, negatiivisuus ja turvattomuuden tunne voivat olla merkkejä siitä, että juurichakra on epätasapainossa. Kivien lisäksi juurichakraa voi aktivoida ulkoilemalla luonnossa, kävelemällä nurmikolla, vedessä ja kaikella, joka palauttaa tavallaan ”takaisin maan pinnalle ja luontoon”. Olen nyt tutkinut jonkin verran chakrajuttuja, mutta voin kirjoitella niistä enemmän sitten kun tiedän enemmän 😉

 

Onko savukvartsi teille tuttu? Onko teillä muuten mielessä jostain kiveä, josta toivoisitte postausta?

 

Ps. Tuosta kirjasta ja parista muusta tulossa lähiaikoina lyhyt arvostelu. Sain juuri tällä viikolla luettua tuon Katja Frangen Intuitiolla-kirjan (aivan super!), mutta sen lisäksi on kesältä pari muutakin kirjasuositusta.

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.